Meillä isä viettää suunnilleen kerran viikossa yhden illan nelikuukautisen tyttäremme kanssa, on ollut näin jo melkein alusta saakka. Ensin kuvitteli tekevänsä omia juttujaan samalla, mutta totesi aika pian, että eihän se ihan niin mene.
Usein jätän surutta pyykit koneeseen odottamaan ripustamista ja hommat levälleen, joskus on tehnyt jotain niistä, joskus ei. Mutta ymmärtää kyllä, ettei se kotonaolo ole mitään huvia ja lepoa.
Ilmoitin jo raskaana ollessa, että haluan isän oppivan hoitamaan lasta ilman työlistaakin, tietävän miten syödään ja nukutaan ja missä on pyjamat. Ja nykyään isä on useimmin se, joka muistuttaa minua, että kyllä kotona pärjätään ilmankin.
Uskon, että varmasti paras keino opettaa miehelle, mistä kotiäitiydessä on kysymys, laittaa ukko akan töihin... kyllä siinä luulot haihtuu. Ja kertoa ihan suoraan, miten paljon menee aikaa mihinkin.
Meillä mies neuvoi minua joskus nukkumaan lapsen päiväunien aikaan, kun valitin väsymystäni. Huomautin, että lapsen unet ovat parasta aikaa suorittaa omat aamutoimet (30 min aamupäivän alussa) ja tehdä kotihommia, syödä lounasta, lukea lehteä kahvikupin kera (iltapäivällä kolmisen tuntia). Ymmärsi yskän, kun väänsin rautalangasta.