umpikuja parisuhteessa

[aaaapua]

Nyt tarvitsen tukea! olemme kolmekymppinen avopari ja meillä on 1v 10kk poika. Vauva-aika meni hyvin, vaikka vauva olikin vaativa allergikko-koliikkivauva ja hänellä oli useampi sairaalajaksokin. Nyt poika on siis jo 1v10kk ja pahimmat allergiat yms on jo voitettu. Taapero on valloittava pikku mies.

Ongelmana on lapsen isä!! Miehen käytös on muuttunut tämän vuoden puolella ärtyisäksi, väsyneeksi ja jopa aggressiiviseksi(huutaa, heittelee tavaroita, kaahaa autolla). Olen yrittänyt keskustella, mistä kiikastaa. Juttelen silloin, kun lapsi on jo nukkumassa. Mies alkaa melkein heti huutamaan ja sitten minä alan hyssytellä. Siihen hän sanoo, että miksi hän ei saa näyttää negatiivisia tunteitaan. Nyt hän on alkanut huutamaan jo lapsen läsnäollessakin ja mm paiskomaan ovia. Sitä en voi sietää. Lapsella on oikeus turvalliseen ympäristöön!!!

Nyt tilanne on mennyt siihen, että olen sanonut ottavani eron, jos mies ei tee jotain käytökselleen, ala puhua tai tilaa aikaa parisuhdeterapeutille. Olen sanonut, että minä jään lapsen kanssa nykyiseen kotiimme ja hän muuttaa muualle. Mies sanoi etsivänsä asunnon, mutta mitään ei kuitenkaan tapahdu. Sanoo, että ei halua erota. Mutta miksi ei sitten pysty selvittämään asioita? Ja mitä asioita?

Mitään ihmeellistä elämässämme ei ole tapahtunut muuta kuin että lapsi on kasvanut ulos vauvavaiheestaan ja alkanut ilmaista omaa tahtoaan. Olen kysynyt, pettääkö mies, ei kuulemma petä. Meillä on ollut hyvää seksiä, paitsi nyt viimeisen parin kuukauden aikana noiden huutamisten yms takia. Olen kysynyt, onko masentunut, ei ole kuulemma. Ainoa mihin vetoaa, on se, että työ on rankkaa. Varmasti näin onkin, mutta mielestäni se ei oikeuta huonoon käytökseen. Tuskin hän nyt ainoa ihminen maailmassa on, jolla on rankka työ.

Lapsi on päiväkodissa, minä opiskelen yliopistossa täysipäiväisesti. Minulla on jo yksi ammatti, mutta en kokenut sitä omakseni, ja miehen kanssa yhdessä sovimme, että minä opiskelen itselleni nyt toiveammatin. MInulla olis enää reilu vuosi opiskelua jäljellä. Nyt mies on alkanut mankumaan, että hän elättää koko perheen. Ajattelin sitten, että tuen tätä meidän suhdetta menemällä kesäksi töihin. Sainkin työn, mutta en ole vielä allekirjoittanut sopimusta. Nyt mies sitten ilmoitti, ettei se käy, että minä menen kesäksi töihin, koska hänellä on niin paljon työmatkoja ja töitä muutenkin kesällä, ettei siitä tule mitään, jos minäkin olen töissä.

Tunnen olevani vankilassa. Elän miehen rahoilla. Hoidan koko arjen pyörityksen. Teen gradua ja muita kursseja. Valvon öitä sairaan lapsen kanssa (astmaa, korvatulehduksia, allergioita). Mies ei tee muuta kuin käy töissä. Ei laita ruokaa, ei pese pyykkiä, ei imuroi, ei herää öisin tai viikonloppuaamuisin.

Ajatus erosta oikeastaan helpottaa minua. Olisi yksi lapsi vähemmän. Mutta sitten ajattelen, että olisihan se tärkeää, että lapsella olisi isän malli kotona. Joskus kun puuhailevat, lapsi nauttii suunnattomasti. Ja kun en ymmärrä, mitä nyt on tapahtunut. Kun lapsi oli vauva, isä hoiti vauvaa, että minä menin jumppaan. Vaihtoi vaippoja, piti sylissä, ei huutanut. Kotitöitä ei ole tehnyt koskaan.

Onko tässä nyt kyse jostain mustasukkaisuudesta? Siis että isä olisi mustasukkainen lapselle, koska tämä saa äidin huomion? Vai siitä, että mies ei kestä lapsen uhmaikää? Vai siitä, että tajuaa, että pärjäänkin ilman häntä, ja ettei mies voi pitää minua otteessaan? Jostain muusta?
Kannattaako vielä yrittää vai erota suosiolla?

 

[emily]

Huh! Kuulostaapa hurjalta.

Pointti yksi: Lapsen takia ei mielestäni ikinä kannata jatkaa huonoa suhdetta. Lapsi saa varmasti paremman pohjan elämälle rauhallisessa ja turvallisessa kodissa. Jatkuva huuto, aggressiivisuus ja tavaroiden paiskonta on erittäin vahingollista katseltavaa ja kuunneltavaa pienelle ihmiselle.

Pointti kaksi: Tee toimintasuunnitelma - rahallinen, tilallinen yms. Puhu läheisten kanssa tai ota yhteyttä sosiaalipuoleen. Mieti minne voisitte lapsen kanssa mennä väliaikaisesti jos mies ei kerta suostu lähtemään. Kun sinulla on konkreettinen suunnitelma ja voit toimia heti, miehesi varmasti ymmärtää tilanteen vakavuuden jos se nyt ei mene jakeluun.

--> Jos ymmärtää tilanteen, mies toivottavasti rauhoittuu, hakeutuu terapeutin pakeille ja muuttaa käytöstään välittömästi. Kenties pieni hetki erossakin voi auttaa.

--> Jos tilanne ei hänelle avaudu, harkitsisin eroa sillä huutavan, aggressiivisen äijän kanssa ei kukaan halua olla!

 

[Jep]

Pointti yksi: Lapsen takia ei mielestäni ikinä kannata jatkaa huonoa suhdetta. Lapsi saa varmasti paremman pohjan elämälle rauhallisessa ja turvallisessa kodissa. Jatkuva huuto, aggressiivisuus ja tavaroiden paiskonta on erittäin vahingollista katseltavaa ja kuunneltavaa pienelle ihmiselle.

Pointti kaksi: Tee toimintasuunnitelma - rahallinen, tilallinen yms. Puhu läheisten kanssa tai ota yhteyttä sosiaalipuoleen. Mieti minne voisitte lapsen kanssa mennä väliaikaisesti jos mies ei kerta suostu lähtemään. Kun sinulla on konkreettinen suunnitelma ja voit toimia heti, miehesi varmasti ymmärtää tilanteen vakavuuden jos se nyt ei mene jakeluun.

Emilyllä oli hyviä vinkkejä, miten toimia. Älä tee mitään päätä pahkaa, vaan toimi harkitusti. Lapsi tarvitsee turvallisuuden tunnetta, eikä aggressiivinen isä pysty sitä hänelle antamaan, joten jos käytös ei muutu, on ero ehkä viisas ratkaisu.

Itselläni on myös keskenkasvuinen mies, joka mm. käyttää rahaa holtittomasti eikä kykene siinä mielessä kantamaan vastuuta. Hän ei kuitenkaan ole ikinä käyttäytynyt aggressiivisesti minua tai lastamme kohtaan, on osallistunut lapsen hoitoon ja kotitöihin ja osoittanut rakkauttaan, joten olen jaksanut hänen puutteitaan vaikka välillä kypsyttääkin. Jos hän yhtäkkiä rupeaisi huutamaan ja rähjäämään ja paiskomaan tavaroita, voisi loppu tulla äkkiä.

Olisiko sinun miehesi kohdalla kyse siitä, että hän on havahtunut lapsen syntymän jälkeen siihen tunteeseen, että on nyt "nalkissa"? Että nyt pitäisi olla aikuinen, elää perhe-elämää ja kantaa vastuuta? Että vapaus on mennyt? Se on nimittäin näille keskenkasvuille miehille ja naisille ominaista, ajoittainen vastuun tuoma ahdistus.

 

[Ole vahva]

Musta tuntuu, etti nyt ole kyse sinusta, lapsesta eikä lainkaan kotioloista. Joko miehellä on rankka identiteettikriisi tai alkava masennus, ja hän on erittäin ymmällään itsekin tilanteesta. Ei tajua tunteitaan, joten käyttäytyy kuin nurkkaan ahdistettu eläin. Oma mieheni käyttäytyi noin kun oli päättänuyt salasuhteensa ja tehnyt päätöksen haluta jäädä kotiin. Sinun miehelläsi ei ole ollut suhdetta, mutta jotain hänelle on tapahtunut. Oli syy kuitenkin mikä tahansa, tuntuu, että sinä et voi asiaa korjata. Sinun täytyy tehdä omat päätöksesi jo lapsenkin tähden.

Ette ole naimisissa, joten hänellä ei ole elatusvelvollisuutta sinuun. Tarkoitan, että olet oikeutettu toimeentulotukeen. Joten älä murehdi raha-asioita; ne järjestyvät kyllä jos aiot muuttaa. Tämän sanon siksi, että moni jää huonoon suhteeseen lapsen ja rahan takia. Sinä olet fiksu ja hyvä äiti ja ymmärrät että lapsi ansaitsee rauhallisen ja turvallisen kodin. Mutta rahakaan ei ole teillä ongelma. On hyvä ettette ole naimisissa, koska kun/jos löydät vuokra-asunnon, saat sosiaalitoimesta muuttoon tarkoitettua rahaa, eli takuuvuokraa ja jopa muuttoautoa varten. Älä murehdi elatusavuista; kaikki järjestyy aikanaan. Mutta sen halusin kertoa (ja tiedän tämän työni puolesta täysin faktana) että vuokra-asuntoon saat täyden asumistuen, yh-korotuksen (vaikka teillä yhteishuoltajuus; tuo yh tarkoittaa lähivanhempaa). Voisi olla jopa helpompaa muuttaa lapsen kanssa pois uuteen kuin jäädä vanhaan, yhteiseen asuntoon, varsinkin jos erosta tulee riitaisa.

 

[ap.]

Kiitos kaikille vastauksista, lisää kiitos! Tämä viikko menikin paremmin, juteltiin paljon ja jonkinlaista edistystä ja yritystä olin havaitsevinani. Mutta tänään oli taas kauhea päivä. Eroa mietin usein, mutta myös haaveilen, että kaikki korjaantuisi nykysuhteessa.Niin sokea en kuitenkaan ole, että luottaisin, että nykysuhde kohenee. todennäköisesti niin ei käy. Siispä nyt otin kesätyön vastaan vaikka mies ei ideasta pitänyt. Työ ei kestä koko kesää, niin että jää lapsellekin aikaa. Tarvitsen omaa rahaa ja itsenäisyyttä.

 

[ding gong]

Minusta olisi hyvä, että varaisit ajan teille parisuhdeterapiaan. Houkuttelisit miehen sinne vaikkapa vain kuuntelemaan, jos hän ei jaksa itse puhua tai kokee itsensä liian ahdistuneeksi. Minusta myös tuntuu siltä, että miehelläsi on joku henkilökohtainen kriisi, jota hän ei hallitse, koska kertomasi mukaan hän on aiemmin ollut ns. unelmamies.

Voi olla, että miehelläsi on ollut joku ihastus ja se repii häntä kahteen suuntaan (sinä tuttuna ja turvallisena, yhteinen kotinne, yhteinen lapsenne vs. uusi intohimo). On myös mahdollista, että uutuudenviehätys vauvasta on laantunut ja hän tajuaa, että arki on tätä samaa. Voi olla, että hän ei jaksa sitä, että pitäisi paiskoa töissä täysillä ja kotonakin esitetään vaatimuksia (pitäisi olla vauvan kanssa, pitäisi auttaa sinua kotitöissä jne). Tämä on usein se tilanne, että on niin väsynyt, että kaikki vaihtoehdot näyttävät huonoilta ja uupuneena ei löydä mitään järkevää keinoa siihen, että miten ongelmat ratkaistaisi.

Älä lähde liikaa hyssyttelemään ja miestä miellyttämään. Hän on aikuinen ihminen ja hänellä on oikeus lähteä pois vaikka tällä sekunnilla, joten turha hänen on jäädä kiukuttelemaan teidän luokse, jos se ei kiinnosta.

Suosittelen, että otat selvää siitä, mitä tapahtuisi jos eroatte: mihin tukiin olet oikeutettu (esim. opintolaina, opintotuki, asumistuki, lapsilisään yksinhuoltajakorotus) ja miten yhteinen omaisuutenne jaotellaan (mitkä ovat sinun, miehesi ja yhdessä ostamianne). Jos taloudellinen tilanne näyttää kaoottiselta, niin on mahdollista, että yrität rahan vuoksi pysyä yhdessä ja toivoa, että miehen kriisi menisi ohi. Ikinä ei kuitenkaan kannata jäädä suhteeseen, jos alat pelkäämään esim. miehen väkivaltaa ja alat itse oirehtia psyykkisesti. Kuitenkin kun selvität, että miten asioita hoidetaan, jos erotaan, niin se lisää varmuutta ja tiedät asioista sen sijaan, että vain arvelet ja murehdit turhaan.

On myös mahdollista, että miehesi ottaisi aikalisää siten, että muuttaisi vaikkapa vain pariksi viikoksi esim. vanhempiensa luokse, jotta hän saisi miettimisaikaa sille, että mitä hän oikein elämältään haluaa.

 

[ap]

Minustakin tuntuu, että kyseessä on miehen kriisi, kenties minusta ja lapsesta riippumaton. Mutta ärsyttää se, kun ei puhu. Ihastusta olen epäillyt,mutta kysyttäessä ei myönnä ja ei ole "jäänyt kiinni". Kenties on ihastunut töissä tai jossain ja sitten miestä ahdistaa, kun on jumissa kotona. Ärsyttävää! Niinkuin ei yksi uhmaikäinen kotona riittäisi, nyt niitä on kaksi.

Halusin, että mies varaa ajan pariterapiaan. miksi minun pitäisi vatara aika ja työskennellä suhteen eteen jos mies käyttäytyy omituisesti? Kun ehdotin terapiaa, ei kieltäytynyt, mutta ei varannut aikaakaan. Tuossa olet oikeassa, että aikuinen mies saa lähteä koska tahansa, vaikka tällä sekunnilla. Vaan kun ei lähde. Sitä olen sanonut, että jos on noin paha olla, ja ei ole valmis puhumaan, muuta pois. Rahasta ei ole kiinni, mies voisi samantien muuttaa vuokralle. Siis miehellä on rahaa, ei minulla. Mies on ilmaissut nyt painokkaasti, että ei halua erota.

JOtenkin harmittaa ja ahdistaa tilanne valtavasti. Mies on aina ollut huono puhumaan tunteistaan, sellainen vähän aleksitymiaan taipuvainen. Mutta kuitenkin ollaan oltu sopuisia ja onnellisia ja juteltu edes jonkin verran. Mutta nyt sitten on tapahtunut jotain. Kenties mies ei itsekään tiedosta, mitä.

Oli niin haikeaa, kun yksi miespuolinen opiskelutoveri sanoi minulle yksi päivä, että sinä olet kaunis.Mietin, että milloinkahan oma mieheni olisi minut nähnyt kauniina saati sanonut siitä? Siitä on ikuisuus!!! Miksi hän ei näe lähelle hyviä asioita, joita hänellä on? Ihan ok vaimo ja ihana lapsi? Miksi asioista täytyy tehdä vaikeampia kuin mitä ovat?

Miehen sukulaisellekin jo mainitsin puhelimessa, että meillä on ollut vaikeaa. Oli pakko saada sanoa jollekin. Siihen tämä miehen sukulainen sanoi, että aina mies on ollut levoton ja rakastanut menemistä, tekemistä ja haasteita. Että kai tää kotielämä vaan on sitten liian tylsää. MInä taas tykkään tylsästä arjesta ja rutiineista. En siis tietenkään aina, mutta loppupeleissä kyllä.

 

[Maru-maru,]

No jos miehesi suostuu tulemaan terapiaan, varaa ihmeessä itse se aika, äläkä tuollaisessa asiassa ryhdy periaatteelliseksi. Sehän on teidän molempien etu! Voi olla, että se ajan itse varaaminen on hänelle liian kova kynnys ylitettäväksi.

 

[Ole vahva]

Varaa sinä se aika sinne pariterapiaan! Sitä et ainakaan kadu.

Tarkoitan, että jos sitten eroatte, niin ainakin tiedätte (ja erityisesti SINÄ tiedät) että olette tehneet kaikkenne ja yrittäneet. Niin minä tekisin. Ei olisi kiva asua kahdestaan lapsen kanssa ja sitten tulisi iltaisin mieleen, että olisiko terapia auttanut. Ei olisi kiva jossitella sitten kun on liian myöhäistä. Ei myöskään siinä tilanteessa, jos miehelläsi on joku ihastus, ja miettii nyt mitä tehdä. Ehkä parisuhdeterapia auttaa häntä näkemään tilanteen ja saa hänet järkiinsä. Voihan olla siellä selkiintyy oma varmuutesi erostya, vaikka mies ei sitä haluaisikaan. Se tekisi teille kummallekin hyvää, oli suhteen lopputulos sitten mikä tahansa.

 

[ap]

Sanoin miehelle noin kuukausi sitten, että varaa se aika pariterapiaan, koska minä en voi tietää miehen aikatauluja. Hän on esimiehenä globaalissa työssä, jossa on koulutuksia, kokouksia, palavereja, puhelinpalavereja, matkoja 24/7 epäsäännöllisesti. Minulla on säännöllisemmät menot. Mies tulisi myös maksamaan terapian.

Noista kahdesta syystä ajattelin, että hänen olisi parempi varata aika. Ja että siinä samalla ymmärtäisi, että jos kynnys mennä terapiaan on korkea, yrittäisi avautua ilman terapiaa. Varaan nyt sitten jonkin ajan, kävi se miehelle tai ei. Onpahan noille terapeuteille varmaan pitkät jonotkin. Niin ihan hyvä neuvo, ettei enää viivytellä.

Mies sanoi yksi päivä, että sun mielestä mitään ei voi tehdä, kun on lapsi. Että kaikki pitää tehdä lapsen ehdoilla. Mun mielestä olen yrittänyt, että elämä ei muuttuisi liikaa lapsen myötä.Olen joustanut, antanut miehen mennä, pitänyt itseni kunnossa, harrastanut, opiskellut, matkustanut, hoitanut lapsen. enempään en veny. Olemme viettäneet aikaa myös kahdestaan, kun isovanhemmat ovat hoitaneet. Täytyyhän miehen ymmärtää, etten voi vajaa 2 v lapsen äitinä ja opiskelijana rötvätä ja sukellella jossain hawaijilla!

Mun mielestä ongelma on nimenomaan se, että mies ei ole realisti. Hän taitaa olla just niitä, joille tulee shokkina, että lapsen myötä kaikki paitsi nimi muuttuu. huoh.

 

[P niin kuin pöpi]

Mun mielestä ongelma on nimenomaan se, että mies ei ole realisti. Hän taitaa olla just niitä, joille tulee shokkina, että lapsen myötä kaikki paitsi nimi muuttuu. huoh.

Ehkä olet asian ytimessä juuri tässä asiassa. Mies tajuaa, että tämän nykyisen elämän pitäisi riittää hänelle, mutta hän kokee ahdistusta, kun se ei riitäkään. Hän haluaisi kokea, tuntea ja nähdä enemmän, enemmän ja vieläkin enemmän.

Olen muuten huomannut, että usein ne, joilla on vapaus tulla, mennä ja kokea ovat niitä kaikista onnettomimpia. Toisaalla voi olla joku yksinhuoltaja, jolla ei ole aikaa, rahaa eikä tukea, mutta silti hän kokee itsensä onnelliseksi. Vapauden tavoittelu harvoin tuo onnea.

Täytyy muistaa, että raskausaikana naista valmistellaan äitiyteen ja moni äiti rakastuu vauvaan jo raskausaikana. Myös naisen hormonitoiminta valmistelee äitiä. Isällä tällaista ei ole, vaan isä joutuu opettelemaan siedätyshoitona vauvaa, äidiksi muuttunutta vaimoa jne. Joillekin se tilanne on sietämätön. Osa selviää shokkikokemuksesta, osa ei opi isyyteen koskaan.

Minä ehdotan, että varaat 2-3 aikaa parisuhdeterapiaan ja ilmoita heti ne ajat miehelle. Ehkä hän pääsee edes johonkin niistä ja pystyy siirtelemään aikojaan. Kävin itse aikoinaan parisuhdeterapiassa ja siitä oli valtavasti hyötyä. Se avasi silmäni ja sai ajatukset pois oravanpyörästä uusiin näkökulmiin. Suhde päättyi eroon, mutta opin itsestäni, parisuhteesta ja miehistä ihan eri tavalla.

Yritä ja tee parhaasi. Enempään et pysty. Voi olla, että miehesi kasvaa aikuiseksi ajan myötä, mutta siihen sinä et voi vaikuttaa, vaan hänen pitää itsensä tehdä työtä sen eteen. Elämä ei tosiaan ole aina pelkkää hauskanpitoa ja oman navan tuijottelua, vaan lapsi on pakko ottaa huomioon. Miehellesi voi olla vaikea paikka, kun sinä katsot enemmän lapsen parasta kuin miehen parasta, mutta pieni lapsihan on oikeasti hengissä vain siksi, että sinä äitinä pidät hänestä huolen!!! Miehen pitää opetella ajattelemaan, että vauva muuttaa parisuhdetta, mutta ei välttämättä huonompaan suuntaan, vaan ainoastaan erilaiseen suuntaan.

Kannattaa muuten miettiä, millaisia vanhempia miehesi omat vanhemmat ovat olleet. Ovatko olleet itse uraohjuksia, josta lapset ovat kärsineet vai onko päinvastoin äiti uhrautunut lasten puolesta niin paljon, että lapset ovat aina ja kaikessa saaneet mitä ovat halunneet. Vanhempien ratkaisut vaikuttavat paljon aikuisena siihen, millaiseksi maailman kokee.

 

[4xäiti]

Mun mielestä jo tuo että mies ei osallistu mihinkään kotona on huono merkki. Onko se jokin kasvatuksessa siirtynyt juttu että naiset hoitavat kodin lapset yms. ja miehet sitten tuo rahat?? Eihän se nykyään enää ole niin. Miehen pitää osallistua kodin juttuihin siinä missä naisenkin ja varsinkin lapsen elämään. Olla hänen kanssaan ja leikkiä. Pitäähän äidin joskus päästä yksinkin liikkeelle.
Jos sinusta nyt jo tuntuu siltä että sinulla on kaksi lasta niin onko järkeä jatkaa ja voiko mies muuttua niin paljon että elämä siitä oikenee...sillä ihan varmasti jossain vaiheessa sinä itse tajuat ettet jaksa tehdä kaikkea itse...ja yksin. Sillä lapsihan muuttaa elämän...sen jälkeen kaikki on eritavalla. Ilmeisesti miehesi ei ole sisäistänyt tätä asiaa. Lasta ei jätetä viikkokausiksi mummolaan jotta itse päästään lomailemaan...yms. ja mun mielestä naiset tekee väärin kun antavat miesten juosta menoissaan ihan rauhassa vauvan syntymän jälkeen niin kuin mikään ei muuttuisi. KAIKKI MUUTTUU VAUVAN TULOON...nainen kantaa vauvan mahassa odotusajan ja hoitaa synnytyksen sen jälkeen alkaa miehenkin velvollisuudet osallistua lapsen elämään ja kasvatukseen ja menot saakin vähentyä!!
Hienoahan olisi jos miehesi tosta tokenis mutta olisko koskaan kummoisempi isä?? jos ei nyt touhua lapsen kanssa niin eipä se tee sitä vuodenkaan päästä.
Valitettavasti en ymmärrä perheitä missä nainen tekee kaiken jotta mies pääsee vähällä...kyllähän se ukko menee siitä mistä aita on matalin kun luonne on heikko...

 

[Aniskuu]

PALJON VOIMIA tilanteen selvittämiseen... <3

 

[päivi]

Tuohan on ihan normaaliin ihmisen oman elämän prosessiin liittyvä vaihe. Parisuhteessakin molemmat käyvät omaa elämänpolkuaan läpi. Juuri tuo oman lapsen kasvaminen nostaa oman lapsuuden kokemukset pintaan. Tiedostamattakin! Anna aikaa puolisollesi selvitellä omaa henkistä prosessiaan. Monesti vielä tuollaiset prosessit liittyvät voimakkaammin 30, 40 ja 50 iän taitekohtiin. Vanhat sukupolvet antoivat toisilleen silloin tilaa kun näkivät että puolisolla on prosessi myrskyssä. Vaikeina aikoina nukuttiin talviunta. Jossain vaiheessa tulee kevät ja auringon lämpö herättää kaikki karhut. Kyllä lapsen vuoksi kannattaa vaikka olla talviunilla parisuhteessakin ja täydellä varmuudella tilanne aikaa myöten muuttuu. Se kumpi on vahvemmalla puolella kriisissä voi olla kärsivällisempi ja yrittää ohittaa. Anteeksiantamukselle on paljon sijaa.

 

[guest star]

Itselläni on kaksi lasta, nuorempi alle vuoden. Molemmat ovat kotona kanssani tällä hetkellä. teen täällä kaiken, kotityöt, hoidan lapset apua ei ole. Ja parisuhde kukkii. Todellakin. Koskaan ei ole mennyt näin huonosti kun toinen lapsi syntyi. Eli ymmärrän hyvin.

Mutta mutta. Näkemykseni mukaan miehet ovat aika yksinketaisia olioita. Saattaa hyvin olla, että miehelläsi on rankkaa töissä. Ja töitä ehkä joutuu tekemän paljon, jos on ainoa elättäjä. Älä pode syyllistyyttä opiskelustasi, en tarkoita sitä. Vaan että tilanne voi rauhoittua kun valmistut ja menet töihin. Tai miehesi tilanne töissä rauhoittuu. Vuodet pienten lasten ja asuntolainan jne. kanssa on ihan oikeasti rankkoja. Ei se oikeuta miehesi huutamista, mutta koita sinnitellä vielä 5 vuotta. Lapsi on isompi, tilanne voi olla paljon rauhallisempi. Ei yksinhuoltajanakaan ole helppoa.