Olemme seurustelleet miehen kanssa 5 vuotta ja pidimme taukoa vuoden verran, nyt 3 kuukautta noin jatkettu suhdetta kypsempinä ihmisinä.
Eli erosimme ja myöhemmin tajusimme että emme halua olla erossa. Aloitettu seurustelu nuorina joten pidän asiaa hyvänä erona.
Löysin uuden miehen (herra B) 2kk ennenkuin näin eksäni ja siinä ei mitään enään tehty. Sanoin uudelle miehelle että nyt on isommat tunteet kyseessä ja jätin miehen ja palasin takaisin rakkaani luokse. Meille ei mitään suurta rakkautta ollutkaan syntynyt joten tilanne ei ollut mikään ikävä.
Nyt kuitenkin olen raskaana. Harrastin kaksi kertaa seksiä herra B:n kanssa ja en voi vieläkään ymmärtää. Olen kertonut sekä herra B:lle sekä rakkaalleni. Alussa oli erittäin voimakasta pahoinvointia, jonka vuoksi makasin 7vk sairaalassa tiputuksessa. Se sekoitti ajatteluani paljon, ei jaksanut rahahuolien ja pahoinvoinnin ja jatkuvan nukkumisen vuoksi paljon ajatella.
En voi mitenkään vaatia mieheltäni että hän olisi kanssani kun minulla on toisen lapsi mahassani. Hän sanookin ettei tiedä miten suhtautuisi lapseen. Meillä on pitkä historia ja pitkät kuvat mielessä meidän lapsesta. Ei minun ja jonkun muun ja hän siinä mukana.
En tiedä mitä tehdä. Aborttiin vielä hetki aikaa.
Pelkään että kadun miehen menetystä ja pelkään että kadun lapsen menetystä. Sekaisin moraallinen käsitys abortoinnista, sekä suuri rakkaus miestä kohtaan, jonka kanssa yhteistä taivalta jo usea vuosi. Kumpaa kadun enemmän? Aborttia vai miehen menetystä? Ja meillä menee tosi hyvin. Edelleen vietämme yhdessä aikaa vaikka tilanne on mikä on. Se varmaan kertoo jotain.
En osaa kuvitella että jakaisin lapsen jonkun muun kuin hänen kanssaa tai miten pärjään ilman miestä. Tai tottakai pärjään mutta ilman häntä tyhjä olo on suuri ja tämä toimii myös toisin päin, ilman minua hänen tyhjä olonsa on suuri.
Ei kiitos nyt mitään jalat ristissä juttuja, ehkäisystä on huolehdittu, en ajattele ruusuisesti omasta miehestäni. Emme välttämättä ole 2 vuoden päästä yhdessä, tiedän. Ja lasta en ikinä kadu. Vai väittääkö kukaan, että kun lapsi syntyy ja alku pyöritys on loppunut, että kaikki muut tunteet ihmisestä häviäisi, varsinkin pahat? Haluaisin vain tukea ja ehkä kokemuksia... Kiitos...
Eli erosimme ja myöhemmin tajusimme että emme halua olla erossa. Aloitettu seurustelu nuorina joten pidän asiaa hyvänä erona.
Löysin uuden miehen (herra B) 2kk ennenkuin näin eksäni ja siinä ei mitään enään tehty. Sanoin uudelle miehelle että nyt on isommat tunteet kyseessä ja jätin miehen ja palasin takaisin rakkaani luokse. Meille ei mitään suurta rakkautta ollutkaan syntynyt joten tilanne ei ollut mikään ikävä.
Nyt kuitenkin olen raskaana. Harrastin kaksi kertaa seksiä herra B:n kanssa ja en voi vieläkään ymmärtää. Olen kertonut sekä herra B:lle sekä rakkaalleni. Alussa oli erittäin voimakasta pahoinvointia, jonka vuoksi makasin 7vk sairaalassa tiputuksessa. Se sekoitti ajatteluani paljon, ei jaksanut rahahuolien ja pahoinvoinnin ja jatkuvan nukkumisen vuoksi paljon ajatella.
En voi mitenkään vaatia mieheltäni että hän olisi kanssani kun minulla on toisen lapsi mahassani. Hän sanookin ettei tiedä miten suhtautuisi lapseen. Meillä on pitkä historia ja pitkät kuvat mielessä meidän lapsesta. Ei minun ja jonkun muun ja hän siinä mukana.
En tiedä mitä tehdä. Aborttiin vielä hetki aikaa.
Pelkään että kadun miehen menetystä ja pelkään että kadun lapsen menetystä. Sekaisin moraallinen käsitys abortoinnista, sekä suuri rakkaus miestä kohtaan, jonka kanssa yhteistä taivalta jo usea vuosi. Kumpaa kadun enemmän? Aborttia vai miehen menetystä? Ja meillä menee tosi hyvin. Edelleen vietämme yhdessä aikaa vaikka tilanne on mikä on. Se varmaan kertoo jotain.
En osaa kuvitella että jakaisin lapsen jonkun muun kuin hänen kanssaa tai miten pärjään ilman miestä. Tai tottakai pärjään mutta ilman häntä tyhjä olo on suuri ja tämä toimii myös toisin päin, ilman minua hänen tyhjä olonsa on suuri.
Ei kiitos nyt mitään jalat ristissä juttuja, ehkäisystä on huolehdittu, en ajattele ruusuisesti omasta miehestäni. Emme välttämättä ole 2 vuoden päästä yhdessä, tiedän. Ja lasta en ikinä kadu. Vai väittääkö kukaan, että kun lapsi syntyy ja alku pyöritys on loppunut, että kaikki muut tunteet ihmisestä häviäisi, varsinkin pahat? Haluaisin vain tukea ja ehkä kokemuksia... Kiitos...