Miehen käytöksestä 8-vuotiasta kohtaan

Meillä on 8-vuotias poika joka on vilkas, vauhdikas ja äänekäs. Aina sattuu ja tapahtuu, pienempänä aina maitolasi kaatui, tavaroita meni rikki tahallisesti ja tahattomasti ja usein edelleenkin tapahtuu kaikenlaista mistä mies ei pidä ja hermostuu. Kavereita käy kylässä ja mies koko ajan vaihtaa heidän touhuja ja kyttää sattuuko jotain, ei kuitenkaan esim mene peleihin mukaan tai muuten ohjaa toimintaa. Itse en ole niin tarkka metelistä tai pienistä vahingoista mutta olen huomannut että olen aivan hermostunut aina kun kavereita tulee kylään, pelkään että jotain sattuu ja mies hermostuu. Ja ilman kavereitakin pelkään että poika tekee jotain sellaista mistä mies hermostuu. Olen tästä monet kerrat sanonut, hetken mies on pitkäpinnaisempi mutta sitten taas alkaa tuo sama.

Onko muita keillä samaa ja miten olette toimineet? Olen useaan kertaan miettinyt että olisi vapaampaa asua pojan kanssa kaksin...

 

Anna kasvaa vapaasti ja sanoita aktiivisesti perseilyä.
Kyllä siitä hyvä tulee kuten voit lehdistä itsekin lukea vapaan kasvatuksen hedelmistä.

 

Maailmassa tulee taattu vastaan ihmisiä jotka ihan oikeasti hermostuvat joten ois kai fiksua sallia se miehlle jotta ipanannekin ois edes jotenkin todellisuudessa mukana.

 

Maailmassa tulee taattu vastaan ihmisiä jotka ihan oikeasti hermostuvat joten ois kai fiksua sallia se miehlle jotta ipanannekin ois edes jotenkin todellisuudessa mukana.

Miksi lapsille ei kuuluisi opettaa edes alkeellisimpia käytöstapoja?

 

Miksi lapsille ei kuuluisi opettaa edes alkeellisimpia käytöstapoja?

Sitäpä!

Ellei kotona kielletä riehumasta kaverien kanssa ni ihmekös jos sit pistävät teineinä paikat paskaksi siellä sun täällä.

 

Itseäni mietityttää tuo "vilkas, vauhdikas ja äänekäs". Onko vilkkaampi, vauhdikkaampi ja äänekkäämpi kuin muut? Jos on, onko diagnoosia? Jotkut lapset tosiaan ovat poikkeavia ja vaikka heitä pitää vahtia, on myös pakko opetella joustamaan. Mutta sitten on nämä äidin silmäterät, jotka ovat kyllä ihan normaaleja pikkupoikia, mutta saavat riehua ja rääkyä koska ovat vilkkaita, vauhdikkaita ja äänekkäitä. Sellainen ei ole hyväksi kellekään. Lapsi oppii kyllä käytöstapoja ja itsehillintää kun sitä opettaa ja vaikka välillä maitolasi edelleen kaatuu, koko ajan mennään parempaan suuntaan kunnes sekin loppuu.

On tietenkin täysin mahdotonta ottaa tähän ap:n tapaukseen kantaa kun ei tiedä mistään mitään. Se nyt on selvää, että miehen ei pidä kilahtaa lapselle eli se hermostuminen ei saa mennä yli. Toivottavasti tästä ei ole kyse. Mutta tunnen tapauksen, jossa äiti ei yksinkertaisesti vaan puutu lapsen riehumiseen, vaan on ulkoistanut kurinpidon täysin miehelleen. Ja sitten vielä tiuskii tälle kun mies sitä kuria pitää ja samalla kaivaa maata sen kurinpitäjän jalkojen alta. Monesti tekisi mieli sanoa, mutta eipä ulkopuolinen voi oikein perheen sisäiseen dynamiikkaan puuttua.

Ap:lle sanoisin, että mitä jos sen miehen hermostumisen odottelun sijaan kokeilisit joskus itse ennakoivasti komentaa poikia leikkimään nätimmin? Tarvitseeko sen aina noudattaa sellaista kaavaa, että riehua saa kunnes joltain palaa käpy? Ehkä mieskin päästää tilanteen liian pitkälle sen takia, että on huomannut olevansa aina se ankeuttaja, joka kieltää ja komentelee eikä halua olla aina lapsen silmissä se kusipäävanhempi. Sen takia sanoo vasta kun on pakko. Eli voisi mennä kaikkien kannalta paremmin kun kumpikin vanhempi neuvoisi, ohjaisi ja komentelisi tasaisesti samalla toistensa auktoriteettia tukien.

 

Meillä on 8-vuotias poika joka on vilkas, vauhdikas ja äänekäs. Aina sattuu ja tapahtuu, pienempänä aina maitolasi kaatui, tavaroita meni rikki tahallisesti ja tahattomasti ja usein edelleenkin tapahtuu kaikenlaista mistä mies ei pidä ja hermostuu. Kavereita käy kylässä ja mies koko ajan vaihtaa heidän touhuja ja kyttää sattuuko jotain, ei kuitenkaan esim mene peleihin mukaan tai muuten ohjaa toimintaa. Itse en ole niin tarkka metelistä tai pienistä vahingoista mutta olen huomannut että olen aivan hermostunut aina kun kavereita tulee kylään, pelkään että jotain sattuu ja mies hermostuu. Ja ilman kavereitakin pelkään että poika tekee jotain sellaista mistä mies hermostuu. Olen tästä monet kerrat sanonut, hetken mies on pitkäpinnaisempi mutta sitten taas alkaa tuo sama.

Onko muita keillä samaa ja miten olette toimineet? Olen useaan kertaan miettinyt että olisi vapaampaa asua pojan kanssa kaksin...

Vapaan kasvatuksen tuloksista saamme lukea harvase päivä, ja ne kirjoitukset eivät ole mieltä ylentäviä. Jos et itse viitsi kasvattaa, anna miehellesi tilaisuus.

 

Vapaan kasvatuksen tuloksista saamme lukea harvase päivä, ja ne kirjoitukset eivät ole mieltä ylentäviä. Jos et itse viitsi kasvattaa, anna miehellesi tilaisuus.

Vapaa kasvatus. Hmm...
Kun vanhempani olivat nuoria, he painelivat pitkin kyliä keskenään, aamusta iltaan. Ei silloin oltu vanhempien valvovan silmän alla. Minun lapsuudessani vanhemmat olivat vähän enemmän läsnä. Nykylapset ovat varmasti vahdatuin ja seuratuin sukupolvi.

Minusta vapaa kasvatus on melko huono termi. Ongelma on se, että nykylapset ovat tietoisia oikeuksistaan, mutta eivät ole valmiita kantamaan vastuuta eivätkä ymmärrä seurauksia.

 

Itseäni mietityttää tuo "vilkas, vauhdikas ja äänekäs". Onko vilkkaampi, vauhdikkaampi ja äänekkäämpi kuin muut? Jos on, onko diagnoosia? Jotkut lapset tosiaan ovat poikkeavia ja vaikka heitä pitää vahtia, on myös pakko opetella joustamaan. Mutta sitten on nämä äidin silmäterät, jotka ovat kyllä ihan normaaleja pikkupoikia, mutta saavat riehua ja rääkyä koska ovat vilkkaita, vauhdikkaita ja äänekkäitä. Sellainen ei ole hyväksi kellekään. Lapsi oppii kyllä käytöstapoja ja itsehillintää kun sitä opettaa ja vaikka välillä maitolasi edelleen kaatuu, koko ajan mennään parempaan suuntaan kunnes sekin loppuu.

On tietenkin täysin mahdotonta ottaa tähän ap:n tapaukseen kantaa kun ei tiedä mistään mitään. Se nyt on selvää, että miehen ei pidä kilahtaa lapselle eli se hermostuminen ei saa mennä yli. Toivottavasti tästä ei ole kyse. Mutta tunnen tapauksen, jossa äiti ei yksinkertaisesti vaan puutu lapsen riehumiseen, vaan on ulkoistanut kurinpidon täysin miehelleen. Ja sitten vielä tiuskii tälle kun mies sitä kuria pitää ja samalla kaivaa maata sen kurinpitäjän jalkojen alta. Monesti tekisi mieli sanoa, mutta eipä ulkopuolinen voi oikein perheen sisäiseen dynamiikkaan puuttua.

Ap:lle sanoisin, että mitä jos sen miehen hermostumisen odottelun sijaan kokeilisit joskus itse ennakoivasti komentaa poikia leikkimään nätimmin? Tarvitseeko sen aina noudattaa sellaista kaavaa, että riehua saa kunnes joltain palaa käpy? Ehkä mieskin päästää tilanteen liian pitkälle sen takia, että on huomannut olevansa aina se ankeuttaja, joka kieltää ja komentelee eikä halua olla aina lapsen silmissä se kusipäävanhempi. Sen takia sanoo vasta kun on pakko. Eli voisi mennä kaikkien kannalta paremmin kun kumpikin vanhempi neuvoisi, ohjaisi ja komentelisi tasaisesti samalla toistensa auktoriteettia tukien.

Lapset ovat usein vauhdikkaita ja minusta he saavat ollakkin. Lapset ovat ennen olleet vauhdikkaita keskenään ja tutkineet ympäristöään porukassa. Ei ennen notkuttu vanhempien nilkoissa kotona. Nyt, lapset ovat koko ajan vanhempiensa silmien alla ja heitä vaaditaan käyttäytymään hillitysti. olemaan hiljaa ja rauhallisia. Se on aivan järjettömän epänormaalia odottaa lapselta sellaista.
Ennen sai mennä ja perseillä vapaasti pitkin metsiä ja vanhemmille sitten esitettiin "kunnollista" niinä hetkinä, kun poikettiin himaan syömään ja nukkumaan.

 

Vapaa kasvatus. Hmm...
Kun vanhempani olivat nuoria, he painelivat pitkin kyliä keskenään, aamusta iltaan. Ei silloin oltu vanhempien valvovan silmän alla. Minun lapsuudessani vanhemmat olivat vähän enemmän läsnä. Nykylapset ovat varmasti vahdatuin ja seuratuin sukupolvi.

Minusta vapaa kasvatus on melko huono termi. Ongelma on se, että nykylapset ovat tietoisia oikeuksistaan, mutta eivät ole valmiita kantamaan vastuuta eivätkä ymmärrä seurauksia.

Vapaan kasvatuksen sijaan voisikin puhua kurittomasta kasvatuksesta. Aikanaan lapset saivat kyllä touhuta vapaasti, mutta esim. talonmies saattoi vedellä ympäri korvia, jos oli tarvis.

 

Sitäpä!

Ellei kotona kielletä riehumasta kaverien kanssa ni ihmekös jos sit pistävät teineinä paikat paskaksi siellä sun täällä.

Minusta iso onglema nykypäivänä on se, että lapset eivät pääse mihinkään purkamaan energiaansa. Jengi nököttää vanhempiensa kämpässä sisällä ja vanhemmat ihmettelee kun ne riehuu?
Omassa lapsuudessani ei oltu sisällä. Talvet luisteltiin tai oltiin pihalla kasaamassa lumilinnoja ja kesät painettiin fillarilla pitkin kyliä ja juostiin metsissä ilman vanhempien valvovaa silmää. Eihän sitä jaksanut enää himassa perseillä sen jälkeen.
Ei me edes haluttu olla kenenkään luona kyyläävien vanhempien seurassa?

 

Vapaan kasvatuksen sijaan voisikin puhua kurittomasta kasvatuksesta. Aikanaan lapset saivat kyllä touhuta vapaasti, mutta esim. talonmies saattoi vedellä ympäri korvia, jos oli tarvis.

Kuriton kasvatus on tosiaan parempi termi.
Toki, en mä sitä ympäri korvia vetelyä kannata, mutta kyllähän sitä seurauksia pitäisi tulla perseilystä.

 

Kuriton kasvatus on tosiaan parempi termi.
Toki, en mä sitä ympäri korvia vetelyä kannata, mutta kyllähän sitä seurauksia pitäisi tulla perseilystä.

Huoli-ilmoituksia nykyään

 

Kuriton kasvatus on tosiaan parempi termi.
Toki, en mä sitä ympäri korvia vetelyä kannata, mutta kyllähän sitä seurauksia pitäisi tulla perseilystä.

Vanhemmilta on viety työkalut kasvattaa lapsistaan "tolkun ihmisiä", kuten kaikilta muiltakin aikuisilta, päiväkodeissa, kouluissa, osin myös poliisilta.
Jos esim poliisi poistaa kaduilla liikennettä tukkivat vapaan kasvatuksen hedelmät pienintä mahdollista voimaa käyttäen, ruiskauttamalla vaaratonta pippurikaasua kurittomien hippien silmille, itse sisäministeri (vihreä, tulipunainen, fasisminmusta) tekee tutkintapyynnön poliisin voimankäytön oikeutuksesta.
Vanhemmat yrittävät epätoivoisesti SANOITTAA lastensa vttumaista käytöstä, kun eivät enää mitään muuta pysty tekemään Lasun peloissaan ja pahimpana vaihtoehtona alkavat pyörittää koko perhehierarkiaa lasten ehdoilla, ymmärtämättä, että lapsilla ei vielä ole aivojensa puutteellisen kehityksen seurauksena kykyä ottaa vastuuta järjettömien mielihalujensa seurauksista, esim. ravinnon suhteen.
Yritetään olla lasten kavereita, annetaan kaikessa periksi, eikä tajuta, että ne rajat ja rangaistukset rajojen rikkomisesta ovat niitä suurimpia rakkauden tekoja joita lastensa hyväksi voi tehdä.
Vanha sanonta, "joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee", pitää vieläkin paikkansa, ainakin jos alkaa tutkimaan tilastoja nuorten mielenterveysongelmien kasvusta ja seksuaalisen identiteetin hukassa olemisesta.
Vapaalla kasvatuksella saadaan aikaiseksi pehmeitä pikku lumihiutaleita, jotka pöyristyvät kaikesta, ovat henkisesti tuuliajolla, eivätkä pysty sopeutumaan ympäröivään yhteiskuntaan rakentavalla tavalla.

 

Hei,

Minullakin on vauhdikas 8-vuotias poika, jolle sattuu kaikenlaista. Asetelma on samankaltainen kuin teillä: Olen äitinä sallivampi ja lasta ymmärtävä, mies kontrolloi ja haluaisi "järjestystä taloon". Olemme löytäneet jonkinlaisen kasvatuksellisen tasapainon tästä huolimatta. Älä luovuta, lapsi hyötyy teistä molemmista.

Poika on vielä kovin nuori. Useat taidot, myös itsesäätely, ovat vasta kehittymässä. Ajattelisin, että on mahtavaa, että hänestä löytyy energiaa ja luovuutta, onnellisen elämän edellytyksiä. Pienet pojat koheltavat paljon, ihan ilman diagnoosejakin.

Oivaltava huomio sinulta on, että lasten peleihin voisi mennä aikuisena mukaan ja yrittää ohjata tilannetta sitä kautta. Tunnistan itsessäni, että asetun jatkuvasti miehen ja lapsen väliin ja yritän keventää törmäyksiä. Luulen, että olen ollut samassa tilanteessa jo lapsuudessa, isän ja pikkuveljen välissä. Otan roolin siis helposti.

Päätin jossakin vaiheessa, että yritän itse luottaa myös mieheni enemmän. Ei ole maailmanloppu, jos koemme asiat eri tavoin. En ole vastuussa hänen käytöksestään. Olen sanoittanut omia ajatuksiani ääneen ja myös selkeästi ilmaissut, jos en hyväksy jotakin lapsen kasvatustilanteeseen tai kohtaamiseen liittyvää. Jälkimmäistä käytän harkiten. Tunnelma on sillä hetkellä kurja, mutta vaikuttaa lisäävän pitkällä tähtäimellä luottamusta parisuhteessa, etenkin jos päästään dialogiin. Yleensä palaamme asiaan vasta myöhemmin. Vastapuoli tarvitsee aikaa sulatella asiaa.

Tunnen empatiaa miestäni kohtaan. Häntä on todennäköisesti kasvatettu kovalla kädellä. Luulen, että tilan antaminen, empatian ja luottamuksen osoittaminen auttavat häntä oppimaan vanhemmuudesta.

Olennaisin huomioni on, että täydennämme toisiamme. Lapset tarvitsevat meitä molempia.

 

Vanhemmilta on viety työkalut kasvattaa lapsistaan "tolkun ihmisiä", kuten kaikilta muiltakin aikuisilta, päiväkodeissa, kouluissa, osin myös poliisilta.
Jos esim poliisi poistaa kaduilla liikennettä tukkivat vapaan kasvatuksen hedelmät pienintä mahdollista voimaa käyttäen, ruiskauttamalla vaaratonta pippurikaasua kurittomien hippien silmille, itse sisäministeri (vihreä, tulipunainen, fasisminmusta) tekee tutkintapyynnön poliisin voimankäytön oikeutuksesta.
Vanhemmat yrittävät epätoivoisesti SANOITTAA lastensa vttumaista käytöstä, kun eivät enää mitään muuta pysty tekemään Lasun peloissaan ja pahimpana vaihtoehtona alkavat pyörittää koko perhehierarkiaa lasten ehdoilla, ymmärtämättä, että lapsilla ei vielä ole aivojensa puutteellisen kehityksen seurauksena kykyä ottaa vastuuta järjettömien mielihalujensa seurauksista, esim. ravinnon suhteen.
Yritetään olla lasten kavereita, annetaan kaikessa periksi, eikä tajuta, että ne rajat ja rangaistukset rajojen rikkomisesta ovat niitä suurimpia rakkauden tekoja joita lastensa hyväksi voi tehdä.
Vanha sanonta, "joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee", pitää vieläkin paikkansa, ainakin jos alkaa tutkimaan tilastoja nuorten mielenterveysongelmien kasvusta ja seksuaalisen identiteetin hukassa olemisesta.
Vapaalla kasvatuksella saadaan aikaiseksi pehmeitä pikku lumihiutaleita, jotka pöyristyvät kaikesta, ovat henkisesti tuuliajolla, eivätkä pysty sopeutumaan ympäröivään yhteiskuntaan rakentavalla tavalla.

Olen huomannut perheissä kasvavan trendin, miten vanhemmat pelkää lapensa pahoittavan mielensä. On selvää, ettei omaa lasta pidä lannistaa tai lytätä, mutta mielensä pahoittaminen on ihan normaali osa elämää, joka jokaisen täytyy oppia sietämään.

On aivan päätöntä, miten järjettömistä asioista nuoret aikuiset pahoittaa mielensä opinahjoillaan ja tekee valituksia. Touhu on ennennäkemätöntä. Nuorista aikuisista löytyy suuri määrä mielensäpahoittajia, jotka eivät pysty käsittelemään tilanteita, jotka eivät suju heidän ihanteensa mukaan. Hämmästelen suuresti sitä, miten nämä ihmiset tulevat pärjäämään elämässään ikinä. Jotenkin tuntuu, että kyky ottaa vastuu seurauksista on tyystin hukassa.

 

Minusta iso onglema nykypäivänä on se, että lapset eivät pääse mihinkään purkamaan energiaansa. Jengi nököttää vanhempiensa kämpässä sisällä ja vanhemmat ihmettelee kun ne riehuu?
Omassa lapsuudessani ei oltu sisällä. Talvet luisteltiin tai oltiin pihalla kasaamassa lumilinnoja ja kesät painettiin fillarilla pitkin kyliä ja juostiin metsissä ilman vanhempien valvovaa silmää. Eihän sitä jaksanut enää himassa perseillä sen jälkeen.
Ei me edes haluttu olla kenenkään luona kyyläävien vanhempien seurassa?

Ihan tosi. JA jos siihen aikaan alkoi remuamaan sisätiloissa ni kyllä käsky "ulos" kajahti sekä isän että äidin suusta.

Kuinkahan monta kertaa koko kylän vanhemmat soiteltiin läpi ku oltiin porukalla saatu idea lähteä fillareilla johkin turhan kauas kun ajantaju ei vielä ollut aikuisen tasolla ja viimein ku illan jo pimetessä väsyneinä fillaroitiin kotiin ni voi sitä pauhua... taas kerran.

Me ollaan ainakin totuttu toruihin ja moitteisiin

 

Ihan tosi. JA jos siihen aikaan alkoi remuamaan sisätiloissa ni kyllä käsky "ulos" kajahti sekä isän että äidin suusta.

Kuinkahan monta kertaa koko kylän vanhemmat soiteltiin läpi ku oltiin porukalla saatu idea lähteä fillareilla johkin turhan kauas kun ajantaju ei vielä ollut aikuisen tasolla ja viimein ku illan jo pimetessä väsyneinä fillaroitiin kotiin ni voi sitä pauhua... taas kerran.

Me ollaan ainakin totuttu toruihin ja moitteisiin

Tämä!

Toinen, mitä koen, että omassa lapsuudessa on opittu on epäonnituminen ja uudelleen yrittäminen. Siinä "ryhmäpaineessa" oli pysyttävä muiden mukana ja opittava kaikki temput. Sitä joutui kerta toisensa jälkeen ylittämään itsensä, eikä kukaan oikeastaan taputellut päähän kun ei heti onnistunut.

Samoin oli tylsistyminen. Ei siihen aikaan vanhemmat alkaneet kehittää ohjelmaa, jos kyllästytti. Nykymenoa katsellessa vanhemmat on valmiit ties millaisiksi ohjelmavastaaviksi, koska onhan se kauheaa jos lapsella on tylsää.

 

Tämä!

Toinen, mitä koen, että omassa lapsuudessa on opittu on epäonnituminen ja uudelleen yrittäminen. Siinä "ryhmäpaineessa" oli pysyttävä muiden mukana ja opittava kaikki temput. Sitä joutui kerta toisensa jälkeen ylittämään itsensä, eikä kukaan oikeastaan taputellut päähän kun ei heti onnistunut.

Samoin oli tylsistyminen. Ei siihen aikaan vanhemmat alkaneet kehittää ohjelmaa, jos kyllästytti. Nykymenoa katsellessa vanhemmat on valmiit ties millaisiksi ohjelmavastaaviksi, koska onhan se kauheaa jos lapsella on tylsää.

Puhumattakaan siitä, miten joskus tylsistyi mummolassa.

Sataa vettä, ei oo mitään tekemistä, telkkaristahan siihen aikaan ei tullut mitään ennen iltaviittä. Kaikki kirjahyllyn kirjat on jo luettu, katekismusta ja osin puhelinluetteloakin myöden, mummon nappikokoelma tutkittu, vanhan kortit jaoteltu värin mukaan ja huokaistu tuhat kertaa kun on niiiiiiiiiin tyl-sää!

 

Kiitos!

Olen huomannut perheissä kasvavan trendin, miten vanhemmat pelkää lapensa pahoittavan mielensä. On selvää, ettei omaa lasta pidä lannistaa tai lytätä, mutta mielensä pahoittaminen on ihan normaali osa elämää, joka jokaisen täytyy oppia sietämään.

On aivan päätöntä, miten järjettömistä asioista nuoret aikuiset pahoittaa mielensä opinahjoillaan ja tekee valituksia. Touhu on ennennäkemätöntä. Nuorista aikuisista löytyy suuri määrä mielensäpahoittajia, jotka eivät pysty käsittelemään tilanteita, jotka eivät suju heidän ihanteensa mukaan. Hämmästelen suuresti sitä, miten nämä ihmiset tulevat pärjäämään elämässään ikinä. Jotenkin tuntuu, että kyky ottaa vastuu seurauksista on tyystin hukassa.

Just noin

 

Puhumattakaan siitä, miten joskus tylsistyi mummolassa.

Sataa vettä, ei oo mitään tekemistä, telkkaristahan siihen aikaan ei tullut mitään ennen iltaviittä. Kaikki kirjahyllyn kirjat on jo luettu, katekismusta ja osin puhelinluetteloakin myöden, mummon nappikokoelma tutkittu, vanhan kortit jaoteltu värin mukaan ja huokaistu tuhat kertaa kun on niiiiiiiiiin tyl-sää!

Jooooo... tämä!
Nykyisille junnuille on ohjelmat suunniteltu aamusta iltaan, ettei vaan pääse tylsistymään.

 

Tämä!

Toinen, mitä koen, että omassa lapsuudessa on opittu on epäonnituminen ja uudelleen yrittäminen. Siinä "ryhmäpaineessa" oli pysyttävä muiden mukana ja opittava kaikki temput. Sitä joutui kerta toisensa jälkeen ylittämään itsensä, eikä kukaan oikeastaan taputellut päähän kun ei heti onnistunut.

Samoin oli tylsistyminen. Ei siihen aikaan vanhemmat alkaneet kehittää ohjelmaa, jos kyllästytti. Nykymenoa katsellessa vanhemmat on valmiit ties millaisiksi ohjelmavastaaviksi, koska onhan se kauheaa jos lapsella on tylsää.

Why did my colleagues turn to crime?

The news reached me in 2000 while I was on a German autobahn, driving to France for my summer holiday. My son called to say that Professor Urpo Rinne had been arrested and was under police investigation for transferring 10 million Finnish marks (£1m; $2m; €1.7m) of research money into his own...

www.bmj.com

aikansa lapsia hekin?

 

Why did my colleagues turn to crime?

The news reached me in 2000 while I was on a German autobahn, driving to France for my summer holiday. My son called to say that Professor Urpo Rinne had been arrested and was under police investigation for transferring 10 million Finnish marks (£1m; $2m; €1.7m) of research money into his own...

www.bmj.com

aikansa lapsia hekin?

Muutama rajatilapersoonallisuus tuskin edustaa koko ikäryhmäänsä.

 

Vapaa kasvatus. Hmm...
Kun vanhempani olivat nuoria, he painelivat pitkin kyliä keskenään, aamusta iltaan. Ei silloin oltu vanhempien valvovan silmän alla. Minun lapsuudessani vanhemmat olivat vähän enemmän läsnä. Nykylapset ovat varmasti vahdatuin ja seuratuin sukupolvi.

Minusta vapaa kasvatus on melko huono termi. Ongelma on se, että nykylapset ovat tietoisia oikeuksistaan, mutta eivät ole valmiita kantamaan vastuuta eivätkä ymmärrä seurauksia.

 

Muutama rajatilapersoonallisuus tuskin edustaa koko ikäryhmäänsä.

mitä tarkoitit?