Miehen isyysinto lopahti vauvan syntymään :(

Ei kuulosta hyvältä, ehkä miehelle tuli synnytyksen jälkeinen masennus ja pakenee perhe-elämää? Suosittelen että annat miehesi lukea tämän ketjun!

Meillä oli ihan toisinpäin, minä halusin vauvaa huomattavasti miestä enemmän. Silti mies otti ison vastuun lapsesta alusta alkaen ja on lapsen syntymän jälkeen tehnyt enemmän kotitöitä kuin minä. Yllätyin positiivisesti

 

Tämä on varmasti paljon yleisempää, kuin mitä yleisesti annetaan ymmärtää. Nykytrendihän on se, että isät ovat osallistuvia aktiivi-isiä, jotka hoitavat, ulkoilevat, ruokkivat, heräävät, harrastavat. Käyvät työssä, ja huolehtivat myös itsestään. Kaikki siitä poikkeava on huonoa isyyttä..? meillä isäntä ei ole juurikaan ollut lasten vauva- arjessa mukana. Suurin syy tähän on varmastikin meidän lasten kohdalla tiheä imetys ja vatsavaivat. Mies tunsi helposti ja nopeasti itsensä täysin turhaksi ja kelpaamattomaksi- kanna siinä sitten vauvaa, kun tämä vain lohduttomasti huutaa, tutti ei kelpaa- pelkästään tissi. Olihan se rankkaa itsellekin, sitä aina pelkäsi esim. Oman suihkun aikana, että ei kai se vauva nyt vaan herää-.. Tai jos oli jäänyt kuin ihmeen kaupalla isän syliin tyytyväisenä, oli paniikki että huuto alkaa hetkenä minä hyvänsä ja kaikki pahoittaa mielensä. Nyt kun lapset isompia, niin isänkin on helpompi olla mukana ja touhuta. Riehua ja kutitella, huoltaa pyörää, sitoa luistimia, ajaa radio-ohjattavia yms. Olen ollut helpottunut, kun etäisen vauva-ajan jälkeen lasten suhde isään on kuitenkin hyvä ja läheinen. Ei meidän iskä varmaankaan itsekseen lähde lasten kanssa kerhoon, museoon tai kaupungille leikkipuistoon- mutta on muilla lailla miehen mallina ja turvana. Lapset saavat osallistua remppahommiin, auton korjaukseen ym. Isä opettaa miten vaihdetaan kumi pyörän renkaaseen, tai laitetaan ketjut paikalleen. Ei meillä mies edelleenkään juurikaan osallistu iltatoimiin tai muuhun sellaiseen. Ruokaa laittaa noin kerran kuukaudessa. Vaippoja vaihtanut kaikille yhteensä ehkä seitsemän kertaa. On hän silti isä,omalla tavallaan. Olen joskus laittanut paperille plussia ja miinuksia, ja pyöritellyt asiaa eri kanteilta ja tullut siihen tulokseen että tämä on ihan hyvä meillä, ja riittävää. En koe, että aikuisen holhoamisessa ja toimimaan pakottamisesta (hänen omaksi edukseen) olisi mitään hyötyä. Kyllä se on itsestään lähdettävä. Tiedän, että tosipaikan tullen,tai hädän hetkellä mieheni osaisi toimia oikein. Ehkä sinunkin miehesi vielä löytää oman tapansa olla isä. Olette vasta perhe- elämän alkutaipaleella, ja sitä matkaa on onneksi jatkettavissa ja suuntaa vaihdettavissa loppuelämäksi. Ei puhumisesta varmaankaan haittaa ole. Yrittäkää käpertyä lähekkäin, hakeudu miehen kainaloon. Kaipaatte varmasti toisianne. Kaikki järjestyy.

 

Tämä on varmasti paljon yleisempää, kuin mitä yleisesti annetaan ymmärtää. Nykytrendihän on se, että isät ovat osallistuvia aktiivi-isiä, jotka hoitavat, ulkoilevat, ruokkivat, heräävät, harrastavat. Käyvät työssä, ja huolehtivat myös itsestään. Kaikki siitä poikkeava on huonoa isyyttä..? meillä isäntä ei ole juurikaan ollut lasten vauva- arjessa mukana. Suurin syy tähän on varmastikin meidän lasten kohdalla tiheä imetys ja vatsavaivat. Mies tunsi helposti ja nopeasti itsensä täysin turhaksi ja kelpaamattomaksi- kanna siinä sitten vauvaa, kun tämä vain lohduttomasti huutaa, tutti ei kelpaa- pelkästään tissi. Olihan se rankkaa itsellekin, sitä aina pelkäsi esim. Oman suihkun aikana, että ei kai se vauva nyt vaan herää-.. Tai jos oli jäänyt kuin ihmeen kaupalla isän syliin tyytyväisenä, oli paniikki että huuto alkaa hetkenä minä hyvänsä ja kaikki pahoittaa mielensä. Nyt kun lapset isompia, niin isänkin on helpompi olla mukana ja touhuta. Riehua ja kutitella, huoltaa pyörää, sitoa luistimia, ajaa radio-ohjattavia yms. Olen ollut helpottunut, kun etäisen vauva-ajan jälkeen lasten suhde isään on kuitenkin hyvä ja läheinen. Ei meidän iskä varmaankaan itsekseen lähde lasten kanssa kerhoon, museoon tai kaupungille leikkipuistoon- mutta on muilla lailla miehen mallina ja turvana. Lapset saavat osallistua remppahommiin, auton korjaukseen ym. Isä opettaa miten vaihdetaan kumi pyörän renkaaseen, tai laitetaan ketjut paikalleen. Ei meillä mies edelleenkään juurikaan osallistu iltatoimiin tai muuhun sellaiseen. Ruokaa laittaa noin kerran kuukaudessa. Vaippoja vaihtanut kaikille yhteensä ehkä seitsemän kertaa. On hän silti isä,omalla tavallaan. Olen joskus laittanut paperille plussia ja miinuksia, ja pyöritellyt asiaa eri kanteilta ja tullut siihen tulokseen että tämä on ihan hyvä meillä, ja riittävää. En koe, että aikuisen holhoamisessa ja toimimaan pakottamisesta (hänen omaksi edukseen) olisi mitään hyötyä. Kyllä se on itsestään lähdettävä. Tiedän, että tosipaikan tullen,tai hädän hetkellä mieheni osaisi toimia oikein. Ehkä sinunkin miehesi vielä löytää oman tapansa olla isä. Olette vasta perhe- elämän alkutaipaleella, ja sitä matkaa on onneksi jatkettavissa ja suuntaa vaihdettavissa loppuelämäksi. Ei puhumisesta varmaankaan haittaa ole. Yrittäkää käpertyä lähekkäin, hakeudu miehen kainaloon. Kaipaatte varmasti toisianne. Kaikki järjestyy.

No todellakin blondi misu. En IKINÄ suostuisi tuollaiseen järjestelyyn. Meillä jaetaan lastennhoito ja kodinhoito tasan. Jos ei kelpaa saa muuttaa pois.

 

[QUOTE="hmmm";30696564]No todellakin blondi misu. En IKINÄ suostuisi tuollaiseen järjestelyyn. Meillä jaetaan lastennhoito ja kodinhoito tasan. Jos ei kelpaa saa muuttaa pois.[/QUOTE]

En viitsinyt mainita että mieheni tekee myös n.10 tuntista työpäivää, ja näin ollen mahdollistaa meille ison perheen ja kohtalaisen hyvät elinolot. Minä olen hoitanut lapsia kotona- näin ollen on Meidän perheessä ihan luonnollista se, että minulle lankeaa isompi rooli kodinhoidollisissa hommissa.. Mies kyllä tekee ns. Miesten työt - remppaa, huoltaa jne. ei sillä että haluaisin jotenkin alleviivata tyypillisiä sukupuolirooleja (meillä kyllä tytötkin saavat halutessaan rassata isän kanssa autoa, ja pojat leipoa minun kanssani),mutta meillä ne on nämä kotihommat jakautuneet jokseenkin niin, että se tekee joka parhaiten osaa, ja joka ehtii..

 

2 lasta, kolmas tulossa. Mies johtotehtävissä. Vaativa työ. Pitää kunnostaan huolta (käy pelaan 2 pelitreeniä myöhään arkiviikolla ja juoksee 45 min viikonloppulenkit). Tekee ruokaa, siivoaa kaverina, touhuaa lasten kanssa. Osaa lasten asiat täysin yhtä hyvin kuin minä äitinä. Yhtään muistilappua tai ohjetta en joutus kirjoittaan jos joutuisin viikoksi työreissuun tai muuta. Isä on turvallinen, osallistuva, läsnä ja hiustupsua myöten rakastettu. Todella hyvä ja lämmin suhde lasten kanssa.

En ymmärrä perheitä, jossa isät elää ihan omaa elämäänsä irrallaan perheestä. Ja joiden puolisot sen vielä läpi sormien katsoo. Onneksi ei ole sattunut kohdalle moista.

 

[QUOTE="huhhuh";30696984]2 lasta, kolmas tulossa. Mies johtotehtävissä. Vaativa työ. Pitää kunnostaan huolta (käy pelaan 2 pelitreeniä myöhään arkiviikolla ja juoksee 45 min viikonloppulenkit). Tekee ruokaa, siivoaa kaverina, touhuaa lasten kanssa. Osaa lasten asiat täysin yhtä hyvin kuin minä äitinä. Yhtään muistilappua tai ohjetta en joutus kirjoittaan jos joutuisin viikoksi työreissuun tai muuta. Isä on turvallinen, osallistuva, läsnä ja hiustupsua myöten rakastettu. Todella hyvä ja lämmin suhde lasten kanssa.

En ymmärrä perheitä, jossa isät elää ihan omaa elämäänsä irrallaan perheestä. Ja joiden puolisot sen vielä läpi sormien katsoo. Onneksi ei ole sattunut kohdalle moista.[/QUOTE]

Ei tässä nyt varmaankaan tälläisestä ole edes kysymys. Että mies olisi kauhea husvotti ja rellestäjä.

Niin moni onkin jo kirjoittanut tuosta että mies tuntee kyvyttömäksi itsensä tällä hetkellä. Vauva on uusi asia ja varsinkin ensimmäinen luo varmasti paniikkia.

Niin se oli meilläkin. Elä kun syntyi niin mies ei edes laitoksella uskaltanut lasta ottaa syliin. Vaipan vaihtoa juoksi karkuun,eikä mitään tehnyt lapsen eteen jollen pyytänyt. Vuosi mentiin näin,kunnes lapsi sai jalat allensa. Ovat iso ja lapsi olleet erottamaton parivaljakko. Nyt tuli toinen lapsi ja suhtautuminen on ihan eri. Koppasee vauvan kainaloon ja menee vaihtamaan vaipan. Touhuaa vauvan kanssa,laittaa nukkumaan ja syöttää. Täysin päinvastaista kuin ekan kanssa.

Vaikka ekan kanssa elä vuosi meni niin ja näin miehen osalta,on hän aina ollut kunnollinen mies. Ei juo,ei rellestä,on kotona ja tekee kotityöt. Tämä viitaten edelliseen kommentoijaan

 

On se kumma, että naisen pitää oppia äidiksi heti, mutta miehellä siihen saa mennä vuosi...

 

No eikös naisellakin mene usein reilu 9 kuukautta.

 

Vanhemmuus lähtee käyntiin molemmille siitä kun lapsi syntyy. Siitä on molempien otettava koppi. Ja miehet ei oo tyhmiä. Oppivat ihan yhtä hyvin kuin naisetkin.

 

Lapsen syntymä on suuri elämänuutos niin miehelle kuin naisellekin. Neuvoisin teitä yhdessä puhumaan asiasta, kerrot miltä sinusta tuntuu ja mitä apua toivot mieheltäsi. Tosiasia on, että miehen täytyy käydä töissä, ei hän osaa edes ajatella millaista on olla 24/7 kiinni vastasyntyneessä. Ja tuolla toiminnalla, että juokset pelastamaan lapsen miehesi sylistä - et ainakaan edesauta heidän välisen suhteensa luomisessa. Anna miehesi huolehtia omalla tavallaan vauvasta sillä aikaa kun sinä teet jotain muuta. Jos et kestä sitä, että hän pitää vauvaa väärin sylissä tai vauva itkee hänen sylissään niin lähde ulos vaikka kävelylle ja anna miehesi itse selvittää miten tilanteen hoitaa ilman että riennät vauvan omimaan. Muista, että hänkin oli perhevalmennuksessa. Isäksi ei tulla hetkessä, se on oppimista ja sinä voit tukea miestäsi siinä. Tuo hänen käytöksensä vaan kielii suuresta hämmennyksestä uuden elämäntilanteen myötä. Eikö olekaan enää omaa aikaa, eikö ehdi enää harrastaa, tätäkö tämä nyt sitten on tästä eteenpäin, itkeekö se koko ajan, pitääkö jatkuvasti olla sylissä, en osaa mitään - kysymyksiä joita hänkin kysyy mielessään. Antakaa aikaa ja mahdollisuus toisillenne kasvaa vanhemmiksi! Se ei tapahdu hetkessä.

 

Kykenen jotenkuten ymmärtään sen että mies saattaa "pelätä" vauvaa eikä oikein tiedä miten tämän kanssa tulisi toimia ja on siksi haluton hoitamaan ihan pientä. Tuo ei kuitenkaan selitä millään tavalla sitä että mies ei vaikuta olevan kiinnostunut edes oppimaan mitään! Eikä estä sitä että mies voisi sitten auttaa muissa hommissa kotona jos kokee että vauvan hoitaminen ei vielä(kään) onnistu.

Jos olisin aloittaja niin alkaisin kyllä reilulla kädellä karsimaan omia hommiani siinä arjessa, mies pesköön itse pyykkinsä ja tehköön ruokansa, siivotkoon oman jälkensä niin äiti saa keskittyä vauvaan, vauvan pyykkeihin ja ruokaan. Jos alkaa napisemaan että sinä olet kotiäiti ja sinun pitää nämä hoitaa niin napise takaisin että hänkin on isä ja hänen pitäisi isän hommia hoitaa.

Isoin virhe tuossa on varmaan vaan antaa olla eli opettaa mies siihen että hän saa harrastaa miten paljon haluaa kun vaimo hoitaa lapset ja kodin.

 

Lapsen syntymä on suuri elämänuutos niin miehelle kuin naisellekin. Neuvoisin teitä yhdessä puhumaan asiasta, kerrot miltä sinusta tuntuu ja mitä apua toivot mieheltäsi. Tosiasia on, että miehen täytyy käydä töissä, ei hän osaa edes ajatella millaista on olla 24/7 kiinni vastasyntyneessä. Ja tuolla toiminnalla, että juokset pelastamaan lapsen miehesi sylistä - et ainakaan edesauta heidän välisen suhteensa luomisessa. Anna miehesi huolehtia omalla tavallaan vauvasta sillä aikaa kun sinä teet jotain muuta. Jos et kestä sitä, että hän pitää vauvaa väärin sylissä tai vauva itkee hänen sylissään niin lähde ulos vaikka kävelylle ja anna miehesi itse selvittää miten tilanteen hoitaa ilman että riennät vauvan omimaan. Muista, että hänkin oli perhevalmennuksessa. Isäksi ei tulla hetkessä, se on oppimista ja sinä voit tukea miestäsi siinä. Tuo hänen käytöksensä vaan kielii suuresta hämmennyksestä uuden elämäntilanteen myötä. Eikö olekaan enää omaa aikaa, eikö ehdi enää harrastaa, tätäkö tämä nyt sitten on tästä eteenpäin, itkeekö se koko ajan, pitääkö jatkuvasti olla sylissä, en osaa mitään - kysymyksiä joita hänkin kysyy mielessään. Antakaa aikaa ja mahdollisuus toisillenne kasvaa vanhemmiksi! Se ei tapahdu hetkessä.

Tuskin tämä isä miettii että eikö olekaan enää omaa ikaa ja eikö ehdi harrastamaan kun hänellä sitä omaa aikaa ja aikaa harrastuksille riittää Luultavasti tämä isä vaan miettii että tätäkö se nyt sitten on että vaimo hoitaa vaan vauvaa eikä häntä enää, yhyy buhuu ja voi kyynel sentään. Oksettavan kuulonen ukko.

 

[QUOTE="huhhuh";30697074]On se kumma, että naisen pitää oppia äidiksi heti, mutta miehellä siihen saa mennä vuosi...[/QUOTE]

Useimmille naisille tulee sellanen hurjan jännä hormoniryöppy, joka pitää ne kiinni vauvassa.

 

Kerron nyt vähän miehen näkökulmaa asiaan.
Anna miehellesi aikaa, tiedän että tuo kuullostaa mielipuoliselta kommentilta tilanteessasi ja keskustele miehesi kanssa miltä sinusta tuntuu.
Vaikka itsekin lasta silloin halusin, niin kyllä siinä tuli niin paljon muutosta kaikkeen, että ei oikein tiennyt kuinka olisi ollut. Harrustukset, kaverit ja kaikki ne vanhat tutut ja turvalliset rutiinit muuttuivat. Itseä ainakin se muutos turhautti, kun ei enää voinutkaan tehdä asioita, niin kuin ennen. Ei voinut olla tietokoneella ja keskittyä omiin asioihin. Muut varmaa kuittaa tähän, että eikös se nyt ole itsestään selvää. Kyllä, näin jälkeen päin ajateltuna, mutta ei sitä silloin osannut ajatella. Isoin muutos ainakin itselle tuo oli ikinä, eikä se helposti tuolloin mennyt.

Näen paljon samaa itsessäni viisi vuotta sitten kuin miehessäsi tällä hetkellä.
Mies ei oikein "osaa" mitään tehdä, kun toinen (vauva) vain huutaa ja stressi siitä tulee sitten vielä kun äiti hyökkää hakemaan tuoretta tulokasta sylistä pois. Ei voi syöttää luonnollisestikkaan ja toinen osaa tehdä kaiken paremmin. Sitä on kuin ulkopuolinen kotonaan.

Meillä se sitten jotenkin lähti menemään, kun vaimo jätti alkuun lyhyemmiksi ajoiksi vauvaa minun hoitoon ja sitten pidemmiksi pikku hiljaa. Alkuun hän lähti kauppaan yksin ja sitten kavereille ja jossain vaiheessa sitä olin yksin vauvan kanssa yötä kotona.

Ja tuolloinkaan ei luonnollisesti voinut tehdä ns. mitään omia vanhoja asioita. En muista kuinka kauan tuo muutos itsellä kesti, että osasi ns. olla vauvan kanssa kahden, ilman sen suurempaa turhautumista. Ehkä vajaa vuosi siinä kului. Siinä vaiheessa kun vauva alkoi hymyilemään, kun sitä vähän kutitteli, niin siitä se hiljaksiin lähti, kun sai kontaktia ja palautetta vauvalta. Oli hieno huomata, että sitähän jotenkin pärjää tämän kanssa.

Niin ja muuttuuhan toki se tuoreen äidin elämä samalla tavalla ja käyvät omat henkiset taistelunsa, meillä se tuntui menevän ainakin vaimolla helpommin.

Päivääkään en pois vaihtaisi, nyt lapsia meilläkin on kaksi ja lasten kanssa tulee touhuttua paljon yhdessä, mielummin viettäisin niiden kanssa aikaa, kun olisin töissä. Nukumaan laittamiset ja kotityöt menevät kutakuinkin puoliksi vaimon kanssa. Niin ja koira se meilläkin iltaisin aina toista liikuttaa.

En käsitä miksi miehille annetaan erivapaus tässäkin asiassa? Moni nainen voi kokea ihan samoin. Ei tiedä mitä tekee, väsyy, arki muuttuu, elämä muuttuu, on shokissa. Mutta jos nainen jatkaisi omia harrasteluja ja menojaan ja ei osaisi ja ymmärtäisi vauvaa kuten sinä niin johan oltaisi lastensuojeluilmoitusta tekemässä. Kuitenkin isä voi rauhassa ottaa aikansa ja totutella muutokseen kun nainen ei.

Meillä näin ei onneksi ollut, isä oli heti synnytyslaitokselta asti mukana kylvettämässä, nukuttamassa ja vaihtamassa vauvan vaippoja. Muu ei tosin meidän talossa olisi sopinutkaan. Ja jos joku tähän tulee imetyksestä avautumaan niin imetin kyllä. Ei silti estänyt isää osallistumasta.

 

Useimmille naisille tulee sellanen hurjan jännä hormoniryöppy, joka pitää ne kiinni vauvassa.

Ei se silti tarkoita sitä etteikö mies voisi ihan yhtälailla osallistua siihen vauvan hoitoon. Minä ainakin halusin urheilemaan vauvan ollessa aika pieni (en siis jaksanut odotella vuotta) ihan oman olon takia ja mies pärjäsi ihan hyvin vauvan kanssa ne ajat yksinään ja minä pärjäsin ihan hyvin ilman vauvaa.

 

Niin se oli meilläkin. Elä kun syntyi niin mies ei edes laitoksella uskaltanut lasta ottaa syliin. Vaipan vaihtoa juoksi karkuun,eikä mitään tehnyt lapsen eteen jollen pyytänyt. Vuosi mentiin näin,kunnes lapsi sai jalat allensa.

Entä jos äiti tekisi noin? Jos molemmat vanhemmat ottaisi itselleen oikeuden olla ottamatta vastuuta, kuka hoitaisi lapsen?

Ihan käsittämätöntä että joidenkin mielestä isä saa leikkiä avutonta prinsessaa ja olla ottamatta vastuuta OMASTA LAPSESTAAN. Ei äidillä ole sen parempia taitoja luonnostaan lastenhoitoon ja kodinhoitoon. Jokainen vastuullinen vanhempi ottaa vastuun ja opettelee. Yhtä paljon isä kuin äitikin!

Meillä mies alusta asti vaihtoi vaippoja ja teki kaikkea paitsi imetti. Vaikkei ollut sitä ennen edes pitänyt vauvaa sylissä. Mutta innokaasti halusi huolehtia meidän yhteisestä lapsestamme mun kanssa jo sairaalassa. Miehekkäästi opetteli pukemaan vauvaa vaikka oli ihan uutta. Mä imetin jokaista lasta kauan, ei isän osallistuminen sitä estänyt. Päinvastoin helpotti imetystäkin alussa kun mies teki niin paljon muita hommia kotona ja mä sain keskittyä siihen imetyksen opetteluun rauhassa, ja sain itselle ruuankin valmiina siihen sohvalle. Nyt on monta lasta meillä joilla on läheiset suhteet molempiin vanhempiin, ja isä huolehtii lasten vaatteista, harrastuksista, kotitöistä yms yhtä paljon kuin mä.

 

Juu vauva on isistä tylsä lelu eikä pikkuisiä huvitakaan hoitaa sitä, mitä väliä, hoitakoon akka, niitten hommaahan se on. Ja pitäähän rasittuneen isin päästä harrastamaan ja leikkimään kavereitten kanssa, onhan pikkuisillä on niiiiin vaikeaa kun vauva huutaa eikä sa rauhassa katsella telkkaria. Isithän on vielä pikkupoikia, eikä ne edes osaa hoitaa vauvoja. Just.

 

Isin ainut homma lasten kanssa on riehuminen, eihän ne muuta osaa. Äidin pitää vaan odottaa että vauva kasvaa, ja sillä aikaa hoitaa vauva ja kotityöt yksin ja antaa pikkuisin potea maailmantuskaansa rauhassa. Sitten joskus isi huomaa että lapsen kanssa voi leikkiä. Hihii.

 

Ei se silti tarkoita sitä etteikö mies voisi ihan yhtälailla osallistua siihen vauvan hoitoon. Minä ainakin halusin urheilemaan vauvan ollessa aika pieni (en siis jaksanut odotella vuotta) ihan oman olon takia ja mies pärjäsi ihan hyvin vauvan kanssa ne ajat yksinään ja minä pärjäsin ihan hyvin ilman vauvaa.

En ole väittänytkään, että isä ei voisi yhtälailla osallistua vauvan hoitoon. Totesin vain, että naisille on yleensä luontaisempaa kiintyä vauvaan nopeammin erilaisten hormonien toiminnan vuoksi. Eli siis ehkä siksi, miehillä menee vähän kauemmin sopeutua isäksi, kuin naisen äidiksi. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö isä vosi opetella sopeutumaan heti vauvan synnyttyä.

 

Ihan mielenkiinnosta, kumpi tuli?

 

Mä olen sanonut poikaystävälle että jos hän ei hoida myös vauvaa kun se syntyy niin se jää hoitamatta. Lapsi on tasan yhtä paljon hänen vastuullaan kun minun. Minusta nuo asiat ei ole kiinni siitä huvittaako/jaksaako vai ei, vaan ihan siitä vastuunkannosta.

 

Meillä oli sama Mies oli intona kun kuuli että odotan. Oli jokaisessa äitiysneuvolakäynnillä mukana vaikka sitten joi enemmän. Tämän selitti sillä koska minä mäkätin enemmän
Vauvan syntymän jälkeen mies teki yhtäkkiä 12h päiviä ja kävi sitten nukkumassa vain yöt kotona, tähän oli selitys se että halusi enemmän rahaa tuoda meille että saadaan osteltua kaikkea enemmän. Kieltämättä ihan kiva idea, mutta jos poikaansa näki aamulla kun tämä nukkui ja illalla palatessa kun tämä nukkui ei siinä oikein ollut järkeä.
Nyt kun poika on 5 niin ihan erilailla kulkee pojan kanssa. Se vauva aika on vähän niinkuin äidin vastuulla ja sitten ku helpompi aika koittaa niin isä kokee et nyt osaa tehdäkin jotain...oisko noin

 

[QUOTE="hmmm";30696564] Meillä jaetaan lastennhoito ja kodinhoito tasan. Jos ei kelpaa saa muuttaa pois.[/QUOTE]

Eli miehesi hoiti puolet vanheimpainvapaasta ja mahdollisesta hoitovapaasta lapsia kotona, kun sä olit tienaamassa elantoa perheellenne?

 

[QUOTE="jep jep";30698018]Eli miehesi hoiti puolet vanheimpainvapaasta ja mahdollisesta hoitovapaasta lapsia kotona, kun sä olit tienaamassa elantoa perheellenne?[/QUOTE]

En ole tuo sama henkilö, mutta meillä mies oli kotona vauvan kanssa, eli piti vanhempainvapaat. Itse olin aiemmin ollut työttömänä, ja sain työn vauvan ollessa 3 kk. Siitä lähtien mies oli kotona. Ja hyvin meni. Ei kaikkien miehet ole mitään vastuuntunnottomia teinin tasolle jääneitä itsekkäitä paskakasoja. Nyt olen taas raskaana, ja mies hoitaa puolitoistavuotiasta poikaamme pääasiassa kun olemme kotona, etten joutuisi nostelemaan jne, koska olen väsynyt ja uupunut mahani kanssa. Juu. Lapsistaan ja vaimoistaan välittäviä miehiä on olemassa.

 

Oma valinta kenen kanssa lisäännyt!