Ei mit--
Nyt on parisuhteessamme juttu, joka oikeasti korpeaa minua. Miehen Facebook-touhut.
Miehellä on Facebookissa n. 300 "kaveria", joista kuulemma yksikään ei ole mikään diipa-daapa-tuttu, vaan kaikki ovat hyviä kavereita, joiden kanssa olisi tekemisissä ilman Facebookiakin (yeah right :])
Minä tunnistan näistä hänen kavereistaan ehkä 10-20, lopuista en ole ikinä kuullutkaan.
Tottakai olen varmaankin kateellinen, koska mies on ihan supersosiaalinen, tutustuu jatkuvasti uusiin ihmisiin ja itselläni on vain kourallinen kavereita (mielestäni riittävät kuitenkin minulle).
Miehelläni on sitä vikaa, että hän ei tohdi sanoa ei kenellekään, vaan kaikki mahdolliset flirttailijat ja kahville pyytäjät saavat hänen huomionsa. Aikaisemmin hän saattoi tulla kotiin ja sanoa, että "tapasin yhden tosi kivan tytön ja sovittiin että käydään joskus kahvilla yhdessä".
Jossain vaiheessa huomautin, että koen sen hieman epäkunnioittavana itseäni kohtaan, että sun täytyy käydä kahvilla jokaisen sattumalta kadulla vastaan tulevan mukavan sinkkutytön kanssa. Se ei vaan kuulu omaan käsitykseeni parisuhteesta, vaikka ei mitään kahvittelua kummempaa välttämättä tapahtuisikaan. Mies lopetti tällaiset tuttavuudet kun ne kerta häiritsivät minua, mutta nyt asia on tullut taas esiin Facebookin myötä.
Nyt on tullut tavaksi kerätä näitä sattumalta vastaan tulevia mukavia kahvitteluihmisiä Facebookiin. Viime viikolla hän istui lentokoneessa jonkun kivan nuoren naisen vieressä ja päätyivät vaihtamaan Facebook-yhteystietoja. Sitten Facebookista tupsahtaa vähän väliä jotain 10 vuotta sitten viimeksi tavattuja ex-tyttöystäviä, jotka yhtäkkiä pyytävät kahville jne..ja mies suostuu. Oma ajatusmaailmani on hieman erilainen..on mukavaa että lentokoneessa on hyvää juttuseuraa kivasta ihmisestä matkan ajaksi, mutta pitääkö jokaisesta kivasta ihmisestä aina pitää kynsin ja hampain kiinni tai olla loppuiän yhteydessä jokaiseen ihmiseen, jonka on ikinä tavannut? Varsinkin kun niitä kavereita on ennestäänkin läjäpäin.
Siis mihin näitä kaikkia ihme tuttavuuksia oikein tarvitsee? Ihan kuin ois kauhea tarve vaan keräillä kavereita..? Jolloin ei todellakaan päde se, että "jokainen on Facebook-kaveri on sellainen johon olisin muutenkin yhteydessä".
Mitä mieltä olette, olenko minä nipo kun olen mustasukkainen Facebook-kavereista vai mies liian lepsu kun ei osaa vetää rajaa mihinkään?
Kiitos kun sain avautua, ärsyttää välillä vaan niin vietävästi.
Mutta onko muita, joita häiritsee puolison Facebook-touhuilut?
Miehellä on Facebookissa n. 300 "kaveria", joista kuulemma yksikään ei ole mikään diipa-daapa-tuttu, vaan kaikki ovat hyviä kavereita, joiden kanssa olisi tekemisissä ilman Facebookiakin (yeah right :])
Minä tunnistan näistä hänen kavereistaan ehkä 10-20, lopuista en ole ikinä kuullutkaan.
Tottakai olen varmaankin kateellinen, koska mies on ihan supersosiaalinen, tutustuu jatkuvasti uusiin ihmisiin ja itselläni on vain kourallinen kavereita (mielestäni riittävät kuitenkin minulle).
Miehelläni on sitä vikaa, että hän ei tohdi sanoa ei kenellekään, vaan kaikki mahdolliset flirttailijat ja kahville pyytäjät saavat hänen huomionsa. Aikaisemmin hän saattoi tulla kotiin ja sanoa, että "tapasin yhden tosi kivan tytön ja sovittiin että käydään joskus kahvilla yhdessä".
Jossain vaiheessa huomautin, että koen sen hieman epäkunnioittavana itseäni kohtaan, että sun täytyy käydä kahvilla jokaisen sattumalta kadulla vastaan tulevan mukavan sinkkutytön kanssa. Se ei vaan kuulu omaan käsitykseeni parisuhteesta, vaikka ei mitään kahvittelua kummempaa välttämättä tapahtuisikaan. Mies lopetti tällaiset tuttavuudet kun ne kerta häiritsivät minua, mutta nyt asia on tullut taas esiin Facebookin myötä.
Nyt on tullut tavaksi kerätä näitä sattumalta vastaan tulevia mukavia kahvitteluihmisiä Facebookiin. Viime viikolla hän istui lentokoneessa jonkun kivan nuoren naisen vieressä ja päätyivät vaihtamaan Facebook-yhteystietoja. Sitten Facebookista tupsahtaa vähän väliä jotain 10 vuotta sitten viimeksi tavattuja ex-tyttöystäviä, jotka yhtäkkiä pyytävät kahville jne..ja mies suostuu. Oma ajatusmaailmani on hieman erilainen..on mukavaa että lentokoneessa on hyvää juttuseuraa kivasta ihmisestä matkan ajaksi, mutta pitääkö jokaisesta kivasta ihmisestä aina pitää kynsin ja hampain kiinni tai olla loppuiän yhteydessä jokaiseen ihmiseen, jonka on ikinä tavannut? Varsinkin kun niitä kavereita on ennestäänkin läjäpäin.
Siis mihin näitä kaikkia ihme tuttavuuksia oikein tarvitsee? Ihan kuin ois kauhea tarve vaan keräillä kavereita..? Jolloin ei todellakaan päde se, että "jokainen on Facebook-kaveri on sellainen johon olisin muutenkin yhteydessä".
Mitä mieltä olette, olenko minä nipo kun olen mustasukkainen Facebook-kavereista vai mies liian lepsu kun ei osaa vetää rajaa mihinkään?
Kiitos kun sain avautua, ärsyttää välillä vaan niin vietävästi.
Mutta onko muita, joita häiritsee puolison Facebook-touhuilut?