Miehen avuttomuus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ...
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ehdottomasti tajusin, oli vaan vähän myöhäistä tehdä asialle mitään, kun lähdin liikkeelle ja minun piti keretä lennolle. Muistan miettineeni päässäni että miten voi todellisessa elämässä käydä näin. No,ei auttanu muu kuin ajaa, sen verran tärkeä oli lento jolta en vaan voinut myöhästyä. Näitä kiireessä tehtyjä päätöksiä,jolloin uskottelee itselleen että ei siellä nyt niin liukasta ole. Olihan mulla entuudestakin kokemusta kesänakeilla ajamisesta talvella ;)

En ehkä alkuvuosina suostunut uskomaan hänestä näin noloa totuutta, ja uskoin kaikkiin verukkeisiin unohtamisesta ajanpuutteeseen. Myöskin siihen,että hän ei ole ikinä oppinut hoitamaan autoa,kun ei lapsuudenperheissä niitä itse hoidettu ne vietiin huoltoon. Tämän siis uskoin verukkeeksi sille,että hän ei aikuisiällä kykene autoa huoltamaan.


Mulla on kanssa kokemusta miehen saamattomuudesta auto- ja muissa asioissa. Mutta kyllä piikikäs skorppari keinot keksii. Ja ovat tepsineet, kas tässä vinkkiä.

Mieheni piti myös vaihtaa talvirenkaat eräs syksy. Oli luvattu lunta ja jäätä.. mulla tärkeä meno maanantai aamuna, 60 km matka kohteeseen jonne ei pääse julkisilla. Muistutin miestäni sata kertaa renkaanvaihdosta, aina vaan lupas ja lupas.

Noh, maanantai koitti ja ei se niitä ollut vaihtanut. Tilasin taksin. Ja mieheni pistin maksamaan. Sen jälkeen on dementia parantunut!
 
Viimeksi muokattu:
On todella uuvuttavaa vuodesta toiseen todellakin huomata,miten tällaiset asiat voivat olla miehelle niin vaikeita? En ehkä alkuvuosina suostunut uskomaan hänestä näin noloa totuutta, ja uskoin kaikkiin verukkeisiin unohtamisesta ajanpuutteeseen. Myöskin siihen,että hän ei ole ikinä oppinut hoitamaan autoa,kun ei lapsuudenperheissä niitä itse hoidettu ne vietiin huoltoon. Tämän siis uskoin verukkeeksi sille,että hän ei aikuisiällä kykene autoa huoltamaan.


Jos ei mies voi/osaa/ehdi/halua/pysty huoltamaan biiliä, niin silloin sen tekee huoltoaseman tai autokorjaamon setä, ei siinä sen kummempaa. Ja silloin sit joutuu tietty palvelusta maksamaan. Mutta on ainakin ajokunnossa ja oikeat renkaat alla.
 
Viimeksi muokattu:
Jos ei mies voi/osaa/ehdi/halua/pysty huoltamaan biiliä, niin silloin sen tekee huoltoaseman tai autokorjaamon setä, ei siinä sen kummempaa. Ja silloin sit joutuu tietty palvelusta maksamaan. Mutta on ainakin ajokunnossa ja oikeat renkaat alla.


Samalla mentaliteetilla mä palkkaan meille siivoojan tekemään päivittäiset asiat ja siivoukset, koska en ite halua/osaa/pysty/ehdi. Tuskin suostuisi maksamaan ulkopuoliselle enkä itsekään maksaisi tiskien tiskaamisesta ja imuroinnista.
Mä pistän palkkani johonkin muuhun, kun nuo asiat, kuten pissapojan täyttö maalaisjärkeä käyttäen hoidetaan itse eikä makseta huoltoon. ;)

Kukin tyylillään, mutta mun ajatus taloudesta ja rahankäytöstä ei sovellu tollaseen. Sallittakoon se.
 
Viimeksi muokattu:
Tässäpä syy tuoreeseen sinkkuuteeni ja jo toiseen erooni. Samaa kuulen ystäviltäni ja työkavereilta. Eli ongelmana ovat miehet, jotka eivät osaa/kykene/tajua/jaksa tehdä mitään järkevää ja tarpeellista yhteisessä taloudessa. Erittäin yleistä aivan tavallisille suomalaisille miehille, eikä nuoremmat ikäpolvetkaan vaikuta tästä yhtään kohenevan. Joopajoo, varmaan kyse on taas "erilaisista siisteysstandardeista".

Äiditkö ne passaavat poikansa piloille?
Tulee mieleen, kun joskus Hesarin mielipidepalstalle kirjoitti joku parikymppisen opiskelijapojan äiti, joka haukkui opiskelija-asuntolan siivottomuutta, kun oli joutunut itse siivoamaan aikuisen poikansa kämpän ennen tämän muuttoa sinne! Varmasti mahtava mies tulee tuostakin mamin pikku mussukasta.

On todella tyypillistä, että nainen saa sanoa laskuista, siivoamisesta ja korjaustöistä useita kertoja, ennen kuin mies viitsii eväänsä hetkauttaa. Usein hommat joutuu hoitamaan nainen itse, kun mies sitten viimetingassa huitelee kaiken huolimattomasti muka kuntoon. Usein mies ei tee asioille mitään ennen kuin nainen on jo tehnyt ne ja mies vaan sitten kertoo ettei ehtinyt!

Eikä tässä ole kysymys millään tavalla siitä, että mies tekisi enemmän palkkatyötä eikä siksi jaksaisi. Ehei, näitä vätyksiä on myös työttömissä ja opiskelijoissa. Kyse ei ole mistään tehtävien tasapuolisesta jaosta, vaan siitä, ettei mies halua eikä ehkä osaa ottaa vastuuta perheen/kotitalouden arjesta.

Miehet ovat usein ns. pikkuapulaisia, joita ilmeisesti pitää kiittää samoista töistä, jotka nainen hoitaa kun näkee sen tarpeelliseksi. On myös ihmeellistä, etteivät miehet osaa esimerkiksi imuroida kunnolla, vaan miehen siisteystasoon kuuluu, ettei imuroida hankalista paikoista, kuten sängyn alta tai jos tavaroita pitäisi ihan siirtää. Nainenhan ne sitten toisella kerralla kuitenkin imuroi. Myöskään vessaa ei voi pestä kun vasta sitten, kun pönttö on kauttaaltaan ruskea ja peilistä ei hammastahnatäplien takaa enää näe mitään. Pyyhkeitä ei ilmeisesti kovin monella miehellä ole tapana pestä tai vaihtaa kuin sitten, kun ne haisevat pahemmalle kuin tiskirätti, jota ei myöskään koskaan vaihdeta. Ja sama hammasharjahan kestää toki miehellä useampia vuosia. Jääkaappiahan ei toki tarvitse koskaan siivota eikä pakastinta sulattaa. Äitihän sen on aina tehnyt.

Ruokakauppa on usein täsyin naisen harteilla, koska suomalainen moni mies ahdistuu kaupassa niin kovasti, ettei vaan osaa enää hoitaa ostoksia loppuun asti järkevästi. Mies ei myöskään huomaa kodista puuttuvia asioita, joten jos mies lähtee kauppaaan, nainen kirjoittaa hänelle usein lapulla ohjeet siitä, mitä tarvitaan. Kuinka moni mies ostaa itsenäisesti & naisen pyytämättä yhteiseen kotiin puhdistusaineet, pyykinpesuaineet, hammastahnat, shampoot, tiskirätit, tiskiaineet, hammasharjat, vessapaperit, säilytysastiat, pakastepussit jen. Voin ihan kokemuksella kertoa, että _todella_ harva.

Moni mies hoitaa tiskit yhden astian kerrallaan, silloin kun tarvitsee _itselleen_ puhtaan lautasen tai kupin. Toista osapuolta ei tietenkään voi ajatella, kun kotonakin äiti hoiti kaiken niin ihanan pyytettömästi. Ilmeisesti vanhakantainen naisen rooli on iskostunut monen nykymiehen mieleen turhan tiiviisti. Kivahan se olisi palveltavana olla.

Kun miehet eivät "huomaa" tiettyjä asioita, voi nainen sitten kätevästi tehdä kaiken ja käyttää aikaa ja rahaa kodin hankintoihin. Tietyn ajan kuluttua nainen onnekseen huomaa, että eihän sitä miestä mihinkään tarvitse, varsinkaan kun se ei miltään mieheltä edes enää tunnu. Koira tuottaa enemmän iloa.
 
"Ruokakauppa on usein täsyin naisen harteilla, koska suomalainen moni mies ahdistuu kaupassa niin kovasti, ettei vaan osaa enää hoitaa ostoksia loppuun asti järkevästi."

Aika outo väittämä. Olen kirjoittanut elleissä kyllästymiseen asti ruokakauppareissuistani.
Sain noiden höpinöideni takia itselleni nimimerkin jonka ehkä kaikki ellit tuntevat.

Selailin viikolla papereita ja luin erään kauppatieteilijän kirjoituksen markkinoinnin tärkeydestä.
Jos ei olisi mainontaa perheenemännän (jutussa mainittiin sukupuoli) aika tuhraantuisi marketissa eikä hän osaisi kasata ostoskoriaan.

En ole koskaan pitänyt mainontaa noin tärkeänä, mutta ehkä väite pitää paikkansa.
Tykkään haahuilla kaupoissa ja katsella mainoksia. En usko että miehet ovat avuttomia
kaupoissa.

Neil Hardwick sanoi radiossa että elokuvan tekeminen on kuin ruokakaupassa käymistä
ja ruoan laittamista. Pitää valita ainekset, sitten leikata ja silputa. Aika mukava vertaus.

Seuraavaksi surffaan erään ravintolan nettisivulle ja katson ruokalistaa.
Bon appetit kaikille palstalaisille.
 
Kun näitä lukee, päätän, että vaimoa en ainakaan ota, vaikka joskus miehen ottaisinkin.

Edelleen uskon yksilöihin. Tuttavissa miehissä on (tuskastuttavan) tunnontarkkoja siivoajia ja leipojia, ruoanlaittajia, ja on sitten niitäkin, joiden tiskipöydällä kasassa haisevaan ikikosteaan tiskirättiin en koskisi pitkällä tikullakaan ilman jäykkäkouristusrokotuksen uusimista. Osalla on ajokortti, osalla ei.

Mutta niin on molempia ystäväpiirin naisissakin. Toivottajasti kukaan noista kodin hengettäristä ei ikinä eksy minun asuntooni pyyhkimään sormillaan taulunlaitoja ja mulkoilemaan märkää tiskipöytääni, täysiä pöytiäni tai siellä täällä kuljeksivia huonekalujani.

Ne siisteysstandardit kun tosiaan ovat yksilöllisiä, samoin tärkeysjärjestykset. Vaatemausta sitten puhumattakaan, harva mies kuitenkaan on kulkenut elämäänsä alasti, vaikka vaatekaapin sisältö ei sen vaimon mielen mukainen olisikaan. Miehen kannalta se voi kyllä olla hyvinkin toimiva ja riittävä, ja senhän pitäisi kyllä riittää.
 
En muuten keksi, miksi nämä naiset eivät vaihda renkaita itse. Opeteltavissa oleva asia. Se vaihtaa, joka autoa käyttää, minun mielestäni. Tai sitten vaihdattaa huoltoasemalla ilman koko turhaa jupinaa, eihän se edes mitenkään automaattisesti miehelle kuulu. Kaikki naiset eivät ole käsityöihmisiä, kaikki miehet eivät ole autosta ymmärtäviä. Juuri sitä vartenhan ovat huoltamot ja vaatekaupat, ettei kenenkään tarvitse repiä turhaa riitaa toisen aidosta luonteenlaadusta. Ei niiden käyttämisen pitäisi mitään kunniakysymyksiä olla. Ei liioin kiinnostuksen aiheitten toisen määräämiä. Sukupuolen ei tarvitse määrittää kiinnostuksenaiheita, eikä toisten kommenttien sitä, minkä voi hankkia valmiina.
 
En muuten keksi, miksi nämä naiset eivät vaihda renkaita itse. Opeteltavissa oleva asia. Se vaihtaa, joka autoa käyttää, minun mielestäni. Tai sitten vaihdattaa huoltoasemalla ilman koko turhaa jupinaa, eihän se edes mitenkään automaattisesti miehelle kuulu. Kaikki naiset eivät ole käsityöihmisiä, kaikki miehet eivät ole autosta ymmärtäviä. Juuri sitä vartenhan ovat huoltamot ja vaatekaupat, ettei kenenkään tarvitse repiä turhaa riitaa toisen aidosta luonteenlaadusta. Ei niiden käyttämisen pitäisi mitään kunniakysymyksiä olla. Ei liioin kiinnostuksen aiheitten toisen määräämiä. Sukupuolen ei tarvitse määrittää kiinnostuksenaiheita, eikä toisten kommenttien sitä, minkä voi hankkia valmiina.


Musta tuntuu että tässä keskustelussa on lähinnä ollut ongelmana yleinen avuttomuus,ei niinkään autoihin kohdistuva. Jos me olisimme mieheni kanssa päättäneet että esim. huolto tai minä hoidan renkaat,olisi kaikki ok. Sen lisäksi,että minun entinen mieheni ei hoitanut mitään kotitöitä,saatika yhteisiä lemmikkieläimiä, jätti hän useat kerrat mainitsematta tärkeitä huoltoasioita,joita sanoi lähtevänsä tekemään, ja seuraavana päivänä niitä ei ollut tehty.

Minä olen itse huoltanut auton, ja vaihtanut renkaatkin muutamat kerrat, mutta ei ole mitään selitystä mikä kuittaisi pidemmän päälle joutua myöhästellä töistä, olla hengenvaarassa ja ylipäänsä sen että joutuu joutua hoitamaan kaiken. Aikuisen ihmisen suhteen erottaa vanhemmuussuhteesta mielestäni mm. se että molemmat ovat kykeneviä ottamaan vastuuta ja osaavat ilman opettamista ainakin jossain märin hoitaa yhteisiä asioita ja pitää kiinni lupauksistaan.

Jos ollaan 5 vuotta yhdessä, eikä mies saa kuin vaivaiset 2 kertaa laitettua vettä pissapoikasäiliöön, niin ei mielestäni ole kysymys mistään kunniakysymyksestä. Se on jo välinpitämättömyyttä.

Kohtuus kaikessa, tässä ollaan menty jo aika lailla sen yli. Ei ole kyse mistään sukupuolten ävlisistä tehtävistä. Minun tapauksessani.
 
Viimeksi muokattu:
No tuo on totta. Vastuu jaetaan puoliksi parisuhteessa, jakotapoja voi aina vaihdella liitto- ja persoonakohtaisesti.


Meillä näin: asumme kaksin kerrostaloasunnossa, molemmat tasa-arvoisesti työelämässä. Asuimme aluksi avoliitossa, vuokralla ennenkuin ostimme yhteisen asunnon ja kävimme papin puheilla sukunimenvaihtopuuhissa :)

Katsoimme avoliiton aikana miten yhteiselo menee. Miestä sai pikkuisen patistaa kotitöihin mutta kyllä teki tunnollisesti sittenkun vähän potki :) ja saimme sovituksi eräitä "vastuualueita", esim. hän hoitaa imuroinnin, kaikki autoon liittyvät jutut (maksamme puoliksi kaikki autoon liittyvät jutut toki, meillä on 1 auto jota molemmat käytämme) etc. Minä taasen pidän huolta että aina on tiskiainetta, veskipaperia ym kaapeissa, ja teen määrätyt siivousjutut sekä hoidan pyykit. Ruokaa teemme molemmat ja käymme kumpikin ruokakaupassa. Lapsia ei vielä ainakaan ole.

Jos olisin todennut että mieheni ei ole ns. sisäsiisti, tämä olisi kyllä riittänyt perusteeksi siihen ettei yhteiselämää tule. En kertakaikkiaan jaksaisi olla mikään piika.

Yrittäkää ottaa selville, miten paljon poitsu on joutunut äitinsä helmoissa asuessaan osallistumaan kotihommiin. Siitä saa jotain osviittaa. Jos ei ole ikinä tehnyt mitään eikä esim. ruoanlaitto kiinnosta yhtään, on turha haaveilla sitä olevan myöhemminkään.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä kotitöiden tekeminen on tärkeää. Aivan ehdottoman tärkeää on toisen osallistuminen, jos asutaan yhdessä. Mikään ei ota niin paljoa päähän kuin se, että toinen laistaa töistä.

Tietysti sinkkuna tehdään samat työt hyvillä mielin. Mutta nämä ovatkin myös mielenterveydellisiä kysymyksiä.
 
Kyllä kotitöiden tekeminen on tärkeää. Aivan ehdottoman tärkeää on toisen osallistuminen, jos asutaan yhdessä. Mikään ei ota niin paljoa päähän kuin se, että toinen laistaa töistä.

Tietysti sinkkuna tehdään samat työt hyvillä mielin. Mutta nämä ovatkin myös mielenterveydellisiä kysymyksiä.


Kyllä kodin siisteys on aika suoraanverrannollinen emännän/isännän mielenterveyteen. Ehkä tämä pätee vielä enempi naisiin.

Olen itsekin nainen eikä tulisi mieleenkään asua missään sikollätissä.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja kyökkipsyco;10377486:
Kyllä kodin siisteys on aika suoraanverrannollinen emännän/isännän mielenterveyteen. Ehkä tämä pätee vielä enempi naisiin.

Olen itsekin nainen eikä tulisi mieleenkään asua missään sikollätissä.


Se on suoraan verrannollinen siihen, mihin haluaa aikaansa käyttää. Yhdelle siisti on toiselle kauhistus. Jos roskis on tyhjentämättä kolme kuukautta, silloin on kyse mielenterveyden ongelmista. Jos pöytä on täynnä tavaraa, se voi kertoa ihan vaan elämästä ja harrastamisesta ja siitä, että elää elämäänsä omien arvojensa, ei naapurin kapeamaailmaisen eukon supinan mukaan :)

En usko, että mielenterveysalaa opiskelleet saati tuhannet elämässään pitkälle menestyneet, mutta jonkun mielestä (luovassa) kaaoksessa elävät käyttävät ihan tuollaisia mittarointeja. Luetaan siis, että puoskarointeja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Höpsis!;10377516:
Se on suoraan verrannollinen siihen, mihin haluaa aikaansa käyttää. Yhdelle siisti on toiselle kauhistus. Jos roskis on tyhjentämättä kolme kuukautta, silloin on kyse mielenterveyden ongelmista. Jos pöytä on täynnä tavaraa, se voi kertoa ihan vaan elämästä ja harrastamisesta ja siitä, että elää elämäänsä omien arvojensa, ei naapurin kapeamaailmaisen eukon supinan mukaan :)

En usko, että mielenterveysalaa opiskelleet saati tuhannet elämässään pitkälle menestyneet, mutta jonkun mielestä (luovassa) kaaoksessa elävät käyttävät ihan tuollaisia mittarointeja. Luetaan siis, että puoskarointeja.


No eihän nyt sekainen pöytä kenestäkään vielä hullua tee. Vaan se että seinät, lattiat, veskin pinnat, köökki ja ikkunat sun muut on sellasessa liistassa ja kuurassa että niitä ei räjäydä kuin dunamiitti...

Tai jos asunto haisee niin että hajun huomaa jo naapuritkin, ei sillloin ole kyse mistään "menevän ja menestyvän liikenaisen" hektisestä elämästä....
 
Ei minunkaan mielestäni sekainen keittiön pöytä kerro muusta kuin elämästä ja ongelmallisempi asua on keittiö, jossa ei ole pölyn hiventäkään ja missä pikareillakin on paikat millimetrilleen, siis ongelmallisempi asua muille.

Mutta mikä siinä on, että sinkku hoitaa keittiönsä hyvillä mielin, mutta parisuhteessa saman keittiön hoitaminen on uhrautumista ja vastenmielistä?

Mikä tässä on se parisuhteen etu?
 
...näin mieheltä.

Olen siis todellakin elänyt vuosia yksin ennen parisuhdettani (jota on kolmisenkymmentä vuotta jatkunut).

Ei ne opiskelijakämppäni mitään mallikoteja olleet, jos ei nyt sikolättejäkään. Mutta tavaroistani ja pakkaamisistani huolehdin itse.

Sitten tuli avioitumisen aika, ja ilmeisesti vaimoni on niitä tyyppejä, joiden ns. täytyy ottaa tila haltuun. Eli jättää joka kohtaan oma kädenjälkensä.

Minun annettiin ymmärtää, etten ensinnäkään ole koskaan tajunnut, millaiset vaatteet minulle sopivat. Vaimoni ensitöikseen otti vaatevarastoni täydennyksen huolekseen. Ja tämä on jatkunut. Jos erehdyn ostamaan jotakin oman makuni mukaista, niin saan säännöllisesti moitteet. Yleensä ostokseni piilotetaan tai minut pakotetaan ne palauttamaan.

Myös oma tapani järjestellä tavaroitani osoitti jotakin järkyttävää järjestelykyvyn ja ennen kaikkea esteettisen tajun puutetta. Eli vaimoni otti haltuunsa kirjakaappini, työpöytäni jopa yöpöytäni.

Siivoan mielelläni, tiskaan ym., mutta teen aina väärin. Eli olen tyynesti ottanut sen roolin, että teen kuten käsketään, mutta en mitään oma-aloitteisesti. Aloitteellisuuteni rikkoisi perherauhan.

Joskus sisimmässäni herää pieni kapinallinen. Minullakin olisi mielipide, millaiset verhot minä haluaisin, ainakin omaan työhuoneeseeni. Minusta kodin ei aina tarvitsisi näyttää sisustuslehden aukeamalta. Joku vähän kulahtanutkin nojatuoli voi olla ihan mukava, kuin vanha ystävä.

Mutta mitäpä noista...


on Partasuu jäänyt. Eipä taida tuohon olla naisilla mitään sanomista.
 
Viimeksi muokattu:
Partasuu menee ja ostaa mieleisensä verhot sinne työhuoneeseen. Ja kaupan päälle olkkarin nurkkaan sen mieleisensä laiskanlinnan. Jos vaimo jotain protestoi, niin sanoo, jotta verhot on ja pysyy. Jos verhot lähtee, lähtee myös partasuu... hmmm. tai ainakin se parta (vrt. miehen kunnia/ylpeys).
 
Minusta moni meistä naisista tekee sen virheen, että kun on ihastunut johonkin mieheen, niin tekee kaikkensa esittääkseen miehelle erinomaista vaimokandidaattia. Nainen huhkii hiki hatussa, siivoaa tämän poikaystäväkandidaatin kotia, tekee miehen lempiruokaa, hieroo hänen hartioitaan jne. Silloin mies saattaa ajatella, että tuostahan saisi oivan kodin hengettären ja voisi niitä pissavehkeitään uittaa hänessä jatkossakin. Mies ei kuitenkaan tiedä, että hänen pitäisi oma-aloitteisesti tajuta, että se hemmottelu kestää vain niin kauan, kunnes on muutettu yhteen. Sen jälkeen miehen pitäisi ihan itse tajuta, että passaaminen on loppunut ja miehen pitää puolestaan kohdella naistaan juuri siten, miten nainen häntä tapaamisvaiheessa hemmotteli. Eikös olekin totta, mutta niin kamalan mutkikasta, ettei ihme, että ensihuuman haihduttua tapellaan siivoamisista ja huomioimisesta uudestaan ja uudestaan!

Meissä naisissa on monessa myös se vika, että haaveillaan tietyistä asioista kuten poikaystävästä > avomiehestä > aviomiehestä > omistusasunnosta > vauvasta. Nainen saattaa haluta noita asioita todella kiihkeästi. Jos esimerkiksi on ollut sinkkuna pitkään ja kärsinyt kovasti sinkkuudesta tai vauvakuume jyllää voimakkaasti, niin niitä isoja päätöksiä (avioliitto, vauva, asunnon ostaminen) saatetaan tehdä nopeastikin. Kun tilanne laantuu, niin sitten vasta nainen tajuaa, että herramundeera, eihän toi äijä vieläkään tajua, miten pitää siivota MINUN tavallani jne. Tarkoitan, että nainen saattaa haluta prinsessahäitä koko ikänsä niin, että häiden pienet yksityiskohdat on mietitty täydellisyyttä hipovaksi kokonaisuudeksi, mutta se tärkein seikka eli sopivan miehen valitseminen onkin jäänyt toissijaiseksi asiaksi. Kun häät on ohi, arki alkaa ja ruusunpunaisten silmälasien hävittyä nainen kiukuttelee miehelle, vaikka miespolo on itse asiassa ihan koko ajan ollut vain oma itsensä.
 
Tiivistettynä tuo viimeinen jakso että avioidutaan, mennään suhteeseen väärän henkilön kanssa.
Mistä se johtuu, harkitsemattomuudesta, kiireestä toteuttaa jokin oma unelma joka huonon seulan läpi päästyään onkin aivan jotain muuta mitä on olettanut.
Lukematon määrä eroja poistuis jos harkintaa olis pikkasen enemmän.
 
Minusta moni meistä naisista tekee sen virheen, että kun on ihastunut johonkin mieheen, niin tekee kaikkensa esittääkseen miehelle erinomaista vaimokandidaattia. Nainen huhkii hiki hatussa, siivoaa tämän poikaystäväkandidaatin kotia, tekee miehen lempiruokaa, hieroo hänen hartioitaan jne. Silloin mies saattaa ajatella, että tuostahan saisi oivan kodin hengettären ja voisi niitä pissavehkeitään uittaa hänessä jatkossakin. Mies ei kuitenkaan tiedä, että hänen pitäisi oma-aloitteisesti tajuta, että se hemmottelu kestää vain niin kauan, kunnes on muutettu yhteen. Sen jälkeen miehen pitäisi ihan itse tajuta, että passaaminen on loppunut ja miehen pitää puolestaan kohdella naistaan juuri siten, miten nainen häntä tapaamisvaiheessa hemmotteli. Eikös olekin totta, mutta niin kamalan mutkikasta, ettei ihme, että ensihuuman haihduttua tapellaan siivoamisista ja huomioimisesta uudestaan ja uudestaan!

Meissä naisissa on monessa myös se vika, että haaveillaan tietyistä asioista kuten poikaystävästä > avomiehestä > aviomiehestä > omistusasunnosta > vauvasta. Nainen saattaa haluta noita asioita todella kiihkeästi. Jos esimerkiksi on ollut sinkkuna pitkään ja kärsinyt kovasti sinkkuudesta tai vauvakuume jyllää voimakkaasti, niin niitä isoja päätöksiä (avioliitto, vauva, asunnon ostaminen) saatetaan tehdä nopeastikin. Kun tilanne laantuu, niin sitten vasta nainen tajuaa, että herramundeera, eihän toi äijä vieläkään tajua, miten pitää siivota MINUN tavallani jne. Tarkoitan, että nainen saattaa haluta prinsessahäitä koko ikänsä niin, että häiden pienet yksityiskohdat on mietitty täydellisyyttä hipovaksi kokonaisuudeksi, mutta se tärkein seikka eli sopivan miehen valitseminen onkin jäänyt toissijaiseksi asiaksi. Kun häät on ohi, arki alkaa ja ruusunpunaisten silmälasien hävittyä nainen kiukuttelee miehelle, vaikka miespolo on itse asiassa ihan koko ajan ollut vain oma itsensä.


Hyvä teksti.

Siitä niitä ongemia alkaa tulla jos todellakin on vauvakuume ja hääjutut mielessä ennenkuin on edes miesystävää löytynyt! Silloin rima on matalalla... esimerkkejä on jokaisen suvussa ja ystäväpiiriissä.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä