Haluan kirjoittaa tuomitsematta, tarkoitus on kertoa uusi näkökulma. Nyt jo aikuinen, mutta minä olin se pieni lapsi jonka perheessä juotiin. Vanhemmat olivat nuoria kun saivat minut ja siskoni. Juominen oli enemmän juhlimista ja viikonloput kosteita. Juhlimisen piti vähentyä kun lapsi syntyy. Ei vähentynyt. Jos muutosta ei tapahdu, on juomisella tapana lisääntyä ajan kanssa. Ei ehkä huomenna, mutta mikä on tilanne viiden vuoden päästä. Asiat muuttuvat pikku hiljaa.
Lapsuuteni koti oli täynnä isän juhlivia kavereita, hämmentäviä ja vaarallisiakin hetkiä. Miksi isän uusi kaveri ehdottelee pikku tytölle, miksi isä on poissa neljä päivää, miksi minä en ole niin ihana että isä ei juo? Pikkutyttö ei ymmärrä näitä asioita.
Ninnu pyysi olemaan tuomitsematta ap:ta. Luultavasti kyseessä onkin hieno ihminen. Hänhän on huolissaan. Minunkin äitini on hieno ihminen, todellinen kallio elämässäni. Hän ei juo ja häntäkin huoletti. Mutta hän ei lähtenyt, ei jättänyt isää. Se että valitsee kumppanin huonosti, ei tee kenestäkään huonoa ihmistä. Se että toistaa virhettään, eikä korjaa sitä, se tekee. Yksi raitis aikuinen ei tee ehjää ja turvallista perhettä.
Isäni kävi töissä, toi leivän, eikä ollut rapajuoppo. Silti venyneet viikonloput olivat liikaa meidän perheelle. Jäljellä ovat traumat, arvet sydämessä ja vinksahtanut suhde alkoholiin. En kiellä muita juomasta, mutta minulle se aiheuttaa ahdistusta. Itse en juo.
Isäni raitistui neljä vuotta sitten AA.n avulla. Nyt paikkaillaan mennyttä. Isäni maksaa 500 kuukadessa terapiamaksujani.
Turha tuomitseminen parin kaljan takia on turhaa, mutta asialle ei tule sulkea silmiä. Hyvä että AP olet huolestunut. Tämä ei ole vihanlietsomisviesti juovia miehiä kohtaan, vaan rikotun lapsen nöyrä pyyntö teille aikuiselle, että kantaisitte vastuun asiasta jonka olette itse valinneet.