Metsästys nykyään on sairas harrastus, joka perustuu vain nykyihmisen alkukantaiseen viettiin.

  • Viestiketjun aloittaja elämän ystävä
  • Ensimmäinen viesti
Ei ole ruuan hankintaa, vain herrojen huvia. Nykyajan ahnetta perseilyä pahimmillaan, ei muinaista nälän ohjaamaa viettiä.
Tän herrojen huvin vuoksi moni laji kuollut ja kuolemassa sukupuuttoon, ovat aika hyvin saaneet ekosysteemit sekaisin vähän jokapuolella palloa.
Kyse on vähän muustakin kuin viattomasta jänismetsästä tai hirvijahdista, kun puhutaan metsästyksestä kokonaisuudessaan.
Vastuullisia metsästäjiäkin tietysti on, vaatimattomia, jotka eivät ahdehdi ja käyttävät sen minkä ampuvat. mutta totuus on, että tuo toiminta vetää puoleensä hyvin häiriintyneitä ihmisiä. onhan se sanomattakin selvää kun pääsee tappamaan, keitä se sitten vetää puoleensa ellei narsisteja ja sosio- ja psykopaattisia ihmisiä.

Totta.
 
Joo, kerran kuulin kun tämä Veikka radiossa kehui ja mainosti trophymatkojaan, järjestää niitä muistaakseni myös suomalaislle ökyille.
sanomattakin selvää että tuo ihminen ei saa kiksejä normaalista elämästä, eli päästähän silläkin viiraa. On sen silmätkin sieluttomat.. eli sosiopaatti..

Leijonia tarhataan ja kasvatetaan trofeemetsästäjien ammuttaviksi
Trofeemetsästys on saanut ikäviä piirteitä Etelä-Afrikassa. Siellä tarhataan ja kasvatetaan muun muassa uhanalaisia leijonia pelkästään ammuttaviksi. Myös suomalaiset käyvät ampumassa niitä trofeiksi eli metsästysmuistoiksi.

Ajankohtainen kakkonen
24.11.2015 klo 19:24päivitetty 24.11.2015 klo 19:25

– Leijona on alennettu totaalisesti pelkäksi tuotteeksi Etelä-Afrikassa näissä tarhoissa. Leijonia kasvatetaan häkeissä aidatuilla alueilla vain siksi, että hupia ja jännitystä hakevat metsästäjät voivat ampua niitä, Michler kertoo.
Michler on tutkinut trofeemetsästystä 1990-luvulta lähtien. Vielä 1990-luvulla tarhattuja saalistajia oli alle 1 000 yksilöä. Nyt niitä on noin 8 000. Niistä leijonia on 6 000–7 000 yksilöä. Lisäksi eläimistä on tehty risteytyksiä.
Entinen vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson on käynyt useita kertoja eri puolilla maailmaa trofeemetsästyksellä, myös Etelä-Afrikassa. Hän kertoo maksaneensa kuduantiloopin kaatamisesta 1 000 euroa. Hänellä on trofee eläimen päästä ja sarvista.
– Trofeet pisteytetään niiden koon mukaan, riippuen pituudesta tai paksuudesta tai jostain muusta. En tiedä niin tarkkaan, kun itselleni sillä ei ole merkitystä. Toiset hakevat mahdollisimman isoja. Minulle nämä ovat muistoja metsästyksestä, Gustafsson sanoo.
Vihaksihan tämä pistää. Mikä oikeus meillä on tähän.
 
vierailija
Metsästäjät haluavat antaa metsästyksestä romantisoidun kuvan.
Totuus on ihan muuta.
Hyvin kaukana ollaan siitä kun ihminen nälkäänsä metästi.
Niin. Metsästys harvinaistui kun ihminen otti oikeudekseen vangita eläimiä ja kasvattaa niitä vankeudessa vain ruuaksi.

Eläimille syötetään ruokaa joka johtaa eläimen ylikasvuun = lisää lihaa. Jokainen voi omassa päässään miettiä kuinka mukavaa onkaan olla satapäisen lauman yksi syöttöporsas...
 
vierailija
Ihmisen toimet kuten rakentaminen, peltojen raivaus, maatalous, metsätalous, energian tuotanto jne lieveilmiöineen (saasteet, rehevöityminen, yksipuolistuminen) ovat tekijöitä jotka meilläpäin ovat tappaneet eniten eläimiä ja vähentäneet joitain eläinkantoja.

Esim liito-oravien ahdinko johtuu ihan muusta kuin metsästäjien toimista. Noin helppona esimerkkinä.
 
kepeät mullat
Ota nyt ne lääkkeesi. Ja poistu joskus sieltä betonilähiöstä.
Ru-ha-haa

tenunenät on AINA kieltämässä tosiasiat, se joka seuraa teikäläisten touhuja niin tietää kyllä teidät paatuneiksi metsästysrikollisiksi!

ette te sitä valehtelullanne muuksi muuta

hienoa kun nuoria ei enää kiinnosta viattomien ja puolustuskyvyttömien eläinten murhaaminen suoraan ruokapöytään, tai takaa-ajokidutus koirilla, ihmisketjuilla lälläreineen

tulevaisuus lupaa hyvää kun nykymurhaajapolvi alkaa pukkaamaan horsmaa :)
 
Pitkä lista kuin nälkävuosi, läheskään kaikki ei oo mukana
https://hirvikota.wordpress.com/tag/metsastysrikos/

Iisalmen Sanomat: Lapinlahdella ammuttiin susi – ruumiista löytyi salametsästyksen merkkejä

Julkaistu 31.03.2017by Hirvikota

Törkeä metsästysrikos: Poliisin päätöksellä ammutusta sudesta löytyi 18 kapseloitunutta haulia
Julkaistu 25.03.2017by Hirvikota

Taivalkoskella tutkitaan törkeää metsästysrikosta – Ahman yli ajettiin useita kertoja kelkoilla
Julkaistu 15.03.2017by Hirvikota

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: Ahma, Metsästysrikos, Salametsästys
Metsästäjä tuomittiin sakkoihin ja metsästyskieltoon tielle päin ampumisesta
Julkaistu 11.02.2017by Hirvikota

Mäntyharjulaismies käräjillä asuntoon tulleen oravan tappamisesta leikkiaseella – ei lainmukaisia metsästysaseita
Julkaistu 12.01.2017by Hirvikota

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: Metsästysrikos, Oikeuslaitos
Karhunpennun ampunut metsästäjä tuomittiin metsästysrikokseen, kivääri valtiolle ja metsästyskielto
Julkaistu 09.01.2017by Hirvikota

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: Karhu, Metsästäjät, Metsästysrikos

Haavoitetun karhun etsintä lopetettiin Kiihtelysvaarassa – poliisi jatkaa metsästysrikoksen tutkintaa
Julkaistu 22.08.2016by Hirvikota
loppuun →

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: Haavakko, Karhujahti, Metsästysrikkeet, Metsästysrikos, Poliisi
Auton lähellä teeren ampunut mies tuomittiin sakkoihin metsästysrikoksesta
Julkaistu 19.06.2016by Hirvikota

Metsästäjä ampui kahden vasan emän – ”juoksi vasan eteen”. Hovioikeus tuomitsi
Julkaistu 03.06.2016by Hirvikota

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: Emä, Hirvijahti, Metsästyslaki, Metsästysrikos, Vasasuoja
Metsästäjälle sakot ja metsästyskielto, karhunpennun ampumisesta Kainuussa
Julkaistu 31.05.2016by Hirvikota

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: Karhu, Metsästys, Metsästysrikos, Pentue
Hirvinaaraan ampuminen Lopella tuli kalliiksi – sakkoja ja ase valtiolle
Julkaistu 04.04.2016by Hirvikota

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: Metsästysrikos
Emähirven ampuneelle sakkotuomio
Julkaistu 10.03.2016by Hirvikota

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: Hirvi, Hirvijahti, Hirvikanta, Metsästäjät, Metsästysrikos
Kolmelle miehelle 4 700 sakkoa lintujen ampumisesta luonnonsuojelualueella
Julkaistu 04.02.2016
 
perseessä paukkuu :D
Karhujahti päättyi sairaalaan: Metsästäjä ampui kaveriaan takapuoleen – ”Tiedossa on, kenen luoti se oli”

Jaa artikkeli:

Uusi Suomi
Luotu:
21.8.2017 17:00
  • Kuva: EPA / All Over Press

    Metsästysporukan karhujahti sai ikävän lopun. Kuvituskuva. Kuvan karhu ei liity tapaukseen.

KOTIMAA
|
POLIISI
Pohjois-Karjalassa Valtimossa on sattunut metsästysonnettomuus, jonka johdosta metsästäjä on viety sairaalahoitoon.

Hätäkeskus sai tänä aamuna kello 9.25 ilmoituksen Verkkojoen alueella tapahtuneesta metsästysonnettomuudesta. Luvallisen karhunmetsästyksen yhteydessä metsästäjiin kuulunut mies oli saanut kiväärin luodista osuman takapuoleensa.

Rikoskomisario Kari Juntunen kertoo Uudelle Suomelle, että liikkeellä oli useamman hengen metsästysporukka ja poliisilla on käsitys tapahtumien kulusta.

Valtimolainen mies kuljetettiin tapahtumapaikalta hoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Poliisin saamien tietojen mukaan miehen saamat vammat eivät ole hengenvaarallisia.

Poliisi on käynnistänyt asiassa esitutkinnan epäillystä metsästysrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Juntusen mukaan tapahtumapaikalla on jo tehty tutkintaa.

– Kyllä meillä on tiedossa, kenen luoti se oli, hän sanoo Uudelle Suomelle.

– Siinä on ollut metsästystilanne ja siinä yhteydessä on sitten ammuttu laukaus tai laukauksia, ja yksi on osunut metsästäjäkaveriin.

Juntusen mukaan on vielä liian aikaista arvioida, millaisia seuraamuksia epäillystä rikoksesta voisi koitua. Poliisi aloittaa vastaavista tapauksista itse tutkinnan, jos ne tulevat poliisin tietoon. Kyseisestä tilanteesta saatiin tietoa hätäkeskuksen kautta.
 
:LOL::LOL::LOL:
 
vierailija

Maatalous
Ylen kolumnisti: "Aika on ajanut metsästyksen ohi"
Maatalous05.11.2016Maija Ala-Siurua

Ylen kolumnisti Kaarina Davisin mukaan metsästys on ikiaikainen jäänne ja aina luonnon häirintää.

KIMMO HAIMI

Vesilintujen houkutuslintuja.
Ylen kolumnisti Kaarina Davisinkirjoittaa tänään Ylen verkkosivuilla ilmestyneessä kolumnissaan metsästyksen olevan jäänne ajalta, jolloin luonto oli vielä monimuotoista. Tilanne on muuttunut ja aika ajanut metsästyksen ohi.

"Metsästys on aina luonnon häirintää."

Davis arvostelee vesilintujen houkuttelemista ruualla ja houkutuslinnuilla aseiden ulottuviin ja hämärässä metsästämistä.

Hänen mielestään päättäjät eivät ole pysäyttäneet luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. "Metsästys on politiikkaa ja metsästäjät ovat suhmuroineet asiansa huolella."

"Ei-metsästävien ääni kuuluu asiassa huonosti. Suomessa on yli 300 000 metsästäjää. Jopa lapsilla on metsästysaseet käsissään."

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/ylen-kolumnisti-aika-on-ajanut-metsästyksen-ohi-1.167205
Väärin metsästys on nykyään eritavoin pakollista koska ihminen on kaupungistuessaan muuttanut luonnon tasapainoa niin ettei petoja ole riittävästi, mutta esim hirvistä ja kauriista on haittaa ja vaaraa ihmiselle ja metsille kun kannat kasvavat yli kestävien rajojen.
Tarinan kirjoittaja on vieraantunut todellisuudesta.
En metsästä mutta ymmärrän sitä. Ihmisen tarvetta sepustaa tarinoita jotka eivät pidä paikkaansa en kyllä tajua.
 
vierailija
Mies ampui toista takapuoleen - ei ollutkaan karhu

Ei osunut karhuun. Kuva: Ville Miettinen
Metsästäjä ampui toista miestä vahingossa kiväärillä takapuoleen Valtimolla maanantaiaamuna.

Metsästysonnettomuus sattui luvallisen karhunmetsästyksen yhteydessä.

Metsästäjä oli metsästämässä karhua Verkkojoen alueella, kun kiväärin laukaus osui toista miestä takapuoleen. Valtimolainen mies kuljetettiin paikalta hoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Kiväärin laukaus ihmiseen on lähtökohtaisesti hengenvaarallinen. Poliisin saamien tietojen nyt osuman aiheuttama vamma ei ole kuitenkaan hengenvaarallinen, mutta vaatii hoitoa.

Poliisi tutkii tapahtumia, missä tilanteessa ase laukaistiin ja laukesi niin, että laukaus osuikin ihmiseen. Poliisi epäilee ampujaa metsästysrikoksesta ja vammantuottamuksesta.

Metsästysonnettomuus oli jo ainakin toinen ihmisen loukkaantuminen metsästystilanteessa Itä-Suomessa vuorokauden aikana. Sunnuntai-iltana sorsastaja osui haulikolla mieheen Kiuruvedellä.
 
vierailija
]Väärin metsästys on nykyään eritavoin pakollista koska ihminen on kaupungistuessaan muuttanut luonnon tasapainoa niin ettei petoja ole riittävästi, mutta esim hirvistä ja kauriista on haittaa ja vaaraa ihmiselle ja metsille kun kannat kasvavat yli kestävien rajojen.
Tarinan kirjoittaja on vieraantunut todellisuudesta.
En metsästä mutta ymmärrän sitä. Ihmisen tarvetta sepustaa tarinoita jotka eivät pidä paikkaansa en kyllä tajua.
 
Otso Kontio

Ainoa ongelma luonnossa on ihminen itse!

Se puuttuu aina seurauksiin, ei syihin ----->jätetään karhut, sudet ja ilvekset kaatamatta, niin takuulla tasapainottuu. Suurpedot hoitaa homman, ja tasapaino on päällä

Ja pihasusihysteerikot: kun metsissä on riistaa, ei ne tule pihoihin tunkioitanne tonkimaan, tai pieniä kissanruipeloitanne syömään
 
vierailija
No kun vastustetaan metsästystä niin silloin hyväksytään esimerkiksi hirvieläin kolareiden eksponentiaalinen kasvu.

Ja hirviaidat ym eivät ole ratkaisu koska ne vaikuttavat suoraan eläinten elinolosuhteisiin ja alueisiin. Aiheuttaen tiivitä, sisäsiittoisia ja sairaita kantoja. Vaikka eihän se metsästystä vastustavia kiinnosta tippaakaan - kun niin suojelevat eläimiä ihmisen teoilta.
 
vierailija
Ainoa ongelma luonnossa on ihminen itse!

Se puuttuu aina seurauksiin, ei syihin ----->jätetään karhut, sudet ja ilvekset kaatamatta, niin takuulla tasapainottuu. Suurpedot hoitaa homman, ja tasapaino on päällä

Ja pihasusihysteerikot: kun metsissä on riistaa, ei ne tule pihoihin tunkioitanne tonkimaan, tai pieniä kissanruipeloitanne syömään
Itseasiassa homma ei ole näin simppeliä.

Ihmisen toimet. Peltojen raivaus ja avohakkuut ovat luonneet suorastaa juhlakattauksen mm hirvieläimille. Jonka seurauksena poikueet selviävät, kolmoisvasojen määrät ovat kasvaneet etc. Näin ollen petojen määrän tulisi kasvaa vähintää samassa suhteessa. Tai vaihtoehtoisesti kannat alkavat sairastua ja pahimmillaa levittää välillisesti tai välittömästi sairauksia - myös sellaisia jotka voivat levitä ihmiseen

On tekopyhää mantrata että luonto hoitaa kun ihminen toimillaan (infra, asutuskeskukset, pellot, hakkuut, jokien valjastukset....) on vaikuttanut raa'asti luonnon tasapainoon sitä rikkoen.
 
vierailija
Ainoa ongelma luonnossa on ihminen itse!

Se puuttuu aina seurauksiin, ei syihin ----->jätetään karhut, sudet ja ilvekset kaatamatta, niin takuulla tasapainottuu. Suurpedot hoitaa homman, ja tasapaino on päällä

Ja pihasusihysteerikot: kun metsissä on riistaa, ei ne tule pihoihin tunkioitanne tonkimaan, tai pieniä kissanruipeloitanne syömään
Takuusi perustuu kuvitelmaan. Koeta ymmärtää ihan realistisesti asioita. Jos kaupungit, ihmiset, viljelykset, tiet, ulkoilualueet, poistetaan niin asia voi alkaa korjaantumaan pelkillä pedoilla se ei korjaannu.
Aikuisten oikeasti kaupunkeja ihmisiä viljelyksiä teitä ja ulkolualueita ei olla poistamassa. Sen lisäksi viimeinen väitteesi ei perustu faktaan vaan luonnossa aina heikot yksilöt joutuvat turvautumaan kakkos vaihtoehtoon jos eivät pysty enää saalistamaan tehokkaasti.
Kyllä ainoa asia jonka kirjoitit oikein on että ihminen on syyllinen et vain ymmärrä sen pointtia ja mitä se oikeasti tarkoittaa realistisessa yhteydessä.
 
Juurikin näin

Ihminen on todella radikaalisti vaikuttanut luonnon tasapainoon. Ja sen tasapainon horjuttaja ei todellakaan ole metsästys.

Kestävällä metsästyksellä ja asianmukaisella riistanhoidolla ihminen voi hieman korjata sitä vääristymää jota paljon suuremmat ihmisten toimet on aiheuttaneet. Riistanhoidolla voidaan rakentaa elinkelpoisia olosuhteita eläimille joiden elinolosuhteita ihmiset on pilanneet (esim isot avoimet pellot on kanalintujen "tuho"). Ja toisaalta vähentää lajeja jotka on liiaksikin hyötyneet ihmisten toimista (peura, hirvi, supikoira, kettu)
 
vierailija
Annetaan luonnon sitten hoitaa myös ihmislajin tasapaino. Ensinnä poistetaan lääkeet - niiden avullahan ihminen on pystynyt lisääntymään käsittämätöntä tahtia tai oikeastaan pysymään hengissä pitkään.

Luonto kyllä hoitaisi ylikansoittumisen taudeilla ja näin tasapainoittaisi myös eläinten elinolosuhteita.
 
Kannatetaan. Luonnonaineista melkein kaikki lääkkeet on kopioitu, sitten yritetään valmistaa synteettisesti. Ei onnistu tietenkään ja siksi kaikissa lääkkeissä on ne ikävät sivuvaikutukset
 
vierailija
Annetaan luonnon sitten hoitaa myös ihmislajin tasapaino. Ensinnä poistetaan lääkeet - niiden avullahan ihminen on pystynyt lisääntymään käsittämätöntä tahtia tai oikeastaan pysymään hengissä pitkään.

Luonto kyllä hoitaisi ylikansoittumisen taudeilla ja näin tasapainoittaisi myös eläinten elinolosuhteita.
Kyllä. Annetaa tautien (bakteerikin eliö) ja eläinten puuttua osaltaan myös ihmislajiin. Silloin tasapaino oikea ja eläimet vaikuttavat luonnonmukaisesti ihmiseen. Hirviaidat pois, kantojen säätely pois. Yhtään punkkia tai lutikkaa ei saa tappaa ihmisen kehitämin "joukkotuhoasein" eli myrkyin.
 
tenunenät taas vauhdissa
:mad::mad::mad:

Kuusamossa ammuttiin alle vuoden ikäinen pentukarhu
Tutkinnanjohtajan mukaan epäily rikoksesta on vahva.

Metsästysrikos
6.9.2017 klo 10:55

Kuusamossa ammuttiin alle vuoden ikäinen naaraskarhu. Kuvassa kaksi noin vuoden ikäistä karhua (kuva ei liity Kuusamon tapaukseen).Pentti Kallinen / Yle

Ensio Karjalainen

Kuusamossa on ammuttu pentukarhu. Asiaa tutkiva Kainuun rajavartiosto epäilee tapausta törkeäksi metsästysrikokseksi.

Karhun kaato tapahtui luvallisen karhunmetsästyksen yhteydessä.

– Alustavan tutkinnan ja asiantuntijalausunnon mukaan ammuttu karhu on alle vuoden ikäinen. Alle vuoden ikäisen karhun metsästäminen on kielletty, muistuttaa tutkinnanjohtaja Heikki Koponen Kainuun rajavartiostosta.

Koposen mukaan epäilys rikoksesta on vahva.

Tapauksen tutkinta jatkuu karhun iän lopullisella varmistamisella.

– Tutkimme myös metsästystapahtumaa ja kaatoon liittyviä asioita, Koponen kertoo.

Koposen mukaan metsästystapahtumassa oli mukana paikkakuntalaisten lisäksi myös ulkopaikkakuntalaisia metsästäjiä.

Karhunpentu kaadettiin 2. syyskuuta Pohjois-Kuusamossa. Pentu oli naaras.
 
vierailija
Sarjassa tyhmä metsästäjä

10.8.2004
Kyyhkysten metsästäjä oli nostamassa lintujen houkutuskuvaa korkealle ylös puuhun käyttäen alumiinisista putkista tehtyä tankoa, jolloin hän sai tangon välityksellä kuolettavan sähköiskun 20 kV:n avojohdosta.
 
Yhteistyössä