Meneekö tämä tuska ja ikävä ohi vai millaisia kokemuksia (rakastuminen avioliiton aikana)

["vieras"]

Yritän kertoa lyhyesti.

Meillä on mieheni kanssa takana 15 yhteistä vuotta, 16 ja 17 oltiin kun alettiin seurustella. Lapsia on kolme (7, 5v ja pian 3v).

Keskimmäisen vauva-aikana mies sairastui vakavasti ja sen jälkeen elämä on ollut hiukan keskimääräistä rankempaa muutenkin. Tosin meistä riippumattomista syistä. Elämä vain on kolhinut. Kaksi vuotta sitten mies petti minua, vaikka sitä ei olisi hänestä koskaan uskonut. Ei kukaan. En minä, ei hän itse eikä kukaan ulkopuolinen.

Asiat selviteltiin tuolloin perusteellisesti ja jatkoimme kuten ennenkin. Harmi vain, että se kuten ennenkin sisälsi sen, että mies pitää minua itsestäänselvyytenä ja arvostuksen ja kunnioituksen puutetta oli suhteessamme paljon. Koin olevani enemmän äiti ja kodinhoitaja kuin mitään muuta.

Ja sitten vuosi sitten keväällä ihastuin erääseen mieheen ja koska tämä kävi säännöllisesti meillä niin lopulta erään baari-illan seurauksena aloimme tutustua toisiimme enemmän. Ja meillä olikin enemmän yhteistä kuin saatoimme koskaan kuvitella. En ala selitellä sen tarkemmin, mutta se oli sellainen tunne, että vaikka toinen on vieras niin silti tuntuu kuin olisi tullut kotiin. Rakastuimme silmittömästi ja päätimme, että tahdomme olla yhdessä.

Aloin tehdä eroa miehestäni, mutta jälleen lopulta päädyimme ratkaisuun, että yritetään sittenkin vielä korjata liittoamme. Rakkaus tuohon toiseen ei kuitenkaan kadonnut ja johti lopulta siihen, että minä aloin pettää miestäni tuossa syksyn mittaan ihan toistuvasti ja lopulta ennen joulua jäimme tietysti kiinni.

Ja mies antaa aina vain anteeksi. Itsekin tahdon pitää lapsilla perheen, mutta arveluttaa, että löydänkö ne vanhat tunteet omaa miestäni kohtaan vai jäytääkö tämä toinen rakkaus minua. Nyt on taas vaihe etten syö, en juuri nuku, urheilen paljon ja riudun ikävässäni ja itken holtittomasti pitkin päivää. Tiedän, että tuo toinenkin mies rakastaa minua yhtä paljon kuin minä häntä. Emme vain kumpikaan enää tahdo mitään omituisia suhdesekasoppia missä tässä on eletty ja näiden kaikkien kuvioiden seurauksena hänkin tahtoo saada oman elämänsä ja päänsä kuntoon, koska tämä kaikki on ollut tosi rankkaa. Hän erosi myös vaimostaan tämän vuoksi.

Sekava sepustus, kun kaiken yrittää tiivistää pieneen ja mikään ei tietenkään ole ihan näin yksinkertaista.

Se varsinainen kysymykseni on siis se, että meneekö tämä rakastuminen tuohon toiseen ohi? Unohdu se ei koskaan eikä tietysti pidäkään, mutta muuttuuko se kauniiksi muistoksi, joka luultavasti muutti avioliittoni paremmaksi mitä se oli (mieheni on muuttunut paljon arvostavammaksi ja rakastavammaksi) vai mietinkö vielä vanhanakin, että olisiko sittenkin pitänyt ottaa se rakkaus? Nyt tuntuu tietysti enemmän siltä, että jos jään niin jään lasten vuoksi.

Olen myös paljon yrittänyt miettiä sitä, että se arki tulee tuon toisenkin kanssa. Mutta olisiko se silti erilaista arkea, kun on niin erilaiset tunteet mitä olen koskaan ennen kokenut ja enemmän yhteisiä asioita kuin mieheni kanssa. En ole mieheni kanssa kokenut sellaista sielunkumppanuutta kuin tämän toisen kanssa.

En kaipaa sitten mitään haukkuja.

 

[saman kokenut]

NO ei ehkä noin rankalla kädellä elämä mun ex avioliittoani kohdellut, mut aviossa ollessani tutustuin ihanaan mieheen, hän ymmärsi, kuunteli, omasi samanlaiset elämänarvot kuin minäkin, oli siis täysi vastakohta ex-miehelleni...no aikaa kului, tänäpäivänä olen aviossa tämän "ihastuksen" kanssa ja...kas vain, nykyinen mieheni on jörrikkä, elämänarvomme eriävät todella pahasti, hänen on vaikea tulla toimeen ex liitosta olevien lasteni kanssa, mustasukkainen yms.yms.
Eli mietihän todella tarkkaan

 

["alkup"]

Lisään vielä, että koska mieheni on ennen tätä toista ollut ainoa, jonka kanssa olen harrastanut seksiä niin tämä on ollut melkoisen avartava kokemus senkin suhteen. Olen aina ajatellut, että meidän seksi on hyvää. Minulla vain on ollut muutama todella haluton vuosi tässä, mutta silti vaikka olen suostunut seksiin niin olen siitä nauttinut.

Mutta nyt tuon toisen miehen kanssa olen kokenut aivan erilaisia tunteita ja tajunnut miten intohimoista voi olla. Se, kun pelkkä tekstiviesti saa sukat pyörimään jaloissa niin on aivan uutta.

 

["vieras"]

Ei varmasti mene ohi ja muutu kauniiksi muistoksi.

Itsellekin vähän vastaavaa tapahtunut, eikä todellakaan mene ohi. Eikä unohdu menneet avioliitossakaan. Itsestä ainakin tuntuu, että jään ikuisesti surulliseksi ja yksinäiseksi, jos jään tällaiseen liittoon.

 

[dfdf]

Tunne sielunkumppanuudesta voi mennä nopeasti ohi arjen astuttua kuvioihin. Sitä et voi tietää etukäteen mitenkään, miten arki sujuu uuden miehen kanssa. Voi olla, että sujuu hyvin tai voi olla ettei suju ollenkaan ja alat katua ratkaisuasi.

Onko miehellä lapsia? Oletko miettinyt, miten uusperhekuvio toimisi käytännössä? Yleensä siinä on hankaluukisa kovastikin, ainakin alkuvuosina.

Älä tee mitään ratkaisuja rakastumisen huumassa. Sinun olisi syytä riidellä ainakin kerran uuden miehen kanssa, jotta tiedät miten hän käyttäytyy vihaisena, ennenkuin teet mitään peruuttamattomia ratkaisuja.

 

[saman kokenut]

juu, kyllähän suhteen alkuvaiheessa intohimoa on ja pitkän suhteen jälkeen se "toinen" tuntuu niin ihanan erilaiselta..

 

["alkup"]

NO ei ehkä noin rankalla kädellä elämä mun ex avioliittoani kohdellut, mut aviossa ollessani tutustuin ihanaan mieheen, hän ymmärsi, kuunteli, omasi samanlaiset elämänarvot kuin minäkin, oli siis täysi vastakohta ex-miehelleni...no aikaa kului, tänäpäivänä olen aviossa tämän "ihastuksen" kanssa ja...kas vain, nykyinen mieheni on jörrikkä, elämänarvomme eriävät todella pahasti, hänen on vaikea tulla toimeen ex liitosta olevien lasteni kanssa, mustasukkainen yms.yms.
Eli mietihän todella tarkkaan

Niin tietysti pitääkin miettiä. Vaikka on siinä sekin pelko, että jos lähden tästä niin jäänkin yksin. Jos tuo toinen ei enää tahdokaan lopulta yrittää kanssani, kun on tapahtunut niin paljon, vaikka edelleen rakastaakin.

Sinun ihastuksesi ei kaiketi ollut itse naimisissa, kun tapasitte vai? Tästä on tehnyt erityisen rankkaa se, että molemmat on tahoillaan naimisissa ja lisäksi se, ettämeillä on kolme lasta. Luonnollisestikin se tietyissä määrin pelottaa tuota toista miestä, vaikka hän aina on lapsia itsekin halunnut.

 

["alkup"]

Tunne sielunkumppanuudesta voi mennä nopeasti ohi arjen astuttua kuvioihin. Sitä et voi tietää etukäteen mitenkään, miten arki sujuu uuden miehen kanssa. Voi olla, että sujuu hyvin tai voi olla ettei suju ollenkaan ja alat katua ratkaisuasi.

Onko miehellä lapsia? Oletko miettinyt, miten uusperhekuvio toimisi käytännössä? Yleensä siinä on hankaluukisa kovastikin, ainakin alkuvuosina.

Älä tee mitään ratkaisuja rakastumisen huumassa. Sinun olisi syytä riidellä ainakin kerran uuden miehen kanssa, jotta tiedät miten hän käyttäytyy vihaisena, ennenkuin teet mitään peruuttamattomia ratkaisuja.

Lapsia tietysti mietin paljonkin ja tämä toinen mies myös, koska hänellä ei itsellään niitä ole ja minulla on kolme.

Mutta oivoi... riidelty on.

 

["vieras"]

Sitä mieltä olen, että ei pidä vaihtaa puolisoa sillä tavalla lennossa, että edellinen ulos ja uusi sisään. Kyllä parasta olisi olla yksin avioliiton päättymisen jälkeen jonkin aikaa, rakentaa uusi elämä lasten kanssa, ehkä seurustella/tapailla, mutta sitoutumatta uuteen kumppaniin ennen kuin oikeastaan tuntee tätä.

 

[saman kokenut]

[QUOTE="alkup";22937629]Niin tietysti pitääkin miettiä. Vaikka on siinä sekin pelko, että jos lähden tästä niin jäänkin yksin. Jos tuo toinen ei enää tahdokaan lopulta yrittää kanssani, kun on tapahtunut niin paljon, vaikka edelleen rakastaakin.

Sinun ihastuksesi ei kaiketi ollut itse naimisissa, kun tapasitte vai? Tästä on tehnyt erityisen rankkaa se, että molemmat on tahoillaan naimisissa ja lisäksi se, ettämeillä on kolme lasta. Luonnollisestikin se tietyissä määrin pelottaa tuota toista miestä, vaikka hän aina on lapsia itsekin halunnut.[/QUOTE]

Molemmat oltiin tahoillamme aviossa, miehellä ei lapsia, mulla oli

 

[Viblsp-]

Kun itse olin naimisissa, ihastuin ja sitten rakastuin mieheen, johon olin ihastunut teini-ikäisenä. Facebookissa törmäsin tähän mieheen, on vanhan koulukaverini isoveli. Pistin kaveripyynnön ja ei mennyt kauaakaan, kun alettiin jutella FB:n chatissa. Siitä se sitten lähti. Aluksi oli suht asiallista keskustelua, mutta päivä päivältä huomattiin, että ollaan erittäin samanlaisia. Juteltiin muutama viikko, vaihdettiin puhelinnumeroita, tekstasin ex-mieheltäni salaa ja päivät alkoivat niin, että odotin miehen kouluun lähtöä, että pääsen juttelemaan tämän uuden rakkauteni kanssa.

Vaikeaahan se oli ja samalla ihanaa, jännittävää ja kutkuttavaa. Mietin jatkuvasti, miten homma tulee päättymään. Avioeroa olin miettinyt miljoona kertaa jo aiemmin, koska mies joi paljon ja silloin kävi välillä väkivaltaiseksi. Lasten takia päätös oli vaikea.

Eräänä päivänä ex sitten kysyi multa, että onko mulla joku toinen. Vastasin suoraan, että on. Kysyi, että olenko rakastunut vaiko ihastunut. Vastasin, että rakastunut. Se oli sitten siinä. Mies lähti samana päivänä pois. Olin samalla kauhuissani ja innoissani, uusi elämä koittaisi.

Nyt olen yhdessä tämän uuden mieheni kanssa ja äärimmäisen onnellinen. Paljon on koettu n. 1,5 vuoden aikana, mm. menetetty vauvanalku. Nyt uusi raskaus puolivälissä ja tällä kertaa vauvanalulla kaikki hyvin. Lapseni rakastavat uutta miestä ja ovat hyväksyneet miehen perheeseen.

Rakkaus tuntuu kasvavan koko ajan, jos mahdollista. On erittäin vahva tunne siitä, että me todellakin kuulumme yhteen, ei kukaan muu voisi sopia mulle niin hyvin. Minua rakastetaan ja arvostetaan nyt. Nyt vasta ymmärrän, miten epäsopiva pari olin ex-aviomieheni kanssa. Jos en olisi rakastunut toiseen, oltaisiin varmaan vieläkin silti yhdessä, koska ns. ehjä perhe oli mulle tärkeä. Vaikka rikkihän perhe oli silloin ollut, kiitos miehen alkoholismin. Nyt voi sanoa, että perhe on ehjä. Ja tärkeintä: onnellinen ja vakaa.

Suosittelen miettimään asioita kunnolla, peloista huolimatta. Mulla toki helpotti se, että mies oli sinkku. Oli päättänyt, ettei suhteeseen ala pitkään aikaan. Sitten tulin minä kuvioihin.

 

[kans vieras]

Kaksi vuotta sitten jouduin eroon miehestä johon myös rakastuin ollessani naimisissa. Olen kokenut hyvin pitkälle samaa kuin sinä, ap, paitsu että me emme ole kokeneet sairauksia.

Rakastuin jo vuosia sitten tähän toiseen ja olemme kanssa olleet niin nuorista yhdessä että jo aikoja sitten tajusin että näin nelikymppisenä en koskaan hänen kaltaisensa kanssa menisi naimisiin. Aloimme nuorina seurustella ja menimme naimisiin varmaan kun sitä odotettiin ja neljä lasta on meillä. Ja lapset onkin ainoa asia miksi jaksan elää.

Mies loukkaa minua kaikesta, haukkuu kuolleita vanhempiani tietävänsä ettei pahemmin voisikaan loukata. Moittii ystäviäni, joita ei tosiaan enää ole pahemmin siitä syystä että aina heitä loukataan sitten jälkeenpäin kun ovat lähteneet. Helpompi olla ihan yksin ja surra vain tätä kurjuutta.

En kuitenkaan ole ihan luovuttanut. Harrastan kuntoilua joka onkin ainoa henkireikä. Tulisin vamaan hulluksi ilman liikuntaa. Vaikkakin siitäkin kuulen koko ajan..

Ero olisi ainut oikea ja järkevä vaihtoehto mutta meillä on yhteinen yritys ja pelkään etten löydä töitä enkä pärjäisi yksin. En ole tarpeeksi vahva lähteä ja kait kidun koko elämän

 

["kommentti"]

Hei,

Olen tavallaan kanssasi samassa tilanteessa. Sillä erotuksella, että minä olen se toinen. Tunteet, jotka kuvasit ovat juuri samanlaisia mitä minä ja tämä varattu mies tunnemme.
Hän on tavallaan jo päättänyt erota, mutta nyt on meneillään odotusvaihe, että hänen vahvuutensa kasvaa siihen pisteeseen, että saa kerrottua vaimolleen eropäätöksestä.

Mieti rauhassa. Jos tämä toinen mies on todella sinulle se oikea, niin hän odottaa vaikka maailman tappiin saakka. Ei se oikea rakkaus mihinkään katoa. Kyllä ihminen tunnistaa kumppaninsa kun sen löytää, sen olen oppinut tämän taipaleen aikana.
Todella raastava tilanne.
Mutta olethan sinä jo 15 vuoden ajalta nähnyt millainen sinun ja nykyisen miehesi suhde on. Tuskin se siitä dramaattisesti enää muuttuu. Miehesi saattaa menettämisen pelossa olla nyt tosi rakastava ja arvostaa sinua, mutta käytös saattaa taas muuttua samaksi sitten kun päätät tuohon suhteeseen jäädä. Tai voihan se tietysti olla niinkin, että hän on tosissaan alkanut sinua arvostamaan nyt, mutta minun mielestäni tuntuu aika epätodennäköiseltä.

Mieti ja punnitse vaihtoehtoja rauhassa. Me elämme vain kerran ja pääasia on tehdä asioita jotka tuntuvat itsestä hyvältä ja saavat sinut onnelliseksi. Mietit varmasti myös lapsiasi ja kuinka se vaikuttaa heihin jos eroatte, mutta yritä ajatella, että jos sinä olet onnellinen niin silloin lapsesikin ovat.
Ja jos ero on ollut mielessä jo muutenkin niin anna palaa. Oikeasti. Mikä on pahin mitä voi tapahtua? Jos jäätkin yksin, niin sittenpä sinun ei tarvitse roikkua onnettomassa avioliitossa. Epäilen kyllä suuresti sitä yksinjäämistäsi, jos tunteenne ovat kuvaamasi kaltaiset.

Toivotan sinulle erittäin paljon voimia ja vahvuutta päätökseesi!

 

["alkup"]

[QUOTE="vieras";22937639]Sitä mieltä olen, että ei pidä vaihtaa puolisoa sillä tavalla lennossa, että edellinen ulos ja uusi sisään. Kyllä parasta olisi olla yksin avioliiton päättymisen jälkeen jonkin aikaa, rakentaa uusi elämä lasten kanssa, ehkä seurustella/tapailla, mutta sitoutumatta uuteen kumppaniin ennen kuin oikeastaan tuntee tätä.[/QUOTE]

Elämässä harvoin tulee mitään ns. ideaali-tilanteita. Jos tästä nyt lähtisin niin ottaisin rauhallisesti ja asuisin lasten kanssa keskenään ja seurustelisin tuon toisen miehen kanssa. Mutta itse koen tuon tutustumisen tapahtuneen jo tosi vahvasti tässäkin. Tietenkään niitä arkisia tapoja en ole kokenut, mutta niistäkin on puhuttu niin juurta jaksain, että nekin on sillä tavalla "tutuksi" tulleita asioita.

Aviomieheni ei ole mikään suoranainen "jörrikkä" kuten joku tuossa kirjoitti exänsä olleen, mutta ei kuitenkaan harrasta mitään hassuttelua. Ei vaan osaa heittäytyä. Tämän toisen miehen kanssa rakastan niin paljon sitäkin, kun näen hänen silmissään sellaisen vekkulin pilkkeen ja tiedän jo siitä, että kohta sieltä suusta tulee jotain missä ei ole päätä eikä häntää, mutta mistä minä tulen hyvälle tuulelle. Ja hän osaa nauraa ja heittäytyä hetkeen. Ihana muisto on siitä miten kesällä kerran aloimme nauraa jotain asiaa ja lopulta se nauru oli ihan hervotonta ja naurettiin vain sitä, kun nauratti ja tuntui hyvältä. Aviomieheni ei tuohon pysty. Hän naurahtaa jotain hauskaa juttua, mutta ei heittäydy asiaan sen enempää.

Tykkään myös siitä miten tämän toisen miehen kanssa voimme keskustella pitkäänkin jostain asiasta, joka ei välttämättä ole tärkeä asiana, mutta tuntuu että hänen kanssaan saa aikaan keskustelua pitkälti mistä tahansa. Hyvä esimerkki on vaikkapa jotkin yliluonnolliset asiat ja tapahtumat. Aviomieheni vain tuhahtaa sellaisille asioille, mutta tämän toisen miehen kanssa ollaan puhuttu joskus pitkästikin kaikenlaista.

 

["vieras"]

Ainakaan mulla ei ole edellinen miesystävä unohtunut. Ja siitä on kuitenkin kymmenen vuotta aikaa...

 

[<3]

myötä -ja vastamäessä..... nyt on se vastamäki.

 

["alkup"]

[QUOTE="kommentti";22937824]Hei,

Olen tavallaan kanssasi samassa tilanteessa. Sillä erotuksella, että minä olen se toinen. Tunteet, jotka kuvasit ovat juuri samanlaisia mitä minä ja tämä varattu mies tunnemme.
Hän on tavallaan jo päättänyt erota, mutta nyt on meneillään odotusvaihe, että hänen vahvuutensa kasvaa siihen pisteeseen, että saa kerrottua vaimolleen eropäätöksestä.

Mieti rauhassa. Jos tämä toinen mies on todella sinulle se oikea, niin hän odottaa vaikka maailman tappiin saakka. Ei se oikea rakkaus mihinkään katoa. Kyllä ihminen tunnistaa kumppaninsa kun sen löytää, sen olen oppinut tämän taipaleen aikana.
Todella raastava tilanne.
Mutta olethan sinä jo 15 vuoden ajalta nähnyt millainen sinun ja nykyisen miehesi suhde on. Tuskin se siitä dramaattisesti enää muuttuu. Miehesi saattaa menettämisen pelossa olla nyt tosi rakastava ja arvostaa sinua, mutta käytös saattaa taas muuttua samaksi sitten kun päätät tuohon suhteeseen jäädä. Tai voihan se tietysti olla niinkin, että hän on tosissaan alkanut sinua arvostamaan nyt, mutta minun mielestäni tuntuu aika epätodennäköiseltä.

Mieti ja punnitse vaihtoehtoja rauhassa. Me elämme vain kerran ja pääasia on tehdä asioita jotka tuntuvat itsestä hyvältä ja saavat sinut onnelliseksi. Mietit varmasti myös lapsiasi ja kuinka se vaikuttaa heihin jos eroatte, mutta yritä ajatella, että jos sinä olet onnellinen niin silloin lapsesikin ovat.
Ja jos ero on ollut mielessä jo muutenkin niin anna palaa. Oikeasti. Mikä on pahin mitä voi tapahtua? Jos jäätkin yksin, niin sittenpä sinun ei tarvitse roikkua onnettomassa avioliitossa. Epäilen kyllä suuresti sitä yksinjäämistäsi, jos tunteenne ovat kuvaamasi kaltaiset.

Toivotan sinulle erittäin paljon voimia ja vahvuutta päätökseesi![/QUOTE]

Kiitos kauniista sanoistasi.

Lapsiani mietinkin. On selvää, että olisin jo lähtenyt, jos heitä ei olisi. Kirjoitin tuonne alkuun hätäisesti kaiken, mutta tuo on juuri se asia jonka kanssa kamppailen eli vaikka tahtoisin pitää lapsilla sen perheen niin onko se kuitenkaan mikään ratkaisu. Tahdon ennenkaikkea, että lapseni ovat onnellisia ja tietysti he ovat onnellisia kipeidenkin ratkaisujen jälkeen, jos vain äiti on onnellinen.

Tuohon haluan uskoa, että saamme kyllä olla tuon toisen miehen kanssa yhdessä, jos niin on tarkoitettu ja että se hänen rakkautensa kestää sen odotuksen. On itse sanonut, että ei ole koskaan kokenut sellaisia tunteita kuin minun kanssani ja tiedän hänen tarkoittavan joka sanaa. Ja olen itsekin nähnyt ne tunteet hänessä.

 

["vierastus"]

[QUOTE="kommentti";22937824]Hei,

Olen tavallaan kanssasi samassa tilanteessa. Sillä erotuksella, että minä olen se toinen. Tunteet, jotka kuvasit ovat juuri samanlaisia mitä minä ja tämä varattu mies tunnemme.
Hän on tavallaan jo päättänyt erota, mutta nyt on meneillään odotusvaihe, että hänen vahvuutensa kasvaa siihen pisteeseen, että saa kerrottua vaimolleen eropäätöksestä.

Mieti rauhassa. Jos tämä toinen mies on todella sinulle se oikea, niin hän odottaa vaikka maailman tappiin saakka. Ei se oikea rakkaus mihinkään katoa. Kyllä ihminen tunnistaa kumppaninsa kun sen löytää, sen olen oppinut tämän taipaleen aikana.
Todella raastava tilanne.
Mutta olethan sinä jo 15 vuoden ajalta nähnyt millainen sinun ja nykyisen miehesi suhde on. Tuskin se siitä dramaattisesti enää muuttuu. Miehesi saattaa menettämisen pelossa olla nyt tosi rakastava ja arvostaa sinua, mutta käytös saattaa taas muuttua samaksi sitten kun päätät tuohon suhteeseen jäädä. Tai voihan se tietysti olla niinkin, että hän on tosissaan alkanut sinua arvostamaan nyt, mutta minun mielestäni tuntuu aika epätodennäköiseltä.

Mieti ja punnitse vaihtoehtoja rauhassa. Me elämme vain kerran ja pääasia on tehdä asioita jotka tuntuvat itsestä hyvältä ja saavat sinut onnelliseksi. Mietit varmasti myös lapsiasi ja kuinka se vaikuttaa heihin jos eroatte, mutta yritä ajatella, että jos sinä olet onnellinen niin silloin lapsesikin ovat.
Ja jos ero on ollut mielessä jo muutenkin niin anna palaa. Oikeasti. Mikä on pahin mitä voi tapahtua? Jos jäätkin yksin, niin sittenpä sinun ei tarvitse roikkua onnettomassa avioliitossa. Epäilen kyllä suuresti sitä yksinjäämistäsi, jos tunteenne ovat kuvaamasi kaltaiset.

Toivotan sinulle erittäin paljon voimia ja vahvuutta päätökseesi![/QUOTE]

Tämä oli hyvin kirjoitettu. Nousi kuitenkin muutamia ihmetyksen-aiheita mieleen...
Kuinka ihmeessä jaksat odottaa tämän miehen "odotusvaihetta"? Kuukauden, vuoden..? Eikö sinua häiritse se että hän "pettää" sinua vaimonsa kanssa? Minua ainakin häiritsisi se että mies ei ole niin varma rakkaudestaan minuun että ei voi jättää vaimoaan. Luulisi että jos näin olisi, hän voisi tehdä päätöksen heti. Onko tämmöinen oikeanlainen alku suhteellenne?
Kommentoin siksi, että juuri samankaltaista tilannetta seuraan ystäväni elämässä. Hän odottaa ja odottaa ja kärsii, mies lupaa ja lupaa... Todella tuskaista seurata sivusta. Soisin hänelle miehen joka haluaa HÄNET, eikä pidä ikuisesti odottamassa

 

["alkup"]

[QUOTE="vierastus";22937972]Tämä oli hyvin kirjoitettu. Nousi kuitenkin muutamia ihmetyksen-aiheita mieleen...
Kuinka ihmeessä jaksat odottaa tämän miehen "odotusvaihetta"? Kuukauden, vuoden..? Eikö sinua häiritse se että hän "pettää" sinua vaimonsa kanssa? Minua ainakin häiritsisi se että mies ei ole niin varma rakkaudestaan minuun että ei voi jättää vaimoaan. Luulisi että jos näin olisi, hän voisi tehdä päätöksen heti. Onko tämmöinen oikeanlainen alku suhteellenne?
Kommentoin siksi, että juuri samankaltaista tilannetta seuraan ystäväni elämässä. Hän odottaa ja odottaa ja kärsii, mies lupaa ja lupaa... Todella tuskaista seurata sivusta. Soisin hänelle miehen joka haluaa HÄNET, eikä pidä ikuisesti odottamassa [/QUOTE]

Kommentoinpa itse tähän myös, koska me olemme tämän toisen miehen kanssa kiduttaneet toisiamme koko syksyn samalla tavalla. Tosin kummallakaan ei ole ollut seksiä koko tänä aikana. Keskenämme olemme kyllä rakastelleet useita kertoja, mutta ne aviopuolisot on jääneet täysin ilman. Tämä toinen mies ei kyllä ole edes asunut enää vaimonsa luona, mutta "tapaillut" tätä ja kyllä siinä on monet mustasukkaisuuskohtaukset onnistuttu vetämään puolin ja toisin. Itse olen niitä valitettavasti aiheuttanut tietysti enemmän, koska olen koko tämän ajan asunut kuitenkin lasten kanssa tässä tuon aviomieheni kanssa.

Asiaa on ehkä auttanut se, että olemme olleet rehellisiä toisillemme ja se, että molemmat tietää ne toisen todelliset tunteet. Olen usein ajatellut sitä miten omituinen on tilanne, kun on naimisissa ja on uskollinen sille salarakkaalle. Mutta on se raastavaa silti. Olen kuitenkin yrittänyt ajatella, että se kaikki tuska on vaivan arvoista. Ja kun niitä onnenhippusia on koko ajan ollut seassa. Ei tätä olisi missään nimessä jaksanut näin pitkään ellei ne tunteet olisi todella aitoja.

 

["alkup"]

Joudun lähtemään, mutta palailen lukemaan näitä muutaman tunnin päästä.

 

["kommentti"]

[QUOTE="alkup";22937919]Kiitos kauniista sanoistasi.

Lapsiani mietinkin. On selvää, että olisin jo lähtenyt, jos heitä ei olisi. Kirjoitin tuonne alkuun hätäisesti kaiken, mutta tuo on juuri se asia jonka kanssa kamppailen eli vaikka tahtoisin pitää lapsilla sen perheen niin onko se kuitenkaan mikään ratkaisu. Tahdon ennenkaikkea, että lapseni ovat onnellisia ja tietysti he ovat onnellisia kipeidenkin ratkaisujen jälkeen, jos vain äiti on onnellinen.

Tuohon haluan uskoa, että saamme kyllä olla tuon toisen miehen kanssa yhdessä, jos niin on tarkoitettu ja että se hänen rakkautensa kestää sen odotuksen. On itse sanonut, että ei ole koskaan kokenut sellaisia tunteita kuin minun kanssani ja tiedän hänen tarkoittavan joka sanaa. Ja olen itsekin nähnyt ne tunteet hänessä.[/QUOTE]

Itse erosin pari vuotta sitten. Ja painiskelin myös tämän lapsiasian kanssa. Silloin ei ollut kuvioissa uutta miestä, mutta luulen että kaikilla jotka eroavat, on samanlainen huoli lapsista. Päädyin eroamaan, vaikka silloin ajatus yksinolemisesta tuntuikin pelottavalta. Ja mietin paljon miten se vaikuttaa lapsiin jos perhe ei ole ehjä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että perhe on ehjä ainoastaan silloin jos se on onnellinen perhe. Jos vanhemmat eivät ole onnellisia keskenään niin se vaikuttaa kyllä lapsiin hämmästyttävän paljon.

Lapset ottavat parisuhdemallinkin kotoaan. Ja sinun tapauksessasi yrittäisin ehkä ajatella, että haluanko opettaa lapsilleni että kannattaa roikkua avioliitossa vaikka se olisi kuinka onneton, vai olisiko opetus se, että tavoittelee omaa onnellisuuttaan. En oikeasti ajattele ihan näin mustavalkoisesti, mutta joskus asioita on hyvä katsoa dramaattisesti.

Meidän tunteemme tämän varatun miehen kanssa ovat juuri samanlaiset kuin teillä näyttäisi olevan! Hämmästyttävää, että on muitakin kanssamme samassa veneessä. Olen tajunnut sen, että kukaan joka ei ole kokenut tätä ei voi todella ymmärtää näitä tunteita ja ajatuksia.
Voi kuinka toivonkaan että teille kävisi lopulta hyvin ja että saisitte toisenne! Niinkuin toivon myös tietysti meille

 

[h.]

ei ole kokemusta siitä että olisin jäänyt ja yrittäny unohtaa. mutta jos itteeni ajattelen niin en haluisi olla jonkun kaa joka velvolliduudesta on mun kanssa. mielestäni ansaitsen jonkun joka oikeesti haluaa mua. tuli oikeesti hirveän paha olo sun miehesi puolesta. toivottavasti ymmärrät mitä se on joutunut kokemaan.

 

["kommentti"]

[QUOTE="vierastus";22937972]Tämä oli hyvin kirjoitettu. Nousi kuitenkin muutamia ihmetyksen-aiheita mieleen...
Kuinka ihmeessä jaksat odottaa tämän miehen "odotusvaihetta"? Kuukauden, vuoden..? Eikö sinua häiritse se että hän "pettää" sinua vaimonsa kanssa? Minua ainakin häiritsisi se että mies ei ole niin varma rakkaudestaan minuun että ei voi jättää vaimoaan. Luulisi että jos näin olisi, hän voisi tehdä päätöksen heti. Onko tämmöinen oikeanlainen alku suhteellenne?
Kommentoin siksi, että juuri samankaltaista tilannetta seuraan ystäväni elämässä. Hän odottaa ja odottaa ja kärsii, mies lupaa ja lupaa... Todella tuskaista seurata sivusta. Soisin hänelle miehen joka haluaa HÄNET, eikä pidä ikuisesti odottamassa [/QUOTE]

En ole määritellyt aikaa kuinka kauan odotan, vaan luotan siihen että asiat menevät omalla painollaan. En ole myöskään tehnyt lupausta hänelle siitä että odotan. Kuten ei hänkään ole tehnyt minulle lupausta siitä koska vaimonsa jättää. Me luotamme näiden tunteiden kantavuuteen, ja siihen, että lopulta tässä käy parhain päin, oli se sitten miten päin tahansa. Tunteemme ovat niin voimakkaat, etten oikeastaan näe muuta vaihtoehtoa kuin katsoa kuinka tässä käy. Tuntuu aivan täysin mahdottomalta ajatella tulevaisuutta ilman häntä. Ja hän tuntee samoin minusta. Heillä on takanaan pitkästi yli 10 vuotta, joten en oleta että hän olisi valmis muuttamaan koko elämänsä silmänräpäyksessä. Ja se, että hän harkitsee ja punnitsee vaihtoehtoja luo minulle luotettavan kuvan siitä, että hän ei hirveän helpolla kuitenkaan luovuta kun on parisuhde ja perhe kyseessä.

Seksiä heillä ei ole ollut meidän aikanamme, joten sillä lailla en koe että hän pettäisi minua. Tiedän, että koskaan en voi olla varma onko se totuus että mitään eivät ole tehneet, mutta luottamus mikä välilämme vallitsee pitää minut rauhallisena.

Ymmärrän huolesi ystäväsi suhteen. Olet ihana ystävä kun ajattelet häntä noin lämpimästi Minulla itsellänikin on onneksi juuri tuonkaltainen ystävä joka aika ajoin vetää minua maan pinnalle, mutta kuitenkin tukee tässä asiassa ja ns odotusajassa. Eihän tässä kuitenkaan ole mihinkään kiire. Minä en tarvitse parisuhdetta tai miestä vain sen takia että siinä olisi joku. Ja jos niin käy, etten tätä miestä lopulta saa, niin tulen olemaan yksin pitkään, ellen jopa loppuelämäni. Tuntuu erittäin epätodennäköiseltä että kokisin tällaisia tunteita enää ketään muuta kohtaan.

 

["vierastus"]

[QUOTE="kommentti";22938402]En ole määritellyt aikaa kuinka kauan odotan, vaan luotan siihen että asiat menevät omalla painollaan. En ole myöskään tehnyt lupausta hänelle siitä että odotan. Kuten ei hänkään ole tehnyt minulle lupausta siitä koska vaimonsa jättää. Me luotamme näiden tunteiden kantavuuteen, ja siihen, että lopulta tässä käy parhain päin, oli se sitten miten päin tahansa. Tunteemme ovat niin voimakkaat, etten oikeastaan näe muuta vaihtoehtoa kuin katsoa kuinka tässä käy. Tuntuu aivan täysin mahdottomalta ajatella tulevaisuutta ilman häntä. Ja hän tuntee samoin minusta. Heillä on takanaan pitkästi yli 10 vuotta, joten en oleta että hän olisi valmis muuttamaan koko elämänsä silmänräpäyksessä. Ja se, että hän harkitsee ja punnitsee vaihtoehtoja luo minulle luotettavan kuvan siitä, että hän ei hirveän helpolla kuitenkaan luovuta kun on parisuhde ja perhe kyseessä.

Seksiä heillä ei ole ollut meidän aikanamme, joten sillä lailla en koe että hän pettäisi minua. Tiedän, että koskaan en voi olla varma onko se totuus että mitään eivät ole tehneet, mutta luottamus mikä välilämme vallitsee pitää minut rauhallisena.

Ymmärrän huolesi ystäväsi suhteen. Olet ihana ystävä kun ajattelet häntä noin lämpimästi Minulla itsellänikin on onneksi juuri tuonkaltainen ystävä joka aika ajoin vetää minua maan pinnalle, mutta kuitenkin tukee tässä asiassa ja ns odotusajassa. Eihän tässä kuitenkaan ole mihinkään kiire. Minä en tarvitse parisuhdetta tai miestä vain sen takia että siinä olisi joku. Ja jos niin käy, etten tätä miestä lopulta saa, niin tulen olemaan yksin pitkään, ellen jopa loppuelämäni. Tuntuu erittäin epätodennäköiseltä että kokisin tällaisia tunteita enää ketään muuta kohtaan.[/QUOTE]

Ok.
Uteliaisuudesta vaan kysyn, että oletko jo kauan odottanut? Ilmeisesti tapailette kuitenkin kokoajan, vaikka mies on perheensä luona miettimässä?
Toivotaan että käy parhainpäin, niin sinulle kuin ystävällenikin.

 

["alkup"]

ei ole kokemusta siitä että olisin jäänyt ja yrittäny unohtaa. mutta jos itteeni ajattelen niin en haluisi olla jonkun kaa joka velvolliduudesta on mun kanssa. mielestäni ansaitsen jonkun joka oikeesti haluaa mua. tuli oikeesti hirveän paha olo sun miehesi puolesta. toivottavasti ymmärrät mitä se on joutunut kokemaan.

Tottakai ymmärrän mitä hän on joutunut kokemaan. Ei ole kyse siitä, että olisin kylmä muiden tunteille. Minulla on äärettömän paha olla myös tämän toisen miehen vaimon puolesta. Olen satuttanut häntä luultavasti vielä enemmän mitä tuota omaa miestäni. Eikä miehenikään tahdo sitä, että olemme yhdessä vain velvollisuudesta, mutta perheen (lasten) takia hän tahtoo kuitenkin, että asia on varmasti harkittu.