Meille tulee kokeeksi koiranpentu!!! :)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja innostapihisten
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";26672170]Mutta eihän se oo niin ihquu, ku pitää saada leikkiä vähän aikaa koiralla, joka sitten heitetään taas uuteen kotiin :([/QUOTE]

Voisitko lukea koko ketjun ennen näppäriä kommenttejasi? Kerroin, että koira tarvitsee JOKA TAPAUKSESSA hoitopaikan viikonlopuksi ja siispä se tulee meille 2 päiväksi hoitoon.
 
[QUOTE="...";26672147]Ei se koira ole auttamattomasti pilalla, mutta koira on LAUMAELÄIN. Sille on nuorena leimaantuminen hyvin tärkeää, jotta se voi luottaa siihen laumaansa, ettei sitä hylätä. Koiraa, joka ei luota, on vaikea kouluttaa.

Älkää nyt hemmetti verratko koiranpentuja ihmisvauvoihin.[/QUOTE]

Ylläolevaa komppaan ja lisäksi:
Ihmettelen kovin että joku tuottaa vaivalla ulkomailta pennun ilman että aikoo pitää sen itse. Viimeistään ensimmäisrn koeperheen jälkeen pitäisi päättää että koira jää maahantuojalle. Laumaeläintä kun todellakaan ei ole luotu kiertolaiseksi.

Vaikka jossain vauvat joutuvatkin hoitoon jo kovin pieninä niin tutkimukset osoittavat että läheinen hoitajasuhde on myös ihmislapsille välttämätöntä perusturvallisuuden kehittymisen kannalta. Toki on hemmetin hienoa jos kersa saa olla hoidossa paikassa jossa tuntee olevansa rakastettu vaikkei se paikka oliskaan oma koti. Mutta mitään eläinpienokaista EI saisi riepotella paikasta toiseen, ei edes ihmislasta.
 
Ihan samaa ajattelin....ihan kuin se koira olisi nyt auttamattomasti pilalla! Vauvojakin joskus hoitaa useampi henkilö ja joskus ne ovat hoidossakin jopa. Eivät ne siitä pilalle mene, jos saavat hyvää ja rakastavaa hoivaa.

Voi hyvänen aika NÄITÄ kommentteja.
Ketkähän ne tässä ketjussa inhimillistää sitä koiraa;)?
Ihmisvauva ja koira on eri asia.

Jos ette tiedä, mitä voi seurata siitä, että koira joutuu vaihtamaan kotia monta kertaa, niin etsikää tietoa vaikka googlesta. Jos ette viitsi, niin älkää tulko kommentoimaan asiaa, josta selvästikään ette mitään ymmärrä.
 
Ok, anteeksi kun intoilin. Tarkoituksenamme on todellakin ottaa koira loppuelämäkseen meille. Mutta ensin se tulee viikonlopuksi hoitoon ja voimme sitten tehdä lopullisen päätöksen.

Kiitos, kun palautitte minut innostuksestani maan pinnalle. En riemuitse enää. Siis sekopäinen pentu tulossa. Ymmärrän nyt hävetä sitä, että uskallamme pohtia pennun ottoa syvällisesti viikonlopun aikana.
 
[QUOTE="aapee";26672254]Ok, anteeksi kun intoilin. Tarkoituksenamme on todellakin ottaa koira loppuelämäkseen meille. Mutta ensin se tulee viikonlopuksi hoitoon ja voimme sitten tehdä lopullisen päätöksen.

Kiitos, kun palautitte minut innostuksestani maan pinnalle. En riemuitse enää. Siis sekopäinen pentu tulossa. Ymmärrän nyt hävetä sitä, että uskallamme pohtia pennun ottoa syvällisesti viikonlopun aikana.[/QUOTE]

Voi hyvänen aika mitä marttyyrihöpötystä.

Kukaan ei sano, etteikö kodinvaihtajapennusta saa mainiota koiraa; itsekin olen saanut. Mutta se tarvitsee useimmiten enemmän kärsivällisyyttä ja huomiota, koska sen on vaikeampi oppia luottamaan laumaansa sataprosenttisesti. Siksi kodinvaihtajapentua ei kannattaisi ottaa asenteella "katsotaan nyt mitä tapahtuu, suattaapi olla että koira meille jää, suattaapi olla että ei jää".

Ja ne allergiaoireet eivät valitettavasti välttämättä ilmaannu parin päivän sisällä.
 
Ja ne allergiaoireet eivät valitettavasti välttämättä ilmaannu parin päivän sisällä.

Meidän miehelle ilmaantui allergiaoireet koiramme ollessa 3,5 vuotias. Olisiko sinun mielestäsi kannattanut olla ottamatta sitä pentuna? Silloinhan kukaan ei voi ottaa mitään elukkaa, koska aina on riski allergisoitumiseen. Ja: miehellä ei ollut aiemmin mitään allergioita,.
 
onneksi olkoon, teit varmasti hyvän päätöksen hankkiessasi koiran kaveriksi. :)

Minkä rotuinen pallura teille tulee?
Kiinnostaako sua jokin koiraharrastus vai tuleeko koirasta vain kotikoira?
 
Meidän miehelle ilmaantui allergiaoireet koiramme ollessa 3,5 vuotias. Olisiko sinun mielestäsi kannattanut olla ottamatta sitä pentuna? Silloinhan kukaan ei voi ottaa mitään elukkaa, koska aina on riski allergisoitumiseen. Ja: miehellä ei ollut aiemmin mitään allergioita,.

No tuo on todella epätodennäköistä. En väitä, etteikö näin käynyt, mutta ei kyllä usein käy. Yleensä päinvastoin, että lievästi allerginen voi siedättyä siihen omaan koiraan ajan myötä, vaikka vieraille koirille allerginen olisikin.

Sen sijaan tiedän monia, joille on tullut allergiaoireita esim. muutaman kuukauden kuluttua, ja se ei olisi tuolle pennulle reilua. Jos olisin ap, selvittelisin tuota allergiajuttua ensin altistamalla lapsia tuttujen koiriin mahdollisimman paljon. Ottamalla ystävien koiria hoitoon, jne. Mutta kukin tyylillään.
 
[QUOTE="aapee";26672165]Oletko kuullut siitä, ettei allergiatestit välttämättä kerro totuutta? Eli saattaa reagoida vaikka näyttäisi negaa ja olla reagoimatta vaikka näyttäisi positiivista?[/QUOTE]

Olen, mutta ainakin ensisijaisesti olisi yritetty testata asiaa muulla kuin koiralla. Toki voi hakeutua tiiviisiin tekemisiin vaikka naapurin koiran kanssa.

:)
 
Pari päivää ei vielä ehkä kerro totuutta allergiasta. Meillä poika oli ihan testatusti hieman koirallekin (+ paljon siitepölylle, kissalle, hevoselle) allerginen. Oireili hieman viikon, pari (kutinaa ja punoitusta leuassa ja kaulassa, pistelevää tunnetta suussa) , mutta sitten ei ole ollut mitään oireita. Koira ollut meillä nyt pari vuotta.
Ja silloin sovittiin kasvattajan kanssa että koira on koeajalla. Jos ei meille olisi voitu ottaa, kasvattaja ois jättänyt koiran itselleen. Ei kuulemma olis antanut enää kiertoon :)
 
eikä sekään sano mitään vaikka koittais muiden koirilla, koska kaikissa koirissa on pölyä eri määrä, meidän vanha kääpiöpinseri oli serkkulikalle ihan liikaa, ei pystynyt edes silittämään, mutta nykyisestä koirasta ei tule mitään oireita vaikka olis sylissäkin.
 
[QUOTE="hhh";26672458]eikä sekään sano mitään vaikka koittais muiden koirilla, koska kaikissa koirissa on pölyä eri määrä, meidän vanha kääpiöpinseri oli serkkulikalle ihan liikaa, ei pystynyt edes silittämään, mutta nykyisestä koirasta ei tule mitään oireita vaikka olis sylissäkin.[/QUOTE]

Ei tuo välttämättä johdu koirasta, vaan allergikon itsensäkin sietokyky voi muuttua. Esimerkiksi itse olin vielä 5 vuotta sitten heinälle todella allerginen, mikään lääke ei auttanut. Nykyään tuskin aivastan.
 
Allergiapolillakin työskennelleenä sairaanhoitajana en voi kuin ihmetellä, mitä ketjun aloittaja tekee vastanneiden mielestä väärin. Mielestäni on päinvastoin vastuullista ottaa koira ensin hoitoon (jos koira kerta jokatapauksessa tarvitsee hoitopaikkaa viikonlopuksi ja se menee jonkun luokse omistajaltaan hoitoon) ja sitten vasta päättää sen ottamisesta loppuelämäksi.

Koiraroduissa ei niinkään tutkimusten mukaan ole eroa allergian suhteen, vaan pikemminkin koirayksilöissä. Jos ei saa oireita naapurin puudelista, voi hyvin silti saada oireita jostain toisesta samanrotuisesta koirasta. Tutkimusten mukaan joku koirayksilö voi erittää 100 kertaa enemmän allergeenia epiteelissään kuin toinen samanrotuinen.
Toki osalla koiraroduista ei ole pöllyävää alusvillaa eikä ilmassa leiju tämän vuoksi niin paljon mahdollista allergian aiheuttajaa.
 
meille tuli 5viikkoa vanha american bulldog "hoitoon"kun sen emo kuoli kesken kaiken hiukka reilu vuosi sitten,hoidettiin sitä kun pientä vauvaa yösyöttöineen päivineen,nyt se "pieni"nukkuu tuolla lasten jalkopäässä eli meille se jäi vaikka me oltiin niin miehen kanssa päätetty että meille ei koiraa tule koskaan,periaatteella että niistä ei koidu kun lisätöitä,mutta se valloitti meidän sydämet eihän sitä voinu enää antaa mihinkään se on yksi meistä ja meillä on hirmu vaikeeta antaa sitä edes hoitoon se on aina mukana jokaisessa menosssa ja tivolissa,tälläkin hetkellä asuntovaunuilemassa..
 
Voi luoja taas...
Pentu on pentu, tottakai 5 kotia tossa iässä kuulostaa hurjalta, mutta pennut sopeutuu, ja onpahan varmasti tottunut kaikenlaiseen, reissaamiseen, eri ihmisiin, eri paikkoihin... Mä en näe tossa mitään, minkä takia pentua en ottaisi. Ennemmin jopa tollanen joka on nuorena jo elämää nähnyt, kun sellanen jonka kanssa odotetaan kaiken maailman rokotusten varoajat ym, ennenkun edes pihalle sen kanssa lähdetään...

Ja todellakin pidän vaan positiivisena tollasta kokeiluaikaa. Mielummin noin, jolloin koira palautuu edelliselle omistajalle jos ei sovikaan uuteen perheeseen, kun että lähtee taas suoraan uuteen kotiin...

Onnea uudesta tulokkaasta :)
 
Kyllä täällä taas jotkut suu vaahdossa koiranpenturaukkaa puolustavat vaikka ei ole mitään puolustettavaa:D:D On tää joskus niin naurettavaa touhua täällä mutta niin tänne aina uudestaan pitää tulla?

Ettekö te nyt hemmetti tajua että pentu tulee HOITOON pariksi päiväksi eli siinähän on hyvä tilaisuus kokeilla koiran hoitoa?
 
Oi voi!:heart: Toivottavasti koira löytää ap:n luota viimeinkin sen lopunelämän kodin!

En minä oikeastaan usko, että mitään vahinkoa on päässyt tapahtumaan, mikäli edelliset kodit ovat huolehtineet koirasta lämmöllä. Eri asia, jos sitä on pahoinpidelty yms.yms. niin sitten voi olla melkoisen kivikkoinen tie edessä.
 

Yhteistyössä