Muistan kun meidän esikko syntyi ja kaikki vain toivotti että voimia, v..ttu kun otti päästä!
Ei siltä silloin tuntunut, oli vain huoli vauvasta (läppävika oli mut leikkaus auttoin kun tyttö oli 2kk).
Silti tulevaisuus pelotti ja omat reaktiot kaikkeen.
Uskallanko tehdä enää lapsia? ym. kysymyksiä mietti hartaasti.
Voin kertoa että rankkaa on, mutta niin palkitsevaa. Ei ihimiselle anneta enempää kuin jaksaa.
Meillä eka vuoden jälkeen alkoin kaikki menemään ok, nyt tyttö perheen aurinko, tosin kyllä känkkäränkkä ja sisukas, silti kaikkien rakas.
Alku on yhtä shokkia, ja siitä selviytymistä. Hakekaa vertaistuke! Se auttoi meitä!!
=)