Masupallerot syksy/talvi -09 - talvi/kevät -10

Hei vain!

Tänään sain vihdoinkin vahvan plussan testiin ja rv olisi omien laskujen mukaan tänään 4+2.

LA menisi 4.10.2009 :heart:

Mies on onnellinen, joskin vielä ei ihan kartalla...ei vain voi uskoa, että näin nopeasti onni kävisi myöten...yk4 siis plussasin.

Ennenstään on yksi lapsi, poika syntyi 02/08, eli on pian vuoden :heart:

Halusimme ainakin kaksi ensimmäistä pienellä ikäerolla, ihan käytännön syistä, kuin myös siitä syystä, että tahdoimme lasten isomummin voivan tutustua lapsenlapsenlapsiinsa ennen kuin aika hänestä jättää, joskin on hyvässä vireessä ikäänsä nähden vielä :)

Hän on siis kasvattanut mieheni ja on siksi ERITTÄIN tärkeä =)

Eli muitta muksiematta:

TÄNNE OVAT TERVETULLEET KAIKKI JOIDEN LASKETTUAIKA OSUU SYYKSYYN JA TALVEEN 2009 TAI TALVEEN JA KEVÄÄSEEN 2010 :D

Toivotaan että tästä pinkasta tulee mukava ketju ja jos näiltä kausilta plussia saadaan mukaan, on jutut tuoreahkoja läpi odotus ajan :D
 
Täällä yksi! :wave:

Toista eläväistä (eli tavallaan siis kolmatta) odotellaan. Aivan alussa ja kaikki pelot edessä ja ne jyllää päällä koko ajan mutta pvä kerrallaan ja toivottavasti tämä kirppu saataisiin terveenä syliin saakka. :heart:

LA laskureiden mukaan 25.09.09, mutta tarkemman LAn saa sit aikanaan.


 
nöttiäinen heisuli vei vaan :wave:

täälläkin kaikki pelot jyllää...suurin pelko on nyt kohdunulkoinen raskaus :ashamed:

Jotenkin vain näin alussa tuntuu, että kun esikosta kaikki meni niin mahtavasti, niin toisen kohdalla ei voi mennä :ashamed:
Tämä on niin juuri tätä itseään...ja jos kaikki sujuu, en lakkaa huolehtimasta edes synnärillä ollessa :D
 
Ja huppista...nostaa tarvii...vielä on hiukan hiljaista, mutta kaipa se tästä :D

Tänään aamulla ihan järkyttävä huonovointisuus...luoja...ei esikosta tämmöistä ollut, sepä se syy taitaakin olla, pääsin ekasta vähällä nyt sitten saan kärsiä pahoinvoinnista ties kuinka pitkään...jos jatkuu tälläisenä, eikä laannu päivisinkään, niin sitten en kyllä pysty pitämään salassa mitenkään raskautta ja sitten ottaa kupoliin :ashamed:

Noh...ehkäpä tämä nyt on kuitenkin pienipaha, kun miettii lopputulosta :D
 
tänne joukkoon voisin itsekkin tuppautua LA 23.9. alussa mennään ja esikoista odotan. hirveesti vaan jännittää että onko kaikki hyvin ja että meneekö kaikki hyvin loppuun asti :)

nasby ja pikkupallero :heart:


 
No jopas on niin hiiljaista |O

Joko kaikki tähän LA rysään kuuluvat ovat joutuneet ankaraan väsymykseen tai olen täysin yssisseen :ashamed:

Noh...minäpä sitten höpisen itsekseen :D

Eli ajattelin jättää sen varhaisultran väliin ja odotta miehen kanssa urheasti ekaan np-ultraan. Ja jo maanantaina ajattelin varata ekan neuvolan...jos kaikki menee hyvin, niin saisin sen ekan utrankin aikasemmin kuin esikosta...hänestä kun uskalsin varata ekan neuvolan niin myöhään, niin eka utrakin sitten tietenkin meni jonkun matkan päähän...josko nyt ei olisi niin kova rysä kättärillä, jotta pääsisi inhimillisen odottelun jälkeen käymään katsomassa vaavia :heart:

Tänään olen kärsinyt pahasta kuvotuksesta ja erittäin näännyttävästä väsymyksestä...päivällä vetäisin 3h päikkärit tostanoin vaan, normaalisti en IKINÄ nuku päivällä, ellen ole pahasti kipeä. :D
Tänään minuun iski myös suunnaton himo siivota...olen kuunannut ja puunannut joka paikkaa vähän väliä...jos poika ei nukkuisi, niin imuroisin...jotenkin se imuroiminen tuntuu nyt NIIN SIKAMAKEELTA JUTULTA :LOL:

 
ei tarvi yksinään täällä höpötellä minä käyn täällä aina välissä jos vain suinkin kerkeän :) pikkusen vaan tuppaa oleen kiire ku huomenna ois muutto ja viel tavaroita pakkaamatta. hirvee ällötys olo on tuntuu että sänky vetää kokoajan puoleensa :D tekis vaan mieli nukkuu mut tuskinpa ne tavarat menee pakettiin itsestään :D mut kai se on pakko pienet unoset vetää välissä ja ei muuta kuin jatkamaan :)

nasby ja pikkupallero :heart:

 
Mä tulin vaan käväsemään täällä vielä tässä vaiheessa. Eilen tuli vielä haamu joka tänä aamuna oli tummentunut, mutta odottelen vielä pari päivää että uskon tätä todeksi. Jos kaikki on ok niin la olisi 12.10 :)
 
Flora-79:
Voi miten kutkuttavaa...peukut kohti aurinkoa että se viiva voimistuu aivan sokaisevaksi :heart:

Täällä tuli hiukan huonoja uutisia eilen mummista...hän on joutunut vanhainkodista sairaalaan, sydämen takia...havaittu jotain poikkeavaa sydämen rytmissä :ashamed:
Tänään saa tietää mikä on diagnoosi...hänkin jo niin vanha rouva, että onhan se jo odotettavissa, että aika jättää, mutta kun ei heistä kuitenkaan tahdo päästää irti :'(

Varasin eilen nauvolan itelleni. Olin varaamassa pojalle 1v neuvolaa, kun tajusin, että miksen samantien sitten itsellenikin. Neuvola täti on kyllä vaihtunut, mutta ei ole sen huonompi kuin aikasempi, hänkin on todella mukava. Kyseli heti innoissaan voinnistani ja sain ajan 19.2...eli tasan 3viikkoa :eek: Kyllä nyt jännittää :D

Kyhäsin eilen illalla pari pellillistä sämpylöitä, nam...aamulla sitten yritin syödä yhtä vaivaista sämpylää 20min...toivotonta, kun kurkku pistää vastaan kun yrittää niellä...maistui todella hyvälle, mutta kurkku ei vain ollut messissä ollenkaan :LOL:

Pissalla saa juosta 30min-1h välein ja aamusta iltapäivään jatkuva etominen pistää kyllä vedon veks...huomenna sitten pitäisi mennä ostamaan kaapit täyteen ruokaa, ennen kuin mies lähtee laivalle...minutkin oltiin kutsuttu, mutta olisin taatusti narahtanut, kun en olisi koskenut alkomahooleihin, joten keksin vain hätä suunnitelman ja sanoin miehen ystävälle, että antaa lipun jollekkin muulle, kun ei onnistuttu saamaan pojalle vahtia yöksi...laiva siis lähtee myöhään illalla ja palaa aniaamusta...onnea vaan ja menestystä miehelle kun joutuu raahaamaan vettyneet luunsa klo06.30 ulos hytistä :LOL: :LOL:

Ai miten niin vahingon iloinen :D

Mitäkäs teille muille?


 
Heippa!
Täälä olisi myös yksi syksyn odottaja:) la syyskuun lopulla, joko 23.9 tai 27.9 riippuen minkä mukaan laskee:) Ens viikon torstaina varhaisultra joten eiköhän siellä sitten selviä:)
Paapelo: Mulla eka neuvola myös 19.2:) taodat muuten olla tuttu tuolta helistimestä (Nasunen):)

Inka 6+1 :heart: :heart:
 
No juu...siellähän minä höyryän myös, saanen paljastaa olevani addiktoitunut siihen jännäämiseen :LOL:

Mukavaa että sinäkin tänne tulit :D

Ja vielä samana päivänä on neuvolat...jeee...päästään sitten päivittelemään samana päivänä kuulumiset.
Itse vain toivon, että siellä joku olisi, kun ei varhaisultraan mennä...taidan puhuttaa neuvola tädin kokeilemaan onneaan josko löytäisi silloin sydänäänet jo...monesti kun ei vielä löydy ja esikosta eivät kuunnelleet edes vaikka olin silloin ekalla käynnillä rv10+ :headwall:

Maha on niin turvonnut että näyttää kuin olisin jo pidemmällä kuin oikeasti olenkaan...pojan sylikummi oli kylässä ja turisi siinä ummet ja lammet miehen kanssa...ja siinä sitten kaitsin poikaa ettei revi kuppeja pöydältä...piti oikein yrittää vetää mahaa sisään päin ettei näyttäisi niin isolta :LOL:

Mietityttää, että milloinkohan mahdan tuntea sitten ekat potkut...sanotaan, että uudelleen synnyttäjä tuntee jo aikaisemmin kuin esikostaan...tuskin minulla niin käy, kun pojasta tunsin jo niikin varhain kuin rv16+jotain, eli todella aikaseen, kun normaalisti väittävät että potkut voi tuntea vasta rv18-20 jos on ensisynnyttäjä :LOL:
 
Ja kiitos kiitos! :) pitää kaikkialle het päästä kattelemaan muka täysin uusia juttuja vaik ei oo vuottakaan edellisestä raskaudesta x) Minkä ikäisiä teillä muilla on jos on? Meillä neiti on 6kk, 10pvä tulee jo 7kk, kauhee kun aika kuluu nopeesee..
 
oho, meni nuo välissä olevat ihan ohi :ashamed:

Eli meillä poju on 11kk eli ikäeroksi tulisi n.1v7kk riippuen vähän miten tulokas päättää tulla maailmaan, La:na, aiemmin vai vasta LA.n jälkeen, kuten poika :LOL:

Ja inkahan on ihan sitten läheltä...tai alueethän on laajat tietty, mutta nuapur oot silti melkein :D
 

Yhteistyössä