masennustakohan.....

[taustalla]

mä olen niin kyllästynyt,saannut tarpeekseni tästä.mä en jos rehellisesti sanotaan siedä enään noita lapsia mun silmissä :'(
synnytyksestä on kohta 1v. ja tää nuorimmainenkin saa mun hermot ihan riekaleiks.ei kiinnostais sitäkään hoitaa sitten tippaakaan mutta pakko kun ei ole muitakaan.kaikki tuntuu niin ahdistavalta ja haluisin vaan olla eikä ois ketään muita kun vaan mä.
mä olen niin rikki rikki RIKKI \|O
mulla ei ole ketään jolle voisin kertoa,olen joskus kärsinyt synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja sen takija en halua muita huolestuttaa koska silloin olin todella masentunut ja hajalla.
tiedän...mun pitäis tietää siis masennuksen merkit ja musta alkaa pikku hiljaa tuntumaan samanlaiselta toivottavasti ei mee niin pahaksi kun silloin.
en osaa teille kertoa mutta helvet.. pahalta tää tuntuu nytkin toi ipana narisee eikä kiinnostais pätkääkään en vaan JAKSA :'(

 

[pinsku]

Hae hyvä ihminen apua joltain ammattilaiselta, toi on hälyttävää. Sun lapses tarvitsee sua :hug:

 

[PUNAINEN OMENA]

Tilaa, hyvä ihminen nopeasti Lääkäri, ei mikään Arvauskeskuksen,
vaan mielellään Psykiatri.
Varmaan hän auttaa ja ymmärtää, lapsesi tarvitsee kyllä erityisen paljon sinua nyt ja aina, ja sinun on jaksettava teidän molempien tähden. :flower:

 

[hippimamma]

Voit mennä ihan päivystykseenkin aluksi... Jos et muuta keksi.

 

[minna-79]

toivon että hakisit apua PIAN!!!olen kokenut itse raskausajan masennuksen -99 vuonna kun sain ensimmäisen lapseni.olin itkuinen en suostunut kavereillenikaan puhua hermot oli tosi kireällä,kun poikani oli koliikki poika itki minä itkin ukko huuti minulle et mitä sinä uliset jos poika itkee!!!no sit ku koliikki helpotti pojalla alkoi näyttämään siltä et kyl tästä selvitään =) sit huomasinkin että perhe-elämä alkaa olemaan kunnos no sit poika tuli vuoden sain tietää pilleri reseptiä uusiessani neuvolassa,että odotan jälleen lasta :ashamed: mä romahdin silloin täysin..mietin ensimmäisenä miten tulen jaksamaan!!muutama viikko meni sain keskenmenon..ajattelin silloin näin on varmaan parempi :\| sit jouduin sairaalas käymään tutkimuksis että tarvitseeko kaavintaa.kätilö tuumas vain että:joo sulla on ollut kaksoisraskaus näytti ultra kuvaa ja sanoi että näetkö tuolla pieni sydän sykkii tällä kertaa toinen oli vahvempi =) silloin tiesin että tämä lapsi oli mulle suotu iloksi ja että olen hyvä äiti pitämään huolta lapsistani =) mutta kotia mentyäni kerroin miehelleni että olenkin raskaana =) mies tuumas tee abortti en halua enempää muksuja!!sit alkoi mun alamäki elämässä päätin et ukko ei sitä päätä mitä teen!niimpä jatkoin raskautta olin tosi puhki enää en pystynyt kavereillekkaan valehtelemaan että kaikki olisi ok!niinpä kaverit ottivatkin yhteyttä mtt:en kertoivat,olevansa huolissani minusta..sain apua ja edelleenkin minulla käy kotona mtt:n työntekijä kerran kuussa puhumas ja kuuntelemas mua..olen aivan eri ihminen kun saan purettua kaikki asiat pois harteiltani joita en edes ystäville halua kertoa.tällä hetkellä mulla on 3lasta 6v poika,5vtyttö ja 1.5v poika ja nautin elämästä täysillä uuden mies ystäväni ja lasten kanssa =) toivonkin sinulle jaksamisia vanhemmuuteen lapsi tarvitsee sinua enemmän,kun ketään muuta tällä hetkellä =) älä anna periksi!!!!

 

[harmaana]

Mulla oli vielä pari kuukautta sitten vähän sama tilanne, kaksi pientä lasta, joita yh:na hoidin päivästä toiseen. Meillä oli muitakin vaikeuksia takana, stressaavat oikeudenkäynnit, läheisen kuolema edellisenä vuonna ym. jotka lisäsivät pahaa oloani.
Olin lopulta ihan hermoraunio. Nukuin huonosti ja olin aina väsynyt. En jaksanut siivota, en leikkiä, olin aivan lamaantunut ja melkein koko päivän makasin sohvalla korvatulpat korvissa. Lapset söi valmisruokia, hedelmiä ym. helppoa... Itkin päivittäin. En tuntenut iloa mistään, en nauttinut mistään. Hampaita purren hoidin päivittäiset pakolliset velvollisuudet ja koitin pitää kulissia pystyssä.
Lopulta hain apua, kun tuntui etten pysty enää elämään jos ei jotain tapahdu. Olin aivan lopussa. Menin yksityiselle psykiatrille ja pyysin/sain mielialalääkityksen. Se alkoi auttaa tosi nopeasti! Parin viikon kuluessa olo muuttui huomattavasti, ja nyt vajaan 2kk jälkeen aloituksesta olen kuin toinen ihminen!! Osaan taas hymyillä ja jutella ja nauraa, koti pysyy siistinä ja jopa sisustusinto on alkanut nousta pintaan... Lasten kanssa jaksan paremmin, enkä saa enää niitä hirveitä itkuraivareita. Olen todella helpottunut!!! =)
HAE ROHKEASTI APUA! :wave: