Masennus ja miehen suhtautuminen

En ala tässä kirjoittamaan koko elämän tarinaani, mutta valaisen sen verran taustaani, että sinä joka luet tämän voit ottaa asiaan kantaa.

Minulla on ollut muutama masennuskausi elämässäni. Kaikkiin masennuksiin on liittynyt jokin suuri elämänmuutos (ero, työpaikasta irtisanoutuminen, lapsen syntymä) ja ymmärrän nyt että reagoin muutoksiin helposti mielialan laskulla ja ahdistusoireilla.

Viimeisin kriisini on vieläkin osittain työstön alla. Jäin hoitovapaalle syksyllä oltuani jonkin aikaa töissä. Hoitovapaalle jääminen laukaisi masennuksen ja ahdistuksen, sillä kävin sen yhteydessä läpi vanhoja traumaattisia tapahtumia. Olin pari viikkoa todella ahdistunut, mutta pääsin hyvin pian jaloilleni ja nyt voin jo mielestäni viettää normaalia arkea kotona.

Ongelmakseni on nyt tullut mieheni suhtautuminen minuun. Tuntuu että en ole saanut häneltä minkäänlaista tukea hoitovapaalle jäämisen yhteydessä. Aiemmin vaikeissa kriiseissä hän on tukenut jonkin verran omalla vaitonaisella tyylillään. Pelkään että olen katkeroitunut siitä, että en ole saanut häneltä tarvitsemaani tukea. Tällä hetkellä tuntuu, että on se ja sama onko hän elämässäni mukana. Viimeisin niitti oli kun hän viikonloppuna suuttuessaan huusi minulle että kaikkien hullujen kanssa täällä pitää olla ja että olen henkisesti epätasapainoinen ihminen. Tuntuu todella pahalta ja en pysty hänelle anteeksi antamaan näitä sanoja. Mieheni ei yleensä sano mitä sylki suuhun tuo vaan todella harkitsee sanansa myös suuttuessaan. Tuli sellainen fiilis, että ei hän minua aidosti rakastakaan...

 

Katkeroituminen ei auta mitään, vaan vie syvemmälle suohon. Oletko saanut mitään apua masennukseen? Onko sinulla lääkitystä tai keskusteluapua? Jos ei niin ensimmäiseksi hommaat itsesi lääkäriin, että pääset kuntoon.
Miehetkin on "vain" ihmisiä inhimillisine heikkouksineen. Jospa miehelläsi oli paha päivä, eikä hallinnut sanomisiaan. Jokaisella meistä on oikeus joskus purkaa pahaa mieltään ja purkautuminen monesti kohdistuu siihen rakkaimpaan ihmiseen joka on lähellä ja josta tietää, että jos osoittaa heikkoutensa niin siitä huolimatta toinen välittää.
En väitä, että asia olisi juuri näin, mutta tälläinen tuli ensimmäisenä itselle mieleen. Itselläni on paha tapa purkaa pahaa mieltäni mieheeni ja se monesti kaduttaa.
Ihmisillä on suuri kynnys lähteä hakemaan apua masennukseen kun pelätään leimautumista, mutta se on turhaa. Elämä on liian arvokas hukattavaksi ja lääkkeistä saa tarvittavan avun siihen asti kun taas tuntee jaksavansa ilman niitä. Toivon sinulle paljon voimia!

 

Luulenpa ettei miehesi ehkä tiedä miten suhtautua masentuneeseen rakkaaseensa. Oli häneltä tyhmästi sanottu,mut kaipa meistä suurin osa sanoo vihaisena asioita joita ei tarkoita. Tai vaikka just sillä vihan hetkellä tarkoittaisikin, niin ei oikeasti muuten ole sitä mieltä. Ei kaikkia riidan aikana sanottuja asioita kannata miettiä kauheasti jälkikäteen. On myös asioita jotka voi ihan rauhassa vaan unohtaa. Vaikka ymmärrän kyllä kuinka tuo sinua loukkasi. Ja tiedän -kokemuksesta- että varsinkin masentuneena ne vanhatkin loukkaukset kalvaa mieltä. Yritä saada keskusteluapua vaikka neuvolan psykologilta. Ja paremmin voidessasi voisit -jos mahdollista- kertoa miehellesi kuinka hän voi sinua masennuksen saapuessa parhaiten auttaa.

 

Luulenpa ettei miehesi ehkä tiedä miten suhtautua masentuneeseen rakkaaseensa. Oli häneltä tyhmästi sanottu,mut kaipa meistä suurin osa sanoo vihaisena asioita joita ei tarkoita. Tai vaikka just sillä vihan hetkellä tarkoittaisikin, niin ei oikeasti muuten ole sitä mieltä. Ei kaikkia riidan aikana sanottuja asioita kannata miettiä kauheasti jälkikäteen. On myös asioita jotka voi ihan rauhassa vaan unohtaa. Vaikka ymmärrän kyllä kuinka tuo sinua loukkasi. Ja tiedän -kokemuksesta- että varsinkin masentuneena ne vanhatkin loukkaukset kalvaa mieltä. Yritä saada keskusteluapua vaikka neuvolan psykologilta. Ja paremmin voidessasi voisit -jos mahdollista- kertoa miehellesi kuinka hän voi sinua masennuksen saapuessa parhaiten auttaa.

 

Luulenpa ettei miehesi ehkä tiedä miten suhtautua masentuneeseen rakkaaseensa. Oli häneltä tyhmästi sanottu,mut kaipa meistä suurin osa sanoo vihaisena asioita joita ei tarkoita. Tai vaikka just sillä vihan hetkellä tarkoittaisikin, niin ei oikeasti muuten ole sitä mieltä. Ei kaikkia riidan aikana sanottuja asioita kannata miettiä kauheasti jälkikäteen. On myös asioita jotka voi ihan rauhassa vaan unohtaa. Vaikka ymmärrän kyllä kuinka tuo sinua loukkasi. Ja tiedän -kokemuksesta- että varsinkin masentuneena ne vanhatkin loukkaukset kalvaa mieltä. Yritä saada keskusteluapua vaikka neuvolan psykologilta. Ja paremmin voidessasi voisit -jos mahdollista- kertoa miehellesi kuinka hän voi sinua masennuksen saapuessa parhaiten auttaa.

 

Tuóta... Masentuneen vaimon miehenä voin kertoa, jotta elämä on todella rankkaa. Koko ajan saa olla auttamassa ja pönkkäämässä. Jotta jotenkin pysyn itse kasassa (3 vuoden jälkeen aloin itse sairastumaan) käyn terapiassa säännöllisesti. Kuitenkaan en tiedä, kauanko tätä enää jaksan. Ei minun elämä ole tarkoitettu puolison jatkuvaan tukemiseen. En ole mikään kotihoitaja.

Vaimo huutaa kuin hinaaja, jotta en auta häntä riittävästi. Mutta kun en itsekään jaksa..

Tsemppiä..

 

\

Tuóta... Masentuneen vaimon miehenä voin kertoa, jotta elämä on todella rankkaa. Koko ajan saa olla auttamassa ja pönkkäämässä. Jotta jotenkin pysyn itse kasassa (3 vuoden jälkeen aloin itse sairastumaan) käyn terapiassa säännöllisesti. Kuitenkaan en tiedä, kauanko tätä enää jaksan. Ei minun elämä ole tarkoitettu puolison jatkuvaan tukemiseen. En ole mikään kotihoitaja.

Vaimo huutaa kuin hinaaja, jotta en auta häntä riittävästi. Mutta kun en itsekään jaksa.."

Minua kiinnostaa näissä tapauksissa se, että millainen keskusteluyhteys teillä on? Voitteko puhua ihan kaikesta ja suoraan pelkäämättä sitä, että toinen loukkaantuu sydänjuuriaan myötä jos uskallatte sanoa kuluvanne itse loppuun kun pitää koko ajan jaksaa tukea toista? Puhuminen on usein vaikeaa kun ei tiedä mistä aloittaa. Koska kukaan meistä ei ole ajatustenlukija niin mieltä painavista asioista pitäisi pystyä puhumaan ja jos se tuntuu liian vaikealta niin voihan ne asiat laittaa ensin vaikka paperille ja antaa puolisolle luettavaksi.
Jos toinen on vuosikausia masentunut niin se käy liikaa voimille, mutta periksi ei kannata antaa ennenkuin on kokeillut kaikki keinot. Jos vaarana on oma sairastuminen, niin on ehkä parempi erota. Meillä kaikilla kun on vaan tämä yksi elämä elettävänä (luultavasti).