Uskallan minä kertoa toki.
Minulla on ehkä siksi erilainen tilanne, että minun äitini kyllä lohdutti, rakasti, halasi, syötti, juotti, vaatetti ja hoivasi. Siis kaikkea sitä, mitä äidinrakkauteen kuuluu (tai ainakin oletan noiden siihen kuuluvan). Äitini oli kuitenkin jollain tapaa ennalta-arvaamaton, ailahteleva, paha suustaan ja raivokas.
Yritän nyt miettiä miten tätä kuvaisin. On todella vaikea löytää sanoja. Koen hyvin vahvasti sen, että olen paha ja huono tytär kun puhun omasta äidistäni näitä asioita. Siis, äiti saattoi rikkoa tavarat riidan päätteeksi. Kaiken minkä käsiinsä sai. Muistan vanhempien riitojen joskus päättyneen fyysiseksi tappeluksi ja painiksi. Jos minä tein jotain minkä katsoi häntä loukkaavaksi, teki tiettäväksi sen haukkumalla, alentamalla ja kieltämällä anteeksiantamisen, fyysisen läheisyyden.
Hän saattoi rankaista julkisesti tästä. Muistan muutamia kertoja, kun tavallisen riidaan päätteeksi ulko-ovessa oli lappuja (näitä äiti jätti mielellään, se oli se viimeinen sana), joista naapuritkin näkivät miten huono olen. Nyt kun niitä ajattelee, niin tajuaa miten hulluja ne. Niillä lapuilla ei ollut mitään tekemistä sen riidan kanssa. Olivat vain sanoja, joita tuli ensimmäiseksi mieleen. Olin mm. oveen jätettyjen lappujen mukaan niin vittumainen pikkukakara, että minun pitäisi pukea paskavaipat päälle ja uida niissä. Joskus yhden huoraksi haukkumissession jälkeen 12-vuotiaana muistan ottaneeni leipäveitsen ja miettineeni ensimmäisen kerran itsemurhaa ja käsien viiltämistä auki.
Äiti myös kulki (ja kulkee) perässä haukkumassa. Eli jos yritin mennä vessaan piiloon, hän tuli ja huusi oven läpi, takoi ovea kunnes aukaisin tai tiirikoi oven auki saadakseen jatkaa haukkumista. Tätä jatkui tunteja. Ei mahdollisuutta paeta äiti. Oli vain odotettava, että äiti nukahti tai kyllästyi. Tämä on se syy miksi nyt katkaisin välini äitiini ja pidän tiukkaa etäisyyttä. Kun äiti tekee tätä omille lapsenlapsilleen tai minulle lasteni edessä. Lapset kuitenkin alkoivat oireilla välirikosta niin paljon, että tiukasti rajoitetut tapaamiset olen nyt sallinut. Se on rankkaa minulle, mutta lasten takia korjaan välejä johonkin pisteeseen. Pelkään äidin kirjaimellisesti ryömivän ihoni alle.
Äitini sairastuessa stressiin hän alkaa muuttua harhaiseksi (joku vainoaa häntä, kuka on tappanut kenetkin, hän sairastaa jotain tautia, minä sairastan jotain, joku on tehnyt jotain jne.).
Tässä nyt jotain... Äiti on aika kuluttava ihminen.