Täältäkin onnittelut uusille vauvautuneille! :flower: :flower:
Koko viikonlopun supisteli enemmän tai vähemmän. Kerrassaan veemäisen tuskallinen olo väliullä, muttei riittävästi, jotta mitään päästäs synnytteleen. Yöunet menny minimiin ja hormonit heittelee kivasti. Itkua puskee tämän tästä aiheesta ku aiheesta...
Viikonloppuna serkkulikkakin (jolla ei ole lapsia) oli kylässä ja katteli mun kärvistelyä, ku ei supistukset tuntunu laantuvan, vaikka gramman verran Panadooliaki otin, eikä ees kovemmiksi yltyny. Serkku totes sitte mulle: "Mikset sä voi vaan jo synnyttää?!!" Johon mä, että tokkopa se minusta itsestäni on kiinni... ja serkku jatkoi "No kenestäs sitte, sun sisällähän se vauva on, joten sunhan se pitäs maailmaan jo puskea!!" Kiehahti hiukka päässä ja tiuskaisin vain takas, jotta "Kokeilepas ite ihan noin huvikses hankkiutua raskaaksi ja kolme päivää ennen laskettua aikaa noin vaan tosta ponnistaa se maailmaan ja puhu sitte synnyttämisestä...!" Prkl.
Viikko alkoi taas niin hyvin kuin suinkin. Esikoinen heräs viimeyönä puoliltaöin (ei sais antaa nukahtaa autoon ja siirtää nukkuvana suoraan sänkyyn ajatellen, että näinhän tää yö sujuu kivasti..) eikä nukahtanu uusiks ennenku kahelta yöllä, jolloin saatiin sitte mekin miehen kanssa unen päästä kiinni. Tai noh, kattelin mä vielä tovin sitä mieheni nukkumista, kun vatsassani myllättiin. Poika sitte heräs 7.55 iloisesti uuteen aamuun, kuten yleensä. Miehellä herätys oli 8.00 ja tämä tiuskaisi "Vittuuks tuo ipana nyt jo hereillä tähän aikaan, eikö täällä saa koskaan nukkua ees suunnilleen kokonaista yötä?!!". Koppasin pojan kainaloon, paiskasin makkarin oven kiinni ja läksin aamupuuron keittoon. Viimein kun mies päätti jaksaa sängystä ylös, ilmoitin lähteväni tänään pojan kanssa äitini luo kylään ja olemme siellä yötä, jotta edes joku tässä huushollissa saisi nukuttua sillä mä en todellakaan aamujani aloita kuuntelemalla tommosta kiukuttelua unen vähyydestä, kun omat unenikin on mitä on ja itse tulen nukkumaan seuraavan kerran kokonaisen yön hyvällä tuurilla juhannuksena - jos se imetys vaikka tälläkertaa onnistuisikin...
Mies tähän kyselemään, että "Mitäs jos sä synnytät?!!" Kerroin sen olevan täysin mahdollista, jos laskettuaika ois niinku huomenna ja sitten kun synnytys tulee eteen niin minähän menen sairaalaan, lähimpään mahdolliseen ja pistän aiheesta miehelle tekstarin - jos jaksan... ainakin viimistään kun lapsi on maailmassa ja strategiset mitat tievossa. Ottaa niin päähän taas... :headwall: :headwall: