*MarrasMassutII Lokakuussa '08* ~korkattu~:)

LEP
Mulla masu katosi johonkin tänään. :eek: Entisestään pieni masu hävisi johonkin. Menin peilin eteen, että öööö mites mun masu vaan pienenee. Pyllykään ei pyllöttänyt aamulla naperolla pystyssä tuossa ylhäällä. Ilmeisesti siellä ollaan jotenkin asentoa vaihdeltu nyt. Kumpu masussa on laskenut oikeestaan navan kohdalle, kun ennen ollut navan yläpuolella. Et laskettuunaikaan mennessä ei ole masua enää yhtään tuossa. :LOL:
 
Moips!

Pienen hiljaiselon jälkeen tervehdys. Reilu viikko oltu kotona ja heti loman alkuun tuli mahdoton räkätauti (ensimmäinen koko raskausaikana muistaakseni) sekä nettipimento (emolevy sökönä ). Nyt onneksi sekä minun että koneen tauti takanapäin pientä köhimistä lukuunottamatta.

Pitkä on "to do" -lista mulla eikä päivässä tunnu riittävän tunnit. Vähitellen alan saada kotia vauvakuntoon. Huomaa kyllä että touhuaminen ja kaupungilla juoksu ei luonnistu ollenkaan niin helposti enää. Masu on nyt yhtä iso (sf-mitta 33cm) kun esikoisen aikaan oli just ennen synnytystä. Ja tuurilla tässä vielä kuukaus sitä kasvatetaan. Ei ihan yläkäyrillä mennä mutta siellä keskikäyrän yläpuolella. Neuvolassa kaikki hyvin, ensi viikolla sitten ultra missä katsotaan vauvan koko sekä synnytystapa-arvio-lekuri.

Äskön soitin neuvolaan hiukka huolissani kun mahassa on ollut hurjan hiljaista viimeinen vuorokausi. Kyllä hikka tuntui ja ihan jokunen potku (koko aamuna). Vaikka yritin mehua litkiä ja maata kyljelläni, tökkiä ja töniä niin ei reaktiota. Neuvolantäti käski sitten syödä jäätelöä. Ja se tehosi. Äidin poika kun jätskistä tykkää! :) Kylmä kuulemma ärsyttää sen verran että yleensä tulee reaktio. Oltiin jo sovittu, että menen iltapäivällä kuuntelemaan sydänääniä mutta peruin sen (ei ollu oma neuvola joka vastas) kun uskon kaiken olevan ok. Tyyppi oli tässä pari päivää kääntyneenä akselinsa ympäri (raivotarjonta edelleen) ja se vaikutti potkuihin joita tuli paljon ja tuntuvasti, nyt taas takaisin vakioasentoon eli vasemmalle tulee potkut ja vähän vähemmissä määrin.

Tässä pari masukuvaa eiliseltä (35+3), vähän tummia ovat sori...




Alkoi hieman jännittämään kun luin että joillakin on jo h-hetki kohta lähellä! :eek: Eihän siihen ole itselläkään niin pitkä aika enää. Tsemppiä!

mamina - Meilläkin Ti-Ti Nalle konsertti edessä ensi viikolla ja odotan sitä yhtä innolla kun tyttö. :) Cittarissa nähtiin keväällä puolen tunnin keikka ja oli kyllä ihan kiva ja mulle tuli jopa tippa linssiin tuttuja lauluja kuullessa. :LOL: Uskon että tyttö tykkää! Kesällä käytiin Muumimaailmassa ja nyt syksyllä nähtiin Arne Alligator ja molemmista jaksetaan puhua edelleen joka päivä. Me käytiin miehen kanssa viikko sitten rokkikeikalla (Mustasch) ja maha-asukki jytäs ihan kunnolla koko illan. Oli melkein huono omatunto vaikka hyvä keikka olikin ja tiedän, ettei voi vauvan kuulolle tulla mitään vahinkoa...

Synnytyksestä - edellinen kesti mulla sen yli 20h, ponnistuskin 1h15min. Joten hiukan nopeampaa toimintaa haluaisin tällä kertaa. Mulle annettiin epiduraali liian aikaseen joka sitten pysäytti koko homman moneksi tunniksi. Nyt aion kärvistellä mahdollisimman pitkään ennen puudutuksia...

Ihana mutta myrskyinen ilma. Aion urakoida ja kävellä keskustaan hakemaan esikoisen hoidosta (bussilla takas). Myötätuuli olkoon mukanani.

Mukavaa odotusta kaikille! Olitte kirjoittaneet niin paljon tässä viikossa ettei mitään saumaa kommentoida jokaista asiaa. :)

Taneli 35+4
 
HepsKatti
Oliko täällä nyt ketään sellaista enää paikalla, että vauva olisi perätilassa? Jos, niin miten teillä nyt edetään tämä loppuraskaus, kokeillaanko kääntää jossain vaiheessa vai mitä? Kyllä mä nyt itsekin olen satavarma, että perätilassa tämä vauva on :kieh: , mutta on kyllä tässä sit ihan lähiaikoina niin päin taas kääntynyt.

Esikoisen synnytys kesti 7 tuntia ja loppu meni yhdessä hujauksessa, ponnistin 10 minuuttia. Toivottavasti tämä synnytys ei ainakaan paljon nopeampi ole, että varmasti tajuaa ajoissa lähteä sairaalaan. Mies esikoisesta jo hoputteli, että lähdetäänkö jo, kun supistuksia tuli välillä 3 minuutin välein, mut mä vaan rauhassa vielä kotona, että ei tässä mikään kiire ole :D
 
LEP
Hepskatti, mulla ei ole perätilassa vaava, mutta kaverilla oli aikoinaan. Niin kyllä hänellä ainakin koitettiin kääntää vauva oikein päin joskus rv35-36 aikoihin. Ei kuitenkaan onnistunut ja lääkäri tutki paikat, että voi synnyttää silti alateitse. Kaveri vaan pelkäsi ajatusta niin paljon, että päädyttiin sektioon lopulta.
 
Täällä on esikoista synnytetty yli 20 tuntia, mutta synnytys käynnistettiin, kohtulihas väsyi, tuleva äiti väsyi, kun ei saanut nukuttua yli 20 tuntiin ennen synnytystä ja kaiken kruunasi vauva joka syntyi käsi poskella imukupilla, kun ei päässyt laskeutumaan kunnolla synnytyskanavassa alaspäin.

Poikaa synnytin melkein saman 20 tuntia joista ponnistusvaihe oli 2 tuntia, kun poika jäi synnytyskanavaan jumiin hartioista, napanuora x2 kaulan ympäri, käsi kaulalla ja imukupilla napattiin yli ½ kiloa painoarvioltaan väärin arvioitu vauva.

Kolmas vauva tuli suunnitellulla sektiolla ja spinaalin kanssa anestesialääkäri vähän kämmäili, että täytyi pyytää toinen lääkäri tekemään työ loppuun ettei tarvinnut nukuttaa....kaikki oli muuten ohi noin tunnissa kaikenkaikkiaan ja heräämössä meni tietenkin se oma aikansa, mutta kaikki meni 100% nappiin...ei pahempia kipuja verrattuna runneltuun alapäähän, kun imukupilla napattiin...tuntui, että pissasin nuppineuloja ensimmäiset kaksi viikkoa :D

Vauvan liikkeistä oli puhetta niin tajusin yöllä ettei vauva paljon potkinut, kun meidän 1v.1kk on tulossa toinen poskihammas läpi ikenestä ja nukkuu tosi rauhattomasti....aamulla ja päivällä jatkui sama liikkumattomuus, mutta sitten söin ruokaa ja join vähän makeaa juotavaa niin vauva alkoi venyttelemään vatsassa, mutta tosi hiljaista täälläkin ollut tänään.....mies sanoi, että älä huolehdi, kun olin jo lähdössä äitiyspolille tarkistamaan tilannetta....

Perjantaina sinne on sitten aikakin ja täytyy selvittää miksi vauvan liikkeet ovat hiljentyneet.....

Kisse ja Hipsukka 35+6 :heart:
 
Tänään äitiyspolilla kontrolli tarjonnan takia. Eilen tunsin, kun vauva kääntyi oikeaan asentoon ja raivotarjonnassa tuo on ainakin tällä hetkellä. Saa nähdä, kuinka kauan sillä heittelee voltteja ahkerasti. Lääkärin mukaan vauva on ylhäällä, joten periaatteessa on vielä mahdollista, että kääntyilee jatkossakin. Käski seurata tilannetta.

Painoarvioksi heitti tällä hetkellä 3kg. Ei kuulemma ole syntyessään isosiskonsa kokoinen, joka oli siis 4190g. Eli tuo tarkoittaa sitä, että saan varautua tämänkin kohdalla, että menee yli lasketun ajan, kuten edellisetkin.

Mulla on poikien synnytykset kestäneet 17-20h, tytöt ovat tulleet nopeammin. Toinen kesti 5h ja kuopus tuli 3,5 tunnissa ekasta supistuksesta.
 
Moro,

se oli ohi ny! Työura hetkeks nääs! :D Ei kyllä voi sanoa, että olisi ollut mitenkään rauhallinen päivä! Kaikkea muuta. Sen verran kiire tuli (vielä kun piti tyttöäkin ehtiä hoidosta hakemaan), että autoreplyt sun muut on vielä laittamatta. Täytyy ne illan mittaan räpätä päälle ja vipata toi kone joku päivä töihin!

En vaan voi vielä tajuta, että huomisaamuna ei tarvii mihinkään lähteä! Paitsi neuvolaan! Mutta se on vasta ysiltä!

Se on myöhänen lähtö verrattuna normaali arkiaamuihin!

Synnytyksen kestosta. Meikäläisellä meni eka kerralla ruhtinaalliset 15h 45 min, josta ponnistuksen osuus oli 1h 20 min. Paikat oli auki monta tuntia, mutta neiti vaan ruuvas päätään! Ekana vuorossa ollut kätilö ehti tulla jo toistamiseen töihin, ja kysyi että "Mitä sie täällä vielä teet?" Sanoin sille, että en tiedä!! Se sama kätilö oli näet eka työvuorosta lähteissään sanonut, että tsemppiä ja onneks olkoon, kyllä se tänä yönä syntyy! Noh, eipäsyntynyt, vaan 10 tuntia myöhemmin! :D No, onneksi on unohtunut jo se koko tapahtuma, joten kai sitä suht avoimin mielin seuraavaan koettelemukseen mennään. Toivon vaan, ettei ihan yhtä kauan kestäisi!

Pitää vissiin minunkin tutustua noihin liivivalikoimiin! Ja kun kerran olette nuo Carriwellit hyväksi todenneet, niin miksipä niitä ei itekin kokeilisi. Nuo parit mitä laatikosta löytyy, on varmaan niin hapertuneita, että niistä enää mihinkään ole. Noh, täytyypä huomenna tutustua aiheeseen tarkemmin!

 
täällä yksi, jonka vauva vielä perätilassa..jos ensi viikolla on vielä..saan polille ajan kääntöön, joka kai tehdään rv 37, vasta..

noi carriwellin liivit on vielä edullisetkin..edelliset jotka otin, anitan liivit, maksoi yli 50e
 
Neuvolakuulumisia:

-pissa puhdas
-RR 130/83 (Johtui luultavasti kovasta jännityksestä... :ashamed: )
-painoa tullut +805/vko :eek: :headwall: yhteensä 15kg :ashamed:
-HB 121
-SF-mitta 33cm

Ja sitten neuvolantäti epäili tunnustelun perusteella vauvan olevan poikittain. Perjantaina on sitten aika toiseen neuvolaan, missä on kiertävä ultrauslaite paikalla. Katsovat ultralla miten päin vauva siellä köllöttelee, jos ei ole raivotarjonnassa, niin varataan aika Ä-polille kääntöön. Kyllä ottaa päähän! Onko kellään jouduttu kääntämään vauvaa? Mitenkähän paljon sekin sattuu..? :/ Kylläpäs nyt stressaa... :ashamed:


Molla Maija ja kärrynpyöräbatman rv 35 :heart:
 
Täälläkin alkoi pitkään odotettu äitiysloma :) Ihan kuten Pamppiksella, niin mullakin oli kiireinen työpäivä... Mutta kyllä on ihanaa, ettei huomenna tarvitse lähteä töihin! Se kyllä pikkasen harmittaa että ei ole enää autoa käytössä. Mitenkähän sitä tottuu autottomaan elämään, mies tarvitsee kuitenkin auton käyttöönsä joka päivä, niin mulla ei ole mitään mahiksia varata autoa itselleni :)

Mä kävin kotimatkalla ostamassa Bebesistä imetysliivit, Bravadon The body silk seamless imetysliivit. Kyllähän ne maksoi 48 euroa, mutta tuntuivat tosi tukevilta ja mukavilta päällä. Mulla on jo aikaisemmin hankittuna Carriwellin comfort pehmoimetysliivit, joita voi pitää yölläkin sekä Carriwellin Lace pitsiliivit. Mutta siis noin Bravadon liivit on selvästi tukevammat kuin noi Carriwellit.

Täällä vauva kääntyi raivotarjontaan maanantaiyönä, kun tiistaina oli lääkäri & ultra :) Mulla vauva oli sitä ennen koko ajan perätilassa ja kyllä noilla tarjonnoilla on ero kuin yöllä ja päivällä. Vauvan olleessa perätilassa kaikki potkut tuntui alavatsassa ja aika vaimeina, nyt napero potkii kylkeen ja tunkee peppuaan ylöspäin, niin että välillä tekee tosi häijyä ;) Mutta ei se mua haittaa, olen vaan niin hyvilläni, että vauveli suostui kääntymään oikein päin, että mielelläni otan muutamat potkut vastaan :LOL:

Huomenna olis hammaslääkäri, multa lähti paikka hampaasta, joten on pakko mennä heti laitattamaan se kuntoon. Muuten aion huomenna ottaa ihan rennosti ja nauttia tästä lomasta :)
 
Tarkistin vielä esikoisen synnytyksen keston, eli avautumisvaihe on kestänyt 6 h 15 min ja ponnistus 32 min. Kuopus 2 h 18 min ja 4 min. ponnistusvaihe. Esikoinen otettiin imukupilla, mutta aika pian toivuin molemmista synnytyksistä. Esikoisella ei irronnu istukka ja tehtiin pikanukutus mulle ja otettiin käsin leikkaussalissa pikanukutuksessa eli humautuksessa. Verta lisättiin pari pussia esikoisesta, vuodin n. 1300 ml.

Kävin lasten kanssa kampaajalla ja meiltä kaikilta lyhennettiin hiuksia ja kivat hiukset tuli kaikille. Itseä ainakin piristää kovasti uusi leikkaus. :heart: Lapsetkin istuivat leikkauksen ajan rauhallisesti paikoillaan. :D Heille laitettiin vähän väriraitaa ja kimalletta. :heart:

Huomenna vien lapset kaverille hoitoon ja menen taas äitipolille kontrolliin, seuraavat nyt tarkasti vaavin kasvua ja vointia yleensä.

Mulla oli kans vauva kääntynyt vaihteeksi raivotarjontaan maanantaina, mutta perjantaina oli vielä perätilassa. Tuntuu vaihtavan asentoa vielä aika sukkelaan.
 
Meillä oli tänään vika neukkalääkäri. Loppusuoralla ollaan :)

Rv 36+2
Pissa puhdas
Turvotusta edelleen vähän sormissa
RR 134/84
Painoa tullut 500g viikossa, mutta tulin juuri syömästä joten.. :p
Sf 33, en tosin tuon lääkärin mittaukseen tällä kertaa ihan luota, luulen että sentin vähemmän oikeasti..
Toukan syke 155, mutta oli vähän vaikea mitata kun toisella oli kauhea hikka juuri silloin :)

Kohdunsuulla on tapahtunut. Kaulaa oli 1cm jäljellä ja sitäkin sai kaivaa jonkun aikaa että löytyi. Toukan pää on tooodella alhaalla ja kohdunsuu pehmeä ja aukeamassa. Lääkäri sanoi että voi hyvin olla että syntyy ennen laskettua, vaikka eihän sitä tietty koskaan tiedä. Ei kuulemma ihan huomenna vielä ole tulossa, mutta lähtökuopissa. Mulle sopis jos Toukkis sen 3vk vielä odottais :D

Oltiin eilen synnärilläkin tutustumassa ja tosi kivalta vaikuttaa paikka. Nähtiin 10h vanha poikavauva, 3,4kg. Oli aivan mielettömän suloinen pikkuinen ja niiin pieni :) Oli mieletöntä ensimmäistä kertaa ikinä nähdä pieni vauva niin, ettei itselle tullut vaan katkera ja surullinen olo (kiitos tämän 5 vuoden yrittämisen). Nyt on jo niin todellista oman pikku Toukan maailmoituminen, että tuli vain hyvä mieli ja mieletön rakkaus omaa pikkuista kohtaan kun tietää että kohta saa hänet syliin :heart:

Voi kun toi Sairaalan Heta-tytön tapaus on surullinen :'( Voi kun kukaan ei tuollaiseen tilanteeseen joutuis..
 
Heips

Mamina Ei haittaa, vaikka puhuttelet nimellä mecu :) Mahtaa olla aikamoinen peikko-poika tulossa, sen verta on ollu ärtsyä närästystä.. nyt on ihan alkanu nousta semmosta oksennuksenolosta kamaa suuhun.. ja sitten se vasta poltteleekin tonne ruokatorveen! Mietin, että mistä mahtaa johtua.. ku en tänäänkää ole syöny ku aamiaisen ja sitten pastaa päivällä 15 aikaa.. ja olotila on semmonen nyttekin, että ei kyllä tee mitään mieli suuhun laittaa. Jos nyt jonkun mandariinin iltapalaksi kuorii tms. Se ois kyllä kiva jos nuo ennen aikaset supparit sitten jotenkin auttaisvat itse toimiin alkaessa.. :) Mutta nähtäväksi jää.. kun ei ole kokemusta aiemmista tapauksista! :)

LEP Tosiaan ne on nuo Carriwellin liivit, joitka itselle tilasin :) Joku niistä jutteli jo aiemmassa vaiheessa täällä... siitä sen vinkin bongasin silloin!

Onko teille tullu raskausarpia? Mulla on nyt tullu alamasuun jo jokunen.. oisko 5.. ja ovat kipeitä. Pelkään, että ne ehtii vielä jäljellä olevien viikkojen aikana ratketa ja venyä kamalasti.. :( Kovasti olen masua rasvaillut, kahdestikin päivän aikana.. mutta en tiedä onko siitä mtn apua!

Sainpas tänään intoilupuuskan ja pesasin ikkunat ennen ku talvi tulee :) Äiskältä ollu kunnon pesuvehkeet lainassa, ja alko jo niitä kaipailemaan takasin, että ehtii itsekin vielä pesasta omat ikkunat.. niin oli tartuttava toimeen! Vaan kyllä on nyt hyvä mieli.. :) Vielä meinasin ehtiä saunan pesuprojektin ottamaan ennen ku vauva syntyy.. :)

Hohhoh.. kai sitä vois mennä kattelee jääkaapista jotain hedelmää naamariin laitettavaksi ja sitten vois alkaa rauhottumaan jo iltapuuhasteluihin!

Voikaahan paksusti :)

Mecu&Möhö 34+5
 
LEP
Alkuperäinen kirjoittaja MarrasVaavi:
LEP Tosiaan ne on nuo Carriwellin liivit, joitka itselle tilasin :) Joku niistä jutteli jo aiemmassa vaiheessa täällä... siitä sen vinkin bongasin silloin!

Onko teille tullu raskausarpia? Mulla on nyt tullu alamasuun jo jokunen.. oisko 5.. ja ovat kipeitä. Pelkään, että ne ehtii vielä jäljellä olevien viikkojen aikana ratketa ja venyä kamalasti.. :( Kovasti olen masua rasvaillut, kahdestikin päivän aikana.. mutta en tiedä onko siitä mtn apua!
Okei. Pitää niitä minunkin katsella! Onko teillä joilla noista kokemusta niin miten isot rinnat? Et onko tukevat sellaisilla E-F kuppikoon rinnoillakin. Ettei napaan asti valahda! :LOL:

Ja raskausarpia mulla varmaan jo 50!! :kieh: Eikä ole auttanut yhtään mitään mitkään rasvaukset. Ärsyttää ja paljon nämä viirut. Ei mitään kamalan leveitä vielä ole ainakaan, mutta ihan kiitettävästi tullut. Kehtaako tässä enää ihmisten ilmoilla koskaan nakunakaan olla. :snotty:

Molla Maija
, ei kannata välittää vielä tuollaisista verenpaine lukemista. :) Mulla oli viimeksi lääkärissä jotai 162/115. :/ Jännityskin nosti, mutta ylhäällä ihan kivasti muutenkin ovat. Sen takia saa nähdä sitten annetaanko mennä laskettuun aikaan tai yli. Vauvan kääntämisestä taas olen kuullut, että aika vaihtelevaa on se miten sattuu ja kehenkin. Osa ei kuulemma ole kokenut sitä mitenkään pahana, kun osaan sattunut sitten enemmänkin. Et varmaan todella tapauskohtainen asia sekin. :)
 
pakko oli tulla kommentoimaan tohon närästykseen-> vauvalla paljon hiuksia asiaan
Esikoisen kanssa mulla ei tainnut närästää kertaakaan ja tytöllä oli paksu pikimusta tukka,samanlainen kun mullakin oli pienenä.Eli meillä ei toiminut toi asia ainakaan.
Nyt on närästänyt edellisenkin edestä,eli meidän tyylin tapaan tää olis sitte täys kalju :LOL:
 
Alkuperäinen kirjoittaja mamina:
Tässä on miun närästys:D eli esikoinen synnärillä..=) Siis ja närästi TOSI KOVIN.
Heh, samanlainen 'tupee' kuin mein neidillä synnyttyään. Ja minua taas ei närästänyt kuin kerran koko raskauden aikana!

Hei kuulkaa, just äsken lähettelin viimeset työviestit ja nyt olen VAPAA!! Alkaahan se kellokin jo ensimmäisen äitiysvapaapäivän puolelle kääntyä!!! =)

Vieläkun oikeesti ymmärtäisi, että nyt ei ole enää kiire minnekään, eikä tarvii stressata!

Pitänee kohta nukkumaan mennä, huomenna olis aamulla se neuvola!

See you!



 
LEP ja Teho! Kiitos hyvistä vinkeistä!! Oma pää on jotenkin niin jäässä ettei keksi mitään.. |O LEPin linkeistä eritoten toi viimesin oli hyvä. Pikkupingviinin sivuilla jo aiemmin kävinkin.

Mein esikoisen synnytys kesti vesien menosta vissiin n.6-6,5h. Se oli helppo ja nopee synnytys, ponnistusvaihe oli muistaakseni 21min, vaikka tuntui et olin ponnistanut jo monen monta tuntia, ja että voimat loppuu siihen paikkaan! Ainut mikä inhotti; oli että jouduttiin oottelee ainutta anestesialääkäriä niin kauan et miula alko jo ponnistusvaihe olla käsillä. Kätilö sanoikin jälkeenpäin, et jos en ois ottanu epiduraalia hidastamaan menoa, niin oisin voinu revetä pahastikin, nyt siis tuli vain muutama tikki jonnekin tonne sisälle, välilihan ei käynyt kuinkaan. Neiti syntyi naama ylöspäin:)

Kiva saada kuulumisia taas myös TaneliKanelilta:) hyvä että alat olla jo paranemaan päin. Esikoisen raskaudessa mie tulin kauheen kipeeksi juuri ennen LA, ja pelkäsin et joudun synnyttämään puoli kuolleena, mut onneks tervehdyin melkeen kokonaan enne synnytystä.
Ja ihana masu muuten siulla:)

Toivotaan että Kissen pikkuisella on kaikki vielä kunnossa:) :heart: jospa vain on laiskalla päällä.

HepsKatti, koitahan jutella sille masuasukille että ois paljon kivempaa jos hän ois toisinpäin..;)=) Tai sitten koitat sitä käsillä seisontaa jota miekin jo kerkesin ajatella:)

Aika iso vauveli jo siulla josjos, vai olikos siula jo viikkoja muutama enempi kun miula? --miula siis la vasta marraskuun viime päivillä..

Hyvää äippälomaa Pamppis ja Minnihiiri!! :flower: :flower: Kääntyi sit Minnihiiren vauva äippäloman kunniaks oikein päin :heart:

Chala, miule povailtii kanssa esikoisesta, et tulee ennen laskettua aikaa, ei varmaan tarvi oottaa niin pitkälle, et ihan lähtökuopissa on, mut silti meni sen 5pv yli.

Mecu, raskausarvista.. miula on tullut napaan toinen salama-arpi, nähtävästi saan siis merkinnän jokaisesta lapsesta:D mut muualle ei oo tainnut nyt tulla.

LINEA NEGRA, onko muilla? miula oli esikoista odottaessa, nyt ei oo mitään.

Vielä, LEP, noista imetysliiveistä, et miusta siel Carriwellin esittelyssä oikein lukee et ne on "tarkotettu" isompi rintaisille. Siks mietinkin et onkohan ne miula ollenkaa hyvät ku oon tällänen B-kupin edustaja..

nyt kauniita unia kaikille!

mamina 34+6 (just löi klo 00.00 :D )
 
Ajattelin tulla moikkaamaan :wave: kun viime kerrasta on jo aikaa ja vaikka olenkin käynyt aina ehtiessäsi lukemassa niin kirjoittamiseen ei ole ollut aikaa... kumma juttu vaikka hoitovapaalla olen ollut koko odotusajan niin tuntuu olevan kovasti organisoimista tässä neljän lapsen arjen pyörittämisessä.
Kaikki on odotuksen aikana mennyt hyvin mutta kaksi viikkoa sitten sain lähteä neuvolasta suoraan äitiyspolille kun vauvan sydänäänet sahasivat edestakaisin 100 - 125 ja neuvolantäti sai ensin tehdä töitä että löysi koko äänet
:(
Onneksi äitini sattui olemaan juuri meillä kylässä ja jätin hänet kahden nuorimman kanssa kotiin ja lähdin polille tippalinssissä ja kaikki kauheat kauhukuvat silmissä...
Noh kaikki oli kuitenkin ok , hippu vauvalla oli ollut kuulemma varmasti juuri unihetki ja sairaalassa juotu makea mehu sai pikku hipun sydämen taas normaaliin sykkeeseen.
Lääkärikin kyseli mitä olin sinä päivänä syönyt ja huomasin että kevyen aamupalan klo 7.00 jälkeen en ollut ennen neuvolaa klo 10.30 syönyt/juonut mitään joten osittain arveli sykkeen hitauden johtuneen enegian puutteesta.
Tuon episodin jälkeen olen muistanut syödä/napostella ja juoda niin että pikkuisella riittäisi virtaa.
Mutta toisaalta oli hyvä että jouduin tuonne polille kontrollliin , samalla selvisi että vauva on perätilassa vaikka neuvolantäti tuumasi paria tuntia aiemmin että pää on alaspäin.
Sain lääkäriltä ohjeet kuperkeikkahoitoon .... kuperkeikkahoidossa tehdään jumppaliikkeitä jotka aktivoivat vauvaa kääntymään itse oikeinpäin.
Lääkäri oli lukenut tuosta ja päätti ottaa minut koekaniiniksi ;)

Tein jumppaa kaksi viikkoa ja eilen oli kontrollikäynti polilla. JA USKOMATONTA !!!!
Hippu vauva oli kääntynyt pää alaspäin =) en tiedä auttoiko jumppa vai päättikö pikuinen että nyt riittää istuminen.
Noh joka tapauksessa oikeinpäin ollaan.
Eilen oli myös lääkärin neuvola ja kaikki oli kunnossa.
Kohdunsuu lyhentynyt 2 senttiin ja pehmennyt mutta en usko siltikään että syntyy lasketuna päivänä 16.11 vaan menee yli niinkuin kaikki neljä isompaakin.
Tosin saa tuo hippu vielä olla masussa vielä koska en ole ehtinyt pesemään pikku vaatteita valmiiksi ja muutenkin valmistelut on alkutekijöissä kun koitan muuttaa 1½ vuotiaan toiseen sänkyyn että saan pinnasängyn hipulle käyttöön mutta jollei lastensängyn sisäänajo onnistu niin haen sitten tuolta varastosta toisen pinnasängyn hänelle käyttöön; niitä kun on kaksi kun edellisillä lapsukaisilla on 1v.2kk niin silloin oli pakko hankkia toinen pinnasänky kun isompi nukui levottomasti ja olisi lastensängystä pudonnut jos olisin sinne laittanut nukkumaan.
Pikkuisen on epätoivoinen olo että ehtiikö kaiken laittaa kuntoon ennen hipun syntymää ja meillä on myös ongelmana tuo kenet saan tänne kotiin vahtimaan neljän lapsen touhuja silloin kun itse olen sairaalassa. Tuossa olen koittanut laskea äidin kanssa koska hän pääsisi meille tulemaan... hän kun asuu 400km päässä niin täytyy vähän ennekoida ja viimeksi -07 ajoitus onnistui. Arvoitus on myös se missä mies on töissä tuolloin.... hän kun tekee reissuhommia niin voi olla että on viikonkin pois toisella puolella suomea.
Synnyttämään pääsen kyllä yksinkin; meillä tuo mies ei ole ollut mitenkään aktiivinen auttaja synnytyksissä ja viimeksikin harmitti kun hän valitti omaa väsymystään synnytyksen jälkeen: että kun pitää yöllä herätä :(
Kyllä jurppi; varsinkin kun olin itse valvonut koko yön ja vauva syntyi naama edellä ja vaati ponnistamisvaiheessa aivan toisenlaiset voimat kuin edelliset synnytykset.
Siksi olen jo ajatellut että eipä paljoa haittaa vaika joutuisin yksin synnytttämään, tosin yksi ystäväni jo edellisen raskaudenaikana kyseli että jos tarvitset kaveria niin hän tulee mielellään ja samaa hän tuossa nyt sanoi kun kävimme kylässä. Katsotaan nyt millä mielellä mies on kun h-hetki lähestyy.... hän kun ei ole edes kovin innokkaasti ole tätä vauvaa odottanut :|
Välillä potuttaa tuo mies !!!! kun lapset ja varsinkin esikois poika 14v. ovat enemmän kiinnostuneita hipun liikkeistä ja voinnista kuin tuo isukki.

Nyt lähden keittämään itselleni aamu teetä :heart:
koira oli tehnyt kivan uloste/oksennus sotkun keittiön lattialle joten nyt kun olen tässä jo kaksi tuntia kykkinyt hereillä siivouksen jälkeen niin luulen että pahimmat p**kan käryt on jo keittiöstä hävinneet ja uskaltaudun sinne aamupalaa etsimään.

äippä-75 ja hippu rv 36+4
 
Raskausarpia ei oo mulle onnex tullu, ei tässä eikä aikasemmissa raskauksissa. Kait tota nahkaa on sen verran että se joustaa hyvin :ashamed:

Meillä kanssa on pohdittu plan-B:tä siltä varalta että mun äiti on töissä. Miehen pikkuveli on suunnitelmissa mutta sille tarvii opastaa kaikkea mahdollista joten toivon että äiti ei oo töissä, tai synnytys ois viikonloppuna.

Meillä mies kanssa matkustelee ympäri maailmaa työ asioissa, nyt oon kieltäny lähtemästä mihkää ulkomaan keikoille. Suomessa sen sijaa matkustelkoo.

Hurjan hintasia noi liivit :eek: ite ostin lindexin alesta 9,90e imetysliivit. Öitä varten ostin H&M imetystopejax2.

Nyt lähen kippaa ton kuopuksen tarhalle :wave:
 
LEP
Alkuperäinen kirjoittaja samir05:
Hurjan hintasia noi liivit :eek: ite ostin lindexin alesta 9,90e imetysliivit. Öitä varten ostin H&M imetystopejax2.
Voi kun löytäisikin sopivia noin edulliseen hintaan! :whistle: Mulla kaikki normaalitkin liivit on makseneet sadan euron molemmin puolin, jos meinaa että ovat mukavat päällä ja tukevat. Et nuo carriwellin liivithän on mulle luksusta, kun noinkin edullisia! :LOL:

 
huomentas!..nii siin taas kävi et oli pakko piipahtaa tyksissä tsekkauttaas arvoja..hyökkäs niin hurja päänsärky että soitin ekaks neuvolaan ja sieltä tuli käsky että suoraan äitipolille.jep valkuaiset edelleen yhellä plussalla ja turvotus senkun kasvaa,mut kotio pääsin taasen onneksi..ei kai tässä auta kun seurailla tilannetta.mulle on juur se ja sama että kuinka paljon itteensä sattuu,mut jos ei vauva voi hyvin niin sit nousee itelläkin niin suuri paniikki et oksat pois!vauvan painoarvio oli eilenkin 3280kg..eli isohko ja tämäkin lääkäri sanoi että syntymäkoko voi periytyä kummalta vaan puolelta,niinkuin kaikki muutkin periytyvät ominaisuudet...juu-u onkos teil kellään muulla ongelmia tottua kotona oloon?hullu kysymys,mut mä oon elänyt jotenkin niin työorjentoitunutta eloa vikat kymmenen vuotta,että on ihan hassua että ei tarvitse sorvin ääreen mennä hetkeen =)
 
hippu..kerrohan mullekin noita jumppaohjeita..mun vauva vielä perätilassa..saisi jo kääntyä..

närästyksestä..mulla on ollut toisessa raskaudessa ainoastaan närästystä(ennen tätä "närästys" raskautta)
ja kyllä oli tuuhein tukka pojalla.mahtaako olla tälläkin pojalla sit tuuhea tukka..jos se kerta tuosta närästyksestä johtuu ;)
kolmessa muussa raskaudessa ei närästystä ole ollut..ja vauvoilla kohtalaisesti tukkaa..

manhis ja masukki rv35+5
 
Tervehdys taas kaikille tasapuolisesti!

Äitiyslomalla-oloa tässä on harjoiteltu tämä viikko ja hyvin tuntuu päivät karkaavan, ilman että mitään kovin kaksista saisi aikaan. Eilen sain sentään vaatekaappia siivottua sen verran että sain kolmosen vaatteille oman hyllyn... Sillä seurauksella että sain n. kymmenen ISOA muovikassillista isosisarusten pieneksi jäämiä vaatteita viedä varastoon . Huoh, olihan homma!
Olen vakaasti päättänyt että kun tämä kolmonen on näistä vaatteista kasvanut ulos,niin oitis kippaan ne seurakunnan vaatekeräykseen. Ja nimenomaan sinne, en kirpparille. Mulla on sellanen hassu päähänpinttymä että haluan antaa ne vaatteet jollekin joka todella tarvitsee niitä, diakonissathan päättävät sen ketä on sellainen avuntarvitsija ja antaa sitten kupongin jolla saa vaatteita varastolta lunastaa. Että sellaista hyväntekeväisyyttä.

Aiemmista synnytyksistä oli galluppia. Piti oikein kaivaa vanhat neuvolakortit esiin ja katsoa faktat, muisti kun pettää näissä asioissa helposti.
Esikoisen 1. vaihe kesti 7h 45 min ja 2. vaihe 1h 10min.
Kakkosen kohdalla 1.vaihe kesti 3h 5min ja 2. vaihe 31min.
Pikaisesti voisi vetää johtopäätöksen että aika on melkein puoliintunut noiden kahden kohdalla ja jos tämä kolmas vielä puolittaa ajan, niin kiirettä pukkaa sairaalaan lähdön kanssa. Ettei miehen kauhuskenaario toteutuisi ja kolmas synny kotona :saint:
Sen verran myöhään olen kummankin kohdalla mennyt sairaalaan, ettei epiduraalista ole ollut toiveitakaan, parakervikaalipuudutus sentään kummassakin onneksi kerittiin laittamaan, ja se toimi ainakin mulla todella hyvin. Taittoi sen suurimman kivun pois kohdunsuulta. Ja ihan riittävästi jäi kärvisteltävää niistä supistuksista.

Täällä onkin monet tilannut niitä geriwellin liivejä, kiitos vain vinkistä! Kävin juuri klikkailemassa itselleni imetysliivit, silkkiset liivinsuojukset ja imetyspaidan. Niistä liivinsuojuksista on suuret odotukset, ainakin aiemmin imetyksen alkuviikot ovat olleet aikamoista koettelemusta rinnoille ja silloin mikäään ei ole riittävän hyvää. Aiemmilta kerroilta kaapista löytyy luomupuuvillaisia suojuksia, mutta kyllä niihinkin tuntui nänni tarraavan kivuliaasti kiinni kun maitoa tihkui vähän koko ajan. Onko jollain kokemuksia näistä silkkisistä?

Laitetaanpa pientä galluppia: Autotilanne. Oletteko joutuneet vaihtamaan autoa jotta vauvakin mahtuisi kyytiin?
Meillä ei olisi ihan pakko vaihtaa, nykyinen auto on farmari johon nuo kolme istuinta mahtuu jotenkuten, mutta vöiden kiinni laittaminen tuottaa melkoisen paljon hommaa ja vie melkoisesti aikaa. Kaiketi vaihdetaan tila-autoon, saa sitten lähtemisen vähän jouhevammaksi. Ja nämä isommat sisarukset ovat kovinkin innoissaan jos uusi auto tulee, nuo tila-autot kun ovat kaikki vähän korkeampia ja siten takapenkiltäkin avautuu ihan uudenlaiset maisemat. Autot vaan on taloudelliselta kannalta niin älyttömän huono sijoitus, voi jospa pärjäisikin kokonaan ilman autoa.

No niin, tulihan tekstiä. Ens viikolla vasta lääkärineuvola, jolloin kaiketi tehdään vauvasta painoarvio. Toivotaan ettei menisi yli neljän kilon, olisi se punnertaminen vähän helpompaa :)
Aurinkoista päivää kaikille massun kanssa vaappujille!!
Jokku
 

Yhteistyössä