Marrasmammat 2008

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja misai82
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Terve taas pitkästä aikaa!

Palailimme juuri taas yhdeltä lomareissulta ja tässä saunaa odotellessa kertoilen vähän kuulumisia.

Moni muukin on ollut reissussa. Kiva kuulla, että ilmat ovat suosineet, olo on ollut hyvä ja rokkikin soinut! :) Me katsastimme Iron Maidenin kunnon perjantaina, ihan hyvin vielä jaksavat sedätkin rokata!

Ihanaa, että olette käyneet 4D-ultrassa. Me mietimme pitkään menemmekö, mutta päädyimme säästämään sen rahan vauvan hankintoihin. Jo onhan niitä tehty... Vaatteita ostettu valmiiksi niin vastasyntyneelle kuin myös ensi kesäksi. Hullu kai olen, mutta kun sai edullisesti... ;) Tänään Ikealta lähti mukaan pussilakanasetti ja hoitoalusta, sekä tietysti kaikkea mahdollista ja mahdotonta kotiin. Minun ei pitäisi käydä Ikealla ollenkaan, huomaan tarvitsevani sieltä vaikka mitä.

Vaivojakin on toisilla jo ollut. Toivottavasti Oona saat selkäsi taas kuntoon. Minulla on muuten ollut noita samoja kipuja oikealla alhaalla, olen tulkinnut ne venymiskivuiksi kun usein alkavat kun esim. kävelen reippaasti tai nousen ylös. Menevät sitten taas pian ohi.

Meidän Junior on kovin liikkuvaista sorttia. Monoa tulee jatkuvalla syötöllä, erityisesti syönnin päälle. Muutamana iltana on ollut sellainen jumppa päällä, että häiritsee jo nukahtamista. Odotan vaan sitä aikaa, kun potkun vaan voimistuvat... Tosin sitten on tilaakin vähemmän, joten ehkä poju silloin on rauhallisempi. Mene ja tiedä.

Synnytystä en ole miettinyt, jotenkin olen sillä asenteella, että luonto hoitaa. Ensikertalaisena kun en tiedä mitä odottaa, joten olen ihan sairaalan henkilökunnan "armoilla".

Valmennuksista muuten kyselen, minkälaisia käytäntöjä teillä on? Meillä on kuulemma 2 tunnin luento joskus syksyllä ja that's it! Kuulostaa aika köyhälle, kun tiedonnälkä on hirmuinen!! Siinä mielessä vähän ahdistaa, ettei saa haluamaansa infoa ellei osaa kysyä ja mitenkäs sitä yht'äkkiä osaisi???!!!

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille, toivotaan aurinkoisia kelejä!
Yt. Sonatar & Öttis rv 22+5
 
Pidetään nyt sitten tätä ketjua hengissä pienemmällä porukalla ;). Tervetuloa vaan nallellekin ja onnea odotukseen! Muut tosiaan taitaa olla jossain kesäpuuhissa ja matkoilla, mutta eiköhän tämä keskustelu tästä vilkastu, kun lomat loppuu. Mutta ei ajatella sitä nyt, "vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä".

Mulla on jotenkin ollut vielä jarru päällä vauvatavaroiden hankinnassa. Mutta onhan tähän ihan taloudelliset syynsäkin. Vielä on maksamatta parit isot laskut tämän remontin jäljiltä, joten ei nyt ihan senkään puolesta ole tullut osteltua mitään erikoisempia juttuja. Jahka tämä touhu tästä tasaantuu, niin pääsee itsekin innostumaan enemmän vauvamaailman asioista.

Noita perhevalmennuskertoja meillä on täällä monia, yhteensä 6 kertaa + synnytysosastoon tutustuminen. Pari kertaa käsitellään äidin terveyden edistämistä (suuhygienia, fysioterapia, kivun hallinta/rentoutuminen), yksi kerta omistetaan parisuhteesta keskusteluun (lähinnä siitä, mitä muutoksia vauva tuo tuollessaan parisuhteeseen jne.), pari kertaa on juttua synnytykseen liittyvistä seikoista ja vielä yksi kerta, jolloin käydään läpi vauvanhoitoa. Lisäksi siis myös tuo käynti synnärillä rv 32 tienoilla. Eli täällä on aika perusteellinen tarjonta, toivottavasti myös sisällöllisesti yhtä kattava, kuin antaa ymmärtää. Ensi kuussa on jo ensimmäiset valmennuskerrat, odotetaan innolla sinne pääsyä!

Huomenna on sitten neuvola jälleen ja pääsee täyttämään Kelan papereita. Toivottavasti ei sitten ihan hirmu kauan joudu odottamaan sitä äitiyspakkausta. Mutta ihanaa taas päästä kuuntelemaan pikkuisen sydänääniä :)!!

barbalala ja pikkuinen rv 23+6
 
Heipparallaa!

Mulla tuli eilen yön pitkinä tunteina mieleen ihan ihmeellisiä ajatuksia, liittyen tähän 'osaanko olla äiti' :D Mietin esimerkiksi sitä, että mihin aikaan synnytyksen jälkeen uskaltaa talvivauvan kanssa lähteä vaunuilemaan ulos? Sitten pohdiskelin kovasti sitä, että kuinka useasti se vauva kannattaa kylvettää, ettei ihan iho kuitenkaan kuivu... Näin ensikertalaisena monet yksinkertaisetkin asiat tuppaavat mietityttämään.

Meillä ei ole vielä tietoa perhevalmennuksista, kun tuli tuo neuvolan vaihtokin tähän väliin. Täytynee kysyä ensi maanantaina, tuolloin tulee ilmeisesti myös meille ne kuuluisat 'kelan laput'. Onko kenelläkään tietoa, kuinka kauan menee, että äitiyspakkaus tulee?

Maha kasvaa ja liikkeitä tuntuu päivittäin, eivät tosin tunnu vielä vatsan päältä kokeiltuna. Iltaunet on menneet, vaikka ajattelin, että kun päikkärit jää pois niin kyllä tulee hyvin uni illalla. Eipä tule, joka yö kukun helposti vähintään yhteen. Aamulla heräilen ensimmäisiä kertoja seitsemän maissa, jos ei puoli viiden vessassa käyntiä lasketa!
Nivuskivut ovat hellittäneet, tai minä olen tajunnut hellittää kun huomaan, että ne tulevat selkeästi rasituksesta.

Nyt täytyy lähteä koirun kanssa aamulenkille, vesisateeseen...

Tuulen Poikanen rv 22+0
 
Moi! Tulin pikaisesti kertomaan neuvolakäynnistä. Kela-paperit saatiin ja nyt pitää vaan täyttää ja lähettää eteenpäin. Pikkuisella kaikki hyvin, syke poppi hienosti (max. oli 150) ja mulla massu menee yli yläkäyrän, kohdunpohjan korkeus on nyt 25 cm :). Täti tokaisi, että iso on! Hemppa oli 115, joten sain rautakuurin. Sokerirasitukseenkin mut passitettiin, se koitos on parin viikon päästä. Hyvä mieli jäi, meillä on mukava neuvolatäti.

Tuon ä-pakkauksen saanti vaihtelee. Sisko sai molemmista lapsistaan sen parin viikon sisään hakemuksen jättämisestä, mutta olen kuullut juttuja myös siitä, että saattaa kestää useita viikkoja ennenkuin sen saa. Paikkakuntaisia eroja ilmeisesti tässäkin asiassa..

Hyvää vointia ja palataan taas!!

barbalala ja pikkuinen rv 24+0
 
Barbalala ja muutkin asiasta tietävät, voitteko kertoa millainen se sokerirasitustesti on. Tai siis lähinnä, millaista se litku on? Mulla on kans se edessäpäin ja muuten ei jännitä, mutta luulenpa sen litkun juomisen olevan tiukan takana... Tietääkö kukaan mihin makuun sitä voisi verrata?

Tuulen Poikanen rv 22+0
 
hei taas pitkästä aikaa.
mä sain tänään ä-pakkauksen.meni papereiden jätöstä kelaan vajaa 2vko kun tuli päätökset ja siit n.viikko niin tuli pakkaus.
mullakin oli esikoisen odotus aikaan mietteitä et osaanko olla äiti yms. mut hyvin tässä on pian 2vuotta pärjätty. kai se äiteyskin tulee jotenkin luonnostaan :)
ja tuohon talvivauvan ulos viemiseen et muistaakseni n.2vko:n iässä saa viedä vähän kerrallan (jos siis lapsi on syntyessään terve yms. ettei mitn.ihmeitä ole)...
mut kyllä neuvolasta sit kertoovat :)

Sokerirasituksesta: eli 2tuntia kestää, sitä ennen 12h syömättä/juomatta (ihan vähän vettä saa juoda), eka juodaan se litku n.0,33l on sitä litkua suunnilleen....(eli pienen limsapullon verran), sit otetaan koe tunnin välein. alux kans otetaan mut en muista ennen vai jälkeen sen litkun juonnin...
ja se litku maistuu lähinnä joltain tosi hapottomalta kokikselta. ei se niin kauheen pahaa oo. (ainakaan musta, tai sit oon jo tottunu)...:D

tuost tulikin mieleen et pitäs itekkin varata aika sinne rasitukseen. ens ke ois neuvola ja sano neukkatäti et ennen sitä jos kävisin...

kahtelin eilen 50-62 vaatteita ja alkaahan noita jo olla :D jotn.pientä sukkaa ja muuta pientä voi vielä ostaa ja sit kotiutumis vaatteet vauvalle. pitää saada ne ihan uudet kun esikoisellakin oli :)

hyvää kesän jatkoa. toivottavasti säät vielä suosii.
 
Heippa!

Täälläkin äitiyspakkausta odotellaan, hakemuksen jätin pari viikkoa sitten ja ei vielä mitään kuulunut. Minua myöskin jännittää vauvan hoito, kun tuntuu että vajaassa 3 vuodessa on kaiken unohtanut!Kaipa se tälläkin kertaa tulee luonnostaan kun lopettaa liian jännittämisen ja yrittämisen. Hieman myös mietityttää miten pärjää vauvan ja uhmaikäisen kanssa, miten riittää aika ja jaksaminen molemmille ym...

Minulla sokerirasitus koe rv 28 ja kauhulla jo odottelen sitä!Esikoisesta oli pahoinvointia vielä silloin ja olo oli aivan järkyttävä!Aikaa varatessa sairaanhoitajalta kyselin, että mitenkäs kun edelleen oksentelen ja erityisesti aamuisin ja vatsan ollessa tyhjä.Sanoi että jos vielä edellisenä päivänä pahoinvointia ja oksentelua, kannattaa aikaa siirtää,koska jos sokeriliemen oksentaa ei testi enää onnistu/ole luotettava. Sanoi vielä että kyllä yleensä noilla viikoilla jo pahoinvointi loppunut ja testi onnistuu hyvin!Niimpä, nimenomaan YLEENSÄ!Ei kyllä paljon lohduttanut tuo tieto!
Sokerilitku on kyllä todella ällöttävän makuista, mutta kyllä sen alas saa.Eli on ihan vesi-sokeriseosta. 3 verensokeri arvot otetaan,paastosokeri (ennen litkua), 1 h litkun jälkeen ja 2 h litkun jälkeen.


Pieniä vaatteita 50-62 cm on kerääntynyt jo aika kasa!Täytyy yrittää nyt hillitä shoppailu himoa, kun ei tällä menolla kerkiä kaikkia pikkuisia vaatteita edes pitämään!

Ens viikolla lääkäri neuvola ja toivottavasti ultraisi!Joten viim. silloin lisää kuulumisia.

Mariah 25+1

 
Heipä hei naiset! Nyt on lomat takana ja paluu arkeen tapahtuu huomenna...Oli aika haikeaa lähteä möksältä tänään kun kelikin oli mahtava, mutta ei auttanu...Nyt ollaan kotiuduttu ja auto olikin paluumatkalla ihan täpötäynnä sillä löysimme matkalta pinnasängyn ja yhdistelmät! Tosi hyviä kumpikin ja käytettynä siis hankittiin. BRIO:n pinnasänky 20 e siihen pehmusteet ja sellainen hoitoalusta 14 e ja vaunut yhdellä lapsella palvelleet emmaljungat 150 e. Olin varautunut paljon suurempiin kuluihin..mutta kun pitää silmät avoinna niin kaikenlaisia juttuja sitä humaakin. PInnasängyn ilmoituksen bongasimme yhden kaupan ilmoitustaululta ja haimme sen samantien. Kokosin sängyn juuri, on tosi siisti.

Masukki potkii ja myllää kovasti ja masukin kasvaa kovaa kyytiä.Pieniä vaivoja on alkanut ilmetä...alaselkä tuntuu kipeytyvän kun kävelen ja jos istun pitkään paikoillani alkaa jalat puutua, varsinkin autossa. Mutta osasinkin odottaa jotain tällaista sillä alaselkä on muutenkin kipeytynyt rasituksesta joten en ole yllättynyt...
ompa kivaa jauhaa tänne :)

Helmipelmi 23+2
 
Moi taas! Tuulen poikanen saikin vastausta tuosta sokerirasitustestistä. Itse en ole vielä ennen ollut moisessa mukana, mutta ohjeeksi sain, että pitää tosiaan olla n. 12h syömättä ja juomatta mitään makeaa/"maustettua" (vettä siis saa juoda). Sitten testissä juodaan sitä vesisokeri-litkua ja mittaukset tehdään parin tunnin välein. Enpä minäkään kovin innokkaasti ko. toimenpidettä odota, mutta vauvan ja itsen parhaaksihan noita testejä tehdään. Nälkä tulee kyllä olemaan aika iso, pitää tankata sitten kunnolla kun kotiin pääsee!

Helmipelmillä onnistuneet hankinnat, näemmä! Tässä alkaa tulla paineita itsellekin vaunujen ym. hommaamisesta ;). Kävin taas kirppiksellä ja sieltä tarttui taas pari nuttua mukaan. Kahdet uudet kuteetkin tuli ostettua pienelle alennusmyynneistä ja tarttui itsellekin vähän äitiysvaatetta mukaan. Kyllä shoppailu tuntuu joskus mukavalle :)!!

On niin ihanaa herätä aamuisin siihen, kun pikkuinen alkaa koputella ja mieskin onnellinen uudenlaisista päivän aloituksista, kun juniori potkaisee isiä poskeen tai käteen. Suloista :).

Iloista perjantaita ja viikonloppua!!

barbalala ja pikkuinen rv 24+3
 
Täälä ollaan nyt saikulla, maanantaina taas töihin ja tiistaina on lääkäri. Alkoi supistelemaan ja selkääkin kivistää aikas kovasti, joten katsoin paremmaksi hakea sairasloman pariksi päiväksi. Supistukset ei onneksi olleet kivuliaita, mutta jo aiemman kokemuksen perusteella tulkitsin ne suppareiksi.
Supistuksien tullessanäet mulla menee jostain kumman syystä maha ihan sekaisin ja oksennuskin melkein on kurkun päässä. Nyt vointi on rauhoittunut jonkun verran, mutta täytyy nyt jutella lääkärin kanssakin jatkosta. Työ kun on sen verran raskaampaa ja jos useammin alkaa supistella, enkä saa yöllä nukuttua, ei sitä kyllä jaksa töissäkään olla tarkkana.

Eilen esikko olikin päivähoidossa ja mä otin kaikessa rauhassa 3 tunnin päikkärit. Nyt tänään en malttanut esikkoa viedä hoitoon, kun ei ole sinne oikein kotiutunut eikä viihdy sielä.

Muuten kaikki on ok, kaverin touhut näkyy jo ulospäin ja pikkukaveri onkin erittäin aktiivinen tyyppi. Apua, mä kun toivon koko ajan rauhallisempaa tapausta kun tuo esikoinen oli ja on ollut.=)

Mutta nyt täytyy kömpiä esikon kanssa päikkäreillä, hyvää viikonloppua kaikille!!!

-misai82&rv25+2-
 
misai82 toivottavasti supistukset loppuu tai vähenee, kuulostaa ikävältä tuo sun olotila, jos mahakin menee sekaisin. Mulla itselläkin on nyt loppuviikosta asti tosi herkästi alkanut juilia tuota alamahaa. Tänään kävin koiran kanssa leppoisalla lenkillä ja sen päälle ruokakaupassa, niin eiköhän se alkanut juilimaan. En tiedä ovatko suppareita, mutta olen ajatellut, että joka tapauksessa ovat kytköksissä tuohon touhuamiseen. Levolla nääs menevät ohi. Noh, ensi viikolla on neuvola, täytyy kysästä sieltä. Itse olen onneksi lomalla, että voin säännöstellä tekemisiäni voinnin mukaan.

Onko kukaan ottanut käyttöön vielä tukivyötä? Tuli eilen kaverin kanssa puhetta siitä, kun kerroin noista mahan juilimisista. Kokeilin hänen tukivyötään ja heti oli helpompi olo, vaikken mitään muuta tehnytkään kun seisoin paikallani. Huomasin samalla, että juu-u tosiaan, se juiliminen lenkilläkin helpottaa silloin, kun automaattisesti 'kannattelen' kädellä vatsaani. Tilasin tänään netistä itselleni tukivyön, saa nähdä onko hyvä kun oli erilainen (halvempi versio) kuin se, mitä kokeilin.

Liikkeet on vahvistuneet ja ovat jokapäiväisiä. Säännöllistä aikataulua juniorilla ei ole, mutta päivittäin siellä tumpsahdellaan! Nyt on tällä viikolla mieskin saanut tuntea potkun mahan päältä. Yksi ilta olin aivan ihmeissäni, kun luin sängyssä ja junnulla alkoi 'iltajumppa', mahan päältä näkyi ne tumpsahdukset ihan selvästi. Olin jo melkein herättämässä miehen, mutta tiesin, että juuri kun saan hänet hereille, junnu lopettaa.

Aurinkoista sunnuntain jatkoa kaikille, ei anneta ketjun hiljetä!

Tuulen Poikanen rv 22+5
 
Heippa!

Täälläkin sairaslomalla ainakin tämän viikon! V.loppuna selkäkivut yltyivät ja liikkuminen jo kivuliasta, eikä öisin ole säryiltä saanut nukuttua joten päätin lääkäriin hakeutua. Reilu kukauden jo alaselkä kivut vaivannut joskus vähemmän ja joskus enemmän, mutta nyt täytyy ottaa töistä breikkiä että jaksaa vielä pari kuukautta, kun vielä fyysisesti raskasta työtä teen. Issias vaivaa totesi lääkärikin kipujen olen ja kehotti venyttelemään ja välttämään istumista/seisomista sekä panadolia kipuihin ottamaan, muuta konstia vaivaan ei ole. Hassua että liikkua vaan pitäisi vaikka kipeää tekee!Tosin samaa vaivaa oli esikoisen raskaus aikanakin, eikä siihen oikein mikään auttanut.

Täällä vanha tukivyö otettu käyttöön juuri noiden selkäkipujen vuoksi. Liikkuminen on mielekkäämpää, kun tukee vatsaa. Esikoisen aikana jo ostin ja paljon on käytössä ollut. Anita-merkkinen ja lastentarvikkeesta silloin ostin, hintaa en kyllä muista. Nyt ajattelin jos ostaisen sellaiset alushousut missä ns. tukivyötä samassa, kaveri kertoi sellaiset ostaneensa ja oli hyvät. Pitääpä etsiä jos nettikaupoista sellaiset löytäisi...

Misai82: Täälläkin vauva todella on vilkas, paljon vilkkaampi kuin esikoinen!Hirvittää jo ajatellakkin että vielä villimpi tapaus olisi tulossa!Tuntuu ettei esikoispojasta paljon villimpää voi ollakkaan, niin on vauhti päällä koko ajan =)

Huomenna lääkäri-neuvola, joten sillon lisää!Innolla odotan jospa ultraisi ja vilauksen taas vauvasta näkisi...

Mariah 25+6
 
Tervehdys pitkästä aikaa kaikille=) Täällä kyseltiin tukivyöstä. Itse ajattelin hankkia nyt lähiaikoina vyön, koska selkä on kipeytynyt raskauden edetessä. Istuminen on välillä iltaisin jopa sietämätöntä. Toivon tukivyön auttavan asiaa, kun neuvolantäti sitä suositteli.

Itselläni on kanssa kovat shoppailuhimot, mutta olen ostellut vaan vaatteita tähän mennessä. Käytiin miehen kanssa vaunuja katsomassa ja päädyttiin Brion Kombiin, muttei ostettu vielä. Pinnasänky on vielä hankinnassa. Brion lähes käyttämätön turvakaukalo saadaan onneksi käytettynä. Millasia vaunuja te muut olette hankkimassa?

Tällä viikolla ois neuvola lääkäri, vähän jännittää että kaikki olisi hyvin. Nyt kun raskaus on jo näin pitkällä hiipii välillä pelko että mitä jos jotain pahaa vielä tapahtuu. Yritän ajatella positiivisesti ja nauttia tästä ajasta ja luottaa siihen että kaikki menee hyvin=)

Itseäni on erityisesti tänään väsyttänyt ihan hirveästi, palaan takaisin sohvalle makoilemaan. Hyviä vointeja.

Aurinkoinen99 26+2
 
Hippo-78: LA 1.11.2008, esikoinen
Aurinkoinen99: LA 1.11.2008, esikoinen
nn08: esikoinen, LA n. 1.11.2008
Oona76: LA 2.11.2008, esikoinen
nalle-- LA 2.11.2008, esikoinen
Mariah: poika 01/06 LA 4.11.2008
Misai82: tyttö 11/05 LA 5.11.2008
Möykky08: poika 10/06 LA 5.11.2008
henriikka73: poika 05/94, tyttö 12/95, LA 9.11.2008
Karvakuono: poika 06/07 LA 10.11.2008
Arabis: poika 11/06 LA 10.11.2008
barbalala: esikoinen LA 11.11.2008
Ainikki: esikoinen LA 13.11.2008
Viljonkka: esikoinen, LA 13.11
MaMaLi: esikoinen, LA 13.11.2008
Pilvikirsikka-80: poika 06/07, LA 15.11.2008
Sacha: esikoinen LA 15.11.2008
Sanna: poika 08/06, la 16.11.2008
Rouva H: poika 04/07, la 17.11.2008
Sonatar: esikoinen LA 18.11.2008
Helmipelmi: esikoinen LA 18.11.2008
Tuulia: esikoinen LA 19.11.2008
mamma 87: esikoinen LA 20.11.2008
Sade81: esikoinen LA 21.11.2008
Tirl: poika 10/06, la 22.11.2008
Malvia: esikoinen, LA noin 25.11.2008
Tuulen Poikanen: esikoinen, LA 25.11.2008
Brogan: esikoinen LA 27.11.2008
 
Hei kaikille,

meille ei kuulu oikeastaan erityisen uutta. Vauva potkii kovasti ja oloni on ihan hyvä. Hemo oli laskenut, joten aloitin yrttimehukuurin. En vieläkään ole ostellut vauvantavaroita, niitä saa kyllä ihan riittämiin sukulaisilta sitten, kun talvi lähenee.

Kelan paperit pitäisi saada liikkeelle. Saankin luultavasti enemmän äitiysrahaa kun kuvittelin, onneksi! En voi kyllä ymmärtää, miten Liisa Hyssälä kuvittelee opiskelijoiden tulevan toimeen minimiäitiysrahalla - ja vielä opiskelevan päälle. Oliko meidän ryhmässämme opiskelijoita? Nostan hattua kyllä teille.

Miten muuten työjutut ovat ryhmällä sujuneet? Itse olen pätkissä, joten ei huolestuta paljoakaan. Saan taas uutta sitten joskus kun huolin.

Hyvää vointia toivottelee, Malvia rv 24
 
Terve taasen!

Voi teidän kipuilijoiden kanssa. Otan osaa! Itsellä vaivat ovat olleet vielä/edelleen aika vähäisiä, mutta kiusa se on pienikin. Lapsen puolesta en ole paljon huolta kantanut, kun kaikki tuntuu olevan ihan hyvin: potkiskelu on päivittäistä ja tuntuvaa. Tässä taannoin tosin katsoin telkkarista päivitetyn Macbethin, jossa nostettiin esiin herra ja rouva Macbethin oma perhetragedia, keskosena syntyneen lapsen kuolema. Voi herranjestas että kyyneleet virtasi. Siinä kohtaa mietti, mitkä riskit vielä omallakin kohdalla ovat, mutta ei niitä onneksi jaksa jatkuvasti murehtia.

Mulla on vielä autuaasti selvittämättä, kannattaisiko hakea ä-rahaa viimeisen 6 kk vai vuoden 2006 tulojen perusteella. Eroa niissä on, mutta onko tarpeeksi. No ehkä tässä lähiaikoina... Työn kanssa kävi niin iloisesti, että aloitan uudessa hommassa elokuun alusta! Kyseessä on vain vuoden sijaisuus, joka tulee uudelleen hakuun ensi keväänä, eli käytännössä teen sitä vain äippäloman alkuun asti. Uudet työkuviot tietysti tuovat oman stressilisänsä tähän loppuraskauteen; siippa jo mietti, oliko ihan järkevää ottaa uutta työtä vastaan, kun vanhaakin olisi voinut tehdä. Mutta eteenpäin elävän mieli...

Hyvää työ/lomaviikon jatkoa teille kaikille ja pikku piiperöillenne toivottavat

Tirl & Vaavi, 23+3
 
Neuvolakuulumisia! Kaikki näytti olevan hyvin. Painoa tullut kyllä reilusti, 4 kg noussut reilu kuukaudessa, mutta pistin jäätelön ja grilliherkkujen piikkiin=)Turvotuskin osaltaan vaikuttaa asiaan.Verenpainekkin vähän oli korkeampi mitä yleensä, mutta ei hälyyttävästi. Voi vaikuttaa kun hieman kiirellä aamulla mentiin, enkä kerennyt hengähtää ennen mittausta. Täytyy olotilaa seurailla, jos raskausmyrkytyksen oireita tulee. Lääkäri ultrasi ja kaikki näytti olevan hyvin, siellä vauva kovasti potki ja pyöri=)Nyt on jo ihan oikean vauvan näköinen, söpö pömppömaha! Tällä hetkellä vauva on poikittain, hieman perätilassa enemmän, mutta kerkiää vielä kääntymään oikein päin, toivattavaasti myös kääntyy! Poikittaisen asennon vuoksi painoarviota ei nyt saanut tehtyä, kun niin hassusti oli vauva masussa.
Mitenkäs muilla neuvolakäynnit?

Täällää vielä selkää parannellaan ja ensi viikolla taas töihin!

Maria rv 26
 
Minä taas täällä höpisemässä :). Kuulostaa ikävältä nuo selkäkivut! Tukivyötä olen itsekin ajatellut, on varmasti hyvä ja tarpeellinen hankinta, jos löytää itselleen sopivan vyön. Jos itselle alkaa tulla noita kipuja, niin pitänee hankkia.

Tuntuu niin hassulta, että enää n. 15 viikkoa odotusta ja sitten saa vauvan syliin. Olen tätä tässä pyöritellyt mielessäni ja ajatellut, että kuinka onnekas sitä saa olla. Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti meillä kaikilla!

Laskeskelin tässä äitiysloman alkamispäivää ja mulla se alkaisi ilmeisesti 6. lokakuuta. Ä-lomahan alkaa 30 arkipäivää ennen laskettua aikaa, joten lasketaanko siihen 30 arkipäivään mukaan myös lauantait, vai pelkästään päivät ma-pe? Onko teillä siitä tietoa? En huomannut sitä kysyä, kun Kelalle papereita vein..

Eipä minulla muuta, kunhan tulin kurkkaamaan. Vointeja!

barbalala ja pikkuinen rv 25+0
 
Heips!

Barbalala: Lauantait lasketaan siihen 30:een arkipäivään ennen äitiysloman alkua, näin minä olen ymmärtänyt.
Kyllä aika on tosiaan mennyt äkkiä tässä odotuksessa kun miettii viikkoja taaksepäin, toisaalta vielä edessä olevat 15 viikkoa tuntuvat pitkältä ajalta nekin... Mulla kun vatsa on melko iso ja just tuossa edessä, alkaa olla jo ahdistava olo. Malttamattomana odotan, että pääsen hoitamaan pikkuista... Ja yhdyn Barbalalan toiveeseen, että kaikki menisi meillä kaikilla hyvin.

Muuten ei kuulumisissa mitään erikoista, vointi kohtuullinen näin lomalla, toisaalta työpäivinä juuri tuossa ennen lomaa oli jo melko paljon supistuksia. Mikäli tilanne ei pysy rauhallisena kun palaan taas viikon kuluttua töihin, pitänee jäädä sairaslomalle. Minun työssäni kun joutuu koko ajan olemaan liikkeessä ja menossa mukana asiakkaiden kanssa.

Hyviä vointeja kaikille - pitänee palailla taas kun on aikaa ja energiaa, nyt jo sänky kutsuu :)

Henriikka ja Omppu 25+2
 
Päivää kaikille!

Niin ne viikot vierivät!

Olen pian ollut viikon töissä lomien jälkeen ja alkaa rytmi olemaan taas arkinen, mutta onneksi kelit on mahtavat ja töissä saa välillä olla ulkona. Olen miettinyt millaista meidän perheessä on sitten kun uusi tulokas syntyy...toisaalta tuntuu jopa hippusen verran haikealta kun ei ollakkaan enää miehen kanssa kaksin - on sekin ollut aika ihanaa aikaa kun on ollut vain me kaksi...pian meillä on sitten uusi yhteinen rakas vauva. No olemma yrittäneet viettää nyt aikaa kahden ja tehdä kivoja asioita yhdessä.

Mukavaa viikon jatkoa!

Helmipelmi ja papu 24+1
 
Hei taas kaikille!

Kiirettä on pitänyt tänä kesänä, en ole paljon koneen ääreen ehtinyt. Eilen tulimme taas kotiin yhdeltä pikkureissulta. Tämä kesä on ollut hyvin erityistä aikaa meidän parisuhteelle, teemme yhdessä asioita joita emme ehkä ihan vähään aikaan pääse tekemään. Kaiken kaikkiaan hieno kesä, vaikka säät eivät olekaan oikein suosineet. Rusketuksen sain pintaan vasta heinäkuun kahden viimeisen viikon aikana. Vielä olisi viikko lomaa jäljellä, vaikka ensi viikolla pitääkin jo alkaa orientoitumaan työasioita kohti.

Muutamalla on ollut selkäkipuja, ainakin Misailla ja Mariah'lla. Selän kipuilu on kyllä harmillinen juttu, se kun vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti kaikkeen. Minuakin on ristiselkä kiusannut aika-ajoin, nyt huomaa miten tärkeää on hyvät patjat sängyssä! Kun kyläpaikoissa ja mökillä nukkuu ns. varavuoteilla niin heti on aamulla selkä kipeä. Onneksi investoimme muuton yhteydessä kunnon patjoihin, nyt saa ainakin kotona nukkua rauhassa ilman kipuja.

Elokuu on siis jo täällä, ihan ihmeen nopeasti tuo aika menee! Elokuu tuokin sitten tullessaan monia asioita, ensin neuvolalääkäri viikolla 28 ja sitten heti perään sokerirasituskoe. Pitäisi varmaan myös tehdä lopullinen ratkaisu vaunujen, turvakaukalon ym. isojen hankintojen suhteen. Sitten vielä lapsivakuutusasia pitäisi päättää. Tässäpä teille seuraava gallup-kysely:

1. Oletteko hankkimassa vauvallenne vakuutusta?
2. Oletteko päätyneet vakuutukseen, joka kattaa ajan ennen syntymää vai vasta sen jälkeen? Miksi?
3. Minkä vakuutusyhtiön vakuutuksen olette hankkineet/hankitte? Miksi?

Minä olen delegoinut tämän vakuutusasian miehelle, mutta eri vaihtoehdoilla on puolensa ja puolensa. Näin ollen mielellään kuulisimme mihin te olette päätyneet.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!
t. Sonatar ja Öttis rv 24+3
 
Terve! Hiljaista täällä näyttää olevan, toivottavasti muutkin vielä löytää tiensä tänne.

Sonatar: 1. Ollaan jo hankittu. 2. Vakuutus alkaa siitä päivästä, kun vauva on syntynyt. Juteltiin asiasta vakuutusasiamiehen kanssa ja hän suositteli tätä vaihtoehtoa siksi, että meillä ei ole kyseessä ns. riskiraskaus (esim. odottaisimme kaksosia, tms., jolloin saattaisi esiintyä enemmän raskauden aikaisia ongelmia).
3. Otimme vakuutuksen Pohjolasta. Meillä on muutkin vakuutukset siellä ja saatiin ihan ok sopimus aikaan tämän vuoksi.

Pikkuinen on heilautellut massua kunnolla ja lähes koko ajan. Vilkas tapaus ilmeisesti! Muutamat potkut suoraan virtsarakkoon tuntuneet erittäin kivoilta ;)..

Närästys on alkanut vaivaamaan tosissaan (ollut päällä jo pari viikkoa). On siis päivittäistä ja rennietä on jo popsittu jonkin verran. Täällä näytti olevankin ketju närästyksen helpotuskeinoista, en siis ole ainoa ;). Mites muilla, onko närästys ollut kiusana?

Viikonloppuja jälleen kaikille marraskuisille!!

barbalala ja pikkuinen rv 25+3
 

Yhteistyössä