Marraskuussa 2010 syntyneet <3

Mulla olisi haaveissa saada kolme lasta, mutta tämä ensimmäinenkin oli niin vaikea saada että olen kiitollinen jo tästä yhdestä :heart:

Meidän neiti sai tänään aamulla kaksi kertaa ihan hirveät raivarit! Yhtäkkiä alkoi vaan huutamaan kurkku suorana eikä rauhoittunut millään! Yleensä rauhottuu aina kun ottaa syliin. Pelästyttiin miehen kanssa ihan hirveästi (onneksi en ollut yksin kotona) ja hyvä ettei soitettu ambulanssia. Sitten huuto yhtäkkiä loppui je neiti nukahti :confused: Mistäköhän ihmeestä tuollaisia raivareita tulee, onko muilla kokemusta? Ja tarvitseekohan olla huolissaan kun neiti on nyt kuitenkin ollut ihan normaali??

Silent ja "D" kohta 8 viikkoa
 
Viimeksi muokattu:
Lisää lapsia ei tule meille:heart: Niin ihania kuin vauvat onkin,mutta meille riittää nämä neljä murusta.=)

Ehkäisystä juuri olikin tänään neuvolan tädin kanssa puhetta ja mä haluaisin sterilisaation,mutta sen suhteen ollaan vissiin aika nihkeitä. Mutta meillä mies ei kyllä vastusta,että jospa se menisi mun sijasta. Pillerit ei oikein sovi mulle ja ajatus niiden syömisestä koko loppuelämän ajan ei houkuta. Kierukkaa mulle on ehdotettu,mutta en haluaisi sitäkään ja mun tuttavapiirissä on muutamia ns.kierukkaraskauksia:confused: Ja me ollaan niin helposti sikiävää sorttia,että ei kiitos:confused: Että tällä hetkellä miehelle tehtävä vasektomia tuntuu olevan ainoa vaihtoehto...

Tyttö on kasvanut hienosti. Viikko sitten oli saavuttanut tasan syntymäpainonsa (4480g ) ja nyt painoi 4.7kg=) Hienosti siis tissimaidolla on kasvanut. Toissa päivänä tosin annoin 50ml Nania kun repi vaan tissejä ja ne tuntuivatkin olevan ihan tyhjät. Nyt taas maitoa tullut hyvin.

Yöt menee ihan mukavasti. Toissa yönä teki ennätyksen kun nukkui melkein 6h putkeen. Mutta yleensä syö 3-4h välein,joskus vaan 2h välein. Vieressä nukkuu ja tänään oonkin päivällä laittanut tytön omaan sänkyyn aina nukkumaan,että pikku hiljaa tottuisi omaankin sänkyyn. Mutta toisaalta on helppoa yöllä imettää kun vauva on valmiiksi siinä vieressä.

LilliM ja manteli tasan 2 viikkoa
 
SW Meillä on myös kerran ollut samanlainen huutokohtaus. Jollei mahavaiva-itkuja oteta mukaan.. Eli neiti on jostain syystä alkanut huutamaan kurkku suorana, vaikka kaikki asiat on ihan hyvin, ja ei rauhotu millään. Sit yhtäkkiä se huuto on loppunut. Sen erottaa kuitenkin täysin muista itkuista. En ole huolissani, koska se on mennyt ohi. Voihan olla, että vauva on jostain syystä vain pelästynyt kauheasti tms. Mutta kyllähän noita kohtauksia on aina säikähtänyt :/

Huoh. Sektiosta jo yli 9 viikkoa eikä menkkoja näy :/ toisaalta en niitä kaipaakaan, koska ne on aina ollut niin kivuliaat..

Nallu ja Sonja 9vko + 1vrk
 
Lapsiluvusta: ollaan miehen kanssa sovittu että nämä kaksi tyttöä saa riittää meille ainakin jonkin aikaa: halutaan välillä olla muutakin kuin pikkulasten vanhempia ja mun pitäisi myös yrittää jossain vaiheessa takaisin töihin, aion kyllä olla tämän toisen kanssa kotona ainakin pari vuotta. Mahdollisesti aletaan sitten joskus about 7-10 v päästä yrittämän pikkukolmosta (ja miksei sitten nelostakin jos siltä tuntuu). Tällä hetkellä tämä tuntuu ihan hyvältä suunnitelmalta. Tiedän kyllä varmasti että vauvakuume iskee kyllä uudelleen - mutta toisaalta en halua ihan kymmentä lasta kuitenkaan tehdä joten en mä voi joka kerta parin vuoden välein antaa sille periksi :D Sitä vain toivon ettei tuo kolmannen yritys lykkäänny niin myöhään ettei sitten enää onnistukaan. Olen nyt 28 ja nämä kaksi tulleet suht helposti joten sinänsä ei syytä paniikkiin, mutta eihän sitä koskaan tiedä... Ja ehdottomasti haluaisin vielä kokea uudelleen koko homman: kuumeilun, raskauden, synnytyksen, vauvanhoidon :heart: Tää varmaan kertoo siitä että olen päässyt em. asioissa toistaiseksi vähällä =)

LilliM: jos hormonikierukka sopisi sulle niin sehän on paljon varmempi kuin perinteinen kierukka, raskautumisen todennäköisyys on suunnilleen yhtä pieni kuin sterilisaation jälkeen - joka kyllä voi sekin pettää, kauhuesimerkki oli mun luokkakaverin äiti joka sai sterilisaation jälkeen kaksoset! Mutta siis aika varma tuo hormonikierukka on. Ymmärrän kyllä jos ajatus vierasesineestä kohdussa ei ihan miellytä, itseänikin vielä vähän mietityttää vaikka ehdottomasti järkevin ratkaisu tuo olisi mulle kun tarvitaan pitempiaikaista ehkäisyä.

Mulla ei ole mitään hajua miten vauva kasvaa, viimeksi oli neuvola 7.12. ja silloin oli tullut 400 g/vko (3680 g, sp 3246 g) joten seuraava aika onkin sitten vasta 17.1. Aika pitkä väli mun mielestä näin pienellä mutta eiköhän tuo hyvin kasva kun kaksoisleukakin leviää ihan silmissä :D

Nallu, miksi sulla jo pitäisi olla menkat? Nauti vaan kun pysyvät poissa :)

Sokeripala ja murunen 3 vkoa 3 vrk
 
Pitkästä aikaa (omasta mielestä) tuun taas tänne kuulumisia kertomaan.

No meilläkin pieni alkanut viihtymään hereillä ollessaan vain sylissä tai lähellä. Päivässä saattaa vain yhden pitemmän pätkän nukkua. No eipä tämän pienen hereillä ollessa paljoa sitte tehdä siivouksia yms. Itse olen sitten ottanut asenteen että me vain silloin ollaan ja mennään melkein vauvan ehdoilla. Tehdään jotain jos pystytään. Onneksi yöt sentään menee vielä hyvin ja nukkuu koko yön. Syö yön aikana 1-2 kertaa.

Tämä on kyllä kauhean tarkkaavainen poika. kauheasti seuraa katseellaan ympäristöä. Monesti laitan lattialle sitteriin seuraamaan nuitten veljien leikkejä. Toki ihan päikseen en voi jättää, on varsinkin tuo nuorin niin arvaamaton.

Ne jotka on alakautta synnyttäneet niin oletteko rasvanneet tuota haavakohtaa? niin kun joku olis joskus mulle sanonu ett uusi kudos alkaa kestämään enemmän ja "joustamaan" siitä nopeammin sitte..?

Tsemppiä itkusten vauvojen kanssa! Tiedän sen kun eka vauva oli meillä tosi itkunen mahavaivojen kanssa. Nyt kun vauva on "vain vähän" tyytymätön niin ei tunnu se raskaalta yhtään. Toivotaan että menee pian ohitse.

Vielä hyvät joulun odotukset ihan kaikille!'

petite ja Noel 3 vkoa 2vrk:heart:
 
Ehtisköhän tässä välissä vähän tänne raapustaakkin...hirveä kiirus ollu tässä pari viikkoa, pidettiin ristiäiset mekin ja meidän neitokainen on nyt sitten Helene Mari Ireene.

Vauvan kans menis ihan hyvin mutta tuo 3v tekee kyllä kaikkensa että hulinaa riittää. |O Kovasti haluaa pikkusiskoaan hoitaa eikä mitään ihan älytöntä tee mutta joku ihme juttu sillä on ku tuo neiti pitää herättää aina päiväuniltaan ku saan hänet unille. Helpottais varmaan paljon ku sais nukuttaa ulos mutta ei tuonne oo mitään asiaa ku ei olla ees päästy ulkoilemaankaan ku täällä on ollu koko ajan hirmu pakkaset pl.nyt vkonloppuna ku ristiäiset oli mutta enhän mää sillon noitten kans ulos ehtiny. Niin ja sitten kun neiti on hereillä niin tissitakiainen enimmäkseen on, liinaa kokeilin kerran ja ei sillon tykänny mutta pitäs vaan saada sidottua se tuohon ja kokeilla uudelleen.

Öistä: meidän neiti on näistä lapsista ehdottomasti paras nukkumaan öisin! Viime yönä unilleen nukahti lopullisesti tuossa 22:30 ja klo6 heräs eka kerran syömään, nykäs yhen rinnan ja nukahti, toinen rinta oliki räjähdysaltis mutta sai sen tyhjennettyä tuossa klo9...elikkä paremmin olen nukkunu vauvan kans ku ennen hänen syntymää...tosin tietty nyt ku tässä kehasen niin alkaa joku yörumba...

Pilateksesta Kurpitsa kyseli...mää oon sitä harrastanu ennen raskautta pari vuotta, nyt se jäi ku tulin raskaaksi ja multa kiellettiin kaikki mahollinen sen hematooman takia. Tarkoitus kuitenkin olis että vuoden alusta sinne kömpisin uudelleen. Mulla ei ole mahollista käydä noilla ryhmätunneilla noitten lasten kans vaan "joudun" menemään yksityiselle tunnille, kallistahan se on mutta muuten en pääse sitte ollenkaan. Niin joo, tykkään ite siitä kovasti ku ei oo mitään hirveää repimistä mutta lihaskunto todellakin siitä paranee roimasti ja mikä naiselle parasta selluliitti lähti!! Eli suosittelen!

D-tipoista..meillä käytetään noita gefilustippoja, niissä kun on sekä D3 että maitohappobakteerit samassa ja neuvolatäti suositteli nimenomaan noita D3..pikku hiljaa ollaan aloteltu ja en osaa kyllä sanoa että oisko noista mitään vaivoja tullu..

Seksistä ja ehkäisystä...meillä ei olla vielä alotettu, johtuen mun jälkivuodosta joka tiputtelee vieläki..yöks..Mutta jospa tässä jouluna sais jo peitot heilumaan, rakas ainaki kovasti oottelee...Ehkäisystä ei olla mitään päätetty, ukkokulta meinas ruveta keskeytettyä (meidän pravuuri:LOL:) käyttämään ku inhoaa kumeja ja mulle ei käy mitkään pillerit ja eikä härvelitkään, sterilisaatio ois ainut mikä mulle sopii mutta voipi olla vähän liian lopullinen...katellaan nyt...tosin me ei olla mitenkään hedelmällistä porukkaa sitten kahen ekan joten voi olla että ei otetakkaan mitään käyttöön ku ei se ole mikään maailmanloppu jos lisää vielä tulis..(sanoo hän joka tais muutamaan otteeseen kirjotella ettei enää koskaan :LOL:)

Eli tänne kuuluu ihan kivaa, aika vaan menee turhan äkkiä :(

:xmas: Oikein ihanaa joulunaikaa ja mitä parhainta uutta vuotta 2011 teille kaikille!! :xmas:

Crocus ja Helene-neitokainen 4vkoa
 
Meillä nukuttiin taas yö ilman suurempia vatsavaivoja!:kiss: Vain kerran puol seittemän aikaan heräsi niitä vähän ääntelemään. Poika myös nukku taas neljä tuntia (22-02) eli ehkä sillä alkaa nyt tulla noita pidempiä pätkiä!

Meillä oli eilen lääkärineuvola. Poika oli taas saanut reilusti painoa, mutta ei sitä laihiksellekaan voi laittaa. Lääkäri myös mainitsi, että on hieman keltainen (mitä en ite ole huomannut), mutta voi ilmeisesti äidinmaidosta johtua. Mainitsi myös karsastuksesta, mutta se on kyllä omasta mielestäni vähentynyt reilusti. Eli seuraillaan tilanteita ja tarvittaessa mennään labraan ottamaan maksa-arvot. Muuten kaikki kunnossa ja seuraava neuvola vuoden alussa.

2 yötä jouluun! Birre86 ja Pikku-ukko 6vko 5vrk.
 
Meillä on melkoinen raivoyö takana. Neiti piti ensin isäänsä hereillä puoli yhteen, että sain nukkua vähän aikaa. Itkeskeli, eikä mikään asento ollut hyvä olla. Tissi ei kelvannut, ei liioin pullo ja valvoinkin sitten neitokaisen kanssa jonnekkin puoli kolmen tienoille, jolloin viimein nukahti rinnan päälle paljasta ihoa vasten. Heräsi sitten viiden aikoihin syömään ja siitä veteli sikeitä kymmeneen. Nyt oli hereillä tunnin verran, söi ja nukkuu taas. Onneksi näitä öitä on harvassa! Itsekkin itkua väänsin, kun oli niin paha mieli toisen puolesta. Itki vain, eikä mikään auttanut.

Eilen käytiin ystävättären valmistujaisjuhlissa, jossa monet ystävät näki vauvan ensimmäistä kertaa. Kaikki hoki, että kuinka pieni se onkaan! Mun mielestä tyttö on kasvanut ihan hirmu paljon, eikä vaikuta omaan silmään yhtään 2,5 viikkoiselta! :D Mutta kai se on pieni, kun tuskin vielä neljää kiloakaan painaa... Oli kuitenkin viime viikolla sen 3,4kg punnituksessa. Pituutta on kyllä varmasti tullut lisää jo huimasti, kun koon 56 vaatteet meinaa osittain jäädä jo lyhyiksi!

Seksistä... Me ei miehen kanssa uskalleta edes ajatella seksiä, ennenkä saan jonkinlaisen ehkäisyn. Tämä lapsi sai alkunsa niin hujauksessa, että ei uskalleta ottaa raskautumisen riskiä jo tähän vaiheeseen! Kondomia ei kumpikaan halua käyttää (yöks!), mutta onneksi mulle on sopinut pillerit hyvin, kunhan oikea merkki on löytynyt. Periaatteessa kyllä varmaan pystyisi jo ihan hyvin touhailemaan jos tosiaan uskaltaisi, paikat parantuneet hyvin ja jälkivuotokin alkaa olla historiaa.

Me on haaveiltu kahdesta tai kolmesta lapsesta. Se on ihan varma, että yhteen luku ei tule jäämään ja ikäero toisen kanssa ei tule olemaan kuin max 3 vuotta. Ollaan sen verran nuoria (23 molemmat), että sitä voi sitten tehdä sen iltatähden vielä ennen neljääkymppiä jos siltä tuntuu... :LOL:

Ihanaa joulua kaikille! Toivottaa: Daewen ja tonttutyttö "M" :xmas:
 
Viimeksi muokattu:
crocus: tehokkaalta kuulostaa tuo pilates, pelkkää plussaa jos sais selluliititkin pois. nyt pitää vain löytää paikka ja aika milloin tunnit alkaa.. kuinka usein niis yleensä käydään? riittääkö kerta viikos..? en ole koskaan käynyt missään jumpis yms. saati jossain ryhmätunneilla mut jos nyt uskaltautuisin.. olis kiva jos sais kaverin mukaan mut mun kaverit kaikki asuu parin sadan kilometrin pääs..

mä vaihdoin eilen päivällä nan:nit tutteliin kun tuosta nan:nista näytti pojan masu menevän tukkoon, ei tullut ulos mitään ja nyt kun tutteliin vaihdoin niin johan pörisee ja ekaa kertaa pitkään aikaan poika oli hereil ollessa yhtä hymyä kun sai pöristyä kunnolla kakat ulos, en tie mikä tuos nannis on mut meil on noil kahdel aikaisemmallakin lapsella ollut sama vaiva et menee masu jotenkin tukkoon ettei ees pierut pääs ulos joten eiköhän tästä nyt tuttelilla jatketa.

meil poika nukkus ekaa kertaa viime yönä ekan unipätkän jopa 4h putkeen ( klo 22-2 ) voi hitsit kun oli ihanaa saada nukkua itsekin pitkä pätkä..tuli tarpeeseen..

jaahas jos menis tekeen joulutorttui :p

hyvää joulun odotusta kaikille :xmas:
 
Tanya Multa on varmaan mennyt jotain ohi, mutta onko teillä siis ihan todettu koliikki? Voimia Petjan itkuisuuteen! :)
Ei sulta ole mitään ohi mennyt, vaan mä en ole jaksanut vaivautua nillittämään koliikista :)
Mun on meinaan pakko sanoa, että mä kestän koliikkivauvan erittäin hyvin, ei tuota minkäänlaista tuskaa mulle, huuto kestää minkä kestää ja eihän se lopullinen juttukaan ole.
Miehelle koliikki oli paha isku, ja siitä riideltiin alinomaan kotona, mutta lopulta sekin ymmärsi että meidän riidat koliikkivauvan päälle ajaa meidät lopulta erilleen. Yhteisymmärrykseen ei päästy mm. siitä jättääkö pojan vaan yksin huutamaan vai ei, mulle se ei sopinut kun tiedän sen huudosta huolimatta tarvitsevan meitä.. no onneksi yhteinen sävel on löytynyt :)

Petjan itkuthan on nyt vähentyneet, ja kolme päivää ollaan eletty jo ilman koliikkihuutoja :)
Eilen illalla syötiin kello 22 kun mentiin nukkumaan, ja Petja herätti mut vasta kello 06! Ihanaa :heart:
Kovasti poika juttelee meille ja kirjainvarasto on kasvanutkin, hymyilee jatkuvasti ja yrittäisi niinkuin naureskellakin :)

Itselläni on kaikki hyvin, kojootin suosituksesta jatkoin mulle niin rakasta urheilemistakin painosta huolimatta, ja se tekee tajuttoman hyvää :) Kiitos Liisa!
Miehenkin kanssa sujuu erinomaisesti avioliitossa, toisinsanoen kaikki tuntuu olevan nyt täydellistä :) Ja jälkeenpäin mun kurjia kausia ajatellen oon tullut siihen tulokseen, että lapsi oli se minkä mä elämääni vaan tarvitsinkin :)

Petja 10vko:


Oikein Hyvää Joulun odotusta kaikille mammoille!

Tanya & Petja 10vko+1pvä
 
Viimeksi muokattu:
Tanya Onpas Petjan kasvonpiirteet muuttunu! Iso poika jo.. Ja hyvä että itkut on vähentyneet:)

Meillä neiti viihtyy jo hitusen paremmin lattialla. Ihanaa kun neiti jumppaa mahallaan niin että nostaa jalkoja ja käsiä yhtaikaa, vain maha koskettaa lattiaa..

Mua huolettaa tuo neidin kasvu vieläkin :(

Nallu ja Sonja 9vko 2vrk

Lämmintä ja rauhallista joulua äideille ja vauvoille!!
 
Tanya: Teillä ei sitten kaikki ole mennyt helpoimman kautta,mutta onneksi olette löytäneet yhteisen sävelen ja pojan itkutkin jo vähentyneet:)

Sokeripala: Nimenomaan se mua häiritsee,että jokin vieras esinen tungettais mun sisälle:confused: Mutta joo,olen kuullut,että ei se piuhojenkaan katkaisu ole sata varma. Täytyy nyt miettiä asiaa vielä jälkitarkastukseen saakka.

Tyttö nukkui viime yönä ekan unipätkän 4h omassa sängyssä. Oli ihana nukkua itsekin vapaammin vaikka samasta asennosta mä taisin herätä mihin olin nukahtanutkin. Tänään tyttö hymyili ihan selvästi mulle ja hymyjä tuli 3 peräkkäin,että ei se voinut olla mitään muuta kuin tarkoituksellista hymyilyä:heart: On se niin ihana murunen:heart:

Mä ostin eilen ekan mekon tytölle kaupasta:) Tuntuu vieläkin ihan oudolle ostaa tytön vaatetta,tähän saakka kun aina ostanut poikien vaatteita.

LilliM ja manteli 15pv
 
Meillä kans on koliikki! Poika on nyt 7vk ja pikkuhiljaa on alkanu huudot vähentymään! Mut aluks kans kun huutaminen alko niin miehen kans vaan tapeltiin. Mies olis huljuttanu poikaa vaan setterissä eikä tajunnu et vaikka vauva huutaa niin silti se tarvii lohdutusta ja läheisyyttä vaik siitä ei apua oliskaan! Nyt on alkanu sujuu paremmin kun puhuttiin asiat halki ja todettiin et mistään ei tuu mitään jos menkin tapellaan vaan sen vauvan huudon lisäks! Ja niinkun Tanya sanokin niin kyllä sen itkun kestää kun tietää et ei oo pysyvä juttu ja asiathan vois olla paljon pahemminkin! :( Vaikka ekan pari viikon aikana mäkin vaan vollotin kun en kestäny kattoo pojan itkua! :D

ehkäsystä Kondomeilla täällä vaan mennään, mulle kun ei oikeen mitkään pillerit sovi kun vaikuttaa niin paljon mielialaan :(

lapsiluvusta, Sillon kun pojan koliikki alko niin mies sano et meille ei tuu lisää lapsia (aina molemmat ollaan ajateltu et 2 lasta halutaan). Nyt se kyllä on alkanu jo vähän pehmenee..:LOL:, tosin se haluaa sen toisen lapsen heti tähän perään ja vaan siks et ei haluu mahdollisesti tätä samaa huutoa sit enää 5 vuoden päästä! Noh, mä en kyllä oo niin innokas heti perään tekemään toista vaan haluisin alkaa sitä vast sitten yrittämään kun poika on 3v. Ja niinkun joku jo aiemminkin sano niin seuraavaks kesävauva, KIITOS :D pääsis vähän helpommalla näitten pukemisien kanssa!

hattis ja poitsu 7vk
 
Lapsiluvusta olette puhuneet, meillä on toki tulossa lisää jossain vaiheessa. Itse ajattelin vielä pari viikkoa sitten että ei ainakaan hetkeen lisää. Mutta nytkun on oppinut ymmärtämään tuota poikaa paremmin (siis että mitä mikäkin kitinä ja itku tarkoittaa) olen pohtinut että josko pikkukakkonen olisi tervetullut sitten kun poika on vuoden ikäinen. Ikäeroksi tulisi sitten vajaa 2 vuotta.

Kauhea pakkanen lähes -30. eipä taida pihalle uskaltaa tänään pojan kanssa. Koirakin pakattiin toppavaatteisiin (westie joka on juuri trimmattu) kun pissulla käyttiin.

Nyt laittamaan hiukset kuosiin kun poika nukkuu.

Eveny ja "taavi" 6vk ja 4 pv
 
Nallu Petja on aivan ilmetty isänsä nykyään, kuin kahta marjaa katselisi täällä kotona :D

Hattis Aika samanlaiset "tarinat" meillä, ihanaa kun on kohtalotoveri :heart:


Eilinen päivä, ilta ja yökin meni todella hyvin, kohta uskallan hehkuttaa koliikin olevan ohi, mutten ihan vielä :)
Ikinä elämässäni en ole säikähtänyt yhtä kovin kuin eilen, oltiin koko porukka autossa matkalla kauppaan, kun kehäIII :lla lähti ohituskaistalla rekan sivuvaunu peräluisuun ja oli törmätä meihin, osui sitten meidän takana olevaan kuorma-autoon joka lensi penkereeseen, mies kerkesi meidän auton ohjata sivuun turvaan :eek:

Tänään aion leipoa jouluherkkuja, ja yöllä laitetaan kinkku uuniin. Kotona vietetään koko joulu oman perheemme kesken :)

Tanya & Petja 10vko+2pvä
 
Tanya onneksi selvisitte säikähdyksellä! Rekat tulee niiin kovalla voimalla. Tiedän kokemuksesta kun yksi osunut hyvin pienellä vauhdilla auton takanurkkaan ja koko runko väänty mun nissanista muutama vuosi sitten!

Pukemisesta oli puhetta talvivauvalla:täytyy vaan kehua tota kaukalopussia, jota käytetään kaukalossa ja vaunuissa. Alle ei oo kovilla pakkasillakaan tarttenu laittaa melkeinpä mitään ja vauva on pysynyt tosi lämpimänä. Helpottaa siis kovasti pukeutumista ja riisumista (varsinki kun kauppaan menee niin avaa vaan pussia! Siis eispärchin jääkarhupussi (pienempi) on meillä käytössä!

Meillä on nyt rota-rokotteen jälkeen huudettu kahtena iltana kovasta! Toivottavasti menee pian ohi. Muuten edelleen hyvin tyytyväinen kaveri.

Nyt pitäisi varmaan pakkailla taas, että päästään iltapäivällä lähtemään mummolan suunnalle!
Birre86 ja pikku-ukko 6vko ja 6vrk
 
alethia - me hommattiin myös se vaununsuojus. vielä kun pakkanen vähän laskisi niin pääsisi testailemaan :)

birre - meillä on turvakaukalossa pieni jääkarhupussi ja vaunuissa iso. ne oli niin käteviä että oli pakko hommata molemmat :D varsinkin kaukalopussi on tosi kätevä kun alle riittää sisävaatteet. vauvan voi laittaa valmiiksi kaukaloon, pukea itse rauhassa ja lopuksi vaan vetää pussin kiinni ja menoksi :) iso pussi ostettiin sen takia että se menee vielä ensi talvenakin rattaissa.

Tanya ja Hattis - ihanaa että teillä alkaa jo pahin itkuisuus olla takanapäin :heart:

Ihanaa joulun aikaa teille kaikille ihanille naisille! Nautitaan vauvoistamme ja ensimmäisestä joulusta yhdessä :xmas:
 
Sw, se suojus on mahdottoman hyvä ja nättikin vielä :) On testattu myös tuolla lumituiskussa ja tosiaan kestää myös kosteutta. Harso olisi ollut jo moneen kertaan läpimärkä.

Meillä on myös iso ja pieni jääkarhupussi sekä lisäksi Ticketin untuvapussi, joka on todella lämmin.

Täällä ei ole tietoakaan koliikin hellittämisestä :( Iltahuudot on alkaneet taas eikä hieronta auta mitään enää. Huutiksesta huusin eilen illalla epätoivoissani tärisevän sitterin ja kokeillaan nyt sitä sitten seuraavaksi.

Hyvää joulua!
 
Vauvan kanssa kyläileminen Onko muilla samanlaisia lapsia kun meillä, me ei meinaan saada millään poikaa rauhottumaan vieraiden ihmisten kotona? Vinkkejä tälläiseen?
Käydään kerran viikossa isossa kauppakeskuksessa ostoksilla, ja siellä kaikki menee ihan täydellisesti; poika joko nukkuu, tai katselee tyytyväisenä ympärilleen. Muttamutta autas kun pitää mennä vaikka mun äidille kylään niin ei pysy paikoillaan hetkeäkään, itkee, väsyy --> raivoo. Lähdetään kotiin niin menee ainakin tunti ennenkuin pojan saa rauhoitettu unille :confused:

Harvoin siis käyn kyläilemässä missään, mutta nyt vielä harvemmin kun ei siitä tule mitään muuta kuin sanomista poitsun puolelta.

Edit: Voimia Kirsille <3 , toivottavasti tekin selviäisitte vähemmällä koliikkiajalla *peukut pystyssä*
 
Viimeksi muokattu:
tanya ja hattis: toivotaan että koliikki-itkut olis lopullisesti nyt selätettynä siellä

tanya: hui kauhia sentään tuo teidän vähältä piti tilanne rekan kanssa, onneksi oli onni myötä eikä teille käynyt kuinkaan

aletheia: kovasti jaksuja sinne, toivotaan että teilläkin hellittää tuo itkuisuus pian

näppärälle kuulostaa tuo jääkarhupussi, pitäisköhän sitä itellekkin hankkia sellainen..
 
Hyvää Joulua kaikille!

Mulla meni koko viikko harakoille, maanantaia alkoi ritatulehdus tosi rajuna! en meinannut autoon päästä lääkäriin menoa varten kun jalat oli niin vellinä ja silmissä sumeni.
Onneksi nyt ole taudista lähes toipunut, tulehtueen tissin änni vaan vielä vähä reistaa kun on kipeä mutta imetys jo onnistuu. Välissä piti kokonaan olla imettämättä kipeästä rinasta ja lisämaitoon jouduttii näin ollen turvautuu..Voin sanoa että ollut helvetin sressaava viikkoon ku onn saanut painia oman voinni kanssa ja siihen päälle miettiä onko vauva saanut tarpeeksi ruokaa vai tarviiko vielä tutelia..No juu, onneksi nyt ollaan voiton puolella.

Täällä onkin käyty keskustelua llapsi määrästä, meillä siis tää olisi nyt viimeinen. Lisää ei ainakaan näillä näkymin haluta. Tosin mullahan on ikää vasta 25 eli voihan se olla että jossainvauheessa vielä mutta ei nyt! Meillä muuteskin on lapsilla isot ikäerot esikolla ja keskimmäisellä 4v ja nyt sitten väli kolmoseen 5v. Te jotka lapsia ollette pienellä välillä saaneet, ootte kyllä super äitejä! Itsestäni tiiän etten mitenkään jaksaisi pienen kanssa...
Ekäsyä olen kanssa miettinyt varmaan päädyn niihi pillereihin. Kierukka mulla on joskus ollut mutta se poistettiin koska kuukautiset kesti aina lähes 2 viikkoa. Tietysti sitä hormoonokierukkaa voisi ajatella..

Kirjoittele taas paremmalla ajalla..pakko oli nyt jotain väsätä ettettemua vallantäällä unohda :)

MusuMuru ja Eemeli pian 7vko
 
Hyvää joulua kaikille täältäkin :xmas:

Sain jouluaamun kunniaksi vauvalta ekan hymyn :heart: Tai siis yleensä on noita "hymyjä" tullut kun on nukahtamassa tai unessa, nyt oli ihan hereillä ja katsoi silmiin =)

Täällä ei onneksi koliikista tietoakaan ja toivon ettei alakaan, minkä ikäisenä teillä on alkanut joilla se ollut ongelmana? Tsemppiä itkuisuuden kanssa painiville, niin vauvan kuin omankin :hug:

Sokeripala ja murunen tänään tasan 4 vkoa
 
Ihanaa joulua kaikille tasapuolisesti!:)

Ei ookkaan pitkään aikaan tullu kirjoteltua tänne kun vaaveli vieny kaiken huomion nää 7 viikkoa :)
sit on alkanu nää joka öiset syöttökerrat väsyttämään niin et päivisin ei muista mitään eikä aina jaksa ees tehä mitään muuta ku hoitaa vauvaa. mulla oli älyttömän hyvä kunto viel synnytyksen jälkeenkin mut nyt en oo ees jaksanu treenata kun kroppa on niin poikki täst yöheräilystä :( en tajuu miten näin rankasti reagoin tähän kun poika kuiteskin nukkuu yöllä aina 2-3 tuntii ja sit syö vaan toisen tissin ja taas nukkuu sen 2-3 tuntii mut mulle sekin tuntuu olevan jotenki rankkaa. onks muille tää yösyöttäminen tuottanu tällästä väsymystä?
aamusin palelee ja oksettaa eikä meinaa saada silmiään auki millään, kurjaa olla näin romuna fyysisesti.

no sitten ilosempia asioita meillä imetys on sujunu alusta asti ihan luonnollisesti ilman onkelmia ja vaaveli on muutenki tosi simppeli paketti joten senpuolesta me oltiin kyl siunattuja, mut musta on kuoriutunu ylisuojeleva yksinhallitsija tän hoidon suhteen, oon antanu miehen vaihtaa pojan vaipat 3 kertaa ja poika on siis jo 7 vko :( kylvetykset yms mä myös hoidan enkä pysty monesti ees antaa ukon pukea tai riisuu poikaa kun mun tekee pahaa jos esim pojan pää muka ei oo hyvin tuettu tai jotenkin retkahtaa. arg! ihan kamalaa tääki ku ei osaa höllätä yhtään.onkis muita kellä samaa onkelmata?

nyt mä palaan mussuttamaan jouluruokaa ja suklaata masun täydeltä :D
viettäkäähän tunnelmallinen joulu ja naaattikaa vauvoiista!
hipsu ja poitsu 7vko
 

Yhteistyössä