Meillekin syntyi vihdoin tyttö :heart:
Miisumin syntymä 23.11.2010 klo 18:16, 4480g / 53cm, päänympärys 38cm
Maanantai 15.11.2010, 39+0
Menin sairaalalle, jotta synnytys käynnistettäisiin, koska lapsen arvioitiin olevan laskettuna aikana iso, 4,5kg. Kohdunsuu oli sormelle auki ja kaulaakin oli vielä jäljellä. Mulla oli omia kivuttomia supistuksia 10-15 minuutin välein, mutta niillä ei ollu vaikutusta kohdunsuuhun. Sain ensimmäisen Cytotec-tabletin kohdunsuulle aamupäivällä. Supistukset tiheni ja kipeytyi aavistuksen verran. Ne jatku koko illan vähän kipeinä ja melko säännöllisinä, mutta yön aikana ne laantu.
Tiistai 16.11.2010, 39+1
Aamulla supistuksia tuli 7 minuutin välein, ne oli käyrällä huimia, mutta ei ollenkaan kipeitä. Miisumi ultrattiin ja sen hetken painoarvio oli 4,71kg. Supistuksia tuli edelleen 7 minuutin välein, mutta ne oli kivuttomia. Mulle luvattiin uus tabletti, mutta se peruttiin, koska mulla oli niin komeet omat supistukset. Kohdunsuun tilanne ei silti ollu muuttunu edellisestä päivästä mihinkään. Iltapäivällä supistukset tiheni neljään minuuttiin ja muuttu kipeiks, mutta kun pääsin nousemaan ylös ni ne loppu kokonaan. Illalla ne palas taas siihen 7 minuuttiin ja oli kivuttomia.
Keskiviikko - torstai 17.-18.11.2010, 39+2 - 39+3
Supistukset tuli käyrälle epäsäännöllisenä siksakkina. Kohdunsuu oli löyhästi sormelle auki ja kaulaa sentti jäljellä. Minut laitettiin kotiin "hakemaan vauhtia". Kotona supisteli jonkun verran, mutta ei kovin kovasti.
Perjantai 19.11.2010, 39+4
Tulin takasin sairaalaan. Kohdunsuun tilanne ei ollu muuttunu yhtään mihinkään. Sain säännöllisistä supistuksista huolimatta uuden Cytotec-tabletin. Supistuksia tuli 3-5 minuutin välein, edelleen kivuttomina. Illalla kohdunsuu oli kuitenkin auennu kahelle sormelle, kaula hävinny ja kalvorakko pullotti. Iltapäivän ja illan supisteli jotenkuten, mutta ei kipeesti.
Lauantai 20.11.2010, 39+5
Supisteli 5 minuutin välein. Lääkäri kävi aamulla, kokeili Miisumia mahan päältä ja totes, että "hyvinhän se siellä on" ja muuten kommentoi, että "sullahan on tosi hyvät noi supistukset", vaikka sanoin, että joo, mutta ei ne tee mitään. Lääkäri laitto minut taas kotiin. Olin ihan raivona! Tiesin ettei tilanne etene yhtään mihinkään ja otti päähän, että aina välillä supistusten takia ei voi antaa tablettia ja toisina päivinä voi, supistuksista huolimatta. Kohdunsuuta ei edes tutkittu. Kotona ei edes supistellu.
Sunnuntai 21.11.2010, 39+6
Taas sairaalaan. Supistuksia tuli 5 minuutin välein ja kohdunsuun tilanne ei ollu edenny. Sain Cytotecin, mutta supistukset ja tilanne ei muuttunu, joten sain iltapäivällä vielä uuden tabletin. Supistukset tiheni 2-3 minuuttiin ja osa oli kipeitä. Uutta tablettia en saanu enää, vaan lupauksen siitä, että seuraavana aamuna puhkaistaan kalvot.
Maanantai 22.11.2010, 40+0
Aamulla lähdettiin synnytyssaliin. Sain tippaletkun käsivarteen ja anturit mahaan ja jouduin sängylle makaamaan. Lääkäri tutki kohdunsuun, joka oli 3cm auki, mutta kalvoja ei voitu puhkaista, koska Miisumin pään vieressä tuntu kuulemma jotain, ehkä käsi. Sain oksitosiinia suoneen, jotta Miisumi tulis alemmas. Supistuksia tuli muutaman minuutin välein, mutta ei ne ollu kipeitä. Päivällä kohdunsuu oli auennu 4cm:iin ja odoteltiin että Miisumi laskeutuis että sais kalvot puhkastua. Kolmelta tippa laitettiin kiinni ja supistukset laantu. Miisumi ei laskeutunu, joten kalvoja ei puhkastu ja illalla oli tosi epätoivonen olo.
Tiistai 23.11.2010, 40+1
Tiistaiaamuna kävin suihkussa ja söin aamupalan, jonka jälkeen lähettiin taas synnytyssaliin. Meistä otettiin sydän- ja supistuskäyrää, mutta supistuksia ei piirtyny, joten sain taas oksitosiinia suoneen. Kätilö tutki kohdunsuun, mutta se oli niin korkeella, ettei siihen edes ylettäny ja kätilö sano, että se on kahdelle sormelle auki, vaikka siis edellisenä päivänä se oli ollu 4 cm.
Lääkäri tuli aamupäivällä ja puhkas vihdoin oikeesti ne kalvot. Se ei tuntunu oikeestaan miltään, mutta lapsivettä oli ihan järjetön määrä. Kätilöki kauhisteli kun sitä vaan virtas joka puolelle. Lapsiveden mukana ei huuhtoutunu käsiä eikä napanuoraa ja vesi oli kirkasta. Miisumin päähän kiinnitettiin pinni, jolla saatiin seurattua sydänääniä tarkemmin.
Supistukset koveni ja tiheni ja päivällä niitä tuli jo 2 minuutin välein ja ne alko olla tosi kipeitä. Oli kurjaa maata sängyssä, kun en päässy siitä mihinkään vaikka koski hirveesti. Johtoja ja letkuja oli joka paikassa kiinni ja itkeskelin jo kipujen takia. Päivällä kohdunsuun tilanne ei ollu muuttunu mihinkään ja Miisumiki oli tosi korkeella vielä. Lääkäri ja kätilö kysy mun vointia ja sanoin, että mietin että saisinko jotain kivunlievitystä. Lääkärin mielestä se oli tosi hyvä idea ja se sano, että puudutus vois auttaa rentoutumaan ja saattaa tilannetta eteenpäin. Päädyin ottamaan epiduraalin.
Kauaa ei tarvinnu odotella anestesialääkäriä. Hoitaja pesi mun selän ja lääkäri pisti puudutteen, mutta se meni kaks kertaa väärään kohtaan ja onnistu vasta kolmannella. Mun piti olla selkä mahollisimman köyryssä ja se oli vähän inhottavaa, varsinkin kun ihan loppuvaiheessa tuli kova supistus. Selkään jätettiin ilmeisesti jonkinlainen letku, josta puudutetta pystyis tarvittaessa lisäämään.
Epiduraali vaikutti tosi nopeesti ja pian en tuntenu supistuksia enää ollenkaan. Ensin niitä tuli vahvoina, mut sit ne hiipu vähitellen (siis käyrällä), joten oksitosiinia jouduttiin lisäämään. Supistuksia alko tulla taas lyhyin välein ja kohdunsuuta tutkittiin noin tunnin välein, mutta mitään edistystä ei tapahtunu.
Aloin olla jo aika epätoivonen ja kyselin lääkäriltä (joka oli tullu kattomaan Miisumin sydänkäyrää liiallisen tasasuuden takia), että mitäs jos tilanne ei mihinkään etene eikä vauva suostu laskeutumaan. Lääkäri sano, että ootellaan vielä, mutta kyllähän se sektio jossain ajatuksissa on sit myöhemmin, jos ei mikään auta.
Ite olin jo siinä vaiheessa varma, että alatiesynnytyksestä ei tuu yhtään mitään eikä tilanne siitä enää etene, vaikka kuinka supistais. Mietittiin Samin kaa että Miisumilla on varmaan joku syy siihen ettei se laskeudu.
Neljältä lääkäri kävi, tutki kohdunsuun ja sano, että tilanteessa ei oo mitään edistystä ja että jos viiteen mennessä mitään ei tapahu ni sit leikataan. Minuu alko pelottaa kaikki leikkauksen riskit, mut toisaalta olin ihan hirveen helpottunu siitä, että tilanteeseen on kuitenki joku ratkasu, eikä tarvi enää ootella ja kärvistellä.
Kätilö tutki minut puol viiden jälkeen, tilanne ei ollu yllättäen edenny, joten minuu alettiin valmistella leikkausta varten. Sain kestokatetrin, jonka laittaminen ei tuntunu oikeestaan miltään, ja sen jälkeen karvoja ajettiin pois. Sami sai käydä vaihtamassa leikkaussalivaatteet (omituiset liian pienet valkoset pukimet) ja minut siirrettiin toiseen sänkyyn.
Viien jälkeen minut kärrättiin sängyllä leikkaussaliin ja matka oli ihanku jostain sairaalasarjasta, kun näin vaan vaihtuvia kattolamppuja ja välillä vilauksia perässä tulevasta Samista. Oli tosi outo olo.
Leikkaussali oli pohjakerroksessa, maan alla ja siellä oli outo tunnelma. Hirveesti ihmisiä, kaikilla kasvosuojukset ja katossa kirkkaat lamput. Minut siirrettiin leikkauspöydälle (Sami joutu olemaan ulkopuolella valmisteluitten ajan) ja sain happimaskin. hoitajat ja lääkärit puhu kaikkea yhteen ääneen ja koko ajan jostain kuulu mun nimi ja koitin kuunnella sitä ääntä. Yks hoitaja varsinkin oli ihana ja vakuutteli, että kaikki mitä tapahtuu on normaalia ja että mulla ja vauvalla on kaikki hyvin. Se kyseli mun tuntemuksia ja pelkoja.
Sain epiduraalitilaan lisää puudutusta, ja sit vaan ooteltiin kunnes mun jalat ei enää toiminu. Kylmällä paperilla kokeiltiin mihin asti tunnen kylmyyden, ja lopulta olin rinnoista alaspäin kokonaan puutunu, tunsin kyllä lapun kosketuksen, mutta en sen kylmyyttä. Vähän ennen kuutta Sami sai tulla saliin. Mie aina välillä kyynelehdin peloissani, mut leikkaussalissa oli tosi turvallinen tunnelma ja kaikki lääkärit ja hoitajat tosi ihania.
Leikkaus alotettiin kuudelta, enkä tuntenu mitään. Kun haava oli tehty ni mahassa alko tuntua semmonen outo vellaamisen tunne ja nykiminen. Sitä kesti 15 minuuttia ja se oli tosi outoa. Noin vartin yli kuus Miisumin pää saatiin ulos ja sen jälkeen meni vaan hetki kun koko Miisumi oli pihalla. Mie tietty itkin kauheesti :'D Miisumi rääky kovaan ääneen ja ensimmäinen kommentti jonka kuulin oli "onpa iso!"
Sitä kehuttiin myös jänteväksi ja joku sano, että ei oo kyllä pitkään aikaan nähty noin isoa vauvaa täällä
Miisumi punnittiin ja se paino 4480g, eli painoarvio ei todellakaan heittäny paljoa.
Selvis, että Miisumilla oli ollu napanuora kerran kaulan ympäri ja lisäks avotarjonta, eli takaraivon sijasta se oli tulossa otsa eellä (ja otsassa se pinnikin oli ollu kiinni). Lääkäri sano, että Miisumi ei ois alakautta tullu vaikka oltais kuinka yritetty ja sektiopäätös oli siis oikea.
Sain nähä miisumin vilaukselta kun se tuotiin mun posken lähelle, ja sen jälkeen se vietiin pesulle (Sami sai pestä) ja minut kursittiin kokoon. Leikkaussalissa oli tosi hyvä tunnelma, lääkärit ja hoitajat vitsaili keskenään ja nauro mulle kun mun teki ihan hirveesti mieli jäätelöä. Hoitaja sano, että se hankkis mulle jäätelöä heti, jos se vaan ois mahollista.
Minuu paikattiin ehkä tunnin verran kaikkiaan ja sen jälkeen siirrettiin toiseen sänkyyn, jonka kätilö tuli hakemaan osastolle. Minut kärrättiin huoneeseen, jonne Sami ja Miisumiki sit tuli. oli tosi outo tunnelma ja hymyiltiin vaan ihan kauheen väsyneinä ja onnellisina.
On tää kyl niin outoa ja ihmeellistä. En tajuu miten ollaan saatu tehtyä tommonen jättiläispieni nottonen joka tos sängyssä tuhisee tukka pystyssä ja posket lerpattaen
pnda ja miisumi vajaa 4vrk (vielä sairaalassa)