Marraskuun muruset *lokakuussa*

Täällä poksuu jo 36+0! :) En oo paljoa kirjotellut, mutta lähes päivittäin oon käynyt ketjua lueskelemassa. Onnea kovasti jo synnyttäneille ja joillakin taitaa olla homma menossakin tai ainakin hyvin lähellä.:)

Täällä on supistellut jo lähestulkoon puolivälistä asti, mutta nyt supistukset on muuttunut selkeämmiks ja välillä on kipeitäkin. Tuota menkkamaista jomotusta on ihan päivittäin useasti, varsinkin jos pitkään kävelee. Saapi nähdä mitä tuolla kohdunsuulla on tapahtunut, ensi viikolla olis synnytystapa-arvio.

Neuvolassa toissakerralla kätilö/th sanoi, että vauvan pää on jo kiinnittynyt ja veikkasi, että tuskin mennään la:n yli. Sitten taas eilen neuvolassa sijainen sano, että kyllä tämä pää sen verran ylhäällä on, ettei se ihan just oo tulossa.:D Eilen oli kyllä muka sf-mittakin yhtäkkiä paljon vähemmän kun viime kerralla. Ota siitä sit selvää. Uskon mieluummin tota ekaa kun haluaisin jo kohta päästä synnyttämään.:D Tai en oikeastaan halua synnyttää vaan pelkästään sen vauvan tuolta..:p

Onko muilla ollut semmosia järkyttäviä vihlasuja nivusissa? En tiedä, onko nämä nyt niitä "sukkapuikkokipuja", mistä oon jostain lukenut, mutta välillä vihlasee niin kipeesti et melkeen huuto tulee.

Raskausarvista: Mulla ei ainakaan vielä ole tullut kun reisiin. Mun maha on aina ollut niin ruma, etten tosiaan haluais siihen vielä arpia koristukseksi.:| Toivottavasti ei tulekkaan, ehkä siitä on jotain hyötyä, että mulla on tommonen löysä maha jo valmiiksi, ehkä venyy paremmin.:D

Enpäs nyt sit muistakkaan, mihin muuhun piti vastata.:D Tulen sitten viimestään kirjottelemaan taas kun tuo on tuolta väännetty ulos.:wave:

Elina ja vauva 36+0
 
Täälläkin tuli eilen 37 viikkoa täyteen.. hurjaa!! Lähestyvästä synnytyksestä ei ole kyllä mitään merkkiä. Olin näköjään veikannut, että vauva syntyy 38+5 viikolla. Taitaa mennä pahasti pieleen. :D

Hui että, Tanyalla taitaa olla pian vauvauutisia kerrottavana. Niin alkaa tähänkin pinoon vauvoja putkahtaa. :heart:

Nallu: ihanaa, kun päättivät leikata heti. Tarkoitan siinä mielessä, ettei tarvinut sulla ensin pinnistellä ja ponnistella alakautta, jos kerran vauva on noinkin iso jo. Ja ihanaa myös siinä mielessä, että tiedät, milloin vauva syntyy! Mikäs päivä sulla muuten on sektio vai haluatko pitää salassa? :heart:

Mulla alkaa toden totta tulla uniin asti toi synnytys. Jotenki se vaan jännttää ihan älyttömästi.:/ Tuntuu myös, etten ole lainkaan valmis vauvan tuloon. En tavaran suhteen enkä henkisesti. Joku loppu hetkien paniikki iskee..
 
Bigwish Tosiaan on parempi näin, että leikataan heti. Kovempi paikka se olisi jos ensin yrittäisi synnyttää alakautta ja se päätyisikin sektioon. Nyt mies pääsee mukaan ja saa hoitaa vauvaa heti alusta asti. En voi paljastaa sektiopäivää täällä, koska pidetään se tutuilta salassa :) Oletko puhunut neuvolassa tuntemuksistasi? Usein jo ääneen puhuminen auttaa henkiseen valmistautumiseen. Eikä vauva kauheasti tavaroita ympärilleen tarvi, joten sitä ei kannata murehtia:)

Nallu ja Hattivatti 38+4
 
Moikka

Neuvolassa käyty:

RV: 37+0
Paino: +10 kg lähtöpainosta
Turvotus: +/-
RR: 147/85, mulle aika korkea, mutta kuulemma vielä yleisesti ihan ok paineet
Hb: 133
Prot/Glug: -/-
SF-mitta: 32,5 cm, eli ihan keskikäyrällä mennään
Tarjonta: RT, ei ole ihan täysin kiinnittynyt, vauveli pääsee vielä hiukan heilumaan tai "peruuttamaan"
Syke: 158

Terveydenhoitajan kanssa käytiin läpi eri synnytystapoja ja synnytyksen käynnistymiseen liittyviä juttuja. Luottavaisin mielin odotan synnytystä, eikä onneksi ole mitään pelkoja painamassa mieltä.
Terveydenhoitajani on myös ollut psykiatrisena sairaanhoitajana ja osaa aivan ihanasti ottaa henkisen puolen asiat huomioon. Koko odotusajan hän on aidosti ollut kiinnostunut henkisestä hyvinvoinnista ja jaksamisesta eikä pelkästään keskittynyt fyysisen kunnon seurantaan. Ihan huippu hoitaja! =)

Pikku-Katti
 
Heipparallaa!

Neuvolakuulumisia täältäkin:

paino 63,9 kg, +788/vko, yhteensä 8,7 kg tähän mennessä
turvotus -
RR 118/75
pissa puhdas
Hb 126
Sf-mitta 33 cm
RT
syke 135
liikkeet ++

Ja ihanaa, kerrankin vauveli alkoi muljuamaan oikein kunnolla, kun neuvolantäti kuunteli sykettä ym. =) Kun melki aina ollut hipihiljaa koko ajan ja jotenkin pitäny selitellä, että kyl se yleensä liikkuu enemmän...

Raskausarvista, vielä ei ole kai niitä tullut... En oo siksi ihan varma, kun koko maha on kyl ihan ruudullinen, kun nahka niin kireällä, mut ovat varmaan vaan ihon läpi kuultavia verisuonia. Samanlailla kuin kädenselkämyksissä joskus. Saunassa ruudullisuus mahasta häviää :) Mut kyl arpia varmaan viel kerkee tulla,kun kerran teini-iässäkin jo tuli. Niitä odotellessa :kieh:

Kyllä alkaa olla loppusuoralla kaikilla odotus! Jännät paikat tiedossa ihan pian! :) Vauvauutisia siis vaan odottelemaan....

Ritu ja pomppiainen 36+4
 
Neuvolakuulumisia laitan minäkin :)

paino 862g/vko että kasvupyrähdys täällä tai sitten vaan mä olen syönyt enemmän herkkuja ja liikkunut vähemmän :)
Nyt on alkupainoon tullut lisäystä 2,5kg
RR 111/70
pissa puhdas
sf-mitta 31 cm
Syke +146 (ei meinannut saada, kun tyyppi päätti just silloin kääntyä toisin päin :)
RT
Liikkeet ++
Hemoglobiinia ei tällä kertaa otettukaan, kun viimeksi oli ihan hyvä

Tyyppi ei ole kiinnittynyt ja on kuulemma todella ylhäällä vielä ja jotenkin mä vähän epäilen, ettei tule missään vaiheessa kiinnittymäänkään, kuten ei esikoinenkaan. Ja taas kysyttiin, että mitä mieltä olen siitä, että toivonko alatiesynnytystä vai sektiota, niin tietystihän alatiesynnytys olisi ihanne, mutta jotenkin minusta itsestä tuntuu, että sektioon se menee kuitenkin, joten siinä mielessä ehkä haluaisin sen suunniteltuna. Oma äitini on jouduttu leikkaamaan joka kerta, kun ei sieltä mitään mahdu ja omalla kohdalla esikoinen ei koskaan laskeutunut kanavaan, ei ilmeisesti mahtunut, joten epäilen ettei tämäkään.

No viikon päästä olen sitten tuon asian kanssa hieman viisaampi, kun on se synnytystapa-arvio.

shihtzu + poitsu 35+6
 
Katoin kans tuota veikkauslistaa ja munhan pitäis huomenna synnyttää oman mielipiteeni ja arvaukseni perusteella:D Oujee, sopis kyllä mulle kun nyt muutenki on tänään supistellut tasaseen tahtiin! Mutta uskon kyllä että ei tämä johda muuhun ku huonoihin uniin yöllä ja kärtyilyyn huomenissa...

Nallulle tsempit sektion odotteluun. Toivottavasti se on ihana kokemus itsessään. Erilainen vain kuin se mihin olit henkisesti valmistautunu.
Ja muillekkin voimia viimeisiin viikkoihin, enäänhän tätä odotusta ei ole meistä kellään niin mahdottoman pitkästi. Ja juurihan me tosiaan oltiin niillä ensimmäisillä viikoilla ja nyt jo täällä! Hui!

Zaijuska ja Saappi 36+4
 
Neuvola kuulumisia täältäkin.
Eli eilen kuulu masusta naps ja tuli hieman kirkasta vuotoa. No th meinas limatulpaksi??? Muutenki mun olotilani perusteella meinas et 2 viikon sisällä syntyis pikkunen mut vähä epäilen et mä täällä vielä marraskuun puolesvälis yliaikasena kiukuttelen :D

Paino yli kilo viikossa!
Turvotukset +
Verenpaine 148/58
Pissa puhdas
Sf 32,5
RT
Sydämen syke ja liikkeet ++/++

Ens viikolla ois lääkäri ja sen perään pitää käydä kertoos kuulumiset th:lle. ei uskaltanut antaa seuraavalle viikolle enää aikaa ku veikkaili et olis ens viikolla jo osastolle lähtö mut jotenki mä oon epäuskoinen :D

Eveny ja poju 37+0 POKS
 
Nallu, hyvä kun sait paremman mielen! :hug::heart:

Neuvolakuulumisia täältäkin:

Rv 35+0
Paino + 1400g
Turvotus +
Sf-mitta 36 (viimeksi 34)
RR 129/81
Pissa puhdas
Hemoglobiini 134 (sijainen käski jatkaa obsidanin syöntiä vielä)
Syke 150
Liikkeet ++

Kaikki oli siis hyvin neuvolassa. Painoa oli tullut reippaammin lisää, eli tietää tarkempaa syömisen seurantaa taas. Kausi-influenssarokotteesta puhuttiin myös, muttei siinä mitään uutta ilmennyt mitä en olisi jo entuudestaan tiennyt. Mä varmaan otan sen, jos kerkeän sen ennen sektiota saamaan. Ihan vain sen vuoksi jos se sitten vauvaa paremmin suojaisi.

Ensi viikolla mulla synnytystapa-arviointi, joten ensi viikoksi ei uutta aikaa annettu. Seuraava neuvola-aika on sitten kahden viikon päästä 26.10.

Tänään poksuu viikot taas, eli rv 35+0 POKS!

Katja-75 ja PikkuNeiti rv 35+0

 
Raskausarvista. Mulle ei tällä kertaa ole tullu ainokaistakaan uutta arpee, mutta entisiä onki sitten ihan riittävästi, vaikkakinhyvin vaaleita ovat. Mut muuten toi maha on kun pakanamaankartta. Suonet kuultaa pinnassa ikänän näköisesti.

Nallulle tsemppiä tulevaan vielä tätäkin kautta. Hyvin se menee :)

Nivelet ja nikamat sanoo täällä niks naks poks, ja olo tuntuu kankealta. Kyllä nyt sais viikkoihin tulla vauhtia ja aika kulua. Nyt se vain matelee ja matelee. Voi kun vois edes tehdä jotain mieleäkstä, mutta eipä auta kun olla hissuksiin vain. Kyllä vaan alkaa tuntua päivät toooosi pitkiltä.

Lumi-Marja ja neiti Nuppunen 33+2
 
Nallulle tsempit ens viikon sektioon! Kyllä se hyvin menee :wave:

Tanyalla taitaa poitsu olla jo sykkyssä...ihanaa:heart:...vauvauutisia ootellessa..ja noita vauvauutisia taitaa kohta tulla enempikin ku lukee teidän muiden juttuja (miten niin kateellisena..:ashamed:)

Raskausarvet tuli aikoinaan esikon raskausaikana, mutta ovat olleet muuttumattomina siitä asti eli eivät ole ainakaan pahentuneet muissa raskauksissa ja onneksi myös (kopkop) olen säästynyt noilta suonikohjuilta...

Mulla oli fysioterapia tänään, ihan turha reissu ku viikkojaki on jo noin hyvin kasassa..tää on vaan kestettävä siihen hamaan synnytykseen saakka...mitään ei oikein voi tehdä...sitte uudelleen jos synnytys ei kipuja vie pois...
Koskaan en ole ollut näin kipeä! Koko ajan sattuu istuit sitte tai kävelet, istumasta taikka sängystä noustessa kipu on joitan käsittämätöntä.. Istuminenki on yhtä tuskaa ku tuo haarojen väli on ihan ku tulessa, varmaan neitin pää painaa tuonne jonnekki ja tosi kivasti, ihan sellanen paineentunne mikä on lähellä synnytystä (mitä tää tila ei vielä muuten oo). Kävellessä taas lonkka ei tee ollenkaan yhteistyötä, käveleminen on lähinnä naurettavaa...Supistuksia tulee ihan kivasti, tehosta en osaa sanoa, mutta kyllä laittaa puhaltamaan eli ei ole mitään vatsankovettumisia.
En ymmärrä miten tää voi ollakin näin vaikeaa, onko niin että vanhuus ei tuu yksin vai mikä tässä nelosen ootuksessa on muka erilaista noihin poikiin nähen??
Suuri anteeksi pyyntöni valivalista taas mutta en enää tiedä mitä tehdä...? Itku vaan on tosi herkässä kivun ja turhautumisen takia..
Mikä onni että noita viikkoja on jo yli 34!

Onneksi huomenna pääsen käymään omalla lekurilla, saa kattoa missä kunnossa paikat on ja neitin koon....Neuvola ois ollu eilen mutta täti siirsi sen perjantaille..

 
Kiitos kaikille tsempeistä! Vertaistuella on kyllä suuri merkitys, nyt jo on paljon parempi mieli sektion suhteen kuin eilen. Toki asia vieläkin jännittää, onhan se iso leikkaus. Nyt kuitenkaan en tuomitse itseäni enää turhan takia.

Crocus Saanko kysyä miksi reissu oli turha noilla viikoilla? Varmasti olisi enemmän kuin mukava saada apua kipuihin!
 
Nallu: Sillen turha ku kuulemma ei voi mitään näille kivuille, ainut mikä auttaa on lapsen syntyminen. Hormonit ja masun ja vauvan koko tekee nuo omalta osaltaan jokainen, tukiliivit vois auttaa mutta mun tilanteessa se ei sovi ku supparit pahenee ja se ei oo hyvä juttu taas..Kirjas vaan siis mun kivut ja tunnot ylös, aikaa meni koko reissuun sellaset 10min..
 
Crocukselle kovasti tsemppiä, kuulostaa kyllä ikäviltä nuo kivut. Toivotaan että synnytys etenisi sitten hyvin kun kuulostaa etä vauva olisi jo aika alas laskeutunut, jos tuosta nimittäin jotain positiivista yrittää löytää :)

Lueskelin taas lokakuisten pinoa ja kyllä täytyy taas todeta että olen tyhmä! Oikein annan itseni alkaa fiilistellä synnytysjutuista ja kun täälläkin on monet selvästi itseä pitemmällä niin tempaudun itsekin mukaan jo tunnelmaan ja alan odotella synnytystä...ja sitten muistan että mulla on viikkoja kasassa vasta 33+4 eikä olisi edes hyvä vauvan syntyä vielä moneen viikkoon ja todennäköisempää mun kohdalla on että kärvistelen vielä yliajallakin. Niin kannattaa tosiaan alkaa tässä vaiheessa odottamaan synnytystä, ei varmaan yhtään ehdi turhautua siihen mennessä kun oikeasti alkaa tapahtua :headwall:

Mun ei kyllä tule ihan heti masua ikävä, onhan ne pienet kantapään työntelyt yms ihania mutta tahtoisin vauvan ennemmin jo syliin. Ja muuten tunnen itseni niin valtavan kömpelöksi, kaikki liikkuminen seksistä siivoamiseen on hankalaa jne. Ja monet äitiysvaatteet alkaa jäädä pieniksi eikä mua yhtään innostaisi ostaa lisää! Ennemmin nekin rahat käyttäisin sitten palautuneena ja hoikistuneena oikeasti kivoihin vaatteisiin, mur. Joku taitaa tosiaan olla kyllästynyt raskaana oloon ;) Mikä on kyllä vain hyvä koska ollaan miehen kanssa sovittu että kaksi lasta riittää meille toistaiseksi ja mahdollista pikkukolmosta voi alkaa ajatella korkeintaan pitkän ajan päästä, saa sitten nähdä miten pitkään menee ennen kuin käännän kelkkani... Ihan käytännön syistä (asuminen yms) toivon itsekin että vauvakuume sitten pysyy poissa pitkään. Mulla on ollut vähän päinvastaisia taipumuksia :ashamed:

Se tilaamani Eisbärchen muuten tuli postissa ja onpahan aika iso pikkuvauvalle mutta muuten kyllä hyvän oloinen ja ensi talvellehan olin sitä enemmän ajatellutkin. Mutta vastasyntyneelle se kaukalopussi varmaan olisi ollut sopivamman kokoinen.

Sokeripala rv 33+4

Muoks... Tanyasta ei ole kuulunut vielä, onkohan Facebookin puolella? kun en ole sinne vielä edistynyt. Toivottavasti on kaikki mennyt hyvin!
 
Viimeksi muokattu:
Heippa! Vieläkö teidän joukkoonne mahtuisi yksi marrasmasun kasvattaja? Olen taustaillut täällä aivan odotuksen alusta saakka, en vain ole saanut aikaiseksi kirjautua ja ilmoittautua joukkoonne. Tämä raskaus on minulle toinen, meillä on nyt 8 vuotias tyttö... melkoinen ikäero tulee. La olisi 20.11, eikä kaveri ole sukupuoltaan suostunut vilauttamaan. Alussa oli poika olo mutta se on jotenkin haihtunut... oli miten oli niin tämä pikkainen kulkee alkutaipaleensa melko "poikamaisissa" vaatteissa, joita sitten höystetään joillakin vaaleanpunaisilla bodeilla jos tyttö tulee:)
Raskausaika itsessään on tuon puolivälin jälkeen ollut aika tuskaista... Ensin niiden kovien helteiden aikaan iski kauheat turvotukset nilkkoihin (koko päivän seisomatyö) ja verenpaineet pompsahti (ensimmäisessä raskaudessa tuli se myrkytys lopuksi) tästä seurasi sairaslomaa heti kuukausi,koska lääkäri ei halunnut riskeerata siinä vaiheessa mitään... Sitten alkoivat järjettömät liitoskivut ja supistuksia ja sairausloma äitiysloman alkuun asti. Tällä hetkellä olo on aina aamusta hyvä ja energinen mutta kun hetken hääräilen jotain niin alkaa tulla semmoisia sukkapuikkomaisia tuntemuksia tuonne alakertaan... mistähän moiset johtuu eivät vissiin ole ihan supistuksiakaan vai?
Edellisestä kerrasta kun on jo iäisyys niin olo on melkein kuin ensisynnyttäjällä:LOL:

Eli jos huolitte joukkoonne niin tässä olisi listan päivittäjälle tiedot vielä:
elmeri79, ikä 31, toinen tulossa, porvoon sairaala, ja la20.11 eihän siihen muuta tullut?

elmeri79 ja pönkylä 34+5 vissiin...
 
Elmeri Tervetuloa!

Sokeripala Täällä toinen joka ei pajon mahaa jää kaipailemaan. Haluaisin, et viikot menee mahdollisimman nopeasti ja saan vauvan syliin. Kyllä mäkn tykkään ihan älyttömästi kun tunnen liikkeet mut olishan se kiva ku sais oman kropan takaisin. Mä en haluais välttämättä sitä toista lastakaan. Yksi riittää. Tai ainaki tällä hetkellä tuntuu siltä. Saa nähdä kuinka nopeesti mä käännän kelkkani.. :LOL:

Eiliset neuvola kuulumiset: paino: +300g/vko (raskauden alusta nousu yht. 5,5kg), turvotus - , verenpaine: 118/68, hb: 121 (jee!!), sf: 29 (mystisesti kasvanut kahdessa viikossa n. 3cm uskoiskohan?), tarjonta: RT, sykkeet: 138-160, liikkeet: ++

Olin kyl tosi onnellinen ku toi HB oli vihdoin noussu mun perustasolle ja huojentavaa oli myös se, et terkka sano kaiken painon tulleen vaan vauvasta ja muusta raskaudesta johtuvista asioista. Minä kun olen "stressannut" painoni kanssa (bmi ennen raskauta 23 eli normaali) jotenkin on tullut kevyttä identiteettikriisiä tuon painon kanssa vaikka ihan syyttä.

AaVee ja pikku L 33+2
 
tervetuloo elmeri joukkoon!

nallu: tsempit ens viikon sektioon, eiköhän se hyvin mene!

omaan napaan ei erikoista, vihloi aamul ihan sairaasti jonkin aikaa tohon keskelle värkkiä, hyvä kun pysty suoras käveleen mut onneks meni ohi, masun kovotteluja tulee enempi ja herkemmin ja mahan toiminta on selkeesti viime viikon aikana parantunut..sellaista normisettiä..

kurpitsa ja "A" rv36+2
 
Raskausarpia mulle tuli ekassa raskaudessa ihan kivasti ja nyt niitä on tullut vielä lisääkin! Mutta mua ne ei kyllä oo koskaan haitannut. Jos joku tykkää mun mahaani katsoa, niin suotakoon hälle se ilo ja antaa katsoa. :LOL:

Mulla ollut maha eilisestä asti ihan sekaisin, en tiedä mahtaako nyt olla liikkeellä mahatautia? Esikoinen sanoo aina välillä et hänellä on paha olo, mut toisinaan hän sekoittaa sen vielä nälkään. Joten en sit osaa sanoa.

Nallulle tsemppiä ensi viikkoon! Ihanaa kun näitä vauvauutisia alkaa tulemaan.

Mua on alkanut pelottaa et mitä jos tää meneekin yli lasketun ajan, koska sitten Sissi on kyllä jo 5 kiloinen ja sitä mä en ihan tosissaan halua. Mua ihan kauhistuttaa, ja siitä pelkopolista ei ollut mitään hyötyä. Mutta mehän saatiin aika myöskin sinne kriisipolille ton munuaistilanteen takia, ja se psykologi oli musta ihan ok. Sehän hoitaa kuulemma kollegansa kanssa kaikki äitiyspuolen asiakkaat ja osas oikeesti kuunnella mun huolia. Toiset käy siellä koko raskausajan, toisen käy vain kerran. Mutta tuolla tuli sellainen olo, että se kuunteli mua, kun taas pelkopolilla se vastaanotto oli ihan toinen.

Liirah + Sissi 34+0
 
Heippsa vaan.. Tänne kuuluu vaan tasaista, samaa vanhaa. Viime viikolla jouduin ylimääräselle lääkärikäynnille ku terkka oli sitä mieltä että vaavi asustelee tooodella matalalla että parempi ku käyn tarkastuttamassa tilanteen. Kaikki kuitenkin vielä ok :)
Tällä hetkellä mulla on mahani kanssa viha-rakkaussuhde. Välillä kypsyttää niin armottomasti ja toivois saavansa jo pikkuisen tähän maailmaan. Toisaalta taas iskee haikeus kun mahaa ei pian enää oo. Sekin vaivaa kun miehen mielestä kaks lasta riittää ja näin ollen tää ois meidän viimonen, mitä en todellakaan pysty sulattamaan. En suostu olemaan viimestä kertaa raskaana 22-vuotiaana!! :eek:
Raskausarvista Niitä tuli ekassa raskaudessa kivasti tuohon alavatsalle ja nyt on lähteneet repeilemään lisää. En tykkää yhtään mutta eiköhän noihin taas sopeudu.. :)
Nyt ois tarkotus lähtee kaupunkikierrokselle hankkimaan vähän sairaalakassin täytettä ja jos jotain muutakin mukavaa tarttuis matkaan.. :) Saatiin vihdoin toissapäivänä tilattua turvakaukalo! Eli isoimmat hankinnat tehtynä..

ziziz ja asukki 34+5
 
Kivasti täällä melkein kaikilla menee, kivut sun muut vaivat kuuluu asiaan ja itsekin kärvistelen päivittäin... Meinaa välillä lähteä jalat alta aivan yhtäkkiä ku vihlasee niin tylysti. Selkä on kipee, pää on kipee jne. jne. mutta vielä muutama viikko ja sit pääsee tosi toimiin mitä luultavammin =)

Nallulle kovasti tsemppiä matkaan hyvin se menee.

Minulla on supistellu nyt joka ilta enemmän ja enemmän, mutta johtuu taas kai stressistä. Äitini on lauantaista asti ollu sairaalassa osastolla ku huimaukset meni niin pahoiks, että vaan oksensi ja konttas... monta korjausta tehty erinäisiin valtimoihin ja taas ois operaatio edessä.. Tällä kertaa niskanikamavaltimot pitäs kaikki avata stenttaamalla ;( pelottaa aivan hulluna, että jos kaikki ei nyt menekkään hyvin niin miten ihmeessä kestetään menetys. Ei kestä ajatella ku heti tulee itku.
Isäni menetin jo 8 vuotta sitten kun hän sairastui syöpään. Pää on sekaisin kaikista ajatuksista ja pitää vaan koittaa olla lasten edessä urhea..
Anteeksi synkistelyni ja koitetaan keksiä aina jotain positiivista ajateltavaa.. tänään varmaan selviää millon äitini siirretään yliopistolliseen sairaalaan ja sinne en pääse katsomaan häntä ollenkaan kun matkaa tulee 160 kilsaa ja en jaksa autossa istua noin pitkää matkaa :/

piprane ema ja Lotta 35+6
 
Täällä myös yksi joka on jo aika kyllästynyt mahaansa. Ihanahan tää on mut jotenki alkaa jo kypsyttää kun vaatteet ei mahdu päälle ja joka paikkaa kolottaa. Viime yö meni valvoessa kun supisteli kipeesti ja koira oksensi.

Tervetuloa elmeri, minä päivittelen tiedot :)

eipä tässä muuta tälläkertaa. Väsyttää niin kovasti.

Eveny ja poju 37+1
 
Piprane ema Iso halaus täältä huolesi keskelle :hug: ja pahoittelut isäsi vuoksi. Itsekin mietiskelin ja kävin läpi tuota menetyksen pelkoa, kun isäni leikattiin viikko sitten. Hällä ei ollut ihan noin vaikea leikkaus kyseessä, vaikka vaativa operaatio riskeineen olikin. Se huoli täytyy vaan käydä läpi, tulla jotenkin sinuiksi ja sitten keskittää voimansa positiiviseen ajatteluun, vaikka lopputulos jännittääkin kovasti. Parempi kun ei liikaa anna valtaa sille menetysajatukselle, kyllähän se väistämättä mieleen tulee ja on raskasta, mutta lopulta itselle parempi elää hetkessä. Uskon kuitenkin, ettei tuon tason operaatioihin lähdetä ilman hyviä perusteita ja hyvää ammattitaitoa, Suomessa on onneksi tuota osaamista niin paljon, että luotan siihen, että äitisi on hyvissä käsissä leikkaukseen mennessään! Ilmeisesti hän on kuitenkin jo vastaavista selvinnytkin?

Jos vaan voit, niin anna itsellesi vähän extra-aikaa rentoutua ja olla vaan vaikka mukavan leffan tai kirjan parissa, josko ne supparitkin helpottaisi vähän, kun saat ottaa iisimmin muun huolen keskellä.

Omaan napaa ei mitään uutta, liitoskipuja, viimeiset työstressit ja äitiysjoogakin loppui. Varustehankinnat alkavat olla loppusuoralla, joten äitiysloman koittaessa ensi viikon jäljeen, alan pestä ja laittaa kotia valmiiksi vauvaa varten, sekä pyykätä vauvan vaatteita, harsoja yms.

Siilinlapsi ja öttis 34+0 POKS!
 
Hei vaan kaikille! Täällä vielä yks kanssa ilmottautus mukaan, jos mahtuu :) Kesästä asti lueskellut päivittäin teidän kirjoituksia, mutta niinku kaikilla Matti Myöhäsillä on lukenut, niin rekisteröityminen on vaan jäänyt.. Eli listaan voi lisätä Neppulainen, rv 37+4, ikää 26 vuotta ja ekaa odotellaan :) Tulikos siihen muuta...?

Neppulainen ja Mykkis 37+4

Muokataan nyt heti, kun muistetaan, eli tyttölupaus on ja synnytyssairaala Lohja ja laskettu aika 31.10
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä