Marraskuun muruset 2010 *syyskuu*

Asiasta kumisaappaaseen, osaako kukaan neuvoa vinkkiä pikkukärpästen tuhoamiseen?
Kokeilepa laittaa vaikkapa tiskipöydälle lasiin vettä, omenaviinietikkaa ja vähäsen astianpesuainetta. Meillä ainakin tuo mömmö houkuttelee kauniisti pikkukärpäset lasin pohjalle ansaan.

Sairaalakassi on ollut ajatustasolla valmistelun alla, pitäisi varmaan laittaa homma suunnittelu asteesta toteutukseen.

Mielialat heittelee täällä kanssa. Välillä on ihan ok fiilis ja välillä taas tuntuu että mistään ei tule yhtään mitään. Tämä viikko ollaan hermolomalla töistä ja ensi viikolla takaisin tiistaina. Sitten olisikin enää vaan 8 työpäivää jäljellä. Nyt ollaan jo kuitenkin reilu kaksi viikkoa edempänä kuin mitä esikoisen syntymäviikot oli, mutta pelko on edelleen pinnassa.

Äitipolilla tuli eilen käytyä ja siellä oli kaikki kunnossa. Vauva kasvaa hyvin, nyt oli painoarvio 1876g. Kohta menee kaksi kiloa rikki. Sukupuoli on meille edelleen arvoitus. Gynekologit ei sitä ole suostunut sanomaan vaikka näkevät sen. Eilenkin näytti suoraan vauvan haarovälejä ja sanoi että tästä voisi päätellä että kumpi on, mutta enhän mä mitään siinä kuvassa nähnyt. Eli nyt on 8? Ultraa yhteensä takana ja sukupuoli silti vielä mysteeri. Kivaahan se olisi tietää kumpaa odotetaan.

T:tiikeri ja pikkuinen 32+1
 
Huh! Tehän olitte saanu tekstiä aikaiseksi. En oo viikoloppuna enkä eilen käyny sivuilla ollenkaan..

Siilinlapsi Mahto olla hyvä tunti ku noin nukahdit. ;)

Sairaalakassi Ei oo vielä kerenny mun "to do" listalle.

Mites hei ne topspuikot navan puhdistuksessa, saako ne olla ihan niitä perus topseja vai onko siihen touhuun omat puikkonsa?

Perjantai oli ihan kamala päivä. Tai pitäiskö sanoo ilta. Olin töiden jälkeen niin loppu katki, et en voinut muuta ku itkeä. Miehelleki sanoin et jonku on nyt vaan otettava toi lapsi pois tuolta mahasta ku mä en kestä enää. Onneksi ymmärtäväinen mies ja yöunet (joita herätyskello ei keskeytä) auttoi ja lauantaina oli jo parempi mieli ja vauva saa pitää yksiönsä. :)

Sitten meille tuli kaverin poika (9-v.) yökylään lauantaina ja taas oli unet "pilalla" ku se poika heräs sunnuntai aamuna jo klo 7! :headwall: Olin sit eilisen päivän kotona lepäämässä ku su-ma yö oli yhtä hereillä oloa. Tänään jaksoi taas ihan kivasti herätä töihin. :)

Eilen sain maalattua pikku L:n huoneenkin! Vielä on harkinnassa tuleeko sinne jotain tehoste raitoja/kuvia maalaamalla vai hoitaako tehoste puolen taulut. Uskonpa, et taulut saa ajaa sen tehoste puolen. Oli sen verran kettumaista tän mahan kanssa maalailla. :) Nyt mies saa vaan viimeistellä katon rajat jotta ne on vatupassi suorat ja sit meillä on vielä fixauksen alla vauvan huoneen vaatehuone. Sit huone onkin "remonttien" osalta valmis ja tavarat saa laittaa paikalleen. Ihanaa!

Tänään poksuu taas viikot! Uskomatonta, että kolmaskymmenes viikko käynnistyi! Kohta on välietappi täynnä taas ja sit voikin laittaa uuden välietappi tavoitteen. :) Töitäkin on jäljellä enää tasan 20 päivää (työpäivää siis). Ei kauaa tarvi kärvistellä.

AaVee ja pikku L 29+0
 
Zaijuska kävin just aamulla neuvolassa ja sain sellaisen steptokokki ohje paperin ja näyte puikon jotka pitää viedä neuvolaan parinviikon päästä. Eli eikö tuo näyte oteta jokaiselta rv 35 jälkeen..??

Neuvola kuulumiset rv 32+6:
Painon nousu +490g/viikko, painon nousua kokonaisuudessa tullut 8,1kg
RR 136/83
Pissassa vähän valkuaista
hb 137 (noussut kivasti raudalla 118->137, silti sanoi ettei kokonaan kannata rautaa lopettaa)
Sf 29, keskikäyrän alla mennään edelleen
tarjontana rt
sykkeet ja liikeet +

Uusia aikoja vaan sateli hirmusti äippäpolille ja neuvolaan. Hassua kun alkaa nyt sit viikon välein olla ajat :D Niin se aika vaan menee.

Mulla on navan vieressä sellanen outo kovakohta ja kun kyselin mikä se on, kun kerran on kipee. Vastaus oli et kiinnike kohta?? Käski seurata sitä?!?! Sit mulla on suonikohju ja pitäis hakee lentosukat.. Mut onko teillä neuvoja mitä vois tehdä peräpukamalle??

Jännitää tuo 3 viikon päästä oleva äippäpolin aika. Katsotaankohan siellä taas vauvaa kuinka tarkkaan kun se on eri paikassa kun aiemman käynnit. Kovasti jo ikävä pikkuista vaikka mun mukana kulkee joka hetki. <3

No mut nyt syömään jotain ettei ala heikottaa

Eveny ja poju 32+6 (huomenna poksuu)
 
Sairaalakassista vielä. Eli mulla on vauvaa varten pakattuna kaikki, omat kamppeet puuttuu kokonaan. eiku hei on siellä liivin suojuksia ja huulirasva valmiina ;)

Kovasti ns listaa tehny et mitä tarvitsis. Onneksi mies ilmoitti eilen et jää jo lokakuun lopussa KESÄlomalle ja on mun kanssa kuukauden sit kotona. Ensin meinasi olla kotona kun vauva syntyy mut siirsi loppuraskauteenkin lomapäiviä et mun olis helponpi olla. Koira kuitenki pitää pissitellä ja jos synnytys alkaa etukäteen niin pääseepähän mies ainaki heti mukaan. <3
 
aah, lämmin suihku auttoi oloon rentouttavasti, pitää vissiin joka aamu aloittaa kuumalla suihkulla =)

pitäis alkaa raivaamaan yläkerran vaatehuonetta kun siel ei saa edes jalansijaa :whistle:

huomenna vois käydä ostelemas neuvolan jälkeen ( vielä kun kykenee ) lisää vauvanvaatetta, nyt löytyy kaapistaa 50/56 kokosii bodei yhteensä jotain 9kpl ja housui samas koos saman verran mut jotenkin tuntuis et tarvis muutamat lisävaatteet hankkia ( meil nuo aiemmat lapset ovat olleet kovia puklailemaan joten vaatet piti vaihtaa usein )
 
Heips Kaikille !

Täällä on ihan SURER YBER VÄSY... ollaan oltu pe- mummilas ja tänää junalla takas kotiin. en tiä miten jaksan esikoisen kans tuon matkan, ku itellä ei taho silmät pysyy auki vaikka hyvin nukuttu 9h yö takana =( en oo rautaa kyl syöny nyt viikkoon, et olisko hb sit matala.. No huomenna neuvolaan, ni voivat tarkistaa asian. ja samalla lääkäri, jossa tarkastavat vauvan asennon!

Vaipoista täällä oli juteltu, ja niinkö moni varmaan oli huomannut et jokaiselle vaipalle löytyy käyttäjäkuntansa, joten kokeilemalla vain löytyy se omalle vauvalle sopivin.
meillä käytettin ekakoko pambersii ku oli niin ihanan pikkasii/ohuita mut sitte siirryttiin Liberoo ja niitä + lidlin vaippoja käytettii siihen asti vaippoja tarvittiin 2v2kk. Lidlin vaipat on ihan huippuja (ja edullisia) lapsille jotka on pienipyllyisiä/hoikkia =)
Te jotka alatte käyttää Liberoo, ni muistakaa liittyä libero clubiin (netissä) ni saatte kivan tervetuliasipaketin ja vaippa koodeja keräämällä kivoja lahjoja =)
pikku mainospuhe, heh!

Oma massuvointi on hyvä, paljon ulkoiltu eikä oikeen oireita suuntaan eikä toiseen.
eilen kävin ostaas vauvalle pikkuisia 56cm vaatteitakin vähän <3

Voikaa hyvin, mä lähen suorittaa pakkaamiset nyt loppuun!

Moon ja pikkusikko 33+5
 
Tuttemui Pahoittelut tapahtuneesta:hug:

Muakin mietityttää tuo streptokokki, että miten se havaitaan? Alkoi pelottamaan, että mitä jos mullakin on se. Neuvolassa tästä ei olla puhuttu sanallakaan, ja seuraava neuvola-aika on vasta rv 37+1..

Nallu ja Hattivatti 34+3
 
Vaipoista Me ostettiin pambersin ensimmäistä kokoa, koska se oli 2-5kg. Liberolla eka koko oli 2-4kg. Ajattelin, että varmemmin menee sitten tuo pambers. Tosin jatkosta en tiedä mitä meillä käytetään, kokeilemallahan se selviää mikä on paras merkki mein pikkuselle..
 
Vaipoista: meille tuli lahjana liberon 2 koon vaippoja kaksi pakettia ja pampersin 3 koon vaippoja kaksi pakettia. Eli ne käytetään ja sitten itse voidaan ostaa jotain muuta jos nuo eivät hyvältä tunnu.

Nallu se todetaan sellasella näytteellä. Eli sellanen pumpulipuikko jota "hierotaan" alapäähän ohjeen mukaan ja sit viedään labraan. Mun pitää se tehdä rv 35 ja tuossa ohje lappusessa minkä aamulla sain luki et se tehdään just ton rv 35 jälkeen.
 
Myöhäiset synttärionnittelut Siilinlapselle! Ja onnittelut kaikille joilla on ollut/tulee olemaan tässä kuussa synttärit! :flower: Teitähän tais olla aika paljon..

Oli kiva kuulla lyhyesti Muarista ja pojastakin! Jaksamisia pikku-ihmeelle ja perheelle! :flower:

Lohduttavaa kuulla, että mun vauva ei ole ainoa, joka ei vielä hirveästi hikkaile. Tai en tiedä onko viel kertaakaan hikannut... Mut eiköhän sekin sieltä tule. Vauvan asennosta ei mitään hajua. Liikkeet tuntuu nyt ylhäällä ja yläoikealla ja välillä sitten muksautuksia rakkoonkin päin, et...??? Mut vauvan selkää en saa selkeästi itse tuntuviin, toisin kuin esikoisesta sen kyl ties miten päin on. Johtuneeko sitten tuosta etuseinän istukasta vai miten.

Streptokokki-näytettä ei ainakaan meidän kunnassa 2 vuotta sitten (kun viimeksi olin raskaana) otettu säännönmukaisesti kaikilta. En tiedä mikä nyt on tilanne. Jos ei testi kallis ole, niin olisihan se kiva jos kaikilta varmuuden vuoksi asian tarkistaisivat. Kun sehän on monesti äidillä tietämättään ja vaaraton, mutta lapselle vaarallinen... Näin olen käsittänyt. Olen pahoillani, että Tuttemui on joutunut kokemaan lapsen menetyksen tämän vuoksi :hug:

Vaippa-merkeistä: Meillä on ollut käytössä sekä Libero että Pampers. Vauvana tykkäsin ehkä pikkuisen enemmän Pampersista (joustavampi materiaali), nykyään tuo meidän taapero käyttää Liberon Up&Go:ta (kun ei vielä potallakaan suostu käymään). Kummassakin merkissä on omat hyvät puolensa ja kokeilemalla löytää sopivan vaipan omalle lapselleen. Hoikka poika oli mullakin esikoinen ja kasvoi -10 käyrällä 1,5 -vuotiaaksi saakka, kunnes nousi nollakäyrille.

AaVee kyseli tops-puikoista. Ihan perus puikot ollut meillä käytössä eli ei tarvitse erikseen ostaa niitä kaupan vauvahyllyillä sijaitsevia erikoismuotoiltuja puikkoja :) Ihan normaalin mallisia ne on sairaalassakin.

Sen verran oon itse jo hankintoja kanssa tehnyt, että nyt löytyy tutti ja tuttinauha ja pari korviketörppöä kaapista varmuuden vuoksi odottamassa :p Tuttipulloja (Ainun), käsikäyttöinen pumppu ja rintakumit löytyy esikoisen jäljiltä. Imetysliivit on hankittuna myös. Ja joitakin uusia vaatteita oon ostanut. Seuraavaksi pitäis varmaan pikkuhiljaa alkaa laittamaan sänky kuntoon ja pesemään esikoisen vaatteita, sekä käydä ostamassa se kaukalo vauvalle. Ei nyt sitten varmaan hankitakaan isofix-kiinnitteistä jalustaa, kun maksaa aika sikana... Itse oon miettinyt Gracon logiko S:ää ja base-jalustaa. Saa nyt nähdä mikä sit hankitaan... Mut jalustan haluan, mä vihaan sitä jatkuvaa vöihin kinnittämistä ja irrottamista |O

Muuten ei kummempia kuulu. Eilen meni rv 29 rikki, joten kaipa täällä tasasen varmasti itsekin sitä (toivottavasti) viimeistä kymmentä pääsee starttailemaan pikkuhiljaa ;) Harjotussuppareita tulee niinä päivinä enemmän joina oon enempi ollut liikkeessä. Mut ei mielestäni mitenkään hälyttävästi. Vesijumpaan pitäis tänään matkata ja esikoinen puolestaan on taas räkätaudissa (kerkesi olla varmaan puol viikkoa terve). Että arkea arkea :p

vaimo ja vaavi 29+1
 
Viimeksi muokattu:
Heissuli pitkästä aikaa!

Yritin minäkin eilen lähettää viestiä useampaan otteeseen, mutta eipä se tainnut tulla. En ainakaan huomannu omaa viestiäni.:D

Mut tosiaan, meillä on ollu tietokoneen kanssa ongelmia ja lisäksi oon ollu kipeenä ja taidan olla jälleen tulossa. Yöunet on niin vähiin jääny, että alkaa tuntua joka paikassa uskomaton väsymys.

Mieliala on ollu jo jonku aikaa jotenki tosi maassa. Mistään ei irtoa iloa nyt. Tuntuu, että vauvan tuloon on vielä älyttömän pitkä aika ja elämä on tätä raskautta loppuelämän. :/ Sitten lisäksi vauva on jotenki niin, että tunnen hirmuista ahdistusta jo pelkästään fyysisesti. Ärsyttävää, ku oon nykyään niin masis-fiiliksellä jatkuvasti ja valitan kaikesta. Niin ku nytkin teen.:)

Synnytys alkanu myös pelottaa tai ainaki jännittää kovasti.

Hikkaa on meidänki vauvalla kovasti ja potkuista tullu melko voimakkaita.

Kiva oli tosiaan kuulla Muarista. Toivottavasti teillä menee päivä päivältä paremmin!!

Ikävä kuulla Tuttemuin menetyksestä! :(
 
Heippa taas!

Meidän kone on edelleen huollossa, joten kirjastossa taas näpyttelen. Inhottavaa vaan kun on tuo aikaraja, jonka jälkeen se nakkaa täältä pihalle, joten en ehdi lukemaan kaikkien juttuja/kommentoimaan paljoakaan. Täytyy sitten enemmän lukea/kommentoida kun saa koneen toivottavasti loppuviikosta takaisin.

Eli mulla olisi tuoreita neuvolakuulumisia.
Pissa oli puhdas (Ei siis enää sokeria)
Hemoglobiini oli 130 (ennen obsidanin aloitusta 119)
RR 131/71
Paino -181g/viikko (Alkuraskaudesta painoa tullut 5kg lisää)
Sf-mitta 28,5 (24 edellisellä kerralla)
Syke vauvalla 147
Liikkeet ++
Tarjontaa ei edes tarkistettu tällä kertaa kun se ultrassa todettiin perätilaksi

Kaikki oli siis enemmän kuin hyvin ja sain uuden ajan nyt sitten 30.9 eli sinne parin viikon päähän. Lääkärineuvolasta oli sen verran puhetta, että mulla se jää nyt sitten pois, koska olen rv 36 menossa äippäpolille synnytystapa-arvioon. Mulla on tuo synnytystapa-arvio äippäpolilla sen vuoksi, koska mulla on kaksi sektioo takana. (Kuopuksenkin kanssa pääsin samaiseen tutkimukseen juuri sektion takia). Tämä edeltävä äippäpolikäynti oli istukan paikan tarkistamisen vuoksi. Siinä haluttiin tarkistaa se, ettei istukka ole suoraan sektioarven päällä (kokonaan tai edes osittain). (Muussa tapauksessa mullakaan ei olisi sitä ollut).

Sairaalakassia mä en ole vielä edes miettinyt saatika pakannut. Vaipat, tutit, tuttipulloihin uudet tutit, liivinsuojukset, äidinmaidonkorvikkeet sun muut on vielä hankkimatta. Isoimmat meiltä löytyy, sekä paljon muuta pientä tavaraa poikien jäljiljtä. Pyykkiä olen pessyt ja silittänyt monta koneellista. Nyt näyttää siltä, että saan kaikki ne tällä viikolla tehtyä. Kehdon kasaus ja sängyn laittaminen jää varmaan ensi kuulle.

Mä tässä myös odottelen jo kovasti marraskuun alkamista. Onneksi sinne ei nyt enää niin mahdottoman paljon aikaa ole. Positiivista on sekin, että mun odotusaika lyheni viikolla siitä mitä olin itse ajatellut. Olin varautunut, että leikkaavat lasketulla viikolla, mutta hyvä näin. Jos tämä saisi itsekseen tulla ulos niin joulukuun alulle menisi aivan varmasti. Pojat kun syntyivät 41+6 ja 42+2. Nyt tämän pitäsi siis syntyä joko rv 38+6 tai 39+2. Huomenna poksuu taas rv 32. Eli viikot senkun vähenee.

Nyt lopettelen taas tällä erää, ennen kuin tämä kone heittää mut ulos täältä.

Hyviä vointeja kaikille!

Katja-75 ja PikkuNeiti rv 31+6
 
Mä meinaan ostaa vauvalle vaipoiksi paketilliset liberoa ja pampersia, ja ykköskokoa :)
Aiemmin jo tuli hommatuksi Aventin tutteja- ja tuttipulloja, joita tuttavat ja sukulaiset ovat lähinnä ylistäneet :)
Sairaalakassia oon kyllä miettinyt, mutta en ole nähnyt tarpeelliseksi alkaa pakkaamaan, kaikki on kuitenkin "hollilla" joten äkkiäkös ne tarpeenvaatiessa laukkuun saa =)
Kävin heti aamusta kävelemässä semmoisen 6km lenkin ennen sateen alkamista, ja kuin ollakaan se poiki läjän harjoitussuppareita 4km taapertamisen jälkeen, loppu 2km oli aika tuimaa vääntöä kävellä kotio mutta pakkohan se oli :|
Viisastuin sen verran, että lopetan nuo kävelemiset kokonaan ainakin rv37 saakka, ja liikun sen ajan pyörällä koska se tekee ainoastaan hyvää meille :)
Sain äsken kämpän siivotuksi, pyykit pestyksi, nyt suihkuun ja tonnikalapastan tekoon =)

Tanya & herra hukkapätkä 33+4
 
Heippa täältäkin taas pitkästa aikaa! On tullut taas liian pitkä väli täällä käyntiin, en edes ole ehtinyt seuraamaan teidän juttujanne!
Meillä pidettiin vihdoin ja viimein esikon rippikahvitus naapureille ku ite juhlat pidettiin pohjanmaalla sukulaisten kanssa ku kaikki siellä asuvat niin oli helpompi niin päin ne pitää, mutta sitte joutu kahvittaa nuo naaurit ja ystävät sitte täällä erikseen.
Niin nuo juhlat otti kyllä niin voimille etten kyllä ois ees arvannu! :headwall: Kaikki se siivoaminen, leipominen ja värkkääminen oli ihan liikaa ja tässä nyt ollaan kärsitty pari päivää sen saldosta..ja mies otti ja loukkas jalkansa vielä su-iltana sulkkispelissä joten ei oo sitte ite päässy oikein lepäilemään...

Aivan ihanaa oli lukea Muarin kuulumisia ja siitä kuinka hienosti pieni mies on jo kasvanut! Toivottavasti siellä voidaan jo paljon paremmin! :heart:

Tuttemuille kunnon rutistus! :hug: Ihan hirveää tuollainen! Mun serkulla tuo kyseinen pöpö aiheutti ennenaikasen synnytyksen ja lapsi olikin pitkään tosi sairas mutta selvisi siitä kuitenkin..

Vaipoista: meillä käytetään kestoja. Varavaippoina reissussa on joko Liberot tai Naturet (ne puolimaatuvat). Edellisen vaipattavan kans Pampersit sai atoopikon pepun heloittamaan punaisena..

Sairaalakassia olen jo alkanu miettimään. Mitään en ole siihen laittanu mutta listaa kirjoittanu...jospa sitä nyt pakkais sen etukäteen niin ei tarttis miehen sitte arpoa mun tavaroitten kans..

Onnittelut kaikille synttäreitään viettäville! :flower:

( . ) Nyt perui mies puheensa siitä että tää syntyy joulukuun puolella. On sen verran vaivanen rouva täällä että huhhuh! Supistelee paljon ja ne ei ole mitään mahan kovettumisia vaan välillä puhallellaan ja ihan kunnolla (onneksi eivät kestä kovin kauaa kerrallaan), eilen illalla ne alkoivat jo tuntumaan tuolla alakerrassa niin että paineentunne oli persreikää kohden, viimes tältä tuntui ku kuopusta oltiin menossa punnertaan..vauva on myös nyt parin päivän sisällä tippunut asemiinsa sillä tuossa rintojen alla on nyt ihan tyhjää ja masu on alhaalla. Eli päätään pukertaa siis tuota alakertaa kohti ku tuo paine on on ihan järkkyä. Muutenkin vauvan liikkuminen on vähentyny ihan huimasti! Eilen en ollu tuntenu liikkeitä pitkään aikaan ja sitte oli pakko ottaa pala sitä rippikakkua ja ootta jos se vaikka sais vauvan liikkeille...aika kauan siinä lopulta meni ku vähän alkoi liikkeitä tuntumaan, mutta kyllä selkeästi liikkeet on vaimeampia ja niitä ei tuu enää koko aikaa ku ennen tai oikeastaan aika harvoin...Hikkaa en ole tuntenu meillä kenelläkään en tästä enkä edellisistä!
Toisekseen mun lantion seudun liitokset on varmaan irti! Käveleminen ei onnistu kunnolla ja varsinki yöllä ku yrität nousta sängystä vessaan niin se ei olekaan mikään helppo juttu, jos ja kun pääset sieltä sängystä vyörytystekniikalla pois niin jalat pettääki alta ku yrität nousta seisomaan. Äidilleni siitä puhui (hällä on nivelreuma) niin heillä oli ollu puhetta lekurin kans tuollaisesta ku hälle joskus noin käy niin kuulemma se on kudosten heikkoutta ja tää kuulostas siltä samalta ja se tietty korostuu mulla nyt raskausaikana..ja tietty tuo nivelreuma alkaa itteään epäilyttään että näinkö se puhkeaa mullaki ku on niin sukurasitteinen tauti :|
Ja tää väsymys on ihan hirveää, voisin vaan nukkua ja nukkua..|O
Yritän olla valittamatta mutta vaikeaa se on..yhdyn Althleiaan ja tuumaan että nyt riittää ja tää saa olla viimenen! Ei taida mun kroppa vaan enempää kestää :ashamed: saa jäädä se viides vaan haaveeksi tai jos lasketaan siihen se meidän ens kesänen hauvavauva! :kiss:

Jo nyt riittää ettei palsta ihan tukkeudu näistä mun jutuista...:ashamed:

Niin ja jee meillä poksui eilen se kauan odotettu ja kaivattu 30!! Mun ja mun lekurin rajapaalu näitten kaikkien hematoomaongelmien yms. kans! Nyt ei enää niin tartte pelätä!

 
Viimeksi muokattu:
Hui, kuulostaa hurjilta nuo Crocus76:n kivut, samoin kuin Tanyan. Itselläkin liitoskivut alkaa olla ihan arkea, vaikka jotenkin joskus sain käsityksen, ettei niitä välttämättä ekaa oottaessa ees oisi aina. Mulla on kanssa just tuo, että sängystä nouseminen vatsan kanssa sattuu jonkin verran, ja päivisin kyllä kävellessä joka askel tekee kipeää. Onneksi se kipu on vielä sellaista, että sen sietää, ja on tuo tukivyö selvästi tuonut siihen helpotusta, mutta vähän pistää jänskättään, että miten käy sitten kun päästään lähemmäs LA:ta!

Mä olen noita vaippajuttuja paljon pohtinut ja yrittänyt netistä lukea vähän kestovaipoista, ja luulen, että meidän perhe aikoo ainakin osakestoilla, jos vaan lähtee lutviutumaan. Tuntuu siltä, että itselle sopivimmat saattaisi olla ihan tuollaiset All in One -mallit tai sitten sellaiset taskuvaipat, jonne lisäillään imuja tarpeen mukaan. Eikös ne muistuta aika paljon tuollaisia AIO-malleja, mutta erona enimmäkseen se, että niitä imuja laitetaan sitten oman tarpeen mukaan? Mä en tosiaan tässä vielä mikään ekspertti ole, mutta olen järkeillyt, että noilla voisi ehkä aloittaa kertisten ohella, niin olisi sellainen suht helppo ja ymmärrettävä alku kestoilulle? Meillä tuskin tullaan reissun päällä tai kyläillessä kestoja käyttämään, mutta tarkoitus olisi kotona käyttää niitä enimmäkseen kunhan oppii systeemin ja saa pikku hiljaa hommattua noita vaippoja.

Mitä kestovaippamerkkejä te aiemmin kestoilleet suosittelette, etenkin näin aloittelijalle?

Voiskohan myöhemmin kerätä tänne vaikka jotain listaa, että mitä mukaan sairaalakassiin? Siitä voisi olla apua meille ensikertalaisille :)

Siilinlapsi ja öttis 29+5 (täällä ootetaan malttamattomasti sen kolmenkympin poksumista!)
 
Pariin päivään ei ole tullut juttuja luettua ja paljon on sinä aikana tullut uusia ja niitä luin sieltä täältä. Kestovaipoista en osaa sanoa, mitkä olisi vastasyntyneelle hyviä, kun esikoisen kanssa kestoiltiin vasta 5-kuisesta eteenpäin ja nyt on sekin taas jäänyt, jotenkin siirryttiin taas kertiksiin ja kestot ovat olleet jo keväästä asti taas jäissä. Tarkoitus olisi että osakestoilisin taas tämän tulokkaan kanssa ja mietinkin että mitä sitä hankkisi.

Itse sain eilen päätökseen projekti autokoulun ja nyt mulla on ajokortti. Eilen jo pääsin kokeilemaan vanhempieni autolla ajamista ja kyllä jännitti, kun äitini istui vieressä :) Lauantaina he sitten lähtevät pariksi kuukaudeksi etelään joten saan auton omaan käyttööni siksi aikaa ja voin harjoitella ajamista.

Huomenna olisi taas neuvola, nyt saakin käydä sielläkin alvariinsa 2 viikon välein ja kohta jo viikon välein. Huomenna laittavat sitten lähetteen polille, kun mulle tehdään tällä kertaa synnytystapa-arvio.

Hankintoja ei onneksi paljoa tarvitse, mutta pitäisi varmaan alkaa katselemaan turvakaukaloa, se kun vielä uupuu, kaikki muu isompi on vanhastaan ja vaatteita on entuudestaan jo jonkin verran ja kirppikseltä on tullut bongattua aina välillä jotain :) Viimeksi ostin hauskat "sandaalit" pienelle, kun ollaan keväällä lähdössä Kanarialle ja ajattelin, että ehkä niitä voisi siellä pitää, ovat sellaiset pehmeät.

shihtzu + poitsu 31+5 (muistaakseni)
 
vielä tuosta streptokokista Eli sitä ei ainakaan toistaiseksi oteta kaikilta odottajilta, mutta ilm.sitä tutkitaan, että olisko kannattavaa. Nyt otetaan, jos ennenaikaisia supistuksia. Multa oli otettu kahdessa ekassa raskaudessa,silloin olleet negatiivisia. Sitten ei otettukaan ja lapsen sairastuttua synnytyksen jälkeen otettiin - ja oli myöhäistä. Sitähän ei hoideta raskausaikana vaan vasta synnytyksessä. Jos synnytys alkaa lapsivedenmenolla eikä synny tästä tarpeeksi ajoissa,lääkitään myös varalta. Samoin enneaikaiset synnytykset hoidetaan lääkkeellä.
Mutta lohdutuksena voinee sanoa, että onneksi on TODELLA harvinaista, että Suomessa lapsi tähän menehtyy.
 
Siilis; Mä tykkäsin kaikista eniten taskuista ja etenkin kotiaisista :)
Eli hoikkeliinille oli hyvä LillaMamman-taskut ja little starin taskut ( nämä jälkimmäiset tosin lopettaneet :( )
Kannattaa hankkia korkeintaan pari samaa merkkiä, kun erimallisille lapsille istuu eri merkit.
Itsellä odottamassa kestoja; Taskut; LillaMammaa, Sampsukkaa, Wilmistä, Tirsokasta, Dream Nappy, Neppula ja ulkomaisista kokeilen nyt tälle uudelle Thirsties AIO ( kirjoitetaankihan noin? ) Bumgenius AIO. Fuzzeja en tällä kertaa halunnut ovat leveitä ja matalia.

Lisäksi sisävaippoja löytyy Niikkiä, Neppulaa ja tsi-malleja. Lisäksi villahousuja ja kuoria.
Sekä kauhee kasa imuja, pääasiassa bambua kun meillä ei ole hamppua ja mielestäni hamppu vaatii rummullisen kodin jotta tulee pehmeäksi.

Varuiksi kaappiin hankitaan pieniä kertiksiä, jos rimpulalle ei istukaan mikään noista vaippuleista ekoina viikkoina...

Tuttemuille :hug:

Crocus, Tanya, Siilis; Täällä kanssa yksi todella vaivainen :( Kävely sattuu joka askelleella. Nämä on niitä ihania loppuraskauden vaivoja :( Lisäksi noita lonkkien/liitoksien paukkumisia ilmennyt nyt viimeisen viikon sisällä.

( . ) maksa-arvot oli ok, sappi antaa odottaa itseään torstaihin.
Kutina on aika kaameeta, mutta kai se tästä...

Op ja Arvo 31+5
 
nyt hikka tuntuu taas ihan alhaalla keskellä ja vihloo, vihloo..tuota alapään vihlontaa ollut nyt eilisestä, pitää oikein pysähtyä kun vihloo niin perhanasti, taitaa pikkuinen olla sen verran alhaalla et tuollaisia tuntemuksia tulee, mitään liitoskipua ei ole ollut.. kumpa tuo vihlonta ei merkkaa paikkojen avautumista kun paikat ovat kuitenkin olleet jo ajat sitten pehmeet ja paikat lyhentyneet, on täs kuitenkin viikon päästä äitiyspolikäynti joten jos sinne asti oottelis rauhas..
 
Täällä kans neuvolakäynti takana. Oli kyllä sen verran hyvä reissu kun se tuhannen sf-mittaki oli jo noussut hurjasti. (Ollut useammalla aikaisemmalla kerralla tosi pieni viikkoihin nähden.) Nyt mennään normaalissa sen suhteen.

Pissa: puhdas
Paino: 59,1kg painoa tullut yhteensä n. 10kg
Painon muutos/vko: +150
Turvotus: +/-
verenpaine (RR): 104/68
Hemoglobiini: 129
Kohdunpohjan korkeus (sf): 28
Tarjonta: vt (viisto tarjonta) rt?
Sydämensyke: 140-150
Liikkeet: ++

Ja viikkoja nyt on 30+4
 
Nyt naiset kerrotte mulle salaisen kikkanne millä saatte hbn pysymään noin hyvänä!? Tänään neuvolassa mun hb oli todellakin 86 ja syön / juon rautaa.. Mikään ei vaan tunnu auttavan. Ihmekös mua vähän väsyttää ja on oon ihan oikeesti hidas. :headwall:

Tuttemui :hug:

Liirah + Sissi 29+5
 

Yhteistyössä