MARRASKUUN MURUSET 2010 HUHTIKUUSSA

Eilen tuli syötyä maha täyteen grilliherkkuja ja vähän muutakin ja ihme ettei ollut yhtään sen tukalampi olo, vaikka tuli syötyä aika paljon. Seksihaluttomuudesta täällä on puhuttu ja liityn joukkoon, ei voisi yhtään vähempää kiinnostaa ja mies ei millään ymmärrä mua ja siitä tapellaankin välillä hyvinkin railakkaasti. Tällä hetkellä sekin vielä lisää tuota haluttomuutta, että mulla tulee paha olo kun sekstaillaan, niin eipä sitä kauheasti silloin tee mieli. Mulla esikoisen kohdalla oli ihan sama juttu ja se koko imetyksen ajan ja vähän sen jälkeenkin.
 
Pikku-Katti, kyllä sulla viikot ihan oikein on eli samat kuin mulla. Itse arvioin, että laskettu aika olisi ollut 9.11. ja silloin alussa laitoin sen listalle. Nyt kun viikolla 6 ultrattiin niin lasketuksi ajaksi tuli 8.11. En ole sitä kuitenkaan vielä pyytänyt listalle vaihtamaan, koska odottelen minkä päivän laittavat ensi viikon ultrassa. Vähentää listanpitäjän vaivannäköä kun en sitä jatkuvasti vaihda ;)
 
Tuohon seksikeskusteluun. Mun kyllä tekee mieli heti vaan ku pahoinvointi vähänkin helpottaa.. Mut ku se ei taho helpottaa ollenkaan. Yleensä ruokailun jälkeen on hyvä olo mut sit on maha täynnä... :LOL: Mut kyl meillä aika normaali määrissä on peittoja heiluteltu. :D

Mä odotan todella, et nää viikot menee eteenpäin. Alan jo kyllästyä tähän 24/7 pahoinvointiin. Sillon ku ei ollu raskaana toivo niin kovasti jopa tätä pahoinvointia mut kyllä tää on niin rankkaa et ei tätä enää jaksa. Sit toi väsymyskin vois loppua. Nukun suurin piirtein 16 tuntia päivässä. Saa nähä miten käy ku talviloma loppuu ja pitäis töihin mennä...

Ens torstaina on eka neuvola. Jänskättää ja tuntuu ihan oudolle mennä äitiysneuvolaan.. :heart:
 
Tänään ollut kokopäivän huonoa oloa eikä ole jaksanut oikein mikään kiinnostaa. Ruokakaan ei ole maistunut juuri ollenkaan, väkisin syönyt vähän.. Ja VÄSYTTÄÄ!

Mulla kyllä jonkin verran haluja ois mutta yleensä väsyttää tai sit on vaan huono olo..

puhnalle 8+3
 
jenkkivaimo
Tänään ollu superärrrrrsy päivä. Mitkään vaatteet ei näytä hyviltä päällä, maha turpoo, kiloja on tullu jo kolme (ei raskaudesta johtuvia tietenkään vaan imetyksen loputtua jäi huonot tavat päälle). Näytän (omasta mielestäni) ihan kauheelta. Mieparka, kun sai kuunnella mun murjotuksia ja kamojen heittelyä ja ootella kun vaihdoin vaatteet oikeesti 10 kertaa ennen ku päästiin lähtee synttäreille. Kommenttia ei onneks tullu kovin paljon, sievästi vaan huomautti että "Ei susta tosiaan uskois että oot raskaana...". :LOL:

Seksihalut meni viime kerralla loppuraskaudesta molemmilla, ja omat halut palautui täysin ennalleen vasta kuukautisten alettua kun poika oli 9,5 kk. Kun imetys jäi kokonaan pois, alkoi todella tehdä mieli. ;) Alkuraskaudesta olin sit niin väsynyt, etten vaan jaksanut, mutta nyt ollaan taas päästy vauhtiin. Innostuinkin eilen aikalailla kaverin polttareissa tilailemaan, kun siellä oli sellanen erotiikkamyyjä.... :whistle: :LOL:

Nyt on sit lipsahtanu jo useemmalle kaverille tieto raskaudesta. Ei pitäny kertoa kellekään ennen perjantain ultraa että nyt saa sit kertoa huonot uutiset kaikille jos niikseen on... Ihania noi frendit kyllä, alkoi heti itkeä ilosta kun kerroin. :) Polttareissa tuli tosiaan aika nopeesti selville asia, kun en brunssilla ottanut skumppaa... B)

Sit jos sais kouluhommia itestään vielä tänään irti niin vois vähän tyynemmin mielin mennä nukkumaan...
 
tää lähtee töihin taas puoleksitoista vuorokaudeksi... ja yökkäilee mennessään.. :x
tähän ei kyllä syömiset auta. mut ei viitti kyllä taas saikkuakaan hakea. no jos tän vkon sais porskutettua niin katotaan miltä seuraava vko sitten näyttää... jos vaikka jo alkais helpottamaan?

muakin kiinnostais mamastellan blogi, mistä löytyis?

nyt on yhdet äitiysfarkutkin ostettu ja yks paita.. sen verran mahaa turvottaa mut kyllä ne omat toki mahtuu vielä etten noita nyt käyttöön aio vielä hetkeen ottaa :D

np ultraan ois tasan 2 vkoa, toivottavasti menee nopsaan aika taas :)

saana & 9+6, huomenna taas poksuu =)
 
huomenta :)
onko teillä kellään ollut mahakipuja?
Mulla välillä alavatsa kipeä ja tietenki sitten mietin mitä se on :'(
ja eilen valkovuoto oli vähän jostain kohin semmosta tosi tosi tosi haaleen ruskeeta, säikähin jo että joko nyt rupee vuotaan verta mutta ei ole sen jälkeen onneksi tullut mitään *kopkop*.
Pelottavaa :( ja ultra vasta yli 3 viikon päästä! Paljonko maksaa jos menee ennen tuota ylimääräseen ultraan?

muoks:
niin ja rv 9+4
 
Mä olen kans jo kaivanut äitiyshousut esiin. En kyllä yhtään tykkää siitä kun ultra on vasta edessä, mutta oli perjantaina sen verran ahdistavaa olla tavan farkuissa, ja toisaalta ei verkkareita viitsi ihan joka paikassa pitää. Ajattelin kyllä ostaa uusia housuja, sen verran kulahtaneita nuo vanhat. Saa nähdä maltanko mieleni vai käynkö kaupassa jo ennen ultraa.

Kultapossu: Mulla on maha aika useinkin kipeä. Välistä sattuu alamahaan, yhtenä iltana tuntui tosi kipeältä aivan kuin joku repisi sisuskaluja. Ja sit on vielä se ihan tavallinen jomotus, jota en osaa paikallistaa. Hankalaa vain, kun en yhtään tiedä mihin kivut liittyy, kun eihän raskaus ole ainoa vaihtoehto. Ja tuosta ultrasta, mulla ne on maksaneet jotain 150 e ja tuokin siis viime kevään hinta. En yhtään tajua kuinka jotkut pääsee satasen pintaan, kun täällä jo se lääkärin palkkio on sen + siihen päälle ultrausmaksu.

Muari rv 11 +0 ja 4 yötä ultraan
 
Mulla on tänään viilelly alamahaa,Aina silloin tällöin.Aina samasta kohtaa.
Muistelin et aikasemissa raskauksissa ois ollu sama homma ,mut vasta joskus myöhäsemmillä viikoilla. Viikko pitäs odotella viel tota np-ultraa.
Meillä päin ultra yksityisellä maksaa lähemmäs 200?
 
Mulla kans mahakipuja eritoten sänkyhommien jälkeen.. Pari viikkoa takaperin kivut oli välillä tosi´kovia ja valkovuotoa oli aivan mielettömästi..
Selkää juilii ja reisiäki jomottaa eli vähän semmosia menkkakipuja aika tavalla, mutta täytyy toivoa et oon vaan jumissa ku joutunu paljon ajaan autoa viikon aikana..

Huoh.. ´huomenna sit 10+4 ja sillon oli toissakerralla se keskenmeno ja kyllä se jotenki hirvittää.. tulis jo se 11vkoa niin vois jotenki rauhottua.

Mammahousuja oon joutunu jo pitään ku ollu aika tiukkoja noi farkut ja maha tuli entistä kipeemmäks niissä :( colleget ja ulkoilupuvun housut kans ahkerassa käytössä.

Tänään pitäs mun vihkisormuksen tulla ja mua niin JÄNNITTÄÄ et onko se ny varmasti sellanen ku halusinki :D Vanhemmat ja sisaruksetki on jo kutsuttu ( muita ei tulekkaan ) niin ei tartte enää salailla asiaa =) mekko vaan vielä hakusella, mutta eiköhän se jostain löydy.

aurinkoista päivää kaikille :flower:
 
seksihalut: mitäs ne sellaset on ;) juu, ei oo haluja..edellisissä raskauksissa ollut samoin, mies ymmärtää ja jaksaa odottaa..

mä pärjään vielä verkkareis töissä/koton ja sit mult löytyy sellaset joustavat farkut kauppa ynnä muihin reissuihin. pitäs kyllä jossain vaihees ostella äitiyshousujakin mut myöhempänä ajankohtana sitten..

tänään poksu 11+0 ( huomenna ultraan..jännittää!!! )
 
Huomenta!

Tulin tännekin päivittämään tilanteen eli verta ei ole tullut sen koomin.. se yksi vessareissu vaan lauantaina. Mieltä kuitenkin painaa kovasti ja soitinkin tuossa hetki sitten neuvolaan. Lähden tänään vähän aiemmin töistä ja menen sinne puoli neljäksi. Katsotaan sillä mahan päältä otettavalla ultralla että näkyisikö mitään ja jos ei näy niin laitetaan lähete sitten seinäjoelle. Neuvolantätikin ymmärsi hyvin huolen kun kuitenkin on ne keskenmenot takana.

Oireet on kyllä niinkuin tähänkin asti, väsymys on kovaa, eilenkin meni esikoisen kanssa kolmen tunnin päikkärit :) ja aamulla oli ällötystä..

Katsotaan kuinka meidän käy..

T. Juli ja Nupsukka rv 8+1
 
sokerirasituksessa käyty. ja yök, nyt on paha olo :$ keskiviikkona saa lääkärineuvolassa saan tietää tulokset. jotenkin taas jännittää ultraus että löytyykä mitään vaikka kuinka oon päätäny olla raskaana niin pitkään että joku toisin todistaa. se on tuo ku pitää silti huolehtia =)
enää viikko nt-ultraan!

tasse 10+2
 
Huh, tänään sain kerrottua raskaudestani esimiehelleni. Hyvin otti asian, ja oli ihan iloinen puolestani. Toisaalta oonhan mä täällä kohta kymmenen vuotta tunnollisesti ollutkin, ja esikoista nyt vasta odotan :)
Tanya 12+1
 
Heippa pitkästä aikaa!

Voi kun mä kateellisena lueskelen, että useella on jo np-ultra noin lähellä! Mäkin haluun! :kieh: Itellä se on vasta ens viikon torstaina viikoilla 12+5! Joillakin teistä se on jo 11+ jotain...Plääh, en jaksais oottaa, mullakin se ois saanu luvan olla jo viikoilla 11+, niin se ois tällä viikolla :p

Maha on edelleen littana ja kaikki oireet kadonnu tissien kasvua lukuunottamatta... Ultra siis kiinnostaa kovasti. Ei nyt mitään huonoja viboja oo, mut silti varmuuden maksimoimiseksi ois kiva.

Odotellaan siis! Jaksuja kaikille! :flower:

Ritu 11+2
 
kultapossu: mehiläisessä maksoi meillä ultra n. 120e kela korvauksen jälkeen.

pitääkö muuten työnantajalle kirjallisesti ilmottaa raskaudesta ja äitiyslomalle jäämisestä vai riittääkö sanallinen ilmoitus asiasta? meillä työnantaja on tosi vaativa ja tarkka kaikesta... saikullekaan ei saa jäädä ilman LÄÄKÄRIN todistusta, ei ees yhdeksi päiväksi... eli vaikka ois vatsataudissa niin aina hakemaan lääkäriltä todistusta.

täällä siis yökkäily töissä jatkuu mut onneks pääsee ainakin nyt pitkälleen..

saana & 9+6
 
Maanantaita kaikille! Täällä öklötysolo sen kun jatkuu. En oo siksi paljon osallistunut kirjoittamalla. Mut vois kuitenkin lisätä listalle. La on 19.11 ja synnytyspaikkana Tays, toista odotellaan. Mulla on ens viikolla ultra, mutta np-ultra on vasta 12.5 eli sinne on matkaa. Onneksi ens viikolla saa päivityksen, miten siellä jaksellaan. Tehdäänkö se sokerirasitus nykyisin kaksi kertaa vai miten jo näin aikaisin? Mulla oli viimeks rv 26, mutta nyt neuvolantäti puhu et sit kun pahoinvointi helpottaa niin pitäis mennä. Jos se tehdään näin aikaisin ja arvot ok, niin joutuuko siihen myöhemmin uudestaan? T. Villiheinä ja Heta rv 9+3
 
Juliaana82 hyvä, että pääset tarkastamaan tilanteen. Uskon kyllä, että siellä on kaikki hyvin!
Mullakin tuli yksi päivä pyyhittäessä veri viirua paperiin ja kovasti kyllä säikähdin, muttei enää seuraavana päivänä tullut, varmaankin johtui edellisen päivän peittojen heiluttelusta..

puhnalle 8+4
 
Pitää kohta itsekin kaivaa ne äitiyshousut esille, kun työhousut alkaa käymään ahtaiksi, tosin ovatkin tuollaisen hankalan malliset ja kiristää ikävästi mahaa. Mulla oli tänä aamuna ihan kamala olo, mahaa kivisti, mutta syynkin tiedän, kun ei maha on täys ilmaa eikä se tahdo tulla mitään kautta ulos, ahdistava olotila, toivottavasti tää tästä helpottaa.
 
mistä ihmeestä te naiset sitä mahaa löydätte?! täälä ei minkään näköstä muutosta entiseen ja painoki ennemmin tippunu ku noussu! mistään ei todellakaan arvais/näkis mun odottavan. kaikki vanhat vaatteet menee enkä ole edes harkinnu mitään muuta ostavani vielä.
alavatsaa kyl repii niin usein et niistä repäsyistä päätellen kohtu kasvaa kyl aikalailla. onks muilla esikoisen odottajalla ollu kovia repäisy kipuja? varsinkin yöllä kääntyillessä tuntuu välillä kovia vihlasuja. seksi-haluja löytyy yllin kyllin ja varsinkin yöllisten kuumien unien jälkeen on pakko saada heti seksiä :D mies on kyllä ollu mielissään ja niin minäkin ;)
ultria onkin monella tulossa tällä viikolla ei muuta kun tsemppiä :flower:
ite nään pikkusen uudestaan np-ultrassa tasan viikon päästä =)
hipsu 11+3
 

Yhteistyössä