Marraskuun masunkasvattajat ELOKUUSSA.. LA:t 1-15.11.2008

Vauvan toppapukuja, onko kukaan törmännyt vielä niihin kaupoissa? Mä oon vähän jo metsästellyt, Prismassa oli tänään sellainen jokin viininpunainen. Mutta en ole varma onko se ihan toppapuku? Jos joku on nähnyt samaisen Cirafin puvun, onko se mielestäsi oikea toppis vaiko kevyt? On se kun ei itse tiedä. Mutta minusta ainakin 06-äippäpakkauksessa oli paljon paksumpi puku, sillä tuo Ciraf vähän mietityttää..

Hyvää matkaa Italiaan MaiLou! Jospa siellä olisi lämmintä B)
 
maanantai moi!!
Täällä on kotiuduttu IHANAN viikonlopun jälkeen. Vaikka mentiinkin pois vain yhdeksi yöksi, tuntuu siltä kun oltais oltu lomalla, oli niin rentouttavaa ja erilaista. Ihanaa kun on nyt vähän aikaa ollut niin rauhallista ja hyvää aikaa miehen kanssa, ja nyt vielä toi viikonloppu, tuntuu siltä kun ois rakastunut taas uudelleen ja syvemmin :heart: :heart: jäi hyviä muistoja, koko yö ja ilta tuli kuitenkin maksamaan niin paljon, että tuskin toista samanlaista tulee vuosiin, jos koskaan!

Sain just kuulla että mun kaverille syntyi lauantaina pieni poika. Viikon yli lasketun ajan meni.
Ja toiselta ystävältä meni eilen lapsivedet, enkä ole sit kuullut vielä onko vauva maailmassa (mutta eiköhän jo olis?). Tosi kivaa että tulee niin samanikäisiä vauvoja, vaikka kyllähän pari kuukautta vaikuttaa vauva-iässä, mutta onpahan ainakin sit ystäviä jotka on kans kotona vauvojen kanssa, ja myöhemmin lapselle leikkiseuraa.

Neuvola kuulumisia perjantailta... Hemoglobiini oli edelleen alhainen: 108 ja käskivät jatkamaan raudan syöntiä. Oon vaan unohtanut aika monta kertaa ottaa, joten ei oo varmaan sen takia vielä alkanut tehoamaan... :ashamed: väsyttää kyllä aivan kokoajan, joten toi raudan puute kyllä tuntuu.

Muuten kaikki oli hyvin, ja paljon pelkäämääni raskausdiabetestä ei siis ole!! Pelkäsin sitä siis siksi, että äitillä ja siskolla molemmilla on ollut, mutta eipähän itelläni ainakaan vielä ollut!! :D Kaiken hälinän keskellä unohtivat (ja itsekin unohdin) kokonaan mitata painon :O ja kun kotona ei ole vaakaa, niin en tiedä paljon on taas paino noussut...


Nyt ompelemaan, ja leipomaan. Teen vaipan lisäimuja, lakanoita vauvan sänkyyn ja reunapehmustetta. Ja mokkapaloja illaksi kun tulee vieraita.

Voimia kaikille huonosti voiville :hug:

PS en muista onko joku maininnut, mutta montakohan noita liivinsuojia kannattais olla? Mulla on nyt siis vain 2 paria, voisin tässä samalla kun teen lisäimuja kokeilla noita liivinsuojien tekoakin, mutta en tajua paljon niitä oikein tarvii.

PPS tuli perjantain päätös että äitiyspakkaus on myönnetty, jee!!
 
Maanantaimoi!
Masukas, tervetuloa joukkoon!

Täällä on synttärit ainakin osiksi juhlittu. Pikkasen ehkä hössötin liikkaa, laittelin kuppeja pöytään ym niin että mies oli ihan kiukkunen mulle illalla. Kyllä masua tietty sitten juili ja supisteli, mutta lohtuna se että yöllä en herännyt kun kerran ja seuraavan kerran aamulla seitsemältä! Hyvät unet siis takana. Mies lähti töihin ja muksut eskariin, mitäs nyt pitäs tehdä...? Jospa pikkusen pyykkiä pesis...

Mulla on nyt ollut tuo sokereiden kotiseuranta menossa, ja pelottavan monta poikkeavaa arvoa on tullut. Mahtaakohan sitä tälläkin kertaa joutua insuliineille. Höh, se ei ole kyllä kivaa. Torstaina on neuvola, katotaan millasia moitteita sieltä sitten tulee. :ashamed: Ja vielä olen koittanut noudattaa mahd. terveellistä ruokavaliota, eilenkin maistoin vain pikkupalan kakkua, ei oikein tehnyt mieli. Vielä melkein puoli kakkua jäljellä, ei kukaan haluis tulla kakkukahville...? :D

Tänään on meidän hääpäivä :heart: Ajattelin että jos vointi sallii niin leivon päivän aikana basilikasämpylöitä, mun mies tykkää niistä ihan hirveesti. Ostoksille kun ei oikein ole asiaa.

Joku kyseli toppapuvuista, niitä ei vielä varmaan pahemmin kaupoissa ole. Mutta viimeksi kun Stockmannilla kävin niin hypistelin sellasia pikkiriikkisiä toppiksia, tosin ei olleet mitään tyyliin untuvahaalareita, mutta ei ihan kevyttoppiakaan. Ajattelin ite että sellaset voisin papusille hankkia, riittänee kun laittaa tarpeeksi villaista väliin. Pojan tuleva kummitäti lupasi ryhtyä sukan/tumpunkutomistalkoisiin, itellä kun ei puikot todellakaan pysy kätösissä!
Olettekos te jo päättäneet kummeista? Meillä on sylikummit valmiina kummallekin, mies vielä saa pyyttää paria kaveriaan lisäksi.

Meillä on yskäbuumi iskenyt. Pojat ovat yskineet jo pari päivää, miehellä oli eilen aamulla yskää ja nyt tuntuu että omaan kurkkuunkin olisi jäänyt joku klöntti tukkeeksi. Jospa keittelisin teetä ja sitten vetäisi tuohon soffalle vaakatasoon- lääkärin määräyksestä. Eli se on moro taas!

HM ja W&O 27+4

PS. Mailou, mukavaa reissua ja nauti meidänkin puolesta! :wave:
 
sanse...mä katselin myllymuksujen sivulta, siellä myytiin kantofleeceä. tosin en oikein ymmärtänyt, tuohon taitaa erikseen tulla kantopaneeli, kuvassa takki ilman sitä. et jos ostas tollasen ja ponchon lisäksi, sit jos tulee pakkasia(mitä ei viime talvena juurikaan ollut) saisi tuon fleecen lämmikkeeksi alle.

toppapuvuista..mä ostin viime viikolla lindexiltä 50cm tummanruskean karvapuvun. meillä ainakin nuorimmainen hukkuin 56cm pukuun. ja ihan paksua toppapukua tuskin tarvii, onhan vaunuissa tai liinassa suojassa. vauvaa kun ei voi viedä yli -10 asteen pakkaseen.
 
Maanantainen huomen täältäkin!

Kiitos Luminka kestis ohjeista. Toppapukua olen nähnyt citymarketissa eilen, oli valkosia, sinisia ja vaaleanpunaisia. Tais olla tutan ja hintaa 34,90.

HariMao onnea hääpäivän johosta! :flower:

Kummeista me ollaan päätetty kaksi kummia jo mutta vielä ois mietinnässä kummit, esikolla on 5 kummia ja niin haluttais tulokkaallekkin.

Masukas tervetuloa mukaan!

Mulla ois tänään neuvolalääkäri. Katsotaanhan mitä se sanoo ku nuita supistuksia on päivittäin ja kipeitäkin osaavat olla. Välillä tuntuu että jotenkin painaa tuonne alas. Mut iltapäivällä sit tietää mikä tilanne tuolla alapäässä. Kirjoittaa myös samalla sl-jatkot.

Kohta käymään kangaskaupassa ostaa kankaat niin on sit taas jotain tekemistä ku väsää nuo liivinsuojat.

keiju ja wiljo 28+5
 
HM: Hyvää hääpäivää =) Meillä ois huome 1kk hääpäivä :LOL: :LOL:

Mä löysin kirpparilta käyttämättömän toppapuvun 10e:llä, 62cm tais olla ja sit meil on sellanen karvapuku ja kevyttä pukua jne. et ne taitaa riittää kivasti.

Tervetuloo masukkaalle munkin puolesta =)

Kovasti te ootte kaikki väsäämässä jotain, liivinsuojii jne... harmi ku ei ite oo nii kätevä käsistää.. vois tota neulomista alkaa koittaa ku tässä tätä luppoaikaa on!
Ajattelin käydä tytön huoneen tänään läpi, ja rauhas siivoo sen.. Saa vähä karsittuu tavaroit sielt nyt ku se on päiväkodissa. Reppana jäi sinne itkemään, ei ollu tuttui hoitajii ni sitä rupes pelottaa vaikka oottiki sinne pääsyy taas kesän jälkee kovin. Itku silmäs sit itekki sieltä lähin :(
 
Mun aamu hurahti tässä nopeasti. Siivosin lattiat ja pyyhin pölyt. Sit vielä tytön huoneen verhot käytin koneessa ja hinkkasin maton kylppärin lattialla :D Et on sitten kerralla suurempi siivous prinsessan huoneeseen tehty, ei tarvii ihan heti olla verhojakaan pesemässä. Ai niin, ikkunat pitäisi vielä mut jätetäänhän jotain huomiseen.
En ymmärrä mistä meillä on näin kauheasti pyykkiä tullut, vieläkin on kaikki narut täynnä ja vielä pitäsi jotain pestä! Ei auta muu kuin odottaa et saa edellisiä kerätä pois :kieh:

Kummeista
toinen ollaan jo kysytty. Toista kysyn kun seuraavan kerran näen. Kaksi tulee yhteensä olemaan kun ei ole sopivia tarjolla, ja osa kun ei kuulu kirkkoonkaan :/
Esikoisella on 3 kummia, joista 1 ei kuulu kirkkoon. Eli siis epävirallinen kummi hän on!

Mun pitää varmaan käydä tänään päivystyksessä, saavat kattoo onko mulla hiivatulehdus vaiko mikä. Eilen laitoin sitä Lactalia ja ihan kun oisi sytkärillä tuleen koko värkin tuikannut! Eli jotain muuta siellä on kuin pelkät ph:t sekaisin. En uskalla nimittäin ostaa ominpäin hiivalääkettä jos ei kuitenkaan ole hiivaa. Pari kertaa ollut ja en muista oliko silloin samanlaiset oireet!

Luminka rv29+2
 
Pikaisesti jätän puumerkkini... Kohta pitäis lähtä täältä töistä kotia päin ;)

Päästiin jo lauantaina muuttamaan meidän uuteen makkariin B) . Vielä eilen illalla maalailin toista yöpöytää ja ruuvailin siihen kiinni uudet vetimet, tänään pitäisi varmaan maalailla toinen. Huomenna mulla onkin koko ilta täynnä ohjelmaa (josta isäntä ei muuten vielä tiedäkkään B) , pitääkin muistaa sanoa :whistle: ) . Mutta jos nyt tämän viikon aikana saisi tuon vanhan makkarin (=nykyisin vieras/työhuone) ja lastenhuoneen (ovat siis vierekkäin) tavarat ja huonekalut paikoilleen ja pääsis vaikka sitten ens viikonloppuna olkkarin kimppuun... Sitten olis vielä tuo lastenhuoneen operointi ja sitten vois alkaa miettimään vauvan tuloon valmistautumista pikku hiljaa (= pesemään vaatteita ja turvakaukalon ja vaunun osia...)

Vielä piti toppapuvusta sanoa, että itse en ole kyllä vielä kaupoissa nähnyt, mutta en ole kyllä etsinytkään. Minähän löysin kirppikselta h&m:n beigen 56 cm:n toppapuvun, joten sillä ja ä-pakkauksen puvulla meinasin pärjätä :)

Nyt maksuun vielä viimoset palkat, jos sitten vaikka olis työpäivä täynnä :wave:

viides rv 27+2
 
Pitää tulla mainostamaan, että me ostettiin (tai sovittiin just myyjän kanssa, vielä ei oo maksettu) rattaat!! Nyt sit loppu niiden etsintä!
Saatiin Emmaljungan Classic Sport Rattaat vm 2007, hintana 210?! On tosi hyvä kuntoiset, pelissä ostoskeskuksissa käytetyt, myyvät vaan nopeasti pois kun on uusi vauva tulossa. Oon niin innoissani!! niihin on sit vielä ostettava kantokassi, mutta niin ihanaa että nyt on sit vaunujen metsästys ohi!! :D :D :D
 
toppapuvuista: löytyy 68 senttinen Reiman toppahaalari ja noita kevyttoppia useampi, joten voi olla että niillä pärjää. Tietty jos iskee shoppailuvimma ja joku ihanuus kaupassa vastaan tulee, niin onhan se ostettava :) Muuten en pahemmin ole ostellut vielä vauvalle hirveästi vaatteita. Minulla on vauvalle kunnollinen makuupussi, jossa on paksu karvavuori, siinä tarkenee kovillakin pakkasilla.

Soittelin lomilta palanneelle neuvolan tädille tuosta pissanäytteestä ja se oli onneksi puhdas. Juteltiin sitten siitä istukka asiasta ja se meinasi että jos se on 3 senttiä kohdun suun päällä ollut viikolla 26, niin aika epätodenäköistä olisi että se siirtyisi siitä kunnolla. Sen kun pitää olla kunnolla poissa kohdun suulta kuulemma että alatiesynnytys on mahdollinen. Siinäpä sitten meni aamu melkein itkua tihrustaessa jos sektio on nyt ainut vaihtoehto..

Huomenna on äitipoli kontrolli ja asiaan saa lisävalaistusta. Ja nuo virtsatiet kontrolloidaan vauvalta. Edellisellä neidillä kun on niissä rakennepoikkeavuus, niin siksi olen niistä seurannassa. Ja nyt tuon istukan takia vielä lisäksi. Meinaa jännittää.. Muutenkin ihana tuo äitipoli kontrolli, nyt pitäisi vielä saada varmistus että onhan se edelleen neiti joka masussa asustaa ja sitten tämä naikkonen painuu kauppaan vauvanvaate ostoksille!

Jauhelihakeittoon iski tänään himo ja piti värkit lähteä kaupasta hakemaan ja myönnettäköön että oli hyvää aivan tuoreen ruisleivän kanssa =)
 
Iltapäivän terve!
Lähestulkoon koko päivän olen vaan sohvalla makoillut, MÄ EN JAKSA tällästä!!!! |O Mä kaipaan tekemistä, salaa olen kaksi koneellista pessyt pyykkiä. :ashamed: Tekis mieli imuroida kun hiekkaa tuntuu taas olevan, mutta ei sitten. Kiukuttaa. Päätäkin särkee.

Isoimmat miekkoset on futisreeneissä, ajattelin sen jälkeen uhmata kaikkia ja istua autoon ja hakea pojalle jonkun synttärilahjan huomisaamuksi. Se ei varmaan tule paljoa painamaan... Ajattelin että yöllä laittaisin sen poitsun pöydälle josta aamulla sitten sen löytää. Mahtaa kuopusta ottaa päähän, sillä on hieman hankala hyväksyä sitä että hän ei saa nyt mitään lahjoja. Elämä on....

Joko sais mennä yöunille? Väsyttää ihan tajuttomasti vaikka otin puolen tunnin tirsatkin päivällä. Taas on kaikki huonosti, valivalivali. Sori.

Taidan nyt mennä tekemään jotain tosi hyödyllistä, esim lukemaan lehteä. Joten heido!

HM sekä W&O
 
nyt ois neuvola reissulta kotiuduttu joka vähän pitkäksi vierähti...

Lääkäri sieltä mut lähetti päivystyksellisesti äitipolille josta sanottiin että päivystystapaukset meneekin suoraan synnärille. Lähetti siis sen takia kun paikat tuntui kovin pehmeiltä ja kun nuita supistuksia ollu aikalailla.
Synnärillä ensin olin käyrässä tunnin ja sit tulikin jo lääkäri tutkimaan tilanteen. Wiljolla kaikki hyvin ja painoarvio oli 1300g, hyvin on pikkumies kasvanu. Mullakin kaikki hyvin käyrälle ei supistuksia piirtyny eikä kyllä supistanukkaan sillon, kohdunsuu pehmeä ja sormelle auki, sisäsuu kiinni, kaulaa jäljellä 3cm. Sanoi että normaalia elämää vaan ja silloin kun siltä tuntuu että levättävä niin lepää ja niinhän mi olen tehnytkin.

Paino: 56,6kg (+930g)
turvotus: +
RR 128/73
Pissa: puhdas
Hb: 120
Sf:27
Syke: 140
Liikkeet: ++
Tarjonta: RT
lapsivedenmäärä: normaali

Nyt sitten 2vk:n kuluttua kontrolli äitipolilla.

Tämmöstä tänne tälläkertaa...nyt syömään....

keiju ja wiljo 28+5


Muoks: sairausloma jatkuu äitiysloman alkuun.
 
[color=#c000c0 ]Tänään oli neuvola ja tässä uusia kuulumisia:

Rv 10+5 (11.4.2008)
Paino: 72,6 kg
Verenpaine: 123/76
Hemoglobiini: 137
Sydämensyke: 170+
Pissa: Puhdas

Rv 15+4 (15.5.2008)
Paino: 71,8 kg
Verenpaine: 133/80
Hemoglobiini: 129
Kohdunpohjan korkeus: 17
Sydämen syke: 150+
Liikkeet: +
Pissa: puhdas

Rv 21+3 (25.6.2008)
Paino: 73,4 kg (nousua 260 g/vko)
Verenpaine: 119/81
Hemoglobiini: 132
Kohdunpohjan korkeus: 23
Sydämen syke: 140-160 +
Liikkeet: ++
Pissa: Puhdas

Rv 25+5 (25.7.2008)
Paino: 75,6 kg (nousua 550 g/vko :ashamed: )
Verenpaine: 124/74
Hemoglobiini: 123
Kohdunpohjan korkeus: 26
Sydämen syke: 140+
Liikkeet: ++
Pissa: Puhdas

Rv 29+1 (18.8.2008)
Paino: 75.5 kg
Verenpaine: 125/72
Hemoglobiini: 111
Kohdunpohjan korkeus: 27
Sydämen syke: 140-147+
Liikkeet: ++
Pissa: Puhdas
Tarjonta: Poikki

Kaikki oli hyvin. Hemoglobiini on laskenut aika lailla, kuten epäilinkin, mutta nlatäti oli sitä mieltä, että syödä enemmän rautapitoista ruokaa. Rautakuurille vasta sitten, jos sekään ei auta.

Sydänääniä kuunteli pitkään ja olin jo huolissani.. Käski mennä kyljelleen ja heti äänet kuului normaalisti ja vauva on poikittain. Vielä lopussa pyysi mennä selälleen, ja äänet kuului ihan normaalisti. En tiedä mitä sitten tarkoitti.

Keskiviikkona olisi lääkäri. 5.9. olisi jo seuraava neuvola ja ylimääräinen ä-poliaika on viikoilla 32-34. Onko muilla ylimääräistä ä-poliaikaa tuolloin?

Mutta ihanaa oli kuulla, että kaikki on hyvin. Verenpainekin oli todella hyvä ihteni mielestä.

Red Dragon & Nuppu 29+1 :heart: :heart: [/color]
 
Plääh. Onpa päivä takana. Töissä tosi rankkaa. Lisäksi jouduin soittelemaan uuden sänkymme perään...heh,heh. Saapuu kait syyskun lopussa. Myimme siis matalan sänkymme pois, kun nouseminen ja sinne meneminen tuottivat vaikeuksia ja eiköhän nuo yöjuoksut jatku, kun vauva on talossa...Niin sen uuden piti saapua 1.8 :( . Kovasti selittivät, mutta ei paljon lohduttanut. Nukutaan sitten pelkillä patjoilla PRKL. Saapahan punnertaa vielä alhaammalta. Paska päivä siis. Vauvakin liikkunut vähän. Sitäkin ottaa varmaan pattiin :/
 
Heips!

Päivystyksessä kävin, 4 tuntia reissussa meni! Kävin ilmoittautumassa ja sen jälkeen labrassa. Ottivat tulehdusarvot ja jotain muutakin... Lähdin yli tunnin ajaksi kaupungille ja menin takas ja kylläpä otti voimille! Tulehdus siellä on, ompa hyvä etten ostanut ominpäin hiivalääkettä, ois varmaan pahentanut vaan asiaa! Et kannatti kuitenkin käydä varmistamassa asia =)
Otti vielä streptokokkinäytteen, neuvolaan voin parin päivän päästä soittaa tulokset. Jospa menisi kuitenkin tuolla tänään ostetulla lääkkeellä ohi.
Niin, ja kokeili kohdunsuun, oli napakasti kiinni, eli on tainnut hyvin kestää supistuksia (jotka siis joskus tuntuvat liian kovilta!).

Jaa, omaa napaa tais vaan tulla tällä kertaa... :ashamed:

Luminka
 
Kyllähän noita toppapukuja on jo tullu, niitä oon nähny, stockalla, jesper&juniorissa, ja sit cittarissa ja prismassa, eli oikeestaa kaikis muis paizi lindexil ja kappahl ja h&m, mut en tiiä tuleex niihin ees... niin ja anttilassaki oli toppapukui.

Mulla on äippäpolil viel rv.36 lääkäri ja ultra. Mulla on kaikki ultrat melkee tehny lekuri, ku oon tällänen spesiaali tapaus :D

Ostin pinniksen suojan halvalla kodin1, sellasen nalle puh.

Olo ollu nyt viikon verran aikas hyvä ja oon ihmeissäni nauttinu olostani B) Oon jaksanu shoppailla ja oon ollu hyvällä tuulella ja ei satukkaa paljon mihinkää enää :p

Rinzessa ja papuRinssi rv.28+6
 

Yhteistyössä