No oma tuttavapiiri on niin pienenpiskuinen, että olen todellakin ensimmäinen joka tässä on lasta hankkimassa ja elää vielä parisuhteessakin. Mutta minun pienenpiskuinen piirini kattaa vain sinkkuna elävän parhaimman ystäväni.
Suvussa taas olen oman sukupolveni vanhin, sitten tulevat sisarukseni (veli ja sisko) ja vasta esiteini-iässä olevat serkkuni eli toisin sanoen minä olen ainut ns. lapsentekoiässä oleva (noh, veljeä lukuunottamatta mutta hän on sinkku ja taitaa olla ihan muut jutut mielessä kuin perhe-elämä). Isän suvun puolelta tosin en ole täysin varma mikä siellä on tilanne ku ei ole tullut tavattua moniin vuosiin. Niin pienenpiskuiset piirit minulla. Miehellä ei ole sen ihmeellisemmin tilanne, hällä on pari vanhempaa siskopuolta joista toisella on tosin lapsi, mutta eipä tässä olla kauheammin yhteyksissä.
Vauvahaave, täällä on sunnuntaina itketty miehen kanssa sitä, että mitä jos meille ei vauvaa tuukaan ku vuoto alkoi. Tai noh, minä itkin ja mies lohdutti ja yritti olla positiivinen asiassa. Nyt oon päässyt jonkinlaiseen tasapainotilaan ja osaan olla positiivinen, mutta samalla oon kyllä jo hyväksynyt sen, ettei siellä välttämättä ole (enää) ketään. Torstaina sen sitten näkee, että kummasta syystä itketään; onnesta vai surusta.
Tällä hetkellä vaan kovasti mietityttää, että näkyykö silloin jo varmasti siellä mitään jos on ollakseen. Onhan silloin tosin jo menkoista laskien 6+6 ja mahdollisesta hedelmöityksestä jo 7+1 että eiköhän tilanteen pitäisi näkyä(?)
Miehen äiti on vähän sellainen hössöttäjäluonteinen ja tänään soitti miehelle, ku me ollaan muuttamassa nyt ensi kuussa ja huolehtii, että onhan kaikki asiat nyt kunnossa. Vähän oli kuulemma ihmeissään/nyreissään siitä, että ollaan ottamassa kaksio ku niin avuliaasti ehdotteli kolmioita vink vink-ajatuksella. Voi ku anoppi vaan tietäis, että vink vink on jo tulossa. Ainakin toivottavasti.
Voi sitä hössöttämisen määrää (ku olisi hänelle ensimmäinen lapsenlapsi ainoalta lapseltaan) mikä siitäkin tiedon julkistamisesta seuraa sitten. Toisaalta ajatus tuntuu mukavaltakin, että edes joku hössöttää koska tiedän, ettei omalta äidiltä ole likimainkaan odotettavissa mitään jee musta tulee mummi -hehkutusta. Todennäköisesti sieltä tulee jotain jaahas, vai niin, kannattiko nyt vielä -tyylistä kuittausta.
Mites teillä muilla, minkälaiset ovat teidän odotuksenne (ja ehkä haaveenne) vanhempien/sukulaisten reagointiin vauvauutisista? Etenkin jos ensimmäistä satutte odottamaan?
VK & Pirpana 6+4