MARRASKUUN 2012 masuasukit <3 *toukokuussa*

annis_ Ei haittaa minua tiukka sävy tekstissä, oon itekin pohdiskellu aika paljon tuota seulakäytäntöä ja vaikka ihan oikeasti uskon, että sillä tähdätään hyvään, niin en ole ihan samaa mieltä noista menetelmistä. Kaikkien kromosomihäiriöisten löytämiseksi tietysti tarvitaan saada tutkimuksiin iso määrä terveitäkin, mutta en tiedä... joku siinä vaan minuakin mättää. Ja monessa neuvolassahan tuosta seulasta ei puhuta juuri ollenkaan, vaikka minun mielestä siitä olisi syytä puhua ihan rauhassa ja miettiä mitä se oikeasti tarkoittaa. Lappu kouraan ei vaan riitä. No, nämä on taas näitä. Meinaapas minullakin alkaa verenpaine nousemaan, kun korvissa suhisee :D.

Tirpsis ja Still Counting kyseli Facebook-ryhmästä ja semmonenhan kyllä löytyy, mutta se miten sinne pääsee onkin sitten ihan salatiedettä :D. Ryhmä on siis täysin salainen, eli sitä ei voi haulla edes löytää, mutta en siis oikeasti tiedä mitä kautta sinne on tällä hetkellä lisätty ihmisiä. Henna-Riikka75 on minun mielestä välillä onnistuneesti hoidellu noita lisäämisiä, tai ainakin muistutellu ylläpitäjiä lisäämisestä, eli osaisitkos sinä vastata?? Toisena ylläpitäjänä on ainakin ollut ipna, mutta hän taitaa olla juuri tällä hetkellä lomailemassa, eli ellei muuta keksitä, niin viikon päästä hän vois varmaan lisäillä. Lupaan tuolla ryhmässä muistutella, että täältä olis halukkaita tulossa!

Kotona olemiseen taitaa olla täällä semmonen linjaus, että syksyllä 2013 minun täytyy palata koulun penkille ja toivottavasti saadaan isovanhempien kanssa joku YYA-sopimus tehtyä, ettei lasten tarttis ainakaan täyttä päivää ja viikkoa vielä sillon olla hoidossa. Vähän yritetään kuitenkin säästellä, että jos isä olis oman kuukautensa lisäks vaikka yhden kuukauden kotihoidontuella. Se tosin saattaa olla haave vaan. Minun opinnot kuitenkin kestää vielä kolme vuotta ja kun senkin ajan joutuu elämään pelkällä opintotuella, niin valitettavasti persuus ei kestä yhtään kotihoidontuki-vuotta lisää :(. Vaikeita tilanteita nämä.

Onko muuten muilla noita näytöllisiä kotidopplereita? Minulla on semmonen Raskauskeijusta ostettu AngelSound ja en kyllä saa siihen näyttöön mitään järkevää. Äänet kuuluu selvästi, vaikka ei varmaankaan vielä lopullisen selkeästi, ja tunnistettavasti, mutta näytössä vilahtelee ihan mitä sattuu lukemia, jotka häviää yhtä pian kun tulivat näkyviinkin.

Nimet meillä on ollu jo hyvän tovin valmiina, mutta yllättäen keksinkin tänään tosi kivan vaihtoehdon mahdolliselle poikatulokkaalle :). Katsotaan siis mitkä nimet oikeasti tulee pantua täytäntöön.

Näihin tunnelmiin,

Haavemamma 14+2
 
  • Tykkää
Reactions: annis_
Facebookryhmään haluavat!
Laittakaa mulle yksityisviesti, missä on teidän oikea nimi :)
Lisään teidät ryhmään, ylläpitäjä hyväksyy.
Yleensä se tapahtuu nopsaan :) Tosin, en tiedä enää tästä myöhäisillasta :D
 
Viimeksi muokattu:
HaaveMamma meillekään ei neuvolassa puhuttu asiasta ollenkaan, juurikin vain esite kouraan ja se oli siinä. eikä todellakaan ollut puhetta näistä 'hoitopoluista' mistä äiti valitsee. ne on kuitenkin isoja asioita. ja itse ainakin halusin tarkkaan miettiä, että mitäs sitten jos veriseula hälyttäisi, mitä olisin valmis tekemään? ja sen pohjalta sitten tein päätöksen olla menemättä siihen. en olisi pystynyt keskeyttämään raskautta, enkä myöskään olisi halunnut mennä jatkotutkimuksiin, jotka voivat olla sikiölle vaarallisia. joten minulle veriseulan tulos hälyyttäessään olisi tuonut vain lisähuolta odotukseen. minusta veriseulan pitäisi olla halukkaille vapaaehtoinen lisätutkimus np-ultran yhteydessä. mutta asenne, että jos et ota tätä, et saa mitään mittauksia, on mielestäni karmaiseva ja väärä suunta tulevaisuudelle. tiedän tapauksia, joissa hyvin aktiivisesti on painostettu testeihin (esim. iän puolesta) tai jopa keskeytykseen, mikäli jokin ei ole ollut normaalia. jopa on sanottu lapsen tulevan yhteiskunnan painolastiksi sairautensa takia. jokainen tekee omat päätökset, enkä missään nimessä tuomitse heitä, jotka päätyvät keskeytykseen. mutta se, että yhteiskunta painostaa 'eliminoimaan' sairaat, on no..sairasta. voivoi, kun taas tuli kauhea sepustus tomeraa tekstiä:D
 
Hei vaan pitkästä aikaa! Hirveästi taas tullut tekstiä ja kiva saada uusiakin odottajia mukaan :) Ja onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista!

Mä olin neljä päivää ilta-aamu-ilta-aamu-tahdilla töissä ja nyt on vapaapäivä ja pää ihan sekasin :D Siis mikä päivä se tänään olikaan... ei oo kyl tää vuorotyö mua varten. Onneksi heinäkuussa saa pitää lomaa.

Mä ostin eilen 15+0-päivän kunniaksi ensimmäiset äitiysfarkut. Ai että ovat muuten mukavat päällä, en muistanut yhtään miten ihanan epäpuristavia äitiysvaatteet on :)

Nimiä olen jonkun verran miettinyt, mies osallistunut lähinnä ehdottelemalla kaikkia ihan hirvitysnimiä. Mies kun on jo päättänyt että lapsi saa hänen sukunimensä ja jos on poika, niin saman toisen nimen kuin hänellä, joten olen ajatellun että minä sanon viimeisen sanan sitten tässä etunimiasiassa. Mutta tietysti sellainen mistä mieskin tykkää. Miehen sukunimi on ruotsalainen, joten varmaan joku ihan suomalainen nimi kuitenkin, ettei tule liian ulkomaalaisen kuuloinen, molemmat kuitenkin ihan suomalaisia ollaan. Tyttöjen nimistä olen erityisen ihastunut kyllä Amandaan, vaikkei se suomalainen olekaan, ja alkaa A:lla. (Meidän vanhempien nimetkin alkaa molemmat A:lla joten en ehkä halua lapselle samaa alkukirjainta) Esikoisen syntymän perusteella voin sanoa, että nimeä ei kannata päättää etukäteen, koska lapsi ei välttämättä ole yhtään sen huolella ja rakkaudella valitun nimen näköinen, ja sitten tulee itku :D (Itselle tuli nimittäin edellisellä kerralla, oli kaunis nimi, joka ei sitten sopinutkaan)

Me ollaan menossa tänään kaverin luota hakemaan kaikki sen vauvatavarat:whistle: Ehkä joo "vähän" aikaista, mutta kun kaveri muuttaa tämän kuun aikana, ja sen uudessa kämpässä ei ole varastotilaa, joten pitää hakea pois, muuten se myy ne jollekin toiselle kaverilleen. Eli sieltä olisi nyt sit tulossa kaikki hoitopöydästä ja pinnasängystä lähtien.

Katseltiin eilen netistä asuntoja. Saatiin siitäkin melkein riita aikaiseksi, itse haluan asua tässä lähellä, kun pojalla on päiväkotipaikka vieressä. (Aion viedä tuota syksyllä 4v. lasta p-kotiin osa-aikaisesti äitiyslomallakin, teki se sitten minusta "huonon" äidin tai ei..) Miehen mielestä se ei vaadi muuta kun soiton päivähoitotoimistoon ja siirtopyynnön. Tätä nykyistä paikkaa jonotettiin 1,5 vuotta joten EI KIITOS. Täällä meidän paikkakunnalla ei ainakaan noita päiväkotipaikkoja tosta noin vaan jaella vanhempien mielen mukaan. Että tämmöistä tällä kertaa.
Tulipahan taas omaa napaa, pakko vaan välillä purkautua, onneksi on kaksplus :LOL:
 
Moikka.

Nimeä ei olla vielä mietitty, ollaan sen verran vähän oltu yhtäaikaa kotona. Läpsystä vaihto-periaatteella on mennyt.

Tuleville sisaruksille kerrottiin viikonloppuna vauvasta. Kovasti ovat innoissaan ja nythän tämä raskaus ei ole enää salaisuus.

Joku oli tuntenut jo liikkeitä, ihana tunne!! Edellisissä raskauksissa olen tuntenut ensimmäiset liikkeet vkon 15 tienoilla. Istukka on takaseinässä, joten parin viikon päästä odottelen jo pientä kutittelua..

Tervetuloa uudet odottajat!!!!

Vesi vko 13 POKS
 
Huomenta!

Ultra olisi tänään tiedossa tuossa ysin aikaan. Kiva kun kaveri on töissä oikealla alalla ;) Niin pääsee katsomaan meidän 15+4 Pompulaa :)

Asuntoasioissa meillä on juuri tilanne päällänsä joka selviää ensi viikolla. Asumme tällä hetkellä 86 neliöisessä rivarissa ja nyt meidän pitäisi ensi viikollatehdä talotoimittajan kanssa sopimus jossa he rakentavat meille omakotitalon mihin pääsemme muuttamaan 1.12. Voisiko olla ihanempaa kun muuttaa pikku nyytin kanssa uuteen omakotitaloon juuri sopivaan aikaan :heart:

Micaela & Pompula 15+4
 
Aika hassua että noissa ultra- ja muissakin neuvolakäytännöissä on edelleen niin hirveesti eroja! Eihän kukaan sentään enää joudu maksamaan omavastuuta nt- tai rakenneultrasta? Turun ympäristökuntalaisille ultrauksen tekee kätilö ostopalveluna yksityisellä. On ainakin vimpan päälle hienot vehkeet ;) Eikä ollut pakko osallistua veriseulaan eikä niskaturvotustakaan mitattu lupaa kysymättä. Itse halusin sen mitattavan ja veriseulaankin osallistuin, jos nyt en muuta niin ainakin just siks et tulevaisuuden seulat saadaan mahdollisimman varmoiksi kun mahdollisimman moni osallistuu niihin myös verrokkina.
Kuulin kaverin kaverilta, että Helsingissä on vain 3 neuvolakertaa per raskaus! Eihän tämä voi olla totta?! Jotenkin en vain kyl sitä usko, vaikka kovasti näin mulle väitettiinkin...
Nyt takas töiden pariin, terveellistä tiistaita!
K 13+2
 
nimistä sellainen juttu, että mulla on ollut aika hyvä poikanimi mielessä jo pari vuotta. Nyt sitten muutama viikko takaperin kuulin, että tuttavaperheemme on antanut pojalleen juurikin tämän samaisen nimen (ei ole kuitenkaan mikään ihan joka päivä vastaantuleva nimi). Ei mitenkään läheisesti olla tekemisissä kyseisen perheen kanssa. Tämä lapsikin on syntynyt ja nimetty jo yli vuosi sitten ja nyt vasta kuulin nimen. Meillä kuitenkin on jonkin verran yhteisiä tuttavia. Joten mitä mieltä olette tilanteesta, täytyykö mun nyt automaattisesti hylätä tuo nimivaihtoehto vai voiko sitä vielä edes harkita. Jotenkin tuntuisi kuitenkin tyhmältä antaa sama nimi, vaikka ei tekemisissä ollakaan. :-/ Olisipa tyttö tulossa niin ei tarvisi miettiä tätäkään ongelmaa. (paitsi että tyttönimestä ei ole vielä haisuakaan. :-D)

Sit hampaidenpesusta. Etova olo on toki vaivannut jo useita viikkoja, mutta oikeastaan ainoat kerrat kun oikeasti alkaa oksettaa on hampaidenpesu, etenkin illalla. Melkein joka kerta alan yökkiä ja eilen jopa pääsin kunnolla halailemaan pönttöä. Ja en todellakaan töki kurkkuun tms. Mulla oli ihan sama juttu ekasta raskaudesta. Voiskohan tää jotenkin liittyä kurkun lihasten löystymiseen, jotka sitten vielä ärsyyntyy, kun pitää suuta auki hampaita pestessä. Onko muilla tällaista ongelmaa?

HUOMENNA NT-ultra!!!

juuri + papu 11+5
 
Viimeksi muokattu:
Kasvimaa Luulen että ystäväsi tarkoitti noita neuvolalääkärikäyntejä. En tiedä koskeeko koko HUS:in aluetta, mutta ainakin meillä neuvolassa niitä on vain se 3 kpl. Jo ensikäynnillä asiaa pahoiteltiin ja seliteltiin säästöillä.

Meillä on miehen kanssa päätetty tytölle ja pojalle nimet jo kauan sitten. Nyt vaan toivotaan että kukaan lähipiiristä ei keksi samoja nimiä lapsilleen antaa.

Samoin hoitokuvioista ja vapaista on jutskailtu jo hyvissä ajoin. Minä jään kotiin äitiys- ja vanhempainloman ajaksi joten palailen töihin sitten 2013 syksyllä ja mies jatkaa siitä hoitovapaalla ainakin vuoden. Miehellä sellainen työ että pystyy heittämään ilta ja viikonloppukeikkaa töihin hoitovapaallakin jos rahasta tulee tiukkaa. Mulla sellasta mahdollisuutta ei ole. Ja mulla huomattavasti parempi palkka kuin miehellä, niin ei sitten ollut epäselvää kuka jää hoitovapaalle :D

Micaela Kuulostaa ihanalle tuo oman kodin valmistuminen juuri sopivasti! Jotenkin sitä itsekin on tässä alkanut viihtyä tuolla Oikotiellä ja talovalmistajien sivuilla kun tuo perhe-elämä kaksiossa voipi olla aika ahdasta...

Tsemppiä kaikille ultraan menijöille taas!

Tuna ja sintti 12+1
 
Aloin jo etsiskelemään fb-ryhmään haluavia, kun ei mulle tullut yhtään kaveripyyntöä ja luulisin löytäneeni kaikki muut kiinnostuneet (Turbiini86, Mereneid ja nelli-n), mutta Pampula84 en löytänyt. Eli sun täytyy pyytää mua kaveriksi (ks. yksityisviesti).
 
minullekkin vois muutella tuota laskettua, eli ultran mukaan LA 19.11 :)

Tänään olisi tiedossa toinen neuvola, vähän jo jänskättää jos ne seulonta tulokset on tullu.. : / No täytyy vaan uskoa että kaikki on hyvin kun kundilla oli ultrassakin kaikki hyvin ja turvotustakin vaivaiset 0,7mm.
Täällä ollaan muuten kuumeessa, toissa iltana rupes kuume nousemaan ja sit ollaan oltukin flunssan kourissa. Onneksi ei oo kuitenkaan korkeelle noussut, olen pärjännyt hyvin ilman särkylääkkeitä.

Nimistä, jos nyt sattuis meijän kundista tulemaan tyttö niin nimi on jo valmiina,ollut jo ennen raskaaksi tuloakin.. :heart: Pojalle on muutamia nimi vaihtoehtoja, muttei mitään varmaa olla päätetty. :)

Joku puhui murrosiän palaamisesta, täällä on todettu samaa. Otsa täynnä näppylöitä, rintakehä sekä yläselkä näppylöillä,finneilla yms.


Lily_ + kundi 12+1
 
hellurei..

olin sitten terkkariin yhteydessä tänään. saan lähetteen ainakin fysioterapiaan. ja maanantaina onkin ultra ja lääkäri :) näin äkkiä se aika meneekin :) katsotaan sitten mitä tämä lääkäri on laskeuman vaikeusasteesta mieltä.
jos haluan jotain tukirenkaita, saatan saada lähetteen polille, jossa niitä laitellaan. Mutta JOTAIN apua tartten ja pian... ois niin kiva elää suht normia arkea eikä niin että koko ajan vuotaa jotain ja ilmapallo on jalkojen välissä.

jos ei halua seulaan, on silti mahdollisuus ultraan!!!! siihen on äidillä oikeus, ei VOIDA pakottaa seulaan!!! tuohan on aivan väärin!!! minä ottaisin jos terveyden huollon johtavaan pamppuun yhteyttä, jos seuloihin on pakotettu. eihän koko neuvolassa ole pakko käydä lainkaan odotusaikana, mutta nuo lääkärin tarkastukset sekä ultrat saa jokainen äiti vaikka ei seulontoihin haluaisi.
mäkään en ottanut veriseulaa, silti pääsen ultraan.
nyt on joku pahasti taas omaa mieltään jos meinaa olla joko/tai-linjalla... mur sanon minä!

fiilis ihan loistava, laskeumasta huolimatta... Ihan kuin hormonitaso alkais olla laskenut normiin :D eipä oo pinna ollu kireenä kolmeen päivään, suunnaton väsymys hiukan helpannut. oon saanut touhuiltuakin kaikkea jo eilenkin ja nyt kohta leivon taas :)

hiukan meinaa huoli puskea takaraivoon tuon pirullisen laskeuman takia, mutta haluan olla kuitenkin töissä, ja opettelen elämään tämän kanssa. vaikkakin eilis-iltakin meni pelkästään makoillessa kovien kipujen ja epämiellyttävän olon kanssa.

nukkumis-asento en oo vuosiin nukkunut mahallani, mä röhnötän siis joko seljälläni tai kyljelläni.

finnejä mitä ne on??? ei oo , oikeestaa ikinä ollu. jos sorrun suklaaseen, niin sit niitä pahkuroita tulee mut ihon alle.
iho ihan normi, ja nyt jäi meikkivoidekin pois kun antaa päivetyksen antaa väriä :)

hampaiden pesu ja yökötys esikoisen odotuksen aikaan oli tuota. se vaan on joku juttu, en osaa kyllä selittää mistä varsinaisesti johtuu...

OOTTEKO LAINKAAN MUUTEN AJATELLU, MITEN PALJON HELPOMMALLA MIEHET ELÄMÄSSÄÄN PÄÄSEEVÄT :stick: :D :D :D

vaikka lapsen odotus onkin ihanaa, niin kyllä miesten elämä on sit niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin paljon helpompaa :D

sitten pullat uunihin :)

fourth gift ja pikkupalleroinen 10+6 , huomenna paukahtaa taas uusi viikko :heart:
 
Omaa napailua luvassa ensin! Ensi perjantaina np-ultra!! Jännitän sitä jo nyt :)
Ja mä jo kuvittelin, että tää pahoinvointi oli mennyttä aikaa, mutta tänään se palasi takaisin kera päänsäryn. Oli jo monta päivää suorastaa loistava olo ennen tätä...väsymystä on kyllä ollut edelleen jatkuvasti.

Finneistä piti munkin sanoa, että mitä ne todellakin on? Täällä myös yksi jolla ei oikeastaan ikinä ole ollut finnejä, eikä ole myöskään nyt raskausaikana :)

Jnni ja pikkanen 11+6 (neuvolan laskun mukaan)
 
Vaihdetaanko hetkeksi, ottakaa te mun finnit ja minä nautin hetken ihanasta puhtaasta ihosta... Onko teillä edes mustapäitä? Ne on joku ihmeellinen kirous.....

Nukkumisesta hmm.. Nukun ihan samanlain ku ennenkin, mahalleen toinen jalka koukussa hassusti vieressä ja kädet tyynyn alla :D Esikoisesta joskus 20vk jälkeen tais olla jo vähän ahistava ja vaihdoin selälleen, joskus kylelleen ja niin mentiin loppuun asti. maha ei ollu missään vaiheessa niin iso että olis selälleen ollu vaikea nukkua.

Seulaan osallistuin molemmilla kerroilla. Nyt ei mitään mutta viimeksi jäätiin kiinni koska eka ultraaja oli vauvan koon katsonu väärin jonka takia myös la oli väärin ym. lähetettiin jatkoihin ja ehittiin kaikki syndrooma keskustelut ja kauheat piikkitutkimus paperit täyttää kunnes toinen lääkäri ultras ja katteli ja tokas että vastaa enempi x viikkoa eikä hän nää mitään vikaa eikä turvotuksia ym joten jatkoihin ei ollukkaan tarvis.. ja oikein terve tyttö juoksentelee :)
Minäkään en ole pakottamisesta kuullu enkä siitä että sen takia ultraan ei pääsis, kuulostaa oudolta.

Henna-Riikka tuliko viestini koskien fb ryhmää? en ole varma osasinko laittaa...

Ja pakko hehkuttaa. Oma isomummu ja pappa kävivät hakemassa pikkuneitin yökylään. Toivat samalla ihan hirveä määrän multaa, orvokkeja, ruusuja ym. Meillähän on vasta valmistunu omakotitalo ja pihalla ei vielä mitään. Ihana saada terassille vähän väriä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Kasvimaa
Hei! Täällä olisi yksi uusi odottaja.. Oon lueskellu jo pitkään teidän ketjua mutta myöskin lokakuisia. En oikein tiedä kumppanko ryhmään liittyisin, kun laskettuaika on kyllä lokakuun puolella 28.10. Meillä on ennestään kaksi lasta, eka syntyi pari päivää yli LA:n mutta toinen syntyi viikon etuajassa. Jotenki kuitenkin koen että tämä marraskuun pino olis sopivampi mulle :)

Täällä aletaan siis olemaan voitonpuolella niistä ikävistä alkuraskauden oireista, mutta on nämä viimeiset viikot olleet aika stressaavia kun oireita ei oo, mutta liikkeitäkään ei tunnu. Tänä aamuna kuitenkin tunsin selvästi kolme pientä potkua ja uskallan luottaa että mahassa on pikkuisella kaikki kunnossa. <3 niitä hipaisuja oon tuntenu aiemminkin, mutta en oo ollu aivan varma ett oliko ne potkuja vai mitä.

Meillä siis edelliset lapset ovat tyttö ja poika, enkä todella osaa sanoo mitään eroja niistä raskauksista... nyt kuitenki koko ajan ajattelen, että tyttö tää on. saas nähä :) ei meinata kysyä sukupuolta rakenneultrassa...

eipä tällä kertaa muuta, kun listaan voi lisätä Toiveikas/3.lapsi/ La 28.10

Toiveikas+pikkuihme 15+2
 
Hei kaikille pitkästä aikaa!

Lueskelemassa olen käynyt taas ahkerasti ja myötäelänyt menetyksiä ja iloinnut mukavista ultrakuulumisista, mutta oma kirjoittelu onkin sitten jäänyt vähemmälle..

Kävin eilen np-ultrassa ja siellä oli ilmeisesti kaikki niin hyvin kuin saattoi olla. Vauveli oli jo 5,4 cm pitkä ja heilutteli alussa ahkerasti, kunnes kuukahti, eikä millään olisi kääntänyt kylkeä tai vaihtanut asentoa vaikka kuinka kätilö ja minä niin toivoimme. :)

Osallistuin siis niskapoimuun (1,4mm) ja veriseulaan, josta tulosten pitäisi tulla viikon kuluttua. Jotenkin vasta nyt osaa alkaa huokaisemaan. Pahin pelko alkaa väistyä ja tilalle hiipii varovainen onni. Meille tulee vauva!

Ei tämä tosiaan mitään herkkua ole tähän saakka ollut. Pahoinvointi ja väsymys on ollut ihan hirveää ja onhan tuo omanlaisensa sopeutumisensa tulevaan elämäntilanteeseen. Joku vapun aikoihin kirjoittikin luopumisen tuskasta osuvasti. Olen tuntenut samaa. Vauva on ihan hirveän toivottu, mutta kai tähän äidiksi kasvamiseen liittyy monenlaisia tuntemuksia. Kaikki kun on niin uutta esikoisen ollessa kyseessä.

Nimiä olen minäkin varovaisesti alkanut miettimään. Jostain syystä olen aivan vakuuttunut, että saamme poikavauvan, ja lähinnä poikien nimiin siis keskittynyt. Tuntuuko muista, että tytöille on vaikka millä mitalla ihania ja kivoja nimiä, mutta pojalle tosi vähän? Vai onkohan tämä ajatus vain minun päässäni? :)

Allergioista: tähän asti olen pärjännyt ihan hyvin ilman jokakeväisiä allergialääkkeitä, mutta nyt parin päivän aikana limakalvoni tuntuu räjähtäneen. Ja ihmekös tuo kun katselee ulkona ympärilleen. Jokainen puu notkuu siitepölykikkareita! Eli pakko siis alkaa popsimaan pillereitä...

Jaahas, kello näyttää sen verran, että saa alkaa valmistautumaan töihin lähtöön...

Minulle saa muuten vaihtaa LA 16.11. (aiempi oli 21.11.)

toiveajatus 12+1
 
Hui, tänne on tullut muutamassa päivässä niin paljon tekstiä. Kaikki luin, mutta nyt jo unohdin puolet. Ei kestä pitää taukoa palstalla :D

Uusille tervetuloa.

Tänään oli toinen neuvola ja löytyi syy huonovointisuuteeni, alhainen verenpaine. Ompahan hyvä syy kulkea salmiakkia taskussa, nam :) Ärsyttävä vaiva, mutta kärsitään nyt kiltisti tämäkin.

Kotona olosta on ollut uudemman kerran puhetta. Olen vielä kotosalla esikoisen jäljiltä, tarkoitus oli olla syyskuun puoleen väliin, joilloin neiti olisi 1,5 vuotias, mutta en taida lähtee kuukaudeksi töihin, vaan jatkan kotona oloa. Yritän olla kotona, niin että nuorempi olisi sen 1,5 vuotias ennen kuin tarvii viedä hoitoon. Ei tää kotona olo aina kovin herkkua ole, mutta ei taida tohtia heti vanhempainvapaan jälkeen hoitoonkaan viedä.

Seuloista on ollut puhetta. En ole koskaan kuullut, että ketään pakotettaisiin veriseuloihin tai nt-ultraa ei sais ilman veriseulaa. Kuulostaa kyllä aika oudolta ja väärältä.

Äitiysfarkut on kyllä ihanat, kun eivät purista mistään. Juu, siirryin niihin viikonloppuna, ei jaksanut ahtaa jalkaansa tiukkoja ja ahdistavia housuja.

Inari & Juri Kakara 12+4
 
Äitiysfarkkuja täällä odotellaan saapuvaksi.. :) tilasin netistä eilen..ja itseasiassa menen kokeilemaan muutamia äitiyshousuja huomenna, josko ne sopisivat..jos sopii, niin saan jo huomenna sit äitiyshousut.. :) ahdistaa nää normaalit farkut välillä ihan hulluna..vaikkei mulla viä kauheesti mahaa ookaan..just meinaa työpaikan vessassa vähä kattelin, et oliskos sitä mahaa nyt yhtään, mut eipä pahemmin..tulis nyt.. :D

Onks kellään ollu ongelmana kuiva iho? Mun iho on ihan sairaan kuiva ja tuntuu, ettei auta mikään rasvaaminen kun hetken ajan ja sit taas kutiaa..aargh..

nellielli 14+2
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa uusille odottajille!

Äitiysfarkut itsekin sellaisista jo haaveilen, mutta en vatsan seudun takia vaan reisien takia :O Olen alavartalosta aivan turvoksissa ja farkut kiristää reisistä ja tuntuu että takamuskin on jo levinnyt... Onko muilla vastaavaa?

Allergioista. Oireita ei ole vielä kovin pahasti ollut, mutta kohta joudun minäkin pillereihin turvautua. Kuulemma Zyrtec on turvallinen vaihtoehto raskaana oleville. Itse olen aina käyttänyt Kestineä, mutta sitä ei kuulemma suositella raskauden aikana.

Kuiva iho. Tästä kärsin päivittäin ja ihottumat oikein räjähti ympäri kroppaa, kun tulin raskaaksi. Tähän taitaa auttaa ainoastaan rasvaaminen :headwall:

Aurinkoista tiistaita kaikille :)

Mamma2012 + kyytiläinen 10+5
 
Mulla on kanssa toi kuiva iho ongelmana, paksuinkaan rasva ei auta, pahiten kutiaa selkä... Ärsyttävää!

Onks kellään mitään vinkkiä tähän järkyttävään makeanhimoon? Mikään ei taltuta sitä. Yleensä inhoan munkkeja, mutta tänään jo parit vetässy ja lisäksi sirkusaakkosia muutema kourallinen, eikä tekis tiukkaakaan syödä niitä lisää. Tästä ei hyvä heilu!

Mutta eilen oli eka ilta 6 viikkoon, jolloin ei tarvinnu käydä otammassa lähikontaktia pää edellä pönttöön, jee jee :)

Sandells81 & Keijo 11+5
 
Minusta tuntuu, kuin toinen raskausoireeni, heti pahoinvoinnin jälkeen, oli juurikin tuo reisien leviäminen!! Ärsyttävää! Noin kolme kiloa tuli plussauksesta ekan parin viikon aikana ja taitaa olla niin, että kilo meni tisseihin, kilo vasempaan reiteen ja kilo oikeaan reiteen..
 

Yhteistyössä