MARRASKUUN 2012 masuasukit <3 *toukokuussa*

piti vielä lisätä oireista, että täällä on murrosikä tullut myöskin takaisin. koko otsa täynnä sellaista pikku näppylää ja pari finniä siellä sun täällä. YÖK!! tätä ei myöskään ollut esikoisesta. muuten jo hiukan helpottunut pahoinvointi, on taas hieman nostanut päätään.. : /

jalkojen kipuilu osaattekos sanoa tähän jotain, kun täällä on jalkapohjat aivan hirveän kipeät. töissä tietysti seisominen vaikuttaa kovasti asiaan ja loppupäivästä käveleminen on ihan tuskaa. eilen puuhailin paljon kotosalla ja olin oikeastaan koko päivän jalkojen päällä. ja johan oli jalkapohjat kipeät illalla:kieh: ja aamulla sängystä noustessakin olivat kipeät.

laitan vielä päivityspyyntöä, kun tuo laskettuaika aikaistui silloin neuvolassa eli LA 15.11

HaaveMamma siitä nt-ultrasta piti vielä vastata. eli eivät sitten mittaa mitään. nyt meillä sikiöltä mitattiin niskaturvotus, reisiluun mitta (joka kätilön mukaan jo poissulkee Downin 90%:lla varmuudella), nenäluu ja ohimo-ohimo mitta. mutta nämä eivät ole tarpeeksi tarkkoja, kun ultra seuloista on päässyt Down lapsia 'ohi'. eli täytyy 'pakottaa' lisäksi veriseulaan. joka taas antaa paljon virheellisiä hälytyksiä liiallisen herkkyytensä puolesta. ja lisätutkimuksissa on tietysti riskinsä.. ja vanhemmat menettävät terveitäkin lapsia. anteeksi kenties kova tekstini, mutta tämä aihe saa minut aina niin kiehumispisteeseen:kieh:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: HaaveMamma
huomenta taas, minä aamun ekana täällä jälleen :attn: :D

työviikkoon lähdössä, mutta koneelle ehtii kahvikupposen kanssa AINA :)

annis jos vauva oli vilkas, niin ei siitä sitä profiilia helposti saakaan :) kyllä sillä varmasti kasvot on :D mutta alitajunnassa saa kyllä välillä huikeita ajatuksia juoksemaan, ja sitten ne unessa tuntuu vielä hyvin todellisilta :D
Mulla on myös taaksepäin kallistunut kohtu, eikä edes yritetty vatsan päältä ultraa... on noissa tosi paljon eroja noissa ultraajissa..

reisiluun mittako liittyy downiin?? en eläissäni ole kyllä TUOTA kuullut.. oon ollut siinä käsityksessä, että reisiluun mitta on selkein mitä esim alkuraskaudessa voidaan katsoa, että nähdään vastaako vauva viikkoja? oonkohan mä nyt ihan väärässä... downiinhan liittyy se niskapoimun turvotus... vai liittyykö se oikeesti se reisiluukin?? täytyypä tutkia asiaa... hmmmm... aina sitä jotain kiintoisaa ilmaantuu, näin neljättä odottaessakin vielä :D kai mä en vaan ole niin keskittynyt niihin mittaustuloksiin koskaan, oon ihan pilvissä vaan tuijotellu vauvaa ruudulta... :) - ai sanoiko se ultraajakin jotain???? :LOL: jooooh :D

kipuilevat jalkapohjat no, sanoisin että vääränlaiset kengät.... jalkahan muuttuu hormonien ja raskauden vuoksi, kun kaikki nivelsiteet saa vähän joustoa yms... jos koko päivän on seisoma-työssä, niin tulis kyllä vaihtaa kenkää puolessa välissä päivää... tiedän kokemuksesta, vuosia seisomatyössä olleena :)
tukisukat on kanssa mistä vois olla apua. käytän ite niitäkin. jalathan väsyy helpommin nyt odotusaikana, ja niillä turvotuskin pysyy kurissa. loppupäivää kohden jalat tulee raskaiksi ja väsyneiksi, mutta tukisukilla ei. nukuinkin muuten viime yön ne jalassa :D

väsymys hei tää on jo jotain :D menin illalla klo 21 laittamaan taaperoa nukkumaan, se jäi pinnasänkyyn ja mä jäin meidän sänkyyn "hetkeks" kattomaan että se rauhassa nukahtaa.... sit mä säpsähdin yhtäkkiä, menin olkkariin ja mies totes et "huomenta " ... ---tääääähh??
hei, kello oli liki puolen yön :D
upsista, taisin nukahtaa........ mies totesi arvanneensa, kun ei ääntäkään kuulunut, ja ei hennonut tulla nykimään mua, kun tietää miten kovin väsynyt iltaisin olen ...
kyllä mua harmitti, kun jäi sitten toinen yksinään istumaan, ja mä vaan koisaan ... mutta onneks se ymmärtää :heart:
joo, että se siitä valvomisesta :D aamulla aikaiseen ei kyllä tee tiukkaakaan herätä...

mutta nyt sitten on jo mentävä, että ehdin saada itteni valmiiksi. oikein mukavaa alkavaa viikkoa, AURINKO PAISTAA TAAAAAAAS :heart:
 
Täällä väsymys saapui jälkijunassa ja juuri ennen huomenna alkavia yövuoroja. Keskiviikkona olisi ekan yövuoron jälkeen np-ultra. Jos siinä on kaikki hyvin, niin ajattelin huokaista helpotuksesta oikein kunnolla. Tosin tuo 12+ viikoille siirtyminen jo helpotti huolta kummasti. :)

Iskiaskipu saapui myös. Väsyneenä konkatessa on tosi raskaana oleva olo. :)

Olen muutaman kerran ollut tuntevinani liikkeitä, mutta tuntuu hullulta, että niitä näin aikaisin tuntuisi. Luultavasti siis ilmavaivoja. :D

Uusille tervetulotoivotykset! :wave:

Kuume ja pikkuinen 12+2, sekä nukkea tuttipullolla syöttävä tuleva isoveli :heart:
 
Huomenta!
Joku kyseli voiko kohdun jo tuntea? Kyllä se on juuri kohtu siinä häpyluun yläpuolella, ei tunnu koko ajan samalla tavalla, mutta just esim heti aamulla useilla tuntuu helpoiten. Siitä se sf-mittakin sitten hiukan myöhemmin mitataan =) Eli ei oo virtsarakko ;)
Voinnissa tai muussa ei ihmeitä, samaa kuvotusta edelleen...
Nimiä oon miettinyt jo ennen raskauttakin, mies ei vaan vielä lämpene edes miettimään vielä.
Nyt ulos pihalle aurinkoon! Tulispa jo vihdoin OIKEESTI lämpimät kelit!
Kasvimaa 13+1
 
annis mulla on myös jatkunut nuo jomotukset alavatsassa vielä viikolla 11+ mutta sen jälkeen ei nyt ole tuntunut enää. Enää tulee vain noita repäisykipuja ja vihlomisia enemmän munasarjojen kohdalla. Tosin tuollaiset menkkamaiset jomotukset mulla tuli silloin, kun olin ollut pitkään jaloillani ja liikkunut paljon. Viimeksi shoppailupäivän päätteeksi, kun olin kaverin kanssa 8 tuntia liikenteessä. Liekö sitten sekin ollut osasyyllinen tuohon kipuiluun. Siihenkin helpotti heti kun lössähdin sohvalle ja nostin jalat koukkuun, samalla tavalla kun menkkakivutkin on mulla aina hellittänyt.

Iho on kokenut jonkinlaisia muutoksia viime aikoina. Mulla on valmiiksi jo aknea, joten iho on joka tapauksessa aina kirjavan kukertava, mutta nyt on alkanut hieman enemmän tulemaan sellaista pientä näppyä otsaan ja hiusrajan yläpuolelle päänahkaan sekä ohimoille. Iho on myös todella kuiva, muualtakin kuin kasvoista, ja koitan nyt voidella itseäni ahkerasti, ettei ihan rapise kaikki pois. Etenkin vatsan ja reisien seutu on alkanut kuivamaan todella selkeästi. Samaten hiukset rasvoittuu nopeammin kuin ennen.

Micaela onnea potkuista! :D Jännityksellä odottelen itsekin milloin ne ensimmäiset kunnon selkeät tuntemukset tulee. Tuossa viikko sitten kuvittelin tuntevani jotain, mutta ehkä se oli toiveajattelua, kun viikkoja oli vielä niin vähän, ja nyt ei ole sen jälkeen tuntunut mitään selkeää. Jospa se tästä, ennen juhannusta toivottavasti. :D

Acacia ja toukka 13+6
 
fourth gift kyllä vaan, down lapsilla reisiluut ovat lyhyemmät, samoin nenäluu. ja tietty sitä turvotusta on. eli nämä kaikki mitat kertovat sikiön terveydestä.

tuo jalkapohjakipu siis ei tule pelkästään töissä vaan myös kotona (missä en käytä kenkiä;)) ja tänäkin aamuna ylös noustessa jalkapohjat arat. töissä minulla on oikein laadukkaan ergonomiset kengät. tukisukkia ajattelinkin hommata, mutta vähän epäilen, että tämä vaiva nyt turvotuksesta johtuisi, kun on heti aamusta..

Micaela voih, ihanaa! onnea:heart:

olo on heti aamusta hiukan vaivainen; jalat kipeänä, huono olo ja vatsaa kipristelee. mieli on kuitnekin virkeänä, vaikkakin nuo vatsatuntemukset meinaavat vähän taas latistaa. ei auta kuin lähteä aurinkoon hyvää mieltä hakemaan.

annis ja bebe 12+4
 
Mahoton miten aikasin te ootta jo liikenteessä *haukottelee*

Vihlaisuja on täälläkin, välillä enempi ja välillä vähän vähempi, lähinnä nivusissa ja kyljissä. Jotain liitoskipuja kuullemma ja normaalia.. En ole asiaan sen enempää perehtyny, en ole stressailija tyyppi :D

Esikoinen siirty pinnasänkyyn hmm.. tais olla 1v2kk kun oppi kiipeämään pinnasängystä pois. Siirtyminen meni tosi helposti ja oli niin ketterä että pääsi helposti sängyn päädystä itse pois, turvalaita laitettiin vaan siihen päähän missä nukkui. Neiti ollu hieman hassu lapsi ku ei se koskaan pahemmin ole sieltä pois tullut ja ihan pienestä asti sanoo kun väsyttää ja haluaa nukkumaan. Eilenkin 8maissa iltapala syötiin ja puol9 halusi sänkyyn. Itse tai isin kantamana se sinne aina menee ja huutelee halipusujen perään. Vuojen jälkeen nukkunu myös tosi hyvin ja yhä sen 12h nukkuu heräämättä. Oli ihan oikea päätös siirtää neiti omaan huoneeseen 5kk jälkeen :)

Boobseista vielä Meilläkään en esikoista täysimettäny ollenkaan. Neiti oli alle 3kiloa kun synty eikä riittäny oma maito kun ei noussu tarpeeksi nopiaa joten laitoksella jo paljon lisämaitoa ettei paino laskenu hirveästi. Kotona ehkä 2vk-4vk (hyvä muisti) yritettiin ja välillä meni paremmin ja välillä ei, tissillä istumista 24/7 ja selkä ei sitä touhua kestäny kun paikallaan pitäis olla. Pullon kans touhuaminen oli niin niin paljon helpompaa ja olen muutenkin "ujo tai arka" julkisilla paikoilla ja vieraiden luona imetyksen takia joten kyläilyt jäi kokonaan. Miehellekkin jo sanoin että mikäli se on tämän kans samanlaista säätämistä niin kyllä me se pullo otetaan jo aijemmin. itsellä selän kans helpompaa ja pääsee helpommalla.

Väsymystä on, paljon... Ehkä nyt hieman helpottanu ku aurinkoakin näkee pitkästä aikaa. Helposti nukahdan samaan aikaan neitin kans ja tulee se 12h nukuttua. Päivisinkin väsyttää hirveästi, pariin kertaan olen sohvalle nukahtanu mutta yleensä en osaa päikkäreitä nukkua.

Näpyistä... En onneksi ole ainut jolla murkkuikä tullu takasi! Sekin ehkä hieman jo helpottaa mutta on se rassaavaa. Niitä tuli korvien taa ja korvan sisään, päänahkaan, rintoihin, selkään, naamaan, otsassa oli ihan hirveitä paiseita ja todella kipeitä!! Iho kutisee, olen laiska rasvaamaan mutta rasvailen kun muistaa ja jaksaa ja ja.. no.. turha selitellä.. harvoin.. mutta sillon ku tarpeeksi häiritsee.
Tästä puheen ollen onko muilla tullut raskausarpia rasvauksesta huolimatta muiden muksujen kohdalla? Minä en rasvaillu, yhden käden sormiin mahtuu ne kerrat kun mahaan rasvaa läträsin eikä tullut yhtäkään arpea.

Kävin viemässä neitin tarhaan pitkästä aikaa leikkimään ja voi sitä intoa kun kaverit oli vastassa! Nythän meillä on sopimuspäivät 10krt kuussa sen puolipäivää. Oli kysely tarviiko hoitoa kesän ajalle, no ei tarvita kun itse olen kotona ja mietitty joskos sen neitin ottais tarhasta pois ainakin hetkeksi kun vauvakin tulee. Jos se siis kävisi vielä ens kuun ja kesälomilta ei menekkään enää takaisin. Neiti täyttää marraskuussa 4v. Voisi viedä ensvuoden puolella takaisin jos siltä näyttää, se siellä kuitenkin viihtyy niin niin hyvin ja aina niin innoissaan sinne menossa. Toisaalta en haluais tämän takia sitä ottaa pois mutta jos selkä alkaa lopusta vaivata niin ei mulla ole mitään mahollisuuksia ratin taakse häntä viemään. ja vauvan kanssa, hmm.. aijon kyllä välttää kaiken turhan kantamisen vaikka se hurjalta joistakin kuullostaa mutta se tuska selän kanssa on hirveää enkä osaa kuvitella miten hoidan toisen tarhaan ja vauva mukana jos selkä on pahassa jamassa.. Hieman jännittää.. Mutta jos kaikki meneekin hyvin, selkä on ok ym.. Voishan se alottaa tarhan uusiksi.. ääh.. anteeksi ääneen ajattelu!! :D Pitkästi ihme lätinää.. Tietäis vaan mikä on toiselle parhaaksi..

Josko ulos ku on niin hyvä ilmakin.. :)

Tirpsis + mörrinen oisko 13+1, eilinen lasku tais mennä väärin...
 
Tervetuloa uusille :)

Kotonaolosta: Mä toivon kovasti että kaikki järkkääntyy niin että voin olla sen kolem vuotta kotona. Lapset menevät ensi elokuussa (tai hakemus on sisällä) 2krt/vko päiväkotiin tai perhepäivähoitoon, ja jatkavat sitä siihen asti että tiedän miten alkaa elo vauvan kanssa. Mulle vauva-ajat (oonkohan mä jo sanonut tän??) on olleet tosi rankkoja ja en millään kestäis jos nuo isommat sitten joutuisivat kärsimään joka päivä siitä että olen ihan rikki. Meinasin että voisin sitten ottaa isommatkin takasin kotiin kun rankin hetki vauvan kanssa on käyty läpi :)

Nämä meidän lapsethan ehtivät olla jo sen 5-6kk päiväkodissa, mun piti aloittaa työt kun pienempi oli 1,5-vuotias. Selkä ei kestänyt ja jouduin sitten jäämään kotiin, kävin kurssin jossa selvitettiin että mihin mun kannattaisi lähteä suuntautumaan noin uran kannalta... Sekin oli vaan vähän valitettavaa että mulla olis tosi vahvasti lahjat siihen suuntaan että mainosalalle kannattaisi lähteä, mutta en halua ammattia jossa perhe joutuisi venymään mun työn takia, enkä siis itse halua että joutuisin laittamaan työn ensisijalle, tai siis, kun en laittaisi, olis mun ura mainosalalla ku kananlento :D Mutta siis juu, sitten kun muutettiin tänne uudelle paikkakunnalle niin jäin taas lasten kanssa kotiin. Alunperin olikin tarkoitus että olisin hakenut opiskelupaikka ompelija-artesaaniksi, mutta näköjään kohtalo päätti toisin :D

Haluaisin kovasti keksiä jotain lisätienestiä tähän kotona olemisen kylkeen.. Ilta- ja viikonlopputyöt on vaan oikeestaan vähän poissuljettuja kun mies saattaa tehdä töitä aamuhämärästä iltahämärään ja sen lisäksi vielä viikonloppuisin. Mä kyllä maalaan, piirrän ja kirjoitan (ja olen näissä asioissa vielä melko hyvä..), mutta en uskalla tai osaa oikein käyttää niitä lahjoja oikein mihinkään..

Tulipahan läpätys :D

Kerpele ja pikkuotus rv. 13+2
 
Aurinkoista maanantai päivää kaikille!

Onnea Micaelalle, täälläkin malttamattomana odotetaan, että tuntisin pikkusen!

Väsymystä on täälläkin ollut taas vaihteeksi enemmän. Illallla sammun helposti ennen kymmentä, myös viikonloppuisin ja herään aamulla aikaisin. Miehellä tietenkin erilainen rytmi, valvoo myöhään ja nukkuisi mielellään pitempään, joten harmittaa välillä, että jää yhteinen aika vähemmälle. Mutta jospa tää kohta helpottais :)

Näppyjä on naama täynnä! En tykkää yhtään, kun ei mulla ollut finnejä edes teininä. Nyt kyllä enemmänkin just näppyjä, eikä finnejä, kun ovat jotenkin kuivia. Raskausarpia olen minäkin jo miettinyt, ja rasvannut ehkä vähän innokkaammin ihoa, kuin yleensä, mutta eipä se taida loppujen lopuksi paljoakaan vaikuttaa...

Mullakin tuntunut muutaman kerran ikäviä vihlaisuja just asentoa vaihtaessa tai sohvalta noustessa. Ovat nopeita, joten ei ehdi ihan kauheasti pelästyä. Ja olen myös ajatellut niiden kuuluvan asiaan.

Me ollaan kerrottu melkein kaikille läheisimmille, ainoastaan miehen mummu ja vaari ovat epätiedossa, kun ovat olleet lomamatkalla monta viikkoa. Ajateltiin äitienpäivänä kertoa, teetettiin ultrakuvasta valokuva ja annetaan se sitten kortin mukana :) Mulla ei ole ollut mitään tarvetta pitää kiirettä uutisen kertomisessa, mutta tuntuu että nuo isovanhemmat ja tulevat tädit ja sedät ovat sitäkin innokkaampia kertomaan uutisen kaikille tutuille :LOL:

Musta tuntuu, että viihtyisin kotona äitiyslomaa pidempääkin, mutta ikävä kyllä talous ei taida antaa siihen mahdollisuutta. Täytyy kyllä vielä tarkemmin laskeskella!

Jään odottelemaan potkuja :D

Suzyy ja pikkuinen 13+5
 
Kerpele: Minusta taas jotenkin tuntuu että kun vauva tulee niin ei jaksa sitä pukemis ja kulkurumbaa varsinkin heti alussa joten siksi pohdittiin sitä tarhasta pois ottoa :D Senhän näkee sitten..
Mikä sinulla selässä? (jos saa udella)

Lisätienestiä olen itsekkin miettinyt. Hierontajuttuja pystyn tekemään sen minkä selkä antaa periksi mutta en tahallaan sitäkään halua pahemmaksi. Käsitöitä ja leipomuksia tykkään tehdä (nytkin tässä paistelen juusto ja valkkarisämpylöitä).. Piha ja remppahommat on kans mieluisia :)

Minäkin suunnittelin kouluun hakemista mutta pelkän opintorahan takia en ole hakenu, piti odottaa että täyttää 25 jotta saa paremmat rahat.. ja nyt on vaavi tulossa katsoo asiaa sen jälkeen uusiksi... Puoli on vielä hakusessa, puutarha/floristi kiinnostais, myös lähihoitaja hommat. :)
 
Tervetuloa uusille!

itsellä ollut taas kiirettä ja aamuvuorot jne. että ei oikein kerkeä palstalla käymään.

kivuista olitte puhuneet ja kyllä niitä tuntuu juurikin tuolla munasarjojen paikkeilla semmoista kun puukolla viiltäis tai tökkis. Muutenkin tuntuu kyljissä ja alamahalla erilaisia vihlaisuja että kai ne sitten niitä kasvukipuja on. Ikäviä semmoisia.

äitiysloma pidän sen mitä saan pitää ja mies ottaa isäkuukauden ja palaan sitten töihin. Talous ei vaan kestä minun tulojen katoamista. Minulla kun on muutenkin parempi palkka kun miehellä ja mikäli pysyn vuorotyössä (4x12h) on pitkät vapaat eli lapsen ei tarvitsisi olla joka päivä hoidossa. Mikäli sitten siirryn päivätyöhön (semmoinen mahdollisuus jossain vaiheessa tulee kuitenkin) niin minun ja miehen työpäivät limittyvät sen verran että hoidossa oloaika ei veny yli 8h. Näitä mitetitään sitten sen mukaan miten nyt tuo työelämä lutviutuu.

kertomisesta Töissä jouduin kertomaan kiertolistan laatijalle ja tämän hetkiselle esimiehelle jo viikon 8 paikkeilla. Vielä omalle esimiehelle tarttee kertoa kunhan palaan takaisin omaan vuoroon (olen ollut lainamiehenä vuoden alusta). Eilen kerroin yhdelle, jonka jatko on vähän epävarmaa meidän osastolla ja oli mieli maassa, että kyllä se meillä saa vielä reilun vuoden jatkaa koska jään syksyllä äitiyslomille.
anoppi ja äiti sekä siskot tietää. Miehen sisko tietää, veljet ei siellä kun syntyy heti pelko persiiseen, että jos meille tuleekin poika niin se onkin se eka eikä heille tullut sitä. :stick: se on vähän niinkun häviö...outo ajatusmaailma pakko sanoa. No ajallaan sekin.

Oireilu se katosi silloin 10-11 viikoilla eli sen jälkeen ei pahemmin ole ollut mitään pari kertaa hajut on aiheuttaneet yökötys reaktion mutta ei muuta. Finnejä on myös täällä nekin alkaa tosin häviämään onneksi. Reippailut ja väsymykset menevät ja tulevat viimeviikolla oli joku ihme energia piikki ja sain kevät siivoukset tehtyä vauhdilla tällä viikolla on rauhallisempaa tosin työt aina rauhottaa kummasti eilen menin jo 21.00 nukkumaan.

Omaa napailua tässä kuussa olis sitten taas neuvola, paino ei ole noussut mikä on hyvä asia. Siitä on ihan hirvittävän pitkä aika kun edellisen kerran neuvolassa kävin se oli viikoilla 6+6 ja tuo seuraava on vasta 14+6. Onhan tässä välissä ollut neuvolalääkäri ja nt-ultra. Seuraavan kerran menee neuvola varmaan tuonne heinäkuun loppupuolelle sillä kesäkuussa on se sokerirasitus ja rakenneultra ja mikäli sokerirasitus nyt on hälyttävällä tasolla niin kai sitten tulee jollain diabeteshoitajalla/lääkärillä käyntikin...

Muuten elämä vaan jatkaa omilla uomilla kauheasti pitäis kaikkea tehdä ja alottaa tämä keittiö ja olkkari remppa purkutöillä mutta jotenkin on inspiraatio kadoksissa kyllä se sieltä taas tulee kun päästään tosi toimiin, mutta ajatus siitä että suurin osa kämpästä menee remppaan niin on vaan aika plääh. Kevät on edennyt ihan kivasti ainoa että puissa ei ole vielä lehtiä. Viime keväänä ei omenapuut kerenneet edes kukkia toivottavasti tänä vuonna kerkeävät että saadaan omenoita.

no joo lähden tekemään itselle yöksi salaattia saa vähän maustua niin on hyvää sitten yöpalana.

iia+kaveri rv 13.
 
Heippa,
olen täällä nyt ihan ekaa kertaa, sattumalta löysin tänne työpäivän ratoksi surffaillessani.
Alkuun vaaditut speksit eli 23.11./ensimmäinen/K-HKS

Esikoista siis tässä odotellaan ja varhaisultrassa viikoilla 8+4 käytiin varmistamassa, että "Keijo" siellä majailee :)

Ensi viikon perjantaina olis np-ultra ja jännitys alkaa jo olla käsin kosketeltavaa. Viimeiset 6 viikkoa on mennyt lamauttavan pahoinvoinnin merkeissä, viimeiset 1,5vkoa pahoinvointi on ollut iltapainotteista, tasan tarkkaan klo 17-20:30 välisenä aikana saa käydä yökkimässä 5min. välein ja voimat on poissa, mitään ei uskalla laittaa suuhunsa. Muutenkin ruokavalio on ihan nolottavan huono, kun ei maistu oikein oikea ruoka päivälläkään... Karkkia kyllä voisi syödä vaikka koko ajan. Mutta ehkä tämä jo kohta helpottaa.

Mutta aurinkoista maanantaita kaikille!

Sandells & Keijo 11+4
 
Kerpele: Minusta taas jotenkin tuntuu että kun vauva tulee niin ei jaksa sitä pukemis ja kulkurumbaa varsinkin heti alussa joten siksi pohdittiin sitä tarhasta pois ottoa :D Senhän näkee sitten..
Mikä sinulla selässä? (jos saa udella)

Lisätienestiä olen itsekkin miettinyt. Hierontajuttuja pystyn tekemään sen minkä selkä antaa periksi mutta en tahallaan sitäkään halua pahemmaksi. Käsitöitä ja leipomuksia tykkään tehdä (nytkin tässä paistelen juusto ja valkkarisämpylöitä).. Piha ja remppahommat on kans mieluisia :)

Minäkin suunnittelin kouluun hakemista mutta pelkän opintorahan takia en ole hakenu, piti odottaa että täyttää 25 jotta saa paremmat rahat.. ja nyt on vaavi tulossa katsoo asiaa sen jälkeen uusiksi... Puoli on vielä hakusessa, puutarha/floristi kiinnostais, myös lähihoitaja hommat. :)
No mun selkäähän ei lähdetty tutkimaan kun tuolla Helsingissä yritin siitä puhua lääkäreille (kunnallisessa, ei ole eka kerta kun niitä ei kiinnosta ja kun mä en ole sellaista "puntissa roikkuvaa"-tyyppiä niin en sitten enää uudestaan valittanutkaan). Lääkärit määräsivät burana 600 ja fysioterapiaa :headwall: Eikä mitään tutkimuksia vaikka mä kerroin että mulla puutuilee jalat ja esim. kumarasta nouseminen on vaikeaa.. Joudun ottamaan siis tukea jos nousen kumarasta, muuten meinaa lähteä jalat alta.

Mä luulen että ton selän kanssa jotain meni vähän huonoksi kun tein raksalla raivaajna hommia, kiikutin siis betomurskaa, puuta, rautaa jne. roskikseen, siivosin siis "niitä suurimpia" roinia sieltä edestä että saavat rakennusmiehet tehtyä hommiaan. No mä sitten kerran nostin vähän liian painavaa betonisäkkiä ja olin samalaa silleen kierteellä.. Alaselkään sattui pirusti ja tuntui että taju lähtee.. No, siinä elämänvaiheessa mua ei hirveästi oma terveys kiinnostanut joten en lähtenyt edes tutkituttamaan vaan tein vaan duunia sillä selällä. Se sitten vähän parani siitä, mutta kahden peräkkäisen raskauden jälkeen huomasin ettei se kipu ja heikkous mene enää ollenkaan pois.. :/

Täällä uudella paikkakunnalla kun sanoin lääkärille tosta selästä, ja totesin että Helsingistä sain sellaista palautetta että tutkiminen on turhaa, mutta jos jalat halvaantuvat niin sitten täytyy lähteä nopeasti sairaalaan.... Lääkäri sitten katsoi mua silmät suurena ja totesi että "no jos me nyt kumminkin lähdettäisiin tutkimaan se selkä ensin että tiedetään mikä siinä on"... Mä olin ihan hämilläni, kun aiemmin oon saanut vaan sellasta kohtelua että kuhan saavat potkittua pois jaloista niin hyvä.

Toivon että tämä selkä kestää nyt tän raskauden. Huomaan kyllä että nikamat tuppaa vähän seilaamaan tuolla alaselässä jo nyt.. Pitäis varmaan hakea sellainen tukivyö mahd. pian, josko se edes vähän auttais...

Muoks. ja siis selkää ei ole vieläkään tutkittu koska tulin raskaaksi heti siinä lääkärikäynnin jälkeen. Kävin lääkärissä muiden juttujen takia ja selkä tuli vain siinä sivussa siis puheeksi..
 
Viimeksi muokattu:
Täällä on nyt nt-ultrassa käyty ja siellähän pikkuinen heilui kovasti. Niskaturvotus mitattiin ja oli normaali. Veriseuloihin en sitten mennyt. Mies oli mukana ja olihan hänkin tosi innoissaan kun pienen nyt ekan kerran näki.
Ultran jälkeen sitten kävin ostamassa ensimmäiset äitiyshousutkin. Alkaa jo töissä niitä tarviamaan, kun tuo maha pullahtanut esiin. Ultrattiin mahan päältä ja kätilökin ihmetteli miten selvästi siitä näkyi. Kun ensin meinasi että alakautta olisi ultrattu. Mutta mahan päältä siis ensin ultrasi ja totesi, että paremmin siitä varmaan näkyy.

Pieni vastasi viikkoja, tai on päivän verran isompi, kuin edellisen ultran perusteella. En tiedä muuttiko sitten sitä laskettua aikaa, mutta ei sitä välttämättä tänne tarvi muuttaa. Mutta omissa laskuissa menen nyt tuon uuden tilanteen mukaan.

Tirppana83 & 11+2
 
  • Tykkää
Reactions: HaaveMamma
Tänään soittivat neuvolasta ja siirsivät ke. ultran huomiselle APUA olin jo mettiny jännityksen vasta huomis iltaan mutta se jännitys saapuukin jo tänä iltana :D aika pysyi muuten samana n mieski kerkiää mukaan.. onneksi kuiteski aikaistivat eikä odotuttaneet viikolla eteenpäin :D

rontti1 11+5 (12+2) huomenna se sit selviää se "tarkka" viikko millä meikäläinen kulkee :D
 
  • Tykkää
Reactions: juuri
Tervetuloa kaikille uusille! :wave:

Micaela Ihanaa! :heart: Voi, kun pian tuntisi kans potkut! :)

Äippälomasta.. Haluaisin olla pidemään kotona kuin mitä se äippäloma on, mutta en usko, että on mahdollista taloudellisesti.. :( Olisi kivaa olla kotona ainakin ensi vuoden loppuun saakka, mutta tosiaan aika epätodennäköistä on..mutta katsotaan!

Nimistä.. Ollaan mietitty miehen kanssa nimiä kyllä jo paljon, mut mitään päätöksiä ei olla tehty.. :) Pojan nimiä kummasti ollaan mietitty enemmän kun tytön.. ehkä on enemmän sellanen poikafiilis ollu.. :)

Tisseistä.. Mulla kasvo tissit samantien ja kaikki rintsikat meni pieniks.. :) toivotaan, ettei ny enää kauheesti tästä kasva! :D

Alkaa oleen aika tiukkoja noi kaikki housut mitä mulla on.. :D mahtuu enää yhdet jalkaan..et tänään sit tilasin parit mammahousut..toivottavasti ne ny tulee pian..koskaan ei tiedä koska en enää mahdu näihinkään housuihin.. :D

Nellielli ja pötkö 14+1
 
Kerpele: (meinaa joka kerta tulla p***ele)... Eivätkö oo ees mitään tavallisia välilevy testejä tehneet? niihin ei nyt ihmeitä tarvi.. kuullostaa oudolta.. puutuileeko molemmat jalat? onko mitään säteilyä jaloissa tiettyihin paikkoihin?
Itsellä on juurikin tuota samaa, kumarasta nousu, sängystä nousu, liian pitkään istuminen, tavaroiden (vauvan) kantaminen.. jalat puutuilee ja välillä tuntuu että puukkoa väännetään alaselässä.. Mulla onkin lannerangan rappeuma, yks väli revenny ja kaksi pullistunu alaselästä..
Ihan perus testit voi tehdä raskaana ollessakin ja paljon kertoo jo sekin jos sitä kivun säteilyä on muuallekkin, jos osaa paikat kertoa ym niin niistä jo osaa hyvin kertoa. toki kuvat kertoo totuuden mutta niitä ei nyt saa :)
On nimittäin ihan kaaviot niistä säteilyistä jonka perustella näkee missä esim välilevyn pullistuma on ja minun kohallakin ne on ihan paikkansa pitäny.
Käy hierojalla, tee vatsa ja selkä liikkeitä, koita kävellä paljon ja välttää liikaa istumista ja seisomista :D mutta myöskin liikaa makoilua :D Selän lihakset pitäis pitää kunnossa ja jos nyt jo tuntuu kipuilua niin suosittelen sitä tukivyötä. jos selkä väsyy niin vielä kun pystyy niin ihan lattialle selälleen ja jalat vaikka jumppapallon tai sohvan päälle koukussa niin alaselkä rentoutuu hyvin :) Ja liikaa et voi venytellä! Toivottavasti oot ees venyttely ja jumppa ohjeet teekoosta siihen saanu, jos et niin heitä yyveetä niin voin sulle niitä laittaa :)
 
Moi!

Tänään oli ensimmäinen neuvolalääkäri. Eipä siellä muuta kuin erikoista, kuin että pienen sydänäänet saatiin nyt sitten vihdoin kuulumaan:heart::heart: Kahden viikon päästä sitten np-ultra...aivan tajuttomasti jännittää jo nyt onko kaikki kunnossa!

Joku oli jo tuntenut potkut, kuinka ihanaa:heart:

Kotona olosta: toivoisin, että pieni saisi olla kotona sen kolme vuotta kuten aikaisemmatkin lapset. Ehkä jaamme miehen kanssa hoitovapaan...kovin tuntuu kaukaisilta asioilta vielä miettiä..

Selkävaivat: itselläni on leikattu välilevynpullistuma kolme vuotta sitten ja selkä oireilee varsinkin silloin, kun istun enemmän. Itse olen saanut avun mckenzie-tekniikasta, jos säteilykivut alkavat, teen monta kertaa päivässä taaksetaivutuksia mahalla maaten. Pitäisikin hommata raskauden ajaksi sellainen lasten uimarengas, mikä mahdollistaa taivutukset myös mahan kanssa. Lisäksi jumppaan syviä vatsa-ja selkälihaksia ahkerasti. Sainkin työfysioterapeurilta jumppaohjeet raskauden ajalle.

Nukkumisasento: onko teillä vaikea löytää jo hyvää nukkumistasentoa?Mulla tulee ahdistava olo jos makaan mahalla ja selällä ja ainoa suht hyvä asento on kylkiasento;jota pitää usein vaihtaa kun paikat puutuu. Mukavaa, eihän tässä olekaan kuin 6kk aikaa nukkua huonosti:p

Pahoinvointi: uskaltaako tätä nyt edes sanoa, mutta tuntuu hieman helpottaneen. Nyt jopa illalla pystyy toimimaan suht normaalisti, joskin edelleen on mentävä viimeistään ysiltä nukkumaan kun huono olo alkaa hiipiä kehiin. Mutta ihan kuin yölläkään ei tarvitsisi enää heräillä niin usein yököttävään oloon. No, en nyt vielä innostu paoinvoinnin poistumisesta, koska ei siitä monta päivää ole kun viimeksi yrjösin.

-Melanie 10+5
 
Moikka Kaikille!
Mahtuuko yksi pömppis lisää joukkoon?
Eli täällä ois 26-vuotias ensimmäistään odotteleva Lahdesta..
Juuri oon muuttanu tänne suunnille ja oikeastaan en juuri kauheasti täältä edes tunne porukkaa (muita kun oman miehen ja hänen kavereitaan jonkin verran)
Yksinäistä on siis välistä on.. Eli kiva kun saa jotakin kautta purkaa tuntojaan odotuksesta ja samassa tilanteessa olevilta keskusteluseuraa =)
Mulla on tosiaan edellisen miehen kanssa ollut lapsettomuustaustaa ja kauan yritettiin hoitojenkin avulla, mutta ei vaan tärpännyt.. se suhde ei sitten kestänyt lapsettomuutta (lähinnä miehen osalta tuli tämä aloite) ja eron myötä etsiskelin sitten töitä taas täältä etelämmästä ja lämpeni välit tuohon nuoruuden rakkauteen :p :heart: ja kas kummaa elämä yllätti, riks raks ja poks.. :LOL: Yllätys todellakin molemmille, mutta iloinen ja tervetullut sellainen :heart:
Mulle vois tuohon maagiseen listaan laitella seuraavat tiedot:


9.11/ LMLB/ ensimmäinen/ PHKS

Ja tosiaan ultrassa ollaan ravattu ahkerasti, saatiin ylimääräinen viikolle 8+ mun taustojen takia, sit ylimääräinen viikoille 10+ koon takia ja sit oli toi normaali np-ultra jossa kaikki hyvin ja laskettu aika pysyi alkuperäisessä kun tyyppi oli kasvaa hurahtanut oikeisiin mittoihin.. ja aika energinen polskija siellä näkyi muutenkin.. kovasti teki voltteja ja vilkutteli.. mittoja kun yritettiin ottaa osas sopivasti aina silloin pyllistääkin :D

Anteeks omanapaisuus, pitää opiskella vähän tätä palstaa niin pääsee juoneen mukaan :p

Ihanaa kevätpäivää kaikille masunkasvattelijoille :heart:

LMLB ja Mytty Rv 13+3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: nellielli ja juuri
Kerpele: (meinaa joka kerta tulla p***ele)... Eivätkö oo ees mitään tavallisia välilevy testejä tehneet? niihin ei nyt ihmeitä tarvi.. kuullostaa oudolta.. puutuileeko molemmat jalat? onko mitään säteilyä jaloissa tiettyihin paikkoihin?
Itsellä on juurikin tuota samaa, kumarasta nousu, sängystä nousu, liian pitkään istuminen, tavaroiden (vauvan) kantaminen.. jalat puutuilee ja välillä tuntuu että puukkoa väännetään alaselässä.. Mulla onkin lannerangan rappeuma, yks väli revenny ja kaksi pullistunu alaselästä..
Ihan perus testit voi tehdä raskaana ollessakin ja paljon kertoo jo sekin jos sitä kivun säteilyä on muuallekkin, jos osaa paikat kertoa ym niin niistä jo osaa hyvin kertoa. toki kuvat kertoo totuuden mutta niitä ei nyt saa :)
On nimittäin ihan kaaviot niistä säteilyistä jonka perustella näkee missä esim välilevyn pullistuma on ja minun kohallakin ne on ihan paikkansa pitäny.
Käy hierojalla, tee vatsa ja selkä liikkeitä, koita kävellä paljon ja välttää liikaa istumista ja seisomista :D mutta myöskin liikaa makoilua :D Selän lihakset pitäis pitää kunnossa ja jos nyt jo tuntuu kipuilua niin suosittelen sitä tukivyötä. jos selkä väsyy niin vielä kun pystyy niin ihan lattialle selälleen ja jalat vaikka jumppapallon tai sohvan päälle koukussa niin alaselkä rentoutuu hyvin :) Ja liikaa et voi venytellä! Toivottavasti oot ees venyttely ja jumppa ohjeet teekoosta siihen saanu, jos et niin heitä yyveetä niin voin sulle niitä laittaa :)
Juu, ei ole mitenkään tutkittu. Ja siis molemmat jalat puutuilee. Välillä nipistelen jalkoja kun tunto ei ole ihan kohdallaan ja säikyn noita puutumisia.

Mulla on myös yläselässä ongelmia, niiden takia olenkin käynyt tossa samalla fysioterapeutilla jonka kautta saa hommattua niitä tukivöitä. Hän varmaan osaa sitten neuvoa ton alaselän käytön kanssa noin muutenkin, ja venytyksiä myös sinne.

Osteopaatillakin olen käynyt mutta en näe että siitä olisi ollut kummempaa apua.. Hetken auttoi mutta eipä sen kummempaa. Pitäis kävellä enemmän ja ennen tänne muuttoa käveltiinkin enemmän... Tässä meillä on nykyään se ongelma ettei ole kevyenliikenteen väyliä ja lasten kanssa lähteminen kävelemään tuonne on vähän riskialtista kun ovat vielä tuollaisia pumpuliaivoisia sinkoilijoita :D Mietinkin kyllä sellaisen perässävedettävän kärryn ostamista :p
 
mä en kestä tätä laskeumaa!!!!
nyt ilmaantui päivän aikana ongelma: kauhee vessahätä, mut kun menee pissalle, mitään ei tule, jotain on "edessä" :(
pakko soittaa huomenna lääkäriin taas, ja pyydän jos saisin sellaisia tukirenkaita. että pääsisi edes jotenkin normaalia arkea elämään tämän kanssa :mad:

ei muuta. tympii.
 
Tosta nukkumisasentoasiasta, täälläkin vaikeuksia keksiä miten saa kropan vänkyröityä sellaseen asentoon ettei paina, kiristä, ahdista jne. Ja just kun oot saanut itses sopivasti aseteltua niin yllättää karmea pissahätä ja eiku vessan -> sama rumba uusiks!

En tiedä johtuuko siitä, että nukkuu oudoissa asennoissa, mutta nyt on alkanut alaselkä/yläperse vihlomaan ikävästi. Ei siis kokoaikasta kipua mutta sillon tällön vihlasee.

Nimiä ollaan mietitty, ja tytölle olis nimi valmiina mutta pojalle vielä muutamasta pitäis valita se paras. Onhan tässä aikaa ;) Sitä vaan tuppaa olemaan näissä kivoissa jutuissa niin kiireinen. Jos se pelkästään musta olis kiinni, mä olisin jo ostanut kaikki pinnasängystä vaunuihin :D Onneks toi mieheke jarruttelee!

Huomenna olis ensimmäinen ultra, jännittää niin paljon että huh! Toivottavasti saa ens yönä nukuttua. Kaikki on niin uutta ja jännittävää, että kokoajan on vaan ihan täpinöissään. Ja kuitenkin pieni pelko, että jos kaikki ei olekaan hyvin, vaikka ei sitä kannata murehtia.

Ja miten se oli sen facebook-ryhmän laita? sitä on kai nyt pariinkin otteeseen kyselty, mut mä en ainakaan löytänyt vastausta? (toki voi olla että oon vahingossa scrollannut jonkun jutun ohi...)

Still Counting 11+1 (tai huomennahan se tarkemmin selviää)
 

Yhteistyössä