Marraskuun 2012 masuasukit <3 *elokuussa*

Huomenta mammat ja masuasukit!:)

Palstan keskusteluista: itse olen skipannut aika hyvin sellaiset aiheet, mitkä eivät tällä hetkellä kiinnosta. Ei mua haittaa, jos joku avautuu vaikeasta tilanteestaan, minusta se on jokaisen oma asia. Itse voi sitten valikoida mitä lukee. Mun mielestä täällä on kuitenkin pääasiassa keskusteltu raskaudesta ja sen kulusta. Harmi, jos joitain on ahdistanut muut kirjoittelut ja harmi scala, että joduit meidät tämän takia jättämään:( Hyvää jatkoa masuasukin kanssa ja tervetuloa takaisin, jos innostut uudelleen..

Supistukset: esikoisesta jouduin niiden takia jäämään näillä viikoilla jo töistä kokonaan pois. Nyt niitä ei ole ollut. Ei edes kävelylenkillä, minkä vedän noin puoli tuntia reippaasti joka päivä. Nyt olen tietysti lomalle, että asia voi olla sitten toinen, kun sitä palaa töihin.

Vauvavakuutus: otettiin Tapiolasta, kun muutkin vakuutukset ovat siellä. Tai otettiin ja otettiin, sinne piti laittaa tosi tarkkaan kaikki raskauden aikana käytetyt lääkkeet poskiontelotulehdukseen käyttämääni Kefexiniä myöden, että saa nähdä tuleeko hylättynä takaisin. Tuskinpa nyt kuitenkaan. Mutta tarkkaa näkyi olevan.

Ummetus: on helpottanut jonkun verran. Joka päivä otan Levolacia ja syön luumua. Vai voisiko olla niin, että maha on tottunut tosiaan tuohon Obsidaniin? Ihanaa joka tapauksessa kun ei ole niin puhistunut olo. Eilen vedin tosi paljon mustikoita ja ajattelin, että nyt varmaan vetää kovalle, mutta ei onneksi:)

Liikkeet: ovat viikon sisällä voimistuneet tosi paljon. Välillä oikein kunnon mylläys tuntuu, ihanaa<3 Öisinkin joskus pitävät hereillä, mutta en valita..

Tänään mulla on neuvola. Odotukset eivät ole kovin suuret, kun siellä on kesäsijainen vastassa, mutta saa nyt varmaan sydänäänet kuulla ja kuulla mitä se Hb on tällä hetkellä. Ja saiskohan ne Kelan laput jo. Ainakin töihin pitäisi tämän kuun lopulla ilmoittaa virallisesti koska jää pois...

Aurinkoista viikonloppua kaikille!:flower:

-Melanie 23+2
 
Vakuutus, Melanie mekin otettiin Tapiolasta, ja vaikka mulla on perussairauksina atopiaa, allergioita, ja sitten sinne löytyi kyllä sekä kyseltiiköhän siinä viimesen 2v aikana sairastettuja juttuja ja sitten raskausaikanakin oon ollu sekä pahassa virusflunssassa viikon että antibiooteilla pissatulehduksen takia, niin kyllä sieltä vaan laskua pukkas jo heti viikon päästä hakemuksen jätöstä että kait se läpi meni :) tarvitsivat vain neuvolakortista valokopiot. Sanoi se palvelija siinä että lähinnä siinä katotaan vaan sitä että miten on raskaus mennyt, jos kaikki mennyt suht normaalisti niin sen vakuutuksen saamisessa ei pitäis olla mittään ongelmaa, ja siihen täytetty terveysselvitys on se Tapiolan yleinen lomake mitä käytetään kaikissa muissakin vakuutuksissa niin siksi se on niin tarkka :)

Mai86 Tuohan on ihan paras laulu tuo Soft Kitty :D meillä sitä kanssa lauleskellaan massulle :) just sellainen sopiva uniluritus, eikä tuo Big Bang Theory sarjanakaa ole tuntematon, odotellaan kovasti koska alkaa tulla taas uudet jaksot että pääsee katteleen syksyllä :)

Sokerit kävin aamulla hakemassa tuon sokerimittarin kotia ja voihan kakka, iltasyönti on ollu meillä melkeen se ainoa yhteinen ruokahetki niin mitähän mää nyt teen kun pitäis syödä mallikkaasti :kieh: prkl... Toivotaan että tuon 6pvä seurannan aikana on arvot pysyneet hyvinä, muuten tulee lähtö Taysiin seurantaan sitten..

Yksityisiä ultria? Onko kukaan aikonut muuten käydä ultraamassa vielä yksityisellä loppuraskaudessa? Meillä ei ainakaan ole tiedossa enää mitää ultria ja tuo rakenneultra meni jo eikä sieltä oikeen saatu mitään hirveän hyviä kuviakaan, niin toisaalta himottais käydä 4D-ultrassa yksityisellä vielä jossain vaiheessa vaikka niiden kuvienki takia ja sitten sais sieltä vielä toista näkemystä noihin kokoarvioihin sitten yms. jos ne tuntuu oudoilta.. Mietin vaan paljonkohan sellanen maksaa, ja missä täälläki vois sellatteessa käydä?

Lumineiti ja Uubo-puubo 24+5
 
marizella En täyttänyt muuta kuin äidin terveysselvityspaperin. Neuvolakortista en tarvinnut kopiota ollenkaan. Ja varsinaisen vakuutuspaperin ne oli täyttäneet jo valmiiksi meidän tietojen pohjalta, niin että minä vaan allekirjoitin sen ja lisäsin siihen lasketun ajan. Täällä myös pieni konttori ja palvelu pelaa =)

Lumineiti Mun tekisi mieli mennä ihan turhanpäiväisestä syystä vielä ultraan. Meillehän annettiin hyvin vahva poikalupaus, mutta ei niitä ikinä voi sanoa 100% varmoiksi ja nyt oon ostellut jonkun verran pojan vaatteita ja haluisin vielä toisen ultrauksen ikään kuin varmistukseksi, että onko poika. Joo, ihan turha käynti se olisi ja luulen, että ei ole nyt varoiksi, kun edessä on vielä mm. vaunujen osto ym. kalliita menoja. Ja mekin saatiin aika huonoja 4D-kuvia, kun vauva ei halunnut näyttää kasvojaan, mutta mutta... Kohtahan häntä saa katsella jo ihan livenä =) Hinnoista en tiedä muuta kuin että varhaisultra täällä päin maksoi noin 80€, mutta se ei ollut 4D. Tsemppiä sulle sokerimittauksiin!

Laulaminen vauvalle Laulu ei oo mun juttu :D Oon ihan toivoton tapaus - huono ääni enkä pysy nuotissa. Töissä tietty joutuu silti laulamaan ja ehkä myöhemmin vauvallekin tulee jotain laulettua esim. jotain laululeikkejä, mutta toistaiseksi oon säästänyt masuasukin mun lauluilta =) Muutenkin on jäänyt tosi vähälle vaaville puhuminen enkä sitä bola-koruakaan ole saanut aikaiseksi hankittua, vaikka etukäteen ajattelin, että ostan sellaisen ja vauvalle kaikkea höpöttelen. Noh, ehtiihän sitä vielä ja vaikka ei ehtisikään, niin tuskinpa se on mikään este äiti-lapsi-suhteen muodostumiselle :LOL: Ihanaa joka tapauksessa, että jotkut täällä laulavat ja soittavat musiikkia lapselle.
 
  • Tykkää
Reactions: marizella
Harmi Scala kun lähdit, oli mukava kun oli joku saman ammatin edustaja täälläkin. Toivottavasti tosiaan saadaan vielä kuulla sinustakin, jos ei muuta niin synnytyksen jälkeiset kuulumiset. Itse myös jättänyt vaan osan lukematta, jos ei joku juttu niin kiinnosta, etenkin kun en ihan joka päivä lue, niin sitä tekstiä on muutenkin paljon. Ja monesti miettinyt kun itse kirjoitan, mitä sitä sitten uskaltaa kirjoittaa. Kun tosiaan kuka vaan voi näitä lukea.

Ultraan tekisi myös mieli vielä mennä, kun jäi se sukupuolikin selvittämättä. Mieskin haluaisi, mutta tuskin yksityiselle mennään. Ja tottakai se olisi ihan muutenkin kiva vaan pikkuista nähdä.

Laulaminen ei ole minunkaan juttu, muistan kun kerran aikoinaan yksin asuessa aloin jonkun biisin mukana laulaa ja tuo mein toinen kissa tuijotti ihan ihmeissään :D Joten on saanut laulamiset jäädä.. Musiikkia kuuntelen lähinnä vaan töissä. Muutaman illan olin taas yksin kotona, kun mies oli töissä. Pikkuinen nukkui suunnilleen koko sen ajan ja sit alkoi myllerrys kun mies tuli kotiin. Heräsi sitten varmaan kun alkoi ääniä kuulumaan. Sama juttu aamuisin, aika rauhallista on vielä kun heräilen, mutta siinä jos miehen kanssa aletaan juttelemaan, alkaa pikkuinenkin myllätä. Meillä joskus myös loppuu liike, jos mies laittaa käden mahan päälle, mutta usein kyllä sitten saa mieskin potkuja tuntea.

Omaa napaa Äsken just varasin ajan sokerirasitukseen ja tasan viikon päästä olis. Onneksi oli vielä just ens viikolle aika, kun lomalla olen. Mukava loman pätkä tästäkin tulee, kun keskiviikkona oli pekkanen (kun olin alkujaan varalla, mutta ei sitten kukaan sairastunut) ja torstai oli sitten vapaa. Tänään sitten virallisesti loma alkoi.
Muutaman päivän ollut jotenkin mieli maassa ja miehelle sitten oon kiukutellut. Osin syystäkin, mutta varmaan hormoonit tekee myös tehtävänsä. Kovin tuo on myötätuntoinen, mutta siltikään en saanut vastausta asiaan, mikä mieltäni vaivaa. Ja se on ärsyttänyt myös tänään. Miehellä taas stressiä, kun hommia olis vaikka miten ja kerkeääkö loman aikana tehdä kaiken. Itse taas en jaksa stressata kaikesta, etenkin kun osa noista hommista ei ole mitenkään tärkeitä. Ja tuntee ittensä vaan jotenkin hyödyttömäksi, kun ei oikein pysty niitä hommia tekemään. Seisaallaan olo kun ei jotenkin tee hyvää, en tiedä onko sitten just noita harjoitussupistuksia vai mitä. Alapäässä ja alavatsassa tuntuu sellaista kireyttä, mikä kyllä helpottaa heti kun istumaan pääsee. Pitänee lääkäriltä kysellä, kun parin viikon päästä se olisi. Töissä ei tuollaista ole, kun on siis istumahommaa.

Ja tottakai kun jotain alkaa hajoamaan, niin kohta hajoaa muutakin.. Ensin meni astianpesukone, se kyllä saatiin korjattua ihan ilman varaosia tms. Sitten meni pyykinpesukone. Ei poista vesiä, paitsi ilmeisesti jos sen erikseen poistattaa. Ei tarvis kyllä yhtään enempää rahanmenoa, kun tuli sähkölaitokseltakin parin tonnin tasauslasku.. Siis reilulta 1,5 vuodelta. Sähkölämmitys kun on ja saunassa joka toinen päivä käydään. Onhan meillä tuo puulämmitteinen uunikin, mitä talvisin lämmitetään. Ollaan ihmetelty, onko ne edelliset asukkaat eläneet kynttilän valossa ja ilman lämmitystä täällä, kun niin pienellä laskulla ovat selvinneet. Kun ei meilläkään mitään turhia laitteita päällä ole tms. Ja kun nostettiin sitä kulutusta jo heti alkuun, heidän lukemistaan, niin silti oli yllätys noin iso tasauslasku. Tosin ollaan remonttia tässä tehty ja kaikki ne laitteet mitä siihen on tarvittu, vie tietysti sähköä. Nyt sitäkään ei ole pahemmin tiedossa ja jos saisi vaihdettua ulko-oven, pari ikkunaa ja patteria, niin varmaan aika hyvin tippuu tuo lasku tulevaisuudessa.

Mutta jospa tuota nyt koittais jotain tässä tehdä, mies kun ruohoa meni ajamaan.
Tirppana 23+6
 
Tervehdys!

Voi kauhistus kun minäkin säikähdin ensin Scalan punaista päivitystekstiä. Sydän jätti yhden lyönnin väliin. Onneksi kaikki on kuitenkin hyvin. Harmittaa silti, että Scala sinä poistut tältä palstalta lukemasta/kommentoimasta. Tuntuu, että ollaan tultu jo "tutuiksi", lisäksi sinulla on ihan rautainen tietämys kaikista raskauteen liittyvistä asioista. No mutta.. ymmärrän kyllä jaloilla äänestämisen. Teen sitä itsekin.

Tunsin piston sisimmässäni, sillä olen itsekin sortunut vähän tällaisten parisuhdesotkujen selvittelemiseen tällä palstalla. Tai no, eiväthän ne mitään parisuhdesotkuja ole olleet vaan niitä uusperhesotkuja. Minulle ne vain ovat aiheuttaneet niin paljon huolta ja murhetta, että ne ovat vaikuttaneet suoraan tähän raskauteenkin. Olen täällä niistä ongelmista sitten avautunut, kun en oikein missään muuallakaan pysty. Ehkä se sitten on ollut väärin, en tiedä. on vaan välillä ollut niin paha olo, että siinä vaiheesa järki poistuu päästä. En myöskään usko, että kukaan tosielämän ihminen minua täällä tunnistaa. Olen tosi pahoillani, jos joku on kokenut juttuni tälle palstalle sopimattomiksi/tylsiksi/loukkaaviksi. Se ei todellakaan ole ollut tarkoitukseni. Päinvastoin sain kaipaamaani tukea tilanteessa, jossa en oikein voinut asiasta puhua kenellekään muulle kuin miehelleni ja hänkin on niin eri linjoilla.. muttajoo.. ei sekään mukava tilanne ole jos pitää alkaa miettimään koko ajan, että mistä sitä sitten voi puhua.

Syömiset raskauden aikana. Mulla on ilmeisesti tuo rd vaikuttanut niin, että on kertakaikkiaan pakko syödä parin tunnin välein. Muutoin menee olo niin kolkoksi että tuntuu kuin nälkäkuolema oottaisi nurkan takana. En kykene syömään karkkiakaan, sillä siitä tulee ihan hirveä olo. Aika terveellisesti tulee syötyä yleensä siis. Ei vaan pysty herkuttelemaan ilman että siitä seuraa krapulamainen olotila. Ehkä ihan hyvä niin. Ennen raskautta skippasin aina aamiaisen ja joskus lounaankin.. en tiiä millä taikaenergialla sitten pärjäsin kun ei oikein nälkäkään silloin tullut.

Alakulo. Mistä tämä nyt oikein tuli? Kesäloma lähenee loppuaan ja kyllähän se työahdistus sieltä meinaa tulla vaikka koko kesän oon ajatellut että tänän vuonna sellaista ei varmasti tule kun jo lokakuun puolessavälissä saa jäädä sitten pois. Muutoinkin olo on tosi murheellinen. Ei huvittaisi mitään tehdä tai mennä minnekään. Huoh. Mulla on taustalla toistuvia masennuksia joihin olen joutunut syömään lääkkeitäkin, mutta tähän asti olen voinut henkisellä tasolla ihan mainiosti koko raskauden ajan. Toivottavasti tämä on vaan väliaikainen notkahdus.. en haluaisi millään muotoa aloittaa lääkitystä raskauden tai imetyksen aikana.

Vaunut tulivatkin meille liikkeeseen jo toissapäivänä! Yllätys oli melkoinen kun niiden piti saapua vasta syyskuussa. Nyt on meillä Paavon ferrari eteisessä odottamassa kyytiläistä. On ne kyl hienot. En osaa käyttää niitä.

Angstinen Anukkio ja Paavo 24+0 poks
 
Voi vitsi, hyvä kun muistutitte siitä vakuutuksesta! Itse olen jahkaillut asian kanssa että miten sen kanssa menettelisi, mutta jotenkin olen jo tullut siihen tulokseen, että otetaan se ainakin alkuun ja katsotaan miten menee. Pitääpä heti alkaa soittelemaan yhtiöön, että mitäs ne tuumaavat.

Täällä on poikanen hyvinkin eloisa, ja olen saanut osani niistä merisairauden tunteen aiheuttavista sisäisistä linkoamisista. Hauska juttu muuten on ollut huomata, että illalla kun makoilee selällään, voi tunnustella missä päin mahaa se majailee. Jostain syystä lempparikulmaus on vasemmassa laidassa kohtua. Toinen mahanpuolikas on ihan löllö ja toisessa puolikkaassa on kova möykky joka nuljuaa ja potkii! Itse taidan tuntea liikkeet jo senkin takia niin hyvin, kun istukka on takaseinässä.

Mähän en laula, mutta hyräillä voin. :) Säästetään lapsi mun ääneltä. Olen kyllä alkanut soittelemaan lapselle heviä, että tottuu meidän tyyliseen musiikkiin. Ostin jopa sitä varten uuden soittimen, kun kunnollisen laitteen puuttuessa olen joutunut musiikin kuuntelemaan vain ipodilta tai auton radiosta.

Mun viimekertaiset kyssärit taisivat jäädä kuun vaihteen varjoon, mutta laitan uudestaan nyt kysymyksen synnytystoiveista. Taysin alueella pitää täyttää sellainen sähköinen esitietokaavake, mihin pitäisi kirjoitella toiveita. Uudelleensynnyttäjiltä kaipaisin vinkkejä, millaisia toiveita kannattaisi kirjoitella ja onko niistä toiveista tosiaan hyötyä tositilanteessa? Itse toivon ainakin, että kanssani keskusteltaisiin ja perusteltaisiin kaikki toimenpiteet, saisin käyttää vettä ja liikkumista kivunlievitykseen ja toivoisin puskevani muksun jotenkin muuten kuin selällään maaten. Jotkut ovat myös vinkanneet sitä, että lisämaidon antamisesta kannattaa toivoa, miten siinä menetellään sekä isän roolista synnytyksessä. Mutta siis tietenkin ymmärrän, että aina ei mene niinkuin käsikirjoitetaan. Eniten pohdituttaa se, tuleeko ruuhkaisessa sairaalassa tunne, että tehdään nopeuttavia toimenpiteitä vain sen takia, että toinen on jo tulossa liukuhihnalta. Se olisi tosi ikävää.

Mielenpahoittamiseen ja palstapoliiseiluun vain sen verran, että mielestäni keskustella voi aiheesta kuin aiheesta, kunhan se liittyisi jotenkin vauvoihin/perheeseen. En haluaisi sensuroida mitään aiheita, luen ja kommentoin niitä joita muistan ja jotka erityisesti kiinnostavat. Tylsäksi menisi meno, jos vain siitä mahansisäisestä asiasta veivataan unohtaen kaiken muun ulkopuolisen siihen liittyvän. Ei minua itseäni kosketa uusperhekuviot, mutta luen niitä mielenkiinnolla. En ala stalkkaamaan, kuka kukin keskustelija on näistä n. 60000sta vuosittain synnyttävästä naisesta ja mitä hän on aikaisemmin kirjoitellut. Kuitenkin puolin ja toisin pitäisi kunnioittaa toista, ja pohtia oliko siellä tekstissä oikeasti niitä piilomerkityksiä. Varon kuitenkin itse kirjoittamasta "ei millään pahalla, mutta"-tekstejä, ne voi tarvittaessa hoitaa vaikka yksäriviestillä. En haluaisi, että täältä kukaan poistuu mielensä pahoittaneena.

Jatketaan mukavaa keskustelua! :)

Nynaeve ja Pp 23+5
 
Onpas paljon tekstiä jo elokuulle :D

Jatkan kohta lukemista, yritän kommentoida jotain tässä välissä..

Eli siis kaste, uskonto.. Meillä kuuluu mies kirkkoon, ja lapset on kastettu ja vauvakin kastetaan koska mies haluaa näin. Vaikka onkin ihan vain tapauskovainen. Mä voin sanoa ihan suoraan että mulle on ihan ykshailee kuuluvatko lapset kirkkoon vai eivät... Itse en halua olla tapauskovainen ja siksi erosinkin kirkosta heti kun täytin 18, mutta mies saa mun puolesta olla ja lapsetkin voivat olla, mun puolesta saavat kyllä myös erota kirkosta heti jos siltä tuntuu.

Ainoa ongelma tässä kirkkohommassa tulee olemaan se, että kun mies haluaisi kirkkohäät mutta meitä ei voi vihkiä kirkossa koska mä en kirkkoon kuulu, ja mies taas ei lämpene myöskään ajatukselle ensin maistraattiin ja siitä kirkkoon siunaukseen.. Tiiä sitten miksi... Liekö tolla sitten loppupeleissä mitään väliä, jos ei mene mun kanssani naimisiin niin ei mene. Pitäkööt tunkkinsa jästipää :p

Harmin paikka että Scala päätti lähteä :/

örp.. Mun sukulaiset yrittää taas soitella kun lasten synttärit lähestyvät :( 2,5 vuoteen en ole vastannut puheluihin tai viesteihin, jota ennen sanoin ettemme halua olla heidän kanssaan tekemisissä.. Mutta tää hemmetin vainoaminen vaan jatkuu.. Ne ei osaa lopettaa.. Mä en vaan tajua. ... Kuka normaali ihminen jatkaa toisen seuraamista, urkkii toisen tietoja, levittää valheita, yrittää ottaa yhteyttä vielä sen jälkeen kun on suoraan sanottu että me emme halua olla tekemisissä? Kuulen tuttavilta miten ovat yrittäneet urkkia meidän asioita, edellisessä asunnossa asuessamme kävivät ikkunoiden alla kyyläämässä, on uhattu hakata meidät ja ampua, leikellä kappaleiksi, viedä lapset ym. Ja jatkavat vielä sen 2,5 vuoden jälkeen? Loppuukohan tää oikeesti ikinä? Ja kun ei riitä että noita ihmisiä olis yksi.. Vaan kokonainen komppania joka on ottanut päivittäiseksi pääaiheekseen jauhaa meidän asioita.. Mistä tommosia ihmisiä sikiää? ...Ja välillä vaan tulee olo että eikö jo riitä? Eikö meidän elämässä ole tarpeeksi haasteita ilman tollasia sairaita stalkkereita?

Kerpele 25+6
 
Huh Kerpele, kun kuulostaa hurjalta tuo stalkkaaminen! En kyllä tajua minäkään, että joillaki ei oo elämässä tärkeämpää tekemistä kuin muiden elämän pilaaminen.. : /

Hmph, unohdin soittaa neuvolaan niistä sokerirasituksen tuloksista. Ensin en muistanu ees, että niistä ois voinut soittaa ennen ku Lumineiti siitä puhu. Täällä soittoaika on aamulla ja mähän varmaan nukuin vielä sillon! :D

lähetin Kelaan ne hakemukset kohta 2 viikkoa sitten ja ne on edelleen käsiteltävänä!!! Vein henk. koht. pikatiskille sen todistuksen, mutta sillä oli just kone jumissa, niin toivottavasti se on sitte muistanu merkata sen! Toivottavasti siellä on vaan jotain ruuhkaa lomien takia... Ens viikolla käyn kysymässä, että mikä mättää, jos mitään ei oo tapahtunut. Toki koko ajan paranee tsäänssit saada se uus äitiyspakkaus, mutta kun mä haluun sen jo!!! nimim. pesänrakentaja.

Mulla ollu tänään koko ajan pieni hiki ja tosi nihkeä olo, vaikka täällä ei oo sen lämpimämpi kuin muinakaan päivinä... Hormooneistako tämäki nyt sitte johtuu?! Pitää pitää ryhti koko ajan suorassa, kun muuten on ihan hiessä kaikki tissien ja mahan välit.. :kieh:

Tänään kysyttiin naimisiin menosta miehen äitipuolelta, joka tosiaan siellä seurakunnassa töissä ja se sai kirkkohäät kuulostamaan niin yksinkertaiselta ja halvalta ja suositteli, että jos meinataan naimisiin mennä, niin kannattaa mennä ennen lapsen syntymää, koska isyyden tunnustamisen lisäksi on vielä huoltajuusasia, että isästä tulee myös lapsen huoltaja. Kun se ei ainakaan meidän tulevalla paikkakunnalla oo aina ollut itsestäänselvyys sen tunnustamisen yhteydessä, kuulin.
Niin, että ehkä tässä vielä mekin järjestetään pieni vihkitilaisuus kirkossa syksyllä, vaikken koskaa syyshäistä oo haaveillukaan... :rolleyes:

Hyvää viikonloppua kaikille vaikka sateiselta tuo näyttääkin!

mnica ja möntti 27+1
 
Kerpele, me mentiin mieheni kanssa naimisiin juurikin niin, että edellisenä päivänä käytiin maistraatissa vihillä ja seuraavana päivänä siunaus kirkossa. Tapahtuman kaava oli melkeinpä täysin samanlainen kuin ns. normaalissa avioliittoon vihkimisessä. Sormusrukousta ei tosin ollut koska ne sormuksethan oli jo sormissa. Niin ja siinä tahdotko-kysymyksessä minulla oli miehen sukunimi. Muutoin oli ihan prinsessahäät, mulla valkonen muhkea puku, hunnut ja tiarat ja kaikki :LOL:
Itse uskon vakaasti Jumalaan ja siksi tämä siunaus oli minulle hyvin tärkeä. Mutta ikimaailmassa en olisi vaatinut miestäni käymään rippikoulua ja liittymään evlut kirkkoon "pelkästään" häiden vuoksi. Se jos jokin olisi tuntunut tekopyhältä... tai miksikä sitä voisi nimittää.. musta se vaan olis ollut kaikin tavoin väärin. Moni muukin jäykkä tapa tai asenne minua ottaa päähän kirkossa, tällä hetkellä se, että kummin pitää kuulua kirkkoon. Eli en voi pyytää kummiksi henkilöä, jonka oikeasti haluan. Kun taaskaan en halua vaatia liittymään kirkkoon...

mnica, eiköhän ne soita sieltä neuvolasta, jos sokruissa on ollut jotain häikkää? Tai näin ainakin täällä meillä. Itse en soittanut koska luulin olevani supernainen eikä mun sokereissakaan näinollen mitään vikaa kumminkaan olisi... :saint: Mut höh, sieltä se soitto sitten tulikin. Sokruista puheenollen - mulla on menny noiden arvojen kanssa NIIIIIN hienosti! Pidän tänään mittauspäivän ja alakulokin vähän jo helpottaa kun tulee niiin hyviä arvoja.. ihanaa.

Mulla oli aamulla niin synkkä olo etten jaksanu ees pysyä pystyssä piilolinssien laittamiseen tarvittavaa aikaa.. ihan pyllystä tuollaiset olot :(

Synnytysohjemista/dokkareista oli puhetta.. Mä oon kesän aikana koukuttunut tuohon MTV Faktan Synnytyssairaala-ohjelmaan joka tulee arkisin klo 13.45. Eihän sille mitään voi että joka ohjelmassa vähintään kerran tulee vollotettua. Välillä siinä on aika surullisiakin tarinoita, mutta pääsääntöisesti normaaleja onnellisesti päättyviä synnytyksiä. Jotenkin sitä vaan liikuttuu niistä synnytyksistä ja niiden pikkuvauvojen kattelemisesta :heart:

Anukkio ja Paavo 24+0
 
Synnytysdokumentit ja ohjelmat no nytkun tämä mainittiin niin mä oon muutaman dokumentin katsonut Yle Areenasta ja semmoisista palveluista kun on menny telkkarista ohi, ja Liviltä tulee sopivasti päivisin muistaakseni kerran viikossa joku missä aina seurataan yhtä äitiä ja hänen raskauttaan ja synnytystä, sen perään tulee sopivasti Super Nanny mitä oon alkanu mielenkiinnolla seuraamaan kans :D täytyis selailla näitä enemmän ja talletella tuonne digiboxille. Meillä ois toistaseksi toinen boxi käyttämättömänä tuossa kun hifistelin vahingossa tuplana aikoinaan ja tilasin oikean boxin ja nyt meille tulikin tuo nettiliittymän viihdepaketti missä onkin oma boxi, joten mie pääsisin tallentelemaan jos vaan sais aikaseksi viritellä nuo paikoilleen.

Synnytystapa ja toiveet hei mie kans kattelin kun tuossa Taysin alueella ollaan myös tuota nettipalvelua josta pitää ladata se esitietolomake eteenpäin, että siellä kyseltiin näitä ja oon ihan pihalla että mitä näihi nyt vielä osais muka sanoa? Perhehuoneen haluaisin kyllä enkä haluaisi mitään kipulääkkeitä, puudutuksia ehkä joo mutta esim ilokaasua en tosiaankaan halua ja epäilen että sitä kyllä herkästi tarjotaan.. pitäisiköhän näistä sinne laittaa. Pelkään pahoin kans että Tays on nii täynnä että jään ihan yksin tämän ensimmäisen lapsen kanssa siellä..

Hehee stalkkasin Kelan sivuja ja äitiysavustuspäätös on ny tehty ja siellä luki tilana että "pakkaus tilataan". Pentele tais käydä meille ohraset että saahaan se vanha paketti kun niin toivoin sitä uutta *yhyy :D

Anukkio onnea hyvistä sokeriarvoista!! :D mie kauhulla ootan alkais huomenna 6 pvä kotiseuranta että mitä tuosta tulee. Mulla kävi eilen tuuri kun torstain soittoaika neuvolaan on täällä 12-13 nii hyvin kerkesin herätä ilman paniikkia. Sain ajanki tälle aamulle suoraan kun oli ens viikko siellä nii tukossa kuulemma.

Kummeudesta Meille tulee lapselle siviili/haltijakummit ja teen kaikille jotkin superhienot kummitodistukset itse, oon suunnitellut niitä jo monta kuukautta :D eihän se sitä kirkollista vahvistusta asiaan tarvitse ollenkaan. Kummiuden yleinen ideahan ei ole kirkon. Mentoroinnin idea on jo antiikin Kreikasta, Odysseus pyysi Menthoria pikkuisen neuvomaan poikaansa, jonka oli synnyttänyt Penelope. Pyyntö olikin hyvä, sillä Odysseuksen retket sattuivat vähän venähtämään... On siis ihan yleisinhimillinen idea, että lapsella on vanhempiensa lisäksi joku tai jotkut muut aikuiset, jotka tukevat lapsen kasvatusta. :)

Nyt pitää juosta mun piti olla miestä hakemassa töistä että käydään hakemassa mulle ihan erillinen ompelupöytä noille uusille koneille (gosh, oon niin veloissa noiden koneiden kanssa :D )
 
Syömisistä Mä syön aika säännöllisesti ja yleensä sen 5 kertaa päivässä..Mulla on ollu toi syömismalli jo kauan aikaa..eihän se ny aina mee just silleen..varsinkaan jos johonkin lähtee reissuun tai muutenkaan aina..mut useimmiten on..on jotenki kivempi ku tulee syötyä säännöllisesti.. :)

Laulaminen Mä rakastan laulamista, mutta on harmittanu nyt, kun on jääny vauvalle laulaminen kokonaan.. :( en oikein osaa lauleskella vaan mun mahan takia.. :D oon aina ollu kova laulaan..nuorempana käyny monissa kuoroissa ja myöhemmin laulutunneilla..kyl sitä aina tulee lauleskeltua, mut ei ny suoranaisesti vauvan takia.. :) ettei siis kummemmin oo mitään lastenlauluja tullu luriteltua.. :)

Liikuntaa oon harrastanu aika normaalisti koko raskauden ajan..oon ollu kauhee muutenkin liikkuun, niin mihin se muuttuis.. :) tietenkin tulee tehtyä rauhallisemmin ja hyppimistä vältellen, mut ihan normaalisti käyn jumpilla ja salilla edelleen..kyl vauva on liian nopeasta temmosta ilmoittanu pistolla alavatsassa..ihan kun tulis lihaskramppi alavatsaan ja se on tosi inhottavan tuntuinen..sit vaan viä lisää rauhoittaa menoaan ja se menee ohi..on vaan itelle joskus vähä turhauttavaa kun ei pysty tekeen niin kun ennen, mut ehtii sitä sit taas raskauden jälkeen jumppailla! :)

Supisteluja ei oo tosiaan tullu liikunnan takia ollenkaan..ihmettelen kyl, kun kuitenkin liikun paljon..töissä tuli yhdessä vaiheessa luultavasti sen stressin takia siä.. :( mut kesälomilla ollessa ei oo ollu suppareista mitään ongelmaa.. :)

Ja pakko viä tulla kysyyn, kun kävin vessassa äsken, et onko normaalia, että tulee rusehtavaa vuotoa siteeseen?! Mulla siis ihan pikkuhousunsuoja, ku tuntuu, et välillä tarttee laittaa..ja valkovuotoa sieltä on ennen tullu..nyt oli tullu pikkusen rusehtavaa vuotoa ja aattelin, ettei vaan olis huono juttu.. : /

Nellielli ja pötkö 26+5 (kohtahan se pikkunen painaa jo kilon verran! :heart:)
 
Viimeksi muokattu:
Lumineiti mä kyllä luulen että Taysista on turha toivoakaan perhehuoneita. Joku sanoi, että kroonisen tilanpuutteen takia siellä ei semmoisia edes ole? Mutta aattelin ottaa puheeksi ensi viikolla neuvolassa että mitä siihen oikein voi ja kannattaa kirjoitella. Muilta osin sen jo täytinkin.

Liikkumisista. Itse ratsastin kaksi kertaa viikossa viikolle 19+ saakka. Kävin viikolla 10+ vaeltamassa Skotlannissa parin viikon ajan. Nyt muuton jälkeen ja ratsastuksen lopettamisen jälkeen pitäisi kehittää uudella paikalla muutakin liikunnallista tekemistä kuin vain koiran kanssa metsässä kävelyn. Muuten ei ole ollut liikkumisen kanssa ongelmia, kuin että harjoitussupistuksia tulee ylämäissä ja liian nopeasti kävellessä. Sitten vaan pitää hidastaa tahtia ja odotella että kiristely lakkaa. Yritin äsken selata netistä, alkaisiko opistoilla mitään mammajooga tai -pilatesjutuja, mutta eipä näkynyt. En tiedä sitten mitä tarjontaa olisi Tampereen puolella. En uskalla missään jumpassa aloittaa enää tässä vaiheessa, kun on oudompaa hommaa. Salille voisin käydä itseni aktivoimassa ja tekemässä oman voinnin mukaan juttuja, mihin ei tarvitse mahan osallistua.

Mä voinkin olla täysin huoletta sokereista, kun varasin sen glukoosikokeen vasta kuun loppuun neuvolatädin ohjeistuksen mukaisesti :D Huolehdin sen jälkeen sitten, jos kärähdetään. Syönyt olen koko ajan niinkuin ennenkin, joitain muutoksia tilauksiin on tullut mahan sisältä. Esim. pakastepizzaa meni ennen jonkin verran, nykyään en voi enää ajatellakaan koko asiaa! Ja paksusti voideltua meetvurstiruisleipää menisi vaikka kuinka paljon :D Yritän syödä kerran päivässä lämmintä ruokaa, sitten sen ohella leipää, kasviksia, hedelmiä yms. terveellistä. Jätskiä ja kaikkia herkkuja tietty menee myös, mutta ei tee enää niitä samalla tavalla mieli kuten ennen. Silti hieman jännittää ensi viikon punnitus, kun viimeksi oli paino noussut kuukaudessa 4 kg, kun alussa ei ollut painossa mitään muutosta. Maha kuitenkin kasvaa ihan silmissä!

Sitten voisikin lähteä viemään koirulaisen koirapuistoon purkamaan energiapatoutumia :)

Nynaeve ja Pp 23+5
 
KASTE Me kuulutaan molemmat kirkkoon ja kaikki lapset kastettu, kuten myös tulevakin. Nimi on kauan sitten päätetty ja paljastetaan vasta ristiäisissä. Haluaisin pitää heti, mahdollisimman pian syntymän jälkeen n. 2vko ikäisenä jos kaikilla vointi hyvä. Saa nähdä vaan onko papeilla aikaa juuri ennen joulua..

KAVEREITA ei ole monta, tuttavia kyllä. Mun on helppo esim puistossa ja avoimessa jutella ihmisten kanssa mutta ei se tarkoita että me oltais kavereita. Ehdottomasti kyllä kaipaan lisää läheisiä kavereita!

IMETYSVAATTEET jotka tilasin tuli viime viikolla, eli paitoja ja liivejä, eli nyt alkaa pikkuhiljaa olla kaikki valmiina vauvaa varten. Tutit ja pullot (varmuuden vuoksi) ostin jo tällä viikolla ja vaipat meinasin myös ostaa valmiiksi. Sitten uupuu enää äitiyspakkaus...

LOMA loppuu viikon päästä, sitten olis vielä 2 viikkoa töitä ja sen jälkeen viikonloppuisin keikkaa. Miehen loma loppuu nyt viikonlopun jälkeen ja sitten pitäisi taas yksin jaksaa lasten kanssa kotona :D Eiköhän arki ala sujumaan ihan hyvin vaikka mies ollutkin nyt 2kk lomalla...

OMA NAPA Vointi muuten hyvä, mutta selkä kovin kipeä. Alkukesästä lähtien ollut. Eka töissä kipeytyi mutta sen jälkeen kyllä ollu joka päivä vaikka kotonakin olen ollut. Aikaisemmissa raskauksissa ei ole selkävaivaa ollut eikä muulloinkaan. Mutta eiköhän ton kestä. Muuten kaikki hyvin. Oon taas alkanu hengästymään helposti joten olisiko Hb taas tippunu.. Yritän kyllä muistaa syödä rautaa. Pyöräilen edelleen ainakin 10km päivässä, toivon mukaan "ehdin" jatkaa vaikka mies menee töihin, se tekee kyllä niin hyvää itselleni mutta myös masulle <3

KLorvapuusti 25+1
 
Lisään vielä

VAKUUTUS on myös hankittu, samasta paikasta kun muut. Toivon mukaan sille ei tule käyttöä ;)

KESKUSTELUAIHEISTA Mun puolesta jokainen saa kirjoittaa ihan mitä haluaa, itsehän voi valita mitä lukee ja kommentoi. Itse luen eniten raskauteen liittyvät kommentit, ne mitkä ei sitten ihan täysillä nappaa niin jätän lukematta ;)

SYÖMISESTÄ niin ei kyllä syö ihan niin terveellisesti kun olin ajatellut että nyt raskaana söisin (ed lapsi painoi 4,2kg ja oli vaikea imukuppisynnytys ja ajattelin "vaikuttaa" lapsen kokoon tällä kertaa syömällä paremmin) mutta ainakin olen jättänyt jokailtaiset herkutellut pois, eli suklaa/karkit/sipsit tsm oon jättänyt pois, jätskiä oon kyllä lasten kanssa syönyt kesän aikana. Painoa tähän saakka on tullut 4kg.

IHANIA MASUKUVIA Niitä on mukava katella :) Mulla masu kasvaa aivan valtavaa vauhtia (ympärys nyt 98cm mikä yhtä paljon kun esikoisen viimisinä päivinä!) ja sf oli jo rv 24 24+5!! Saa nähdä miten ensi viikolla lääkärinlassa (tosin eri mittaajaa silloin niin en lähtis luottaa liikaa siihen arvoon.. Muutenkin tuntuu että noi nuoret nla lääkärit mittaa huonommin kun kokeneet terkkarit ;)

Nyt suihkuun...

Korvapuusti 25+1
 
Vakuutuksista: Mähän sain kielteisen päätöksen vauvavakuutuksesta, perusteena eteisistukka. Olis pitänyt vielä vähän aikaisemmin hakea että olis päätös tehty ennen rakenneultraa..

Mai86: Mulla aika samanmoinen maha, tosin ympärysmitta on sen 100 cm mutta aika paljon tulee kommentteja mahan koosta..

Maanantaina olis lääkärineuvola ja oikeasti on alkanut jännittää, mitä sanovat tuosta painonnoususta, se kun on nyt tosissaan alkanut nousta (4 kg/7 viikossa). Ja mahakin on jo hurjan kokoinen. Sekin mietityttää että mitähän hyötyä tuosta käynnistä on kun sisätutkimusta ei saisi tehdä istukan takia.. ja juuri se pitäisi nyt saada selvitettyä kun supistuksiakin on ollut.. että onko niillä supistuksilla ollut jotain vaikutusta kohdunkaulan tilanteeseen. Plääh. Kuun lopussa olis vasta kontrolli Naistenklinikalla ja tuntuu toisaalta vähän hölmölle mennä sinne jo nyt ja sitten taas uudestaan. Kaikesta sitä taas tulee stressattua :p

HilmaVilma 26+2
 
Mun alkoi korvapuustin nimimerkistä tekemään ihan älyttömästi mieli korvapuusteja :p

Maha tänään mitattuna 112,5cm! Painoni on kuitenkin laskenut ennen raskautta -lukemista noin 5kg. Oli se massu aiemminkin jo iso, mutta onhan tuota ympärysmittaa tullut lisää ainakin 20cm.

Lääkärineuvola on mulla vajaan kahden viikon kuluttua. Terkkari sanoi, että sisätutkimus tehdään mikäli se katsotaan tarpeelliseksi. Eli varmaan se sitten tehdään koska mulla on ollut välillä kans aika pitkiä harkkasuppareita. INHOAN sisätutkimuksia!

Mäkään en ole lauleskellut vauvalle, mutta niinkuin täälläkin on käynyt ilmi, tulee sitä rrrrokkia kuunneltua päivittäin :) Välillä tanssahtelenkin musan tahdissa :) Paavo reagoi musiikkiin potkimalla kuin myös tanssimiseenkin. Paavo on kyllä muutenkin kova poika potkimaan. Ja viihtyy edelleen paremmin tuossa vasemmalla puolella massua...väillä mulla oikein koskee tuohon vasemmalle alhaalle mahaan :/ En tiedä johtuuko se Paavosta vai mistä. Se kipu kyllä tuntuu semmoselta pakotukselta, että jätkä venyttelis siellä paikkoja.

Anukkio ja Paavo 24+0
 
Nellielli: Mun mielestä rusehtava vuoto ei ole mitään hälyyttävää. Ja saattaa tulla ihan vain limakalvoiltakin kun ovat niin herkät raskaana. Jos jatkuu pitkään niin kysyisin kyllä neuvolasta vielä. Mulla on tullut noissa aiemmissa raskauksissa jopa limansekaista veriviirua, sekin todettiin johtuvan ihan vain limakalvojen herkkyydestä... Jotenkin mulla on sellainen fiilis että ruskeasta tihruttelusta sanottiin että silloin ei ole mitään hätää..

Perhehuoneesta: sen verran pitää sanoa että me saatiin ihan ex-tempore perhehuone esikoisen synnytyksen jälkeen.. Kun kättärillä oli haikaranpesässä vapaana.. Ja mä varmaan vaikutinkin sen verran avuttomalta etteivät raatsineet mua yksinään sinne huoneeseen laittaa :D

Laulaminen: Juu, mä nyt lauleskelen noille isommille iltaisin, ja muutenkin että eiköhän se vauvakin osansa kuule :p Ei mitään korvia hivelevää kuultavaa mutta lapset ainakin nukahtaa hyvin siihen ("tule uni tule uni ettei me kuulla tota joikaamista!" :saint: )

Syöminen: Meillä yritetään noin yleisestiottaenkin syödä tasapainoisesti ja monipuolisesti, että samaa linjaa jatketaan tässä.. Mulla tosin herkkuhammasta kolottaa aika railakkaasti ja kyllä mä sitten syönkin herkkuja.. :ashamed: Mä vaan poden ihan fyysistä tuskaa jos en saa herkkua silloin jos tekee mieli...... Hedelmät tosin menee yleensä siihen makeanhimoon ihan hyvin :) Vaikka sokereihinhan se nyt ei mitään auta mutta saapahan jotain vitamiinia ainakin siinä samalla :p
 
Laulaminen: Minä lauleskelen mennen tullen, mutta en erityisesti kohdista sitä tuolle masulle. :) Esikoisen kanssa tulee lauleskeltua ja loruiltua muutenkin. :) Nii ja yksin autossa ollessa huutolaulan radion mukana. XD

Syöminen: Yritän syödä terveellisesti. Joskus se onnistuu paremmin, joskus huonommin ja joskus ei ollenkaan. :D Hedelmiä menee kauheesti ja kasviksia, mut sitten sorrun kyllä helposti karkkiin ja muihin herkkuihinkin. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Lumineiti
Laulaminen. Mä just aamulla "valitin" miehelle, kun jääny niin vähälle kaikki musikaaliset valmistelut ;) Meillä molemmilla on musikaaliset suvut, niin tahtois sitä tuolle vesselillekin jatkaa. Mun piano on isän luona, ettei oo päässy vielä soitteleen mitään masulle. Mutta pitäis enemmän laulaa, vaikka mun lauluääni on vähän ruostunu tässä vuosien saatossa.

Synnytystoiveet. Mäki haluaisin vesialtaan, mutta en edes tiedä vielä mitä tuolla on tarjolla vai onko mitään... Kai nyt jossain neuvolassa seki otetaan puheeksi ja sanoihan kätilö rakenneultrassa, että vielä käydään sitte synnytystapa-arviossa jossain vaiheessa. Esitietolomakkeessa silloin oli kohta missä kysyttiin toiveista ja en sillon keksiny laittaa siihen muuta kuin tuon vesialtaan. Ja ihan kivunlievitykseen vaan :D

Kirjagalluppiinkaan en oo muistanu vastata. Mulla ei nyt oo mitään erityistä luettavaa valittuna odotusajalle ja oon kans sellanen monta rautaa eli kirjaa tulessa samaan aikaan -tyyppi. Luen nyt mm. Cesar Milanin Koirakuiskaajaa, Vauva tilauksessa (en muista kirjottajaa), Ajatuksia puutarhasta (en muista kirjottajaa) ja Edelleen Alice (en muista kirjottajaa). Ja hyllyssä oottaa lisää pokkareita mitä suunnittelin lukevani.... mutta tulee pitkiäki aikoja, etten lue mitään.
Mun oma äitihän luki odotusaikana jotain kirjaa, josta se bongas mulle toisen nimen, joka ollutkin mulla kutsumanimenä lapsuuden.
 
Hahaha :D ihana tuo harakanhatun huutolaulanta autoillessa, sitä tulee itekki harrastettua kyllä :LOL: joskus huomaa esim. valoissa seisoessa että muista autoista ihmiset kattoon jaa hyvin pitkään kun meikäkin tulkitsee jotain biisiä yksikseen :LOL:
 
nellielli: Vuoto voi olla ja todennäköisesti onkin harmitonta tai sitten jotain sellaista, mihin pitää reagoida esim. tulehdus tms. Mullahan on vuotoriski istukan takia ja mulle sanottiin että vain kirkkaasta verivuodosta pitää lähteä heti päivystykseen koska kyseessä riskiraskaus. Tästä voisi päätellä että jos kaikki olis kunnossa, pientä verivuotoakin voisi katsella kotona ja esim. soittaa synnärille, kannattaako tulla näytille.

Ruokahalu on aivan valtaisa! Söisin ihan koko ajan ja paljon. Ja herkutkin maistuu mutta ihan kunnon ruokaa siis pääasiassa kaipaan oikeaan nälkään. Sinänsähän painon kuuluukin nousta raskauden aikana, alkaa vaan olo olla aika raskas, maha iso ja kaikenlaisia kiristyksiä jne. on koko ajan. Siksi en haluaisi painon liikaa nousevan ja toisekseen vatsanahka palautuu varmaankin paremmin kun ei niin kovin veny.. Ihan kuin sillä nyt oikeasti olisi merkitystä mutta jostain syystä sekin huolettaa nyt.

Synnytystoiveet: Mä en muista että synnytyksestä olis esikoisen aikaan mitään etukäteen saanut toivoa tai että mitään esitietoja olis koskaan missään kysytty. Ei lapsen nimeäkään. Mä olen kyllä aina ollut siinä käsityksessä että nimiasiat täytettäs johonkin lappuun mutta mieskään ei muistanut että niitä olis koskaan missään kysytty. Ehkä tää on taas yksi sellainen asia, jonka neuvola sivuutti olettaen että koska käyn ä-polin seurannassa kahden viikon välein rv 30 alkaen että se hoituu siellä. Viimeksihän neuvolantäti oli sitä mieltä että neuvolassa ei tartte ollenkaan käydä tiheiden ä-polikäyntien vuoksi :O Kunnes sitten ä-polilta soittivat neuvolaan ja kummastelivat kun ei ole verenpaineita, pissaa tai mitään muutakaan seurattu. Ä-poli kun vaan ultrasi sitä istukkaa ja vauvaa tietty kans, ei siellä mitään peruasioita katsottu. Synnytystoiveita en voi nytkään esittää, istukasta riippuu koko homma ja ammeeseen olisin viimeksikin halunnut mutten päässyt vuotoriskin takia vaikka alatiesynnytys olikin kyseessä. Ja ponnistaakaan en saanut sillai kuin olisin halunnut/olisi parhaalta tuntunut samasta syystä.. että hirveästi ei ole ennakko-odotuksia. Synnärillä kannattaa käydä tutustumassa ennakkoon, itsekin ajattelin käydä vaikka samaan paikkaan olen uudelleen menossa. Perhehuoneeseen en halua, mies on esikoisen kanssa kotona ja mun mielestä kahden hengen huoneet on ihan ok. Lisäksi tavallisella osastolla saa vauvanhoitoapua jne. helpommin, perhehuoneessa pitää olla omatoimisempi. Esikoisen aikaan olis perhehuoneita ollut mutta koska vauva jäi valvontaan, ei sitten edes harkittu perhehuonetta. Ainoa toive, jonka ajattelin esittää jo ä-polilla, on se että kohdun vois poistaa jos taas vuotaa paljon koska lapsiluku on täynnä. Ja että kun synnytys on käynnistynyt, en halua kotiin passitusta odottelemaan ja jännämään vuodon alkamista. Viimeksi lääkäri oli passittamassa kotiin "koska mitään ei tapahdu vielä hetkeen" ja kätilö oli onneksi sitä mieltä että kotiin ei voi lähteä koska on riskisynnytys ja synnytys on hyvässä vauhdissa. Niimpä kätilö sitten siirsi mut synnytyssaliin etten joudu kotiin :) Viisi tuntia siinä vielä meni ennenkuin vauva syntyi.

Vertaistuki ja nettikeskustelu: Olen nyt viime aikojen keskustelujen takia pohtinut tätä asiaa.. Itse aloitin anonyymin palstailun jo 15 v. sitten kun kaipasin sairastuttuani kroonisesti vertaistukea. Minulle nimettömänä kirjoittaminen sopii hyvin, erityisesti kun kyseessä on jokin spesiaalijuttu, joista paasaamiselta haluan kavereita säästää. Lisäksi esim. sairauksien, lapsettomuuden ja lasten asioista kirjoittamisessa mielellään sitä kirjoittaa nimenomaan anonyymisti koska haluaa keskustella myös sellaisista asioista, joista ei kasvotusten voi puhua tai kun kyseessä ovat yleisesti ei-hyväksytyt ajatukset ja tunteet. Kuten esim. äitiyden negatiiviset puolet, näistähän kukaan ei halua omalla nimellä puhua eikä näiden ajatusten jakamista suvaita aina anonyymistikään. Itse kirjoitan nyt tähän ketjuun tarkoituksella uudella nimimerkillä koska en halua paljastaa varsinaista nikkiä, jota käytän useammalla muullakin palstalla. Eli tähän ketjuun olen joitain asioita tietoisesti paljastanut silläkin uhalla että joku minut tunnistaa. Minusta tähän ketjuun kuuluvat myös aihetta sivuavat aiheet eikä minua ole tähän saakka häirinneet kenenkään avautumiset. Jokainen itse päättää, haluaako jakaa ykistyiselämäänsä vai ei. Täytyy kyllä myöntää että en lue läheskään kaikkia viestejä enkä ole läheskään kaikkien kuulumisista kiinnostunut. Tämäkin on minusta ihan itsestäänselvyys: omaa lukemista ja kirjoittamista jokainen sensuroi oman tarpeensa mukaan. Kakplussalla on lisäksi minusta aika avoin keskustelukulttuuri eikä tämän ketjun asiat ole siitä poikenneet. FB:hen en halua omalla nimelläni näistä asioista kirjoittaa ihan häveliäisyyssyistä (mitä se kellekään kuuluu, onko alapäässä pukamia vai ei..). Olen tavannut netin kautta tapaamiani ihmisiä myös oikeassa elämässä ja saanut monta hyvää ystävää. Lisäksi vaikka anonyymisti kirjoittaa ja eri nikillä, voi joku nettituttu sinut kirjoituksista tunnistaa, näin on minullekin käynyt. Nämä asiat hoidetaan yleensä privaatisti eikä kai siinä tunnistamisessa mitään pahaa ole..

Nyt aamukahville :)

HilmaVilma 26+3
 
Tosta huutolaulamisesta... Homma on niin että me tykätään miehen kanssa molemmat Petri Nygårdista (ollaanpas me kehittymättömiä... :rolleyes:) mutta kun sitä ei voi kuunnella lasten kuullen niin eihän tollasia tuu sitten kuunneltua. Eilen sitten kun olin heittänyt lapset päiväkotiin niin tajusin että "ei juma!" Soittimessahan on Petrin levy.. Huudatin sitä sitten täysillä bassot täristen ja lauloin ja jorasin kotiin ajaessa minkä sielu sieti.. Kotipihalla mun yli pyyhkäisi kauhea häpeäaalto että toivottavasti kukaan tuttu ei nähnyt :ashamed: ja sitten naureskelin yksinäni että voi hurja, oon mä kyllä niin pahis.... :LOL:
 
HilmaVilma ainakin nyt Taysin alueella nyt toimii tuo I-pana internetissä täytettävä esitietolomake, missä kysytään pirun tarkkaan kaikkea ja sinne voi just täyttää hätäkastenimet ja muut ja siellä kysellään noita synnytystoiveita yms. Ompas pöllöä toimintaa neuvolalta ollu viime raskaudessa teillä :D logiikka ei pelaa kyllä.. Minusta tuon nettihomman kanssa se neukkutäti sano että mä tallennan sen sinne itte ku oon valmis ja sitten se täytyy vielä neuvolasta hyväksyä ennenkuin menee eteenpäin, tai jottain, ainakin sano että hän sitte kyselee kun on sen aika että onhan se täytetty jo. En tiedä miten menetellään siellä missä nämä kulkee vielä paperilla sitten..

Mitä Kerpele Petrihän on iha ykkönen!? :D ei se oo kehittymättömyyttä jos löytyy kieroa huumorintajua :LOL: Hyvälle tuulelle tulee monestakin petrin biiseistä, eli täällä on myös toinen Petri Nygårdin kuuntelija :D tämä on varmaa näitä perimmäisiä makukysymyksiä, kun mä en voi sietää esim. Sout Parkia sitten yhtään ja taas Pasila on ihan loistavaa katteltavaa, kaverilla on just toisin päin ja joskus keskusteltiin tästä ja hällä venähti naama oikeen että miiiiitääääää aina on kuvitellu että vaan kehittymättömät ihmiset tykkää Pasilasta, hetkellisesti confused että miten voin tuota ihmistä enää arvostaa kuten ennen tämän tiedon tullessa esille :D voisi siis kai sanoa että mauttomuus ei todista tyhmyyttä :LOL: onneksi ollaan kaikki erilaisia :)
 
  • Tykkää
Reactions: NukkaPallero
Lumineiti: Joo, muhun uppoaa paljon muutakin musiikkia mistä ihmiset on ihan että :O Vaikka ihan laidasta laitaan mä melkeinpä kuuntelenkin musiikkia noi yleisesti ottaen..

Nukkapallero: Joo, mun äiti, mummo ja kaks tätiä.. Lapsesta astihan mä oon siinä samassa ilmapiirissä elänyt, luulin että se on ihan normaalia.. Se mun lapsuus onkin sitten oma tarinansa. Siksi mulla onkin tota ahdistuneisuushäiriötä, johon siis liittyy masentuneisuutta, paniikkikohtauksia ja sellaista yleistä, ihan pelkkää ahdistusta kaikesta. Kasvoin siinä luulossa että olen ruma, laiska ja tyhmä eikä mua oikeasti kukaan voi vapaasta tahdosta rakastaa (edelleenkin se vainoaa mua ja epäilen jopa ettei mun mies ja lapset mua oikeasti rakasta ja mä olen vain taakka). Oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja epävakaata elämää.. Voisin kirjottaa pitkät pätkät kaikesta, mutta ehkä nyt kuitenkin lähdetään lasten kanssa vaan pihalle leikkimään :) Tulee aina niin huono olo kun alkaa ajattelemaan niitä tapahtumia, sekä lapsuudessa että myös sen jälkeen..

Tänään viikkoja täynnä 26 :)
 

Yhteistyössä