jaaha, pahimmat pyhistä takana... yskä piinaa meillä vielä, muutoin vain liian vähä-uniset yöt keljuttaa päivien kulkua.
vaikkakin sanoin (kirjoitin) että samassa huoneessa nukkuvan pikkuisen kanssa on vain osattava rentoutua.
totta.
Mutta ei se ole tae sille, ettei heräisi sen jokaiseen kähinään..... hhhhhhhhhhh...... ollaanpahan nukuttu pätkissä...
viime yö oli hyvä esimerkki siitä mitä oma väsymys voi teettää:
vauva kähinöi jotain, ja minä tietenkin ampaisen ylös pulloa lämmittämään... kello oli yksi yöllä...
no eihän se mitään syönyt, nukkuskeli vain... takas sänkyyn ja kuuntelemaan ähinää...
lopulta nälkä-itku neljän aikaan.
raskasta sinällään, meillä ei ole mahdollisuutta laittaa pieniä nukkumaan eri huoneeseen me tarvittais kunnon unta, nyt kähinään herää jo mieskin
onneksi meillä on kaksi valtavaa sohvaa, kummallekin oma
lapsi-vapaalle no, kyllä tuli huomattua, että sitä on appivanhempien taholta turha toivoa enää. ja he on olleet ainoat täällä ketä meitä oisi voinut auttaa.
ite tykkäisin että lapset tottuisi olemaan yökylässä.
ja ite saisi hengähtää vastuusta ja valvomisista ja hoitamisista edes vuorokaudeksi.
pyydetty on jo viimeinen puoli vuotta. taapero on kyllä ollut yökylässä heillä, yhden kerran, vuosi sitten. viime viikolla meidän piti päästä edes kaupoille miehen kanssa kaksin, tai edes syömään.
Ei.
En viitsi enää edes pyytää. pyysin jopa anopilta, että jos hän tulisi meille, niin voisin käyttää sen ajan nukkumiseen.
Ei.
Tuloksena viimeiset kolme päivää kestänyt päänsärky, väsymyksestä ja kun kroppa on jumissa. mies auttaa minkä voi, mutta hänkin on väsynyt tietenkin.
Nyt vain yritetään asennoitua niin, että meidän ON pärjättävä keskenämme. Järkätään toiselle omaa aikaa tehdä mitä haluaa, ja nukkua tai muuta, ja toinen vahtii pieniä sen aikaa. Ja niinhän me pärjätäänkin.
Siinä on vain semmoinen huono juttu, että parisuhde kaipaa välillä myös kaksin vapaata.....
Positiivisuus on lievästi sanottuna hakusessa.. mutta hyvinhän meillä asiat muutoin ovat, sitä vain kaipaa pientä hengähdystä, ja kun ei sitä saa, on se vähän tympee juttu...
siitä syystä oli aattonakin anoppilaan tosi kettumaista mennä, nukkunut oltiin sairaan huonosti, ruoka ei maistunut, haukoteltiin vähän väliä.... sit ihmetystä tuotti, kun kolmen tunnin kuluttua jo lähdettiin kotiin... kun sanoin anopille miten väsynyt olen ja kuinka pääni särkee, se totesi vain että no, sun pitäis ulkoilla enemmän.... ahaa....
hmmm... onneksi tuo mies on mun suuri tukeni ja ymmärtää...
nyt nappaan yhden yömyssyn ja heitän itteni vaakatasoon. toivon että saan nukkua ens yönä ees kolme tuntia putkeen, ja enemmän kuin kaksi pätkää....
hyvää yötä...
vaikkakin sanoin (kirjoitin) että samassa huoneessa nukkuvan pikkuisen kanssa on vain osattava rentoutua.
totta.
Mutta ei se ole tae sille, ettei heräisi sen jokaiseen kähinään..... hhhhhhhhhhh...... ollaanpahan nukuttu pätkissä...
viime yö oli hyvä esimerkki siitä mitä oma väsymys voi teettää:
vauva kähinöi jotain, ja minä tietenkin ampaisen ylös pulloa lämmittämään... kello oli yksi yöllä...
no eihän se mitään syönyt, nukkuskeli vain... takas sänkyyn ja kuuntelemaan ähinää...
lopulta nälkä-itku neljän aikaan.
raskasta sinällään, meillä ei ole mahdollisuutta laittaa pieniä nukkumaan eri huoneeseen me tarvittais kunnon unta, nyt kähinään herää jo mieskin
onneksi meillä on kaksi valtavaa sohvaa, kummallekin oma
lapsi-vapaalle no, kyllä tuli huomattua, että sitä on appivanhempien taholta turha toivoa enää. ja he on olleet ainoat täällä ketä meitä oisi voinut auttaa.
ite tykkäisin että lapset tottuisi olemaan yökylässä.
ja ite saisi hengähtää vastuusta ja valvomisista ja hoitamisista edes vuorokaudeksi.
pyydetty on jo viimeinen puoli vuotta. taapero on kyllä ollut yökylässä heillä, yhden kerran, vuosi sitten. viime viikolla meidän piti päästä edes kaupoille miehen kanssa kaksin, tai edes syömään.
Ei.
En viitsi enää edes pyytää. pyysin jopa anopilta, että jos hän tulisi meille, niin voisin käyttää sen ajan nukkumiseen.
Ei.
Tuloksena viimeiset kolme päivää kestänyt päänsärky, väsymyksestä ja kun kroppa on jumissa. mies auttaa minkä voi, mutta hänkin on väsynyt tietenkin.
Nyt vain yritetään asennoitua niin, että meidän ON pärjättävä keskenämme. Järkätään toiselle omaa aikaa tehdä mitä haluaa, ja nukkua tai muuta, ja toinen vahtii pieniä sen aikaa. Ja niinhän me pärjätäänkin.
Siinä on vain semmoinen huono juttu, että parisuhde kaipaa välillä myös kaksin vapaata.....
Positiivisuus on lievästi sanottuna hakusessa.. mutta hyvinhän meillä asiat muutoin ovat, sitä vain kaipaa pientä hengähdystä, ja kun ei sitä saa, on se vähän tympee juttu...
siitä syystä oli aattonakin anoppilaan tosi kettumaista mennä, nukkunut oltiin sairaan huonosti, ruoka ei maistunut, haukoteltiin vähän väliä.... sit ihmetystä tuotti, kun kolmen tunnin kuluttua jo lähdettiin kotiin... kun sanoin anopille miten väsynyt olen ja kuinka pääni särkee, se totesi vain että no, sun pitäis ulkoilla enemmän.... ahaa....
hmmm... onneksi tuo mies on mun suuri tukeni ja ymmärtää...
nyt nappaan yhden yömyssyn ja heitän itteni vaakatasoon. toivon että saan nukkua ens yönä ees kolme tuntia putkeen, ja enemmän kuin kaksi pätkää....
hyvää yötä...