Vauva syötetty, josko nyt ehtisi paremmin kirjoitella
Perjantaina kovasti lenkkeilin koiran kanssa ja siivoilin. Myös tulisia tortilloja tuli syötyä ja vielä tämän jälkeen heiluteltiin miehen kanssa peittoja monen viikon tauon jälkeen toiveena päästä synnyttämään No tämän jälkeen yllätyksekseni alkoikin tapahtumaan. Eli petipuuhien jälkeen meni n.1min jonka jälkeen alkoivat todella kivuliaat supistukset, näitä jatkui säännöllisesti ainakin tunnin verran, toiveet heräsivät tässä vaiheessa. Pettymys oli suuri kun supistukset rupesivat hiipumaan ja lopulta loppuivat kokonaan. Olo oli aivan normaali n.4 tunnin ajan. Illalla supistukset palasivat taas klo.20 aikoihin epäsäännöllisinä, mahakin rupesi tyhjenemään urakalla(oli muuten tuskallista istua vessan pöntöllä samalla kun tuli kova supistus). Supistukset tulivat säännöllisesti 5-7 min välein klo.23 eteenpäin. Puolenyön jälkeen alkoi vuotaa kirkasta verta ja päätin soittaa äitiyspolille ja kysyä onko normaalia, käskettiin tulemaan näytille varmuuden vuoksi. Sairaalassa olimme 1:15, otettiin vauvan sydänkäyrä joka normaali ja hoitaja teki sisätutkimuksen, kohdunsuu olikin jo 3cm auki. Hoitaja sanoi ottavansa minut synnyttämään, enään ei kotiin lähdetty. Supistukset olivat tässä vaiheessa jo kovin napakoita. Meidät vietiin synnytysaliin jossa kävelin huonetta ympäri klo.4 saakka, makuultaan/paikallaan en pystynyt olemaan, kivut olivat uskomattomat. Klo.4.40 kohdunsuu auki 5cm, sain epiduraalin joka auttoi heti. Sain oltua pitkälläni, ja kivut olivat poissa. Klo.6:00 kohdunsuu 9cm auki, sain pudenduspuudutuksen, tämän jälkeen kova painontunne kun vauva valui alaspäin. Yritin käydä wc:ssä mutta en saanut mitään tulemaan joten hoitaja katetroi. Klo.6:40 kohdunsuu auki 10cm ja aloin ponnistamaan. Ponnistin tunnin verran, vauvan pää näkyi mutta ei tullut ulos saakka vaikka kuinka yritin. Olin jo aivan väsynyt enkä jaksanut kunnolla ponnistaa. Lääkäri teki 7:50 päätöksen että auteaan imukupilla. Imukupin laitto ja imukupin käyttö sattui aivan mielettömästi, edes supistukset eivät tehneet niin kipeää. Tyttö syntyi vihdoin 7:54 vihreästä lapsivedestä, käsi poskella ja napanuora kerran kaulan ympärillä. Kaikki kuitenkin hyvin ja tyttä sai pisteet 9 ja 9. Itselleni tuli ensimmäisen asteen repeämä ja kuusi tikkiä. Vauva painoi 2915g ja pituus 47cm, ihana tummatukkainen pienokainen. Synnytyksen kesto: Avautuminen 7h40min, Ponnistusvaihe 1h14 min, Jälkeisvaihe 14min Yhteensä 9h8min.
Aika osastolla meni hyvin. Eilen kotiuduimme. Vauva aivan ihana, nukkuu ja syö hyvin
ellen- Etkös säkin Kanta-Hämeen keskussairaalassa synnyttänyt? Oltiin sitten samaan aikaan osastolla ja molemmilla syntyi vauvat Rv 39+2. Mutta niinhän me alussa sovittiin että synnärillä nähdään
Nennii ja Pimpula 4vrk