Marraskuiset 2022❄️

Täällä myös ensimmäinen neuvola takana, aikaa meni reilu puoli tuntia. Pissanäytettä ei otettu, ne otetaan vasta jatkossa. Myöskään mitään häkätestejä ei tehty (joista lueskelin) eikä esitietolomakkeita käyty läpi ollenkaan. Aika nopea reissu siis oli! Mutta hoitaja ihan supermukava, jäi hyvä fiilis. Mies totesi, että hänelle oli kyllä ihan turha reissu tulla mukaan..
Ultraan saatiin aika vasta 27.4., kun 12+5. Todella ärsyttävää, varsinkin kun ajanvaraaja vielä sanoi, että meneepä tämä nyt sitten tiukille. No enpä minä asialle mitään voi, kaikki varaukset olen tehnyt heti kun mahdollista on ollut. Harmittaa kyllä, olisin mieluusti mennyt jo pääsiäisen jälkeen ultraan, nyt tulee viikko "turhaa" jännitystä lisää. Verikokeet varasin ensi viikolle.
 
vierailija
Onpa erikoinen ohje, kun inkivääriä ei kuitenkaan raskaana saa syödä?

Mulla myös pahoinvointia aamusta iltaan, yökkäilyä, mutta ei oksennusta. Liikunta ja pitkät ruokavälit pahentaa. Toisaalta iltaisin tekee pahaa ruoankin jälkeen.
Oho, asun kyllä etelä euroopassa ja heti sanottiin että jos on pahoinvointia niin inkivääritee ja karamellit auttavat
 
Hei!
Joitain viikkoja sitten viimeksi tänne töissä ruokatunnilla kirjoittelin. Nyt vasta uskalsin tunnukset tänne tehdä ja uudelleen avata suuni. Paljon olen teidän muiden vaiheita täältä lukenut ja seuraillut päivittäin tätä ryhmää. Tämä on itseäni henkisesti auttanut, kun niin moni elää samaa vaihetta. Mieluusti olisin facebook-ryhmään mukaan tulossa, jos ryhmään liittyminen onnistuu niin etteivät kaverini sitä näe. Emme ole vielä raskaudesta kertoneet lähipiirillekään. Olemme suunnitelleet kertovamme pääsiäisenä.

Minullakin oli ensimmäinen neuvola tänään, minulla on nyt rv 9+2. Neuvolakäynti kesti 1,5 h. Käytiin läpi terveydentilaa, ruokailutottumuksia ym. Pissanäyte piti antaa. En tiennyt etukäteen, että ultrataanko, mutta ultrattiin. Saimme ensimmäistä kertaa kuulla sydänäänet <3 Maailman kaunein ääni. Jäi tosi hyvä mieli ensimmäosestä neuvolakäynnistä kaikin puolin. Itsellä on ollut hyvin epävarmoja ja pelokkaita ajatuksia tässä matkan varrella, olen pelännyt keskenmenoa ja tunnustellut koko ajan, ovatko raskausoireet loppuneet. Nyt tämänpäiväisen jälkeen on taas ainakin hetken ajanhelpottunut ja onnellinen olo.
 
Täällä vielä odotellaan ensimmäistä neuvolakäyntiä, tämä on ensi viikolla edessä tiistaina, jolloin rv 9+4.
Monilla kuulostaa olevan kaikkia lomakkeita ja muita täytettävänä mutta minulle ei kyllä näistä puhuttu mitään🤔
Voiko tässä olla eroja vai olisiko vain unohtunut? Tuo aika on jo niin lähellä, että mikäli jotain pitää sitä ennen täyttää tai jossain testeissä käydä niin melko kiirus tulee😅
 
Täällä vielä odotellaan ensimmäistä neuvolakäyntiä, tämä on ensi viikolla edessä tiistaina, jolloin rv 9+4.
Monilla kuulostaa olevan kaikkia lomakkeita ja muita täytettävänä mutta minulle ei kyllä näistä puhuttu mitään
Voiko tässä olla eroja vai olisiko vain unohtunut? Tuo aika on jo niin lähellä, että mikäli jotain pitää sitä ennen täyttää tai jossain testeissä käydä niin melko kiirus tulee

Meillä kans ensi viikolla ensimmäinen käynti. Neuvolasta sanottiin, että käyntiin saa varata ainakin sen 1,5h. Ymmärsin, että aika kuluu tehokkaasti kaikkien näiden lappujen yms kanssa. Etukäteen ei tarvitse mitään tehdä. Olisikohan niin, että jossain halutaan säästää aikaa ja osan lapuista voi täyttää kotona etukäteen?

Täällä korona edelleen päällä. Viikko menty. Pelko päällä, voiko vauva selvitä näin rajusta taudista....
 
Täällä vielä odotellaan ensimmäistä neuvolakäyntiä, tämä on ensi viikolla edessä tiistaina, jolloin rv 9+4.
Monilla kuulostaa olevan kaikkia lomakkeita ja muita täytettävänä mutta minulle ei kyllä näistä puhuttu mitään
Voiko tässä olla eroja vai olisiko vain unohtunut? Tuo aika on jo niin lähellä, että mikäli jotain pitää sitä ennen täyttää tai jossain testeissä käydä niin melko kiirus tulee
Meidän kaupungissa ainakin toimii tuo netin sivusto Ipana, josta löytyy lomakkeet. Mutta tosiaan, tärkeimmät infot (lähisuvun ja omat sairaudet yms.) kysyttiin paikan päällä, eikä niihin lomakkeihin vilkaistukaan. Mutta kyllä näyttää eroja olevan, kun joillain eka käyntikin saattaa kestää tunnin pidempään kuin toisilla 😅

Sen verran tuosta Ipanasta, että siitä näppärä palvelu, kun saa omaan hoitajaan suoraan yhteyden. Mun piti toka neuvola-aika vaihtaa kun ultra saatiin niin myöhään, niin hoitui Ipanassa ihan hetkessä!
 
Halusin vielä tulla teille tänne kirjoittamaan ❤
ja luin läpi kaikki viestit.

ehkä tämäkin on jokin osa ”prosessia” ! Inhottavaa tulla onnelliseen ja iloiseen ketjuun purkamaan omaa ”pahaaoloa” ! Pahoittelut heti siitä.

Mutta tosiaan käytiin yksityisellä ultrassa ja km se oli, kohtu oli täysin tyhjentynyt. Kätilö joka ultrasi oli aivan ihana. Samaa ei voi sanoa oman ta:n lääkäristä jonka luona hain sairaslomaa 😭 järkyttävä käynti.

mutta esteitä ei pitäisi olla sille, etteikö voitaisi heti alkaa yrittää uudelleen. Toki henkisesti siihen en ole vielä valmis 💔

mutta kaikille vielä kerran ihanaa odotusta ja mahtavaa kevään alkua 🤍 olette ajatuksissani ❤
 
Meillä kans ensi viikolla ensimmäinen käynti. Neuvolasta sanottiin, että käyntiin saa varata ainakin sen 1,5h. Ymmärsin, että aika kuluu tehokkaasti kaikkien näiden lappujen yms kanssa. Etukäteen ei tarvitse mitään tehdä. Olisikohan niin, että jossain halutaan säästää aikaa ja osan lapuista voi täyttää kotona etukäteen?

Täällä korona edelleen päällä. Viikko menty. Pelko päällä, voiko vauva selvitä näin rajusta taudista....

Meillä meni se reilu tunti - puolitoista ekalla käynnillä. Meillä neuvolan sivuilta löytyi esitietolomake, jossa kyseltiin kaikkea terveyshistoriaa, elintapoja ja perustietoja. Viimeisin papakoe, ehkäisyn lopetusaika jne. Myös omien vanhempien ja isovanhempien sairaudet kyseltiin. Samat asiat käytiin kuitenkin suullisestikin läpi.

Meillä ei ekalla käynnillä ultrattu eikä tarvinnut antaa pissanäytettä. Verenpaine, paino ja hemoglobiini tsekattiin kyllä.

Mulla oli tänään eka päivä viikkoon, kun en ole oksentanut.. näköjään auttoi runsas sohvalla makoilu aamiaisen jälkeen!
 
  • Tykkää
Reactions: Ruby86 ja 4nniin4
Mä oon tässä nyt pari päivää vain maannu sohvalla, olo on ihan vetämätön ja pienikin liikkuminen alkaa yököttämään. Eilen tein pakolla itkien parinkymmenen minuutin jumpan, tunteet pinnassa aika lailla. Välillä yököttää jopa makuuasennos syömisen jälkeen.
Ulkona käyn pari kertaa päivässä haukkaamassa happea, mutta se kävely kyllä tuo pahoinvoinnin heti. Kaikki rasvanen ruoka ällöttää, kun vielä viikko sitten ei muuta tehnytkään mieli! Aikamoista myllerrystä kyllä kropassa, ei voi muuta sanoa.
 
vierailija(*Pikkumyy*)
Mun keskenmenon pelko alkaa helpottamaan, toki mikään ei tietenkään ole varmaa, mutta helpottaa paljon kun ei ihan koko ajan ole pelko persiissä ja stressitasot korkealla.

Ehkä pelko helpottaa, koska oireet vaan lisääntyy.. Hirvee väsy koko ajan, eikä sitä helpota yhtään, että uni loppuu kesken joka aamu klo 5...ärsyttävää 🙄
Pahoinvointia on ollut nyt muutaman päivän, ei vielä mitään jatkuvaa, sellasta aaltoilevaa ja pahimpana on nyt ollut heti syömisen jälkeen. Rinnat myös vähitellen kipeämmät ja koko kroppa tuntuu ihan älyttömän turvonneelta 🙄 Vv on myös aika runsasta, sitä välillä kyllä säikähtää kun holahtaa housuihin..
Positiivista siis, että ainakin tällä hetkellä oireet lisääntyy eikä vähene.. Edellisessä keskenmenneessä kun oireet oli todella vähäisiä ja ne alkoi sitten myös hiipumaan aikalailla näillä viikoilla millä nyt mennään.

Eka neuvola tulossa 20.4 joka ei varmaankaan kauaa kestä. Tammikuussa just ennen keskenmenoa ehdin käydä ekalla käynnillä ja kaikki perustiedot on jo sinne kirjattu. Silloin meni reilu 1h.

Tänään 5+6
 
Pieniaarre
Kyllä, todella erikoista myllerrystä käy kroppa läpi.

Minuakin sohva ja vuode kutsuu aika tiuhaan, joskin sielläkin maatessa olo on kurja. Etova olo ja yökötys ei lopu laisinkaan, mutta syömisen jälkeen yleensä helpottaa hieman vähäksi aikaa. Kaikki tekeminen pitää ajoittaa kuitenkin niin, että pääsee takaisin pian lepäämään ja syömään. Vähän ankea fiilis on kyllä, onneksi koira on pakko ulkoiluttaa ja aurinko tekee hyvää. :) Varhaisultraan pitäisi vielä päälle viikko kitkutella.
 
vierailija
Huolestuisitteko jos rintojen arkuus alkaa häviämään? Paha olo jatkuvasti kyllä läsnä ollut jo pari viikkoa.. nyt rv 7+5
Ei välttämättä tarkoita mitään, oireet tulee ja menee yksilöllisesti.
Mulla tosin tammikuussa pari viikkoa ennen keskenmenoa alkoi epäilyt heräämään, kun aiemmin aivan älyttömän kipeät rinnat alkoi olemaan jo lähes kivuttomat.. Toki mulla ei paljoa muita oireita sitten ollutkaan, ei ollut pahoinvointia ollenkaan.
 
Hei kaikki! Olen myös lueskellut tätä ketjua ja keräillyt rohkeutta kirjoitella. Meillä pitkä sekundäärinen lapsettomuus taustalla ja nyt yllättäen raskaana. Varhaisultrassa näkyi sydän sykkimässä ja viikot mun laskujeni mukaan on 6+6.

Jatkuva huonovointisuus on ollut piinana nyt muutamien päivien ajan. Ei pysty tekemään oikein mitään, kun tulee niin huono olo. Saa nähdä, mitä ensi viikosta töissä oikein tulee. Tikkaria söin yksi ilta ihan innoissani, kun se piti huonon olon pois, mutta eihän niitä voi koko ajan syödä :D

Kysyin varhaisultrassa, että onko tyypillistä, että oireet vaihtelevat, niin hän sanoi, että on, ja vaihteluista ei voi kauheasti mitään päätellä. Jos tämä yhtään lohduttaa teitä muita kanssajännittäjiä.
 
Täällä olen pahoinvoinnissani ja väsymyksessäni (sohvalta oon noussut ainoastaan syömään ja vessaan) selaillut tänään kaikenlaisia keskustelupalstoja raskauteen liittyen. Kauhea jännitys ja pelko, että onko mahassa vielä jotain elämää ja pohdin tässä dopplerin ja uuden varhaisultran välillä, kun nt-ultraan on vielä reilu pari viikkoa.. Seulontaverikokeet olis ens viikolla - mahtaakohan niistä näkyä varmistus, että on raskaana?
 
vierailija(*Pikkumyy*)
Samaa pohdin, kuinka pystyy olemaan töissä, kun viikonloppu on mennyt pahoinvoinnin ja väsymyksen takia lähinnä maatessa 🙄 Viikonloppuna tosiaan tämä alkoi, koko ajan sairaan huono olo.. Ei tiedä onko nälkä vai vaan pahoinvoiva, ei ihan koko aikaa viittis syödäkään 😁
No, meen kokeilemaan tänään ja sit vaan saikkua jos ei vaan onnistu..oon päiväkodissa töissä, et koko ajan pitäis jaksaa olla ihan läsnäolevakin.

RV 6+1
 
Täällä olen pahoinvoinnissani ja väsymyksessäni (sohvalta oon noussut ainoastaan syömään ja vessaan) selaillut tänään kaikenlaisia keskustelupalstoja raskauteen liittyen. Kauhea jännitys ja pelko, että onko mahassa vielä jotain elämää ja pohdin tässä dopplerin ja uuden varhaisultran välillä, kun nt-ultraan on vielä reilu pari viikkoa.. Seulontaverikokeet olis ens viikolla - mahtaakohan niistä näkyä varmistus, että on raskaana?
Luulisin, että verikokeissa niistä näkyy raskaana oleminen..? Tuntuisi, että pakko siellä olla selvät merkit raskaudesta, jonka perusteella seulontakin tehdään.

Minulla myös vointi vaihdellut. Välillä oon jaksanut melko hyvin koiran kanssa lenkkeillä, välillä etoo ja väsyttää niin ettei jaksaisi oikein mitään. Närästys on myös tullut jo nyt riesaksi ja saa olla tarkkana mitä syö. Rasvaiset valkosipuliset ruisleipäpala-snacksit oli virhe ennen nukkumaanmenoa viikonloppuna.. Ruokahalua ei ole myöskään ollut samalla tavalla kuin tavallisesti. Erilaisia smoothieta ja jogurtteja lipittäessä on nyt mennyt useampi päivä. Kahvia ei tee mieli enää ollenkaan. Aikaisemmin join jo heti aamusta muutaman ison kupillisen.

Onneksi olen tällä hetkellä pelkästään opiskelijana, joten voin aika hyvin aikatauluttaa päivien kulkua voinnin mukaan.
 
Joo siis en mä ole tulkitsemassa yksittäisiä veriarvoja, vaan mietin, että tuleeko sieltä tosiaan varmistus sille että on edelleen raskaana.

@Päärynä22 Mulla myös kahvihimot on poistunu, vaikka ennen vedin pannullisen aamulla! Nykyään juon yhden kupin makukahvia aamupalan kanssa ja se riittää mainiosti.
 
Sinänsä hauska, että alkuun mittasin, että paljonko sitä kahvia nyt saa raskaana ollessa juoda ja surkuttelin, kun suositus tuli täyteen jo yhdestä isosta kupista. Nyt pari viikkoa myöhemmin ei tee mieli enää yhtään.. :D

Salmiakkia sen sijaan tekisi mieli syödä..suklaa ei poikkeuksellisesta kiinnosta juurikaan.

Koitan nyt pitää hampaista erityistä huolta, ettei napostelun myötä reikiintyisi ihan mahdottomaksi. Kesäksi mulla onkin varattuna muutama aika hampaiden paikkaukseen.. purkkaa koitan jauhaa päivittäin.
 

Yhteistyössä