Marras-joulukuun 06 vaihteen tienoilla yrittämään alkaneita?

Täällä kuvittelut (toivottavasti ei) oireet jatkuvat... Koko yön ollut etova olo, pahentunut koko ajan.. Vessattaa, vaikka ei ole hätä.. Varsinkin vasemmalla puolella on koko ajan pientä vihlontaa, välillä selvää painon tunnetta rakossa.. ja Kauhean kylmä.. siis ei pieni vilu vaan olen ihan jäässä! Tosin aina on yövuorossa kylmä, muttei koskaan näin kylmä.. Siis ihan tärisen.. :/ Pelkään, että on vain kuviteltuja tai muuhun liittyviä, mutta.. jotenkin olisi sellainen olo, että vauva olisi joka aiheuttaa.. Tiedä sit..
 
Soitin klinikalle. Kehoittivat olemaan testaamatta enää. Torstaina on 12.30 aika klinikalle, jossa ensin katsotaan pissatesti, sitten verestä ja saatetaan jopa ultratakin.. Toivottavasti olisi pieni maha-asukki siellä :) Nyt ei auta kuin odotella :) :heart: Toiveet Todella korkealla :heart:
 
nyt jänskättää entistä enemmän ku työkaverille kerroin mun oireista ja se sano että sillä oli ihan tasan samat oireet ku se ite oli raskaana :whistle:

apua apua, voi kun joku vois testata mun puolesta :ashamed:

mä oikeesti vedän itteni narun jatkoks jos taas tulee pettymys, mä en vaan jaksa enää.
ja senkin takia toivois tärppiä nyt, koska tässä kuussa oon ottanu ihan rennosti, en oo stressannu ollenkaan, paitsi nyt viime päivinä :D

Dreamer-88 hyvä että pääset sinne klinikalle, toivottavasti saatais pian kuulla iloisia uutisia :heart:
 
Miss Piggy: Kyllä se taitaa vauva olla, joka siellä ilmoittelee äitille ;)

Nyt kaksi päivää ilman vauvahaaveita ;) *nauraa* Juuh.. Noh, ainakin yritän toppuutella ajatuksia.. :) Mutta suoraan sanottuna, pettymys on kauhea, jos tulee huonoja uutisia taas :(
 
Tiistai 23.10.2007

Inkku83..................kp 3/28-30........yk 12..........Esikoista
kuumetta................kp 7/23-25.........yk14............1 yhteinen
Lapaniina................kp 8/28..............yk13............Esikoista
Tinii.........................kp 9/28-39.........11kk............Esikoista
ella80.....................kp 9/17-33.........yk 13..........Toista
JaneG.....................kp 13/27-90........yk6..............Esikoista
Hempukka87..........kp 29/30-35........yk 12...........Esikoista
Haltia .....................kp 30/31-36......yk 11..........Esikoista
Miss Piggy...............kp 32/26-49......yk 9............Esikoista
Dreamer88..............kp 38/26-86......10kk...........Esikoista
Vihainen Viiva..........kp 52/30...........yk 11..........Esikoista
MissMaisa

++++ Plussan saaneet ++++

Hysteerinen
Mouse :heart: :heart:

No alkoihan ne sitten....
 
Keskiviikko 24.10.2007

Inkku83..................kp 4/28-30........yk 12..........Esikoista
kuumetta................kp 8/23-25.........yk14............1 yhteinen
Lapaniina................kp 9/28..............yk13............Esikoista
Tinii.........................kp 10/28-39.........11kk............Esikoista
ella80.....................kp 10/17-33.........yk 13..........Toista
JaneG.....................kp 14/27-90........yk6..............Esikoista
Hempukka87..........kp 30/30-35........yk 12...........Esikoista
Haltia .....................kp 31/31-36......yk 11..........Esikoista
Miss Piggy...............kp 33/26-49......yk 9............Esikoista
Dreamer88..............kp 39/26-86......10kk...........Esikoista
Vihainen Viiva..........kp 53/30...........yk 11..........Esikoista
MissMaisa

++++ Plussan saaneet ++++

Hysteerinen :heart:
Mouse :heart:
 
Mouse: Hurjasti onnea Mouselle munkin puolesta :flower:

Inkku83: :hug: harmin paikka nuo menkat

Dreamer88, Miss Piggy, Haltia ja Hempukka87: Pitäkäähän tilannetiedotusta yllä. Mulla on ihan semmonen tunne et kohta joku/jotkut teistä plussaa!

Lapaniina: Mullakin menee tää kierto harakoille kun sain lääkekuurin jonka aikaan ei sais mielellään raskautua. Harmittaa siis aikalailla :(

Omaa napaa sen verran et joudun siis pitää hieman taukoa täs yrityksessä. Sen jälkeenhän sitä onkin se maaginen vuosi täynnä yritystä.
 
Torstai 25.10.2007

Inkku83..................kp 5/28-30........yk 12..........Esikoista
kuumetta................kp 9/23-25.........yk14............1 yhteinen
Lapaniina................kp 10/28..............yk13............Esikoista
Tinii.........................kp 11/28-39.........11kk............Esikoista
ella80.....................kp 11/17-33.........yk 13..........Toista
JaneG.....................kp 15/27-90........yk6..............Esikoista
Hempukka87..........kp 31/30-35........yk 12...........Esikoista
Haltia .....................kp 32/31-36......yk 11..........Esikoista
Miss Piggy...............kp 34/26-49......yk 9............Esikoista
Dreamer88..............kp 40/26-86......11kk...........Esikoista
Vihainen Viiva..........kp 54/30...........yk 11..........Esikoista
MissMaisa

++++ Plussan saaneet ++++

Hysteerinen :heart:
Mouse :heart:
 
Tänne ei mitään uutta.. alavatsan nippailuja, jotkut aika koviakin, mutta eilinen testi oli taas nega :( Eli se siitä varmaan sitten :( Tänään käyn lääkärissä, katsotaan olenko raskaana, jos en niin primot käyttöön ja sitten taas odottamaan yli 50pv kiertoa :( Huoh..

Nyt plussia kehiin ;) :whistle: *oma mukaanlukien ;)*
 
Mun on kyllä nyt kerättävä rohkauteni ja tehtävä se testi. Pakko saada selvyys näihin järkyttäviin mahakramppeihin, eli jos syy ei oo raskaus niin painelen lääkäriin.
Välillä on kyllä tosi tuskasta kun ei tiedä miten päin olis. Aina kun nousee vaikka sängyltä ylös niin alamahaan iskee kipu, joka ei hellitä kun vasta muutaman minuutin päästä ja pakko mennä ihan kippuralle, että edes vähän helpottais. Nekin on nyt vähentynyt reilusti, esim. viikonloppuna niitä tulin ihan jatkuvasti ja joka liikkeestä, nyt enää muutaman kerran päivässä.
Tissitkään ei oo enään niin arat, vaikka vielä tosi kipeet onkin.

Nyt kyllä tuntuu, että ihan terve en oo kun oon pystynyt oleen karkkilakossa jo 18 päivää :D vau, ei oo tehny ees tiukkaa. Luin tuolta jostain, että raskauden alussa ei tekis mieli makeeta :whistle:

mutta lauantai-aamuna teen testin ja tuun sit kertoon mikä on tilanne. Toivottavasti ei tarvis taas jälleen pettyä.
Ens kuussa tulee sit meillekin vuosi yritystä, jos huonosti käy. :/
 
26.10.2007

Inkku83..................kp 6/28-30........yk 12..........Esikoista
kuumetta................kp 10/23-25.........yk14............1 yhteinen
Lapaniina................kp 11/28..............yk13............Esikoista
Tinii.........................kp 12/28-39.........11kk............Esikoista
ella80.....................kp 12/17-33.........yk 13..........Toista
JaneG.....................kp 16/27-90........yk6..............Esikoista
Hempukka87..........kp 32/30-35........yk 12...........Esikoista
Haltia .....................kp 33/31-36......yk 11..........Esikoista
Miss Piggy...............kp 35/26-49......yk 9............Esikoista
Dreamer88..............kp 41/26-86......11kk...........Esikoista
Vihainen Viiva..........kp 55/30...........yk 11..........Esikoista
MissMaisa

++++ Plussan saaneet ++++

Hysteerinen :heart:
Mouse :heart:

 
En ollutkaan pitkään aikaan kirjottelemassa, kun mulla sillon tuli niitä outoja oireita; kaksoiskuvia, huimausta, nyt oon saanut ravata lääkärissä, silmäpolilla ja seuraavaks kuvauksiin. On vähän sellanen masentava olo kun nyt ollut 2kk saikulla ja tuntuu et pää räjähtää, varsinkin kun ei tiedä mikä vaivaa. Ei varmaan hirveen suuria raskautumismahdollisuuksia, kun vaan kahdesti peuhattiin ukon kanssa koko kuun aikana...
Toivotaan että täällä meistä vielä moni plussaa! :hug: tippuneille
 
iiiiiiik! mä en malttanu odottaa huomiseen, vaan tein sen testin.
PLUSSA TULI :D

mä en tiedä mitenpäin olisin nyt, mieskään ei oo kotona, enkä viitti ilmottaa sille töihin... :/

ihan uskomatonta, en voi uskoo tätä :heart: ja heti testin jälkeen iski pahaolo, joko se nyt jo alkaa :LOL: :saint:

kohta tulee kyllä onnenkyyneleet :'(
 
26.10.2007

Inkku83..................kp 6/28-30........yk 12..........Esikoista
kuumetta................kp 10/23-25.........yk14............1 yhteinen
Lapaniina................kp 11/28..............yk13............Esikoista
Tinii.........................kp 12/28-39.........11kk............Esikoista
ella80.....................kp 12/17-33.........yk 13..........Toista
JaneG.....................kp 16/27-90........yk6..............Esikoista
Hempukka87..........kp 32/30-35........yk 12...........Esikoista
Haltia .....................kp 33/31-36......yk 11..........Esikoista
Dreamer88..............kp 41/26-86......11kk...........Esikoista
Vihainen Viiva..........kp 55/30...........yk 11..........Esikoista
MissMaisa

++++ Plussan saaneet ++++

Hysteerinen :heart:
Mouse :heart:
Miss Piggy :heart:


 
Voimia haltia, pahoittelut tädin tulosta :hug:

Lähetän täältä kunnon puhurin plussatuulia kaikille :whistle: *puhaltaa*

Mä en varmaan osaa siirtyä tonne odotuspuolelle :ashamed:
mä jatkan edelleen tiiviisti seuraamista, koska saadaan listalle jatkoa ja käyn teitä tsemppaamassa täällä.

Ainakin se tuli nyt todistettua, että ei oo mitenkään p.skapuhetta se, että kannattaa lopettaa yrittäminen ja olla ajattelematta koko asiaa. Toi toimi nyt ainakin meillä. Täähän oli ensimmäinen kierto kun päätin olla stressaamatta mistään ja olla tuijottamatta oikeita päiviä.
Vaikka se tuntuukin todella vaikeelta tässä vaiheessa yritystä, mutta suosittelen lämpimästi muillekin.
:heart: :hug:
 
Päivitystä tietoihini: en ole jaksanut palstailla pitkään aikaan. Nyt mulla on yk12, kiertopäivä 6/28. Joten jos jollakin on aikaa, korjatkaa listalle! Kiitos kun ootte roikuttanu mua siellä mukana. Jotenkin palstoilta pois pysyminen on rauhoittanut ajatuksia. Ja aikakin tekee tehtävänsä - ei jaksa enää miettiä koko ajan sitä asiaa. Käyn täällä kuitenkin välillä. Onnea Miss Piggy, annoit toivoa meille muille!
 
27.10.2007

Haltia......................kp 2/31-36........yk12...........Esikoista
Vihainen Viiva..........kp 6/28.............yk12...........Esikoista
Inkku83..................kp 6/28-30........yk 12..........Esikoista
kuumetta................kp 10/23-25.........yk14............1 yhteinen
Lapaniina................kp 11/28..............yk13............Esikoista
Tinii.........................kp 12/28-39.........11kk............Esikoista
ella80.....................kp 12/17-33.........yk 13..........Toista
JaneG.....................kp 16/27-90........yk6..............Esikoista
Hempukka87..........kp 32/30-35........yk 12...........Esikoista
Dreamer88..............kp 41/26-86......11kk...........Esikoista
MissMaisa

++++ Plussan saaneet ++++

Hysteerinen :heart:
Mouse :heart:
Miss Piggy :heart:




 

Yhteistyössä