Kun odotin lastani, joka nyt siis 2v, oli siihen aikaan neuvolassa ja muuallakin fanaattinen painostus täysimetykseen. Mitään muuta vaihtoehtoa ei edes voitu ajatella. Veljen vaimo sai lapsensa vuotta aiemmin, ja hänkin korosti suureen ääneen täysimettämistä 6kk ikään saakka.
Ajattelin tuolloin, että katsotaan miten käy. Tuli sitten paha toksemia, ja raskaus käynnistettiin rv35. Lapsi oli pikkuinen tinttana, 2500g, ja erittäin huono imemään. Minulla ei maito noussut millään. Kaikki konstit koetettiin, oltiin sairaalassa toista viikkoa. Toki vauvaa ruokittiin sitten ensin luovutusmaidolla ja sitten korvikkeella. Pumppasin ja lypsin ja imuotetta harjoitettiin ja vaikka mitä. Oli rintakumit ja neuvolastakin täti pari kertaa kävi neuvomassa.
Kun päästiin kotiin, oli vauva jo lähes kaksiviikkoinen. Meni muutama päivä ja sitten vasta alkoi maitoa tihkumaan, kun sinnillä yritin. Vauvalle tuli ensimmäisten kuukausien aikana niin kova kasvuspurtti, että neuvolassakin ihmeteltiin. Annoin edelleen rintaa, mutta vauva jäi nälkäiseksi, vaikka imi kauan ja oikealla otteellakin. Joten täydensin korvikkeella. Vauva otti ikäisensä kiinni 2kk iässä ja jatkoi sekaruokintaa, kunnes 4kk iässä oli neuvolankin myönnettävä, että kannattaa kokeilla kiinteitä jo, josko maha olisi hetken pidempään täydenoloinen. Vauva on ollut terve ja kivuton näihin päiviin saakka, vaikka hän oma-aloitteisesti alkoi kieltäytymään rinnasta 5kk iässä.
Missään vaiheessa en antanut itselleni piiskaa siitä, ettei lastani täysimetetty. Neuvolassa moitittiin, mutta minä pidin pääni, koska nälässä en pidä lastani (olen nähnyt tapauksia, joissa vauva on kuivunut). Paras kommentoija oli veljeni vaimo, joka moitti minua epäonnistuneeksi äidiksi, jonka lapsi tulee saamaan kaikki pöpöt ja allergiat ihan vain laiskuuteni vuoksi. Etten siis viitsinyt imettää.
Nykyään tilanne on se, että minulla on pitkä, vahva ja sopusuhtainen lapsi, joka on pysynyt terveenä ja mitään yliherkkyyksiä ei ole elimistössä näkynyt, eikä ihossakaan. Veljen vaimon täysimettämä lapsi kärsii jonkinasteisesta "ruoanpelosta" eli ei syö juuri mitään jos joku katselee (heillä aina oltu tarkkoja oikeasta ruokavaliosta), ja sairastelee vähintään kerran kuussa jonkun taudin. Allergioitakin epäillään ja iho on atooppinen. Joten ei se aina johdu siitä, imetätkö vai et, että millaiseksi lapsen terveys lopulta muodostuu.
Kun näin, miten takkuista pienen vauvani elämänalku oli, niin enpä kehdannut kenenkään ruokkimista sen jälkeen kommentoida. Olin lähinnä helpottunut, kun jotkut äideistä ottivat asian rennosti, ja joko imettivät tai antoivat korviketta, riippuen tilanteesta, eivätkä siis pakottaneet itseään sellaiseen joka ei vain ota toimiakseen. Mielestäni ei voi vain todeta, että on yksi hyväksyttävä keino toimia. Meillä minä sinnillä imetin kunnes lapsi kieltäytyi ja kun oli pullon aika, niin mieheni usein pääsi ruokkimaan lastaan myös. Se lähensi entisestään sekä meitä että isän ja lapsen suhdetta, joka on nyt hirveän tiivis.
En ole veljen vaimolle viitsinyt kuittailla niistä haukkumisista, koska häntä selvästi ketuttaa oman lapsensa kohtalo. Mutta itse olen tyytyväinen, että lapseni on ylipäätään hengissä ja terve, joten menneitä "lopahtamisia" en edes harmittele.
