MAITOALLERGIASTA!

  • Viestiketjun aloittaja traakki
  • Ensimmäinen viesti
Suolisto-oireisessa allergiassa voi mennä jopa useampi viikko. Suoli saattaa olla sen verran ärtynyt että paraneminen vie muutaman viikon vaikka apteekin korvike olisikin sopivaa. Käytännössä siis voi käydä niin että lapsi vaikuttaa saavan allergista oireilua kokeiltavasta maidonkorvikkeesta vaikka tosiasiassa oireet ovat vain ärtyneestä suolesta johtuvia eivätkä kokeiltavasta korvikkeesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja TTA-Avon:
Meille käynyt niin ,
että tytöltä eliminoitu maitoproteiini 3 vuotta,
nyt saa siitä anafylaktisen "shokin" jos saa suuhunsa maitoa/aineosia.

:|
Aika moni allergialääkäri suositteleekin nykyisin siedättämistä hyvin pienillä maitomäärillä. Tietenkään ei missään nimessä sellaisessa tilanteessa jossa allergiaoireena on anafylaksia mutta hyvin moni suosittaa nykyisin sitä että maidottomalla dieetillä oleva henkilökin nauttisi esimerkiksi teelusikallisen maitotuotetta päivässä.

Meillä meni myös melkoisen kauan ennen kuin tilanne pääsi rauhoittumaan. Se laskettiin viikoissa suoliston ollessa tulehtunut. Mutta parempaan päin kuitenkin mentiin joka ikinen päivä, jolloin oli maidottomalla dieetillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tohtori Lecter:
Alkuperäinen kirjoittaja TTA-Avon:
Meille käynyt niin ,
että tytöltä eliminoitu maitoproteiini 3 vuotta,
nyt saa siitä anafylaktisen "shokin" jos saa suuhunsa maitoa/aineosia.

:|
Aika moni allergialääkäri suositteleekin nykyisin siedättämistä hyvin pienillä maitomäärillä. Tietenkään ei missään nimessä sellaisessa tilanteessa jossa allergiaoireena on anafylaksia mutta hyvin moni suosittaa nykyisin sitä että maidottomalla dieetillä oleva henkilökin nauttisi esimerkiksi teelusikallisen maitotuotetta päivässä.

Meillä poju nyt 1v9kk ja kestää pieniä määriä maitoa, esim jos keksissä tms on. Mutta isommasta määrästä oksentaa. Mut meillä ei tosiaan ole ollutkaan tuota anafylaksiaa, niin on uskaltanut kokeilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NäkymätönNinni:

Tietenkin hoitavan lääkärin ohjeiden mukaan annatte niitä ruokia. Mutta hyvin moni allergialääkäri on sillä kannalla että sen verran voi antaa mitä elimistö sietää ilman häiritseviä oireita. Suurimmalla osallahan maitoallergia häviää kolmen vuoden ikään mennessä joten aikaa kyllä teillä vielä on totutella :)

Alkuperäinen kirjoittaja Tohtori Lecter:
Alkuperäinen kirjoittaja TTA-Avon:
Meille käynyt niin ,
että tytöltä eliminoitu maitoproteiini 3 vuotta,
nyt saa siitä anafylaktisen "shokin" jos saa suuhunsa maitoa/aineosia.

:|
Aika moni allergialääkäri suositteleekin nykyisin siedättämistä hyvin pienillä maitomäärillä. Tietenkään ei missään nimessä sellaisessa tilanteessa jossa allergiaoireena on anafylaksia mutta hyvin moni suosittaa nykyisin sitä että maidottomalla dieetillä oleva henkilökin nauttisi esimerkiksi teelusikallisen maitotuotetta päivässä.
Olisinpa silloin 3 vuotta sitten tajunnut asian.
Silloin maito altistettiin ensin iholle jne... ja meille tuli jo ihokosketuksesta paukura.
Nykyään kuulemma heti aloitetaan "limakalvolle" altistus.

Tosiaan nyt vasta vajaa 3 vuotiaana tuli ensimmäisen kerran "shokki"...

Allergiolla ei sovi leikkiä, mutta kannattaa miettiä mitä voi mahdollisesti seurata täysin
eliminoidusta ruoka-aineesta.
-Näin meillä-

:ashamed:
 
Yhteistyössä