Erosin kirkosta vuosia sitten. Minulle itselleni kirkko ei anna mitään ja yhteys johonkin taivasheeboihin on ohut ja olematon, oikeastaan poikki, ja sen kuulema näkee minun aurastani ja chakroistanikin (Joo, tuttavapiirissä on monenlaista porukkaa, tosin tämäkään tieto ei tehnyt minusta autuaampaa.)
Mies kuuluu kirkkoon ja esikoinen kävi riparin (ja aikoo protulle tulevana kesänä), mutta hänellä onkin kavala suunnitelma tienata taskurahoja sählykerhon ohjaajana lähitulevaisuudessa.
Näen kirkon toki vahvana (ja jäykkänä) yhteiskunnallisena toimijana. Vahvuuteen liittyy kuitenkin pöhötautia, väärää instituutiokeskeisyyttä, ja uskon, että melkein mikä tahansa muu organisaatio pystyisi samaan, ja suurempaankin, yhteiskunnallisuuteen osallisuuteen ja yleishyödyllisyyteen, mutta huomattavasti ohuemmalla hallinnolla ja byrokratialla. Tätä rakennetta en halua olla pitämässä pystyssä massan mukana.
Piika-äiti