Vaikka olenkin tilanteessa, jossa en ikinä uskonut olevani vielä 26 viikkoa sitten Onnen Varjot herätti tunteita. Lapsettomuutta ei voi unohtaa raskaudesta huolimatta. Toki kiitollisuuden ja nöyryyden määrä on aivan käsittämättömän suuri.
Samaistuin niin satasella siihen "sukujuhliin ei voi mennä" fiilikseen. Kun vuosia satoi "taitaa olla pullat uunissa kun noin punastellaan" paskaa niskaan, niin ei tenhyt mieli mennä minnekkään.
Ja aivan kuin leffassa: Kun kerrottiin anopille aikoinaan, että mennään tutkimuksiin sain kuulla, että miehessä ei voi olla mitään vikaa. Eihän se ole edes sairastanut sikotautia :headwall: Juuri näin, sehän oli se tuki mitä kaivattiinkin.
Jotenkin lapsettomuuden aiheuttama kipu jäi jopa liian laimaksi kuvatuksi leffassa. Oikea elämä on paljon kauheampaa kun hoidot menee persiilleen kerta toisensa jälkeen. Ei tarvita sitä, että mies hankkii lapsen vaimon kaverin kanssa, jotta elämä käy helvetiksi.
Edelleen kaipaisin kirjoja, leffoja tai tositarinoita siitä miten pariskunta yhdessä selviää lapsettomuudesta ILMAN, että saavat lapsen ja elämä on onnellista. Sitä minä olisin kaivannut...