Maanantaina telkusta Onnen varjot

Huomasin just mainoksen, että maanantaina tulee illan elokuvana Onnen varjot. Elokuva kertoo lapsettomasta pariskunnasta. Kävimme miehen kanssa aikanaan katsomassa ko. elokuvan elokuvissa ja minusta se oli ihan hyvä. Muistan kyllä kuinka itkeä tihrustin siellä, kun takana oli just epäonnistunut ivf-hoito....

 

Itse en ole nähnyt ko. elokuvaa, mutta ystävättäreni (joka tietää tilanteemme) sanoi ettei meidän kannatta katsoa sitä. Varsinkin jos lapsettomuuden syy on naisessa... Elokuva saattaa osua liian syvälle.. Aion elokuvan ajan katsoa muuta kanavaa. Muille, toivotan hyvää elokuvailtaa!

 

Mä kans pillitin elokuvan aikana, kun kävin sen silloin katsomassa. Minusta myös ihan hyvä elokuva vaikeasta aiheesta. Jotenkin helppo samaistua....vaikka ehkä joissakin asioissa poikkeammekin tuosta pariskunnasta....tarkoitan, että toimisimme asioissa erilailla....
Ei musta se pahalta tuntunut....Et ihan hyvin voisit Puppeli sen katsoa...Mutta jokainen valitsee itse....

 

Oon katsonut leffan jo kolme kertaa. Ja joka kerralla se on koskettanut kyyneliin saakka - suosittelen kuitenkin lämpimästi. Tuntuu oudolta katsoa ruudulta, kun joku toinen käy läpi samoja paikkoja, ajatuksia ja tunteita, mitä itse.

Jotakuinkin vuosi sitten tuli Yle Teemalta saksalainen kuusiosainen dokkari lapsettomuusklinikalta. Siinä seurattiin muistaakseni viiden pariskunnan hoitojaksoja - klinikalla käynnit, hoitotoimenpiteet, raskaustestien tekemiset, onnistumiset, jatkaminen negojen jälkeen jne. Se oli myös kuin pieni matka omaan elämään - saisi tulla joskus uusintana...

 

Ois pitäny nähdä tuo elokuva silloin, kun itsekin painittiin lapsettomuuden kanssa. Kävin elokuvissa katsomas ja raskausviikkoja oli 8.
Kyllähän sen kosketti ja tuntui pahalle mut itseä oli jo onni potkinut niin ei ottanut niin herkille.
Nyt taas katsoin elokuvan ja oma lapsi 2v2kk. Tuntui erilaiselta katsoa elokuva uudelleen. Tällä kertaa olin herkempi ja ymmärsin sitä tuskaa paremmin.
Jännästi sitä ajattelee tuostakin elokuvasta eritavalla elämän eri vaiheissa. Ois tosiaan ollu mielenkiinosta tietää mitkä ajatukset ois ollu silloin kun en ollut vielä raskaana ja oisin elokuvan nähnyt.
Nyt tosin toista toivottu puolitoista vuotta. Mut nytkin tää "lapsettomuus" erilaista kun on jo tuo yksi ihana poika.

Mäkin oisin toivonut onnellista loppua.

 

ja se kosketti, syvältä. kyyneleet valui jatkuvasti pitkin poskia vaikka kuinka yritin miehen edessä pysyä vahvana. Oli jotenkin terapeuttista katsoa sitä. Se on selvä että ne ihmiset jotka eivät painiskele samojen asioiden kanssa eivät voi ymmärtää tuon elokuvan sanomaa muuta kuin pintapuolisesti. Todellakin täysin samoja ajatuksia ja tunteita on itselläkin ollut koko näiden hoitojaksojen ajan. Julkisesti en ole vielä "pimahtanut" muttei sekään varmaan ole kaukana ollut. Mutta jos joutuisin samaan tilanteeseen kuin Lymi että joku taputtelesi vatsaa ja ihmettelisi että miksette tee lapsia niin se ihminen kuulisi varmasti kunniansa.

 

Mä näin sen myös ekan kerran viikko sitten ja mietin sitä monta päivää. Sen katsominen oli aika rankkaa mutta terapeuttista. Mulla takana ensimmäinen julkinen itkupimahdus (viime viikolla gynellä). Jälkeenpäin kävi sääliksi avuttoman oloista miesgyneä.

 

Vaikka olenkin tilanteessa, jossa en ikinä uskonut olevani vielä 26 viikkoa sitten Onnen Varjot herätti tunteita. Lapsettomuutta ei voi unohtaa raskaudesta huolimatta. Toki kiitollisuuden ja nöyryyden määrä on aivan käsittämättömän suuri.

Samaistuin niin satasella siihen "sukujuhliin ei voi mennä" fiilikseen. Kun vuosia satoi "taitaa olla pullat uunissa kun noin punastellaan" paskaa niskaan, niin ei tenhyt mieli mennä minnekkään.

Ja aivan kuin leffassa: Kun kerrottiin anopille aikoinaan, että mennään tutkimuksiin sain kuulla, että miehessä ei voi olla mitään vikaa. Eihän se ole edes sairastanut sikotautia :headwall: Juuri näin, sehän oli se tuki mitä kaivattiinkin.

Jotenkin lapsettomuuden aiheuttama kipu jäi jopa liian laimaksi kuvatuksi leffassa. Oikea elämä on paljon kauheampaa kun hoidot menee persiilleen kerta toisensa jälkeen. Ei tarvita sitä, että mies hankkii lapsen vaimon kaverin kanssa, jotta elämä käy helvetiksi.

Edelleen kaipaisin kirjoja, leffoja tai tositarinoita siitä miten pariskunta yhdessä selviää lapsettomuudesta ILMAN, että saavat lapsen ja elämä on onnellista. Sitä minä olisin kaivannut...

 

Joo, toi on kyllä koskettava elokuva mutta jotenkin nyt kun sen katsoi toista kertaa, se tuntui ihan "pintaraapasulta" eli oisin kyllä toivonut, että elokuvassa olisi menty vähän syvemmälle näihin juttuihin. Esim. alkionsiirto näytti "helpolta" ja näyttelijä meni heti töihin jne. Todellisuus ainakin meidän perheessä on aina ollut ihan eri. Punktion jälkeen olen ollut niin kipeä, että joka kerta on tullut viikko saikkua ja kerran jopa kaksi viikkoa! Nyt tuosta elokuvasta jäi sellaisille, jotka eivät tiedä asiasta mitään, tunne että tuohan on helppoa (noin niinkuin teknisesti).