Maalismussukat - syntyneet

vauván vointi seurataan :( kuume jo 38,9, koko päivän ollut korkealla. syö yllättävän hyvin, purkillinen mangososetta meni kolmelta ja puoli purkillista maissisosetta viideltä. sekä iltapalaksi vadelma-mustikka-jogurttia puoli purkillista. maitoa vetelee hurjat määrät ja vettä tolkuttomasti, mikä on suunnaton helpotus että nesteytyy hyvin. pissavaippoja oon vaihtanut ainakin miljoonan tänään ja yhtä vaihtaessa pissas vielä siinäkin :D
mä oon ite ihan poikki, henkinen paine jyllää ja pelko tulehdusarvoista. ne otetaan jos ei keskiviikkoon mennessä kuume ole laskenut.
lääkäri seuraa tilannetta, ja on hyvä kun voi ja uskaltaa luottaa lääkäriin. maksoihan tuo tänäänkin 75 euroa mutta on ainakin kunnon lastenlääkäri. eikä tartte arpoa tuolla kunnallisella yhtään mitään.
vauva on iloinen vaikkakin helposti luen milloin kuume nousee, ja milloin alkaa olla veto pois. ihana paketti, jonka niin toivoisin saavan olla terve : / toki tiedän että pienet sairastaa helpommin kaikkia, nytkin on paljon kuumetta liikkeellä. mutta se toinen vaihtoehto kummittelee mielessä, vallankin kun kaikki koetulokset ei ole vielä tiedossa.

koirista sen verran niissä eroja on, että eri rodut kaipaa eri tavalla virikkeitä ja liikuntaa. mulla ollut pari molossi-rotuun kuuluvaa aikoinaan, ja ne oli isoja, laiskoja ja rauhallisia. vartin lenkki aamulla ja illalla riitti. se elukka kun ei pidemmälle suostunut menemään :D vedä siinä sitten 60 kiloa kotiin ....
mutta toiset koirarodut/-yksilöt on energisempiä, kuten riisenit, tarvii paljon vapaata ulkoilua, metsälenkkejä ja tekemistä.
mutta narun toinen pää tekee sen millainen kustakin tulee. ongelma-tapaukset saa hyvissä käsissä ruotuun, ja monessa nähdyssä tapauksessa niistä kuoriutuukin todellisia sydämen ryöstäjiä :) mä otin aikoinaan bullmastiffin oloista, johon ei kukaan ois alkanu. mä näin heti että oltiin kuin vanhat kaverit :)
koriaparka oli vaan dumpattu olemaan aamusta iltaan yksin, eikä kukaan viitsinyt edes kynsiä leikata... kummasti ne hankinnat aina tulee tehtyä ja moni huomaa vastuun eläimestä vasta noin ekan puolen vuoden jälkeen, ettei itsestä ehkä ollutkaan tähän...

Muuta en nyt jaksa kommentoida, kiva että ootte ollu hengessä mukana tsempittämässä :) kiitos kaikille!

nyt ei lanttu leikkaa, ja emmerdalet mä katon katsomon kautta huomenna, ehkä... jos vaan sais nukuttua ens yön ja huoli hälvenis....

mää niin nostan hattua noille ketkä joutuu keikkumaan yöt toisensa jälkeen kuukausitolkulla... yks yö riekaleina ja niin olen minäkin.... yötä! :wave:
 
"Tulin pitkästä aikaa lukemaan ja mitäs täällä sit taas olikaan... Hirvee kinastelu imetyksestä... Ei siis ole palsta paljoa muuttunut."

Miten pumpulissa on kasvanut jos tämä täällä käyty keskustelu on hirveetä kinastelua? Minä luen muitakin palstoja ja täällähän ollaan niin kilttejä toisia kohtaan ettei missään. On kyllä hyvin herkkä mieli jos se näistä keskusteluista järkkyy.

Meillä ollaan vauvan kanssa kipeitä. Eilen aamusta mulla oli kurkku tosi kipeä ja vauvalla vuosi nenä. Olin vanhempien luona viettämässä viikonloppua kun mies oli pelireissulla. Onneksi olin, sillä olisin ollut varmaan paljon huolestuneempi yksin, nyt oli äiti auttamassa. Hain apteekista keittosuolatippoja ja Nenä-Friidan, molemmat ovat auttaneet. Särkylääkettä en sitten tajunnut samalla ostaa ja tietenkään ei vanhempien luona mitään ollut. Ja kun tajusin, oli apteekki jo kiinni. Yö meni sitten kuumeista vauvaa hoitaessa. Heräsi ekat viisi tuntia vartin välein, sitten nukkui välillä jo puolen tunnin-tunnin pätkiä. Aamulla nukkui kaksi tuntia putkeen. Onneksi on syönyt hyvin. Pelkäsin miten pystyy syömään jos on ihan tukossa (siksi ne tipat ja Friidan hain), mutta jotenkin tuo vauva onkin rakennettu niin, että kun se oikein imee rintaa se nenä aukeaa.

Nyt ollaan kotona ja täällä on särkylääkettäkin. Ei ainakaan nyt ollut yhtä kuumeinen kuin eilen. Lämpöä en ole mitannut niin en tiedä paljon sitä kuumetta on ollut. Nyt nukkuu, nukkunut kohta pari tuntia. Kerran olen käynyt tutin laittamassa. Ehkä tästä flunssasta päästään helpolla.

Tsemppiä LD:lle tupakoinnin lopettamisen kanssa, erittäin viisas ratkaisu! Ja FA:lle tsemppiä vauvan kanssa!
 
Iltaa..tai yötä pikemminkin :) Minä täällä vielä kukun,Sinkkuelämää aina valvottaa maanantaisin :D

Flowerin tytölle paljon voimia sairasteluun:hug: Se on aina kurjaa kun lapset sairastaa. Kauheasti tuntuu olevan nyt liikkeellä kuumetautia,meille ei vielä ole rantautunut *koputan puuta*

LD Hurjasti tsemppiä tupakanlopetukseen!!! Itsehän olin melkein 1,5v polttamatta ja nyt kesän alussa alotin taas uudestaan:headwall: En keksi tyhmempää tekoa ja olen hyvin pettynyt itseeni.

koirista vielä oltii kommentoitu. Mä en ole ikinä ajatellu että esim.jackrussel olisi kauhean karvaa pudottava:O Ei ole tullut mieleenkään että niin pieni ja sileäkarvainen voisi kauheasti tiputella karvoja:O Onneksi sain asian tietää täältä niin ei tule tehtyä vääriä päätöksiä. Ehkäpä mä nyt laitan tän koira-asian vähäksi aikaa jäihin,toisaalta olen kovin halukas kokeilemaan altistusta kun allergiani on kuitenkin pysynyt niin hyvin aisoissa viime vuodet ja ilman lääkkeitä.

Meillä ei lapsena kaverit saaneet usein syödä meillä kotona. Äiti oli yh ja rahat oli tosi tiukilla niin ymmärrän äidin pointin näin jälkikäteen,silloin se tuntui aika kohtuuttomalta. Voin kuvitella että itse kyllä tarjoan ruokaa myös lapsieni kavereille.

parisuhde niin meillä on nyt tämä viikonvaihde mennyt aika hyisissä tunnelmissa. Ja joku kysyi syytä perjantaiseen riitaan niin se oli niinkin yksinkertainen asia kuin se että en olisi millään halunnut että mies lähtee humppailemaan :( Olin kovin ahdistunut koko päivän jostain syystä ja väsynyt ja olisin toivonut että mies olisi ollut kotona mutta toisin kävi :( Sitten aamuyöllä hän taas palasi kotiin ja lauantaina kävi kukkakaupassa ja toi kauniin kimpun sekä pyysi anteeksi. Ihana idea juu mutta sanoinkin miehelle että mun mielestä aika tekopyhää kun perjantaina olisi kuitenkin voinut jäädä kotiin jos aidosti olisi ollut kiinnostunut minun tunteistani. Puhuimme sitten illalla ja saimme asiat suht selviksi mutta itsellä on silti jotenkin paha maku suussa vieläkin. Ulkopuolisten silmin tämä vaikuttaa varmaan aika koomiselta kun tottakai mies saa ystäviään tavata ja baarissa käydä ja minä vaikutan varmaan hirveältä nalkuttavalta akalta ja normaalisit en ole ollenkaan tällainen mutta nyt kun olen viime kuukaudet ollut niin kamalan ahdistunut niin jokainen pikkuasiakin saa pinnani ritisemään. Nyt olen joka päivä käynyt lenkillä ja se tuntuisi auttavan ainakin pahimpaan ahdistukseen. Lisäksi syön E-Epaa jonka kerrotaan parantavan mielialaa ja näin se on tehnytkin,olen niitä syönyt jo useamman vuoden. Mutta katselen nyt jos ei merkittävää parannusta tapahdu niin on pakko ruveta harkitsemaan sitä oikeaa lääkitystä :(

Kenen vauva se jo konttasi? Ihanaa!!!! Minäkin odotan innolla että tuo jäppinen pääsisi jo eteenpäin,näyttää olevan herra itsekkin turhautunut kun halu olisi kova mutta kroppa ei tajua :D

Jaaha,nyt koittaan siitä unen päästä kiinni,öitä!
 
escape ja palsta ei jennyadelina sillä mitään riitaa tarkoittanut, kuten toisessa kommentissaankin painotti. Toteamus se oli siinä missä muidenkin :)

LD ja tupakan lopetus hieno homma, täältä ootkin jo saanut monet tukemaan päätöstäs, mä liityn messiin: TSEMPPIÄ! ei taatusti ole helppoa... tai nii, kai sekin on vähän jokaisella eri tavalla vaikeaa/helppoa.. en tiedä, ikinä en oo ees maistanu :D
mutta mun mielestä ei mikään häpeäkään jos sortuu muutaman kerran. sä kuitenkin yrität parhaasi ja se on tärkeintä :)

syöttötuoli ikean musta puinen ostettiin sunnuntaina. me katottiin niitä muitakin mutta niin rimpuloilta tuntui, että käveltiin vaan pois. mutta poisto-huoneen kautta :D
siellä sattui tuurilla olemaan tämä tuoli alennettuna, 32 euroa :) ja vikaa ei ollut, oli vaan ollut näyttely-kappaleena. aika kiva ex-tempore-ostos :D eikä tarvinnu kootakaan kotona, kun oli valmiiks kasattu ;)
mä sitten ompelin eilen siihen pehmusteen ite, kunhan vauva tervehtyy niin käyn ostaas oikean jos tarttee. meneehän tuo, superlonista ja vahvasta kankaasta tein. voi sitten heittää vaikka pesukoneeseen jos niin likastuu. mutta hienosti toimii.
syö mielellään siinä vaik kipeänä onkin :)tuolissa on turvavyökin mikä auttaa pysymään ryhdissä. arjen pieniä piristyksiä :)

sane siis VALTAVA ampiaispesä teillä ollu !!!! sitä ei sit ihan ite oiskaan hävitetty... hyi, ampparit on ällöjä!
mutta hyvä juttu että hommat etenee taas, voi ajattele sitä hetkeä kun saat ensimmäisen yön viettää uudessa kodissa, eikä tartte väliaikaseen kämppään mennä enää :flower:
kyllä säkin yks arjen sankari olet kun rakennusvaiheen jaksanu läpi pienen vauvan kanssa :wave:

naurukohtaus no oisin mäkin varmasti hermostunu vastaavassa tilanteessa, että älä nyt liikaa piiskaa itseäs. jos kerran olit toivonut ettei mies lähtisi ja silti lähtee, niin pistäis muakin keittämään .... vallankin kun itsellä on tollanen mielentila... voi sentään :(
ihan kuin eksän meininki oli joskus...
ja lääkkeet tietysti voi olla yks vaihtoehto, alkuun voi olla kaks-kolme viikkoa vaikeeta että elimistö tottuu, mutta kyllä monesti helpottaa siihen ahdistuneisuuteen.
hyvä tuo ulkoilu, se onkin monesti niin et ei mitää lääkkeitä tarttiskaan, kun vaan ihminen jaksais itsensä ulos kammeta... tsemppiä myös sulle, hyvä että voitte miehen kanssa kuitenkin jutella.....

konttaus ei lähelläkään :D lentelee kyllä jos lattialle laittaa ja yritys on kova mutta ei mitään toivoa vielä.. tuo sairastelu kyllä tekee osansa ettei lapsi jaksakaan ... no, ite pääsee helpommalla kun ei vielä mene kauheeta vauhtia eteenpäin ;)

jassoo, meillä itkee joku pieni tuolla sängyssä....
 
Huomenta!

Koirista oli juttua niin komppaan tota et aika lailla sama mikä rotu on kyseessä. Toisilla on eri viettejä kuin toisilla ja koulutuksessa pitää sitten käyttää eri taktiikoita jne. Tietysti koiran ottajan vastuulla on, että ottaa koiran jonka tarpeisiin pystyy vastaamaan!!! Jokaisen rodun sisällä on taatusti haastavampia yksilöitä, on pehmeitä ja on kovapäisiä koiria jne. Musta koirankoulutuksessa tärkeintä on johdonmukaisuus ja itse asiassa musta koko koulutus jos ajatellaan perustottelevaisuutta aloitetaan päivästä 1 ja sitä jatketaa 24/7 siellä kotona. Sana koulutus vaan ehkä on väärä mutta sanotaan et tavat elää opetellaan niin. Sehän se on niitä tärkeimpiä, että jokaisen paikka laumassa on selvä. Onhan se välillä hankalaa kun haluaisi nostaa pennun sylissä sohvalle mutta sit tulee mieleen et ei. Haluanko minä koiran sohvalle? En halua! Koskee musta aika montaa asiaa et pitäis miettiä haluaako pennulta aikuisena samaa käytöstä. Meillä on tarkoitus mennä kentälle tuossa kun pentu täyttää 12vk. Aivoille aktiviteettia =)

JA:n kommentti tosiaan oli mustakin vain kommentti. Ei pitäisi liikaa tarrautua lauseisiin koska sillä tavoin aika usein saadaan aikaan väärinkäsityksiä ;)

Mä en tie voiko sanoa näin mutta mä olen hippasen kateellinen niille joilla vauvat pysyy paikallaan... Saan juosta yhteen jos toiseenkin suuntaan kun tuo kiitää minkä kintuista pääsee. Nousemisharjoittelut on onneksi nyt taolla eikä ole pariin päivään koko ajan ollut nousemassa kaikkea vasten ylös. Nyt on enemmänkin istua nököttänyt lattialla syöden kaikkea minkä suuhun saa... Ylähammas tulossa =)

6kk mitat oli 7945g 69,2cm. Seuraava neuvola on marraskuussa lääkärineuvola.

Flowerin vauvalle paranemisia!
 
Heipä hei kaikille!

En oo ehtinyt taaskaan kirjoitella. Jätin sen suljetun palstanki, ku tuntuu ettei mulla ole aikaa potea huonoo omatuntoo ku en kerkee siel olla lukemas juttuja.

Päiväunet on meillä tosi minimaalisia. Max 2x 30min, ja se on jo ennätys. Edelleen meillä nukutaan yöunia. 20.00 - 7.00, 8.00 tai 9.00. Yösyötöt on ollu historiaa jo ainaki 2 kuukautta.

Kiinteät maistuu. Parhaillaa menee purkki lihaa/kasviksia ja viel hedelmäsosepurkki ja siihen vielä maitoa 150-200ml. Mihin se sit sen kaiken kätkeekään. Vaipasta kyl löytyy sit senki eestä. Kakkaa meil on tehty 1/pv mut nykyisin tulee 2krt/pv. Aika helppoo viel on ollut.


Liikkuminen on edistynyt hyvin. Käännytään. Konttausasennossa yritetään edetä mut toistaseks ihan pieniä määriä on eteenpäin päässyt. Ryömimistä ei ole vielä näkynyt.

Täytyy myöntää etten ole ihan kaikkia juttuja kerennyt lukee. Mut yritän täs jotenin pysyy kärryillä.

SuzZ + Emilia & Sinna, 6kk + 4v.
 
Heips!

Tintti :D Kiva, että joku muukin myöntää.

Kiva, että Suzz kirjoitteli myös pitkästä aikaa!

Flower: no hyvä kumminkin, että reagoit tuohon äkkiä ja käytte näyttämässsä, toivotaan että pian parantuu. Meillä oli se kuumetauti tässä, niin se oli todella kamala ja kesti pitkään.

Naurukohtaus: kyllä mä ymmärrän sua tuossa asiassa, ei ole minun mielestä kivasti tehty mieheltä, jos toinen oikeen pyytää ettei lähtisi ja silti täytyy mennä. Eipä siinä se kukkapuska sitä sitten enää hyvitä. Mut edelleen, ne miehet ei aina ymmärrä. Toivon todella, että saat mielialan kohentumaan!

Joskus tarttis paremminkin miehenkoulutusoppaan, kuin koirankoulutus :D

Meidän koira tulee ainakin metsässä ihan kuuroksi kaikille kielloille ja kehotuksille! Ei siinä auta mikään. Joku taajuus alitajunnasta tulee käyttöön ja täytyy mennä etsimään joku kiva kolo jostain. Nojoo, aina se on palannut takaisin pienen ajan päästä ja se on kivaa marja/sienestysseuraa :)

Konttausasento meillä haetaan jo sujuvasti, mutta siinä sitten heilahdellaan ees taas, kunnes mätkähdetään maahan. No ei oo munkaan puolesta vielä kiire, onhan se helppoa kun pääsee vaan takaperin oikeen kunnolla liikkeelle ja munkaan ei tartte vielä sitä konttauskypärää ottaa käyttöön.

Tää peruuttaminen on vaan joskus ei niin kivaa, kun perutetaan sinne sohvan alle ja sitten tulee oikeen todella tunnistettava itku, oikeen hätääntynyt, että mihis pimeeseen ja ahtaseen paikkaan tuli itsensä peruutettua.

[URL=http://aijaa.com/v.php?i=001728635596.jpg][/URL]

Nyt laittaan ruokaa!

Mindi83
 
FA paljon voimia ja toivottavasti pian paranee ja asiat selkiytyy, et mikäpikkusella on. Toivon todella ettei ole mitään vakavaa.

SuzZ Kiva kuulla pitkästä aikaa ja palstailun tarkoitus, et kirjoittaa kun ehtii. Tää palsta on kuitenkin pikkujuttuja meidän elämässä, vaikka mukava henkireikä.

naurukohtaus Pakko myöntää, mut mäkin vetäisin herneen nenääni ja pahatsi tuossa tilanteessa. Eli ymmärrän täysin, et hermo meni. Toivottavasti ahdistus pian helpottaa ja täällä saa purkaa tuntojaan.

rigot mortis Sulla on kans ollut haastetta jos monenlaista.

LD Tsemppiä, rankkaa se on. Mun tekee edelleenkin mieli tupakkaa, vaikka jo 1,6 vuotta polttamatta. Etenkin kun tupakansavu leijuu nenään jostain, voi hitsi mut se tuoksuu hyvältä.

konttausasento Täällä kans haetaan, mut ei vielä oikein pysytä. Samoiten tehdään syöksyjä, joilla ei liikuta mihinkään, mut äidistä hauskaa katseltavaa. Meillä poika myös hyvin kiinnostunut sähköpistorasioista, siinä edessä makaa ja kattelee ja yrittää päästä liki. Onneksi toi liikkumine vielä tuollaista mitäsattuu tyyliä ja ei ihan sinne minne piti.

eksoottiset lemmikit Mul ollut aina haaveissa lisko tai käärme. Katsotaan saanko aikaseksi ottaa, kohta on puitteet ainakin ihanteelliset lemmikille, kun lemmikille. Mahtuu terraario asuntoon

Supikoira Kyl se kissanpennun vie. Sit kova on merkkaan reviiriään meidän pihassa, tai supi oli ennen meitä, eli pyytää meitä häipymään. Supi kuitenkin syö kaiken mitä saa, eli marjatkin puskista. Vähän sellanen roska eläin, jota en kaipaa pihapiiriini. Sen pesä on n 15 metriä talosta. Viimetalvena viihty paljon meidän talon rossipohjassa. Sit kun saadaan kompostikin paikalleen, niin luulempa et enemmän riesaa kuin iloa. Vaik oma piha supi oliskin mukava. Itse toivon et otetaan häkilläö kiinni ja palautetaan luontoon. Muuten supi tekee kolmet pennut vuodessa, eli kohta niitä on koko piha täynnä:wave:

yö syönti en lopeta, koska imetän vain yö aikaan. Pyrin ainakin tonne 8 kk ikään asti, mut aika näyttäämiten menee. Siitä tassuttelusta ja yösyönnistä. Mua ohjeisettiin, et kun pyrkii yösyönnistä eroon, niin vauvalle tarjotaan vettä hieman tissin tilalla, jos ei muuten rauhoitu.
Yö syönnistä vielä, musta 6 kk vauva, joka saa vain vähän kiinteitä ja on yön ilman ruokaa, niin tuntuu pitkältä ajalta, siis jos ei ole vauvan oma valinta, osahan nukkuu pelkällä tissimaidolla 12 tunnin unia. jos olisin täysimettänyt 6 kk, en edes harkittis yö syötön lopettamista, ennen kuin päivässä kunnon ateriat. Tämä vain mun mielipide!!!


ON. Kiitos FA sanoistasi. Mun lähipiirissä kaikki voivottelee et miten sun miehes jaksaa. Kamalasti laihtunut, ei saa varmaan ruokaa tarpeeksi. Oletko tehnyt miehellesi ruokaa. ( siis laihtunut 10kg ja mun miehellä ihan normaalia painon heittelyä ja on nyt normipainoinen. Kesän kuumilla ei edes ruoka maittanut). Et sä voi vaatia miestäs kattoon lasta, kun sanoin et nukutti poikaa tuos yksi ehtoo. Siis haloo. Kukaan ei ole kysynyt mun vointia, jaksamista tai ruokailua. etenkin kun täysimetyksellä piti mennä. Mä en saa purnata tai kyseenalaistaa mitään raksalla ettei miehenii vaan rasitu lisää. esim kun keskusteltiin saunan lauteista puhelimitse ja mies oli mun kanssa samaa mieltä, mut appi kuuli vain osan keskustelusta. tai jos annan neuvoja tai omia mielipiteitä. on kiellettyä muiden näkökulmasta kun mun mieheni

Mä olen yksin hoitanut meidän kotia ja vaatehuoltoa, käynyt kaupassa, tehnyt ruuan ja tehnyt raksa juttuja mitä vaan pystyn vauvan hoidon ohessa ( esim, nostanut lainat, maksanut laskut, tehnyt tilauksia, perunut sähköä, nettiä ym., selvitellyt asioita tai hakenut tavaroita miehelle päivällä valmiiksi tontille. olen jopa käynyt siivoon raksalla) mut kun mun panos ei ole mitään. Siis mieheni ei näin ajattele ja mielellään hoitaa poikaa, jopa enemmän haluis, mut jos mainitsen siitä esim. apelle tai omalle äidilleni niin ovat ihan kauhuissaan, et miten kehtaat. Siis meillä molemmilla on rankkaa, eritavalla, mut ei se silti ole mullakaan helppoa ollut jos ei miehelläkään. Mun mies on kyllä tehnyt meille todella upean kodin ja olen todella ylpeä miehestäni ja meidän parisuhteesta et saatiin tämä vaihe rämmittyä läpi ilman pahempia kriisejä. ymmärtääköhän tästä sekavasta raaputuksesta mitään. Siis mä ja mun mies ollaan tyytyväisiä, mut muut sotkee pakkaa ja pahasti.


Mutta nyt pojalle ruokaa ja perhekerhoon lähtö


sane
 
sane niin, mä tiedän miltä toi väheksyminen voi tuntua. eksän lähipiiri oli samaa kastia, mä en ollu tarpeeks mihinkään suuntaan vaikka tein kotona kaiken. ja mä en saanu olla väsynyt. kukaan ei ees kysyny miten jaksan. olin itsestäänselvyys niille kuten miehellekin.jos joskus sanoinkin oman mielipiteeni niin silloin sain kunniani kuulla, kuinka väitän aina kaikesta vastaan.... sulla on hyvä kun miehellesi olet tärkeä ja yhdessä tähtäätte yhteiseen päämäärään.
yritä olla välittämättä muista, vaikeeta voi olla mutta ei kai siinä muu auta.¨
huoh, pitäisivät vaan ihmiset omista asioistaan huolen kun ei kukaan toisen arjesta todellisuudessa mitään tiedä.
 
päiväunet aamupäivällä noin kolme varttia ja iltapäivällä kaks-kolme tuntia. nyt kun on kipeenä niin nukkuu useemmin. välillä. iltasella yhet torkut joskus joskus ei.

yöllä syöttäminenno yrittäny oon et tutilla rauhottuis, tai just vedellä nyt kuumeisena. mutta viiden aikaan saattaa olla jo tosi nälkäinen, kyllä syötän. maitoa saattaa mennä melkein pullollinen. syö silti aamupalat sun muut ihan ok. eihän toista voi nälässä pitää???
sit on eri asia jos heräis monen monta kertaa eikä ees söis...

eksän unohtaminen yks päivä tässä ihmettelin ja pyörittelin sen päivän päivämäärää mielessä ja mietin et mikähän tää oli? ihan tuntui tärkeältä, mutta ei tullu mieleen....... en sit tajunnu ollenkaan.
kunnes lapsi selosti että iskän synttärit... hahahahahhahahahhaha :LOL:
no sehän se olikin :D onneksi aika tekee tehtävänsä, ajatelkaas et meidän entisenä hääpäivänäkään en ees muistanu et mikä päivä oli kyseessä :)
ja onnkes, on paljon kivempi elää nykyistä elämää, omine etappeineen ja juhlapäivineen :heart: VIHDOINKIN!!!!

mindi aivan ihana kuva :) voi pientä söpöliiniä ...

suzz kiva todellakin että tänne poikkesit, mukavaa :)

pää on kun ois vuoden valvonu putkeen. kauppaan ois mentävä mut mies saa kyl käydä´. MÄ EN JAKSA........ ;) enkä oikeesti ois enää turvallinen ratissakaan, kauhee tarkistaminen koko ajan ettei vaan ole mikää levy tai kahvinkeitin jääny päälle.
haluisin ulos mut ei auta.... ei pääse ni ei pääse. ........ nooooo, jos se tästä ..
 
flower: Tuosta autolla ajamisesta tuli mieleen, kun vauva oli n. 2kk niin mä ihan tosissaan mietin kun ajoin että kummalla kaistalla sitä pitääkään ajaa... Joo, tosi turvallinen kuski.
Ja laitoin tavaroita ihan vääriin paikkoihin, mm. maksalaatikkopaketin mikroon (jonne se posahti) ja lautasen jossa sitä laatikkoa oli, jääkaappiin. Auki olevan Gaviscon-pullon reppuun kun en tajunnut laittaa korkkia ja arvata saattaa millainen sotku sitten tuli. Ja kaikkee muutakin.
Tässä vauva-aikana on todella nähnyt miten väsymys voi tehdä aivan sekavaksi. lauseet ja ajatukset jää kesken. Mä en muista paljoakaan Tuomaksen ekoilta 3 kuukaudelta, harmi.
 
en käyny kaupassa, en missään, en jaksa. nukuttaa mutta en saa unta. vauvalla vieläki 39 kuumetta :(
en silti ole suunnattoman kovasti huolissani, veti sellasen annoksen puuroakin ja päälle ison määrän maitoakin, että ei voi kovin huono tilanne olla.
voihan tää olla sitä kuume-pöpöä mitä kovasti liikenteessäkin.
oma kroppa särkee joka puolelta, johtunee kanniskelusta. vauva ei suostu olemaan muualla kuin mun sylissä. edes isä ei nyt kelpaa kuin ihan pieneksi hetkeksi.
huoh. isompien lasten kanssa oon koittanut pelailla lautapelejä, mutta nyt on omat voimat jo aika kuivat.
nestemäisen panadolin vauva ottaa oikein mielellään.
jääkaappikylmää maitoa joi, ja vettä menee edelleen hyvin. kunpa vaan saatais yö nukkua.

nokkamuki on meilläkin hurjan kiva juttu :)
nyt ei taas jaksa muuta, vajoan sohvan uumeniin ja jään odottamaan huomista, lääkärin soittoaikaa...joka varmaan muuttuu jälleen yksityiselle käymiseen.... eurot vaan vilisee, mä maksan perjantaina kun tili tulee, kaikki käynnit ja ei enää kolmesataa riitä... onneks sen saa takas sit ..
hyvät yöt kaikille!
 
FA Toivottavasti teidän vauvelilla on vain pelkkä kuume ja se menee pian ohi.

sane Mä ainakin nostan hattua sulle, kun olet jaksanut rakentamisen ajan huolehtia lapsesta ja kodista ja vielä olla raksallakin mukana! Kuulostaa siltä, että olet tehnyt enemmän kuin itse tein silloin, kun me rakennettiin. Kyllähän mäkin lapsen ja kodin hoidin, mutta raksahommissa olin vähemmän mukana. Jotain tietenkin tein, esim. loppusiivouksen, mutta aika vähältä ne mun tekemiset tuntui. Harmi, kun muut ei teillä osaa arvostaa sun panosta. Onneksi miehesi ilmeisesti tekee niin. :)

Mindi Valloitavan kuvan laitoit! Ihana päivänsäde teillä. :)

Päikkärit meillä on nyt vaihtunut useat lyhyet unet yksiin-kaksiin pitempiin. Yleensä, kun nukahtaa ulkona, nukkuu pitemmät päikkärit. Meillä pitkät päikkärit kestää 2h. Ihan pieniä tirsoja saattaa imetyksen yhteydessä ottaa noiden lisäksi.

Yöllä syötän vielä ihan mielelläni sen pari kertaa, että maito heruu sitten hyvin. Joskus sitten, kun kiinteitä menee kunnolla, pitää tilanteen mukaan katsoa, pitääkö yöimetystä vähentää.

Konttauasento on meidän vauvalla vielä aika kaukana. Ylävartalon nostaa kyllä hienosti, mutta jalkoja laittaa koukkuun aika harvoin eikä saa vielä peppua ylös. Lentelyä täälläkin on paljon. :)
 
Voi väsymys joo :D Ite huomaan lähteväni monta kertaa päivässä tekeen jotain, ja jo ennen puolta väliä matkaa, unohdan, mitä olin tekemässä ja palaan takasin. Lisäks muuten päivät ja viikot menee ihan hirveetä kyytiä, meneehän ne muutenkin, mut jotenkin väsyneenä must tuntuu, et oikeen liitää. Ihan sekasin päivistä ja viikoista.

Tost väärällä kaistalla ajamisesta, ni näin muutamia viikkoja sitten, ku vein tytön isälleen, ku yks pappa meinas lähtee väärään suuntaan moottoritietä. Oli siis ylösnousuramppia menossa moottoritielle päin. Hui.. Edessä oleva auto pysäytti hänet ja ilmesesti kertos tilanteen. En tiiä miten papparainen selvitti tilanteen, kyl se sen verran onnettoman näköstä oli, ku lähti sitä autoo siit sit vekslaan pois..

Noh nyt taas muihin juttuihin :)
 
Väsymys: joo kyllä mullakin on välillä tosi pahoja ajatuskatkoja (no ei nyt mitään hengenvaarallisia, mut kuitenkin). Esim. meen olkkarista keittiöön tehdäkseni jotain, mutta kun pääsen sen parin metrin pätkän niin oon jo unohtanut mitään oon tekemässä. Voin avata jääkaapin ja jään toljottaan sitä, että mitä täältä nyt oikeen pitikään ottaa, esim. maitoa kahviin. No, voi kyllä olla että muutenkin mulla on välillä vähän hajamielinen olo, että ehkä se voi vaan olla sitä luonnollista olotilaa mulla. Mulla tulee päivällä joskus semmonen uupunut olo, se helppaa kun hetkeksi laittaa jalat ylös, mutta sillon on olo kyllä tosi uninen, silmät menee väkisin välillä kiinni.

Kamalilta kuullostaa sukulaiset/tuttavat, jotka nokkansa laittavat toisten asioihin. Mullakin on kokemusta kyllä, mutta oon semmonen että mulla menee suoraan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja jos oikeen pahaksi äidyn niin sanon suorat sanat alta aika yksikön. Myönnettäköön, että joskus vois sekunnin parin ajatella ennen kuin avaa sen suun.

Nokkamuki: no en oo vielä ajatellut edes antaa, mut kaipa sitä vois kokeilla kohta jo meilläkin.

Voimia vaan kaikille väsyneille mammoille!

Mindi83
 
Väsymys tuntuu täälläkin höperyytenä ja asioiden unohteluna. Oon kyllä muutenkin aika hajamielinen tapaus=).

Meilläkin juodaan ihan perus nokkamukista, taikamukista ei osaa imeä. Hassun näköistä, kun pieni kallitaa mukista ja vettä tulee useinmiten aikalailla yli äyräiden.

Soseita meillä syödään kahdesti päivässä. Teen ruuat itse. Koen sen helpoimmaksi ja viihdyn muutenkin keittiössä. Miten paljon teidän lapsoset kerralla syövät? Meillä menee ehkä muutama lusikallinen ja sitten suu pysyy kiinni.

Ongelmana on nyt ollut, että poika on lopettanut maidon juonnin lähes kokonaan. Eilen sain koko päivän aikana maitoa menemään noin 300 ml!! Eikä tuo noita soseitakaan kuitenkaan kunnolla syö. Onko muilla ollut tälläisiä vaiheita esim. hampaiden puhjetessa? Poika on kuitenkin virkeä ja aikasta hyväntuulinenkin. Nälkää enemmän tuntuu ärsyttävän se, ettei pääse nopeammin eteenpäin :D
 
Mulla ei ainakaan tää palsta ole mitenkään muuttunut. No tää kirjotuskenttä on saanut tollaset harmaat reunukset mut ei muuten..

Vauva syö kerralla yhden pilttipurkillisen, vaikka nyt pitänee alkaa antamaan enemmän. Hedelmäsosetta menee kaksikin purkkia kerralla, tai sitten syö yhden lihapurkin ja hedelmäpurkin jälkkäriks.

Kävin tänään lääkärissä ja sain nukahtamislääkkeet kun en saa nukuttua. Tosin vauva on taas viime yön valvottanut niin en mä niitä nyt voi ottaa. Pitäs saada ainakin kolme tuntia nukuttua kun sen pillerin ottaa. Alkuyöstä se olis mahdollista.

Ostan tänään kyllä nokkamukin.
 
Niin ja kerran kaadoin maitoa pulloon ja laitoin sen lämpenemään. Havahduin sitten, että mitä maitoa mä siihen oikeen kaadoin, korviketta vai kevytmaitoa. No sitä aikani ihmetellen ja haistellen päätin, että turvallisinta on varmaan vaihtaa koko maito :D Tulipahan tollanenkin mieleen.

Mulla ei ole palsta muuttunut, mutta tää tekstinäyttö on kokenut jonkun muodonmuutoksen, muuten sama.
 
  • Tykkää
Reactions: tillukas
morjensta pöytään

unohtelu joo, kaks kertaa jättäny pakastimen oven auki... ei hyvä. ekalla kertaa huomasin äkkiä, toisella kertaa huomasin aamulla :( kaikki roskiin mutta tulipa ainakin sulatettua ja pestyä :LOL:
kerran myös laitoin herne-maissi-paprikan kulhoon veteen ja mikroon, että ruuan kanssa sitten on lisukkeeks. no siellähän se oli vielä kun seuraavana aamuna menin maitoa lämmittämään.... ;)
pätkii välillä ja pahasti, ja just tuo, että menee huoneeseen ni eipä enää muistakaan mitä oli menossa tekemään...

nokkamuki meilläkää ei venttiiliä, hörppii siitä innoissaan ruokailun yhteydessä.

tänään taas lääkärillä vaskuliitti on edelleen epäilyn alla, reumatologi on tyksistä soitellut tän meidän lääkärin kanssa, ja ilmeisesti sitä se nyt ei olis. onneks.
taas otettiin tulehdusarvot sun muut, ja hiukan oli koholla mutta ei mitään hälyyttävää.
pissatulehdusta epäillään ja kun ei pussiin saatu pissaa, lääkäri otti punktiona... se kävi äkkiä mutta oli aika järkyttävä. varttia etukäteen laitettiin emla vaikuttamaan alavatsalle, ja sitten hoitaja otti jaloista kiinni ja minä käsistä. lääkäri tuikkasi 10 senttisen neulan vauvan alavatsasta suoraan rakkoon ja veti sieltä pissanäytteen. hurjaa touhua ja toinenhan huusi kuin ois kurkkua leikattu....
mutta tuloksia odotetaan.
Kaksi harvinaisemman sairauden arvoa puuttuu vielä, tuloksia odotellaan vielä mutta nyt lääkäri kuitenkin rauhoitteli, ettei ole aihetta paniikkiin.
jos kaikki tulokset on ok, vauva on vain infektio-herkkä. mutta kerran epäilyjä vakavampii on, on ehdottoman tärkeää että saadaan nopeasti tutkittua pois.

ite sain nukkua hieman päiväunia aiemmin tänään ja sen voimin jaksanut kasassa hyvin. vauva nukkuu nyt, ja mä laitoin ruuan ja pyykit kuivumaan. jotenkin sekin helpottaa kun ei tartte tommosia stressata. ja mä kumma kyllä stressaan liikaa tekemättömistä kotihommista....
pisteenä iin päälle, isälläni todettu erittäin paha sydämen vajaatoiminta. nesteenpoistolääkkeet auttaa mutta nyt alkanut kuivua muuten. ja välimatkaa helvatusti,joten en pääse sinne millään. huoli isän ja äidin jaksamisesta varjostaa omaa jaksamista ... kunhan tämän suman yli päästäis pian ja vahvoina...
Elämää, -ei sen enempää........
 
kiitos tintti...

olo on kuin jyrän alle jääneen. pääsin saunaan isompien kanssa, vauva suostui olemaan isänsä kanssa. ja ihana mieheni oli tuonut kaksi olutta molemmille! oi ette usko kuinka tekee hyvää, kun ei nyt osaa näköjään muulla tapaa rentoutua... vauva nukkuu jo, isommat melkein.
heti kun pysähdyn on itku silmässä, kyyneltäkään ei tule. ahdistaa. joku painaa rintaa. oksettaa.
tunnistan stressin vaikutukset... lapsetkin olleet mitä ihanempia koko tän viikon.
mun isän tilanne on vaan niin kurja, vahvat geenit suvussa, ja pelko siitä että tilanne menee käsistä on kova. mun rakas iskä..... aina jaksanu tehdä kaikkea, ja nyt vakavasti sairas.
nyt hömppää telkkarista että saan ajatukset muualle....
 
Flower Hirmuisesti voimia sinulle! Itselleni vanhemmat on kans tosi rakkaat, semmoinen elämän tukipilari, että on vaikea ajatella, että hekin vanhenee ja kaikkea sairautta ja muuta voi tulla. Sua tosiaankin koetellaan. Halauksia.

Aika monen vauvat juo näemmä jo nokkamukista. Itse en oo semmoista edes tajunnut vielä ostaa. Annatteko siitä siis maitoa vai vettä? Ja muutenkin olen miettinyt tuota veden juomista, että kuinka usein ja milloin (esim. ruuan yhteydessä) annatte vettä ja minkälaisia määriä? Mä oon antanut vettä ihan vain pari kertaa kesä helteillä (ei mennyt kaupaksi), muuten janojuomana on toiminut tissimaito. Mutta siis, mikä on ns. virallinen suositus, tulisiko jo antaa? Tätä en muistanut viimeksi neuvolassa kysyä. Mun anoppi kyllä viime vierailulla sanoi, että voisimme antaa poitsulle toisinaan vettä, mutta tämä johtuu siitä, että hän on huolissaan pojan kasvusta. Katsokaas, kun hänen mielestään poika kasvaa liikaa. :LOL: Onhan tuota massaa, mutta minkäs tekee. Anopin mielestä mun siis pitäis antaa useammin vettä ja vähän harvemmin tissiä. Jep, jep, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos... Siis, en tarkoita ettenkö voisi vettä antaa, mutta en sen takia, että poika kerää "liikaa" massaa. No joo, mä oon tosi herkkä anopin kommenteille...
 
Flower: Paljon jaksamisia sinne!! :heart: Toivon todella ettei teillä mitään vakavaa ois ja että kaikki pian selkis! Tosi kurja toi sun isän juttu vielä päälle.
Mun äidillä todettiin syöpä vuoden alusta, joten ymmärrän sun tunteen...

Meillä tosiaan nokkamukista juodaan vettä ruoan yhteydessä. Tai tälla hetkellä ku saa kasvista päivällä ja hedelmää iltapäivällä, ni kasviksen kanssa oon antanu, en muuten. Eli päivässä ihan muutaman pisaran vois melkeen sanoo menevän. Suosituksista en tiiä.

Must tuntuu et meidän neiti ei täl hetkel syö oikeen mitään.. Ei syö oikeen tissii, mut ei kyl todellakaan syö mitään muutakaan. Kasvista en saa lähellekään teelusikkaa ees meneen, hedelmää ehkä just sen teelusikallisen. Meil on vähän flunssaa, voisko siitä sit johtuu.. En tiiä.. Tosin eihän misään vaihees noit soseita kyl oikeen mitään oo syöny, vaik täs jo maisteltu on kolme viikkoo.. Pelkkää porkkanaa on menny välil se yks jääpalakuutio, se on eniten..Ihan hassuu vaan, ku meidän neiti punkero ekat 4kk alkaa pikkuhiljaa oleen jopa aika hoikkanen. Viime neuvolassahan oli tullu vaan se 400g ja ei takuulla nyt oo tullu enempää.
Noh josko ne tästä alkais josain vaihees maistuun.

Nyt lähettään esikko pien kouluun :) Mukavaa päivää kaikille!
 

Yhteistyössä