Kiitos tervetulotoivotuksista.
Esittelyä kaivattiin. Jäin viime syksynä yksinhuoltajaksi rakenneultran aikoihin, kun mieheni halusi erota. Niinpä tämän virallisen kakkosen syntymän aikoihin olimme jo eläneet eri talouksissa reilu puoli vuotta.
Alussa hermoilin pärjäämisestä, kun kuitenkin pitkä liitto takana, mutta kaikki on mennyt paremmin kuin hyvin. Esikoinen on jo koululainen. Olen nauttinut vauva-ajasta. Odotusajastakin nautin, mutta siinä oli haasteena joitain eroasioita, joihin en voinut itse vaikuttaa, ja siten aika oli melkoisen raskasta. Edelleen näitä ulkopuolelta tulevia haasteita riittää, mutta yritän silti elää täysipainoisesti tässä hetkessä ja unohtaa nämä "pikku" ongelmat.
Esikoiseni on poika ja kuopus tyttö. Molemmat ovat alkaneet nukkumaan täysiä yöunia jo varhain. Koin yksi tai kaksi yösyöttöä huomattavasti helpommaksi kuin sen, että tuttia metsästetään yön mittaan jatkuvasti eli äidin yöunet heikkenivät tuossa kolmen kuukauden jälkeen huomattavasti nyt typyn kanssa. Poika ei ole tuttia koskaan huolinutkaan.
Typyn yön syömättömyydestä johtuen aloin maistattamaan soseita noin neljän kuukauden iässä. Pidettiin hetki taukoa, kun ei oikein uponnut, ja parin viikon tauon jälkeen tyttökin oli sitä mieltä, että soseet ovat jees eli maha täyttyy paremmin ja päiväunetkin ovat pidentyneet.
Meillä on päivisin alusta asti menty keskimäärin noin 5 60 minuutin unilla. Hereillä oloa hetki ja taas torkut. Kahden kolmen tunnin päiväunia ei ole ollut kuin pari kertaa. Nyt tuollaiset parin tunnin unet alkavat olla ihan normi, eli vihdoin päivärytmi alkaa todella muodostua.
Soseet ja puurot teen itse. Vietän mielelläni aikaani keittiössä, joten meillä poreilee padoissa vähän väliä jotain ja usein käy vieraitakin syömässä.
Kokkailu on intohimoni, joten pakkanen on täynnä soseita ja lisää on aina vain tulossa. Täytyisi varmaan hieman rajoittaa.
Toki minulle tämä on mahdollista, kun ei ole pieniä taaperoita pyörimässä jaloissa.
Esikoinen on ottanut eron raskaasti ja saa siihen ulkopuolista apua, joten tähän "tukemiseen" monin eri tavoin menee aikaa, mutta se onnistuu onneksi vauva sylissäkin. Pyrin siis paneutumaan koululaisen asioihin mahdollisimman hyvin ja pitämään pojan jalat maassa tässä muuttuneessa tilanteessa. Pojalla kun on myös dramatiikan tajua, joten hän osaa hyödyntää erotilannetta monin eri tavoin.
Huushollissa pyörii jaloissa myös karkeakarvainen keskikokoinen koira, joka vaatii oman osansa huomiosta ja ajasta. Vaunut ja rintareput ovat olleet aktiivisesti alusta asti käytössä. Olen itse allerginen eläimille, mutta tottunut siihen, että huushollissa pyörii vähintään yksi koira.
Molemmat lapset olivat syntyessään 3kiloisia ja noin 50 cm. 5 kk neuvolassa typy painoi 6 ja puoli kiloa ja oli 65 senttinen. Sopusuhtainen pieni neitokainen. En oikeasti osaa stressata painoista ja pituuksista, syömisistä tai syömättömyyksistä. Me molemmat vanhemmat olemme siis suht pienikokoisia, joten mitään jättiläistä en ole odottanutkaan kummastakaan lapsesta.
Jos helppoudesta puhutaan, niin mielestäni molemmat lapseni ovat olleet helppoja. Heidän tarpeensa on ollut helppo tunnistaa, ja kun niihin vastaa, niin elämä on niin helppoa kuin voi olla vauvan kanssa. Ainahan on näitä itku-potku-raivari iltoja ja öitä, jolloin lapselle ei tunnu mikään kelpaavan.
Esikoinen oli kaikelle allerginen, jatkuvasti flunssassa ja vähän väliä sairaana. Eli olen oman osani valvonut, mutta en suinkaan usko, että siinä oli kaikki, vaan varmasti valvon tämän typynkin kanssa! =)
Kaikesta huolimatta koin esikon helpoksi, koska häntä oli helppo lukea. Oikean lääkityksen myötä hänestä tuli entistä helpompi, kun emme esim. tarjonneet enää sopimatonta ruokaa. :stick:
Koen että kuopusta on myös ollut helppo lukea, ja hänen tarpeisiinsa on helppo vastata. Itkut, äännähdykset, yskähdykset ym. niillä on kaikilla oma merkitys.
Typy oli 3 ja puoli kuukautta, kun hän aloitti kääntyilyn selältä mahalleen ja mahalta selälleen, mutta viime aikoina hän on keskittynyt enemmän puhumiseen. Navan ympäri pyöritään näpsäkkäästi, pakitellaan ja välillä liikutaan miten minnekin. Jalat pyrkivät konttausasentoon, ja kädet nostavat rintakehän hienosti koholle. Kova tarve olisi päästä liikkeelle, mutta vielä ei äidin onneksi liikuta minnekään.
En ole kokeillut näitä tämän palstan boldauksia tai kursiiveja, joten totean vain, että SANE oli viimeisiä kirjoittajia, ja hänelle ajattelin kommentoida, vaikka varmaan hän sen varmasti tietääkin
Supikoira on hyvin kömpelö ja hidasliikkeinen. Se ei pärjää kissalle. Meilläkin on täällä supikoiria, eikä niistä ole kenellekään vastusta, koska ne ennemmin leikkivät kuollutta kuin asettuvat jotain elävää olentoa vastaan... Mäyrät sen sijaan ovat hyvin ärhäköitä!
Meillä typy on jo pari viikkoa pitänyt eri leluja eri käsissä. Samoin esineitä napataan varsin näppärästi käsiin runsaasta valikoimasta. Ja yhdessä kädessä pidetään tuttia, toisessa lelua ja molempia kokeillaan vuorotellen suuhun. Pitkälti vielä harjoittelun asteella oikeasti koko homma, mutta yritystä tähän on, ja kovasti.
Mitä muuta sitten kertoisi? Kysykää, jos on jotain kysyttävää. En ole paras äiti. En tiedä mitään teidän lapsistanne, enkä teidän olosuhteistanne, vaikka olenkin palstaa lukenut alusta asti. Yritän olla paras mahdollinen äiti omille lapselleni, ja mielestäni sitä olenkin vaikka yksin tätä kaikkea pyöritänkin.
Hampaita tytyllä ei ole vielä eikä näytä olevan tulossakaan. Kuolaa kyllä on riittänyt jo viikkoja, mutta ei ienturvotusta eikä "valkoisuus" paista läpi...
Jännittävää tulla mukaan keskusteluun täältä taustalta! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! :heart: