Maalismussukat - syntyneet

Pahkuratäti totesi, että ilmavaivat tulevat parhaiten ulos aamuyöstä. Meillä tyttö kakkaa muutaman päivän välein. Aamuyöstä. Aina. Sellainen housut-täyteen -kakka. Syötön päätteeksi kakka tulee, sitten vaippaa vaihtamaan ja peppua pesemään ja sitten vaan toivotaan, että uni tulee uudestaan. En siis liiemmälti tiedä kakan koostumuksesta mitään, kun en tapaa laittaa valoja tai edes laseja päähäni.
 
Heips!

Kaana: kiitos vinkistä, täytyy varmaan ihan vauvankin vuoksi kokeilla jotain muuta. Nuo jekovitit on vaan jotenkin jääneet niiksi jota aina ekaksi on kokeiltu. Keskimmäisellä ei hirveesti mitään vatsavaivaa ne aiheuttanutkaan. Ruokavalio on kanssa täällä jo mennyt vähän remonttiin, varsinkin tuo ruisleipä onkin ihan ehdoton nounou vielä täällä.

Lattialla olo: ei vieläkään kauheesti viihdy, hetken verran katselee ihmeissään kunnes jo huutelee. Mahallaan en vielä hirveesti ole pitänyt myöskään, vaikka päätään kannattelee jo aika hyvin niin siltin tulee vähän sellanen nokkiva kana fiilis...

Kakka: on tosi luirua ja vähän jotain "massaakin" seassa, keltaista enimmäkseen. Meillä kun tuo vatsan toiminta on jokseenkin vaihtelevaa, niin välillä tulee tosiaan sellaisia ihan älyttömiä kakkoja jossa menee koko vaatesetti vaihtoon :D

Oon nyt itse koittanut ihan kotijumppaa tässä vähän harjoittaa. Jotenkin kun teen vatsaliikkeitä, niin tuntuu että jotenkin koko suolisto tai mikä lie hakee vielä ihan paikkaansa, hullua! Tää kesä on varmaan bikinien osalta ainakin menetetty ;) Toi sexy karvavuorikin on jokseenkin vielä paikoillaan ja linea negrakin on tosi ihq :whistle:

Tämän luin

Rantakunto - eroon viimeisist

Toi aamiainen tossa mietityttää, kun harvemmin mitään täyttä aamiaista tulee nautittua ja lähinnä joku tyyliin "englantilainen aamiainen" ällöttää... Haarahyppyjä vois alkaa pitkin päivää tekemään aina kun mahdollisuus yllättää.

Nyt ruokaa laittamaan.

Mindi83
 
Heips!

Pikakommentointi ennenku lähden yrittään neitiä unille ulos...

LD: Jos vauva viihtyy lattialla, niin anna olla vaan. Eiköhän teillä ole kitisty ja huudettu niin paljon, että ihan sama missä vauva on tyytyväinen. Eikä tuota lattialla pitämistä tietääkseni ole rajoitettu? Meillä ainakin esikoinen oli pitkiäkin aikoja yksin lattialla, tämä ei ainakaan toistaiseks viihdy ollenkaan.

Mut joo... Aattelin lenkille lähteä, kun kerrankin on hyvä keli. Tai tuulee kyllä, mut aurinko paistaa. Aamullakin näytti vielä tosi sateiselta. Jos tuo meidän neiti vaikka suostuis vaunuissa nukkumaan, kun ei kerran sisällä rauhotu päikkäreille ollenkaan. Näillä meidän tytöillä tuntuu nyt olevan joku kumma unta vastaan taistelu-kausi, isompaa ei meinaa millään saada yöunille, taistelua kestää pari tuntia joka ilta. Pienempi taas ei suostuis nukkuun päikkereitä millään, pikkupätkiä vaan. Tällasena päivänä ei haittaa, kun isompi on mummulassa, mut jos ollaan kaikki kotona, niin on tosi hankalaa ku vauva ei nuku :? Sit kun sen saa nukkumaan, niin saattaa vedellä 5 tuntiakin putkeen :rolleyes:

Tuo lenkkeily pitäis ottaa ihan tavaksi, kun mulla olis tavoitteena saada painosta reilu 20kg pois. On vähän päässyt kertymään vuosien aikana, lopullinen tavoite on tästä painosta -27kg. Urakkaa siis riittää. Odotan innolla että saan seisomalaudan miehen serkulta, niin päästään kolmestaankin lenkille. Ja miehen kesälomaa, jotta saadaan esikoisen kans alottaa pyöräilylenkit, ostin uuden Tunturin fillarin kuukausi sitten ja nyt se vaan odottelee tuolla tallissa. Sillon ku olis passeli keli, niin mies on töissä tai päinvastoin...
 
Ihmeellisen trooppisen ilmaston heitti :O Ei sikäli et valittaisin, mut tuntus oikeesti oikeen hämmentävältä mennä ulos, ku just oli niin kylmä ja nyt on tommonen ihme hiostava. Tuli ihan sellanen fiilis, tiiättekö, ku ulkomaille tulee ja jos lentokoneesta astuu suoraan ulos :)

Meillä kans peruspesut päivittäin aamuisin ja pari kolme kertaa viikossa kylvyssä. Meillä ainakin rakastetaan vettä :) Mites muilla? Oon nyt monesti tehny silleenkin kun likka on ollu mun kans suihkus, siis sitterissä kattoos, ni sit oon lopuks hänet ottanu suihkuun mun kans. Poreammeessakin oltiin koko perhe kerran ja sekin oli mieletöntä ja neiti tykkäs.

D-vitamiineista meille tuli gefiluksesta vatsavaivoja, jekovitista ei mitään, mut nyt tosiaan neuvolassa viimeks sanoivat et pitäs D3:siin siirtyä. (En sellastakaan tienny, et nykysin täytyy vaihtaa.. Esikolla koko ajan devitol-tipat)

Nyt en tiiä, jäiköhän jotain kommentoimatta, mut kommentoin sit myöhemmin jos jäi :) Sen verran vielä haluun sanoo, et mä ainakin todella toivon et tää kirjottelu tääl ei loppuis, ja ihanasti nyt on tekstiä tullukin! :) Mullakun tää on ainut paikka muista maaliskuisista lueskella =)

kaarja ja neiti melkeen 11vk
 
LD Oon samaa mieltä tuosta lattialla olosta, että annahan pojan olla vaan lattialla jos viihtyy!

Nuo D-vitamiinit on kyllä haastavia kun toiselle sopii toinen ja toiselle ei ollenkaan. Kyllä niitä kannattaa testailla, että sopiva löytyy.

Meillä vauva suihkussa oli silmät lautasen kokoisena, niin hämmentynyt oli :LOL: Tykkää kovasti vedestä. Odotankin, että päästään "uimaan" porukalla.

JennyAdelina Tsemppiä kovasti tavoitteeseen! Kipaise kesäkuun aikana Prismaan vihreällä kortilla ostamaan Avi-motion lenkkarit. Ovat mielettömän hyvät kävellä! En tosin ihan usko kaikkea mahtavaa niiden lupaamaa hömpötystä, mutta paremmat ovat kävellä kuin mitkään aiemmat lenkkarini. Mulla on sellaiset valko-vaaleansiniset eli iShape. Olin muuten räjähtää kun näin vihreän kortin lehdessä kesäkuun tarjouksen 39,90€ norm. 129€ ja itte maksoin maaliskuussa 103 € tarjouksessa :stick:

Heh tää ei oo maksettu mainos, mutta haluan kaikille suositella niitä ja nyt varsinkin kun ei joudu maksaan itseään kipeäksi ;)

Avi-motion - Polta kaloreita, kiinteytä lihaksia ja näytä hyvältä.”
 
Viimeksi muokattu:
Kaana,Mun äiti on harkinnut noita kenkiä mutta on aika hinnakkaat vielä.Itse mietin tota sandaalimallia,uudet kun pitäis ostaa kesäksi.Edelliset käytin ihan kirjaimellisesti puhki kahden kesän aikana..sandaalit kun oli 90% kesä-,elokuun ajasta jalassa.
Ja täällä sandaali malli oli n.50e,lenkkarit tarjouksessa n.90e.

Täällä pukkaa flunssaa.Eero vilustunut ja nuhainen.Itsellä ihan hirveä olo,eilen oli kuumetta ja yöllä heräsin kun joka paikkaa särki..
Tämä sopiikin hyvin nyt kun mies lähtee huomena ulkomaille töihin niin mamma sairastaa.
Pakko patistaa mies vielä tänään kauppaan,täyttää kaapit ja saan vielä levätä.Ettei tarvi itse sitten puolikuntoisena lähteä lasten kanssa kauppaan..


nuhainen mamskeli
 
mamskeli Huomasithan, että kengät ovat siis Prismassa vihreällä kortilla 39,90€ kesäkuun ajan tarjouksessa siis super edulliset normaalihintaan nähden, lähden just ostaan toiset :whistle: Harmi, ettei se tarjous koske sandaaleja. Tarjous on 4 eri mallista.

Sairastelu on aivan syvältä. Meillä kans mies oli viime viikon flunssassa, kuitenkin työkuntoinen oli ja vauvallekin tuli kunnon nuha, se oli kyllä surkeeta katottavaa kun pienellä oli vaikeeta tissitellä ja nenä-Friidasta ei tullut hänen parhain kaveri... Onneksi ei pahempaa. Itse olen vielä ainakin säästynyt pahemmalta, vähän oli veto pois pari päivää, mutta otettiin rauhassa kotona lepäillen niin meni ohi.

Nyt lenkkariostoksille :p ja sitten vaunulenkille ellei ala sataa taas : /
 
Vieläkö mahtuu mukaan? Ihan tuolta odotuksen alkuajoilta olen seurannut juttujanne ja nyt ajattelin, jos itsekin lähtisin mukaan kirjoittelemaan. Molemmat lapset päiväunilla, niin on sopivasti aikaa.
Meidän poika syntyi 18.3 ja esikoinen on nyt 1,5 vuotta. Vauhtia päiviin siis riittää. Nyt kuitenkin on alkunut löytymään jonkin näköistä rytmiä päiviin ja sitä myötä arki hieman helpottunut. Alku oli aika itkuista, mutta nyt kun ollaan maidottomalla korvikkeella, on poika yhtä hymyä :). Viihtyy lattiallakin, mutta kyllä syliin aika pian haluaa. Välillä ei meinaa sylissä riittää tila molemmille lapsille :), mutta hetkenhän nämä on näin pieniä.
 
Tuohon D-vitamiini asiaan piti vielä vastailla. Meillä pojalla ei vielä käytössä mitään tippoja, koska ollut niin mahavaivainen. Nyt ajattelin pikku hiljaa alkaa antamaan yhdestä tipasta ylöspäin. Esikoiselle aikanaan ei sopinut muut kuin deetipat.
 
Kaana ootko huomannut noiden kenkien oikeesti kiinteyttävän?

Kakka ryynit tulee mukana ja jokaisessa vaipassa on aina kakat!

Syömistiheys juu, tiheä on :D N. klo 01, 05, 07, 09, 14, 16, 18, 19, 20. Varsinainen lussuttaja siis. Illalla todellakin tankkaa yötä varten.

Tutti kelpaa

Mahallaan on pari minuuttia ja sitten alkaa ähinä. Ei ainakaan toistaiseksi tykkää olla.

Miehen apu joo-o.. vauvanhoito on lähes kokonaan mulla vaan. Ei tekisi mitään vauvan hyväksi jos en käske. Silloinkin yritetään livistää milloin minkäkin tekosyyn varjolla pois :kieh: Esikoisen hoitoon osallistui hyvin aikoinaan ja vieläkin hoidetaan se tasavertaisesti. En tajuu miksei tämän vauvan kanssa voi olla yhtään?! Mies meillä tahtoisi kolmatta lasta, mut mä en viitti enää olla raskaana ja synnyttää. No eipä edes tarvitse enää edes harkita, kun ei tämän pikkukakkosenkaan hoitaminen kiinnosta herraa :whistle:

Mykkäkoulu siinä oon hyvä :whistle: Voin olla ihan hiljaa monta päivää, viikkojakin. Joskus pidän mykkäkoulua, jossa ainoat sanonut asiat on vain vittuilua. Kohtuu vaikea ihminen osaan siis olla ja siitä on tullut melkosen "ylistäviä" kommentteja :LOL:

Karstaa ei ole.

Tänään oli 2kk neuvola ja mitat oli 5530g ja 55cm. Syntymämitat 3330g ja 48cm. Näkyy aikas hyvin tuo syöpöttely painossa ja poskissa :D

Gorthaur ja Ippu 2kk
 
Gorthaur Höh tuota sun ukkoas : / Kengistä en tosiaan uskalla luvata, että niiden ansiota olisi kropan muutokset :LOL: Raskauskilot mulla lähti jotenkin vaan ja kiinteytystä olisi aivan mahtava saada ja mielellään huomiseksi tosi timmi kroppa :O En ihan usko niiden kenkien yksin auttavan... Mutta ovat kyllä tosiaan kaikinpuolin hyvät, että jos bonuksena tulis vähän lisäkiinteyttä niin mikä jottei! Pahus olivat vaan edelleen jossain sataman kontissa ja tulevat Prismaan vasta ensi viikolla, mutta myyjä sanoi, että niitä tulee niin suuri määrä, ettei tartte mennä jonottaan maanantai aamuna! Aion silti mennä heti maanantaina omani ostamaan.

Nyt pikku-ukkeli vaatii mua :heart:
 
Unohtui äskeisestä nöf Tottakai mahtuu mukaan, tervetuloa! Meillä aloitettiin nuo D-vitamiinit hyyyyvin verkkaisesti tyyliin 1 tippa kolmena päivänä, kaks tippaa kolmena, kolme tippaa neljänä päivänä jne. halusin ottaa varman päälle, ettei tuu turhaa itkua.

Gorthaurille tuosta mykkökoulusta, että ihan tuli entinen minä mieleen :D Mulla oli niin ääliö mies silloin, että itsestänikin tuli ajan myötä melkoinen... nykyisin ei ole enää tarvinnut mykkäkoulua pitää, enkä siinä varmasti enää eds onnistuisi. Taitolaji :LOL:
 
Kaana koskeeko tuo tarjous kaikkia Prismoja vai jollain tietyllä alueella vaan?
Mä en meinaa tuollaista tarjousta huomannut meidän s-bonus lehdessä..:ashamed:
Mä meen kyllä het ens viikolla tuollaiset lenkkarit ostamaan jos ne täällä keski-suomessakin tarjouksessa on! :)

Niin moikka kaikille pitkästä aikaa :wave: En ole aikoihin kirjoittanut tänne palstalle. Olen ollut vaan tuolla suljetulla, kun siellä on niin paljon parempi yhteishenki. Siellä ei väännetä turhista asioista ja jokainen on saanut olla tunteineen ja mielipiteineen just sellainen kuin onkin. Sieltä puuttuu kokonaan tälläinen ala-aste meininki mikä täällä on vallinnut jo odotusajasta lähtien.

Jospa tämäkin palsta nyt menisi parempaan suuntaan ja turha pilkun *piip piip* ja muut turhat kärhämät ois taakse jäänyttä aikaa! :)
Ainakin nyt mitä olen lukenut niin muutaman viime päivän ajalta tämä suunta vaikuttaisi oikein hyvältä... :cool:

Mykkäkoulu olen onnettoman huono sellaisessa! Muutaman tunnin, max jaksan mykkäillä ja sitte on jo pakko puhua. :D

Nöf tervetuloa mukaan minunkin puolesta!

Miehen apu Mies auttaa parhaansa mukaan. Täysimetyksellä mennään vielä joten melkolailla vauvan hoito on mun vastuulla. Mies onneks tekee sit kiitettävästi kotitöitä ja auttaa isompien lasten kanssa. Joten en voi miehestä valittaa.
Ainoa mitä olen vauvasta ollut erossa on puoli tuntia, kun kävin kaupassa. Sen aikaa mies pärjäs hyvin, mutta hätä ois kuulemma iskenyt jos vauvalle ois nälkä tullu. :D

Tuttia ja tuttipulloa meillä ei syödä ollenkaan. Tutti ei kelpaa ja tuttipulloa en ole edes mallannut.

Kakassa meillä on ryynejä. Kakkaa tulee n. 2-3 kertaa vuorokaudessa.

D-vitamiinista meillä on käytössä Gefilus+d3 tipat. Näyttäis sopivan meidän pikku miehelle oikein hyvin. Suosittelen niitä muillekkin! :)

Kylvyssä meillä käydään 1-2 kertaa viikossa. Neuvolasta noin suosittelivat ettei iho liikaa kuiva.
Kovasti tykkää kylvyssä olla! :heart: Aamuisin pestään kädet, pylly ja kasvot. Joskus kaulapoimut jos tarve on.

Karstaa on ja siihen olen laittanut vauvaöljyä ja sit harjannut sillä äitiyspakkauksessa olleella harjalla. Nyt on karsta hyvin vähentynyt.

Täytyypä yrittää nyt kirjoittaa tännekkin edes välillä jotain.
Aikalailla nämä päivät kyllä menee perheen parissa... :)

Tiitulipiituli ja pieni mies 11vko 4pvä
 
nöf :wave:

kaana: samaa mäkin mietin, onko kaikissa? Mäkin haluun, jos on :D Mut yli satasta en millään raaski kenkiin laittaa.. Vähän huono oon uskoon tollasten tehoon ja silti on aina pakko kokeilla :D

Nyt sekottuukin sit päivät kaikenlaisilla valmistujaisilla ja yo-juhlilla. Mut ihanaa et vauvast tullu sellanen, et jaksaa jo seurailla ja on vaan tosi skarppina kaikis tollasis. Hetki sit viel tuntus et kotona vaan oltais oltu. Nyt jo ihan kiva mennäkin! :)

Mukavaa päivää kaikille!
 
Helteistä huomenta:wave: Nyt meitä hellitään ihanilla säillä :)

kylvyistä meillä kylvetään 1-2 kertaa viikossa,nyt on Lennin iho alkanut masusta kuivua joten olen yrittänyt vähän rajoittaa tuota veden kanssa läträämistä. Itseasiassa tuo kylvetys on väärä sana kuvaamaan meidän pesuja kun otan usein Lennnin mukaani suihkuun ja siis itse kylvyssä käydään ehkä pari viikon välein. Mä en ole koskaan aikaisemmin lasteni kanssa suihkussa käynyt mutta nyt päätin kokeilla ja Lenni tykkää kovin kun lämmin vesi valuu iholle :)

pesut kädet ja naama päivittäin ja pyllypesu tottakai. Meillä on noita Nubyn kosteuspyyhkeitä ja ovat kyllä parhaita mitä olen ikinä kokeillut. Ovat niin kosteita että melkein kuin vedellä putsais :) Niitä sitten hyödynnän jos on vaan pissat ja naaman pyyhkimiseen myös hyvät.

d-vitamiinina meillä on kaikilla lapsilla on Jekovit. Maistuu kauheelta mutta ei ole aiheuttanut masuvaivoja paitsi esikosella.

karstaa on vähäsen alkanut tulemaan tohon etuosaan päätä. En ole vielä tehnyt asialle mitään:whistle: Keskimmäiseltä muistan että rapsuteltiin oikein olan takaa öljyllä.

Mä olen kanssa miettinyt noita kiinteytyskenkiä jo pitkään,taidampa kokeilla :)

Nyt lähdetään esikoisen kanssa harjoittelee ilman apupyöriä polkemista. Tyttö on jo 5v eikä vieläkään osaa:whistle: Se on se harjotus aika kipakkaa kun tyttö lyö samantein hanskat tiskiin:whistle:

-Naurukohtaus ja Lenni 3,5kk-
 
Mies auttaa kaikin mahdollisin tavoin, kun vaan töiltään ehtii. En olisi ikinä hankkinut lapsia näinkään pienellä ikäerolla, jos mies ei olisi apuna arjessa. Nyt touhuilee paljon esikoisen kanssa, minä hoidan vauvan enimmäkseen. Jotenkin tuntuu, että miehillä se yhteys lapseen kasvaa enemmän, kun vauvasta tulee taapero ja voi leikkiä yms.

Kakka meillä on aika mielenkiintoista johtuen tuosta maidottomasta korvikkeesta. Sellaista vihreää savea:whistle: . Vatsa toimii noin kerran viikossa, sais toimia useimminkin.

Tutti ei kelpaa millään!! olisko mitään vinkkkejä?? Se olisi kuitenkin niin kätevä kaupassa yms.

Karstaa on ihan hirveästi ja vauva raapii päätään oikein urakalla :(.

Mykkäkoulua en osaa pitää muutamaa sekuntia pitempään :). Vaikka joskus kovin yritän. Räjähtelen aika usein, mutta lepyn myös nopeasti. Osaan kyllä pyytää anteeksi suuttumuksiani. Mutta mun mielestä välillä täytyy tapellakin ja aina ei vaan jaksa hymyillä. Sopiminenkin on aina kivaa ;).

Kirjoittelen taas lisää, kun näiltä vipeltäjiltä kerkiän.

Onko täällä muuten muita allergisten lasten vanhempia? Vertaistuki silläkin saralla olisi kiva.
 
Nöfille ja sallalle tervetuloa mukaan! Kiva, että tulee uusia pinoon.

Aika hyvä alennus noissa kengissä! Varmaan, jos oikeen kovasti alkaa juoksua tai kävelyä harrastamaan, niin kengät on väärä paikka säästää!

Karstaa ei ole päälaella, mutta kulmakarvojen kohdalla on jotain samantyylistä "töhnää", mikä lähtee kun rapsuttaa tai hieroo.

Pesuista: vedessä tykkää olla, edelleen kerran viikossa ollaan kylvetetty ja hyvin riittää, kunhan joka päivä huuhdellaan peppu, ja nassua vähän pyyhitään sekä nuo kaulapoimut ja kädet. Meillä on kanssa vanulaput käytössä (mukavan pehmeet). Rasvannut en ole, kun iho on vieläkin todella hyvä. Kynnet on käsissä nyt leikattu varmaan kolme kertaa ja ne kasvaa kyllä jo aika nopsaan. Varpaankynnet ei niinkään kasva ja en ole niitä vielä leikannut.

Tuli noista kynsistä mieleen, että mun kynnet on on siis tullut ihan kummallisiksi. Mennyt parempaan suuntaan... mulla on aina ollut aika "heikonlaiset" kynnet, mut siis nyt oon ihmetellyt, kun niistä on tullut ihmeen kestävät ja kasvaakin nopeempaa kun aiemmin. Ihmettelen tätä, kun luulisi että tää imetys veis loputkin kynnet, mut ei... aika jännä, kiva homma =) Mä oon jopa tässä vähän ihmetellyt, että miten te joilla pitkät kynnet saatte kaikki hommat tehdyksi, kun mua jopa nyt vähän häiritsee kun koitan jotain tehdä... mut onhan ne nätimmät näin pitkinä :)

Mykkäkoulu ei oo mun juttu! Varsinkin jos oikeen yritän olla hiljaa, niin ei varmaan onnistu... oon kova höpöttämään! Taitaa olla taitolaji, niinkuin joku jo sanoikin. Mies on enemmän meillä semmonen, että voi olla pitkäänkin hiljaa, jos on jotain riitaa ollut... mut yleensä saan sen kyllä "avautumaan" aika äkkiä... Ehkä mä vähän tahallaankin koitan ärsyttää sitä, jotta saan sen puhumaan.. kun on tuollainen jöröjukka välillä.

Meillä pukkaa ristiäistressiä. Pappi oli kivan oloinen, kun kävin häntä tapaamassa.. oli aika "perusteellisen" tuntuinen, kävi kaikki yksityiskohdat läpi. Meillähän keskimmäisellä oli ihan älyttömän omituinen, täysin käsittämätön pappi, jonka puheesta ei kyllä saanut selvää missä oltiin, hautajaisissa vai ristiäisissä... No tää tuntui nyt kyllä jo miljoona kertaa paremmalta! :D

Mindi83
 
Mykkäkoulu: ennätys menossa, kun kohta kolme viikkoa puhumatta, sunnuntaina lipsahti yks lyhyt lause :D

Karstaa: on tullut päähän, täytyy vetästä öljyhoito varmaan huomenna.

Kylvetys: suihkussa on mun kanssa kerran viikossa, mä en yhtään tykkää enää kylvettää, kun on niin vaivalloista se ammeen tyhjennys..

D-vitamiini: On jekovit, ollut kaikilla, eikä aiheuta onneks mitään vattanväänteitä :)
 
mindi olen ihmetellyt tuota kynsiasiaa myös!!! Mulla ei normisti kasva kynnet juurikaan tai ainakin siihen menee tosi pitkä aika. Ei mulla sellaset ihan överi tynkäkynnet kuitenkaan ole ollut vaan sellaset ns.normimittaset. Nyt imetyksen alettua kynnet kasvaa jopa viikossa useita millejä!!!:O Tai siltä ainakin tuntuu. Kaverini kävi laittamassa mulle pari viikko sitten geelikynnet ja laittoi ne omiin kynsiini koska jos olisin laittanut vielä tipit päälle niin mun kynnet olis ollu varmaan jotain 8cm:D Nyt olenkin sitten innoissani kun voin laittaa omiin kynsiini ranskalaisen manikyyrin ja kynnet näyttää ihan siltä kuin niissä olisi tipit. Mulla on aina ollut tosi hauraat kynnet mutta nyt ne on paljon vahvemmat kuin ennen:O Jotain iloa sentäs näistä hormoonimyrskyistä :D
 
Hei kaikki!
Sain viimein aikaseksi rekattua tänne. Olen seurannut teitä maaliskuisia alusta saakka.Olen kolmekymppinen pikku prinsessan äiti pohjois-pohjanmaalta.

Oma esikoisen odotus ei sujunut ihan ongelmitta vaan jouduin sairaalassa makaileen ennenaikasuus uhan takia useamman viikon ja vielä kotonakin jatkuin vuodelepo. Toisin kävi ja viikko meni yli lasketun tyttö syntyi 1.4 rv 41 ja mittoin 3300g ja 50 cm synnytys oli nopea 5,5 h.

Tyttö nyt 9vkon ja rintaruokinnalla kasvaa ja vielä on selvitty ilman lisämaitoa. 2kk neuvolassa stragediset mitat oli 4250 g ja 55,5cm. Jäntevä, terhakka ja hyvin liikkuvainen tyttö. Toinen silmä on rähminyt ja siihen on saatu tippa kuuri muuta häikkää meillä ei ole ollut.

D-vitamiini vaihdettiin viime viikolla jekovittiin ja on kyllä kitinät ja masuvaivat vähentyneet huomattavasti aiemmin oli käytössä rela+D valmiste. Sen ja cuplatonin kanssa saikattiin. Nyt ei ole enään tarvinnut kuplistakaan :D Neuvolassa sai maanantaina Rotategin nyt on pikkasen rutuuttanut ja keltaista vaahtoa tehnyt, onneksi ei mitään sen pahempaa. Ja rokote maistui hyvin :)

Yöt nukkuu hyvin ja yleensä selvitään yhdellä syötöllä ja pisin uni pätkä on ollut 6h. Aloitin itse taas karppaamisen niin tyttökin on ollut tyytyväinen vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, ilmeisesti maitokin on tujumpaa kun ei ole enään kokoajan nälkä ja yö unetkin piteni ja kakkaa ei ole enään joka vaipassa vaan maha toimii kerran päivässä tai joka toinen päivä.

Yritän kirjoitella tänne parhaani mukaan. Ja on ollut todella mahtava seurailla ja myötä elää teidän kanssa viime elokuusta saakka, sinänsä harmi että väki on vähentynyt mutta onneksi meitä uusia on alkanut putkahdella mukaan taustajoukkoista =)

Oikein Mukavaa Helatorstaita :heart:

narppu ja tyty 9vkoa
 
Suihkussa kylvetys antakaapa vinkkejä, niin voisin itsekin kokeilla. Vaikka mummu oli ihan kauhuissaan, ettei silla voi tehä;)

Kengät Kuulemma ryhti paranee automaattisesti noilla kengillä. mä kun talsin maalisilla ja multasilla lenkkareilla. Ei ole nyt jaksanut kauheesti vaate puoli kiinnostaa, mut mut kyl se oma ulkonäkö alkaa vielä kiinnostaan ja enemmän alkaa tekeen sen eteen. Esimmäiseksi setvin vaatekaapin, en edes tiedä mitä kaikkea sieltä löytyy, kun aina samat imetyspaidat päällä nyt.

imetysmekko onko kukaan nähnyt??? onko olemassa???

Kakat meillä ei ole enään edes pieruraitoja vaipassa ja kakka välitkin pidentyneet jo muutamaan päivään. Taas räjähdystä odotellessa vai hakisko mallasutetta....

Nöf ja Salla tervetuloa ja vanhoille tutuille, kiva kun löyty uudestaan

Nöf, kokeile laittaa tuttiin maitoa ja sit tarjoa vaan usein koko ajan, kyl paikkansa löytää. Siskoni teki kovan työn ja nyt poika syö jo melkeimpä liikaa tuttia.

tissilakko selkeesti meneillään, ihan huutaa kun tissin näkee. Eilen tunnin sain houkutella tissille. no kyl tää tästä, kun vielä muutaman päivän jaksaa.

Viime yö oli ihana, poika nukku 8 tuntia putkeen ja sen jälkeen toiset samanlaiset parilla syötöllä=)
Ilta olikin kiukuttelua kun kuuma, väsy ja ei halua tissiä.

Vaatetus tuottaa ongelmia, mitä pukea pojalle päälle kun näin hellettä. Mä ainakin sorrun ylipukemiseen, mut pikku hiljaa määkin opin

No poika huutelee vaunuista, et kutsu kävi taas liian aikasin, kun juttu jää kesken

sane
 
Viimeksi muokattu:
Suihkussa kävin esikoisen kanssa niin, että laitoin pojan ammetukeen köllöttelemään ja siinä sitten yhdessä suihkuteltiin. Nyt en vauvan kanssa ole vielä kokeillut. Pikkupesut tehdään joka päivä, mutta kylvyssä noin kerran viikossa.

Yöt meillä nukutaan ilman syöttöjä, mutta nukahtaminen illalla tuottaa usein ongelmia. Esikoisen kannssa annettiin vain maito ja pistettiin sänkyyn, sinne jäi ja nukahti aina ilman ongelmia. Toista on tämän kanssa :D.

Kynnet mulla on aina ollut pitkät. Raskauden aikana menivät huonoon kuntoon, mutta nyt taas vahvat ja välillä liiankin pitkät.

Täytyykin Sane kokeilla tuota maitojuttua, kiitos vinkistä.
 
Naurukohtaus,meilläkin just 5v täyttänyt neiti on vieläkin apupyörien kanssa.Tänä kesänä olis tarkotus päästä niistä eroon,mutta auta armias jos neuvot niin hermothan siinä pyöräilijällä menee :D

Suihkussa Eero käy pari kertaa viikossa.Kaikkien kanssa ollut sama juttu,joten sujuu helposti.Joinain aamuna äiti tarvitsee suihkun jotta koneet lähtee paremmin käyntiin :)

Flunssa vaivaa edelleen mua ja Eeroa,eli molemmilla nenä vuotaa ja limainen yskäkin on vaivana.Jospa tää tästä viikonlopun aikana helpottuu.


mamskeli
 

Yhteistyössä