Maalismussukat - syntyneet

tiinelli voin käsi sydämmellä sanoa että sinä et ole ärsyttänyt minua pätkääkään :D päinvastoin minusta vaikutat oikein lämpimältä ja mukavalta ihmiseltä. En aio tehdä tästä isompaa numeroa ketkä minua ärsyttää ja ketkä ei,ainahan on niitä keiden kanssa ei ihan natsaa. Mikä tuo suljetulle palstalla juoruilu oli? Siis sielläkö tätä asiaa puidaan nyt?

kaarja mä kans olin ihan shokissa eilen mutta pidätin kyyneleet kun kaksi muutakin lasta oli siinä ihan hädissään,varsinkin esikoinen kun ymmärsi tilanteen vakavuuden. Mutta mulla on tullut kauheita ´flässejä´mieleen että mitä olisi voinut sattua jos auto olisikin juuri sattunut kohdalle:'( Ihan kamalan paha mieli on vieläkin asiasta.

Täälläkin on ollut ihan tajuttoman kylmö viikonloppu!!! Melkein on talvivaatteita pitäny kaivaa kaapista :( Mutta heti huomisesta lähtien on luvattu lämpenevää ja jopa hellettä,ihanaa!!! :) Jospa sais vaikka vähän väriä tähän kuolemanvalkoiseen ruhoonsa :)
 
Naurukohtaukselle piti sanoa että huh huh mikä tilanne! :O Mä näin just viime yönä unta tuollaisesta. tai no siinä lapsi oli jo isompi ja juoksi autotielle. Aika vastahan oli se juttu missä vaunujen lukitus oli jotenkin pettänyt ja vaunut kaatuneet kumoon ja vauva kuollut. Pitääpä tosiaan tarkastaa tuo jarru useaan otteeseen. Vaikka ei siinä tarkistukset auta jos se jotenkin lähtee pois päältä itekseen.

Positiivisuudesta. Mä en näe näissä yöheräämisissä ja omassa uupumuksessa mitään positiivista enkä halua että tätä väkisin yritetään kääntää hyväksi. Tunnen itseni entistä paskemmaksi äidiksi kun en kykene olemaan pirteä ja iloinen vaikka miten positiivisesti ajattelisin. Nämä vajaat kolme kuukautta ovat olleet todella raskaita. Samalla toki myös iloisia ja elämyksiä täynnä, mut samalla ihan hiton vaikeita. Ehkä suljettu palsta antaa mulle enemmän kun siellä on ihmisiä jotka painiskelevat samojen asioiden kanssa. Toisinsanoen sieltä saa enemmän vertaistukea kun täältä. :) Kun vituttaa niin sinne voi hyvillä mielin kirjottaa että nyt tekis mieli jättää vauva sänkyynsä karjumaan ja lähteä niin kauas kun pippuri kasvaa.
 
LD: Musta on kans tosi tärkeetä, et pääsee myös noi negatiiviset tunteet ilmaseen! Välillä ainakin mulla on, et tuntee itsensä tosi huonoks äipäks, ku aattelee jotain tollasta, ja miten hienoo on huomata ettei se teekään huonoo äitiä, vaan muutkin kokee samanlaisia tunteita! Esimerkiks meillä (niinku vissiin aika suurella osalla vauvoja) oli ihan ekat viikot TOSI itkusia.. Tuntus et ainakun vauva oli hereillä se itki.. Juoksin hänen kans ympäri kämppää ja tein kaikki kevätjuhlaliikkeet ja silti se vaan itki ja itki ja itki.. Kyllä silloin vannoin, et mulle ei enää ikinä vauvaa tuu, et meiän lapset on täs ja jne. jne. Mieskin oli sillon maailman huonoin isä lähes koko ajan, ku ite oli ihan loppu. Sittemmin olen anteeks pyytäny ja ehkä sitä vielä yhden lapsenkin vois tehdä :D Mut siis, vaikka en tiedäkään mitä totaalinen yksinhuoltajuus on (esikon kanssa tosin kolme vuotta asuttiin kahdestaan, mut hän oli jo vanhempi, 2.5v-> ja isällään joka toinen vkl), voin koittaa vaan kuvitella miten raskasta se on sillon! ja aina ei todella jaksa aatella positiivisesti. Vielä jos on koliikkia ym.. Mulla kun ei kokemusta sellasesta!

Mut en myöskään usko että ketään täällä on sanonu, et aina tarvis aatella positiivisesti, me ollaan (onneks!!) niin erilaisia kaikki ja taplataan kaikki omalla tyylillämme, eik niin :)
 
katjahei: Mä lypsin imetyksen lopettamisen jälkeen vaan silloin kun tuntui että maitoa on ihan liikaa. Siis ihan vaan sen verran, ettei pääse pakkautumaan liikaa. Sinuna lypsäisin vaan sen verran, että saa sen pahimman pinkeyden ja kivun pois. Lämmin suihku tai sauna on muuten hyvä tähän, itse lypsin suihkussa, pehmenee tukokset paljon paremmin :)

dogitar: Muistan minäkin. Harvoin tulee itsekään kirjoteltua enää tänne, mut yritän kuitenkin välillä käydä kuulumisia ilmoittelemassa.

Mun mies auttaa yösyötöissä viikonloppuisin ja nyt viime viikolla, kun oli lomalla. Ja tänäänkin sain nukkua yli 10 ihan rauhassa, mies hoiti vauvan.

Soseita maistellaan meillä jo täysillä. Peruna-porkkana (myös vellinä), omena, omena-banaani, edellinen mangolla sisättynä on kokeiltu. Hyvin maistuu eikä ole mitään oireita tullut. Lääkäriltäkin saatiin lupa maistella jo, kunhan pääravintona on kuitenkin maito. Velliä on annettu
iltaisin, jotta saataisiin unia vähän pidemmäksi. Nyt menee sellainen 6-7 tuntia eka pätkä :)

Oma syöminen: Possu mikä possu :roll: Tuntuu että kaikki menisi ja ihan määrättömästi. Sen vuoksi alotinkin vlcd-kuurin, viime viikon keventelin ruokia ja nyt pari päivää oon ollu pelkästään noiden vlcd-ruokien varassa. Eikä ole nälkä, ihme kyllä :) Tän kuurin otin ihan sen takia, että on pakko saada syöpöttely kuriin ja kun tuota ylipainoa on ainakin 25 kiloa, niin olis hyvä saada sitä pois.

Mä en nyt oikein ymmärrä tätä palstalta häipymistä. Mikä ihme teille on tullut? Ja olen kaanan kanssa samaa mieltä siitä, että miks tulla tänne ilmoittamaan ettei aio enää kirjotella?

kamiliya: Yhdyn sanoihisi ihan täysin. Olenkin meinannut kirjoittaa tuosta, ettei tänne paljoa ole viitsinyt kirjoitella, kun sanomiset kumotaan heti. Ehkä tällä porukalla ei vaan sitten ajatukset käy yksiin tai jotain...

Juoksuharrastuksesta: Mä haluaisin alottaa. Oon haaveillu siitä jo monta vuotta. Nyt taas kaivoin noita juoksukoulujen ohjeita esiin, jos vaikka sais alotettua.

Naurukohtaus: Hui mikä tilanne :O Onneksi ei käynyt mitenkään.

Mä en muuten koskaan käytä vaunuissa jarrua, en luota siihen ollenkaan. Pihalla laitan vaunut aina sellaiseen paikkaan (esim. kuistille tai portaiden viereen nurkkaan), etteivät ne pääse siitä mihinkään. Myös pesiskentällä jätän ilman jarrua paikalleen. Hullua ehkä, mutta en kyllä toisaalta jätäkään mihinkään sellaiseen paikkaan, missä ne liikkuisivat itsestään.

Imetyssuosituksista: Toi 6kk on ok, mut en kyllä ymmärrä et pitäis 2-vuotiasta vielä imettää. Esikoista imetin sen 6kk, mutta sai myös korviketta ja soseita.

Tiinelli: Se tutkimus ei ollu tarkoitettu sulle, satun sen tietämään. Enkä kyllä usko että Tintti sitä tarkoitti kenellekään muullekaan varsinaisesti.

Ja sen verran haluan sanoa nyt, että meillä on kyllä tuolla suljetulla ihan riittävästi juteltavaa ilman mitään lapsellisia juoruilujakin. Eli siellä kyllä puhutaan ihan muusta ku tästä palstasta.

Positiivisuutta löytyy kyllä täälläkin, mut on sellaisiakin aikoja, ettei yksinkertaisesti löydä tästä omasta elämästä mitään positiivista. Esim. viikolla oli sellaisia päiviä, et olin yksinkertaisesti liian väsynyt (henkisesti), onneks mies oli kotona kun en tiedä mitä olisin muuten noille lapsille tehnyt. Ei siinä tilanteessa oikein jaksa miettiä positiivisia asioita.

Mut nyt menen kahvinkeittoon ja palaan sit kertomaan neuvolakuulumiset.... Täytyy yrittää nauttia kahvit nyt kun neiti nukkuu :)

-JennyA & Lillukka 12vkoa-
 
Juu, elikkäs meillä oli 2kk neuvola viime viikolla. Ikää tuolloin neidillä jo reilu 11 vkoa, kun meillä lääkäri käy niin harvoin. Harmittaa vaan, et nuo mitat menee tästä eteenpäinkin aina vähän myöhässä.

Pituutta neidillä oli 58,5cm (synt. 50) ja painoa 5480g (synt. 3270). Eli hyvin on kasvanut :) Aikalailla samoissa mitoissa menee kuin siskonsakin samanikäisenä. Hirmuisesti sai kehuja lääkäriltä, oikein hyvin kehittynyt tyttö kuulemma. Eka annoksen sai rotaa.

Tuon meidän esikoisen kans onkin sit hieman ongelmia. Jouduttiin ottamaan kattavat verikokeet, kun sillä on ollu monta viikkoa maha kipeä. Valittaa aina aamulla että sattuu, monesti herää itkemään ku on niin kipeä :( Mitatkin otettiin ihan sen varalta, et jos jotain häikkää on. Ruoka ainakin imeytyy, kun pituutta on tullu puolessa vuodessa 5,5cm ja painoa kilo. Neiti on lähes missimitoissa, 97cm ja 13,6 kiloa.

Nyt nautiskeleen sitä kahvia. Täällä on ihanan hiljaista kun vauva nukkuu ja isompi on isänsä kanssa jossain kylillä.

-JennyA-
 
Just tota mä tarkotin että kaikki mitä "suustaan päästää" täällä, vääristyy usein ihan joksikin muuksi...
Mua ei kenenkään positiiviset kirjoitukset häiritse sen enempää kun negatiivisetkaan. tiinelli
mitenkään en myöskään ole tässä hyökännyt sun kirjoituksias vastaan ja aiemmista sun kirjoituksista on jäänyt ihan "hyvä fiilis" jos niin voi sanoa, eli just sitä "keskustelua hyvässä hengessä!" Mutta sitten just nämä ihme "törtsähtelyt" (enkä tällä meinaa yksin sua vaan yleensäkin) ja hölmöt "Suljetulla palstalla juorutaan meistä kuin ala-asteella" kommentit pistää miettimään että kuinka tarpeellisia ne nyt taas oli ja ei mitenkään hyvällä sanottuja kyllä.... varsinkaan kun ei mitään käsitystä sen puolen jutuista ole? Ja ihan turha sitä palstaa kaikin puolin on tähän plussan meininkiin sekoittakaan.

Neuvolassa käytiin kun ikää oli päivää vaikka 2kk. Silloin kokoa oli 57cm ja 5550g. Rotankin tuolloin sai eikä siitä kummepia vaivoja tullut. 3kk neuvola meillä on kanssa aikalailla sillon kun tuo 3kk nyt täyteen tulee ja sillon tiedossa rokotukset! Pojalle niistä aikanaan nousi aina 40 asteen kuume rokotusten jälkeen, joten saa nähdä miten pikku typsy niihin sitten reagoi.
 
tässä tämän negatiivisuuden näkee.... heti aatellaan et on suuttunut jos tänne ei kirjoita.

Mä voin sanoa suoraan kyllästyneeni. mihin? -palstan henkeen sekä lukemaan enimmäkseen omia kirjoitelmiani. voin pitää päiväkirjaakin ja lukea sitä, mut tää piti olla palsta mikä toimii. mä pidän mielelläni yhteyttä heihin keitä täältä löysin elämääni.

Kuten kirjoitin on aika mennä eteenpäin, eikä tartte miettiä mitä ja miten ja miksi sanoa mitäkin. Ja arvasin että suljettu mouhii näitäkin kirjoitteluja, siitä vaan jos se ylimääräistä hupia teettää.
eniten oisin kaivannut riidatonta ajatuksenvaihtoa, sekä vilkkautta. siinä kaikki. Ja mä myös haluan nauttia enemmän elämästä, ottaa kaikki mahdolliset hetket perheen ja vallankin vauvan kanssa, siksi jätän koneella olot tästä lähin minimiin. olisko olllu dogitar kuka kirjoitti niin että ei sen vuoksi ole ensimmäisenä ollut ajatus olla koneella... se oli hienosti todettu ja mä luulen et mä alan tehdä samoin :heart: ja jatkan nauttimista :heart:
 
Flower eipä voi kuin peesailla sua =)

Mun taustoilla elämä on paljon mukavampaa kun iloitsee kaikesta hyvästä mitä elämä tarjoilee, koko sen paskan lapsuuden jälkeen. Vastoinkäymiset kun ei valittamalla parane.

Pyydän syvästi anteeksi kun en ole pystynyt vertaistukea tarjoamaan täällä.
mukavaa kesää :wave:

Ja flower, me voitais järjestää sellainen palstatapaaminen keskenämme tälle kesää ;)
 
  • Tykkää
Reactions: flower again
Vastoinkäymiset kun ei valittamalla parane.
Juuri esim. tämän vuoksi tuntuu ettei tällä palstalla saa valittaa.

Mut mäkään en tiinelli sun kirjoituksista ole mitenkään ottanut itseeni, ja olen kyllä paljon vertaistukea saanut raskausaikana :)

Mäkään en ymmärrä miksi ilmoittaa ettei käy enää palstalla kun kumminkin käy!?

Ja se risoo kans kun suljetusta palstasta valitettiin kauheena, ja se ei kelvannut ja jotkut ei halunnut sinne liittyä. Ja nyt sitten ihmetellään ja valitetaan kun täällä on hiljaista ja uhataan lopettaa kirjoittaminen. Mut hyvä homma että suljettu on olemassa, siellä on aktiivista kirjoittelua ja kaikki tuntuu niin tutuilta :)
 
Imetyksestä suosituksista en ota paineita kun se kerran nyt onnistuu niin hyvä näin, mutta jos se alkaa tökkiä niin sitten täytyy toimia toisin. Tällä hetkellä tuntuu, että olen hyvin tyytyväinen jos 5 kk imetän ja sitten vähän kuin janojuomaksi tai sitten en ollenkaan mutta en kyllä koe omakseni noita yleisiä suosituksia... Saapa nähdä sitten kuitenkin imetän vielä 3 vuotiasta :LOL:

En ole mitenkään yltiöpositiivinen ihminen ja valitankin välillä aika lailla, vaikka olenkin hurjan onnellinen! Munkin mielestä joskus tuntuu, että valittamalla asiat vähän paranee :D Sitähän saattaa vaikka huomata, että mitä helvettiä mä tässä oikeen valitan kun asia ei oikeastaan niin paha olekaan. Tai sitten joskus on vaan kiva valittaa ihan valittamisen ilosta. Äh ehkä tätä(kään) ei kaikki ymmärrä. Ja joku vetää kuitenkin herneen nenään jne. Ei sentään ;)

Neuvola meillä oli 6 viikon ikäisenä lääkärinla. Joku uus ohjelma jossa lääkärikäyntejä on enemmän ja nlatätiä vähemmän?! Se oli meillä päivää vaille 7 viikkoisena ja painoa oli 5370g ja pituus oli 59,2cm. Pojalle annettiin rota-rokote ja onneks siitä ei tullut mitään oireita. Seuraava käynti meillä on vasta kun on jo 3 kk ja 4 päivää ikää. Siis varsinaista 2 kk:n neuvolakäyntiä ei meillä ole.

Tintti83 Mun mielestä joku parin kolmen päivän mykkäkoulu ois ihan paikallaan :LOL:

Ois tosi kiva, että nyt kaikki ketkä haluaa kirjoitella tänne niin jatkais kirjoittelua ihan mistä aiheesta haluaa ja ihan millä mielialalla vaan, niillä sanoilla ja niin usein tai harvoin kuin haluaa. Ja saa myös ilmoittaa, ettei enää kirjoita tai voi olla ilmoittamatta eikä vaan enää ikuna kuunaan kirjoita :D
 
Huomenia

imetys Itse haluisin pystyä imettään 6 kk täysimetystä, vaikka en aina imetystä niin hohdokkaana koekaan. Ja koetan osa imettää vuoden ikään. Musta tuntuisi oudolta, että lapsi kävelee tissille ja pyytää sanoin tissiä. Tosin köyhissä maissa varmasti on paikallaan vuoden täysimetys ja muutenkin imetys pitkään, että lapset voi hyvin. Ja jos lapseni on kauhean allerginen, niin sillon voin kyllä imettää pidempäänkin. Onneksi kummallakaan meistä vanhemmista ei ole allergioita.

ilmavaivat meillä vähentyneet huomattavasti. Olisko suolisto kehittynyt vai ruokavaliomuutokset. Ensin olin gluteenittomalla, mut nyt syön taas ihan tavallisia viljoja kun siitä ei ollut apua. Edelleen olen melkein maidottomalla, vain kahviin laitan laktoositonta maitoa. Pikkuhiljaa lähden tätäkin purkaan, etten sit turhaan ole maidoton.
cuplatonin ja disflatylin lopettamisen jälkeen ainakin pulauttelu väheni heti huomattavasti ja muutenkaan niintä kummastakaan ei ollut apua.
Jokohan uskoltais kokeilla uudestaan gefilus-tippoja, kun viimeksi poika sai niistä vatsanväänteitä. Jos kokeilis viimestään sit, kun Jekovitit loppuuja pitää hankkia uusi puteli.

Jennyadelina Toivottavasti lapsen vaiva selviää ja pian, ei maha vaivoissa ole kiva olla ja itse äitinä tuskaista katsoa.

Tintti Mä en pystyis pitään tuota mykkäkoulua edes 30min, eli hyvä saavutus. Kyl mäkin loukkaantuisin, etenkin jos itse kokee pärjäävänsä ja tyytyväinen tilanteeseen. Miehet vaan on välillä niin vaikea lukuisia.....

rintamaidon kakkaajat Meillä ei pojan kakassa ole enään "raejuusto" ryynejä, vaan ihan nestettä on. Onko normaalia, vai eikö saa tarpeeksi takamaitoa? Onko teillä vieläryynit tallessa? Itse kun koko ajan huoli, et poika saa liian vähön ravintoa.

Kuinka usein syö vauvanne meillä kun syödään aamulla klo 5, sit klo 12, klo 17 klo 19 ja klo 3.30. Tarjoan kyl tuossa välissäkin tissiä, mut ei kelpaa tai sit ottaa ihan lyhyen huikan, muutenkin tissillä olo ajat vähentyneet pojalla huomattavasti, jopa 30 min vähemmän viihtyy tissillä. suositushan on 8-12 imetyskertaa, mut vauvathan on yksilöitä, mut silti jotenkin musta vähäisiä kertoja. Etenkin kun yö imetys voi välillä jäädä kokonaankin pois.

Kumpi kätisiä tulossa Oletteko huomanneet mitään? meillä ainakin poika tunkee koko ajan vasenta kättä suuhun, joten olisko tulossa vasenkätinen poika? No aika näyttää, voi olla liian aikaista pohtia tässä vaiheessa.

vauvauinti nyt kun kirjotan muokkaustilassa, niin en ole varma olenko aikasemmin maininnut, mut päästiin kesän vauvauinti ryhmään. Ikävä kyllä jouduin peruun sen, kun tiivis aikataulu siinä ja meillä oli jo sovittu niille päiville menoa. Saatiin peruutus paikka. Sit toi pojan päänkannattelu ei ihan huipussaan ole, vaan aika holtitonta menoa ajoittain. Toivottavasti syksyn ryhmään päästään jonnekin.

mahallaan olo Kerran päivässä olen pyrinnyt laittamaan ja välillä viihtyy pitkiäkin aikoja. Aina melkein tulee röyhtäisy ja usein mukana puklu. Nyt yrittää jo enemmän nostella päätä ja välillä ihan ylös asti sen saa, mut enimmäkseen selalaista matalalla nokkimista, mut kuitenkin paremmin kun kaksi viikkoa sitten, on sentään jo yritystä.


Eilinen Rauma reissu meni hienosti. Poika nukku matkat ja oli kylässä virkeä. Seuraavalla kerralla varataan enemmän aikaa ja vaunut mukaan, kun tän oli tarkoitus ollakin tälläinen pikavisiitti. Poika oli kyl yllätävän väsynyt illalla reissun jälkeen, vaik sai nukkua reilusti.

14 tuijaa vartoomassa istutusta. Kylmäkeli laittaa poika liinaan, mut katsotaan miten selviydytään. Vaunuissa ei kuitenkaan malta olla.

Pitiköhän vielä laittaa jotain? ei varmaan, tai laitetaan kun muistetaan:LOL:

sane
 
Viimeksi muokattu:
Just alkoi tuntumann että ehkä tännekin vois kirjoitella vielä.

Ompas teillä Sane hurjan pitkät syöttövälit! Meillä syödään, 07, 10,14, 18, 21.. Ja pullolla siis mennään. Mä olen kyl vähän sellanen tuputtaja, et syötän vaikka Tico ei vielä huutaiskaan. Ja aamuisin kun pitäs esikon kanssa lähteä pihalle niin saa sitten tuputtaa sen maidon jo ennen kymppiä et päästään lähtee ulos, kun Tico yleensä sillon vetäsee sit pitkät unet.

Nyt täytyy lähteä pukemaan ja Sisi kerhoon.
 
Huomenta =)

Rintamaitokakasta on muuten meilläkin "ryynit" hävinny. Enpä ees oo ajatellu, mut nyt kun sane kysyit, ni tosiaan ei niit kyl enää oo.

Vauvauintiin on mulla ollu kova hinku molemmista, mut esikoisen kanssa ex-mies ilmotti selkeesti ettei halua ja nykyinenkin sanoi (mun mielestä) tosi selkeesti et hän ei lähde. Mut sit myöhemmin rupes kyseleen, niin et kai mekin mennään ja mä olin sit ihan et miten niin, ni väitti ettei oo kyl kieltäytyny. Harmi et tollanen väärinkäsitys : / Ku niihin ois pitäny ilmottautuu jo heti ku vauva syntys, et ois ollu ees pieni mahdollisuus päästä..

Mäkin oon koittanu kerran päivässä (kuhan oon muistanu) pitää lattialla mahallaan, et se niska vahvistuis ja aika nopeesti se paremmin rupeskin pysymään. Ja meillä neuvolantäti sanos, et kädetkin löytyis nopeemmin, jos pitää mahallaan, mut tiedä sitä sitten.. Toi nokkimisefekti on muuten hauskanen :D

Syöttöväleistä en tiiä, ne menee niin vaihtelevasti.. Mut ainakin huomattavasti useammin kuin teillä sane. Ja nyt kahtena viime yönä meil on syöty varmaan viis kertaa.. (Ihan tarkkaan en tiiä, ku neiti vieressä ja unen pöpperössä aina tissin tungen suuhun.) Muutenkin on nyt pitempiä aikoja kerrallaan tissillä. En tiiä onko meillä nyt sit tiheänimunkausi, vaikka välillä musta tuntuu, että ihan vaan on ruvennu imemisen tarve oleen suurempi ja sen takia "tutteilee" tissillä.. tutti kun ei meillä kelpaa.. En tiiä onko jo aikasemmin ollu puhetta, mut kuinka monen vauvalle kelpaa tutti?

kaarja ja pikkuneiti
 
Huomenta!

Enpä ota kantaa noihin edellisiin kinoihin. Eteenpäin sanoi mummeli lumessa ja ihan muihin juttuihin...=)

Kamiliya muistankos oikein, että sä juoksit vielä aika pitkään raskaana ollessasi? Mulla juoksu loppui melko pian plussaamisen jälkeen, kun olo ei oikein antanut myöden. Nyt olisi hirveä hinku lenkkipoluille, mutta en oikein tiedä milloin sinne uskaltautuisin. Lääkäri sanoi, että synnytyksen jälkeen olisi hyvä odottaa 3-4 kk. Mä kerran salaa kokeilin juoksua ja selvisin siitä ihan kuivin housuin! :D Mutta mistä ihmeestä mä tiedän, milloin lantionpohjan lihakset ovat niin hyvässä kunnossa, ettei esim. kohdunlaskeuman vaaraa ole? Sellaista riesaa en itselleni tieten tahtoen haluaisi hankkia.

Imetystä aoin jatkaa toistaiseksi, kun kaikki näyttää sujuvan hyvin. Ainakin 4 kk mennään pelkällä maidolla ja sitten voidaan hissukeen alkaa soseiden maistelu. Kylläpä muuten suositukset muuttuvat muutamassa vuodessa. Muistan pahoittaneeni mieleni, kun esikoisen aikaan (8v sitten) sain neuvolatädiltä aikamoista noottia siitä, että 5 kk iässä en antanut lapselle yhtä kasvis- ja yhtä liha-ateriaa päivässä. :O Kun ei se ipana suostunut vielä sellaisia syömään.

Poika tissuttelee aika usein. En jaksa katsoa kelloa, milloin syö vaan meillä syödään aina kun on nälkä :D, välillä enemmän, välillä vähemmän. Öisin ehkä 2-3 krt. Kahden edellisen kohdalla yritin tarjoilla jossain vaiheessa iltaisin velliä, ettei öisin tarttisi niin tissutella, mutta eivätpä nuo suostuneet siitä tykkäämään. Saa nähdä kuinka tämän kuopuksen kohdalla käy.

Tutti maistuu aina välillä, ei aina.

Raejuusto kakassa, hmm, enpä ole kiinnittänyt asiaan huomiota. Täytyy tarkkailla tilannetta ;)

Miehen apu Koska imetän, en saa yösyöttöihin apua mieheltä. Muutenkin melkein kaikki kotityöt ovat mun harteilla miehen sairastelun takia. Välillä se kiristää pinnaa, mutta näillä eväillä mennään. Minkäs teet.: / Kävin tässä taannoin lapsiperheessä, jossa kaikki tavarat olivat nätisti paikoillaan ja kaikelle roinalle oli muutenkin oma paikkansa. En voi kuin ihailla moista järjestelmällisyyttä! Musta tuntuu että meillä, sekä aikuisilla että lapsilla, on liikaa sellaista sälää, mikä ei kuulu mihinkään, mutta mitä ei kuitenkaan oikein voi heittää menemäänkään. Ehkä tässä kesän mittaan saan jonkin purkauksen ja järjestän kaikki komerot :D

Nyt käy kutsu! Mukavaa päiväää kaikille!

pikkutalvio ja nassukka, huomenna 10 vko
 
Jep, minunkin puolesta etiäpäin aiheissa! Musta tuntuu,. että tänne voin kirjoittaa ihan mitä vaan... ei oo koskaan tuntunut mitenkään inhottavalta jonkun kommentit, saa mun puolesta valittaa, olla "ylipirteä".. ihan mitä vaan.

Mulla oli jälkitarkastus tänään ja kaikki oli ihan ok. Vähän olin pelännyt jotain laskeumaa, kun kohdunnapukka on tuntunut, millon missäkin ja ennen en ole synnytyksen jälkeen sitä tuntenut, vähän jopa pelästyin sitä kun ensi kerran sen huomasin :LOL: Lääkärin mielestä se oli nyt kuitenkin ihan "normaalissa" paikassa. Lantionpohjalihaksia käski puristaa sormen ympärille ja niissä oli jotain heikonlaista tehoa, eli jumppaan vaan... elokuussa seuraava fysioryhmä, eli siihen asti omilla neuvoilla. Hormonikierukkaa suositteli, koska mulla on TODELLA rasittavat kuukautiset ja niitä ei ole kyllä yhtään ikävä! Toivoisin kuitenkin, että mies hoitais tän ehkäsyn, sillä vasektomialla.

Miehen apu on ollut oikeastaan nyt töihin paluun jälkeen aika vähäistä. Yösyötöissä ei voi auttaa ja arkena lähtee aamuyöstä töihin, joten aamuissa ei saa apua. Viikonloppuna on väsynyt, haluaa nukkua... toisaalta ymmärrän, mutta ärsyttää kun ei ota huomioon että muakin voi väsyttää :kieh: No luin hälle eilen täältä palstalta kuinka dogitaren mies auttaa, joten jospas alkais "omatunto" kolkuttaa noin esimerkin kannustamana :LOL: Miehessäni ehkä ärsyttää se, että hän pitää tätä kotiäitiyttä vähän niin kuin lepolomana, ja se pistää sapettaan mua...

Imetys: no itse meinaan nyt siihen noin 5kk-6kk tähdätä, sen jälkeen pikkuhiljaa lopettelen. Musta noin 2-vuotiaan imettäminen ei oo mitenkään erikoista, sitten kun leikki-ikään tullaan niin alkaa munkin mielestä olemaan jo vähän liikaa. Itse keskimmäistä imetin noin puoleentoistavuoteen ja se oli mulle jo ihan riittävästi, meinas hermot mennä...

Tutti: on käytössä jotenkuten, aika harvoin kyllä mitään pitkiä aikoja imuttelee, mut voin saada rauhoitettua tutilla.

Ilmavaivat on meillä pahentunut, en oikeastaan tiedä mistä ne on saanut alkunsa. Jekovittiä menee 5tippaa ja meinasin että joskos kokeilisin jotain muuta vaihtoehtoa. Ilmavaivat on muutenkin jotenkin tosi "kovia" paukkuja ja vauva huutaa ihan pää punaisena sillon...

Vauvauinti ois täälläkin haaveissa, esikon aikana oltiin...

Jaahas, mulla on papin kanssa keskustelua vielä tänään, saas nähdä millanen tapaus on. Ollaan esikon kanssa ajateltu, että hän laulaa kotini laulun ristiäisissä ja jos vaikka keskimmäinen haluis musisoida taustalla :D Huomenna onkin vika päivä eskaria ja seuraavaksi alkaakin koulu, ihan uskomatonta... jotenkin kasvanut niin äkkiä hän.

Kaikille kivaa päivää

Mindi83
 
Syöttöväli mä kans tarjoan tiheästi, mut ei vaan kelpaa pojalle. Ikinä pojan ei ole nälkäänsä tarvinnut huutaa, heti kun suu lipoo, tissiä tarjoon. Taidan oman mielenrauhan vuoksi pyytää neuvolaan punnitusta, no vielä saan pari tuntia miettiä soitanko vai en. Poika vaikuttaa ihan tyytyväiseltä eloonsa. Ei kitise ja itkee vain vaunuissa kun herää ja iltasin väsymystä.

vauvauinti kannattaa ilmottoutua vielä vaan ja soitella perään mahdollisimman paljon, niin peruutuspaikka mahdollisuus on aina. Sillai mäkin sain paikan. ja syksyn uinteihin on nyt ilmottautumiset vasta menossa

tutti kun nukutetaan käytän ja muulloinkin tarjoan, mut poika ei mikään kova tutin syöjä, mut syö kuitenkin.

Mun pitäs siivota, mut ei nyt millään huvita. Meillä onneksi mies ymmärtää, et rankkaa olla pojan kanssa kotona. Mies nyt kesälomalla ja ehdotin, et hän tekis joku aamu syötöt, pesut ja antas mun nukkua pidempään, nyt pitää vaan sopia päivä. Meillä mies on innokkaasti hoitamassa. Iltaisin usein tekee iltapesut ja antaa ilta tuttelin. Leikkii vauvan kans, et saan hetken omaa aikaa, ongelma on se et on niin vähän kotona. Kun raksa valmis, ajattelin et yhtenä ilta viikossa mä rupeen käymään uimassa ja mies saa olla pojan kanssa. Muutenkin tulee illat helpottumaan.

no jos nyt kiltisti laittas imurin päälle: /

sane
 
Ilmavaivat/masuvaivat meilläkin vähentyneet paljon. ennen oli joka ilta parin tunnin ajan mieletöntä huutoa ja vatsa selvästi vaivasi mutta nyt on viikko mennyt tosi hyvin ilman suurempia itkuja!

Vauvan kakka aika vetistä luirua on... toisinaan vielä ryynimäistä.

Mykkäkoulua joskus suunnittelen suutuspäissäni pitäväni mutta koska olen oikea hölötin niin eipä tuo multa oikein onnistu! :D

Tiheänimun kausi on meillä selvästi nyt meneillään. Pitkään meni niinettä nukkui yöt täysin heräämättä ja nyt on taas syönyt 1-2 kertaa yössä. Meillä ei ole tyttö ikinä valvottanut öitä eikä valvota vieläkään. Riittää kun laittaa tissin suuhun niin nukahdetaan kumpikin liki samantien! :xmas:

Tutti on myös kovassa käytössä... melkeinpä koko ajan suussa ellei ole tissillä... Sitten kun nukahta syvään uneen, plopsahtaa tutti pois suusta.

Vauvauintiin Ei olla menossa. Käytiin pojan kansa kun oli vauva, mutta sekin sitten vaan jäi. Kun ovat päässeet taaperoikään, ollaan käyty ihan omine nokkine uimassa!
 
mykkäkoulu Mä olen mestari siinä :whistle: Joskus on menny jopa kaksi tai kolme päivää etten ole sanonut sanaakaan,tai sitten ihan ne pakolliset. Mä olen tosi omapäinen ja jos mies on mua loukannut niin en anna hevillä periksi. Myönnän että vois ehkä vähän höllätä mutta usein kun tällasta on sattunut(ja ei siis usein,ehkä pari kolme kertaa) niin meillä on ollut kyllä todella mojova riita ja mies on tosissaan loukannut mun tunteita. Mies ei sitten ole kyllä mikään anteeksipyytelijäs,sellanen perussuomalainen jöröjukka. Pyytää anteeksi sitten eleillä,ei niinkään sanoilla. Aina ollaan sopuun päästy:D

vauvan kakka on nyt ollut jokusen viikon aika limaista,johtuen flunssasta:x Mutta ei ne ryynit mun mielestä kokonaan ole hävinnyt vaikka ikää jo melkein 4kk. Välillä taas sellasta kunnon pikikakkaa jota saa rapsutella :)

tutti on suosiossa meillä. Unen hakemisee,imutarpeseen.

vauvauintiin en ole aikaisemmin mennyt enkä mene nytkään. Mun juttu ei oikein ikinä ole ollut mitkään kerhot tms.missä lapset ja äidit on keskenään. Mä en jotenkin sovi joukkoon:rolleyes: JOhtuuko se nuoresta iästäni vai mistä mutta jotenkin en viihdy noissa piireissä.

syöttövälit en oikeastaan paljon kelloa katsele. Päivisin ehkä n.2-4 tuntia,öisin jopa 7 tuntia. Aika hassua koska esikoinen kanssa kyttäsin hysteerisenä kelloa ja voivottelin että saako nyt tarpeeksi vai ei.

Sinusta sane tuleekin ihan itseni mieleen kun sain esikoiseni. Olin huolissani kaikesta,sekä omasta että lapsen syömisestä ja riuduin ties millä kuureilla että saisin lapsen ilmavaivat loppumaan,tuloksetta. Teillä vauva vissiin yöt nukkuu aika hyvin? Meillä esikoisella oli koliikki niin ei nukuttu päivällä eikä yöllä. Se on nyt helppo minun sanoa että relaa vähän koska niin itsellenikin sanottiin silloin,juupa helpommin sanommin sanottu kuin tehty. Mutta ajan kuluessa huolesi varmasti tyyntyy tai ainakin vaihtaa aihetta :D Jos vauvasi on tyytyväinen niin voisin aika varmasti sanoa että hän saa tarpeeksi ravintoa. Kyllä terveet vauvat ilmoittavat jos nälkä jää :D

jennyadelina Toivottavasti esikoisesi vaiva selviää. Kurjaa tuollainen :(

mä olen samaa mieltä kuin tintti siitä että yltiöpositiivisuus voi myös kieliä jostain vakavemmasta. Ja en nyt tarkoita että kaikilla tän palstan ilopillereillä on päässä vikaa!!!!!!!:attn: Vaan että jos ei koskaan löydä puolisostaan,lapsistaan tai ylipäänsä mistään mitään negatiivista niin ei sekään kauheen tervettä ole. Itse voin ihan huoletta myöntää että mun mies eikä mun lapset ole todellakaan täydellisiä ja tosiaan,olen jo perusluonteeltani aika pessimisti.

ilmavaivat ei kauheasti ole ollut. Joskus kuukauden ikäisenä oli jotain mutta ne meni aika äkkiä ohi. Nyt oli myös pari päivää kun ei kakkaa tullut,eilen sitten pamahti suoraan lahkeeseen kahden päivän satsi:LOL:

Mä olen vieläkin jotenkin järkyttynyt siitä jarruhässäkästä :( Eilen kerroin miehelle kun hän palasi mökiltä ja hänkään ei pystynyt sanomaan oikein mitään,järkyttynyt hänkin :( Onneks mä pääsen huomenna taas psykologille niin puin tätä asiaa siellä,jotenkin se on nyt kolhaissut mieltäni. Se oli kuitenkin niin läheltä piti tilanne :(

Täällä satoi kaatamalla koko aamun :( Vein lapset hoitoon niin aivan litimärkä olin. Nyt alkoi paistaa ja huomiseksi onkin jo luvattu roppakaupalla aurinkoa,ihanaa :D

Nyt menen siivoilemaan :)

-Naurukohtaus ja Lenni3,5kk-
 
Tänään tuli isyystutkimuksen tulokset ja oletettu isä on myös nyt varmuudella isä :D Ens kuussa on uus aika lastenvalvojalle.

Mulla on ollut tulehdusoireita, ja papaluokkakin oli II. Nyt on alavatsakipua ja arkuutta. Soitan varmaan yhteispäivystykseen OAS:iin neljän aikaan kun omaan tk:hon ei saa aikoja.

Syöttöväli on 3 tuntia vuorokauden ympäri. Yöllä saattaa olla eka väli 4-4,5 tuntia ja sen jälkeen kahden tunnin välein.

Vauvan kakka on vihreenkeltaista yleensä. Joskus ihan vihreää ja joskus taas ihan keltaista, sinappia. Ei ole luirua vaan sellasta.. miten sen sanois, puuroa!? Mut korviketta saavilla onkin käsittääkseni erilaista kun rintamaidolla olevilla.
Ilmavaivoja on pojalla kovasti, mut eipä niihin ole mikään auttanut, odottelen jos aika auttaa.

Yltiöpositiivisuudesta olen tintin ja naurukohtauksen kans samoilla linjoilla. Mä en suostu uskomaan, että on ihmisiä joiden elämässä kaikki on kaikilla osa-alueilla aina täydellistä. Ei vaan voi olla totta.

Tänään on taas ollut rankka aamu ja aamupäivä, kun vauva on vaan kitissyt ja huutanut ja missään ei ole hyvä. Viimein nukahti päikkäreille lopen uupuneena. Itelläkin pinna ollut kiree ku viulunkieli.
 
Ilmavaivat vähentyneet ovat. Cuplatonia ei olla käytetty enää. Mulla olis suunnitelmissa lisätä omaan ruokavalioon pikkuhiljaa takas ruisleipä ja sipuli, pieninä määrinä ja katsoa miten poika reagoi. Kakka on tosiaan vähemmän "raejuustoa" kuin ennen, Sane tän huomion oli tehnyt ja en kyllä ole itse osannut asiasta huolestua, mutta : / nyt tietty vähän alkoi mietityttään... Kai se on normaalia.

Vauva syö tissiä aika usein, mutta en osaa tarkkaan sanoa. Huomattavasti useammin kuitenkin kuin Sanen vauva. Sane varmastikin vauvasi saa tarpeeksi ruokaa kun sitä kerran tarjoat mutta ei kelpaa. Voithan itsekin punnita vauvaasi kotona niin saat varmuuden että paino nousee tarpeeksi. Kaarja meilähän on saman ikäiset vauvat ja just samalta kuulostaa teillä tuo syöminen, ihan vasta oli 3 yötä jolloin vauva söi 1,5 tunnin välein ja illat roikku tississä kiinni, selkeästi se oli tiheänimunkausi ehdin noina öinä jo ajatella, että ei hitto tällaiseksi nää yöt nyt sitten muuttuu vaan ei onneksi :whistle: Tutti ei kelpaa millään, vaikka joitain tilanteita on missä se voisi auttaa ja joskus yöllä tai yöunille mentäessä huomaan itse olevani vähän tuttina.

Mindi83 Kokeile ihmeessä jotain muuta Jekovitin tilalle! Siinähän on D2 vitamiinia ja nykysuositus olisi D3 vitamiinia mieluummin. Jekovit on myös kovin kyseenalainen (mun mielestä) sisällöltään ja itse kammoksun sen alkoholipohjaista koostumusta. Esimerkiksi Disney D3 tipat, saa esim. Prismasta, sisältää kasviöljyä ja D3 vitamiinia ei siis mitään "ylimääräistä", kannattaa kokeilla! Toinen hyvä voisi olla Gefilus D3 tipat jos on vatsavaivaakin. Ovat melko kalliita verrattuna pelkkään D-vitamiiniin, mutta jos vaikka pullon verran testaat. Maitohappobakteeri voisi olla hyväksi pikkuisen suolistolle.

Vauvauinti kiinnostaa, mutta saapa nähdä. Nyt ainakin olisi suunnitteilla syksyn ryhmään ilmoittautua. Jos ei mennä niin sitten kyllä uimaan mennään, toki ei ominpäin niitä sukelluksia mennä tekeen ;)

Lattialla mahallaan pidän päivittäin. Meillä poika kannattelee tosi hyvin jo päätään ja kun on lattialla selällään niin aivan hirveä ähellys ja yritys päästä mahalleen kääntymään. Ai että kuinka se tympii kun ei onnistu :LOL:

Mahtavaa nyt paistaa aurinko kun tunti sitten satoi kaatamalla!
 
Sellaista vielä, että millaiset vauvan pesut teillä on? Siis ilta- ja aamupesut ja kylvetykset jne. Meillä ei iltaisin juuri muuten peseydytä kuin peppu ja kasvot ja aamulla sitten vähän paremmin silmät, kaula, kädet jne. Kylpy on kaksi kertaa viikossa ja siinä toki tulee sitten perusteellisempi pesu. Olen huomannut, että vauvan kädet saattavat olla todella likaisetkun ovat vielä paljon nyrkissä ja niitä tulee sitten putsattua. Toki puklut pesen samantien pois sekä kakan aiheuttamat sotkut. Kynsien leikkaaminen onnistuu parhaiten poikasen nukkuessa, luonnollisesti, välillä tuntuu, että jokatoinen päivä voisi leikata. Varpaiden kynsiä en oo leikannut ku vasta kerran! Sormissa kynsien allekin kertyy isänmaata, miten jo noin pienellä! :heart: Käytättekö vanulappuja aamu- ja iltapesuissa vai jotain muuta? Ite käytän just vanulappuja.

Päänahan karsta on ihan päälaella aika tiukassa. Olen sen antanut olla rauhassa. Takaosassa on ollut ihan helposti irtoavaa valkoista hiutaletta. Meillä karstaa on tullut ihan vasta. Pojalla on aika paljon hiuksia. Harjata yritän muistaa joka päivä aamuin illoin, mutta usein se jää aamuun. Oletteko karstaa poistaneet öljyllä tms.?
 
Täytyypä yrittää kirjotella nyt vähän useammin tännekin, ettei tää pääse ihan kuolemaan koko palsta...

Entinen elämä ei mullakaan ole mitään herkkua, parikin ex-avopuolisoa löytyy joilla oli alkoholiongelmaa ja sekä henkistä että fyysistä pahoinpitelyä sain osakseni. Eli ei täälläkään niin helppoa ole ollut. Mut en silti ole mikään yltiöpositiivinen nykyisessä elämässäni :)

Vauvauinti: Just tänään kuulin Pahkuratädiltä, että ainoa tässä lähistöllä oleva vauvauintiryhmä on täynnä. Ei siis mahdollista syksyllä päästä :( Esikoisen olisin ilmoittanut vesikirppuryhmään (1-3v) mut en taida viitsiäkun ei tuon vauvan kanssa pysty samalla reissulla kuitenkaan käymään uimassa. Olis ollu niin sopivasti peräkkäin nuo ryhmät. Mä kyllä juttelin
esikoisen vauvauinnin ohjaajan kanssa tässä pari viikkoa sitten ja se sanoi, että me voidaan kyllä alottaa ihan omin nokkinemme uittaminen, kun kuitenkin niin vähän aikaa on esikoisen uinneista. Sillon me käytiin melkein puoli vuotta joka viikko, alotettiin kun tyttö oli hiukka vajaa 3kk.
ja senkin jälkeen ollaan käyty aika säännöllisesti uimassa. Jospa me käytetään tuota vauvaakin syksyllä ihan ilman mitään vauvauinteja. Me vielä päästään miehen työpaikan kustannuksella
koko perhe kerran viikossa hallille =) Vauvauinti maksaa täällä ainakin 10e/kerta, eli halvemmaksikin tulis käydä ihan omin neuvoin...

Vauva syö noin 3 tunnin välein, illalla ehkä vähän useammin. Yöllä eka unipätkä on yleensä 6-7 tuntia, kun on saanu velliä iltapalaksi. Niin ja pullosta saa pelkästään.

Oikea-/vasenkätinen: En usko että tässä vaiheessa vielä voi päätellä mitään. Meidän esikoisestakaan ei vielä tiedä (2v7kk), tuntuu että käyttää molempia yhtä paljon.

Tutti kelpaa vaihtelevasti, välillä ei ollenkaan ja sit toisena päivänä lutkuttaa ihan kunnolla

Kaana: Esikoisen aikaan me käytettiin öljyä karstan poistamiseen, sitä vaan reilusti ja vähän ajan päästä harjaus. Nyt on riittäny kylvyn jälkeen harjaus, ei oo tullu vielä niin paljon karstaa. Se muuten kannattaa yrittää saada pois, kun iho hautuu sieltä alta.

-JennyA-
 
Ryynit koska muutaman muultakin vauvalta puuttuu, niin sit se on normaalia, päätän minä näin. eikös tässä vaiheessa vauvan suolisto rupee käyttämään entistä paremmin kaiken hyväkseen.

Tissittely Tänään taas yritin tarjota useesti ja huudoksi meni. Mitä sinä tissiä tuot tänne!!! Käytiin vaunulla raksalla. Pikkusen itkeskeli siellä, en tie unta vai tissiä, kun herää aina sorapätkällä. Annoin tuttelia, kun oli liikaa itellä vaatetta päällä. Annoin 100ml ja nyt ei kelvannut tissi millään normi aikaan, eli kyl poika saa ruokaa. Meidän kotivaakaan ei voi luottaa, välillä muka nousust 500g tai sit laskenut kilon. Odotan nyt kiltisti seuraavaan neuvolaan? Pakko uskoa et poika saa riittävästi ruokaa.
Poika ottaa aina pullosta kun tarjoon, mut en halua ruokaa tuputtaa ja pian alkaa hylkiin tissi. Pullo jotenkin helpompi tunkea suuhun ja poika käyttää tuttina.
Juuri huusi lattialla, otin pojan tissille, et on varmaan nälkä siis kellon mukaan aikaa mennyt ja normisti syö tähän aikaan, niin alkoi huutaan ihan hirveesti, ettei tissiä ja nyt otta isältä pulloa, kun isä tarjos, et näin.


Yöt Juu meillä menee todella hyvin. Yhdellä herätyksessä mennään jos silläkään. Aamusta nukkuu vielä 4-5 tuntia päikkäreitä ja illasta enään lyhyitä pätkiä tai yksi pitkä.

Mulle noi tissimaratoonit on ihan outo asia tai illan tankkaukset. Musta poika syö ja sit leikitään tai vaan huilaillaan. Ei mitenkään oleile tissillä tai edes pyydä tissille usein illalla. Ei todellakaan tissitakiainen. Jos poika nukahtaa tissille, niin annan siinä nukkua ja en kiirehdi poikaa pois tissiltä. Tuntuu vaan niin oudolta kuulla että muiden vauvat tankkaa koko illan tissillä, kun meillä nöin ei ole.

ensimmäiset viikot Pakko myöntää, et vaikka poika on elämäni tärkein asia, niin ensimmäiset viikot oli ihan hirveitä. Se kamala pelko menetttämisestä. Sit ruoka huoli, etenkin kun sairaala ohjeisti herättään kolmen tunnin välein syömään ja se kolme tuntia alko siitä kun tissi meni suuhun. Ei sitä nukkuvaa poikaa saanut syömään. Pojalla oli siis paino laskussa kun kotiuduttiin, varmaan vaikuttaa vieläkin tuolla taustalla.
Muutenkin mä olin ihan rikki synnytyksen epäonnistumisesta ja vähistä unista. Jos pojan olis saanut palauttaa, olisin varmaan niin tehnyt. Vaikka silti nautin suunnattomasti kun poika siinä oli ja katselin ihanuutta ja itkin onneani. No mua itketti ihan kaikki ekat viikot. Mut kyl ne oli henkisesti ihan hirveet viikot, kaikki oli uutta ja pelottavaa. Koko elämä meni uusiksi kertaheitolla.

pesuista ainun puuvillalaput käytössä. Aamulla silmät, kasvot, korvat, kaula ja kainalot lapuilla. Kädet ja peppu hanan alla. Jos isä laittanut illalla sinkkiä, niin pesen öljyllä pois. hiusten harjaus ja puhtaat vaatteet
Illalla kasvot ja kaula lapuilla. Kädet ja peppu hanan alla. Rasvaus tarvittaessa. puhtaat vaatteet. hiusten harjaus.
Karstaa meillä ei ole.

Kylvetän kerran viikossa, jos paljon puklailua niin sillon kaksikertaa. veteen laitan 3 tippaa öljyä.
Kynnet leikkaan usein kun rauhallienn tai unessa. Varpaan kynnet tarviikin leikata harvemmin.

Oma ruokavalio Olen kyl huomannut et monella asialla on vaikutusta ja näitä pyrkinyt vältteleen parhaani mukaan. Tiukkaa tekee välillä. Mut en halua pitää ruokavaliosta pois kaikkia, vaan kokeilla mitkä vois palauttaa. Mausteet ainakin tekee sen et poika huutaa kunnolla. Mansikka, sitrushedelmät ja tuntuu toi maitokin vaukuttavan. Sipuli ja omena pierettää


nyt suihkuun ja poika iltatoimille.

sane
 
Heipsan pitkästä aikaa! :)

Kiva lukea teidän kuulumisia. En jaksa kaikkea nyt kommentoida kun pitäs nukkumaankin suunnata, mutta jospa jotain saisin rustattua.

Kakka meidän pojalla on edelleen semmoista ryynimäistä - joskus vähemmän. Ilmavaivoja on todella paljon - pieree eniten aamuyöstä, enkä tiedä miksi :D Mutta kauhea pörinä kuuluu ähinän ohella sängystä :) Disflatyl -tippoja annan aamuin illoin ja ne on meillä masuvaivaan auttaneet. Eipä niiden käytön aloittamisen jälkeen ole huudettu läheskään niin paljon kuin ennen sitä.

RELA+D3 -tipat meillä käytössä. Ja nekin mahavaivoja vähensivät. Toki meillä huudetaan, kitistään ja ähistään, mutta ei siinä määrin kuin aiemmin..

Yöunet vaihtelevat.. joskus nukkuu 7h putkeen, joskus yölläkin herätään 2-3h välein.

Syömistiheys vaihtelee sekin :D Päivisin noin 2h välein syö. Ja siis täysin rintamaidolla mennään.. sillontällöin annan korviketta pullosta, jotta tarpeentullen onnistuu syöminen niinkin :)

Lattialla poika on alkanut nyt viihtyä enemmän.. Mahallaan ei juuri viihdy.. hetken katselee ympärilleen ja alkaa huuto.. En edes joka päivä pidä poikaa mahallaan vaikka varmaan pitäis. Hyvin se kuitenkin päätään kannattelee.. Lelut on alkaneet kiinnostaa.

Karstaa meillä oli TODELLA paljon.. Se saatiin pois öljyämällä ja rapsuttelemalla.. mutta viikkoja siihen meni ja vieläkin sitä tuntuu lisää tulevan :/

Kylvyssä käydään 2x/vko. Aamuisin hanan alla kädet ja takapuoli. Vanulapuilla/puhdistuspyhkeillä sitten kaula, silmät ja kasvot sekä korvat tarvittaessa.


-Pahkuratäti ja poika 2kk1vko-
 

Yhteistyössä