**Maalismasut 2009:stä vauvautuneet**

  • Viestiketjun aloittaja vihvi
  • Ensimmäinen viesti
Heipsan,

Pikaisesti tulin lukemaan viestit ja vastaan yhtä äkkiä.

Danjuska & muut näppylöiden pohtijat: Joonalla on pahimmat näpyt otsassa. Poskissa on enää vain vähän, ne lähti perusvoiteella. Otsa ei ole rasvailusta huolimatta parantunut. Eilen otinkin itseäni niskasta kiinni ja laitoin Joonalle 0,5% kortisonia kun nukahti yöunille. Ja tänään otsa ei enää punoittanut :) ! Joonalla siis se otsan läiskä on tasaisen punainen, todella röpöläinen ja hiukan hilseilevä. Se ei siis ole hormoninäppyä, siitä olen varma. Terkkari vaan väitti vastaan eikä kuunnellut yhtään tuosta hilseilystä... Joonalla on myös käsivarret hilseilevän kuivat, masukin on mutta ei yhtä paljon kun kädet.

Esikoisella alkoi atooppinen ihottuma täsmälleen samalla tavalla, ikää vaan oli hiukan enemmän (5 kk). Samalta näyttää myös Joonan kohtalo :/ . Poikaparat saaneet äitinsä huonot geenit :(.

Onko täällä muuten siitepölyallergikkoja? Kuinka pärjäätte ilman antihistamiinia? Mä en muistanutkaan miten kurja olo tulee ilman kunnon lääkkeitä. Surkeata kun ilmat on kauniit ja tekis mieli olla paljon ulkona ja sitten kun on, niin kärsii pahoista oireista.

Nyt viemään esikoista päivälevolle.

Iines ja Joona 2,5 kk
 
Kaa
Iines, itse olen multillergikko siitepölyn suhteen ja käytössä on antihistamiini. Loratidiini ja setiritsiini käyvät imettäjälle. Lisäksi on nenäsuihke käytössä. Eihän ilman noita tätä kestäisi ollenkaan!
 
Kaa: On mullakin silmätipat, nenäsuihke ja pahimpiin hengitysoireisiin Beclomet mutta antihistamiini auttaisi vielä huomattavasti. Mulla on koko ajan ihan kuumeinen olo ja nenä & silmät vaan vuotaa... Mä kysyin ihan yleislääkäriltä antihistamiineista ja hän sanoi todella vahvasti ettei mitään saa käyttää :eek: . Mä tarviin koko kesän antihistamiinia kun seuraavaksi on heinät vuorossa. Pitäisköhän tästä lähteä allergialääkärille :/ .
 
Ääneni annan Tampereelle, joten tilanne: Kuopio 4, Tampere 5.

Olin tänään Siirin kanssa raveissa! Mun sisko omistaa ravurin, jolla taasen näistä kaksosista toinen osallistuu Monte-lähtöihin. Tämä hevonen on Akseli Lahtisen tallilta "pelastettu heikkopäinen laukkaherkkis", jonka siskoni pelasti lahtiin joutumasta... Siskoni oli Lahtisella töissä vielä viime keväänä ja sai sitten kinuttua tämän ravurin ilmaiseksi itselleen, kun vaihtoi työpaikkaa. Ovat nyt treenanneet hevosta vajaan vuoden, mutta enempi taitaa olla menopuolella tuon rahan kanssa... Mutta minkäs heppahöperöt itselleen voi! Mun pikkusiskot on molemmat hevosammateissa ja värkkäävät noiden ravihevosten kanssa. Heillä nyt ekana omana projektina tämä Eko Angelic- niminen entinen Lahtisen ravuri sekä sitten viime keväänä syntynyt varsa. Kolmannen hevosensa joutuivat lopettamaan just nyt kevättalvella, kun rupes olemaan jotain remppaa sillä.
Hienon näköistä tuo Monte, mutta täytyy olla rankkaa! Onko täällä olevista hevosihmisistä joku kokeillut?

Danjuska onkos teidän ristiäiset launantaina vai sunnuntaina? Meillä juhlat sunnuntaina? Onko sulla tai jollakin muulla vielä hyviä viimehetken tarjoiluvinkkejä?! meillä mennään tällä hetkellä hyvin perinteisellä linjalla: täytekakku, voileipäkakut (kinkku ja lohi), suolaiset piirakat (broileri ja kasvis), pikkupullaa, pikkuleipiä, lapsille lisäksi mehujäätä ja pillimehua. Joku hyydykekakku olis aika ihana vielä... Ehdotuksia?

Kaatjuska ja Siiri 7 vko 5 pvä
 
Mä lopetin kanssa cuplatonin pari päivää sitten. Poika ei ole puklannu niin usein eikä niin paljoa! Pieruja tosin tulee kai enemmän. Aamuyöt ovat vieläkin usein ähellystä ja sätkimistä, kun kädet viuhtoo ja mahassa kiertää. Sekun loppuisi, niin nukuttaisiin kyllä ihan ruhtinaallisesti!

Poika on leikkinyt tänään tosi pitkiä aikoja leikkimatolla. Nyt alkaa iltamarinat. Pitääpi mennä lohduttelemaan.
 
moikka

meillä ei sitten nukuttu ennen yhtä viime yönä |O
ja sama meno näkyy nyt jatkuvan. saas nähdä millon nukahtaa.. kiltisti rupes nukkumaan ja nukkui puoli tuntia.. sitten alkaa se hirvee sätkiminen ja ähkiminen :| :snotty:

kiltisti sängyssään on mutta tuttia vähän väliä vaatii ja melskaa. pitää kohta rueta silittämään uneen jos ei asetu. nyt taas ihan hiljaa ja unten rajamailla mutta kun ei niin ei.
liian helpollahan sitä ollaan tähän asti selvittykin ;)

kaatjuska: Meillä on lauantaina ristiäiset.
Meillä tarjottavana täytekakkua, voileipäkakkua (lohi ja metukka/kinkku) ja sitten anoppi tekee pullakranssin jonka keskelle pikku leipiä. kovin suuret pidot ei ole. ihan lähisuku vaan.
teillähän on monenlaista tarjottavaa =)
yksi omista suosikeista ois karjalanpiirakat ja munavoi mutta ei rueta tekemään kun ei paljoa porukkaa tule.

Tyttö ollut tosi hyvän tuulinen mutta ihmettelen että mikä yöunet vienyt.. ja poikakin huhuilee että ei halua nukkua |O haluaa kuuolemma sipulia kun "nenä niin kovasti torsaa, äiti!!" mutta mistäs nyhjäset kun ei ole kaapissa eikä kaupat auki :whistle: :headwall:
no, jospa kohta asettuis herraki.. mutta taitaa olla turha uneksia hieronnasta minkä mies päivällä lupas..taidan kaatua suorilta jaloilta sänkyyn kun tästä nousen ja lapset nukkuu...
päikkäritkin nukuttiin koko sakki.. tai nukuttiin ja nukuttiin :whistle: ;)

Tyttösen suunnalla hiljaista.. käyn vielä pojan luona ja sitten nukkumaan..

danjuska ja jenna (huomenna 7viikkoa!)
 
Aamupäivää,

Ja voi hyvänen aika miten meillä ollaan taas huonotuulisia :eek: . Joona meni eilen nukkumaan klo 23.00 :eek: , kun yleensä sammuu kymmeneen mennessä. Nukkui huonosti koko yön, ähisi ja puhisi, oli kuitenkin unessa koko ajan. Aamulla heräsi 7.30, no ei siinä mitään, ei esikoinenkaan anna sen pidempään nukkua. MUTTA, eipä tuo jätkä nuku nyttenkään. Koitin nukuttaa ulos, 35 minuuttia meni hyvin. Sen jälkeen oli yhtä huutoa. Nyt toin sisälle kun nukkuu yleensä paremmin. Ähisee ja vääntää taas :/ .

Joonalla oli jo parempi kausi noista ähinöistä mut ne alkoi taas. Mä oon muuttanut sen verran ruokavaliotani, että jätin leivän syönnin vähemmälle mutta syön aamulla kaurapuuron sekä oon alkanut juoda päivällä pari lasia maitoa. Voisko noilla olla niin suuri vaikutus? Siis vieläkin????

Iines ja hankalahko Joona 2,5 kk
 
heips!

Täällä oon taas aamun itkeny tiehyttukoksen kanssa! eiks kukaan muu kärsi niistä? viikon sisään jo toinen, joka ei meinaa laueta millään. soitin aamulla neuvolaan ja lääkäri ei tänään oo paikalla et illalla voi sit mennä päivytykseen JOS ON KUUMETTA! mä syön tunnin välein pandolia ja haudon tissiä vuoroin kuumalla kaurapussilla ja vuoroin keittojuuressekoituspussilla. ja tää kipu on pahempaa ku synntyksessä. nyt tuntuu vähän asettuneen ku haudon kuumalla pussilla. vauvakaan ei jaksa mahdottomia syödä ja kun pumppaa niin nänni meinaa revetä... mä lopetan kohta koko imetyksen näitten tukosten takia! onko kellään mitään vinkkiä mistä ne johtuu? miten niitä vois estää? tiiän et tiheällä imulla, pitämällä lämpinänä, jne jne perinteiset...

meillä on kaks päivää sit neito märissy ihan urakalla. just niin ku iineksellä ja danjuskalla. meinaa hermo mennä ku hereillä olo ajan huutaa vaan. se on sellaista itkua et tiiän et mikään ei oo hätänä, mut pitää vaan saada huutaa ku on niin väsyny. nukahtaa vaan ku tissi on suussa (ei ime) ja kun irrottaa tissin niin alkaa kauhee parku. jos joskus nukahtaakin niin nukkuu max 15 min. ja taas! tänään on onneks nukkunu jo 2 tuntia putkeen. en ois jaksanu hoitaakaan yhtään. mä kans ihmettelen ku iineskin et voiko omat ruokailut vieläkin vaikuttaa niin paljon (ens viikolla 3kk) et pitää huutaa koko ajan. pierua tulee ihan urakalla.... mikä lie pierettää...

täytyy vaipua tonne sängynb pohjalle taas ku levon pitäis auttaa tukokseen.. haluaisin tietää kyl miten... oon herääny jo 5 tähän jäytävään kipuun.. mä meen kyl sinne päivystykseen hakemaan vahvempia troppeja ku nää paratabsit auttaa ehkä tunnin....
et vali vali vali tällä kertaa...
 
Moi!

mutylle tsemit tiehyttukosten kanssa!! :hug:

Ja tsemppiä myös kaikkien huonotuulisten vauvojen mammoille! Meilläkin on tänään taas oltu aika huonotuulisia, kun tyttö ei nuku kunnolla päikkäreitä. Jatkuvasti saa olla heiluttamassa vaunuja. Eilen tyttö otti 4 tunnin päikkärit kertaakaan heräämättä, joten en tajua, miks joka toinen päivä nukutaan kunnolla ja joka toinen päivä kiukutellaan. :eek:

Mut nyt mun pitää lähteä katsastaan autoa, kun tänään on vika mahdollinen päivä. En taas jättänyt yhtään viime tippaan. :$

marza
 
Moi,

Tulin pikaiseen kommentoimaan muutamaa juttua. Hormoninäpyistä olitte jutelleet. Meidän vauvalla oli kuukauden ikäisenä vähäsen poskilla näppyä, mutta se lähti ihan kokonaan pois neuvolantädin ehdottamalla Bepanthenilla. Sillä kevyemmällä sinisellä. Joku vissiin jotain Bepskusta mainitsikin, eikä vissiin ollut toiminut. Mutta vinkkaus nyt kuitenkin. :)

Onko kellään muulla vauvalla sammasta suussa tai huulissa? Meillä oli muutaman viikon ikäisenä, johon kokeilin puolukkaa, eikä auttanut yhtään. Sitten lääkäri määräsi sitä Daktarinia, joka kuurina auttoi (en kuitenkaan käyttänyt sitä ihan kuurin loppuun, kun se aiheutti pikkuisen vatsavaivoja meillä). Mutta siis nyt valkoista on ilmestynyt suuhun poskien puolelle. Satunnaisesti pyyhkäisen taas Daktarinia sinne, ja se auttaakin, mutta sitten sitä valkoista aina näyttää välillä kuitenkin ilmestyvän takaisin. Onko teillä mitään muita vinkkejä kuin lääke, auttoiko puolukkamehu jollain?

Sitten imetyksestä ja oikeastaan sen lopettamisesta. Voiko imettämisen noin vain lopettaa? Miten se oikein lopetetaan ja miten maidontuotanto loppuu? Jotkut teistä vissiin lopettaneetkin jo. Oon kuullut, että joskus joutuu syömään jonkun lääkekuurin, ennen kuin maito loppuu. Yritän edelleen imettää sinnikkäästi aina ennen pulloa, ja useimmiten tissi vielä kelpaakin. Mutta välillä on niin houkuttelemista sen asian kanssa että. Välillä tulee harkittuakin, että pitäisikö suosiolla kohta luovuttaa imettäminen ja siirtyä kokonaan pulloon. Unohdin kysyä neuvolassa lopettamisesta, siksi kysyn nyt teiltä. Toinen tissi alkaa olla aika kuiva, kun jostakin syystä siitä on alusta asti tullut huonommin. Ja nyt, kun pullotellaan paljon, se huonompi tissi tyrehtyy vaan entisestään (ja on muuten paljon pienempikin kuin kaverinsa, onkohan normaalia? :) ) Yritän vielä jatkaa ainakin pumppaamalla ahkerasti, mutta kyllä se maidontulo on vaan tyrehtymään päin, kun Anton ei enää niin viihdy tissillä. :(

Voimia kiukusta väsyneille vanhemmille.
:hug: Ja mutylle erityisen iso rutistus ja pikaista paranemista. En osaa kyllä neuvoa yhtään. :(

Mutta ihanaa viikonloppua ihan kaikille!

Minea ja Anton 2 kk ja päiviä päälle, hui :)
 
Taas yksi päivä takana! Laitoin eilen yöksi pojalle bodyn, missä luki "jos minä en nuku, niin ei nuku muutkaan". Ja kas vain, nukuttiin sitten klo 22-5.30, imetys, taas puolitoista tuntia, imetys ja noustiin ylös yhdeksältä! Eli tosi hyvin saatiin nukkua! Laitoin saman bodyn täksikin yöksi päälle.. :saint:

Minea Oon miettinyt kanssa sitä, miten imetys sitten lopetetaan.. Tällä hetkellä menee ihan hyvin imetys, mutta viikko sitten poika rupesi huutamaan, aina kun tissi tuli lähellekkään. Se on tosi turhauttavaa. Onneksi se oli vain yksi vaihe muiden joukossa! Varmaan imetys lopetetaan tollein, miten Zoe sanoi. Pumpataan pahin kiristys pois..

Jaksuja kaikille pahantuulisuuskausien vauvojen äideille! Olin viime viikolla ihan loppu, kun päivästä toiseen poika vain huusi. Onneksi ystävä vakuutti silloin, että noita itkupäiviä tulee ja menee ja että se on normaalia. Ei tosin lohduttanut, kun kolmatta päivää kantelin ja hyssyttelin itkevää vauvaa. Mutta näköjään ystävä oli oikeassa! Tämä viikko on ollut helpompi! Toivottavasti teilläkin!

Marza Meillä on uusi hieno auto, joka ostettiin keväällä. Se piti katsastaa ja mies veikin sen katsastukseen, jonka piti olla läpihuutojuttu. Noh, sumuvaloon oli osunut joku typerä kivi ja lasi oli rikki. Tuli korjauskehoitus ja se umpenee ensi viikolla. Mies saa viedä auton huoltoon kun tulee. Toivottavasti poliisit ei pysäytä. Jos pysäyttää, ei ole varmaan vaikea itkeä tirauttaa ja valitella, kun mies on poissa ja vauvakin on ja ei ole aikaa... :D Olen valmistautunut kohtaukseen... Koska olen niin laiska, etten jaksa viedä autoa huoltoon, kun se on vauvan kanssa niin hankalaa.

Onko muilla vauvoja, jotka eivät viihdy autossa tai rattaissa? Rasittaa tosi paljon, kun kaikki automatkat on yhtä huutoa. Se vaikuttaa ajamiseenkin, kun toinen huutaa korvan vieressä ja yritän hyssytellä ja näyttää lelua ja heilutella ja laulaa jne. Vaunuissa suostuu nukkumaan noin 45 minuuttia huudon jälkeen. Toivottavasti tämäkin on joku vaihe vaan. Tai no, eihän ne kai huuda seuraavaa 15 vuotta, eli vaihehan tuo... :kieh:

Nyt pitää mennä nukkumaan, kun poikakin jo nukkuu. Hyvää ja unentäyteistä yötä kaikille!

Mimmu ja Tobias 2,5 kk
 
Meilläkään ei ihan aina viihdytä autossa. meän neiti on tosi tarkka onko tutti suussa, ettei yhtään oo kuuma ja on vatsa täynnä.. ja jos joku näistä on huonosti niin ihan varmasti huudetaan... tuskaa ajaa johonki neiti huutaa takapenkillä...

mut nyt ei jouda enempää kirjottelemaan
 
Iltaa! Tai oikeastaan yötä. :D

Imetyksen lopetuksesta olitte puhuneet. Kyllähän se maito vähenee mitä vähemmän imettää. Mä itse olen sen kannalla et lopettaa pikkuhiljaa, kun että kerrasta poikki. Imettää esim. vaan öisin ja päivisin sit pumppaa maidot pois jos tissejä ahdistaa eikä pysty oleen imettämättä. En oo kuullut et kukaan olis joutunut mitään lääkekuureja syömään imetyksen lopettamiseen. Te, jotka vielä imetätte, otteko ajatelleet kuinka kauan aioitte/haluatte imettää? Mä oon ajatellut et imettäsin vauvaa n. puolivuotiaaksi, mutta toki imetän pitempäänkin jos maitoa tulee hyvin ja muutenkin kaikki on ok. Mutta kyllä raja alkaa meneen siinä vuoden iässä. Viimestään silloin maitohanat menee kiinni. :LOL:

Meillä tyttö tykkää olla autossa, jos se liikkuu. Eli jos pysähdytään vaikka vaan liikennevaloihin, huuto alkaa sillä samalla sekunnilla. Vaunuissa välillä vähän sama juttu. Mutta onneks päikkärit kuitenkin vauva nukkuu suht hyvin, vaikka vaunut ei liiku. Mutta hereillä olleessa vaunuja on koko ajan pakko heijata.

Tällä erää ei nyt muuta. Taidan mennä nukkumaan. |O

marza
 
imetyksen kesto: esikoista imetin tasan vuoden ikään joten pyrin ninniäkin imettämään sinne asti. ei tarvii sit korvikkeita ostella. onhan sekin säästöä. vuoden iässä kun saa alkaa antamaan lehmän maitoa. Jotenki vaan tuntuu että ei onnistu sinne asti kun Ninnin imettäminen on vielä enemmän haastavampaa ku esikoisen. Mut toivotaan parasta.

En ole muutamaan päivään kirjottelemaan kun TAAS on ollu vatsatauti. Viikko sitten oli viimeksi. Tää ei kyl oo enää normaalia. Onneksi muut meän poppoosta on säästyny vatsataudilta. :attn:

Ja Ninnillä on loppunu koliikki ku seinään. Just sillon ku täytti 2kk. Muutamana iltana vähän huutanu, mut se ei oo kauaa kestäny ja sitten sen on saanu jotenkin rauhotettua. Ninni vaan on alkanu välillä hylkimään tissiä. Rasittavaa ku pitää sit alkaa pumppaamaan ja sit pullosta tavara kelpaa.. Meillä siis autto se vauvahieronta tuohon koliikkiin.

Isoveikka on viime aikoina oikein innokkaasti hoitanu Ninniä. Ja näyttäs että eipä tuota mustasukkasuuttakaan pahemmin enää oo. Toki vähän mut eikös se oo ihan tavallista. :)

Olettepas te ottaneet hirveesti kuvia vauveleistanne. Mie vaan unohan aina kameran pois matkasta. Yhden hymy kuvan olen saanu tallennettua. hih

Juu mut ulkona on niin nätti ilma että pakko lähtiä sinne stillailemaan muksujen kans. :D

Jossu ja Ninni 2kk 2vk
 
Lauantaita kaikille!

Olis ollut ihan kohtalainen yö takana mut esikoinen herätti järkyn kovalla huudollaan eikä sen jälkeen kukaan nukkunut kovin kunnolla. No, ehkä tämä tästä. Joona kyllä nukkui siihen saakka kuin unelma :) .

imetys: Mä myös aion imettää sinne vuoteen saakka, kuten esikoistakin. Esikoisen kanssa lopetus meni ihanasti. Kun kiinteet tuli kehiin, niin poika alkoi suosia enemmän niitä ja käytti tissiä todellakin vain nesteisiin. Aloitin muistaakseni nokkamuki totuttelut kun esikoinen oli n. 7 kk (annoin siis pumpattua maitoa) ja siitä se imetyksen määrä alkoi ihan luonnollisesti vähentyä. Lopussa poika joi tissistä enää pari kertaa päivässä ja siinä vaiheessa siis oli jo lehmän maito nokkiksessa. Sitten kun lopetin imetyksen kokonaan, niin päätin vaan yhtenä aamuna, että tänään aamuimetys ja iltaimetys jää pois. Se jäi eikä lapsi edes kaivannut sitä. Eli tais meilläkin mennä niin, että pikkuhiljaa lopeteltiin.

Tällä kertaa imetys on erilaista. Esikoinen ei ollut koskaan oikein tissiriippuvainen, tosin oli saanut pullostakin aika paljon tissimaitoa, kun mä en silloin tykännyt imettää muualla kun kotona. Joona taasen ei ole saanut kun ihan elämänsä alkumetreillä pari kertaa n. 10 ml pullosta maitoa, kun silloin luulin että Cuplaton pitää sekoittaa nesteeseen. Joten, tissipoikahan tuosta on tullut :/ . Miehen kanssa kyllä juteltiin, että pakkohan siihen pulloon olis totuttaa, kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Voihan mullekin tapahtua jotain. Ja jos mietitään vähän arkisempia tilanteita, niin olishan se ihana munkin päästä JOSKUS ilman lapsia liikkeelle ja olla vaikka ruhtinaaliset 3 tuntia poissa :D . Tähän mennessä mä oon vienyt Joonan joka paikkaan mukana (jos oon pitempään poissa), kun mulla kerran on lapsen eväät mukana.

jossu: Hienoa että koliikki on jo ohi :) .

autossa liikkuminen: Me päästään helpolla, sillä Joona nukahtaa samantien kun auto käynnistyy. Kuukausi sitten oli vielä semmoista, että saattoi alkaa yhtäkkiä huutamaan hysteerisesti. Sitten muuttui niin, että heräsi heti kun auto pysähtyi, nyt nukkuu koko ajan. Kaukalossaan ei tykkää olla, jos ei olla autossa. Lähtötilanne meillä on yleensä hirveä. Esikoinen riekkuu edes takaisin, Joona on kaukalossa ja huutaa naama punaisena, mies seilaa pitkin eteistä ja puhisee itekseen jotain (kiukkuisena kun mä en ole vielä valmis) ja mä yritän epätoivoisena saada itseni valmiiksi, varsinkin kun samalla etsin miehelle lompakkoa, esikoisen pipoa tai toista kenkää, olen pukenut Joonan ja yritän hyssyttää sitä ja samalla pitäis pukea itseäni :eek: .

Vaunuissa Joona viihtyy niin kauan kun ne liikkuu. Eli voin ihan rauhassa tehdä vaikka parin - kolmen tunnin lenkin. Siellä se koisii kunhan vaunut liikkuu ja tärrää. Päivällä kyllä nukkuu vaunuissa keskellä olohuonetta. Täällä kun on kauhea meteli niin nukkuu parhaiten silloin.

Jaahas, vellikello soi. Joonalla on nälkä ja sen kyllä huomaa :LOL: .

Iines ja Joona 2,5 kk
 
Hei kaikille pitkästä aikaa!

Mun kirjoittelu on jäänyt, kun on ollut kaikenlaisia vaikeuksia... Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja oon nyt käynyt juttelemassa psykologin kanssa asiasta. Lisäksi nyt muutaman viikon on vaivannut sammas. Sammas on tarttunut vauvan suusta mun rintoihin ja imettäminen on tuskaa:( Kokeilin puolukat ja vichyt, mutta niistä ei apua ollut. Nyt oon 5 vrk käyttänyt Mycostatin -nimistä lääkettä 4 kertaa päivässä ja siitäkään ei vielä ole ollut apua:( Oon tosi surullinen ja oon nyt alkanut jo miettiä imetyksen lopettamista... Se harmittaa kuitenkin kamalasti, kun Sonja on niin hyvin kasvanut rintamaidolla. Nyt ollaan kyllä iltaisin jouduttu vaihtelevasti antamaan korviketta, kun iltaisin kipu on pahinta ja en välttämättä kärsi ollenkaan imettää. Korviketta menee imettämisen määrästä riippuen 20-120 ml / vrk. Onko kenelläkään muulla samanlaisia ongelmia?

Muutoin Sonja on siis kasvanut hyvin. Ekat viikot itkua oli paljon ja jouduttiin kanniskelemaan ja valvomaan öitä, mutta nyt jo pitkään on mennyt kivemmin:) Aamulla tyttö herää 5.30-7.30 välillä. Sitten valvoo pari tuntia ja nukkuu 1-3 tunnin päikkärit vaunuissa ulkona. Sitten taas valvoo muutaman tunnin, syö, seurustelee ja leikkii ja yritän laittaa iltapäiväunille. Joskus nukkuu pidempään, mutta yleensä iltapäiväunet on lyhyet. Illalla sitten taas tankkailaan maitoa mun kiputilanteekin mukaan ja nukkumaan mennään n. 22-23 aikaan. Yöllä on yleensä vähintään 2 syöttöä.

Autossa meillä viihdytään hyvin ja silloin kun tyttö itki paljon, niin käytiin miehen kanssa autoajelulla, että molemmat saatiin istua ja jutella. Yleensä käytiin ostamassa vielä jätskitkin, niin oli oikein mukava rentoutushetki itselle. Sitten taas jaksoi...

Haluaisin imettää n. 1 vuoden ikään saakka ja niin olin raskausaikana sen ajatellut. Nyt kuitenkin tämä kipuongelma on sellainen, että sitä en osannut edes kuvitella:( Aion vielä yrittää taistella, mutta mahdollisesti joudun imetyksen lopettamaan jo piankin, jos ei kohta apua ala löytyä. Koko ajan imetys on ollut mulla kivuliasta, kun vasta pääsivät rinnanpäät paranemaan, niin iski sitten sammas... Oon kyllä itkenyt tuota lopetusta paljon... :'(

Kiitoksia, että sain jakaa näitä vaikeuksia tännekin! Aurinkoisia päiviä kaikille!

Eka + Sonja 7 vkoa ja 6 pvää
 
ekakertalaiselle iso :hug: ja tsemppiä! Hyvä että olet päässyt psykologin kanssa juttelemaan.

Mä olen ajatellut imettää ihan niin kauan kuin se tuntuu musta ja Mimosasta mukavalta. Vaikka kolmevuotiaaksi jos tuo höppänä niin tahtoo :) Meilläkin on ollut omat vaikeutemme imetyksen kanssa, Mimosa ei edelleenkään osaa tarttua tissiin oikein joten rintakumin avulla mennään. Lisäksi multa tulee maitoa niin paljon että jos tuo on kovin ahnaalla päällä, saattaa reppanalla mennä ensihörpyt väärään kurkkuun. Tissiraivareitakin oli tuossa viikko-pari sitten... Ja se tissitulehdus. Mutta tällä hetkellä imetys sujuu kuin tanssi, ja odotankin lämpimämpiä ilmoja jolloin voi ulkoilla koko päivän kun Mimosalla on eväät koko ajan mukana =)

Autoissa ja vaunuissa
Mimosa viihtyy niin kauan kuin vekotin on liikkeessä - mitä möykkyisempi kyyti, sen parempi. Me ollaan vedetty vaunupinnaretkillä vaunujen kanssa upottavassa lietteessä, pitkoksilla, poluttomassa metsässä, haurulevällä... :D

Meidän ennen niin iloinen ja aurinkoinen pullanmurunen on alkanut huutaa iltaisin. Mahaa ei väännä eikä nälkäkään ole, taitaa väsymystään vaan rääkyä. Puolesta tunnista tuntiin kun kulkee kämppää ympäri neiti sylissä ja hyssyttelee niin jo nukahdetaan. Onkohan meneillään joku kolmen kuukauden kriisi tjtn? :kieh:

Tuli tällainen mieleeni eilen, että kuinkas teillä piti ne raskausajan sukupuoliveikkaukset? Omat tuntemukset, kavereiden veikkaukset ja ultraajan ''lupaukset?'' Mullahan oli alussa tosi poikaolo joka vaihtui tyttöfiilikseen siinä puolessavälissä raskautta. Yhteensä kolmessa ultrassa (joista kaksi oli 4D-laitteella tehtyjä ) meille luvattiin tyttöä, ja sellainen meille tulikin :heart: Oikeastaan KAIKKI tutut olivat kyllä mahan muodon perusteella sitä mieltä, että poika tulee!

Tarttis tänään etsiä polkimet kun mies VIHDOIN opettaa mut ajamaan (varoitus Länsi-Suomessa kulkeville!) ja muistaa maanantaina varata lääkäriaika ja muistaa sata ja yksi asiaa. Meidän Eestinmatkakin peruuntui kun kaverimme passi oli mennyt vanhaksi ja uuden saamiseen menee noin kuukausi (hän on Eestin kansalainen). HARMITTAA mutta minkäs tuollaisellekaan voi...

upupa ja Mimosa ylihuomenna 3kk!
 
upupa: Mulla oli tyttöolo koko raskauden ajan, mutta en tosiaankaan ollu ihan 100% varma ja tyttöhän sieltä tuli. Esikoisen aikaan olin ihan täysin varma että poika tulee ja niinhän sieltä tuli. Mulla siis sattunu hyvin nuo tuntemukset. :D
 
Moikka

Upupa: Mulla oli poikaolo heti alusta alkaen ja kaikissa ultrissa sanottiin, että poika tulee...ja niinhän sieltä tulikin.

Imetys: Itselläni taitaa pikku hiljaa imetys loppumaan, tai lähinnä maito (teho imetyksistä huolimatta) Imettämällä poika on rauhallinen maksimissaan tunnin, ja pumppaamallakin tulee vaihtelevasti n 40-80ml, ja nyt kun on saanut enemmän korviketta niin ruokailuvälit on 3 tuntia, ja yöunet peräti 7 tuntia muutenkin poika on paljon parempi tuulisempi. Joten itsekkäänä ihmisenä pidän tätä meille sopivampana ratkaisuna (kaikki ovat tyytyväisiä), vaikka olin ajatellut täysimettää mahdollisimman pitkään. Imetän kyllä vielä iltaisin, aamuyöllä n 5 ja aamulla. Olen ajatellut, että hyvänhän se on, että saa edes vähän äidinmaitoa niin kauan kun sitä edes vähänkin tulee.

Autossa ja vaunuissa: Rasmus nukkuu molemmissa, ja vaunuissa voi herätä kun liike loppuu, mutta ei aina. Tänäänkin oltiin kaupoilla niin nukkui autossa, ja sylissä 3 tuntia, heräsi sitten vasta nälkään.

Kuinka pitkiä aikoja olette pitäneet vauvoja kaukalossa yhteenmenoon?

Misa75+Rasmus
 
Hei,

Minä tässä vielä änkään mukaan vaikka kirjoittelu on täysin jäänyt neidin syntymän jälkeen. Toivottavasti mahdun vielä mukaan.

Ensimmäiset pari viikkoa meni täysin sylitellessä ja sitten alkoi mahavaivat. Päivisin neiti nukkui vain kymmenen minuutin pätkissä ja oli aikalailla itkuinen. Lisäksi sain rintatulehduksen ja kipeän haavauman rinnanpäähän ja sen paraneminen vei todella kauan. Itkun kanss jouduin imettämään ja kamala pelko oli koko touhua kohtaan. Mutta onneksi sitkeys palkittiin ja nyt kaikki sujuu hyvin.

Itseasiassa liiankin hyvin:) Tyttö on alkanut nukkumaan pitkiä päiväunia. Neljä tuntia menee useana päivänä peräkkäin, ennenkuin tulee huonompi päivä. Yöt on koko ajan mennyt onneksi hyvin ja herää vain kerran ja sekin oli tänä aamuna puoli seitsemän:) Vaikka nukkumaan meni jo 22.30.

Olen kuin horroksesta herännyt ja jaksan taas siivota, leipoa ja ulkoilla. Mutta vaikka alku on ollutkin kiitettävän rankkaa, en vaihtaisi päivääkään pois. Niin suloinen tyttönen kyseessä:)

Vaunussa nukkuminen: Aluksi ei ollenkaan mutta nyt nukkuu tosi hyvi. Ensin piti kävellä koko ajan ja sittenkään ei nukkunut kuin alle tunnin. Mutta nyt vain voi työntää vaunut pihalle ja nukkuu siellä hyvin.

Automatkat: Tosi hyvin menee autossa. Uni tulee melkein samantien ja vaikka neiti olisi hereillä niin jaksaa katsella ja seurustella, eikä heti tule huutoa.

Passi: Passiin on kuvat on jo otettu. Oli kyllä melkoista taiteilemista. Mutta toivottavasti kelpaa passiin. Maanantaina pitäisi käydä poliisiasemalla laittamassa hakemus vetämään.

Imettäminen: Olen aina imettänyt vuoden ja siihen pyrin nytkin. Puoli vuotta täysimetystä ja sitten kiinteitä. Toivottavasti kaikki sujuu suunnitelmien mukaan.

Lotta ja neiti 2,5 kk
 
Kaa
Imetttää olen ajatellut niin kauan kuin maitoa tulee hyvin ja imetys on suhteellisen kivutonta. Täysimetystä en kuitenkaan jatka varmaan paljoa yli puolenvuoden iän, vaan tarkoitus on olla sen jälkeen osittain imetyksellä ja osittain kiinteillä.

Auton kyydissä nukutaan, kuten myös vaunuissa. Kaikki liikkuva aiheuttaa nopean nukahtamisen. :)

Sukupuoliarvaus: minullla ja miehellä oli koko ajan ihan selkeä poikaolo. Ei epäilyttänyt kertaakaan. Ja poika tuli.

Tuo lehmänmaidon antaminen mietityttää meikäläistä ja odotan sen aloittamista mielenkiinnolla. Miehen kanssa ollaan molemmat laktoosi-intolerantikkoja, joten pojalla on iso mahdollisuus olla myös. Se kun on geneettisesti periytyvää. Tietääpähän sitten äkkiä mistä johtuu, jos pojalla on samankaltaisia oireita kuin meillä. Laktoosi-intoleranssin ilmaantuminen ei olisi mitenkään suuri "katastrofi", koska sitten koko perhe voisi olla samalla ruokavaliolla. Saas nähä.
 
Kaa
Kantoliinat: KietaisuristiII meilläkin käytössä. Tuntuu parhaimmalta tällä hetkellä. Sitten kun tuo niska alkaa varmasti kestää enemmän, niin muutellaan sidontoja. Masureppu ja tuplaristi ovat varmaan seuraavana vuorossa.
 
Ristiäiset vietetty tänään ja tyttäremme sai nimen Siiri Sofia.

Väsynyt pikkujuhlija nukahti juuri eikä äitinsä jaksa tälläerää tämän enempää. Mukavaa alkavaa viikoa kaikille!

Kaatjuska ja Siiri 8 vko 1 pvä
 

Yhteistyössä