+Maaliskuussa poksuvat+

LillaStina ikävää kun koira jouduttiin lopettamaan. :hug: Meillä vanha, iso koira ja pelkään milloin se aika ihanan "esikoisen" kanssa loppuu. Mutta pitää yrittää nauttia kun hauveli vielä hyvissä voimissa meidän elämää ilostuttaa. =)

metsätähti täällä ultra ja seulonta tehdään ennen viikon 12 loppua.

Niin paljon tosiaan kirjoittelitte ettei muista mihin kaikkeen oli tarkoitus tarttua.
Eilen mulla oli ensimmäinen neuvola ja kaikki meni hyvin. Ääniä ei edes yritetty kuunnella, mutta paineet ja hemoglobiini(149) erinomaiset. Paino ei ollut onneksi noussut. Kyllähän siellä aikaa vierähti kun käytiin läpi kaikki mitä mulla on ollut ongelmia. Kovin oli täti herttainen ja osaaottavainen. Nyt on kaikki merkitty uuteen korttiin että osaavat sitten ottaa huomioon sairaalassakin.
Ultraan mennään ennen viikon 12 loppua ja seulontoihin myöskin. Tänään soitin varmistin että niihin menen kun juteltiin vielä miehen kanssa eilen asiasta ja hän oli ehdottomasti sitä mieltä että kaikkiin tutkimuksiin mennään. Tuntuu että ensin ei tapahtunut tässä alussa mitään ja nyt sitten pian onkin se ultra ja lääkärikin on 13.8.

Olo on vaihteleva. Tämä närästys on niin inhottavaa! Mikä siihen vois auttaa..?
Luojan kiitos minunkaan ei tarvitse kakkavaippoja vaihtaa. Esikoinen on nyt sekä päivä-että yökuiva. Eilen just mietin että johan tässä tuli yli 4 vuotta vaihdeltua vaippoja.

Alina ja 8+5 :) :heart:

Niin ja tervetuloa uudet joukkoon odottelemaan! :heart: :wave:
 
Poppeli Kiitos paljon :hug: Toi kyllä paransi mieltä! Niin se lääkärikin kyllä sanoi, että katellaan sitä ikää ja la:ta sitten vasta np-ultrassa, mutta kaikesta sitä osaakin ihminen ottaa paniikin :LOL:
 
LillaStina Pahoittelut myös täältä koiran lopettamisen vuoksi :( Meillä myös yli 10-vuotias vanha neiti, jonka kanssa elellään odotellen, että milloinka aika loppuu kesken...mutta toistaiseksi on oikein hyväkuntoinen.

Karsea olo..mies kävi aamulla ostamassa minulle ne Sea-Band rannekkeet..kuvittelin niiden jo auttavan, mutta jääkaapin tehoa eivät pystyneet kumoamaan :((( Pääsin kaulailemaan arabiaa ensimmäistä kertaa, mutta oksentamisesta tuli suht ok olo ainakin vähäksi aikaa!

Taitanee olla viisainta jättää jääkaappi rauhaan toistaiseksi...

IntoOlivia 6+4
 
Rauna, ÄitiysLomaIainen, LillaMy83 Oikein kiva nähdä tuttuja vauvakuumeketjuista täällä! :)

Rauna Onko sulla olot parantunut ollenkaan? Se pahoinvointiko sua vaivaa eniten?

ÄitiysLomaIainen Toivottavasti ei se sun vuoto ollut mitään vakavaa, vaan tosiaan niitä ns. normaalivuotoja

LillaStina :hug: koirasi lopettamisesta. Mäkin olen kokenut saman, ja se on raskasta. Siinä joutuu luopumaan rakkaasta perheenjäsenestä.

Onnea kaikille hyvistä ultraääniuutisista! :flower:

Mahdollisimman paljon hyvää vointia kaikille!

Minna 7+5
 
Ultrakuulumisia!

Kävin siis katsomassa Nöttiäistä, mutta katsottavaa ei juurikaan ollut sillä viikkoja oli jopa luultua vähemmän. Kaikki oli kuitenkin kunnossa, eli sikiöpussi oli läpimitaltaan 4mm ja se vastaa viikkoa 5. Nöttiäinen on saanut alkunsa lääkärin mukaan kolmisen viikkoa sitten ja kun sitten asiaa laskeskelin ja pohdiskelin, niin tulin siihen tulokseen, että pikkuinen on saanut alkunsa meidän 1v hääpäivänä :LOL:

La:ta ei tietenkään osattu antaa, mutta äkkiäkös sen nyt lasken kun tiedän varman hedelmöittymispäivän. Näin ollen me vedellään sittenkin vasta viikkoa 4+5 ja la on näillä näkymin 27.3.2010.

Eli eipä kumma jos ei ole oireita, kun ollaan vasta NIIN alussa :D

Sef ja Nöttiäinen 4+5 (taas) :D
 
Täällä väääsymys vaan lisääntyy. Ihan järkyttävää haukottelua |O Töissä on kiva ku tekis mieli vaan nukkuu ja nukkuu! Tänään ei ollu onneks ku pieni kuvotus aamulla mut ehkä se vaan ottaa vauhtia alkaakseen kahta kauheempana uudestaan :/

Lillastina, meillä neljä vuotias koira vasta ja ajatus siitä et pitäis meidän rontista joskus luopua on ihan kauhee. Katottiin viikonloppuna marley&me leffa ja itkin koko elokuvan lopun kun siin oli se vanha koiruus. Et kyl se on ihan kauheeta, mut jaksamista :hug:

LM ja pirpana 5+4

Kohta enää viiiiikko ultraan!! :wave:

 
uuuj kiva noita ultra judduja lukee :) Mulla on huomenna ensimmäinen neuvola.. eipä siellä koskaan oo mtn ihmeellistä.. mutta.. kiva taas päästä neuvolan penkkiin istumaan, jos tällä kertaa siellä pääsis käymään loppuun saakka, ettei jää siihen pariin kertaan.. :)

Täällä väsymystä.. ja tissit kipeenä on.. muttei muuta sen kummempia oireita kyllä.. pahempiiki sais olla :)

jaksamisia kaikille :) !

Mirkelo ja Tiitiäinen 6 + 4 :heart:
 
Kauheesti taas kirjotettu ni äkkiä lukasin läpi ni ÄityisLomalainen uskotaan ja toivotaan et on ihan normaalia tuhruttelua :hug: ja sef onnea hyvästä ultra kuulumisesta :)
Tänne napaan jo hieman parempaa,onneks :D sain kai toiveen läpi etten kärsis hunosta olosta tänään ainakaan ku on vieraita ettei tarttis kertoo :D ja join kahviakin pitkästä aikaa o/ ja kauheesti maistu kaupan lihapasteijat ja voisilmäpullat :p ois huomennaki näin hyvä päivä et ei ois huono olo..tää sisällä nököttäminen taitaa pahentaa sitä,ku kävi kaupas pyöräl ni se helpotti näemmä si :) mut eipä mulla mitää järkevää tänne ollu :D jatketaan o/

Murgu ja *poks* masukaveri rv 8+0 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja IntoOlivia:
LillaStina Pahoittelut myös täältä koiran lopettamisen vuoksi :( Meillä myös yli 10-vuotias vanha neiti, jonka kanssa elellään odotellen, että milloinka aika loppuu kesken...mutta toistaiseksi on oikein hyväkuntoinen.

Karsea olo..mies kävi aamulla ostamassa minulle ne Sea-Band rannekkeet..kuvittelin niiden jo auttavan, mutta jääkaapin tehoa eivät pystyneet kumoamaan :((( Pääsin kaulailemaan arabiaa ensimmäistä kertaa, mutta oksentamisesta tuli suht ok olo ainakin vähäksi aikaa!

Taitanee olla viisainta jättää jääkaappi rauhaan toistaiseksi...

IntoOlivia 6+4

Jeps! Ja kehoitan välttämään myös tiskikonetta jos sielä on likaisia astioita ja roskista. Jääkapilla käyn nykyään hengittämättä! Täytyy vaan tarkkaan tietää mitä sieltä haluaa ja missä kohtaa sitä on.

T:yxäiti ja toukka 8+3
 
Aika moni etsii ja odottaa vahvempia oireita.. Täällä etsitään oireita ja into piukeena odotellaan pahaa oloa, edelleen!
Pientä on jo ilmassa, rintojen kasvukipujen lisäksi. Mun rasvattomat ja olemattomat on saanut täytettä tässä parin viime päivän aikana. Lavuaarin viemärin tuoksun sain nenääni, ikinä en oo sitä haistanut noin voimakkaasti. Myös tiskikone haisi oudosti.. Joko ne vahvemmat oireet mut voittaa.. JIPPII!
Varhaisulltraan oon menossa ja sinne on vielä 12 pitkää päiväää!
Olen silloin 6+6 ja toivon saavani sieltä hienon synttärilahjan, kun seuraavana päivänä on syndet!
Ensiviikolla onkin hääsuunnittelu-ohjelmaa, niin ei ihan jokaista liikettä ehdi tutkiskelemaan...

tiitäinen tänään huimat 5+1
 
Apua auttakaa mun eka neuvola on vasta 21.8. ja siihen on aikaa tasan kuukausi. Mä tuun hulluksi odottaessani!! Tuntuu että maha on niin paisunutkin jo ja olen töissä joutunut kertoo jo kahdelle koska ollut niin huono olo. Ajattelin etten kertois KENELLEKÄÄN ennen ekaa neuvolaa. Edes vanhemmilleni. Onko muut päässeet neuvolaan jo ennen tuota mun 10. rv:a? Miksi mie en... Ekassa raskaudessa täällä katottiin ekassa neuvolassa ultralla sykkivää papua. Muistan, että vasta silloin tunsin oikeasti olevani raskaana. Nyt siihen on aikaa vielä kuukausi!! Miten muut jaksatte oottaa?!

Mötkylä 5+6
 
En mä tiedä oikein mikä viikko toi neuvola on... Parin viikon päästä... Onkohan se sitten 9 vai 10 viikko? Kattotaan maanantaina...

Koirasta täytyy sanoa sen verran, että mä ajattelin pärjääväni esikoisen kanssa... Kun oli niin lapsirakas koira. Mutta eipä hyväksynyt omaa lasta. Liekö mustis vai mikähän lie sitten oli todellinen syy. Meillä tietysti oli vain se onni, että ei ehtinyt sairastella vehnäallergiaa enempää ollenkaan, joten ei tarvinnut katsoa sen takia kärsimistä. Kauhea päätöshän tämä oli, mutta pakko oli... päätöstä olen tehnyt jo koko kevään... Kaksi näykkäystä riittää, en ota riskiä, että koska käy suoraan pojan kimppuun...

Vähän alkaa jännittämään tuo maanantai... lyökö sydän vai onko jo mennyt kesken... Ei pää taitaisi kylläkään enää kestää yhtään alkionsiirtoa ja valkkausta.... Sen takia ei pystykään sanomaan kumpikohan sieltä olisi tulossa tällä kertaa, kun joutui valitsemaan A & B väliltä, toinen meni roskiin.... 11 vauvaa on vielä odottamassa pakkasessa eli jos tämä raskaus olisi helpompi kuin edellinen, niin ehkä meille vielä voisi yhden käärön tehdä...

Synnytystä en jännää yhtään tai pelkääkään. Tammisaaressa on niin hyvää palvelua, että kyllä kaikki menee yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla. Jos vain tällä kertaa viittis lähteä sinne synnärille sen verran ajoissa, että ehtisi tuonne altaaseen polskimaan (jos se on edes käytössä tällä hetkellä). Viimeksi odotin viimeiseen asti ja sainkin melkein samantien sitten lääkityksen päälle kipujen takia. Itse synnytys tapahtui totaallisesti ilman lääkitystä, kun just loppus lääke ennen sitä. Mutta jakkaralla synnyttäessä toi ipana vaan luiskahti ulos, eikä oikeastaan edes sattunut pahemmin... Olisko ollut 5 tikkiä, kun laitettiin ja nekin oli kerroksittain... Ja poikakin oli 10 pisteen ipana, joten ei mitään valittamista...
Paitsi, että kätilöiden kanssa iskettiin vitsiä koko yö silloin ja jouduin itse selvittämään sukupuolta, kun ei kerennyt kätilö kattoa muksua silloin heti :LOL: tuli sen verran hätäseen ulos :LOL:

Oireita alkaa olla joo jonkin verran... Närästää välillä vähän, matkapahoinvointia autossa (vain matkustajana ollessa), nälkä myös yöllä ja muutenkin usein... Väsymys hävisi taas, kun jaksoi aloittaa nuo monivitamiinit. Rautakin pitäisi aloittaa jo, kun hemppa tulee tippumaan hälyttävän alas... vaikka eipä niistä ollut edellisenkään kanssa pahemmin apua... mutta söin neuvolan käskystä kiltisti...

Mutta taas syömään :kieh: :kieh:
 
Huomenta ja onnittelut hyvistä ultrauutisista niitä saaneille :heart:

Täälläpäin eka nla sijoittuu rv8 tietämiin,mut muistaakseni seuraavaan on sit aikaa... mulla siis jo ensviikon torstaina pukkais. En vaan pidä tota nlakäyntiä minään,kun ei sieltä mitään selviä. Ultraan tahtois,mut siihen on aikaa :/

Oireita on edelleen oikeestaan vaan väsymys...ajoittainen huono olo ja joskus nippaa...yhtään enempää en kyllä kaipaa kun on toi esikko huollettavana ;)

Synnytys... Tuntuu et edellisestä ei jääny mitään käteen. Mul oli tosi kypsät paikat mut ei supistuksia ollenkaan...käynnistykseen meni ja synty sit kalvojen puhkasun jälkeen yhdessä hujauksessa,mut istukka jäi kiinni ja se irrotettiin käsin vahvassa puudutuksessa. Olin ihan kuuppa jumissa koko vuorokauden,tuntu et kaikki meni liian nopeeta enkä kerenny mukaan.... toivoisin nyt luonnollista synnytyksen kulkua. Pelätä en osaa mitään =)

Repa ja kynneli 6+6(?)
 
Täällä ihan kamala olo :x Eilen illalla lensi oksu kahdesti ja tänään aamullakin oon jo ehtinyt vessaa kahdesti laatottaa :x Ihan järkyttävää! Toisaalta ihanaa, että vaikuttaa, et kaikki ois ihan hyvin, kun oireitakin on, mutta YÖK :x Vetää voimat pois. Tänään lähen ostamaan ja testaamaan sitä sea band -ranneketta jos olis jotain apuja...
 
Terve kaikille!

Terveisiä Kättäriltä, kävin vähän jo tutustumassa, eli olin pari vuorokautta tiputuksessa pahoinvoinnin takia ja olo koheni aivan uskomattomasti! Nyt vähitellen kokeilen, että josko sitä pääsis vähän normaalimpaan elämään jo kiinni taas.

Pääsin samalla myös "varhaisultraan" kun tsekattiin, että masussa kaikki ok ja kaikki oli ok, syke näkyi ja siellä se pikkuinen köllötteli. :heart: Viikot ilmeisesti vähän heittää, ultran mukaan nyt ois rv7+0 ja kuukautisten mukaan ois rv7+5. Mutta kuulemma toi koon mittaus näin aikaisilla viikoilla ei oo vielä niin tarkkaa kuin sit np-ultrassa.

Mulla on muuten kans ollut pientä veristä vuotoa, mutta ultran mukaan kaikki on ok ja lääkäri arveli vuodon tulleen vaan limakalvoilta.

Mulla on muuten ne Seaband-rannekkeet, mutta mulle niistä ei ollut apua. Ehkä en saanut niitä hyvin paikoilleen, tuntuu että mulla on noi ranteiden keskijänteet niin lähekkäin, että tuntu että rannekkeet ei ehkä pääse painaa kunnolla niitä akupisteitä vaan jää siihen jänteiden varaan. Tiedä sitten. Lääkäri muuten määräs mulle pahoinvointilääkettä myös kotiin, ihmettelen vaan kun viime raskaudessa kärsin kovasta pahoinvoinnista ja olin huonossa kunnossa ja kerran viikossa kävin lääkärissä hakemassa saikkua, niin ei voinut kuitenkaan pahoinvointilääkettä sitten määrätä kun semmosta kerran on olemassa??

Toivotaan että itse kunkin olot alkaa parantua vähitellen! :hug:

Bamboo rv7+0(7+5)
 
Glow
ÄitiysLomaIainen; :hug: onko vuotoa enää tullu? toivottavasti ei. Mullakin vuoteli vähän toisen raskauden rv 8-9 aikoihin. Nyt ei oo ollu mitään, rv 9 menossa... Paitsi karsee valkovuoto! ällöjuttua joo sorry :D :ashamed: mutta mistä näistä muualla viittii ees puhua kun täällä!?

Munki tekis mieli jo facebookkii kirjottaa jotenki et raskaana ollaan taas ;) sillai rivien välistä et vois lukea. Mut josko malttais kk viel oottaa! Ultran jälkeen sitten... Onneks me lähdetään viikon päästä 2 viikoksi reissuun niin ehkä aikaa menee pian ja koittaa se ultra sitten...

Te jotka ostatte TUPLARATTAAT/VAUNUT niin säilytättekö "yksikkö" vaunutki? Meillä tulee about 1v ikäeroa... Pähkään että myynkö nuo yhdistelmät mitkä nyt on vauvalla vai säilytänkö :whistle:
Ja ootteko miettiny minkälaiset/merkkiset tuplat ostatte? Mä en oo hirveesti viel miettiny, mutta mies on :D kyselee et joko mä oon päättäny mitkä haluan... ihana :heart:

Jahans, nyt meni pojulla hermo...



 
Mötkylä: ensimmäinen neuvola on meillä viikolla 10+.

Bamboolle toivon kovasti parempaa oloa, ettei tarvitsisi uudelleen mennä tiputukseen.

Glow: Mä säilytän ehdottomasti kaikki "tavallisetkin" rattaat ja yhdistelmät. Meillä ikäeroa tulossa 1v2kk ja kun aikoinaan luovutaan tuplista (oletettavasti silloin, kun isompi tulee 3v ikään) niin pienempi ei ole edes kahta vielä. Eli tarvetta tulee rattaille olemaan.

Meillä on Gracon kaukalo & matkarattaat ja nämä ovat ainakin ihan ykköset kauppakeskusreissuilla. Tuo kaukalo painaa ihan tajuttomasi enkä sitä kyllä pysty ilman rattaita liikuttelemaan. Kaupassa pikkukakkonen voi sitten mennä ostoskärryihin, kun kolmonen uinuu kaukalossa.

Meillä on myös Brion Kombit ja Racet joihin ajattelin hankkia seisomalaudan, jolloin voidaan lähteä noilla tavallisillakin menopeleillä liikenteeseen, kunhan tämä kakkonen kasvaa vähän isommaksi ja pystyy/jaksaa laudalla seistä. Kombit toimivat lisäksi sitten parvekevaunuina kun vauva nukkuu päikkäreitä ulkona.

Ja mehän ostettiin ne Emmaljuncan twon cerox 360, kun oli niin hyvässä alessa. Kuva: http://www.lastentarvike.fi/images/Tuotekuvat/Large/00130-0922_lim_full.jpg
Näissä siis on sekä heittoaisa, että käännettävä ratasosa, eli saan aina lapsien kasvot itseäni kohden ja pystyn samalla valitsemaan haluanko eteen pienet vai isot pyörät. Ja liikkeen myyjän (ja netistäkin hain ihmisten kokemuksia jotka olivat myyjän kanssa samoilla linjoilla) mukaan näillä pääsee ihan näppärästi myös talvella.

Sef ja Nöttiäinen 4+6
 
Huomenta.. Viikot vaihtui tänään.. Väsyttää kun nukun yöt levottomasti.. ja herään aina joskus 8 jotain.. surkeus..
Mä varmaan kuulostan pöljältä mutta haluisin enemmän oireita.. vaikka oksentaa.. kun tuntuu välillä siltä ettei ole raskaana kun ei säre, eikä okseta, eikä mitään.. mut on rinnat kipeet ja välillä jomottaa..

tiitu ja masuasukki rv5+0
 
LillaStina :hug: Kovan päätöksen eteen olet joutunut koiran kanssa. Vaikka tuo on aika selvä tapaus jos aiheuttaa ihmisille ja vielä omalle lapselle vaaraa mutta ei se helppoa ole tehdä tuota päätöstä! Jaksamista.

Rattaista meillä myös säilytetään kaikki rattaat. Löytyy yhdistelmät, tuplat(matkamallina) ja sinkkumatkarattaat. En tiedä ovatko nämä kaikki tarpeen tulevaisuudessa mutta ehdin niistä luopua sitten myöhemminkin kun lapset isompia. On hyvä kun on metsälenkille ja talveksi kunnon pyörillä varastetut rattaat ja sitten kaupunkiin kevyemmät. Muutenkin olen säilyttänyt kaikki mahdolliset roinat ja vaatteetkin kun en ole raattinut luopua. Toki monet tavarat ja vaatteet ovat kiertäneet sukulaisilla ja kavereilla. =)

Bamboo jaksamista pahoinvoinnin kanssa! :hug:

Eka neuvola täällä päin ajoittuu rv. 8-9. Ihan kiva siellä oli käydä vaikka mitään uutta ei kolmannen muksun kohdalla tarjonnutkaan. Saapahan selvillä missä mennään arvojen ja painon suhteen. =)

Alina ja 8+6 :heart: =)
 
Voih teitä onnellisia, jotka ette kärsi vielä mistään pahoinvoinneista tms...
Täällä odotellaan, että noin kuukauden päästä tämä voi helpottaa tai sitten ei. Mulla pahoinvointi on siirtynyt iltapäivään ja iltaan. Tunteet on todella pinnassa ja se, että on pahaolo itkettää, aamulla kun jouduin jättämään meidän koiran yksin kotiin päiväksi (joka siis tapahtuu joka arkipäivä) tuli itku ja oikeestaan ihan kaikki itkettää.

Mulla ensimmäinen neuvola on ensiviikolla ja viikkoja silloin on kasassa 9+2.

Miten tää aika vaan matelee. :)
 
Kuuntelin huvikseen tol miun kotidopplerilla (Angel sounds), että josko piipiäisen sydänäänet kuuluis, niin kuuluihan ne siellä! :heart: Aika hiljaa ne kuului ja sai niitä kyllä etsiäkin, mutta kuitenkin! |O Neuvolan doppleril kuuluu varmasti jo huomattavasti selkeemmin sitten, ku onhan se neuvolassa käytettävä laite paljon herkempi ja "vahvempi" kuin nuo kotilaitteet... Ihanaa! Neuvolakin nyt ens maanantaina, joten nyt ei enää niin kauheesti jännitä toi sydänäänien löytyminen siellä kun nyt ainakin jo tiedän, että kyllä tuolla miun massussa on elämää sittenkin :heart:

likka26v eka neuvolakäynnillä otetaan verikokeita, pissikokeet, katotaan verenpaine, paino, keskustellaan tuntemuksista ja odotusajasta noin yleensäkin ja kuunnellaan sikiön sydänääniä (tää kylläkin vaihtelee eri neuvoloissa, että kuunnellaanko heti ekalla käynnillä).

Tuplavaunuista/rattaista miekin olen semmoiset meinannu hankkia, kun tuo esikko on kuitenkin vast 1v6kk ku toinen syntyy. Helpottaa sitten liikkumista lasten kanssa semmoiset. Paljonkohan tuplavaunut maksaa..? Ku ei kuitenkaan ihan älyttömiä summia viitsis pistää menemään. Maksimissaan 500e voisin maksaa mistään vaunuista ja silloin niitten täytys kyllä olla ihan PIRUN hyvät. Varmaan käytettynäkin saa ihan hyviä ja kaikkein edullisimmin... Huuto.netistä tai jotain...

Prinpressa & Piipiäinen 8+4


 
Nyt tuntuis et tänäänki sais olla ilman sohvalle makamaan moneks tuntia- vetävää pahoinvointia o/ mut ei viel pidä hurrata :D *kopkop* tänään oli lehdes ilmotus asunnosta ja ensimmäinen jo soitti siittä, oli kyl liian asinatunteva ku sano et pyydän siittä vähän liikaa :p
mut pakkohan mun on siittä voitolle ees jäädä tai aloittaa jostain se pyynti :D

murgu ja masukaveri 8+1 :heart:
 
Onnea kaikille mukaan tulleille!

Itse en ole ollut ahkera tänne kirjoittelemaan, lueskellut olen kyllä. Itseäni on kovasti pelottanut miten tämän raskauden kanssa käy kun oireet ovat olleet niin vähäiset, mutta tänään varhais ultrassa näkyi pienen sydämen syke joten uskaltaa jo iloita.
KK mukaan tänään olisi 8+1, ja ultrassa 7+5 joten saa nähdä muuttuuko la np-ultrassa joka on 12.8.
Oksettavaa oloa ja rintojen arkuutta, ei muita oireita. =)
Pienen sykkee näkyminen antoi tulevalle äidille suuren hymyn kasvoille ja kyynelen silmäkulmaan! Unta näin että tämä esikoinen olisi tyttö, mutta on se kumpi tahansa muutta se meille asumaan! :heart:
 

Yhteistyössä