Maaliskuun mussukat *HELMIKUUSSA* jo 5 vauvaa syntynyt

Mun mielestä sun asenne kaikkien teksteihin on ollut ihan jotain muuta kuin tsemppaava, anteeksi nyt vain! ;)

Ja mulle ei mitenkään paha mieli jäänyt tuosta sun tekstistä, mutta ilmeisesti sun olosi parani tuostakin vittuilusta?
 
arghhh kirjoitin pitkän jurtun mutta sitten se hävisi.. No nyt uudestaan..

Elikäs juuri tästä negatiivisesta ilmapiiristä puhuinkin.. Jos palsta on vertaistukea varten niin kannattaisiko esim. minun tekstini lukea uudelleen ja toisella kierroksella sillä asenteella ettei se ole mitään kettuilua ketään kohtaan. Kun täällä oli muutama kirjoittanut että ärsyttää ettei viellä ole syntynyt niin minun tyylini oli se että muistutin asioiden faktoista (kuvittelematta sitä etteikö kaikki niitä tietäisi), kerroin että oma oloni on myös kurja (niinkuin suurella osalla varmasti alkaa loppuraskaudessa olla) kehoitin myös että malttia viellä vauvan odotukseen. Tätä ei siis olisi voinut laittaa koska tällähän kielsin teitä muita valittamasta tänne? Ja tosin niinkuin flower kin sanoi niin se että valittaa jokaisesta kolotuksesta ei varmasti omaakaan oloa paranna. Kyllä minäkin valitan ja rutisen silloin kuin siltä tuntuu mutta koitan itseänikin tsempata näillä faktoilla jaksamaan loppuun asti. Eiköhän jokaisen tekstin voi ottaa vittuiluna jos siihen niin asennoituu. Eli tuntuu että muutama olisi tyytyväinen jos tänne päivittelisi vain neuvolakuulumiset ja yhtyisi muiden mielipiteisiin sanomatta mihinkään poikkisanaa. Kaikki ihmiset on erinlaisia onneksi mutta pitääkö täällä jokainen teksti ottaa niin että se olisi kettuilua itseään / jotakuta toista kohtaan? Mielestäni kirjoitin ihan positiivisella mielellä jutun ja aina tulee joku negatiivinen palaute siitä mitä onkaan tullut sanotuksi ja mihin tämä palsta on tarkoitettu. Eiköhän nyt keskityttäisi siihen että ollaan ONNELLISESTI näinkin pitkällä raskautta ja kenelläkään ei ole enään paljoa jäljellä. Kolotuksiakin on kaikilla ja saa niistäkin kirjoittaa mutta voiko tuo jokaisen tekstin kytistäminen (missä piilee minkäkin tekstin vittuilu) loppua??
 
Huomenta...

Onpas taas... Piti sitten tuostakin asiasta alkaa täällä taisteleen. Nyt alan kyllä ihan tosissaan miettiä, et viitinkö tänne enää ollenkaan kirjottaa.

Tuosta dindein kommentista, että 41+6 ei ole vielä yliaikainen... Pitää vähän ihmetellä, et miks sitten meidän synnärillä käynnistetään jo 41+3? Kyllä se on yliaikainen kun menee sen 40 viikon yli, sanotte mitä sanotte! Jos vasta 42+ olis yliaikainen, niin miks niitä sitten käynnisteltäis ? Kysyn siis vaan?

Nyt pidän suuni kiinni, etten aiheuta mielipahaa kenellekään...

-JennyA & pikkuhäärä 37+1-
 
sitä en tiedä JennyA miksi siellä käynnistetään jo silloin? Itse olen käynyt yliaikaiskontrollissa asti esikoisen aikaan ja NKL käynnistely aloitetaan vasta rv42+0 jos vauvalla kaikki silloin hyvin. Pienemmissä sairaaloissa voi olla että käynnistäminen aloitetaan aikaisemmin, mene ja tiedä. Mutta tosiasia on se että raskaus on yliaikainen vasta rv42 eteeenpäin oli mielipide siihen kenellä mikä tahansa.

Yliaikainen raskaus :: Terveyskirjasto

Ja jos googleen vaikkapa kirjoitat yliaikainen raskaus löytyy siitä tietoa ihan loputtomiin asti. Ei ole tämänkään tarkoitus olla mikään kettuilu mutta asia on valitettavasti niin.
 
Täällä on ainakin tapauskohtaista tuo käynnistäminen. Minulle sanoivat, että käynnistystä aletaan miettiä heti kun laskettuaika on mennyt koska vauva on nyt jo niin iso kokoinen. eiköhän se muuallakin ole ihan tapauskohtaista tai ainakin paikkakunta kohtaista.
 
Joo-op. Taidanpa itsekkin sit keskittyä vaan tohon suljettuun. Jos kerta ei saa omaa tilaansa kommentoida, en tiedä miten helppoja raskauksia täällä ihmisillä on ku yksilöllisiä ovat. Mut mun kivut on sen verta kovia että ei paljoo naurata. Ja jos kerta siitä ei voi puhua, niin mulla ei ole sit mitään sanottavaa ylipäätään.
 
Mua kyllä on läpi elämän auttanut negatiivisista asioista kirjoittaminen ja puhuminen :O Helpottaa nimenomaan omaa oloa kun saa purkaa jonnekin. Mut ehkä joillekin sopii paremmin se että elämän hankalista asioista ei puhuta ja harteille nostetaan positiivisuusviitta suojaksi.
Kirjoittaminen kurjuudesta on ollut mulle aina henkireikä, ja en siis meinaa nyt raskautta vaan ihan muita asioita.

Mua ei ärsytä se että tsempataan toisia, vaan se jos tulee tunne että on paskempi ihminen jos valittaa jostain, paskempi äiti ja puoliso jne.
 
suzZ Ilmanmuuta voit kivuistasi kertoa ja valittaa kyllähän se on ilmanmuuta jokaiselle suotu. Mielestäni tämä palsta olisi ankea paikka jos täällä kerrottaisiin vain sf-mittoja, painoja ja paineita. Minun tarkoitukseni ei ole ainakaan missään vaiheessa ollut sitä kieltää ja mikä minä sellaista olisin tekemäänkään kun yhtä palstalainen olen kuin kaikki muutkin mutta tarkoitin että omaa oloa voi helpottaa (mahdollisesti) jos miettii että ei enään paljoa jokatapauksessa jäljellä. Tosiaan aikakin menee nopeammin jos ei kokoajan odota että syntyiskö tänään, no entä tänään... (helpommin varmasti sanottu kuin tehty). Eikä se tarkoita sitä että muilla olisi yhtään helpompi raskaus jos ei sitä kokoajan mainosta. Jos näitä pinoja lukee taaksepäin olen varmasti ollut kovin valittaja, ensimmäiset 20vkoa oksensin noin 10-30krt/pv sitten on alkanut kivut säryt ja kolotukset vähintään 3krt / vko (samalla vahtiessa taapero poikamme touhuja) itken näitä kipuja mutta olen onnistunut ne saamaan jotenkin taka alalle vaikka ne ovat jokapäiväisiä. Jos pystyy kääntämään vastoinkäymiset voitoksi niin olo varmasti omalla tavallaan helpottuu. Itse mietin että tosiaan max. 3vko niin vauva on maailmassa ja kyllähän tätä oloa on jo niin pitkään kestetty että "heittämällä" tuo loppu meneekin . Tsempit sinne myös kohta on koitos myös sinullakin ohitse :hug:
 
lisäisin viellä että negatiivisuudesta puhuin siis siitä miten täällä ihmiset käyttäytyy toisiaan kohtaan. Raskausaikaan ja elämään ylipäänsä kuuluu myös negatiiviset asiat ja mikäs parempi kuin se että niistä saa täällä puhua. Toisaalta taas jos joku koittaa tuoda positiivisuutta tänne sillä tyylillä että "miettikää ei ole enään paljoa jäljellä ja koitetaan asennoitua positiivisesti ja jaksaa viellä faktahan on se ja tää..." (taustalla itselläkin kipuisat olot ja tuskaisat ajatukset)niin se on sitten asia mikä haukutaan lyttyyn. Pelkästään "oivoi voimia, tsemppiä" olisi se mitä tänne siis voi kirjoittaa? Kun itsekkään ei ole elämänsä "voimissa" tuo yleinen tsempitys kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta siinämielessä että sitä kautta saa itselleenkin uskoteltua tuota samaa. Ihminen vaan on senlainen että jos itsellä on migreeni ja toinen valittaa pää kivusta niin siinä monesti toteaa että "ota särkylääkettä sillä se lähtee" Eli siis faktoja. Harvoin siinä tilanteessa alkaa voivottelemaan toisen kipuja kun itsellä on samat tuntemukset tarkoittamatta sitä millään pahalla tai toivomatta että toinen pääsisi päänsärystään. Juu en tiedä ymmäriskö yksikään tätäkään pointtia mutta tulipas nyt ainakin kirjotettua. :LOL:
 
:LOL: Ei helv.....

Mä oon ymmärtänyt ettei "makuasioista" pitäis kiistellä, mut ilmeisesti niistä saa sittenkin maailman parhaimmat kiistat aikaiseksi.

Ihmisiä on erilaisia! Oikeesti tää koko homma menee yli mun ymmärryksen.

Mindi83 Tänään POKSUU 35+0!
 
Mutta tosiasia on se että raskaus on yliaikainen vasta rv42 eteeenpäin oli mielipide siihen kenellä mikä tahansa.

Yliaikainen raskaus :: Terveyskirjasto

Ja jos googleen vaikkapa kirjoitat yliaikainen raskaus löytyy siitä tietoa ihan loputtomiin asti. Ei ole tämänkään tarkoitus olla mikään kettuilu mutta asia on valitettavasti niin.
No asioista voidaan olla monta mieltä. Eikä kaikkea mitä netistä lukee kannata uskoa. Niinkuin ei myöskään kaikkia lääkäreitä. Eli ihan turha kiistellä ja kertoa mulle mitkä on tosiasioita.

Aika jännä kuitenkin, et jo 42+ on vasta yliaikainen, niin silti 40+ aletaan käydä yliaikaiskontrollissa...

Nyt lopetan ja häivyn... Lähden tekemään mokkapaloja :D Ettei vaan tää rd-ruokavalio pääsis unohtumaan :D
 
Mä peesaan Liroa. Tuntuu ettei tänne sais sit ruikuttaa ja valittaa omaa paskaa oloaan, kun heti tullaan lässyttää et se kuuluu asiaan ja plääplää ja raskaus on niin upea juttu peräpukamineen ja kipuineen kaikkineen :D oon mäkin sitä mieltä et raskaus on lahja, mut ei sitä silti jaksa koko aikaa olla hymyissä suin. Ja mäkin oon semmonen ihminen, et mua helpottaa jos johonkin saa purkaa kurjia fiiliksiä, en mä 24/7 niissä vello just siks kun niitä johonkin kirjottaa tai puhuu. Musta raskaudessa ei oo muuta mukavaa kun vauvan liikkeet, jotka näin lopussa tekee jo kipeetä ja masun kasvu, joka näin lopussa on jo liikaa, kun häiritsee sekin jo osaltaan liikkumista. Joillekin tää raskaus on vaan se pakollinen paha kestettäväks jos lapsia haluu :)
 
:O
Ei kai tämä nyt näin vakavaa ole, hyvät ihmiset?
Onhan tää suorastaan perseestä, nämä viimeiset viikot ja saa niistä valittaa. Mua ainakin sata kertaa päivässä ottaa päähän olotilat, kömpelyys, ja nyt eilen kivutkin.
Ja totisesti toivon että aika menis nopeasti siihen vauvan syntymään. Toisaalta eilen kun oli oireita ekaa kertaa, olin ihan kauhuissani ettei kai nyt vielä pidä synnyttämään mennä. Itkinkin vähän miehelle etten millään tahtoisi sairaalaan ainakaan makaamaan kun kotona on niin paljon tekemistä.

Oon huomannut sellaisia piilopiikityksiä ihmisten kirjoituksista täällä. Ei se aina auta että korostaa sitä omaa paremmuuttaan ja Ihmettelee suuresti miksi joku toinen kokee asiat niin tai näin....

Mä voin ihan itsekkäästi sanoa etten haluaisi olla raskaana enää päivääkään, mä kaipaan turhamaisesti omaa vartaloani, yöunia, ratsastusta ja viimeisenä omaa tukkaani takaisin päähäni.
Sekään ei vähennä mun rakkautta tulevaa vauvaa kohtaan, en vaan pidä tästä olotilasta. Olenkin kateellinen niille, jotka selkeästi hehkuvat onnea ja ovat onnellisia raskausaikana. Minä en sitä ole. Piste.

Kuulun myös siihen porukkaan jotka tahtoo kirjoitella ja lukea muutakin kun neuvolalukemia. Tykkään keskustella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Mutta jos täällä meno jatkuu näin niin ehkä on parempi lopettaa koko kirjoittelu ja lukeminen.

flower eilen kaverin mieskin oli kysellyt mun mieheltä että kuinka antaa mun vielä puuhata tallilla ja eikö pidä hidastaa tahtia. Mikäs tässä, minä voin oikein hyvin ja jos joku asia ei tunnu hyvältä, en sitä tee. Mulla käy kaksi rakasta aikuista ystävää tekemässä tallihommia meillä, eilenkin ystävä teki iltahommat kun olin levossa ja aamulla ennen kahdeksaa toinen kaveri oli aamutallissa mun kanssa. Mun ei ole pakko edes mennä sinne, hiljaksiin vein heppoja ulos ja ruokaa jakelin niille. Ja nautin ja voin hyvin kun saan olla tallissa :heart:.

Voin sanoa rehellisesti että fyysisesti oon pääsääntöisesti voinut paremmin kun touhuan, kun silloin jos en tee mitään. Henkisestä tilasta puhumattakaan...

Mutta olen tottunut jo siihen että ihmiset on sitä mieltä että hui kauheaa, eikö pitäisi jo olla tekemättä mitään?? Jne... Ennen kun tein paljon töitä hoitoalalla, tallilla ja kaverin ravintolassa. Kolmessa työpaikassa olin yhtäaikaa, kuulin siitä päivittäin kuinka palan ihan pian loppuun yms. Oikeastaan oon kuullut sitä läpi elämäni. Mutta tässä vieläkin porskutan, ilman burn outia tai muita mielenterveyshäiriöitä. Omien perintötekijöiden takia olen ehkä tarkkaavaisempi mielentilasta kun normaali-ihminen, alttius sairastua kun löytyy geeneistä. Jollekin muulle tämä elämäntapa voisi olla liikaa, minä en osaa muulla tavalla elää.
 
Voi harmi kun täällä kinastellaan.

Harvemmin ite jaksanut kirjotella, välillä käyn kuitenkin edelleen lukemassa.
Oma olo on oikeastaan ihan ok. Selkäsärkyä lukuunottamatta. Jausein on nyt tuntunut kuin se pää olis jo ulkona kun aikamoinen pallo tuntuu jalkovälissä.
Uskoisin kuitenkin menevän l.a lähelle tai yli, niinkuin kaikki muutkin muksut.
Mä muuten miellän kyllä niin että on jo yliaikainen jos on 40+ koska aina kun puhutaan et menee yli niin sehän on sillon 40+ :D
Täällä suurinosa muksuista synytnyt rv 41+ joten tuskin tämäkään aiksemmin tulee.
Tosin tuli viikko sitten olo et syntyis 37+ viikoilla, mitä en kyllä usko mutta sellainen kummallinen olo vaan tuli jostain.

Mulla ei oikeastaan ole kiirettä, koska haluan ommella vaatteita ja kankaita tilattu lisää :D et saa mun puolesta viihtyä masussa :) Vaikka olo välillä onkin sellainen et sais tulla jo.

Poika liikkuu todella paljon, ja hyvähän se niin on. Lääkäri ja synnytystapa-arvio on 24.2 ja siellähän näkee onko nämä muutamat supistukset ja paineentunne mitään tehneet, mutta enpä niin jaksa asiaa pohtiakaan. Tulee kun on tullakseen. Onneks olo on tällainen :)
Muistan kun aina ennen ollut niin paljon kipuja ja särkyjä että oli lopussa todella kyllästynyt.

Mä täytin sitten eilen maagiset 30v :cool: Eipä se kummoselta tuntunut, eikä sitä juhlittu muuten kuin mies teki hyvää ruokaa illlalla meille kahdelle, ja otettiin yhteiskuvia kameralla, naureskellen ja hauskaa pitäen :D <3 ja kivaa oli.

Koittakaahan pärjäillä kipujen kera ja tsemppiä loppumetreille kaikille tasapuolisesti! :)

CB- peikkopoika 35+5
 
JennyA tuohon yliaikaisuus asiaan viellä että viimeinen neuvolakäyntihän pyritään laittamaan rv 40-41 jonka jälkeen tarkkailu siirtyy polille. Esikoisesta yliaikaiskontrollini (polilla) oli rv 41+4. Varmaan olisi ollut aikaisemmin jos olisi ollut jotain syytä siihen mutta näinhän tehdään myös jo ennen laskettuakin. Minä olen ymmärtänyt tämän niin että synnytys on normaali kun se alkaa rv 38-42 koska laskettu aika ei ole niin tarkka vaikka UÄssä olisikin määritetty. Parastahan on se että synnytys lähtisi itsestään käyntiin koska tuossa käynnistämisessä on hieman suurempi komplikaatio riski (näin kerrottiin yliaikaiskontrollissa saamastani esitteestä) Eikä tämä perustu netti tutkimuksiin koska itse olen käynyt niin lähellä yliaikaisuutta niin muutamien kätilöiden, neuvolassa yms jutellut. Toki se on silloin mennyt lasketun yli mutta ei viellä yliaikainen. Erikoista jos kaikki vauvakirjoista kätilöihin näin sanoo mutta ei pitäisi kuitenkaan paikkaansa? :confused: Tapauskohtaisestihan tuota raskautta lähdetään käynnistelemään ja minäkin olisin saanut käynnistyajan rv41+6 vaikka samassa sairaalassa kaverini raskaus käynnistettiin vasta rv 42+3 (Epäilivät että lähtee syntymään itsekseen ennen sitä). Lasketunajan jälkeen toki alkaa tarkkailu siitä että vauva pärjää massussa mutta että ihan yliaikaiseksi menee vaan n. 2-5%raskauksista. Ei ollut mitenkään tarkoitukseni sinua närkästyttää mutta ilmeisesti taisin niin tehdä. Pahoitteluni tästä. Jos miellät raskautesi yliaikaiseksi 40+0 eteenpäin niin sitten se on niin minä kuitenkin etenen oman raskauteni kohdalla niinkuin tähän asti olen ymmärtänyt. Suotakoon se meille molemmille ilman kädenvääntöjä =)
 
Mä olen käsittänyt että yliaikainen on 40+ mutta on normaalia että vauva syntyy vasta viikolla 42. Tai juurikin oon kuullut että +/- 14vrk lasketusta ajasta on normaalia. Mut luulin mä niinkin että vasta kun 38 viikkoa tulee täyteen, vauva on täysiaikainen, mutta se onkin 37 viikkoa. Mut hyvä niin, ei enää kun noin viikko siihen :p

LD + Pikkunen 35+6
 
Nyt on käyty kontrollissa. Tulehdusarvot oli ok, ei lämpöä sen kummempaa. Tiistaina meen seuraavan kerran, sillon ihan äitipolin puolelle. Sanovat että varmaan sitten tiistaina aletaan tehä jonkinlaista suunnitelmaa tulevasta. Hui...

Kyllä mäkin toivoin edellisessä raskaudessa ja tässäkin, että sieltä tultaisiin ennen laskettua aikaa. En toki ihan näin paljon silläkään meinannut. Kiva se ois, että täysiaikasuus saavutettaisiin. Mutta kumminkin jo hyvät viikot, että lapsi pärjää, niin jos ulkona parempi niin sitten ulos. Toki tässä jo pieni malttamattomuus heräsi näin ennenaikasesti kun asiat tähän suuntaan läksivät. Ei silti haittaa jos vauva vielä hetken tahtoo masussa kölliä. Sitten vasta kun päästään pari-kolme viikkoa eteenpäin, niin herää se epätoivo että tää ei tuu ikinä. :D Edellisessä meni ainakin näin, sanovat rv33+, että syntyy parin viikon sisään. No sitähän sitten ootettiin päivästä toiseen ja etittiin koko ajan merkkejä, että joko. Syntyi sitten 39+2. Siinä kyllä meinas olla hermo kireellä kun sen 6 viikkoa odotti koko ajan millon lähtö tulee. Ei vaan jotenkin osannu sitä odottamalla odottamista lopettaa, kun lääkäri oli näin kerta totuuksia laukonut. No, päätinkin, että mahdollisessa seuraavassa raskaudessa en ala oottelemaan synnytystä kun vasta ihan loppumetreillä. Ja tässähän ollaan taas. :D Sillä erotuksella, että en kyllä jotenkin vaan jaksa uskoa, että sieltä vielä muutamaan viikkoon tultaisiin. Vaikka nyt sekin todennäköisempää kuin edellistä odottaessa.

Tulihan sepustus, ottaakohan siitä mitään tolkkua. :p

Piti muuten tuosta maidon noususta kysyä teiltä, että onko muilla noussut maito ENNEN synnytystä? En siis tarkoita maidon tihkumista, vaan ihan että maito kunnolla nousee. Mulla tais niin käydä. Eilen illalla ihmettelin että kylläpäs ne nyt innostu valumaan. Noh, aamulla oli sitten tissit ihan pinkeet, tosi kipeet ja vuotaa paksua keltasta maitoa. Kädelläkin kun vahingossa hipasee niin hyvä ettei itku pääse. Vissiin vähän taitaa hormonit viskellä. :confused:

Tuosta muuten mäkin luin jostain, että raskaus on yliaikanen vasta 42+, mikä kuulosti mun mielestä tosi kummalta, vaikka tiesinkin että raskaus on normaali pituinen +/- 2viikkoa lasketusta ajasta. Jotenkin silti aina ajattelen niin, että lasketun ajan jälkeen mennään yliaikaa. :)

Kuvittelin, että imuroisin tänään, mutta lääkäri sanoi ettei saisi rehkiä, kun se voi aiheuttaa infektion. Empä tuotakaan tiennyt. Ehkä sitten laittelen vaan vauvan sängyn loppuun, kun sain eilen pestyä reunasuojuksen ja peiton. :)

Ammuska ja Touhu vauvanen 34+5
 
"Raskaus määritellään yliaikaiseksi sen ylitettyä 42 raskausviikkoa." Näin kirjassa Kätilötyö (Paananen, Pietiläinen, Raussi-Lehto, Väyrynen & Äimälä 2007)

Yliaikaisuuden kliinisiä oireita ilmenee joillakin kuitenkin jo ennen tuota 42 viikkoa, ja toisilla raskaus sujuu ongelmitta vielä tuonkin jälkeen. Ihan siitä syystä, että kunkin fysiikka toimii eri lailla ja lasketuissa ajoissa voi olla epätarkkuutta. Eli sen takia ns. "yliaikaisuuskontrolli" on ennen tuota 42 viikkoa (täällä 41+5, GDM äideillä 41+3), silloin arvioidaan tilannetta ja mahdollisesti käynnistellään, jos jokin äidin/vauvan voinnissa sitä edellyttää. Käynnillä tuetaan myös äidin henkistä jaksamista, koska lasketun ajan ylittyminen kuormittaa henkisesti joitakin todella paljon. Mutta jos kaikki ok, niin voi odotella spontaania käynnistymistä. Keski-Suomen keskussairaalassa odotellaan muistaakseni max 42+2. Näin siis Keski-Suomessa, ja yliaikaiskontrollin ajankohtaa kirjallisuudessa ja käytännössä täällä noin perustellaan.

"Täysiaikainen vastasyntynyt painaa vähintään 2500 g ja hän on syntynyt 37. raskausviikon jälkeen." (Myöskin Paananen ym. 2007)

Koska alalla olen, itse nojaan sovittuihin viikkorajoihin ja mitä olen oppikirjoista/ohjeista/suosituksista/kätilöiltä/lääkäreiltä oppinut.

Tupunen ja Rymy 36+6, huomenna täällä poksutaan täysiaikaisuuden kunniaksi :)
 
jaah... eli sotahan tästä kaikesta nousi.. fine. itse ajattelin et ois ollut oikeasti kiva jos jollekkin ois ollut avuksi jos yhdessä kerätään voimia ja jaksetaan ... ilmeisesti positiivisuudella ei nykypäivänä ole pahemmin arvostusta.

mutta mä aion jatkaa samaa linjaa, mun positiivisuus kumpuaa ihan vilpittömänä, jolle se ei sit kelpaa ni hyppikööt rivien yli :D elämässä on koettu niin paljon paskaa tähän mennessä et sama se jos ei joillekin merkkaa mitään et joku sentään YRITTÄÄ piristää itsensä lisäks myös muita :)

mä en tiedä mikä varsinaisesti on yliaikainen, kai se sit kun menee lasketun ajan yli.

tiinelli se oli oikeesti läppä :heart: en mä millään pahalla sitä meinannu... sä vaikutat just niin hyvinvoivalta ja sinnikkäältä, kuin entisajan äidit maalla :) Ja kyllä se niin on et itse tietää mitä jaksaa tehdä, jos kerran liikkumaankin vielä pääsee. Hevoset on hillitön voimavara, muistan sen ite kyllä varsin hyvin.... onneks itselläkin on tuo karvajalka, tosin mä en oikeesti uskalla enää lenkille lähteä, kävely on niin hidasta ja varovaista joka askeleella, kun vauva on niin alhaalla. Siks on ihan vaan makoiltu vaikka lattialla et koirakin saa olla lähellä ja saa huomioo... Tallin lattialla se ei sitte ihan taidakaan käydä et hepan viereen kävis köllimään :D tosin joka ammatikseen tekee niin pystyy mihin vain :)
Kaikella lämmöllä siis sua ajatellen :) Fysiikasta ei ainakaan sulla ole pulaa, rautainen nainen :)
 
Mun mielestä sun asenne kaikkien teksteihin on ollut ihan jotain muuta kuin tsemppaava, anteeksi nyt vain! ;)

Ja mulle ei mitenkään paha mieli jäänyt tuosta sun tekstistä, mutta ilmeisesti sun olosi parani tuostakin vittuilusta?[/QUOTE

toi oli ihan suora kysymys et kumpaa lukijat mieluummin tykkää lukea? ja mitä aiempiin teksteihin tulee niin oon ainakin yrittänyt tsepasta vaikeuksissa olevia ja luoda postiivisia ajatuksia että jaksettais yhdessä tää loppuaika, näköjään en sit ole siinä onnistunu... harmillista sit vaan et pitäis vissiin olla aina vaan samaa mieltä kaikkeen kaikkien muiden kanssa.
 
Täällä tänään huomattavasti parempi päivä kuin eilen. Vointi taas hyvä ja RR hyvä :D

Itse olen kärsimätön saamaan vauvan jo, monestakin syystä
1. Olen toivonut tätä lasta jo 6 vuotta ja hoidoilla viimein saanut alulle. Nyt pelko että loppu metreillä tapahtuu jotain ikävää.
2. Todennäköisesti käynnistetään ( tästä jo lääkäri maininnut), DM vuoksi iso lapsi ja nyt kun RR vielä heittelee. Itse haluisin kokea luonnollisen synnytyksen alun. siis en mitään oksitosiini tippaa ja cytotek tabletteja tai puikkoja. Minusta olisi ihan herätä yöllä lapsiveden menoon ja saada kunnon luomu supistukset. kokea luonnollinen synnytys alusta loppuun, ei lääketieteellistä kellolla käynnistettyä.
3. olen kärsimätön näkemään pienen ihmeemme!

Itsellä alkuraskaus ollut huomattavasti rakempi kuin tämä loppu. Vaikka minusta on ihanaa olla raskaana ja nautin joka hetkestä, niin silti välillä on tunne, et nyt riittää. Odotan aikaa kun saan laittaa suuhuni mitä haluan tuntematta syyllisyyttä mitä jäätelöni tekee vauvalle. Tai tuntea katseita kun en ota kahvipöydässä pullaa vaikka kuinka tuputetaan.
Miten ihanaa on saada taas nukkua mahallaan ja niin että paikat ei ole puutuneet, kun ei ole päässyt kääntymään.

Tosin en odota että aika on sen helpomapaa kun vauva on sylissä ja tissit huutaa armoa ja ovat kipeät koko ajan. Vauva itkee ja olen hädissäni kun hän ei rauhoitu. En malta nukkua kun vahdin vauvani unta. Siis en usko että elämä kauheesti helpottuu vauvan myötä, mutta se muuttaa muotoaan.

Leppoisaa kevät päivää kaikille

sane ja toivo 37+2
 

Yhteistyössä