supistuksia mullakin tulee tollasis jaksoissa,,, paljon vaikuttaa mulla ainakin miten on oollu jalkeilla ja touhunnut jotain. ja monet supistukset yhdistyy vaavelin liikehdintään.
kyllä nää täältä ennen pitkää syntyy, ei sinne kukaan ole ikuisiks ajoiks jääny
loppumetrit on yhtäv pitkästyttäviä kuin ne alku-odotuksen piinaavat viikot väsymyksen, pahoinvoinnin ja tietynlaisen epätietoisuuden kanssa
ei siis luovuteta siskot!!!! lepoa vain aina kun sellanen tilanne siunaantuu :hug:
huomenna maaginen 36 viikkoa täynnä, ajatella, äkkiähän tää onkin mennyt
naimisiin siis vaikka itse oonkin menossa nyt naimisiiin reilun 1,5 vuoden tuntemisen jälkeen, ei kyllä ole lainkaan sellanen olo että olis liian nopeasti... saati että ei olisi lainkaan varma ratkaisustaan...
sitä tässä eilen itse asiassa mietinkin, kun palasi muistoja eksän kohdalla mieleen... epäroin jo kihloihin menoa... miks ihmeessä mä en kuunnellut itseäni? vihille mentiin viskipullon voimin, mies kippasi munkin kurkkuun aika tavalla, vaikka toisaalta mieli vastusti että oisin halunnut molempien olevan selvinpäin edes vihkimisen....pakotti siis ja minähän otin ettei tule riitaa...
nyt kun mietiskelee, niin on täysin vapaa epäröivistä aatteista, ja koska aloite tähän on tullut miehen puolelta, tiedän että myös hän on asiasta täysin varma
nopeaa toimintaano mulla kritisointia on tullut aluksi eksän puolelta jo siinä vaiheessa kun tän miehen kanssa aloin olemaan.. ja kun vielä mun kaverin kanssa (miespuolinen) mut ja lapset näki joku samoihin aikoihin kaupungilla jäätelöllä, eksä oli raivona kun mulla oli jo kolmas mies kierroksessa... huh huh, kiva asua tällases paskapitäjässä missä ihmisillä ei omaa elämää ole, vaan mun asioista täällä on juoruttu vissiin enemmän kun mitä seiskan sivuille mahtuis
yhdes vaiheessa olin kuulema paksuna, salaa viemässä lapsia isän tietämättä etelään ja sit vielä muuttanut asumaan ulkomaille.... hohhoijaa.....
no, sit mun toinen sisko on ollu aika tiukka kommenteissaan mitä oon tehnyt tässä , mut tilanne onneks rauhoittunut. yleisestikään kukaan ei sietänyt ajatusta et jätin niin "ihanan ja hauskan miehen".... siitähän kaikki sai alkunsa.
no, sit kun vauva oli tulossa ja mentiin siitä aika pian kihloihin, miehen äiti vähän huumorilla höystettynä totes et ei he enää pysy tapahtumien perässä
tottahan tuokin oli...
mut kummankaan vanhemmat ei onneks ole kritisoineet perheenlisäystä eikä muutenkaan meidän asioita.
mun vanhemmat on sellasia et jos niiltä neuvoa kysyy, niin sen saa, mutta ei ne ole koskaan arvostellu mun ratkaisuja, paitsi aluks ton eron suhteen, nekään kun ei kaikkia taustoja tiennyt. ja toki siinä oli kuviossa se pelastaja-mieskin
mutta mä en omaa miestä onneks ole selän takana pettänyt, lähdin ensin ja kattelin ympärille vasta sitten. ja ton miehen kans ollaan kavereita vielä tänäkin päivänä
arvostan sitäkin
uuden miehen tutustuttaminen lapsiin joku tos kertokin et nopeasti oli edetty tälläkin saralla. no, mä kuuntelin lastenvalvojaa ja koska erokin oli ihan kesken vielä ja välit tosi riitaisat niin en päästänyt miestä tutustumaan lapsiin ennenkuin noin reilun kuukauden hengailun jälkeen. sekin oli varovainen kahvittelu, pikainen. ja ihan lasten ehdoilla. olin kyllä kertonut lapsille hänestä, mutta päätin odottaa et lapset itse sopeutuu ensin ajatukseen koko miehestä.
ekan kerran yöpyikin meillä vasta tosi pitkän ajan kuluttua. mies osasi tosi hienosti ottaa asian, ja kaikki miten on edetty, on menty niin et ajateltu ensin että lapset on etusijalla. yhteenkin muutettiin vasta kun lapset sitä pyysi, siinä vaiheessa oltiin lasten toiveiden mukaan yökylässä miehen luon niin, että huomasin meidän olevan viikossa noin kaksi yötä mun kämpässä ja loput miehen luona
siitä syystä yhteiselo on sujunut mutkitta
no niin, jos sitä sitten lähtis pois koneelta et sais tällekin päivälle jotain aikaansaannosta