*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Heinäkuussa

Menkkamaiset kivut Mulla oli niitä viikko plussauksen jälkeen, jolloin ne sit hävisi. Nyt on taas viikon verran ollut kipuja, toivottavasti on ihan normaalia.. Eli siis Nanna, mulla oli juurikin noilla viikoilla kivutonta aikaa.

Hankinnoista Meillä on esikoisen jäljiltä paljon tallella, varsinkin jos tulee toinen tyttö. Kaksostenrattaat ehkä pitää hankkia, sekä uusi sitteri. Hoitotaso ostetaan myös ehkä, katsotaan nyt..

Mam Aika törkeää kyllä! Kyllä pitäisi ultrata jos raskaana oleva on kolarissa, etenkin jos on kipuja! Onneksi kaikki kuitenkin oli hyvin :)

Nallu 7+5
 
Hannavä
Itse en ole vielä hankkinut mitään. Tuntuu aivan liian aikaselta edes ajatella :D Siskoltani saan kuulemma vaatteita ilmaseks, pinnasängyn ostan siltä ja hoitopöydän. Vaunut jostai käytettynä. Mutta näin yks päivä kaupassa aivan ihanan sellasen teddyhaalarin, siinä oli korvatki! Sellanen pörrönen. Sen mä haluan ostaa mut vielä ei uskalla :)

8+0 poks muuten tänään.
 
Moikka,

tällä uusi odottaja tahtoo tänne mukaan :)

Odottelin varhaisultraa ennen kuin uskalsin kirjoittaa. Olen kuitenkin heti plussattuani seurannut kirjotuksianne. Odotamme toista lasta. Esikoinen täyttää syksyllä 2 vuotta.

Olen voinut tähän mennessä hyvin. Väsymystä on ollut ja vain minimaalisesti etova olo, mutta muuten olen voinut aika normaalisti. Repäisykipuja ja lievää menkkajomotusta on ollut, mutta ne ovat hävinneet ajat sitten. Välillä unohdan täysin olevani raskaana. Raskaus on tähän mennessä melko samalainen kuin ensimmäinen. Siksi minulla onkin poikaolo. Te, joilla jo 2 tai useampi lapsi. Onko teillä ollut samanlaiset raskausajat? Ovatko lapsenne samaa vai eri sukupuolta?

Ensimäinen neuvola on vasta, 1,5 viikon kuluttua eli silloin on jo 9+3. Sinne tuntuu olevan niin pitkä aika. Varasin ajan jo ajat sitten, melkein kuukausi sitten. Hieman ihmettelin, että aika meni noin pitkälle. Toivon, että sen takia np-ultra ei menisi kovin pitkälle. En jaksa odottaa kauan. Emme vielä ole kertoneet kuin muutamalle ihmiselle raskaudesta. Toivoisimme, että voisimme pitkittää kertomista np-ultraan asti. Sen jälkeen uskallan kertoa laajemmin uutisesta.

Täällä on ollut puhetta synnytyksistä. Tällä hetkellä suhtaudun rauhallisesti synnytykseen. Edellinen synnytys oli nopea, alle 5h. Ponnistusvaihe 6min. Siitä jäi positiivinen fiilis, vaikka luomusynnytys olikin. Pelkään epiduraalin pistämistä, joten tämänkin synnytyksen toivon olevan suht luomu. Viimeksi yritin ottaa ilokaasua, mutta en osannut sitä ottaa, joten se jäi siihen. Mulle avautumisvaihe oli helppo, mutta ponnistusvaihe kivulias. Kävin viimeks mammajoogassa, josta koen olleen paljon apua. Ajattelin mennä sinne nytkin.

Tässäpä tarinaani, seuraavalla kerralla vähemmän juttua itsestäni ja enemmän kommenttia muista asioista


Minx82 la 9.3 2.lapsi NKL


7+6
 
Aurinkoista (vihdoinkin!!) perjantaita!

Päivittäin olen seuraillut teidän juttuja ja ilahtunut monista hyvistä ultrakuulumisista, mutta vasta nyt saan aikaiseksi kirjoittaa.

Oireista Mulla ei niitä hirveemmin oo. Väsyttää, mut niinhän mua muutenkin usein väsyttää. Välillä pieniä tuntemuksia alavatsassa ja iltaisin oon ilmapallo, mut muuten ei oikein mitään. Aamukuvotusta oli viime vkolla mut nyt ei sitäkään. Vähän on semmonen olo hetkittäin, et onkohan tuolla masussa mitään, mut se selvinnee ultrassa 7.8. Pääsin neuvolan kautta ultraan, kun mulla on menkat ollu viimeksi syksyllä:whistle: Niin varmistellaan, et missä vaiheessa tää on menossa. Itsellä aika varma käsitys ajankohdasta, mut kivahan se on käydä varmistaa, et mitä kuuluu vai kuuluuko mitään.

Esikoisen synnytys oli kaikkea muuta mitä kuvittelin. Supistukset alkoi kotona noi vuorokausi ennen syntymähetkeä, mut pärjäsin niiden kanssa kotona (ja kaupoilla....)noin 20 tuntia. Sairaalaassa ehdittiin olla 2 tuntia ja sitten olikin tyttö jo rinnalla.Ponnistus kesti n.10 min. Oman voinnin puolesta oisin voinut kotiutua vaikka saman tien. Jotain mutkia meilläkin oli matkassa: oksensin joka supistuksella ja lisäksi napanuora oli murun kaulan ympärillä, mistä johtuen sydänäänet heikkeni aina supistuksen tullessa. Niin ja epiduraali ei mennyt ensimmäisellä ihan nappiin, minkä vuoksi kärsin selän "jäykkyydestä" noin vuoden ajan synnytyksen jälkeen. Kipuja selässä ei kuitenkaan ollut joten tääkin aika pientä. Kaikin puolin synnytys oli kuitenkin aivan huikea kokemus ja kipu ei ollut niin hurjaa kuin olin ajatellut (kiitos epiduraalin?). Seuraava synnytys jännittää, koska en vaan voi uskoa, että saman ihmisen kohdalle voisi sattua kaksi helppoa ja nopeaa synnytystä... Toivottavasti oon väärässä. :)

Hankinnoista Meillä on oikeestaan kaikki jo valmiina esikoisen jäljiltä. Ehkä hoitotason voisi sitten joskus hamassa tulevaisuudessa hankkia jos sinne asti päästään...Ai mutta hei, vauvakirjan hairahduin ostamaan! Tatun ja Patun meidän vauva sopi niin hyvin meikäläisen huonolle huumorintajulle, ettei sitä yksinkertaisesti voinut ohittaa!

Fiiliksiä Mulla on ollut rento ja luottavainen olo, eiliseen saakka. Läheisen ystävän keskenmeno kuitenkin pysäytti ja nyt huomaan liikaa kuuntelevani itseä ja oloani ja epäileväni koko raskautta: / Pitää varmaan vaan yrittää olla liikaa ajattelematta ja asennoitua niin, et tulee mitä on tullakseen.

Triida + Milli 5+5?
 
Viimeksi muokattu:
Eea
Miulla on kumpikin aikasempi raskaus ollu ihan samanlaisia. Ei pahoinvointia tai mitään vaivoja. Silti toisesta syntyi tyttö ja toisesta poika. :) Nyt tän flunssan aikana pahoinvointi on lisääntynyt, elikkä tää raskaus vaikuttaa siinä suhteessa erilaiselta.
 
nopponen: Miulla on samanlainen kokemus epiduraalista, se laitettiin esikoisen synnytyksessä, mutta ei onnistunut :/ Onneksi vauva syntyi tunnin sisällä siitä!

minx82: Tämä on kolmas odotus ja täysin erilainen kuin muut. Pahoinvointi on yllättänyt rajuudellaan, olen saikulla nyt. Eka raskaus oli oireeton, olin elämäni kunnossa! :) Toinen raskaus oli vähän vaativampi kun opiskelin tja tein yrittäjän töitä, selkäkivut olivat aika kovia ja supisteli loppuajoista tiuhaan. Kesken menneissä raskauksissa on yhdessä kerennyt alkaa pahoinvointi, muuten oireettomia.

Eea: Kyllä kannattaa ehdottomasti harkita mitä kosmetiikkaa käyttää, jo ihan muutenkin vaikkei olisi raskaana. Erityisesti odottaessa ja imettäessä kannattaa siirtyä luonnonkosmetiikkaan. Ihan kiva toi kemikaalicoctail, mie en jaksa enää olla ihan älyttömän tarkka. Kuopuksen synnyttyä hyvä etten seonnut tästä maailman menosta, kemikaaliviidakosta ja luomutuotteiden ja puhtaan elämäntavan tavoittelusta, meni pikkasen överiks :D Nyt on sellanen fiksu tasapaino.

Madara, Provida, weleda ja Logona on ainakin hyviä vaihtoehtoja, ne on luonnonkosmetiikkaa :)

7+5
 
ps. Turvotus is back! Hirvee pötsi! :) Varmaan nyt siit kun oon vetäny suolasta ihan hulluna tän pahoinvoinin takia. (+mehua!) Ensin oli sellanen oksetus ettei voinu syödä mitään, ja nyt on sellanen että pakko syödä tasaseen tahtii! Tervetuloa vaan vararenkaat vyötärölle ;)
 
Kiitokset Kwaidanille liivinostopaikkavinkeistä :) . Täytyy testata :) !

).( Täällä väsymys, suolanhimo ja rintojenaristus vaan kasvavat.... Puhumattakaan kärsimättömyydestä liittyen ensi viikon 1.8. varhaisultraan - kumpa saisin jo varmuuden tästä raskaudesta... Minulla epävarmuus pohjautuu lapsettomuushoitoihin jne. enkä vieläkään oikein usko kunnolla tämän olevan totta.

Onko kukaan muu hurahtanut lukemaan raskaus- ja vauvaopaskirjoja? Minulla on useampia; olen kova lukemaan muutenkin :) . Uusimpana ostin huvin vuoksi eilen "What to expect when you´re expecting" -kirjan, joka lienee odotusajan klassikko englanninkielisissä maissa. Suomenkielisistä/suomennetuista olen pitänyt kirjoista "Suuri äitiyskirja" , kirjoittaja Anne Deans ja "Suomalainen vauvakirja", toimittaneet Matilda Katajamäki ja Outi Gyldén. Sen sijaan Katerina Janouchin "Raskaana" on ihan blaablaata, älkää vaan ostako.

Ihanan aurinkoista päivää kaikille :) !

- Toivoja ja ihme 6+4
 
Nopponen
oi kyllä! Siellä se pieni sydän löi! :heart: Vastasi viikkoja 8+1 mut en nyt viel ala muutteleen laskettua aikaa ku neuvolakorttiinkaan sitä eivät muuttaneet. Mut siis nyt helpotti jo vähäsen. Nyt kertomisen suhteen otan ihan rennosti, jos joku kysyy en enää valehtele. Joillekkin kerron ihan tarkoituksellakin jo nyt. Neuvolatätikin meinas et enää ei oo syytä valehdella kyselijöille ku ens viikko jo 10. viikko. Jos jokin menee pieleen sit kerrotaan myös siitä. Mut jospa ei kuitenkaan! Oon niin onnellinen!!! :)
Nyt jää muu kommentointi väliin kun pitää nauttia tästä tunteesta! :)

Nopponen 8+5
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hannavä;26775354:
Itse en ole vielä hankkinut mitään. Tuntuu aivan liian aikaselta edes ajatella :D Siskoltani saan kuulemma vaatteita ilmaseks, pinnasängyn ostan siltä ja hoitopöydän. Vaunut jostai käytettynä. Mutta näin yks päivä kaupassa aivan ihanan sellasen teddyhaalarin, siinä oli korvatki! Sellanen pörrönen. Sen mä haluan ostaa mut vielä ei uskalla :)

8+0 poks muuten tänään.
Mulla kans poksu tänään 8+0, silti mun LA on 3 päivää myöhemmin ku sulla. :)
 
Putoan pois listoilta. Verinen vuoto alkoi äsken. Vähän erilainen lomareissu tuli mitä ajattelin... Oon tosi surullinen, täällä mä vaan märisen :'(( sitä ne haaleat viivat meinas. Tänä aamuna tehty testi antoi aivan todella haalean haamun, melkein olemattoman:(( hyvää onnea teille!
 
Eea
LillaVe<3 Ite oon soittanu keskenmenojen yhteydessä neuvolaan/päivystykseen ja sieltä saanu lähetteen naistentautien polille ultraan. Ovat halunneet tarkistaa et kaikki on vuotanut pois, ja et kyseessä varmasti on ollut km. Kannattaa soittaa ja kysyä miten teilläpäin toimitaan.
 
Onnea hyvistä ultrakuulumisista kaikille :heart:
Ja uusiakin oli tullut,tervetuloa :flower:
Minx82 Minulla on nyt 5 raskaus,niistä yksi meni kesken ja toivon että tämä kestää loppuun saakka. Kahta ensimmäistä kun odotin olin elämäni kunnossa mutta kuopusta odottaessa ei oikein meinannut kroppa jaksaa loppuodotusta,katsotaan miten nyt jaksaa.Pahoinvointi on ollut nyt pahinta mitä koskaan,noissa muissa ei ollut oikeestaan ollenkaan.
Hankinnoistameillä on kuopuksen jäljiltä kaikki niin saavat kelvata tällekin tulokkaalle ja lisäksi vauvanvaatteita on sekä tytölle että pojalle joten niitäkään ei tarvii ostaa ainakaan paljoa ;)

(.) Vinkkejä haluisin ruuista mitkä auttasi pahoinvointiin...kun on liian pitkä tauko syönnissä tulee paha olo ja jos syö liikaa tulee paha olo ja sitten se jää päälle eikä lähe millään pois. esim.eilisen illan olin tosi huonovointinen (minun mittakaavalla) koko illan ja mikään ei auttannu. Ja se paha olo ei siis ihan oksentamiseen asti mene,ainakaan vielä ei ole menny ja toivottavasti ei menekkään. Mutta tämä olo kun ei voi tehdä mitään kun etoo ja etoo. Muita oireita ei olekkaan sitten paitsi nännit kipeät ja iltaturvotus,vaikka mun massu näyttää niinku olis turvotus 24/7 :LOL: Ma olisi ultra ja neuvola,jotenkin on luottavainen olo ainakin tällä hetkellä,saa nähdä mitä se maanantaiaamuna on kun aika on vasta iltapäivällä :D

Mukavaa viikonlopun alkua kaikille :heart:

Katjuliisa ja neljäsnapero 6+3 (voi olla väärin kun en muista ja en jaksa käydä tarkistaa vaun sivuilta(hirvee vaivahan siitä oiskin :LOL: ) )
 
Lillave, kyl siun nyt kannattas soittaa päivystykseen. Miulla ekassa km riitti päivystyslääkärillä
Käynti. Seuraavassa jo ultrattiin heti kun vuoto alkoi..
Mikä tilanne siulla on nyt, vuotaako paljon ja onko kipuja?

Katjuliisa, miulla auttaa paahtoleipä meetwurstilla ja kurkulla, tunnin välein pakko syödä,
Muuten alkaa heti järetön olo. Tällä selätän yrjön lentämisen. Ruusunmarjaviili ja tuoremehu on ok kans.
 
LillaVe<3 Voimia teille. Toivottavasti kaikki selviää parhain päin.

Aloin mietiskellä viime vuotisen keskenmenoni hoitoa ja tulin siihen tulokseen, että sehän oli tk:n osalta täysin ala-arvoista. Sain tavallisessa postissa kutsun naistentautien polille muutaman päivän päähän. Postin kulkuun ja päivään jolloin ultra-aika olisi ollut meni aikaa n. viikko! Onneksi minulla oli myös toinen vaihtoehto: soitin yksityiselle ja pääsin sinne saman tien ultrattavaksi. Mutta aloin tosiaan vasta näin jälkeenpäin ajatella, että onko tosiaan normaalia julkisella puolella, että akuutissa tilanteessa pääsee ultraan nopeiten viikossa.

Täällä samat oireet jatkuvat: pahoinvointia (ei kuitenkaan vielä oksentelua), tissit on kipeät, väsyttää ja kipeät alavatsakrampit 1-2 kertaa lähes joka yö jatkuvat. Neuvolasta kun ei osattu kramppeihin sanoa juuta eikä jaata, niin päätin tutkia asiaa luotettavammasta tietolähteestä, eli netin keskustelupalstoilta. Selvisi, että monella muullakin on ollut viikoilla 4-9 varsinkin öisin lähes sietämättömän kipeitä kramppeja. Ne kestävät noin 5-15 min ja laittavat lisäksi vatsan sekaisin / oksettavat. Ne eivät ole kuitenkaan vaikuttaneet raskauteen mitenkään. Tämä, että en ole ainoa joka näistä kärsii helpotti vähän oloa. Ilmeisesti meidän pinossa ei ole ketään muuta joilla krampit vetävät kylmän hien pintaan?!

Ensi viikon varhaisultraan ja neuvolaan on enää muutama hassu päivä. Jippii! Voishan se aika tosin nopsempaakin mennä. Pitää vielä teiltä kokeneimmilta kysellä, että mitäs siellä ekassa neuvolassa tehdään? Otetaanko verikokeita tai pissanäytteitä ja sorkitaanko alapäätä?

Mietin näköjään ihan liikaa kaikenlaista. Nyt siis aivot narikkaan loppuillaksi.

Lara_84 ja kyytiläinen 6+5
 
Eea
Lara_84 miullakin meni toisessa keskenmenossa ainakin viikko kun pääsin sit lopulta ultraan. Mut se oli kai ihan hyvä, koska halusivat vaan tarkistaa et oliko kaikki vuotanut iteksiään pois. Ei ollu mitään epäselvyyttä et onks kyseessä km vai joku harmiton vuoto.
 
Soitin päivystykseen ja sieltä sanottiin että voi seurata kotona maanantaihin ellei vuoto ole kuukautisvuotoa paljon runsaampaa, kuume nouse tai alavatsakivut niin kovia ettei pärjää... Kauanko te ootte odotellu kotosalla ennen lääkäriin menoa?
 
LillaVe<3 Mulla alkoi keskenmeno että ensin tuli vaan vaaleanpunaista vuotoa pari päivää sitten alkoi sellainen vuoto kuin kuukautisissa (tiesin jo heti ekasta vuodosta että kesken on mennyt jotenkin vaisto sanoi niin) kävin eri paikkakunnalla(vkonloppuna)päivystyksessä lääkäri sanoi ettei ole keskenmeno kun kohdunsuu kiinni,no samana iltana/yönä vuodin kunnolla ja kärsin kovista kivuista ja silloin taisi se alkio tulla pois. No kun tulin kotiin menin sitten taas päivystykseen ja taisin aika nopeesti päästä ultraan kun oli ollut vkonlopun niin rajua vuotoa. tästä on aikaa jo 8 vuotta joten muistikuva hatara,pahoittelen. Taisi mennä jo ohi sun kysymyksen pahoittelen. Mutta siis mulla vuoto oli kuukautisvuodon oloista kun eka kerran menin päivystykseen.


Muoks. mä joskus liioittelen vaivoja niin pääsee nopeammin lääkärille,kun välillä tuntuu että pitää olla pää kainalossa ennen kuin tarttee mennä näytille :)
 
Viimeksi muokattu:
LillaVe<3 Jaksamisia :heart: Toivottavasti teitä kohtaisi uusi onni pian!

Kiva kuulla ihanista ultrauutisista :) Ensi viikolla olisi tarkoitus mennä itsekin, jospa sais hetkeksi huokailla tämän jännittämisen suhteen.

Minx82 Mulla on nyt toinen raskaus menossa ja jo alusta lähtien aivan erilainen kuin ensimmäinen. Pojasta ei pahemmin ollut muuta kuin pientä päänsärkyä ja tissien arkuutta alussa. Nyt on melkein päivittäin pahoinvointia sekä kasa muita oireita ja saa miettiä että mitä sitä uskaltaisi syödä :) Vielä en osaa oikein sanoa että onko tyttö- vai poikaoloa. Toki tää erilainen alku saa toivomaan että sieltä se tyttö olisi tulossa :) Mutta se jää nähtäväksi.

Joku kyseli noista menkkamaisista kivuista niin mullakin kesti noin viikon verran yhteensä siinä plussaamisen aikoihin ja sitten ne lopahti. Enää lähinnä tuntuu pientä repäisykipua yskiessä, aivastellessa yms.

Kuinka moni aikoo ottaa sukupuolen selville rakenneultrassa? :) Me halutaan tietää, saapi sit hieman alkaa hommailemaan tyttömäisempää vaatetusta jos sellaisen lupauksen saa.

Kauheasti ei muuten tule hankintoja eteen ellei tosiaan ilmaannu että tyttö olisi tulossa. Tekisi kyllä mieli ostaa uudet vaunut kun hieman petyin noihin Brion Kombeihin mitkä meillä on. Saapi nyt nähdä että malttaisko kumminkin vaan niiden kanssa työnnellä uuttakin tulokasta ja ostaisi vaan uudet ja paremmat matkarattaat nykyisten tilalle.

Nyt tv:n pariin hieman mässyjä nauttimaan jos vaan saa suusta alas :)

Toiveikas84 & Papu 6+4
 

Yhteistyössä