*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Heinäkuussa

6+0 POKS!

Täällä ei ole ollut kunnon turvotusta moneen päivään! Onneksi äklötys ja yökkäilyt sitten sen sijaan ovat korvanneet nuokin päivät. Pitäisi yrittää saada muuta ajattelemista, tasan neljä viikoa seuravaan ultraan ja lomaakin enää kolme viikkoa. Niin pelottaa jos se sydän sammuukin..

Kilu ja Onni-Unelma 6+0
 
Eea
LillaVe<3 Toivottavasti viivat vahvistuu ja olet ihan oikeesti raskaana. Miehän tässä raskaudessa sain vaan kaks haamua kun testasin (Tein testit jo ennen kun kuukautisten olis pitänyt alkaa). Sit loppu testit, enkä viittiny enää lisää ostella (oon kuluttanu niitä viime lokakuusta saakka melkosen määrän). Pidetään peukkuja että kyseessä on ihan oikea raskaus, eikä kemiallinen. :heart:
 
Lillave: EHDOTTOMASTI ON SEURATTAVA KILPIRAUHASHORMONIA RASKAUDEN AIKANA! Missään nimessä ei saa päästää arvot vajaatoiminnalle tai liikatoiminnanpuolelle raskausaikana, se voi vaikuttaa vauvan kasvuun ja kehitykseen. Kerran kuussa on kilpirauhaskontrollit odotusaikana. Soita vaan heti neuvolaan ja pääset heti verikokeisiin.
Miulla oli heti plussattuani arvot pompannu, ja lääkitystä lisätään, sitähän nostetaan muutenkin ihan automaattisesti raskausaikana.
Miulla raskaushormonin lisäksi kilpirauhashormonin heittely teettää paniikkihäiriötä ja muitakin kivoja oireita, toivon että saadaan pian tasapainoon tää homma.
 
LilleVe, toivottavasti haamut vahvistuisivat! Itse sain tästä selkeän plussan pari päivää ennen kuin menkkojen olisi pitänyt alkaa ja päivää ennen menkkoja CB:lla 2-3 viikkoa. Edellisessä raskaudessa sain haamun, kun menkat olivat jo neljä päivää myöhässä, mutta viiva lähti kyllä tasaiseen vahvistumaan. Eikös sitä hormonia ala kehittyä testiä varten vasta kiinnittyessä? Vai olenko ihan väärässä.

6+0
 
Heipat kaikille!

Pari päivää olin poissa linjoilta ja valtavasti on tullut viestejä sinä aikana.
Paljon onnea kaikille plussanneille ja ihania ultrakuulumisia saaneille!:heart:

Ja Marhulalle isot onnittelut kosinnasta!:)

Toivottavasti Nimedi voit jo paremmin. Itse kärsin VTI-vaivoista nuorempana tosi useasti ja tiedän kyllä tunteesi.

LillaVe pyydä rohkeasti HCG-mittausta, niin ei tarvitse epätietoisuudessa elellä.

Täällä suunnalla ei mitään uutta ilmoilla. Oireet loistavat poissaolollaan, mikä toisaalta on ihan mukavaa, mutta vie multa järjen!!!:mad: Kunpa nyt pääsis äkkiä sinne neuvolaan ja ultraan, niin sais edes hieman lisää tilannetietoa.

Hygge ja murunen 6+0
 
Pitikin kysyä että miten tuo kilpirauhas juttu vaikuttaa sitten? ei mitään hajua itselöä asiasta ja laittoi lähetteen siihen testiin km ien takia.en huomannut siinä tilanteessa yhtään kysellä..LillaVe soittaisin varmaan tkhon ja pyytäisin verikoetta.siitä näkis ne hcgt paremmin ku pissanäytteet näytti mulle ekasta negaa vielä rv9ja vasta rv10tuli selkeä plussa.. toivotaan parasta<3
 
Mamiko: kilpirauhasen toimintahäiriöt voi vaikuttaa ilmeisesti istukan toimintaan jos oon oikein käsittänyt. Mutta siis kasvuun ja kehitykseen vaikuttaa.

On: pahoinvointi jatkuu aika rankkana. Eilen sain huimat yhden palan leipää ja viilin syötyä! Ei oo tällästä ollu edellisissä raskauksissa :) ja nyt istun junassa selkä menosuuntaan ja yritän olla oksentamatta, jotenki nolottaa jos täällä tulee yrjö :)
 
LilllaVe Toivotaan että viiva vahvistuisi,pyydä tosiaan sinne HCG mittaukseen lähete. :hug:

Marhula Onnea kihlautumisen johdosta :heart:

Lara84 Onnea hyvistä HCG tuloksista :)

Nimendilletoivon pikaista paranemista vti:sta

Sonetoivottavasti sulla alkaisi pahoinvointi helpottaa :hug: hui miten vähän olet eilen pystynyt syömään. :|

raskausdiabeteksestä olitte jutelleet,itselläni ei sitä ole ollut mutta kahden edellisen kanssa olen joutunut rasituksessa käymään kuin myös joudun tässä raskaudessaki käymään, kun on sukurasitteena ja täälläpäin joutuu kaikki oliko se yli 25 v (korjatkaa joku jos olen väärässä :) ) käymään,näin muistelisin että terkka viime raskaudessa sanoi niin :) Monen päivän oireettomuuden vuoksi oli ihan pakko testata vielä digillä tänään ja raskaana 3+ oli vastaus että joskos sitä nyt osaisi jo vähän hölläillä ja nauttia tästä raskaudesta :) Ja enhän mä ole malttannu olla hiljaa tästä raskaudesta vaikka aioin :) viikonloppuna kerrotaan varmaanki miehen vanhemmillekin ilouutinen :) Nyt ruokaa alustamaan mentävä

Mukavaa ja aurinkoista perjantaita ja viikonlopun alkua kaikille :heart:

Katjuliisa ja neljäsnapero 5+3 (kunnes toisin väitetään) :)

mUoks.tyntilleonnea tupakanpolton lopettamisessa :)
 
Viimeksi muokattu:
Te olettekin kirjoitelleet paljon parin päivän sisällä. Me oltiin reissussa, enkä ole päässyt koneelle. Nopeesti lueskelin teidän kirjoituksia, mutten millään jaksa kaikkeen kommentoida.

Vitamiinit Mä syön multivitan raskaus ja imetys vitamiinia.

Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista!! :)

Täälläkin mahan turvotus on jotain ihan kamalaa. Näytän siltä kun raskaus olisi jo aika pitkälläkin. Vähän hävettää kulkea kaupoilla kun ei tätä tahdo vielä kertoa muille!

Nälkä on koko ajan ja vähän etoo välillä. Väsyttää kovasti ja itkettää kaikki asiat. Eilen nukahdin kun mies syötti neidille iltapuuroa kahdeksan aikaan. Ja mä siis normaalisti valvon helposti 23-00 asti.. Jano on myös koko ajan ja niin oli esikoisestakin näin alussa.

Nallu 6+5
 
äh, tääl on eilen ja tänään vihlonu ja jomotellut mahaa.. kai se vaan pikkunen kasvattaa ja rakentaa omaa pesäänsä. kun ei mitään muuta ole ollut esim. verenvuotoa jne.. ja yhtälailla on paha olo ja väsy ku aiemminkin tällä viikolla.

mä alan kyllästyä tähän ainaiseen vesisateeseen! vois välillä jo vähän muutakin.. prkl.

käytiin muuten toissa iltana kattoo ice age 4 3d- elokuvana oli ihan sika hieno.. :D

lenkkari ja nöttis 8+1
 
Katjuliisa, meillä terkkari sanoi myös tosta sokerirasitustestistä että siihen joutus kun on yli 25, mut sit hetken jutustelun päästä lupaili ettei olis pakko kun edelliset raskaudet sujunu hyvin ja suvussakaan ei ole diabeetesta. Milläs viikoilla se muuten on?
 
Kiitos kaikki tsempeistä :heart:

Soitin itselle aikaa siihen hCG mittaukseen ja voi luoja meinas mennä hermot, kun vain yksi tyyppi ties mistä on kyse. Ja soitin kuitenkin neljälle eri ihmiselle. Vihdoin sain lähetteen sinne ja saan käydä vaikka viikonlopun aikana, näillä näkymin ehkä meen kuitenki vasta maanantaina. Kävin myös ostamassa apteekin testin ja teen aamulla, saas nähdä mitä siihen tulee.

Kieltämättä ahdistaa vähän, haluaisin niin kovasti vauvan taas. No, aamua odotellessa ja täytyy tosiaan tehdä uusi testi ja käydä sitten siellä hCG mittauksessa.

-LillaVe<3 4+0
 
LillaVe Minä kävin hormonihoidoissa ennen tätä raskaaksi tulemista. Lääkäri käski testaamaan kp 25/29, sillon oli viiva mutta haaleempi kun kontrolli viiva. Seuraavana aamuna ja iltana tuli vaaleenpunasta tuhrua ja tein testin uudestaan ja viiva oli entistä vaaleempi (tosin siihen tuli hassu poikittais juovakin) tässä vaiheessa oli kirves heitetty jo melkein kaivoon... tein parin päivän päästä vielä yhden testin ja siinä oli vahva plussa :) ja pari viikkoa tämän jälkeen pääsin ultraan ja tosiaan kaksosia odotellaan, että olis luullut olevan hormonia veressä yllin kyllin :) Luulen että se heikentyneen haamun antanu kaupan halpistesti oli jotenkin viallinen.. ei sitä toivoa kannata menettää testien takia :)
 
Eea
Äh, kyllä sitä raskaana ollessaa murehtii kaikenlaista. Oon menossa maanantaina poistattamaan kaksi luomea selästä. Ovat olleet miulla aina, eikä niissä oo mitään muutoksia. Nyt vaan tahdon niistä eroon. Tänään sitten pamahti päähän, että entäs jos niissä onkin jotain pahanlaatuista... :| Ihan hölmöähän tämmönen murehtiminen on, mutta taitaa nuo hormoonit taas pikkasen vaikuttaa. ei ehkä osaa ihan niin järkevästi ajatella kun pitäs.

Eea & Pallero 6+6
 
Sunshine9: onnea kaksoisuutisista! Jännää päästä seuraamaan alusta asti kaksoisraskauttakin täällä :) Oletko minkä ikäinen, jos udella saa?

Täällä turvotus on ollut jo monta päivää poissa :( Ällötystä onneksi, vaikka tänään ei edes okseta. Kovia polttoja sen sijaan ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa. Kaikesta tästä osaakin repiä kauhukuvat...

Kilu ja Onni-Unelma 6+0
 
Keskenmeno pelottaa hurjasti! 2 takana ja niistäkin toipuminen kesti. Täysillä pystyn nauttimaan ehkä sitte 15 viikon jälkeen.
Olo hirveä oltu aamut oksentamassa ja illalka välillä. Välillä turvottaa ja välillä ei..
Tänään saatiin uuteen taloon katto päälle!! hurraa! Ja kerrankaa ei satanut paitsi lopouvaiheessa. Tuo esikoinen nauttii aina kun pääsee sinne. Ajelee polku-autolla ja touhuaa koko-ajan. Naapureina lapsiperheit ehkä uusia leikkikaverei. Pojan pitäis harjottaa motoriikkaa niin isomassa pihassa se onnistuu paremmi.
Kilpirauhasen vajaatoiminta mulla jo ollu 12.v alkae kun huomattii että eivät toimi lainkaa ilman lääkkeitä :( mulla nostetaan annosta raskauksissa ja kyllä kannattaa useesti tarkistaa arvot

Tsemppejä niitä tarvitseville

Juli ja Mini huomenna 8+0
 
Jopas olette kirjoitelleet tänne paljon tänään.

Aloitan kuitenkin omasta navasta:

Selkäkivut ovat tulleet taas. Ainoastaan pari tuntia pystyy olemaan yhdessä asennossa ja kipu alkaa olla todella ikävä. Toisaalta, niin se on ollut kaikissa edellisissäkin raskauksissa ja häviää jossain välissä, palatakseen taas kiusaksi loppuraskaudessa.

Raskausdiabeteksesta on puhuttu. Mulla on ollut jokaisessa raskaudessa, ensimmäisessä ruokavaliohoitoinen, toisessa ja kolmannessa insuliinihoitoinen. Sokerirasitus tehdään yleensä n. 25. viikolla, mulla tehdään ensimmäinen 15. viikon tienoilla ja toinen viimeistään tuolloin 25. viikolla. Tämä raskaus on todellinen riski siinäkin mielessä, että se diabetes ei enää tällä kertaa välttämättä lopukaan synnytykseen. Joudun jo muutenkin noudattamaan diabetes-ruokavaliota jatkuvasti. Toisaalta, ei se maailmaa kaada. On tuo keskimmäinen lapsenikin ollut syntymästään saakka diabetikko ja hyvin on pärjätty.

Pahoinvointi löytyi sekin tänä aamuna, eikä mikään pelkkä aamupahoinvointi, vaan kyllä se pitkälle iltapäivään kesti. Yök. En muistanutkaan miten kamala olo sitä voi ihmisellä olla.

Tupakoinnistakin oli puhetta. Minä lopetin tupakan polttamisen seinään viikko sitten. Varoitin miestä, että saatan olla kyllä normaalia hankalampi hetken aikaa, mutta hyvin tuo on mua tukenut. Ei tee edes mieli röökiä. Saa nähdä miten kovat tuskat on kun menen takaisin töihin torstaina. Minä kun olen meidän työpaikan ainoa nainen, muut on ronskeja miehiä, jotka kaikki tupakoivat. No, sen näkee sitten.

Alavatsakivut löytyvät myöskin täältä. Mä olen hihitellyt itsekseni, että tähän raskauteen pakkautuikin sit kaikki oireet ihan reilulla kädellä. No, onneksi ne eivät kestä koko raskausaikaa.


Varhaisraskauden ultra tekisi mieli varata, toisaalta päässä kummittelee että pitäiskö se yksi raskaustestikin vielä ostaa ja tehdä. Jos nuo 3 aikaisempaa vaikka valehtelevat. :D En oikein usko koko raskauteen vieläkään.

Ja lopuksi onnittelut kaikille iloisia uutisia kertoneille. En enää muista keitä te olette, mutta se ehkä sallittakoot tällä kertaa. :D

Tikuliina ja tyyppi 3+5 (tai jotain)
 
täällä vuodetaan taas.... Illalla alkoi runsas ruskea vuoto sekä pienet alamaha kivut.... Nyt on vähentynyt mutta muuttunut verisen väriseksi.... Viikko saikkua, lääkäri epäili kkm.... Ensi viikolla sitten soitto et pääsis ultraan.... Saas nähdä, voiko mut poistaa tältä listalta......

Tyntti

pakko oli vielä lisätä, et jos jotkut ihmettelee miks oon niin hysteerinen. 2 km takana ja neuvolassa asioista kun juteltiin niin sieltä sanottiin että soitto jos tulee yhtään mitään vuotoja. Ihan siitäkin syystä, että jos menee kesken, voisivat selvittää miksi niin käy.
Ja edelliset jotka meni kesken, oli kyllä huomattavasti lyhyemmällä mutta alkoivat samalla tavalla.
 
Viimeksi muokattu:
Voi toivon niin parasta sinulle Tyntti! Toivottavasti vuoto olisi tällä kertaa jostain muusta syystä kuin keskenmenosta. Pidän sulle peukkuja pystyssä!

LillaVe<3 kiva kun pääsit hcg-mittaukseen! Joko olet muuten testannut tänä aamuna?

Marhulalle lämpimät onnittelut kihlauksen johdosta minunkin puolestani!

lenkkari ainakin jutteli alavatsajomotuksesta. Mullakin juili eilen vatsaa aaltomaisesti, välillä hiukan kovemmin ja välillä vähän vähemmän, mutta olen ajatellut sen johtuvan kohdun kasvusta. Toivottavasti se myös on sitä! Mulla on myös edelleen niitä repäisykipuja ajoittain.

Eea tiedän kyllä itsekin, että kaikkea sitä stressaakin tässä alkuraskaudessa, mutta nyt vaan positiivisin mielin eli ei niissä sun luomissa mitään oo :)

Kilu87 mullakin on mennyt kaks viimestä päivää pahoinvoinnin kourissa ja tänään tuntuu, ettei niin pahalta tunnu, niin johan sitä alkaa stressaamaan. Mutta eikös ne oireet tuu ja mee silleen aaltomaisesti, eli voi olla päiviä, ettei oireet oo niin voimakkaita?

ON kaks viimestä päivää on ollu ihan selkeää pahoinvointia, eilenkin piti mussuttaa jotain 2 tunnin välein ja vaikka söin, niin siltikin oli koko ajan nälkä ja ällö olo. Aamulla täytyy melko heti syödä jotain, ettei tuu huono olo. Eilen illalla alavatsaa jomotteli jokseenkin voimakkaasti välillä, oli kyllä aika aktiivinen päivä töissä ja sitten vielä siivottiin illalla. Nännit on tulleet aremmiksi, samoten muutenkin rinnat ja ne on alkaneet pingottua. Mun vatsa on tosi turvonnut edelleen, ihan eri luokkaa kuin keskenmenneessä raskaudessa. Kilahtelen aika usein miehelle ja ehkä aika pienistäkin jutuista välillä.... Kerrottiin mun vanhemmille tällä viikolla uutiset ja nehän on ihan onnesta soikeena, mä oon ainut lapsi ja he ovat toivoneet hartaasti perheenlisäystä meille jo pitkään. Miehen vanhemmille kerrotaan varmaan ihan lähipäivinä. Asutaan molempien vanhemmista monta sataa kilometriä, mut mun porukat oli täällä päin käymässä, niin oli kiva kertoa naamatusten.

Raita12 5+5
 
Huomenet!

Onnittelut kaksosuutisista sunshine9!:heart:

Voi itku tyntti! Toivon todella paljon, että kaikki olisi kuitenkin hyvin. Paljon voimia sulle!:hug:

Mä olen täällä täysin hermona tuon oireettomuuden vuoksi. Ne vähäisetkin hyvin pienet oireet, jotka on matkan varrella tulleet, ovat aina hävinneet. Keskenmenon pelko on ihan hirveä! Onko kellään kokemusta lähes oireettomasta raskaudesta, joka olisi kuitenkin päättynyt onnellisesti?

Hygge ja murunen 6+1
 
Minä ilmoittautuisin mukaan :wave:

Muutamana päivänä tässä testailtu hailakampaa viivaa ja tänä aamuna sitten ihan selkeät viivat.

Laskettu aika näyttäisi noiden laskureiden mukaan olevan 30.3 ja tulossa on neljäs lapsi, sairaalana K-SKS.

Aiemmat lapset ovat tytöt -04, -05 ja -09 ja ikää minulla on 27 vuotta (ensi kuussa 28).
 
Eea
Hygge miulla on kumpikin edellisistä raskauksista ollu melko oireettomia. oon ollu vaan väsyneempi ja sit n. viikon ajan paleli. Siinäpä ne oireet. :) hyvin menneet kuitenkin ja kaks tervettä lasta syntyny.
 

Yhteistyössä