*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Heinäkuussa

Hei kertokaas nyt kun en ymmärtänyt. Te kun puhuitte virtsatietulehduksesta, niin voiko se aiheuttaa jotain kohdun kramppauksia? Mulla meinaan kramppailee kuukautisten tapaan. Ei tullut mieleenkään että vois johtua virtsiksestä. En ole huomannut muita sopivia oireita, kuin että pissa tuoksuu vähän oudolle, minkä oletan johtuvan tästä raskaudesta.

ON: Voi elämä näitä tissejä. Olivat eilen herätessä pigottuneet niin pulleiksi, että tuntuu et nahka repee seuraavaksi. Ovat myös tosi painavat, täyteläise ja arat! Väsymys on myös kasvanut uusiin sfääreihin. Tänään kävin HCG labrassa, huomenna saapi soitella tuloksia. Vähän jännittää, mutta uskon saavani ihan kunnon lukemat näillä oireilla.

Lara_84 ja kyytiläinen 5+4
 
Heiduli87 Eikö sulla pitäisi olla viikkoja jo 5+ jos la 20.3 kun mulla on 28 kierron mukaan la 19.3 ja viikkoja 5+2 ilmeisesti, tosin luulen että on enemmän kun ensimmäisen positiivisen haaleen plussan sain jo alkukuusta. Mutta tolla 19.3 menen kunnes toisin kerrotaan :D Enkä millään pahalla kysy :)
 
Katjuliisa, jos hedelmöittymisestä eli oviksesta on yli kolme viikkoa, pitäis näyttöön tulla 3+. Kaikillahan ovis ei kuitenkaan tule kaks viikkoa kierron ekasta päivästä, joten paremmin osannee sanoa, jos olet tikuttanut ovista.

).( tänään en ole oksentanut, vähän älllöttänyt vain. Sen sijaan yöllä nukuin 10 tuntia ja päivällä kaksi lisää ja voisin nukkua vielä lisää. Tänään omituisia vatsakipuja, mutta voi ne olla ihan syömisistäkin.. Toivotaan.
 
Heheh juu paljo mahollista että on :D tänää tosiaa kävin terkkarilla tytön kaa ja samalla tehtii tuo, vähä hämää ku tein viime to negan ja ny vasta toissapvänä haalee plussa, viime kiertoki oli jtn 35 pvää :D että otappa näistä ny sit selkoo.. Jos ny mennään tolla La.lla ja kattoo sit np ultran jälk ;)
 
Hei kertokaas nyt kun en ymmärtänyt. Te kun puhuitte virtsatietulehduksesta, niin voiko se aiheuttaa jotain kohdun kramppauksia? Mulla meinaan kramppailee kuukautisten tapaan. Ei tullut mieleenkään että vois johtua virtsiksestä. En ole huomannut muita sopivia oireita, kuin että pissa tuoksuu vähän oudolle, minkä oletan johtuvan tästä raskaudesta.
Mulla tulee siis supistuksen omaisia kramppeja alamasuun, jotka voivat olla erittäin kovia jo alkuvaiheessa. Ja etenkin jos noihin kramppeihin liittyy myöskin vessassa ravaamista about alle tunnin välein, niin se on yleensä merkki mulla ainakin ollut virtsiksestä.

Mutta jos sua mietityttää nii pyydä neuvolasta lähete virtsan bakteeriviljelyyn.
 
Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja paljon tsemppiä jatkoon! Tänne tulee tekstiä niin paljon, kun en eilen ehtiny koneelle, et en nyt muista kaikkien nimiä. Kiva kuitenkin, et on aktiivinen ketju! Mutta kaikki tekstit luin läpi ja kovia on monet kokeneet... Itsellä oli kkm kevättalvella ja en osannu kyllä huomannu mitään oireiden loppumisia, rinnat oli kipeet np-ultraan saakka (olis pitäny olla jotain 12+), vessassa ravasin ja kun ekaa kertaa oli raskaana, niin eipä sitä oikein osannu kuulostellakaan oireiden loppumisia yms. Meillähän kävi niin (en halua ketään pelotella enempää), et sykkeet todettiin 7+2 ja sit alkio oli menehtyny 8+0, jotenkin sitä luotti siihen, et kun sykkeet näkyy, niin kyllä se tästä sit jatkuu normaalisti.

Hienoja ultrakuulumisia myös täällä! =) Itsellä vielä viikko ar-ultraan, siellä sit selviää viikotkin tarkemmin.

Auts, toi vti on kyllä ikävä tauti, toivottavasti paranet pian, Nimendi!

Nopponen mullakin tehtiin alakautta np-ultra.

).( tänään oon ollu pahoinvoiva, koko päivän on pitäny syödä vähän väliä, siltikin meinaa ällötysolo jatkua. Rinnat on tullu kipeemmäks ja alavatsassa jatkuu samat pienet juilinnat, jotka tulkitsen kohdun kasvukivuiksi. Lähden kuitenkin ulkoilemaan, se tekee aina hyvää!

Raita12 5+3
 
Viimeksi muokattu:
Ultrassa käyty tänään. Ajat olivat tunnin myöhässä ja ihan järkyttävä olo, jännitti, oksetti ja pyörrytti kun oli jännityksen päälle vielä hirveä nälkä. Gyne hihkas ilosena, että mahtava juttu kun plussa tuli, seuraavaksi käski riisua housut ja hypätä pöydälle. Ensimmäiset sanat oli: "kyllä täällä elävää on", se tunne mikä ittelle tuli, niin helpottunut ja huojentunut, ettei voinu ku silmät kosteina hymyillä. Lopuksi vielä halus näyttää äidillekkin pikkusen sydämentykytystä. Hassua, voiko musta tosissaan olla tulossa äiti. Kun vaan kaikki olis hyvin lopussakin. <3 Laskettu aika siirty 12.2.13

minttu & kääpiö 6+1
 
Hannavä
minttu: Samat tunnelmat oli itellä, jännitti että onko siellä muka jotain ja jos on niin lyökö sillä sydän. Mies ei meinannu osaa ajaa sinne joten meni vähä tiukille, ja sit ku perille pääsin piti täyttää joku lomake. Siin kyseltii et millon lopetin e-pillerit, enhä mä nyt muistanu ja ku kysyttii viel kuukauttaki. Ei tuu tollasia painettua mieleen :D Ja sitten vielä sitäkin että minkä pitune vuoto ja monta päivää niistä runsaita. Vaikeita kysymyksiä :D
 
Hannavä meidän ei tarvinnut mitään lomakkeita täytellä, oli tuttu gyne siis, koko lapsettomuuden ajan ollu mun lääkärinä. Mutta ihmeellinen olo edelleen. :)

Neuvola olis parin viikon päästä. Ei millään malta odottaa sinne. :D

Onnea Marhula kihalautumisen johdosta! :)
 
Paljon onnea kihlautumisesta Marhula!!

Tänään on kyllä pahaa oloa ja väsymystä riittänyt! Aamulla heräsin 7 aikaan kun tyttö nousi ylös. Yleensä otan vielä pienet torkut sohvalla kun tyttö katsoo lastenohjelmia kainalossa, mutta ei se uni enää tullut. Tuli sitten reilun tunnin päikkärit otettua päivällä. Paha olo oli aamulla aikamoinen, kävin hieman halailemassa vessanpönttöäkin, vaikka mitään ei kyllä ulos tullut. Ruokakaan ei ole kamalasti maistunut, haettiin meille pitsat tänään ja 1/4 sain syötyä ja enää ei mennyt alas. Hirmuinen janokin on koko ajan.

Taitaa olla aikainen sänkyyn meno tänään.

CandleLight ja 7+3
 
Hygge Kiitos! :heart:

Kilu Kiitos! :) Teilläpäs pääsee sitten hyvin ultriin, meillä on vaan tasan kaks mitkä kuuluu (np- ja rakenne uä) Ja tuhannesti onnea sinnekin hyvistä uä-kuulumisista! :heart:

Sone* Kiitos! :heart: Hui, sullahan on laatan lento ollu sitten lähellä :D

mamiko Tsemppiä sinne pahoinvoinnin keskelle! :hug:

Juli Onnea ihanista uä-kuulumisista! :heart:

meliah Kiitos! :)

Pihlaja Onnea myös sinne hyvistä uä-kuulumisista! :heart:

uusille kovasti tervetuloa!! :wave:

sintu Toivottavasti tällä kertaa saatte lapsen/lapset syliin asti :heart: Täällä myös toinen joka kärsinyt lapsettomuudesta, tosin meidän hoitohistoria on sieltä keveimmästä päästä.

nimendi toivottavasti pääset ikävästä vaivasta eroon mahd. pian! :hug:

Hannavä ja Eea Ihania kuulumisia täilläkinkin ultrista! :heart:

Marhula Onnea kihlauksesta :heart:

(.) Tänään ollu ihan hirvee päivä tuon nälän suhteen, vatsa kurninu koko päivän :D Onneks nälän yllättäessä ei huono olo kuitenkaan ilmaannu paikalle, ainakaan päivisin.
Mulla alavatsa kouristelee öisin, siis muutaman kerran yössä, kun kännään kylkeä.. Tätä oli muistaakseni viime raskaudessakin näin alkuvaiheessa. Itseä kovasti pelottaa ennen aikaiset supistukset, koska viimeraskaudessa ne alkoivat jo viikolla 17, tosin hävisivät vähäksi aikaa jonnekin puolen välin jälkeen.

Nyt en taida keretä päivittää listaa, mut yritän tehdä sen huomenna :)
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
Onko muilla hermot kireellä ja pinna niin tiukalla ettei tosi?? Tuntuu välillä et sama mitä mieskin sanoo, niin tekis mieli läimäyttää pitkin poskia, kun se sanoo sen kuitenkin jotenkin väärin :D Muistan että molemmista odotuksista on kans ollu hermot kireellä ja tosi äkänen joka asiasta! Se on vähä rasittavaa kyllä.

Onnea kihlautumisen johdosta Marhula, sinulle ja miehellesi! :)

Onko täällä muita joilla on kilpirauhasen vajaatoiminta? Mulla se todettiin ensimmäisen odotuksen jälkeen, noin 9 kk synnytyksestä. Seurataanko teillä miten tarkoin arvoja? Toisen raskauden aikana mulla seurattiin aina sillon ku mä muistin itse mainita asiasta, ei oikein huolehdittu siitä kunnolla. Katsotaan miten nyt täällä Jyväskylässä seurataan tuota ja että saako esim. ylimääräisen ultran. Oon kuullu että jossain saa...

-LillaVe<3 ja pikku 3+6
 
oiii kun tullut kauheesti tekstiä ! :)

mulla meinaa alaselkä jostakin syystä reistailla. :( syytä en tiiä, mutta aika kipeää tekee nukkuminen!!

Mutta arvatkaas mitä, tänään on mennyt vain 2 tupakkaa !!!! :) joten huomenna, hui kamala, loppuu!! eli viimeisen poltin 2 tuntia sitten !!!
Nyt vaan toivotaan, että tuo ukon kutale pysyis tukena, etten ratkea :)


Tyntti & Pampula 7+4
 
Eea
Marhula onnea kihlautumisen johdosta! :)

LillaVe<3 Viime raskaudessa ainakin mies sanoi että olin jotenkin tyynempi, rauhallisempi ja lepposampi. Saa nähä miten nyt käy.

Tyntille tsemppiä vielä tupakasta luopumiseen!

Eea & Pallero 6+6
 
Nopponen
Marhula: Onnea kihlautumisesta! :flower:

Täällä pahoinvointi aavistuksen helpottanut vaikka etookin aina hetkittäin. Olo on vähä pirteempi ollu jo parina päivänä. :) Ja päänsärkykin on jäänyt pois... oon pitäny sen kahvin 1-2 kuppia/pv. Jos se pitäis päänsäryn loitolla... nyt ei ainakaan oo ollu ku oon juonu.
Eilen kävin ekaa kertaa näiden oireiden alettua kunnon lenkillä! Ja kyllä teki hyvää. Jospa sitä pikku hiljaa jaksais alkaa liikkuun ettei paisu jo alkuvaiheessa ihan hulluna. :) Vielä viikko piinaa ennen ultraa. Meillä on kiva neuvolassa ku ekankäynnin yhteydessä aina ultrataan, siksi eka käynti on aikaisintaan 9. viikolla. Sanoivat nytkin ku soitin aikaa et muista 4h pissaamatta ennen tuloa et kohtu näkyy paremmin ultralla kun rakko täys. Muutenkin esikoisen kohdalla ultrailivat melko usein, ja jos ei ultrattu, kuunneltiin ainakin sydänäänet. :) Minusta mukava kun ei ite tartte kinuta ultraamista. :)

Nopponen 7+5
 
Nyt ei naurata. Mähän olen tehnyt haamuja tässä parina päivänä ja nyt tänään tein aamupissasta odottaen että ois vahvempi niin mitä, se haamu on haalennut entisestä. Eli onkohan lie kyseessä kemiallinen raskaus. Onko muilla ollut noin että haamu haalenee? Tänään kp 29/28 eli eilen ois pitäny menkkojen alkaa. Joskus harvoin mulla on kierto ollut kyllä tuo 29 eli tänään menkkoja odotellessa. Täytyy nyt malttaa odottaa vaikka pari päivää ja jos ei ala menkat niin testata jollain toisella testillä ja jos edelleen haamu niin täytyy soitella neuvolaan jos otettais sitten siellä se testi. Nyt pelottaa :(
 
Nopponen
LillaVe<3: Voi toivottavasti viiva vahvistuisi!!!! Itselläni ei ole kokemusta haamuista kun en niitä koskaan ole saanut, nyt plussatessa tuli heti kunnon viivat... Mutta toivotaan että täti tajuaa pysyä poissa ja parin päivän päästä viiva olisi vahvistunut! :hug:
 
Kukahan kyseli raskausdiabeteksesstä mulla on ollut 2 viimeisimmässä raskaudessa. Mulla on ollut ensin ruokavalio hoitoinen ja nyt viimeksi insuliini hoitoinen. Mulla kanssa löytyy tota sukurasitetta diabetekseen. Joten luulempa että tässäkin raskaudessa raskausdiabetes todetaan. Mä yritän tosissani olla nyt tarkkana etten turhia hiilareita söisi ja kasvattaisi siten 5 kiloista sokeri vauvaa ( aiemmat raskausdiabetes vauvat on ollut n. 3,6kg ja 3,8kg). Toivottavasti myös näin vauvan sokerit pysyisi hyvänä kun syntyy, viimeksi laski tosi alhaiseksi ja vauva olikin 4 ekaa päivää lasten osastolla kun sokerit niin alhaiset.

pippuri ja pallero 6+1
 
Marhula: Suuren suuret onnittelut!

LillaVe<3: Voi ei! Voisit koittaa saada lääkäriltä vaikka puhelimitse lähetteen HCG mittaukseen, niin selvenisi tuo tilanne. Toivottavasti ne hormoonit nyt lähtis oikein kunnolla nousuun.

ON: Sain tänään HCG mittauksen tulokset, eli eilen 5+4 arvo oli 6980! Hoitaja puhelimessa sanoi, ettei osaa tulkita lukua. (minkä ymmärrän kyllä ihan täysin) Tuulimunan voi (luojan kiitos) ainakin sulkea pois pelkolistalta. Itse etsin netistä tietoa ja laskeskelin -tupaantumista jokatoinen päivä- periaatteella, että lukema vastaa erittäin hyvin oletettua raskauden kestoa. Vielä kun joku ihana osaisi kertoa, että alkaako HCG:tä erittyä heti hedelmöityksen aikaan vaiko kiinnittymisen kohdalla?!
 
LillaVe miä Plussailin haamuja vuosi sitten monet kerrat. Jokaisella kerralla ne jäi haamuihin, ja menkat tuli. Yhtenä kertana sitten sain haamun ja parin päikvän päästä uudestaa kun testasin, oli kunnon plussa. Oli siis menkat jo myöhässä. Siitä ei mennyt kun peri tuntia niin vuoto alko ja raskaus keskeytyi.

Minen luota enää haamuihin. Tässä raskaudessa tuli heti plussa kun menkat oli myöhässä. Kannattaa käyä verikokeissa, saat itselles mielenrauhan ja tiedon missä mennään.

Toivotaan parasta !!:hug:


Tyntti & Pampula 7+5
 
mä sain suoraan vahvan plussan ku testasin, haamuja en ole koskaan saanut (paitsi ehkä kuvitteellisia).. kerkesin jo aamulla ihmetellä kun ei ole oireita mutta kyllähän se ällötys sieltä sitten tulikin.. :D

lenkkari ja nöttis 8+1
 
lillaVe viime keskenmenossa mun testin plussan oli sellasia haaleita, mutta ihan näkyviä viivoja, perjantaina oli melkein yhtä vahva kuin kontrolli, ajattelin tehdä vielä maanantaina niin on varmempi olo. Ja todellakin odotin jo vahvaa plussaa. Mutta testi näytti lähes negaa. En voinu uskoa sitä todeksi ja tunne oli aivan kamala. Samana päivänä alkoi vuoto. :'( Toivottavasti sulle ei käy nyt näin, ja viiva siitä vahvistuisi ja menkat ei alkaisi. Kannattaa tosissaan olla neuvolaan yhteydes eikä yksin kotona murehtia asiaa. :)

Ei se mun laskettu aika tosiaan kuukaudella siirtynyt. :D eli 12.3.13 sais päivittää.
 
LillaVe<3: paljon tsemppiä, jospa se viiva siitä vielä vahvistuu!!:hug:

Raskausdiabeteksestä ollu puhetta. Mulla on myös sukurasitetta ja kun on tuota ylipainoa niin varmasti joudun sokerirasitukseen. Se kyllä todella hermostuttaa, et jos tulee se raskausdiabetes, mut kai siitä selviää. Tyttöä odottaessa ei siitä huolta ollut, kun olin itse vielä nuori ja hoikka. :D

Jostain syystä ajattelen koko ajan tätä vauvaa poikana, vaikka kumpikin olisi hyvin tervetullut. Ehkä hieman toivon poikaa kun esikoinen on tyttö. Meinataan kyllä ottaa sukupuolesta selvää sitten aikanaan.

Tänään taas oli ihan aamusta kunnon pahaa oloa, nyt on hieman helpottunut olo ja töihin pitäisi tänään jaksaa mennä.

CandleLight ja 7+4
 
Hei!
eka neuvola oli just ja saatiin ultra reilun viikon päähän!:) mahdoton jännitys tavallaan jo purkautui, kun tuntuu että ensimmäinen etappi (neuvola) on nyt ohi.
Olo on parantunut, ei enää okseta. Laittavat tässä raskaudessa kohdunkaulan tiheään valvontaan kun esikoisen kohdalla avauduttiin niin aikaisin (rv29 3cm) ja tyttö syntyikin heti vuodelevon loputtua. Jotenkin rauhoitti mieltä sekin tieto että nyt ei tarvitse jatkuvasti arvailla sitten mitä siellä tapahtuu.

Onnea kaikille ultra kuulumisista <3 ihanaa että asiat on mallillaan.

tyntti : onnittelut hyvästä startista röökin lopetukseen:) siit se lähtee!!:)juttelin just neuvolassa omasta tilanteesta ja sanoi että voi rauhassa käyttää esim nikotiini laastareita jos meinaa tehdä liian tiukkaa. :)
 

Yhteistyössä