*~ Maaliskuun mussukat 2013 ~* Elokuussa

Huomenta!

Linea negra: Ei tullut esikoista odottaessa. Saa nähdä tuleeko nyt, on kuitenkin poikaolo ja esikko on tyttö.

Nimistä: Ei olla vielä keskusteltu, mutta itsellä on jo monta mielessä. Tytölle haluaisin: Alma Liisa Magdaleena (Alma ja Liisa kulkee suvussa) tai Alma Matilda tms. Esikoiseni nimi on Amira Maria, mutta nimen ei tarvitse mielestäni rimmata. Miehen pojankin nimi alkaa A:lla, mutta nimen ei tarvitse olla samalla alkukirjaimella. Pojasta haluaisin: Hugo Niklas Mikael (Hugo ja Niklas on suvussa) tai Hugo-Pekka Johannes (nämäkin on suvussa).

Kummeja olen jo jonkin verran miettinyt. Paljon olisi hyviä vaihtoehtoja, on varmasti vaikea päättää. Ristiäisiä ja esikoisen hoitoa synnytyksen ajaksi ym, olen myös miettinyt. Ei ehkä pitäisi kun kuitenkin pelkään ylihuomista ultraa.

Oma napa: Ei mitään ihmeellistä oloa, ihan normaali vointi tänään. Ei ole kuuma päivä joten aamullakaan ei ollut pahaa oloa. Nännit on erittäin arat edelleen. Kävin viikonloppuna saunomassa vanhemmillani ja tätini sanoi, että jos en olisi jo kertonut raskaudesta, niin nännit kyllä olisi paljastaneet, ovat kuulemma tummuneet kovasti.

CandleLight ja 12+1
 
Nimistä:tykkään myös tosta Almasta mitä Eea ja candlelight oli kans miettinyt :) Kulkee myös meidän suvussa :)

meliah: Mie en kans tykkää et nimet rimmaa, saavat olla erilaisia ja alkaa eri kirjaimilla. Mutta molemmilla tytöilläni on kyllä luontoon viittaavat nimet joten olis kiva jos tämä kolmaskin olis.
 
Tsemppiä kaikille ultraan menijöille! Toivotaan hyviä uutisia! :)
Musta tuntuu että meiän np-ultra on valovuosien päässä, kun vielä ei ole edes kutsua tullut... Neuvolakin seuraavan kerran vasta lokakuun alussa, ja silloin vasta kuunnellaan sydänääniä.

Heiduli Onnea ihanista pentusista! Harmi, että meidän koirakiintiö on jo täynnä. :D

Nimistä Vielä ei ole mitään tiettyjä suosikkeja mielessä.. Varsinkin tytön nimiä on vaikea keksiä, paljon enemmän tulee mieleen hyviä poikien nimiä. :) Itse pidän aika perinteisistä suomalaisista nimistä, mutta kuitenkin saisi olla vähän harvinaisempaa sorttia... Mies taas haluaisi nimen, joka sopisi myös ulkomaisen ihmisen suuhun. Saa nähä, millaseen kompromissiin sitten päädytään. :D Varmaan riippuu siitäkin, kumman sukunimen lapsi saa.

Muutkin tulevaisuuden suunnitelmat vielä ihan suunnittelematta. Ei tunnu vieläkään todelliselta tämä raskaus, saati ajatus, että meillä OIKEESTI olis maaliskuussa vauva sylissä. Edelleen vaan pelottaa keskenmeno... :(

Kertomisesta Vieläkin vaan mun lähimmät ystävät ja sisko & veli tietää. Lopuille kerrotaan varmaan kun sekä np-ultrassa on käyty ja viikkoja on jo 12. Eilen oltiin miehen isällä syömässä, ja asia meinasi kyllä jo lipsahtaa moneen otteeseen. :D

).( Varmaan kohta pitäs jo kääntää noi sulkuviivat toisin päin. :LOL:
Yksi uusi oire on kovat nipistykset alavatsassa. Niitä on ollut nyt viikon verran, ja niitä tulee muutama päivässä. Ihan lyhyen hetken kestävät. Onko nämä nyt niitä kohdun kasvuun liittyviä tuntemuksia? Onko muilla samanlaisia?
Hajuaisti onko muilla herkistynyt? Mä haistan tietyt hajut todella helposti. Esim. alkoholin. Sekä lasista kaukaa, että toisesta ihmisestä jos se on juonut. Ja se haju on jotain todella kuvottavaa. Mieskin tietää jo ettei kannata edes yhtä olutta ottaa perjantai-iltana, jos haluaa vielä suukkoja saada saman illan aikana. :LOL:
Itkuherkkyys Mulla nousee tippa linssiin niiin pienestä. Ei sellasta kiukutteluitkua, vaan herkistyn tosi helposti jos luen tai nään jotain liikuttavaa. Ja nykyään lähes kaikki asiat on mun mielestä liikuttavia. :LOL:
Ja voi tätä väsymystä... Mä ottaisin melkein mitkä vaan pahoinvoinnitkin mieluummin kun tän armottoman väsymyksen. Tää on niin rasittavaa kun mitään ei jaksa tehdä. Päivät menee ihan hukkaan sohvanpohjalla, enkä meinaa kestää sitä, kun haluaisin tehdä paljon kaikkea ja urheilla ja muuta. Tää väsymys ei sovi mulle ollenkaan. :( No, ehkä tää tästä joskus muutaman viikon sisällä..? Hatunnosto kaikille, joilla samanlainen väsymys vaivaa ja silti käy töissä ja hoitaa lapsia.

Nanna 9+2
 
Kertomisesta Meillä on huomenna nt-ultra ja jos kaikki on hyvin niin kerrotaan kaikille sen jälkeen.

Nimistä Mulla on edelleen tytölle pari ihanaa vaihtoehtoa etunimeksi, mut pojalle ei yhtään.. Poikaolo kuitenkin tällä hetkellä, mutta mun mielestä tytöille on vaan helpompi keksiä :) Mä tykkään, että nimi sopisi esikoisen kanssa yhteen. En kuitenkaan halua liian samanlaisia, ei siis mitään Piia ja Tiia juttuja. Vauvan nimi tuskin tulee alkamaan samalla kirjaimella kuin esikoisen. Tärkeintä on, että nimi tuntuu omalta ja on kaunis.

Itkuherkkyys on täälläkin huipussaan. Oon muutenkin kovin herkkä, mut nyt raskaana pillitän jos mistäkin syystä..

Päänsärky on myös jo lähes päivittäistä :/

Hui, huomenna on nt-ultra ja voi kun jännittää! Toivottavasti mein pikkuisella on kaikki hyvin.

Nallu 11+2
 
Synnytys mietityttää aika ajoin, lähinnä sen puolesta että toivottavasti synnytyksen aikana ei käy mitään että mennäänkin hätäsektioon tms..

Kummeja ollaan alustavasti kyllä mietitty mut ei mitään lyöty lukkoon vielä-

Nimiä ei ole yhdessä pohdittu, mut mut ehdottomasti ylivoimainen suosikki olis Aada Emilia

Hankintoja olen ehtinyt jo pohtia paljonkin, nyt jo varattu kaverilta kylvetysamme jalkatelineellä, sit yhdistelmävaunut ja miehen veli lupas meille pinnasängyn :) tää on niin tätä, ensimmäinen ku on ni ei voi liikaa hössöttää :D

).( aika pitkälti on samoja oloja ollu nyt 4 viikkoo peräkkäin, pahoinvoinnin taso vaihtelee päivittäin, tänään ei ollu herätessä kaameeta oloa mut kyl se sit nosti päätään viimeistään työmatkalla ku bussissa istuin. Olen laskeskellut et sellainen 3 aamupalaa tulee syötyä ennen klo 11 lounasta ku klo 7 menen töihin :D

Heiduli, mahtavia sakemannin pentuja! Meillä on kyl KOVA koirakuume ja mies haluais sakemannin hinnalla millä hyvänsä, tosin ite en haluais sitä kerrostaloasuntoon, muuten ehdottomasti olis tervetullut!! Että menitkin julkaisemaan ton kuvan :D :D nyt mä en saa enää noita pentuja pois mielestäni ennen ku yks tulee meille!! :D
 
Heippa! Nt-ultrakutsu tipahti tänään postista. Tietysti se osui juuri samalle päivälle, jolloin olen palaamassa hoitovapaalta takaisin töihin. Luulen, että olisi ollut hieman liian jännittävä aamu tiedossa ultrineen ja töiden aloituksiin :D Onneksi sain ajan vaihdettua ja se on edellisenä perjantaina 31.8. Vielä kun saisi ne sydänäänet kuulumaan dopplerilla, niin voisin odotella rauhallisemmin mielin. Vaikka aika rauhallinen olen ollutkin viime viikkoisen ar-ultran jälkeen.

Julille kovasti tsemppiä ja toivotaan, että pahoinvointi helpottuisi, eikä ainakaan toista sairaalareissua tarvittaisi.

Heidulilla ihania pentuja, onnea kovasti :heart:

Me ollaan kerrottu mun vanhemmille, siskolle ja parille kaverille. Oikeastaan melkein kaikille, joille kerroin edellisestä keskenmenostakin. Omalta osaltani haluaisin jotenkin murtaa sitä myyttiä, että vasta "selvillä vesillä" kerrotaan läheisille. Kyllähän niistä pettymyksistäkin on ihan tarpeellista jutella muiden kanssa. Ja kun keskenmenosta olen itse puhunut avoimesti, olen huomannut kuinka yleistä se on omassakin lähipiirissä, mitä en ole aiemmin tiennyt. Monet kun pitävät asian visusti omana tietonaan, ja melkein tuntuu kuin häpeäisivät sitä. Olen kuitenkin ollut huomaavinani, että muutkin ovat olleet helpottuneita, kun asiasta voi puhua avoimesti ja varsinkin samoin kokeneen kanssa. Mutta jokainen omalla tyylillään! Ymmärrän myös, että pettymyksistä ei ole helppoa puhua kaikkien kanssa, enkä itsekään haluaisi niistä kertoa puolitutuille, työkavereille jne.

Hankintoja ei varmaan tarvitse juurikaan tehdä, sillä meillä on kaikki edellisen jäljiltä vielä tallella. Vaatteita meille on tulvinut ovista ja ikkunoista, eli niistä ei ainakaan tule olemaan pulaa, oli sitten tyttö tai poika. Muutenkin olen suunnitelmien kanssa varovaisen skeptinen, enkä ole juurikaan uhrannut aikaa nimien, tai minkään muun konkreettisen pohtimiseen. Synnytys tuntuu vielä niin kaukaiselta, etten ole ehtinyt ajattelemaan. Jos joku haluaisi vaihtaa osia, niin mä voisin kyllä hoitaa sen synnyttämisen, jos joku muu kärsis tän alun 12 viikkoa odottelun? :LOL:

Oloissa ei sen ihmeempiä, väsymys painaa, varsinkin kun viikonloppuna tuli taas reissattua oikein olan takaa. Edelleenkään en ole oksentanut, mutta eri asteinen huono olo vaivaa pitkin päivää. Pissattaa ja yöllä saa käydä sen ainakin yhden kerran vessassa.

Tervetuloa uusille :flower:

kwaidan ja nalle *POKS* 10+0
 
Kiitosksia pentu onnitteluista :) kylläpä nää yöt ja päivät pyörii hyvin pitkälle ny niiden ympärillä :D ei paljo ees muista että munkin sisällä joku asustelee :p mut siis 5narttua ja 4urosta tuli! Että jos oikeesti on kiinnostuneita niin kaikille EI ole vielä kotia löytynyt ;) hyvistä vanhemmista, molemmat meidän omia koiria! Ilmotelkaa niin laittelen vaikka lisätietoja s.postiin! :)

Np- ultra kutsua ootellaan edelleen.. Oma olo on muuten ihan ok jo :) univelkaa vaa alkaa oleen sattuneesta syystä pikkusen, onneks anoppi on
Pph talon toisessa päässä ni saa tota naperoa välillä siihen ka ite levättyä :)

Nimi asioista oli puhe, ni pojalle on valmiina ja tytölleki mietitty.. Muutenki miettiny vähä liian pitkälle kans :D mut kai ne on nää hormoonit ;)

Poikaolo on vähä laantunu ku mulla alko naama kukkii just samanlailla ku tytöstäki, hiukset rasvottuu päivässä ja muuta ah niin ihanaa :D

Onnee hyvistä uutisista ja tsemppii ultriin <3 voi kun itekin jo pääsis :p

-heiduli87 ja pikkuinenkakkonen 9+5
 
Kwaidan, mä olen ihan samaa mieltä tossa, että keskenmenostakin on hyvä voida jutella. Senpä takia munkin raskaudesta tietää ne läheisimmät ystävät ja sisarukset, joille kerroin myös keskenmenosta kesäkuussa. On ollut ihanaa, kun on ollut paljon tukea ympärillä, ja ystävät elävät hengessä mukana ja jännittävät varmaan yhtä paljon kun minä. :D Enkä mä todellakaan pystyis pitämään suutani ihan supussa. :D
Eri asia on sitten ne ei-ihan-lähipiirin-ihmiset, joille en koe tarvetta kertoa ihan kaikista asioistani. Sitten toisaalta kummankaan vanhemmille ei olla vielä kerrottu siksi, että jos meneekin taas kesken, joutuvat hekin asiaa kovasti suremaan. Mieluummin antaa hyvät uutiset sitten kun ollaan jo turvallisemmilla vesillä. :) Pari viikkoa enää!!!

Nanna
 
Kuulumiset Ultrassa käyty ja tuloksena keskeytynyt raskaus. Labrakokeita otettiin läjä. Huomenna saan lisävalaistusta.

Maaliskuussa ei vaavia ole tulossa. Kunhan selviää, mistä kyse -> uutta yritystä lisää vaan. Periksi en anna.
 
Perhis: Paljon jaksuja sinne.. :hug: asenne on ainakin oikea..:flower:

Ajattelin, että jos haluatte ne ketkä ovat ottaneet masu kuvia niin laittaa tännekin ennen ja jälkeen kuvia? :D Mä kun olen ottanut kuvia ja viikonlopun aikana tuntuu, että maha pullahtanut esiin oikein kunnolla.. :D

Anteeksi etten sen enempää taas kirjoita, mutta vaatisi oikeasti keskittymistäkin niin aina ei siltä multa löydy.. :)

Aijaa.com - 10748780 Eli ekassa on rv8+6

Aijaa.com - 10748781 toisessa tänään otettu rv12+4

Pakko uskoa, että alkaa tulemaan vauva maha turvotuksen tieltä.. :) Onhan tää jo kolmas kuitenkin.. :D
 
Viimeksi muokattu:
Perhis Voi ei! :( Oon niin pahoillani teidän puolesta :heart: Jahka aika on oikea niin tsemppiä uuteen yritykseen!

Nimistä: Eilen illalla viimeksi mies intoutui miettimään nimiä mutta se meni kyllä ihan nauramiseksi koko homma :D Aivan päättömiä ehdotuksia. Nimen ei missään nimessä tarvitse alkaa samalla kuin esikoisen mutta tyyliltään saisi olla hieman samanlainen. Ettei nyt tuu mitään oikein tavisnimeä annettua kun esikoisella hieman erikoisempi. Tytön nimeksi tulee Mea, Minea tai Miisa. Pojalle on vaihtoehtona ainakin Alex ja Eelis.

Kävin tänään ostamassa vartalotyynyn josta se toisi hieman helpotusta nukkumiseen. Otan heti ens yönä kokeiluun miten toimii :)
Oireina on edelleen nännien arkuus, väsymys (hieman helpottanut, johtunee rautakuurista) vessassa juokseminen ja turvonnut olo iltaisin. Silti miettii että onko mahassa kumminkaan elämää...
Hajuaisti on kyllä paljon terävämpi kuin ennen :) Järkyttävintä on kun tekee ruokaa ja paistaa jotain lihaa niin meinaa laatta lentää samantien :D

Toiveikas84 & Papu 9+5 :heart:
 
Tehdäänpä näin, että vuodatan ensin omanapaiset kuulumiset ja luen sen jälkeen ketjun.

Olen ollut hiljaa parisen viikkoa. Paljon töitä, vähän vapaa-aikaa ja kaiken päälle korkea kuume sekä poski- ja otsaontelon tulehdus sekä keuhkoputken tulehdus.

Tänään kävin kuitenkin neuvolassa. Jo aikaisemman ultran perusteella tarkennettiin LA todellakin tänne maaliskuun puolelle. Vaikka olen nähnyt sen pienen sydämen sykkeen ultrassa niin silti on edelleen epätodellinen tunne. Tämä flunssa peittää alleen suurimman osan pahoinvoinnista ja muista raskausoireista.

Neuvolasta sain nipun papereita. Näyttää siltä, että täällä Helsingin Kallion neuvolassa on ihan virkaintoinen typykkä joka rakastaa erilaisia kieltolistoja. Jokaisella saa olla mielipiteensä, ja ymmärrän jos mun seuraava kommenttini saa aikaan täysin päinvastaisia mielipiteitä, mutta sanonpa vaan että siirrän nuo listat suoraan mappi Ö:hön ja noudatan maalaisjärkeäni, aivan kuten aikaisemmissakin raskauksissa. Lisäksi mulla on muutenkin niin rajoitteinen ruokavalio, että jos kaiken laitan pannaan niin tässä syödään loppuraskaus riisikakkuja rypsiöljyllä eikä muuta.

Seuraava neuvola mulla onkin vasta 11 viikon päästä. Tässä välissä 2 Naistenklinikkakäyntiä ja 2 labrakäyntiä, joten ihan ei tää raskaus pääse unohtumaan.. :D

Siinäpä ne tärkeimmät tais olla. Nyt lukemaan teidän muiden kuulumisia.

Tikuliina ja tyyppi 8+2

ÄH JOO, se uus LA on 30.3.
 
Osanotot Perhis, olipa surullinen uutinen :(. Jaksamisia ja tsemppiä paljon :hug:.

Kertomisesta: me ei olla kerrottu kuin mun vanhemmille ja parille läheiselle ystävälle. Tarkoituksella odotetaan ultraa, se on onneksi loppuviikosta ja loppuu tämä epätietoisuudessa eläminen.

Mulla ei ole tarkoitusta "julkistaa" asia esim. Facebookissa, koska sekä mun että miehen kaverilistoilla on ex-työkavereita, tuttuja, vanhoja koulukamuja yms. joiden kanssa ei olla yhteydessä eikä meidän perheasiat heille oikeastaan kuulu. Ex-kumppaneitakin löytyy listoilta :LOL:. Voidaan olla vähän hysteerisiä yksityisyyden varjelijoita, mutta kerrotaan irl sitten niille ihmisille jotka oikeasti lähipiiriin kuuluu :).

Miehen puolen suku asuu kauempana ja yhteyttä pidetään harvakseltaan. Olen tainnut nähdä avo-anoppini alle kymmenen kertaa tässä reilun kolmen vuoden aikana, joten luonnollisesti ei ollut ensimmäisten listalla, joille kertoa plussasta. Mies sanoi, että jos äidillensä asiasta mainitsee, niin tämä soittaa saman tien koko suvun läpi. Mies olisi halunnut kertoa, mutta totesi että äitinsä tuntien ei uskalla vielä, koska myös km olisi heti koko suvun tiedossa. Mutta ultran jälkeen mummu taitaa saada tällä viikolla puhelun ;).
 
Viimeksi muokattu:
Tikuliina Oli pakko tulla kommentoimaan että ite koen noi kiellot ihan samalla tavalla :) Maalaisjärki kunniaan! Tuntuu muutenkin että jotkut elävät niin kuin raskaus olisi sairaus, mitään ei voi tehdä ja syödä. Jos mun tekee mieli Aura-juustoa niin varmasti voin sitä palasen syödä ilman että se aiheuttaa suurempaa harmia vauvalle. Toki tämäkin on vaan mun mielipide!
Mullekin neuvolatäti ehdotti että vaihtaisin oivariinin leivän päältä johonkin pirun margariiniin. Juu mä en sellaista sontaa suuhuni laita :D Leivontaan se menee mutta ei todellakaan leivän päälle. Sen verta mitä mä leipää syön niin sallin tasan sen Oivariinin siihen.
 
Toiveikas84, mä kans ajattelen niin, ettei se Oivariini oo välttämättä se pahin mahdollinen asia.. :) Mä siis noudatan jo muutenkin gluteenitonta, vähälaktoosista diabetesruokavaliota jonka lisäksi olen allerginen lähes kaikille raaoille vihanneksille ja hedelmille. En ihan oikeesti ala karsimaan tota enää raskauden takia pienemmäks.

Oloista, mulla ei oo vielä kumpikaan olo. Mulla on kaks tyttöä ja yksi poika enkä nyt osaa sanoa näistä oireista yhtään mitään.

Oireet ovat lievemmät kuin aikaisemmissa raskauksissa, vaikka edelleenkin melko kamalat. Hammastahna on paha asia, oksettaa haju ja hampaiden pesu. Sikarin haju on aivan järkyttävä (pari äijää töissä polttaa sikareita), enkä pysty menemään keittiöön jos siellä on likaisia astioita. Ruoantähteiden haju on jotain aivan järkyttävää. Päänsärky on jokapäiväinen kaveri, johtuu varmaan osin tästä flunssastakin.

Linea Negraan en ole kiinnittänyt huomiota. Tuli ensimmäisessä raskaudessa eikä ole oikeastaan hävinnytkään sen jälkeen mihinkään.

Äitiyspakkauksen ajattelin ottaa, onnistuin antamaan pois kaikki vauvan vaatteet vuosi sitten. Kaikki täytyy siis hankkia. Tai kaikki ja kaikki. En ajatellut ostaa lainkaan tavallisia lastenvaunuja, matkarattaat ainoastaan. Käytän kuitenkin suurimman osan ajasta kantoliinoja. Pinnasänkyäkään tuskin ostetaan, yksikään mun lapsistani ei ole sellaisessa nukkunut, vaan siirtynyt suoraan äitiyspakkauksen laatikosta ensin vauvan riippumattoon ja siitä puolen vuoden ikäisenä juniorsänkyyn mun sängyn viereen. Oikeastaan tarvitsee hankkia vain vaatteita, aktiivimatto ja syöttötuoli. Sitteri on vähän niin ja näin. Auton turvakaukalo täytyy joka tapauksessa hankkia, ja se tekee kyllä sitterin virkaa sen mitä sitä tarvitsee.

Kertominen.. mä olen kertonut ystäville ja lähipiirille. Tämä on kuitenkin jo neljäs raskaus ja jos jotain tapahtuu niin sitten tapahtuu ja surraan kollektiivisesti. Helpompi se niin on kuin yksinään hautoa asioita. Mun mielestäni.

Nimistä ei olla ihan kamalasti puhuttu. Enemmän keskusteltu siitä kumman sukunimen lapsi saa. Mä tykkäisin enemmän omastani, mutta näyttää olevan miehelle niin iso asia etten jaksa vääntää aiheesta. :) Jos on poika, niin mun mielestä hän vois olla Juho Anton Matias ja jos tyttö, niin oon ihastunut yhdistelmään Aamu Inari.

Nukkuminen on hankalaa. Nukun parin tunnin pätkissä ja käyn pari kertaa yön aikana vessassa. Pissahätä on ihan järkyttävä. Ja nälkä on jatkuva. Oletettuun lähtöpainoon on tullut tämän 8 viikon aikana 6 kiloa lisää ja neuvolan typykkä "uhkaili" ettei yhtään sais tulla lisää ainakaan kahteen kuukauteen. Siis mun lähtömittani olivat 161 cm ja 75 kg (joka enimmäkseen lihasmassaa). Ahdistaa, mutta yritän olla välittämättä.

Edelleen Tikuliina ja tyyppi 8+2
 
perhis, voi itku :hug:

siis mikäs vika on oivariinissa? en mie tiennytkään et se pitäs johonki muuhun vaihtaa.. mie syön sitä ainaki ja sillä sipuli :D

meillä tästä tietää minun vanhemmat ja miehen veli vaimonsa kanssa.. miun sisko eikä appivanhemmat vielä tiiä.. siskolle kerron heti ku nään sen ja mies kertokoon omille vanhemmilleen silloin ku parhaaksi näkee.. :)
 
Perhis, voimahalit ja jaksamiset täältäkin!!!! :hug: toivottavasti saat pian hyviä uutisia!!
Mam_87, ai ku ihana masu!! :heart: musta tuntuu niin pitkältä odottaa kunnes näkyy mullakin masu :)

Me ei olla viel kerrottu juur kellekään sukulaiselle, miehen siskolle kerroin kyl ihan ekana heti ku sain plussan! Töissä muutaman kaverin kanssa puhunut, tosi kivasti saan tuke joka suunnalta! Ajateltiin et ekan ultran jälkeen voidaan sit kertoo kummankin vanhemmille ja muille jos masussa kaikki hyvin. Sitä odotellaan vielä 2 viikkoa! Mut kyllä aika menee nopeasti!!
 
Moi pitkästä aikaa :)

Ensimmäiseksi Perhikselle voimia ja :hug:

Sitten Onnea hyvistä ultrakuulumisista kaikille jotka käyneet ultrassa :heart:

Pinoa olen pyrkinyt lukemaan joka päivä muttei niin paljoa ole virtaa että jaksaisin kirjoittaa ehkä tämä helpottaa ajan myötä :) Työt alkoivat kuun alussa joten kaikki virta on poissa illalla ja lasten kanssa illat menee vauhdilla. Olen työpäivän jälkeen todella väsynyt,voisin vain nukkua jos voisin :D

Äitiyspakkauksesta olitte jutelleet ja minusta se on ihan kivan näköinen,joten hyvin todennäköisesti otetaan se niinkuin kaikille muillekin kolmelle.

Synnytystä en ole edes vielä ajatellut ollenkaan,enkä nimiä.
oloista olette kans jutelleet,minulla on jotenkin tyttöolo mutta välillä on olo etten ole raskaana ollenkaan...

linea negra en ole huomannut ja sitä ei ole ollut kenenkään muun raskausaikana joten saapa nähdä tuleeko nyttenkään.
tääläkin päänsärky vaivaa lähes päivittäin mikä on todella ärsyttävää.
kertomisesta... lähipiiri ja ystävät tietävät raskaudesta,töissä muutama työkaveri ja muille kerron sitten aikanaan.

Sitten ON: Np ultra-aikaa odottelen edelleen ja verikokeissakaan en ole vielä käynyt ehkä ensi viikolla tai tämän viikon lopussa saa nähdä. Viime viikolla kävin lääkärillä ultrattavana kun iski sellainen voimakas tunne kuun alkupuolella että eloa ei mahassa enää ole :( ikävä tunne mutta onneksi tuntemukseni oli väärässä ja sydän sykki :heart: No ultrassa todettiin että viikon pienempi olisi kuin menkoista laskettu mutta en usko ennen kuin np ultrassa niin sanotaan :D jääräpää kun olen. Nyt päätin lopettaa turhan stressaamisen ja ottaa vastaan se mitä tuleman pitää...tai ainakin yritän ;) Jännä miten sitä stressaa enemmän mitä useampi raskaus takana, onko muilla samaa "oiretta"? Odotan jotenkin malttamattomana sitä kun alkaa liikkeet tuntua niin tulisi enemmän raskaus olo :) maha on kyllä jo iso mutta entisestä raskaudesta taitaa olla vaan :D mutta ei tätä enää peittele millään, enkä oikein jaksa yrittäkään kun se on niin turhauttavaa.

Tulipas tekstiä,yritän ryhdistäytyä ja olla aktiivisempi palstailija :)

Mukavaa viikon alkua kaikille :flower:

Katjuliisa ja neljäsnapero 9+6 kunnes toisin todistetaan ;)
 
Perhis Pahoittelut ja voimia :hug:

Kummit on meillä vielä ihan auki. Ollaan niitä kyllä mietitty, mutta meillä on aika pieni lähipiiri. Monet ei kuulu kirkkoon ja en ihan kovin etäisiä ihmisiä kummeiksi halua.

Ruokakielloista Mä menen myös maalaisjärjen kanssa. Raaka kala ja liha yms on ei listalla. Mutta maksamakkaraa syön tasan sen sallitun 2 viipaletta päivässä kun tekee mieli :D Pästöroituja tuorejuustoja yms syön myös. Ja oivariinia laitan leipäni päälle sanoi kuka mitä tahansa!

Meillä tietää pari ystävää ja miehen vanhemmat. Ja toivottavasti huomenna saamme kertoa muillekin iloisen uutisen :)

Nyt suihkun kautta jännittämään sohvalle huomista ultraa. Tänään on koko päivän särkenyt päätä, eikä lääke ole auttanut :/
 
Nimistä Kauheesti ei olla yhdessä niitä pohdiskeltu, mutta ite oon seurannu kaikkia nimi "sillä silmällä", josko joku kiva nimi tupsahtaa eteen, niin laitan sen muistiin :) Tytöille mulla on ihania nimi vaikka kuin pitkä lista ja ne kaikki taitaa alkaa samalla kirjaimella kuin esikoisenkin. Pojille en oo löytäny vielä yhtään kivaa nimee, jotka mulle kelpais. Haluan hieman harvinaisemman nimen, mutta ei kuitenkaan mitenkään kauheen erikoista :D Tytöllä etunimi ei oo kalenterissa, toinen nimi on ihan perusnimi (tulee suvusta) ja kolmas on varmaankin äärettömän harvinainen. Veikkaisin, että alle 50 suomessa? En oo kyllä asiaa tarkistanu, mut olis joskus ihan kiva tuokin selvittää.
Niin ja nimen ei tarvitse mitenkään rimmata esikoisen/meidän nimiin :)

AnyHope olipas kiva, että pääsit heti tarkistukseen ja, että siellä oli kaikki hyvin :heart:

Perhis Voi kurjuus! Suuret pahoittelut ja kovasti tsemppiä tulevaan! Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, mutta aika helpottaa ja sittenkun hyvältä tuntuu niin uutta yritystä vain putkeen :hug:

mam87 Ihan selkee vauva masu :heart:

niittyvilla täällä sama periaate naamakirjan suhteen :)

(.) Tänään oli neuvola minkä meinasin unohtaa tyystin :D Jotenkin liian hektistä tää koko elämä tällä hetkellä, etten kerkee tätä raskautta koko aikaa pohtia ja tuntemuksia kuulostella. Ehkä hyvä niinkin, koska esikoisen aikaan se murehtiminen tais mennä jo överiksikin :D Toki sitä heikkoina hetkinä murehtii, mut ei niin hirveesti ku ekasta. Neuvolassa kaikki ok. Sydääänet kuulu ja pikkunen oli oikein vauhdissa tällä kertaa, oikein potkas anturiinkin :D HB oli noussu 145 (ekalla oli 129), jota ihmeteltiin yhdessä terkan kanssa. Paino oli nyt alusta asti noussu sen 1,5kg, ei paha, mut itteä heti ahistaa :D Ja huomaan kyllä, että housut kiristää :D Oon sen verran lyhyt, että mulla jo muutama kilo tässä varressa näkyy ja tuntuu : / Noh, eiköhän tuo tasaannu :)

Lopuksi vielä masukuvaa, viikkoja 12+3. Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta, joiduin ottamaan ilman salamaa ja meidän valaistus eteisessä on ihan onneton, joten kuva on mitä on :D

 
Perhis paljon voimia ja onnea uuteen yritykseen!

Itselläkin niskapoimu ultra oli ja siellä selvisi, että toisen kaksosen kehitys oli pysähtynyt viikon 7+4 jälkeen. Toinen siellä viellä potkiskeli, laskettu aika aikaistui ja uusi aika olisi 24.2.2012. Hirmuinen pelotus on että meneekö tään kanssa kaikki hyvin. Terkkari onneksi lupasi että voin käydä kaksikin kertaa neuvolassa ultrattavana, ennen rakenne ultraa :)

Sunshine9 ja pikkuinen 13+1
 

Yhteistyössä